Mass%20Effect-Andromeda.jpg?1513728410

Erinomaisen trilogian ei niin erinomainen perillinen

 

 

Mass Effect trilogia on yksi PS3:n vahvimpia kokonaisuuksia. Erinomainen valintoihin perustuva tarina ja joukko toinen toistaan parempia hahmoja. Andromeda tarjoaa kyllä monta hyvää hahmoa, mutta moni muu asia jää puuttumaan.

 

 

 

Andromeda ei ole suoraa jatkoa alkuperäiselle Mass Effect trilogialle. Siinä on paljon samaa, mutta Andromedan olisi tarkoitus aloittaa uusi trilogia. Tämä nyt tuskin tulee tapahtumaan, sillä aika ruman vastaanoton tämä peli sai. Tähän useamman kymmenen tuntia upottaneena voin sanoa että kyllä valtaosa siitä vihasta on ansaittua. Andromedalla oli liian isot saappaat täytettävänä ja lopputulos jäi hyvin laihaksi. Vaikka pelissä onkin paljon hyviä puolia, niin ne jäävät niiden huonojen puolien varjoon. Voisi sanoa että Andromedan kanssa BioWare on keskittynyt vääriin asioihin. Ideat ja esikuvat ovat olleet hyviä, mutta tällä kertaa tuli todella karu huti.


Tyylillisesti peli on kuin aiemmat ME pelit. Päämajana toimii avaruusalus jossa kirjava miehistö. Tärkeimmät lajit ovat edustettuna ja jokainen ryhmäläinen on jollakin tavalla omanlaisensa. Keskustelut heidän kanssaan rikastavat tarinaa ja tehtävien aikana kaksi valittua ryhmäläistä vaihtavat kuulumisia. Nämä ovat niitä erinomaisia pätkiä joiden kautta ryhmäläiset saavat todella hyvin sisältöä. On todella hauskaa kokeilla että miten kaksi ryhmäläistä tulee oikeasti juttuun keskenään.

Toiminnallisesti peli on hieman kehitettyneempi versio edellisestä ME pelistä. Mukana on rakettireppu joka mahdollistaa hyppäämisen ja väistöliikkeet. Nämä ovat toimintaa todella hyvin kehittäviä puolia ja uskallan väittää että BioWare tulee käyttämään tätä myös jatkossa.

Keskustelut ovat kuitenkin kärsineet todella pahasti ja se on todella iso miinus. Siinä missä aiemmat ME pelit luottivat hyvä-paha akseliin jossa vastausvaihtoehtoja oli yleensä kolme ja ehkä mahdollisesti yksi selvästi hyveellisempi ja selvästi paheellisempi vastaus. Se oli aika mustavalkoista, mutta se toimi omalla tavallaan oikein hyvin. Tällä kertaa on pyritty menemään kohti Dragon Age sarjan keskusteluja joissa on näitä tunteisiin perustuvia vastauksia. Ongelmana on tosin se että valtaosa ajasta on vain kaksi vaihtoehtoa. Asiallinen ja rento. Tämä ei riitä, varsinkaan kun mukana ei ole DA:n käyttämää hyväksyntäjärjestelmää.

ME: Andromeda poimii ideoita sieltä ja täältä. Lopputulos on se, että peli yrittää montaa asiaa, mutta ei tee mitään erityisen hyvin.


Tarina seuraa Scott tai Sara Ryderiä kun tämä 600 vuoden horroksen jälkeen herää uudessa galaksissa. Monien tapahtumien jälkeen pelaajan valitsema Ryder päätyy Pathfinderiksi, retkikunnan johtajaksi päämääränään löytää uusi koti uudesta galaksista. Tätä tehtävää hankaloittaa vihamielinen kett rotu, mutta Andromedan angara rotu on vähän ystävällisempi. Tukea tulee myös niin turianeilta, salarianeilta, asareilta ja kroganeilta, jotka kaikki yrittävät löytää uuden kodin.

Tarinaan mahtuu useita puolia ja tarinan edetessä panokset kasvavat ja ihmissuhteet ryhmäläisiin syvenevät. Ryhmäläisiä on puoli tusinaa ja jokainen on todellakin omanlaisensa. Siinä missä missä ihmis-sotilas Cora Harper on asiallinen ja kylmähermoinen, on asariteknikko Peebee leikkisijä ja humoristinen. Kroganien veteraanisoturi Drack taas on hurja taistelija ja kiven kova rähinöitsijä kun taas turiani Vetra on paljon vastuullisempi, mutta samalla varsin rento. Valikoimaa riittää ja omaa vaihteluaan tarjoavat myös avaruusalus Tempestin lääkäri Lexi ja pilotti Kallo.

Tarinaa pelissä riittää ja samoin tehtäviä, niitä on aivan naurettavan paljon ja lisää tulee jokaisen uuden maailman myötä. Tutkittavia planeettoja on kymmeniä ja peliin uppoaa helposti useita kymmeniä tunteja, varsinkin jos haluaa tehdä kaiken.


Pelin parasta antia on toiminta. Hyppyjä ja väistöjä käyttämällä toimintaan saadaan todella paljon liikettä ja rakettitehosteet myös auttavat liikkumisessa ylipäätään. Aseita on rynnäkkökivääri, pistooli, tarkkuuskivääri, haulikko ja lähitaisteluase. Nämä riittävät oikein hyvin ja tarjoavat vaihtelua. Toisena puolena toimintaan tulevat bioottiset ja teknologiset voimat joiden avulla variaatio kasvaa entisestään. Toiminta on monipuolista ja palkitsevaa. Se on ajoittain myös varsin haastavaa, mutta siitä nauttii.

Pelihahmoa pystyy kehittämään varsin nopeasti, mikä kannustaa kokeilemaan. Pelin alussa pelaaja määrittää sen että mikä Ryder on ammatiltaan. Sitä kautta pelaaja saa tietyn aloituskykylistan jota sitten voi alkaa rikastaa. Taistelun kehittäminen tekee pelaajasta paremman sotilaan. Sotilaat ovat taistelu experttejä ja käyttävät pääasiassa aseita. Bioottisten voimien kehittäminen tekee pelaajasta "maagisten" voimien expertin kun taas teknologisten voimien kehittäminen tekee paremman teknikon. Mitä enemmän pisteitä laittaa yhteen osa-alueeseen, sitä syvempi siitä tulee. Sotilaasta tulee lopulta huippukommando, mutta jos mukaan heittää vähän biotiikkaa, niin saa vanguardin joka on lähitaistelussa todellinen voimanpesä. Vaihtoehtoisesti heittämällä sekää teknologiaa saa sentinelin joka on erinomainen ryhmän kasassa pitäjä.


Toiminnan ohella suuri osa pelistä kuluu maailmojen tutkimisessa ja tehtävien tekemisessä. Se mikä tästä tekee todella ikävää on se, että valtaosa tehtävistä on ees taas ravaamista, usein vielä eri maailmojen välillä. Tämä lisää ravaamista mikä tuntuu yhtä aikaa hitaalta ja turhauttavalta. Maailmat ovat laajoja ja niissä kuljetaan nomad autolla. Aluksi maailmoissa on hasardeja kuten pakkanen joka saa Siperian tuntumaan kotoisalta tai helle joka saa saharan tuntumaan viileältä. Nämä ovat vain hidastamassa etenemistä mikä tuntuu jo valmiiksi hitaalta.

Lähemmäs kaikissa maailmoissa on samoja perustehtäviä. Mystisten rakennelmien avaamista ja tutkimista ja ympäriinsä ajelemista. Ajoittain ammuskellaan ja ajoittain keskutellaan. Tässä on menty kohti DA 3:ssa ollutta laajaa maailmarakennetta ja se ei ollut hyvä idea silloin, niin ei se ole hyvä nytkään, kun se on tehty huonommin. DA:n tapauksessa vaihtelua oli enemmän ja eteneminen tuntui nopeammalta.

Tehtävien suhteen valtaosa on sellaisia jotka unohtaa aika nopeasti. Ne ovat vain täytetty ja hyvin usein varsin tylsää sellaista. Usein tehtävä on X määrän esineen keräämistä tai henkilön A tapaamista henkilön B pyynnöstä. Näitä sitten toistetaan Y kertaa. Se muuttuu toisen planeetan kohdalla turhauttavaksi.


Keskustelut olivat alkuperäisen trilogian kanssa todella hyviä. Vaikka Andromedassa onkin todella hyviä henkilöhahmojen joiden kanssa on hauska jutella ja heidän uskollisuustehtäviinsä todella paneutuu, niin keskusteluissa ei ole samaa voimaa kuin aiemmin. Dialogiavaihtoehdot ovat todella rajallisia mikä saa Ryderin tuntumaan ikävän etäiseltä hahmolta. Shepardin tapauksessa pystyi olemaan joko täysi "hyvis" tai "pahis". Ryderin kohdalla vaihtoehdot ovat joko asiallisen jämpti tai sarkastisen humoristinen.

Tarina jää ikävän etäiseksi ja siinä samalla vähän kaikki muukin. Potentiaalia olisi, mutta sitä ei vain käytetä. Monet asiat menevät ohi, koska ne eivät vain kiinnosta. Viimeisen niitin tähän kaikkeen lyö se, että valtaosa päätöksistä on tälläisiä jotka tulisivat kummittelemaan vasta jatko-osassa, hyvin harvat päätökset kantavat seurauksia jo tässä pelissä, mikä saa ne tuntumaan aivan turhilta. Se on tälläisen tarinavetoisen pelin tapauksessa myrkkyä.

Pääroistona oleva Archon on ulkoisesti todella hienon näköinen ja sisältöäkin on hieman. Tämä olisi mennyt oikein hyvin sellaisena mystisena muukalaisrodun pääpahana, mutta Archon ei kehity oikein mihinkään suuntaan. Ensimmäisen ME:n pääroisto Saren oli todella iskevä ja erinomaisesti tehty hahmo joka yhden pelin aikana onnistui todella monella tavalla. Lopputrilogiassa oleva Illusive Man on sisällöltä jotakin mitä Archonin pitäisi olla, Archon tosin on paljon uhkaavampi, mutta se ei riitä. Loppuhuipennus häntä vastaan sinetöi kaiken sillä mitään miellyttävää lopetusta ei tule toiminnan suhteen. Keskustelujen suhteen tulee, kun lopussa jutellaan ryhmäläisille, kuten DA:ssa.


Mass Effect: Andromea on peli jota kohtaan oli aivan liian suuret odotukset. Itse pelasin tätä näin pitkän ajan kuluttua julkaisusta, joten en nyt huomannut kuin muutaman satunnaisen bugin, kyllä peli toimi aika hyvin. Muutamia asioita olisi kyllä voitu hioa aikan paljon pidemmälle. 

Tiettyjä asioita jää kaipaamaan todella koska ne tuntuvat jääneen hyvin vähälle huomiolle. Oli sitten kyseessä romanssi tai tietyn asian tuominen esiin tietyn henkilön kanssa, niin tuntuu että niissä olisi aika usein voitu mennä aika paljon pidemmälle tai aika paljon yksityiskohtaisempiin tilanteisiin. Romanssin suhteen peli on sentään hieman kehittynyt sillä nyt on olemassa kahden tasoisisa romansseja. Yhden yön jutun tapainen satunnainen romanssi ja sitten seurustelua muistuttavampi vakava romanssi. Niiden kanssa ollaan oltu kuitenkin aika kainostelevia.

Andromedan voi kuvailla lyhyesti peliksi jossa on yritetty tehdä todella montaa asiaa yhtä aikaa. Lopputulos on kokonaisuus jossa on useita puolia, mutta yhtäkään ei ole tehty todella hyvin. Se on sääli sillä tämä saattaa asettaa Mass Effect sarjan horrokseen, toistaiseksi. Tämä vahinko nimittäin voi olla todella vaikea korjata. Andromeda on aiempia pelejä paljon laajempi, mutta se ei ole yhtä elävä. ME3:ssa ryhmäläiset liikkuivat aluksella ja juttelivat keskenään. Sitä on tässäkin pelissä, mutta se ei ole yhtä elävää. Ne monet pienet asiat, eivät ole tällä kertaa läsnä.

Onko ME: Andromeda sitten hyvä vai huono peli. No se on hyvä. Se ei ole mitenkään erinomainen mutta sillä on todellakin hetkensä. Jos se ei olisi jatkoa niin hyvälle trilogialle, niin sillä ei olisi niin valtavia paineita pärjätä. Tässä on peli jossa yritetään aivan liikaa olla jotakin eikä sitten lopulta olla oikein mitään.

 

+ Avaruus-seikkailun tunnelmaa

+ Monta erittäin hyvää hahmoa

+ Toiminnan tietty mielekkyys

 

- Valtava hukattu potentiaali

- Dialogi ja tarina jättävät paljon toivomisen varaa

- Täytetehtävät

- Puuduttava toisto

 

Arvosana: 6,0

 

Hyvä