Final Fantasy on pelisarja jossa on ehtinyt sattua ja tapahtua yhtä jos toista vuosien varrella. Pelisarja on kehittynyt todella paljon osa osalta mutta kaikki puolet eivät ole positiivisia. Pelisarjan sydän on loistavien hahmojen ja erinomaisten tarinoiden keskellä eräs seikka josta itse tunnistan todellisen Viimeisen Fantasia, taistelu ja vuoropohjainen sellainen.

Tämä puoli on FF peleissä se, mikä nappasi minut mukaan ensimmäistä kertaa. En ole pelannut kaikki sarjan pelejä läpi asti, mutta olen aika hyvin perillä niiden tarinoista. Karkeasti voisi sanoa että kolme sarjan peliä on selvästi ylitse muiden. Huonoimmista ei ole ihan yhtä selvää jakoa, mutta itse sanoisin että on olemassa tietty raja, jossa Final Fantasyt, eivät oikein enää ole Final Fantasyjä.

Koska tämä pelisarja on monella tavalla enemmän kuin erinomainen ja sarjan hahmot ovat liittäneet universumista Disney maailmoihin Kingdom Hearts sarjan kautta, niin on aihetta, etenkin FFXV:n lähestyessä, nostaa esiin terävin kärki tästä sarjasta. Kolme parasta peliä on yllättävän helppoa valita, mutta kahden parhaan valinta, oli äärimmäisen vaikeaa.


KUNNIAMAININNAT:


Final Fantasy

Ensimmäinen FF peli on monella tavalla hyvä peli. Sitä on vain vaikea asettaa monen muun edelle koska siinä on selvät heikkoudet. Mutta samalla on syytä muistaa että tämä on se peli mistä kaikki alkoi.


Final Fantasy IV: After Years

Erinomainen jatko-osa neljännen FF pelin tarinalle ja pelattavuudeltaan hyvä. Tarina ja sen rakentaminen on miellyttävää ja hahmovalikoima on valtava.






Neljäs Viimeinen Fantasia on peli joka pitää sisällään kaiken sen mikä tekee Final Fantasy peleistä erinomaisia. Erinomainen tarina ja monta toinen toistaan parempaa hahmoa varmistavat sen että FFIV on todellinen Final Fantasy peli. Tälläinen FF peli oli silloin, kun sarja oli vielä hyvä.



Final Fantasy IV

1991 julkaistu neljäs Final Fantasy peli on kääntynyt monelle alustalle ja pelistä on olemassa pari erilaista versiota. Uudemmassa versiossa on kolmiulotteiset grafiikat ja mukana on jopa ääninäyttelyä. Pelillisesti eroa ei juuri ole ja FFIV on monella tavalla todellakin sellainen peli, millaisia Final Fantasy pelit parhaimmillaan ovat.

Tarinan päähenkilö on lordi kapteeni Cecil. Musta ritari Cecil palvelee Baronin valtakunnassa yhdessä ystävänsä, rakuuna (dragoon) Kainin ja mielitiettynsä, valkoisen velhon (white mage) Rosan kanssa. Kun Cecil sitten lopulta päättää vastustaa Baronin jo tyrannimaisia otteita, päätyy hän taisteluun jossa panoksena on koko maailman kohtalo. Mustana ritarina Cecil ei voi maailmaa pelastaa, vaan hänen on tultava valkoiseksi ritariksi, paladiiniksi. Tämän vaativan matkansa aikana panoksen kovenevat kokoajan ja apuun Cecil saa toinen toistaan erikoisempia henkilöitä aina kutsuja (summoner) Rydiasta, ninja Edgeen asti. Vastapuolella puolestaan on voimakas musta ritari Golbez.

Tarina pelissä on yksi FF pelien parhaimmista. Monet pelin osuudet on tehty todella tarinamaisiksi aina taisteluista alkaen. Usein vastaan tulee taistelu jossa pelaaja vain katsoo mitä tapahtuu. Tämä on ihan kiva lisä ja sitä on käytetty harkiten. Toinen asia mikä tekee taistelusta ja samalla tarinasta niin vahvan on se, että matkan aikana Cecil on ainoa hahmo, joka on mukana kokoajan, muut vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Välillä ohjattavia hahmoja on yksi, mutta useimmiten kolmesta viiteen. Pelattavissa hahmoissa on todella paljon eroja sillä vain tietyt hahmot voivat tehdä tiettyjä asioita. Perustoiminnot löytyvät kaikilta mutta tiettyjä taikoja pystyvät tekemään vain tietyt velhot, mustat käyttävät hyökkääviä taikoja kun taas valkeat auttavia.


Perusidea taistelussa on todella yksinkertainen mutta siihen tulee niin paljon lisävivahteita että taistelussa on todella paljon variaatiota. Tämä näkyy myös vihollisissa sillä tiettyjä vihollisia vastaan toimivat tietyt asiat huomattavasti paremmin ja monissa pomovihollisissa tietty taktiikka auttaa kummasti sillä osa pomovihollisista on todella murhaavia.

Eräs asia ei ollut FF standarti vielä tässä pelissä ja sitä on kyllä ikävä, nimittäin limit break voimaiskut. Sen sijaan hahmoilla on tiettyjä kykyjä joita muilla ei juuri ole, muutamia poikkeustilanteita lukuun ottamatta (augments) jolloin tietyn hahmon kyvyt voi opettaa toiselle hahmolle. Variaatiota on todella paljon.

Eräs asia taisteluissa kyllä vähän häiritsee. Pomoviholliset ovat usein taisteluruudussa selvästi pelihahmoja isompia mikä tavallaan häiritsee. Miksi niistä ei voitu tehdä oikean kokoisia, vaan jotain ihmeellisiä jättiläisiä.Tarinallisessa mielessä peli sisältää erittäin rikkaan hahmojoukon. Pelattavia hahmoja ei voi päättää samaan tapaan kuin esimerkiksi seiskassa ja kasissa, vaan pelattavat hahmot ovat niitä, jotka ovat siinä tarinavaiheessa mukana possessa.


Cecil on erinomainen päähenkilö josta tarinan edetessä tulee vielä parempi. Ehdottomasti yksi parhaita FF päähenkilöitä.

Cecilin ryhmäläisistä viimeisen viisikon muodosta eliittiryhmä on todella hyvin tehty sillä variaatio kohtaa erinomaisen henkilöjoukon. Rosa on todella hyvä sympaattinen romanssihahmo, Kain on omassa kyynisyydessään todella hyvä hiljainen paras kaveri, Rydia on todella hyvin tehty, hieman naiivi mutta samalla todella vahva hahmo joka on yksi pelin parhaiten kehittyviä hahmoja tarinallisessa mielessä ja viisikon viimeistelee Edge, joka on tyypillinen kova äijä. Edgessä ainoa heikkous on siinä että häneen on laitettu vähän tai kovista väärällä tavalla. Samantapainen kuin FVIII:n Irvine, mutta Edge on tehty hyvin.

Muista hahmoista bardi Edward, munkki Yang ja insinööri Cid ovat kaikki erinomaisia lisiä tarinaan eivätkä kaksoset Palom ja Porom ole sen huonompia. Toiset hahmot ovat selvästi enemmän koomisena lisänä ja toiset ovat mukana viemässä tarinaa eteenpäin.

Pääpahis ja viimeinen taistelu ovat tavallaan pieni pettymys sillä pitkän aikaa Golbez esiintyy pääpahiksena. Sitten aivan viimemetrillä tuodaan peliin Zemus joka on a) aika tyhmän näköinen b) niin heikosti pohjustettu. Viimeinen taistelu, Zeromus on sen sijaan kaikessa yksinkertaisuudessaan aika hyvä tarinallinen lisä, mutta kyllä Golbez olisi varmasti toiminut paremmin .

Pelin varsinainen pahishahmo Golbez on yksi FF pelien parhaita pahishahmoja joka saa todella voimakkaan tarinan taakseen pelin loppupuolella. Golbez näyttää todella upealta ja kuullostaa myös todella hyvältä. Tarinaan tulee osittain jopa Darth Vader tyylisiä vivahteita ja vaikka loppuhuipennus ei olekaan sitä mitä voisi odottaa, niin se toimii.


Peli on suhteellisen pitkä ottaen huomioon milloin se on alun perin tehty. Siis FF7 ja FF8 ovat pelejä joihin itselläni on helposti uponnut lopulta yli 90 tuntia. Tämän kanssa aikaa yli 30 tuntia, että on siinä aika iso ero. Mutta FF4 on kuitenkin edeltäjä ja vielä todella hyvä sellainen. Monet asiat jotka löytyvät tästä pelistä ovat pitkään olleet standarteja FF peleissä ja hyvä niin. Vaikkakin nykyään FF on menettänyt jo otteensa. Siksi on todella miellyttävää pelata finalia, joka on todellakin sellaisia peli Final Fantasyn kulta-ajalta.

Pelissä on todella paljo tutkittavaa, löydettävää ja koettavaa. Sivutehtäviä on todella paljon, löydettäviä aseita ja summon olentoja on valtavasti ja mitä tuleekin summoneihin, niin on todella iso plussa, että tässä pelissä animaation voi skipata.


Vaikka löydettävää onkin paljon niin siinä samalla tulee esiin eräs pelin heikkous, mikä on ikävä kyllä myös standarti FF peleissä, nimittäin nämä asiat ja esineet jotka voi saada vain yhdessä vaiheessa peliä. Se on eräs osa mistä en ole koskaan pitänyt ja josta on ikäviä muistoja. Se kyllä kannustaa pelaamaan pelin siten että tutkii kaikki mahdolliset paikat mutta se syö samalla nautintoa.

Muita ärsyttäviä seikkoja ovat ne perus kusipäiset viholliset/vihollisjoukot. Joko niiden hävittäminen on pirun hidasta tai pirun tuskallista, ei vaikeaa, mutta rasittavaa. Tämä kaikki huipentuu pelin viimeisessä luolastossa joka on yksi helvetin labyrintti. Kerroksia on monta ja jokainen kerros on sokkelo jossa sukkuloiminen on kaikkea muuta kuin helppoa. Se ei ole myöskään erittäin hauskaa kahdesta syystä jotka pelin edetessä ovat tulleet riesaksi.

Toinen on se että pelissä ei ole helposti esiin otettavaa karttaa alueesta vaan se on loitsun takana. Toinen taas ovat piilotunnelit jotka ovat pilkkopimeitä. Niissä pelleilyä ei ole järin hauskaa.


Eräs laiskuudesta kertova seikka tässä pelissä myös ärsyttävää, vaikka se on samalla selvä parannus alkuperäiseen, nimittäin ääninäyttely. Siinä ei ole sinänsä mitään vikaa, mutta ongelma on se, että sitä käytetty todella pihtaillen. Monta kertaa tulee mieleen että tämäkin osuus olisi voitu tehdä välianimaatiolla ja se kaikki huipentuu tarinan lopussa jossa tekstiboxit menevät omaa vauhtiaan. Se olisi voitu ihan hyvin tehdä yhtenä välianimaationa.

Toinen samantapainen asia nousee esiin siinä kohtaa kun katselee pelissä olevia varusteita. Aseita on monta mutta ne eivät pelihahmoilla merkittävästi eroa toisistaan. Esimerkiksi loppupuolen voimamiekka Ragnarok ei juuri erotu muista ja Edge Masamune ja Muramasa ovat vielä parempia esimerkkejä tästä.

Graafinen ulkoasu on muutenkin vähän niin ja näin. Siis se ei todellakaan ole rumaa, mutta kun vertaa siihen alkuperäiseen, niin 3D grafiikka on vähän turhaa hienostelua sillä itse olisin pitänyt enemmän alkuperäiselle uskollisemmasta tyylistä. Isoin juttu tässä on se, että hahmot ovat jotenkin nukkemaisia mikä saa grafiikan näyttämään entistä rumemmalta ja jotkut hahmot näyttävät jotenkin isopäisiltä. Mutta parempi tämä on kuin FFVII:n legoukkografiikka ja omat plussansa tässäkin grafiikassa on, mutta ne pienet yksityistkohdat puuttuvat. Aseisiin olisi voitu panostaa enemmän noin aluksi.


Kaikkine virheineen Final Fantasy IV on erinomainen peli. Siinä on ehkä monet huonot FF asiat, mutta siinä on myös monet niistä parhaista. Ajoittain tuntuu että hahmot saavat leveliä turhan hitaasti, mutta se johtuu helposti vain siitä, että hahmojen kehittymistä ei näe samalla tavalla kuin myöhemmissä peleissä. Kokemuspisteiden kehittymistä ei näe voittoruudussa, vaan hahmon statseissa.

Se mikä tekee FF4:sta yhden parhaista FF peleistä on se, että tässä pelissä on todella hyvä tarina, todella monta hyvin tehtyä hahmoja eikä juuri niitä huonoja hahmoja. Tähän kun lisätään erinomainen taistelumekaniikka niin kokonaisuus on ehkä jopa kolmanneksi paras FF sarjan pääpeli. Tunnelma on erinomainen ja vaikka pomovihollismusiikki olisi voinut olla selvästi parempi, niin nämä ovat loppuviimeksi niitä pieniä asioita jotka ovat läsnä muissakin sarjan peleissä. Ottaen huomioon milloin tämä peli on tehty, kyseessä on yksi sarjan parhaista.

Kirsikkana kakun päällä on vielä New Game+, jota sarjassa ei juuri näe.



+ Fantasia tunnelma

+ Niin monta hyvää hahmoa Cecilistä ja Golbezista alkaen

+ Niin paljon tekemistä

+ Erinomainen tarina

+ Tuntuu Final Fantasyltä


- Mini mapin puuttuminen

- Tietty laiskuus

- DS Remaken graafinen ulkoasu

- Loppupuolen labyrinttiluolasto



Arvosana: 8,8



Fantastinen




Ensimmäinen Final Fantasy jonka pelasin alusta loppuun asti. Erinomainen kokonaisuus jossa kokosarjan paras vihollishahmo, yksisiipinen enkeli Sephiroth.



Final Fantasy VII

Ensimmäinen finali jonka pelasin alusta loppuun.

Tarina alkaa kun pieni joukko hyökkää Shinra yhtymää vastaan. Joukon mukana entinen SOLDIER ykkösluokan sotilas Cloud. Tämä kaikki on alkusoittoa tarinalle jossa Pelaaja ohjastaa Cloudia läpi tarinan johon mahtuu käänteitä toisensa jälkeen, sekä valtava määrä erilaisia ominaisuuksia joilla maustaa hahmoja. Tämä kaikki loistavassa vuoropohjaisessa taistelusysteemissä.

Sanotaan heti että tämän pelin ehkä silmäänpistävin ongelma on se, että grafiikka ei oikeasti juuri innosta kehumaan peliä. Siis häiritsevää tässä kaikessa on se, että grafiikka on paikoitellen upeaa, mutta niin usein tämä LEGO grafiikka ei miellytä. Toinen ongelma grafiikan kanssa on se että se tuo pelintekijöiden laiskuuden esiin. Välianimaatioissa on hienompia ja rumempia osioita. Jotkut välinäytökset ovat upeita kun taas toiset eivät niin iskeviä ja sitten loppupuolella peliin hyppää myös ihan tekstiä välianimaatiossakin, jos sellainen voitiin tehdä, sinne, niin miksi sitä ei nähdä muualla. Siis välillä tuntuu tätä peliä pelatessa että laatu hyppii hyppimistään ja niin usein laiskuus näkyy.

Siis en nyt yritä etsiä virheitä, mutta pitkän ajan kuluttua kun tämän pelin on aloittanut uudelleen, niin ne tietyt asiat iskevät aika kovasti silmille.

Miksi tietty tasaisuus ei olisi voinut olla läsnä kokoajan? Sen nyt vielä ymmärtää että puhetta ei juuri ole tässä pelissä, mutta välillä sitä kautta tietyt tehosteet tuntuvat aika heikoilta. Pelissä ei ole tasaista laatua, vaan hyppivää laatua ja se näkyy myös muualla pelissä, tarinasta alkaen.


Tarinan osalta voi sanoa että kokonaisuutena se on tämän pelin heikoimpia ominaisuuksia. Siis sillä todellakin on omat hetkensä ja paikoitellen ne pienet osat ovat aivan uskomattomia, mutta ne pitkät, tylsät ja paatokselliset osat ovat silkkaa kuraa. Usein tulee vastaan niin paljon tekstiä ettei sitä kaikkea yksinkertaisesti jaksa lukea. Ongelma on lähinnä se että tarina alkaa laahustaa liian usein.

Mutta silti, tarinassa on omat silkat plussapuolensa. Suuri paino nojaa toinen toistaan uskomattomampiin hahmoihin jotka oikeasti tuovat tarinan parhaat puolet esiin.

Viimekädessä pelissä on maailman kohtalo kun SOLDIER eliitin ykkösupseeri Sephiroth aikoo tuhota planeetan.


Hahmoista Cloud ei ole se iskevin, päähahmoksi hän on jotenkin ontohko ja häneen ei vain oikein kiinny. Tyylistäkään ei nyt erityisemmin pisteitä irtoa mutta ei hän nyt varsinaisesti huonokaan ole.

Sitä muuta hahmokavalkadia riittää niin paljon että jos haluaa repiä kaikki sinne huipputasolle, niin pelattavaa tuli juuri paljon lisää.

Hahmot voisi jakaa karkeasti hyviin ja huonoihin tai sitten niihin joita suosii tai sitten niihin jotka ovat paljon muita tehokkaampia.

Red XIII tai vain Red, on hahmoista toinen kahdesta parhaasta. Red on iskevä ja erilainen koska on enemmän koiramainen. Redin kanssa on vain tehty yksi pelin suurimmista virheistä, tämä tietty hahmojen tasapainottomuus näkyy tässä aika selvästi. Siinä missä monien viimeinen limit hyökkäys on dmg myrsky, Redin viimeinen iskee vain kerran, miksi, siihen ei ole mitään syytä.

Vincent on toinen oma suosikkini. Hän tyylikäs niin monella tavalla ja muuttuu toinen toistaan hienommiksi hirviöiksi. Miinus siinä on että hirviöitä ei voi ohjata, mutta siinä ollaan sentään oltu johdonmukaisia. Vincent on kaikin puolin onnistunut hahmo ja sai jopa oman pelinsäkin. Ykköskokoonpanossa Redin kanssa.

Tifa on hyvin nopeasti mukana porukassa ja on pelin naishahmoista paras ja hänen limiteissään on myös yksi innovaatio, vähän kuin Vincentin kanssa. Hänen limit combonsa pitenee uusien tekniikoiden myötä. Tifa on monella tavalla onnistunut hahmo, mutta hänestäkin löytyy niitä virheitä.

Sitten on Cid joka vielä yksi niistä loistohahmoista. Kiroileva ja äreä pilotti joka leikkii keihäillä ja hänellä on tämän pelin näyttävimpiä ja tehokkaimpia limit iskuja. Hän on toimiva hahmo ja itse pidän. Kakkoskokoonpanossa Tifan kanssa.

Aerith on hahmoista yllättävän iskevä. Tarinan osalta hän on erittäin tärkeä, pelattavuudessaan hän on erittäin toimiva ja kokonaisuudessaan hän on erittäin hyvin tehty hahmo. Sosiaalinen, söpö ja kaikin puolin hyvin tehty hahmo.

Hän on myös läsnä yhdessä osassa joka on yksi pelihistorian tunteikkaimpia ja yllättävimpiä.


Loppu ei sitten ole niin hohdokasta.

Barrett on limittien puolesta hyvä hahmo, mutta ei ole muutoin järin kiinnostava.

Yuffie ei varsinaisesti ole huono, hän on huvittava persoona jolla on ihan kivoja iskuja ja muutenkin hän sellainen koomisempi, mutta parempiakin hahmoja on tarjolla jotka eivät puukota selkään.

Ja sitten on Caith Sith, pikku paskiainen. Itse en juuri välitä tästä koska hahmo on huono niin monella tavalla.

Hahmot eivät ole tehty tasaisesti sillä jotkut tuntuvat olevan tarkoituksella parempia kuin toiset. Sääli sinänsä että tässä ideassa on menty metsään.

Sivuhahmojen osalta peli on täynnä toinen toistaan parempia hahmoja joissa ne hyvin pienetkin asiat ratkaisevat. Reno on cool ja samalla aikaa huvittava, Rufus on tyylikäs ja mystinen ja Bugenhagen on huvittava vanha ukko jonka kautta tarina saa aivan yllätävää draamaa ja syvyyttä.

Sivuhahmojen osalta täytyy sanoa että ne ovat todella monella tavalla, erittäin onnistuneita.

Viimeisenä muttei vähäisimpänä, vaan päinvastoin tämän pelin hahmoista parhaimpana pelin päävihollinen, Sephiroth.

Final Fantasy pahisten valtias on yksisiipinen enkeli, Sephiroth.

Sephiroth on tyylikäs, voimakas ja ollut niin monessa mediassa ja pelissä että häntä ei vai voi sivuuttaa. Hopeahiuksinen musta-asuinen miekkamies, mitä muuta voi pyytää, no finalien osalta paremmaksi eivät pysty panemaan Ultimeciat, Kefkat tai Golbezit. Sephiroth on tämän pelin suurin valtti.


Materia systeemi on jotakin jonka opettelu ei ole järin vaikeaa ja materiakehitys syö aikaa melkoiset määrät. Erityistaitoja on vaikka kuinka ja niiden kautta pystyy tekemään melkoisia hahmoja. Taidot ovat toinen toistaan parempia. Mukaan ahdetaan vielä summonit jotka ovat yllättävän näyttäviä aina Bahamuthista, Odinista, Alexanderista ja Hadesista alkaen. Nyt jos muutaman nimeäisi.

Tämä systeemi on toimiva ja pelattavuuden kanssa tämä tuo mukaan tiettyä silkkaa asennetta ja pelin parissa viihtyy vaikka kuinka kauan. Tekeminen ei lopu aivan hetkessä.

Sivutehtävien osalla FFVII on laaja. Kaikilla hahmoilla on omat tarinansa ja osassa pitää tehdäkin jotakin. Näiden lisäksi mukana on vaikka kuinka lisää tavaraa normaalista tavaran keräilystä aina legendaarisen kultaisen chocobon kasvattamiseen. Nämä ovat niitä kaksiteräisiä miekkoja joissa on omat loistavat osansa, mutta jotka on samalla aikaa onnistuttu myös tekemään turhan haastaviksi. Siis chocobojen osalta tuntuu että välillä peliä ei ole ajateltu loppuun asti.


Maailma jossa pelaaja voi leikkiä on valtava. Maailma on täynnä vihollisia ja mukaan on laitettu totta kai muutama oikea hirviö jota vastaan täytyy kunnolla varautua. Näiden kautta on ongelmana se että viimeinen loppari ei ole enää mitään, kun on kaatanut pelin vihollisista voimakkaimmat.

Sitten on eräs tietty seikka joka on pelkkää pelleilyä. Se on kyllä yllättävän tyylikäs asia, mutta se olisi voitu tehdä paljon paremminkin. Vaikka yhdistämällä, tai vaikeuttamalla. Etenkin kun FFVII on aika helpohko peli kun tietää mitä tehdä.

Kyseessä on viimeisen lopparin jälkeinen 1v1 taistelua Sephirothin kanssa. Tämä asetelma on näyttävä, mutta toteutus on todella heikohko. Ongelma on siinä, että tällä tavalla se tietty eeppisyys ei vain kestä loppuun asti, etenkin kun seuraava välianimaatio luo cliffhangerin. Sanotaan että vaikka tämä jatkotaistelu onkin hieno ja suhteellisen eeppinen, niin olisi siitä silti voitu tehdä sellainen että siinä kuolee, jos ei lyö ensin. Nyt, se on normaali damagen vaihto. Mutta toisaalta, tämä taisteluhan on tavallaan sellainen, jonka Cloud käy oman päänsä sisällä (tavallaan). Nykyään tuo olisi tehty QTE tyylillä. Nytkin se on välianimaatio johon pelaaja osallistuu.

Tämä tuntunee pieneltä seikalta, mutta kun peli on tuttu ja sitä on katsonut niin monin eri tavoin ja sen kanssa on ehtinyt kasvaa, niin nämä seikat ovat aika pahoja virheitä.


FFVII on laajentunut valtavasti, se on saanut esiosia ja jatko-osia ja niiden kautta tätä peliäkin katsoo uudella tavalla. Kun tietää miten tähän tultiin ja mihin tästä mennään, niin joitakin asioita jää kaipaamaan. Vaikka lopetus onkin näyttäviä, niin se ei ole niin näyttävä kuin se voisi olla ja vaikka grafiikka rumaa onkin, niin silläkin on hetkensä ja legomaisuudesta saa jotakin irti, vaikka se usein ärsyttääkin.

Peli tuntuu olevan myös täynnä sellaisia todella pieniä asioita jotka pitkässä juoksussa alkavat oikeasti rasittaa, ja tämä peli on pitkä. Vihollisten ja välillä jopa pelihahmojen kanssa tulee vastaan tilanne jossa yhden iskun tekemissä on turhaa animaatiota, esimerkiksi Vincent Death Penaltyllä tai muutamilla kivääreillä. Miksi siinä ampumisessa pitää olla sellainen ihme heilautusliike, laita siihen mukaan 2xCut niin vielä hitaampaa. Sama vihollisten kanssa. Tämä eskaloituu entistä pahemmaksi jos koko vihollinen on oikein suunniteltu hidasteeksi. Tyyliin: Vihollisen iskuissa on naurettavan pitkät animaatiota ja isku hidastaa taistelua. Miksi näin pitää olla?


Kokonaisuudessaan Final Fantasy VII on hyvä peli joka kuuluu PlayStationin parhaisiin tuotoksiin ja se toimii vieläkin. Sen laajuus ja asenne jaksavat viihdyttää loppuu asti ja mukaan on saatu valtavasti sivutekemistäkin. Laajuus on kaksiteräinen miekka, siitä pitää saada koukuttavaa ja kiinnostavaa, kuten tässä pelissä. Niin paljon valinnan varaa ja niitä oikeasti pieniä juttuja, kuten kenen kanssa Cloud menee treffeille tai mitä tietyt hahmot sanovat tietyssä tilanteessa. Jos hahmoja ei olisi niin paljoa, niin peli ei melkovarmasti olisi näin hyvä, mutta timanttinen pelattavuus yhdistettynä loistaviin pelillisiin ja tarinallisiin elementteihin takaa sen että vielä vuosien ja useiden finalien jälkeen Final Fantasy VII jaksaa viihdyttää hyvin pitkään.

Seiska on parhaita Finaleita mitä on koskaan tehty.


+ Pelattavissa hahmoissa oikeita ässiä

+ Loistavia sivuhahmoja

+ Taistelusysteemi

+ Näyttäviä pomotaisteluja

+ Sephiroth

+ Paljon pelattavaa

+ Tarinan huippukohdat


- Tarinan laahaavuus

- Hahmojen tasapainottomuus / Typerä limit break asettelu

- Gra-fiik-ka

- Laadun tasapainottomuus

- Lopetus


Arvosana: 9,2


Mestariteos




Viimeinen todella hyvä Final Fantasy on samalla sarjan paras peli. Yksinäinen susi Squall Leonhart on samalla sarjan paras päähenkilö.




Final Fantasy VIII

Final Fantasy joka jakaa mielipiteitä.

Squall Leonheart on eliittijoukon spesialisti, Gunbladen mestari, niitä harvoja. Eliittijoukon kautta hän tempautuu mukaan seikkailuun johon hän itse ei välttämättä haluaisi, mutta joka paljastaa hänelle valtavasti salaisuuksia ja pian pelissä on niin paljon, että taistelu käydään hyvän ja pahan välillä. Tähän kaikkeen kun yhdistetään hyvin monimutkainen pelattavuus ja tarina.

Heti kun peli alkaa, saa nähdä näyttävää välianimaatiota jota seiskakin tarjosi parhaimpina päivinään, mutta tämä intro on niin paljon parempi, näyttävämpi ja eeppinen sanan varsinaisessa merkityksessä.

Kun peli oikeasti alkaa, niin on ilo huomata, että grafiikka on huikea. Kun vertaa edeltäjään, on grafiikka timanttinen. Välianimaatioiden osalta samaa on luvassa kuin introssa.

Ongelmana on se, että tekstiä tulee myös valtavasti ja välillä siihen uhkaa hukkua, mutta se on se ongelma tällaisten pelien kanssa, kun ääninäyttelyä ei ole. Mutta tässä kohtaa on menty tekemään eräs aika jännä päätös. Välianimaatioissa selvästi puhutaan tai huudetaan, mutta mitään tekstiä tms. Ei tule. Se on kaksiteräinen miekka, sillä saa itse tulkita mitä tapahtuu, mutta joku versio olisi ollut kiva saada.

Mutta heti voidaan sanoa että mitä tarinaan tulee, se tarjoaa paljon.


Tarinan kanssa FFVIII kärsii osittain samoista ongelmista kuin edeltäjänsä, mutta parantaa myös monella tavalla. Siitä voi olla montaa mieltä että miten kaikki oikeasti päättyy ja mitä oikeasti tapahtuu.

Tarinassa on suunnattomasti tavaraa jossa pelaaja saa käyttää mielikuvitustaan aina eräästä musiikkiesityksestä alkaen. Siis tällaiset pienet jutut ovat todella tärkeitä ja ne maustat tarinaa hyvin.

Hahmojen välinen dialogi on loistavaa ja hahmojen persoonat, motiivit ja pelattavuudet luovat valtavan palapelin jossa saa valita ne palat joita haluaa käyttää isossa kokonaisuudessa.

Tarinaelementit ja elokuvamaisuus ovat vahvasti läsnä ja ne tekevät tästä pelistä hauskan pelata.


Hyvän tarinan tärkeimpiä rakennuspalikoita ovat hahmot.

Squall on loistava hahmo, paras päähahmo mitä finaleista löytyy. Squall on tyylikäs, kantaa upeaa asetta, hänellä on hienot limit hyökkäykset ja asenne on kohdallaan, vaikka välillä se meneekin aivan liian pitkälle. Mutta tähän kun lisätään ne tietyt teemat, niin saadaan vahva tarina.

Quistis on hahmona hyvin tehty. Pelattavuudessa hän on se Blue Mage ja alkupelin ässä. Tarinallisesti hän on se kypsin hahmo joka toimii varajohtajana.

Zell on se astetta koomisempi hahmo jolle aina sattuu ja tapahtuu ja pelattavuudessa hän on nopeiden sormien kanssa lopparin tappaja.

Selphie on ehkä pelin ärsyttävin hahmo ja erittäin monella tavalla hän on se, joka vain jätetään sivuun koska hän ei ole juuri kiinnostava, saati järin hyvä taistelussa.

Irvine on tyylikäs hahmo ja pelattavuudessa todella hyvä. Kolikon kääntöpuolella hän on aivan paska jätkä. Hän on siis niin dorka ja niin mäntti että ärsyttää.

Rinoa on hahmoissa pelattavuus puolella vähän niin ja näin, mutta tarinan kanssa hän on loistava. Hän on niin ulospäin suuntautunut että on lähes täydellinen vastakohta Squallille. Tästä tulee niitä yllättävän tunteikkaita hetkiä. Ja sitten Rinoalla on Angelo, söpö koira josta voi tulla pelaajan parhaimpia kavereita.


Sivuhahmojoissa ei nyt ole juuri erityisiä henkilöitä, kuin seiskassa, jossa niitä oli enemmän kuin kourallinen. Tämä tietty vähyys tosin sopii henkeen aika hyvin. Seifer jengeineen nyt ei koskaan säväytä, mutta Ellone ja monet muut kyllä toimivat ja maustavat tarinaa ihan kiitettävästi.

Pahisten puolella tuntuu että mitä pidemmälle peli etenee, sitä paremmiksi pahikset muuttuvat, kunnes on aika kohdata pelin vihollisten valtiatar, Ultimecia joka on ehkä finalien toiseksi paras pääpahis. Ultimeciasta tulee vielä parempi, kun ottaa huomioon että alussa pahiksena hyppii yksi huonoimpia pahiksia, Seifer joka on vielä Irvineäkin dorkempi hahmo ja se on paljon se. Mutta sentään peli parantaa tätä osa-aluetta loppuakohden.


Tarinavetoisuuden mukana tulevat myös tietyt ongelmat. Tämä peli on tavallaan hyvin helppo, mutta tiettyjä seikkoja ajatellen, erittäin vaikea. Niin paljon osioita voi helposti unohtua, ihan vain siksi että tarina vie mukanaan ja kaikki muu unohtuu. Sitä varten taisteluissa on olemassa takaovi, moni vihollinen tarjoaa keinon helpottaa peliä.

Pelissä on tuhoton määrä ties mitä tavaraa jonka helposti missaa.

Koska kysessä on eliittijoukko, niin täytyy pyrkiä virheettömyyteen. Ongelmana tässä on se, että pelissä itsessäänkin on ties mitä pikku virheitä, ihan alkaen siitä että eräs ns. Eliittisoturi, on ihan velli kun on tosikysessä.


Mitenkäs se itse pelattavuus. No se on pääpiirteissään sitä FF kamaa mitä odottaa saattaakin. Paljon tekemistä ja levaamista. Mutta myös, liikaa drawaamista. Draw on seikka joka on tämän pelin suurin miinus. Se ei ole hauskaa, se puuduttaa ja sitä joutuu tekemään jatkuvasti. Miksi siitä on pitänyt tehdä näin vaikeaa, siis, siihen ei ole edes mitään järkevää syytä.

Draw on vasta se toinen puoli, sinne Junction systeemi on se toinen. Draw taikoja voi yhdistää ominaisuuksiin ja sitä kautta luoda hahmoista todellisia sotureita joista jotkut ovat niitä jotka lyövät kovaa, toiset heittävät loitsuja ja toiset voivat olla siltä väliltä. Hahmoja on vain kuusi, mutta se tukee tätä eliittiryhmä asetelmaa erittäin hyvä. Tästä saa kasaan kaksi ryhmää, mutta ketä sitten haluaa käyttää, on itsestä kiinni.

Uudenlainen idea on Guardian Forcejen (Summonien) kyky toimia hahmojen voimien lähteenä ja, no, vartijana.

GF:t ovat muuten aivan uskomattomia. Diablos on näyttävä jokaisella mahdollisella tavalla. Bahamuth on edelleen loistava. Ifrit, näyttää viimeinkin siltä miltä hänen oikeasti pitääkin näyttää ja näitä GF:a on vaikka kuinka, jos vain pitää silmänsä auki.


Pelattavuudessa on pakko sanoa että se mikä viehättää muissa, viehättää myös tässä. Mutta itse sanoisin että se tarinan monipuolisuus on se mikä tekee tästä paremman. Romanttinen elementti on läsnä Rinoan ansiosta, komiikkaa löytyy kun on Zell, löytyy jopa se aivan paska hahmo kun on Seifer jne jne…

Tarinaelementtien käyttö toimii ja luo asetelman jota on hauska pelata eteenpäin. Niissä tietyissä vaiheissa joko tarinan hitaus tai kyseisen tehtävän silkka paskuus vain ärsyttää. Muutama tehtävä on oikeasti surkea, kuten eräs juna, mutta se nyt ei kokonaisuutta romuta.

Mukana on myös totta kai vapaaehtoisia, todellisia hirviöitä, joita vastaan saa laittaa aivan kaiken likoon.

Eräs asia on myös syytä nostaa esiin, jota ei ole muissa Finaleissa jotka ovat vastaan tulleet, joten miksi tässä. Tietyssä finale vaiheessa ei enää pääse tekemään kaikkia vapaita juttuja. Neljännellä levyllä ei enää pääse kaikkialle. Siis miksi, mikä järki siinä on. Seiskassa pääsi vaikka kraatterin pohjalta lähes minne vain, miksi se on tässä niin iso tabu.


Lopetuksen kanssa viimeinen taistelumaraton on loistava ja päättyy näyttävään loppuhuipennukseen pimeydessä ja viimeinen taistelu osaa olla haastava, eikä sen jälkeen tule mitään ylimääräistä.

Ylipäätään viimeisestä taisteluryppäästä voisi sanoa että se on ehkä oma suosikkini finalien joukossa. Griver on uskomattoman näyttävä, Ultimecia on hyvä pahis ja viimeinen muoto on loistava ja se tunnelma viimeisessä taistelussa on suoraan sanoen uskomaton, sanan varsinaisessa merkityksessä. Eeppisyys näkyy ja tuntuu (läsnä myös suuri hinku drawata 100 Apocalypseä) ja kun viimeinen isku menee perille, niin luvassa on hienot loppuanimaatiot.


Kokonaisuudessaan FFVIII on yllättävän tarinavetoinen peli jossa pelattavuus on hyvin monimutkainen mutta silti opittavissa. Vaikka Drawwaaminen ärsyttääkin heti alusta asti, niin tarina, dialogi ja se tuttu FF tunnelma pelattaessa vain vie mukanaan. Paljon tekemistä ja valtavasti sivutehtäviä ja yllättävän hauska korttipeli takaavat valtavan määrän tekemistä ja ehdotonta plussaa on se paikoittainen elokuvamaisuus.

Kasi on parhaita Finaleita mitä on koskaan tehty.


+ Squall Leonheart

+ Guardian Forcet

+ Tarinan huippukohdat

+ Todella eeppinen ja näyttävä loppuhuipennus

+ Tarinaelementtien vahvuus

+ Paljon pelattavaa

+ Grafiikka

+ Lopetus


- DRAW

- Niin paljon missattavaa tavaraa

- Ultimecian linnan alettua ei kaikkialle enää pääse

- Todella huonojen hahmojen osuus

- Tarinan tietty laahaavuus


Arvosana:  9,2



Mestariteos