Jos ei muuta, niin tälläinen satunnaispelien poiminta ainakin kasvattaa vertailupintaa. Huonot pelit saavat keskivertopelitkin tuntumaan paremmilta ja ne oikeat helmet kasvattavat kokeilunhalua. Koska koskaan ei voi olla varma että pitääkö pelistä, ennenkuin antaa sille mahdollisuuden. 

Idea lienee jo enemmän kuin tuttu.

Kaikki säpäleiksi mikä ei ole omaa

Avaruuden lääninherrat tuhoavat kaiken tieltään

PlayStation plus

Space Overlords

Space Overlords on paperilla varsin yksinkertainen peli. Ideana on pääasiassa valita robottituhooja, planeetta ja sitten tuhota kaikki rakennukset kyseessä olevalta planeetalta, kyseisellä tuhoojalla. Näitä tuhoojia/lääninherroja/robotteja on neljä erilaista ja suurimmat erot tulevat siitä miten hyvä mikäkin ominaisuus (voima, nopeus, puolustus, supervoima) kullakin tuhoojalla on. Pelissä on ihan tarinakin mutta se ei ole mitenkään ihmeellinen ja kyllä se pääpaino pysyy tuhoamisessa.

Pelissä on runsaasti galakseja ja planeettoja ja sitä kautta aivan valtavasti tuhottavaa. Tuhottavaa on aina rakennuksista, sotakoneisiin ja kallioihin. Planeetan asukkaat puolustavat todella kovasti planeettaansa jättimäiseltä tuhoojalta joka pystyy hyvin helposti pyyhkimään kaupunkeja matalaksi. Mutta tuhoutumattomia hyökkääjät eivät ole, vaikka ovatkin valtavia.

Se mikä pelissä tulee erittäin nopeasti vastaan on se, että tämä peli ei ole sellainen minkä voi vain poimia ja alkaa pelata. Avaruuden Lääninherrat ovat hyvin vaikea peli sillä jo toisella planeetalla saa nopeasti kuonoonsa jos ei yhtään taktikoi. Planeetoilla on erilaisia puolustuksia ja erilaisia sääntöjä mitä tulee tuhoamiseen.

Perusidealtaan voisi olettaa että kyseessä on peli joka on helppo poimia mutta se ei mene ihan niin. Ohjattavuus on simppeli mutta ei järin tarkka ja ympäristössä on helposti paikkoja joihin jää jumiin. Sitten jos planeetalla sattuu olemaan puolustus-systeemi joka tekee merkittävää vahinkoa koskettaessaan tuhoojaa, niin peli loppuu erittäin äkkiä. Yhden planeetan pyyhkiminen ei kestä kauaa ja se saattaa olla syynä siihen miksi peli on niin vaikea.

Space Overlords on sellainen tekele josta ei paljoa sanottavaa keksi. Värikkään ulkoasun alla on erittäin haastava peli jossa ohjattavuus on yksinkertainen, mutta silti jotenkin hankala. Idea on viihdyttävä, mutta samalla siinä on todella selkeä puuduttava osa. Vaihtelua on jonkin verran mutta tämä on sellainen kokonaisuus joka helposti todella luotaantyöntävä.

Kokonaisuutena peli on hyvää viihdettä lyhyisiin sessioihin. Siinä on todella selkeitä heikkouksia, mutta samalla siinä on monia todella viihdyttäviäkin puolia.

+ Värikäs ulkoasu

+ Viihdyttävä tuhoaminen

- Vaikea

- Puuduttava

Arvosana: 5,2

Välimallia

Tulevaisuuden sodankäynnin synkät puolet

Velvollisuuden kutsu: Mustat Operaatiot nro. 3

PlayStation plus

Call of Duty: Black Ops III

Call of Duty: Black Ops III ei eroa oikeastaan millään tavalla monista aiemmista CoD sarjan peleistä, tai muistakaan sotilasräiskintäpeleistä, sillä tämä tulevaisuusteema on viime vuodet ollut suurta huutoa. Peli sijoittuu vuoteen 2065 jolloin teknologia on kehittynyt erittäin pitkälle ja robotiikka on yksi osa mikä on ottanut suuria harppauksia. Pelaaja on osa erikoisyksikköä jonka jäsenet ovat kaikki huippuunsa koulutettuja ja varustettuja supersotilaita. Robottiosat tuovat mukanaan tiettyjä etuja ja laaja muokattavissa oleva asearsenaali antaa mahdollisuuden olla juurikin sellainen  black ops-erikoisyksikön spesialisti kuin haluaa.

Tarina alkaa kun Player (Pelaaja) haavoittuu tehtävässä ja pienen kunnostuksen jälkeen hänestä tulee kyborgi ja hän pääsee huippusotilas Taylorin (Christopher Meloni) oppiin ja lopulta yhdessä partnerinsa Hendricksin kanssa Player tulee osaksi Mustia operaatioita suorittavaa ryhmää. Mutta sitten asiat alkavat mennä erittäin pahasti pieleen, kun Taylorin ryhmä saa tietää asioita, jotka muuttavat heidän suhtautumistaan tilanteeseen ja sitä kautta heistä tulee vihollisia. Mutta mikä voikaan olla niin kauheaa, että se tekee huippusotilaista roistoja?

Tarinallisesti CoD:BO3 on ihan hyvä, mutta se vie asiat ajoittain, varsinkin loppupuolella, aivan liian sekaviksi, surrealistisen taiteellisiksi osioiksi joissa mikä vain on mahdollista. Tarinallisessa mielessä ne käyvät todella hyvin järkeen, unohtamatta loppuhuipennusta jossa on todellakin jota ajattelemisen arvoista. Lopetus on kuitenkin vähän sellainen, että se helposti menee monilla yli hilsee ja siinä on mukana eräs asia, joka pilaa kokonaisuuden ennennäkemättömän hyvin, viimeksi yhtä huono lopetus tuli vastaan Ghostsin tapauksessa ja sekin aivan lopuksi.

Mitä tulee kampanjaan, niin se ei pituudeltaan paljoa eroa monista muistakaan. Itse sanoisin että toiminnallisessa ja tyylillisessä mielessä tämä on hyvin lähellä Advance Warfare peliä jossa oli puolensa. Player puhuu selvästi enemmän kuin Mitchell, mutta toisaalta, harvassa pelissä saa pelata hahmolla joka näyttää täysin Troy Bakerilta. Player on hahmo johon on helppo samaistua sillä tästä hahmosta saa, aivan liian helposti erittäin geneerisen videopelipäähenkilön. Hahmo kuullostaa siltä miltä monet karheaääniset päähenkilöt kuulostavat ja vaikka hahmon ulkoasuun voi vaikuttaa, niin mitenkään erikoista siitä ei saa. Siitäkin huolimatta olin hyvin tyytyväinen siihen miltä hahmoni näyttää.

Toiminta on kuitenkin se minkä takia monet valitsevat tämäntyylisen pelin. Oli tehtävä mikä hyvänsä niin ensimmäisen persoonan räiskinnästä on kyse. Välillä tulee tarinallisempia osia, mutta poikkeuksetta luvassa on räiskintää, missä on kyllä puolensa yhdestä syystä: Tässä pelissä olet oikeasti erikoisjoukon sotilas, sillä saat valita mitä aseita kannat. Jos haluat kantaa pistoolia ja tarkkuuskivääriä, niin saat tehdä niin. Peli juurikaan pakota valitsemaan tiettyjä aseita, tosin tietyissä tilanteissa peli antaa pelaajalle kolmannen aseen koska tilanne vaatii sitä. Aivan liian usein tulee vastaan tilanteita joissa taistellaan selvästi järeämpää vihollista vastaan. Samanlaista hämähäkkimäistä tankkia vastaan kuin monta kertaa aiemminkin. Tämä tuo ikävää toistoa peliin jossa pelattavuus ei muutenkaan ole sieltä monipuolisimmasta päästä.

Riippumatta aseistuksesta, tehtävät eivät juuri muutu. Aseita ja varusteita tulee kuitenkin varsin paljon käyttöön ja mitä enemmän asetta käyttää, sitä enemmän sen käytössä kehittyy. Asetaidon kehittyessä aseeseen voi avata lisää kehityspaikkoja jonka avulla aseeseen voi lisätä useampia lisävarusteita, kuten nopeamman latauksen, nopeamman liikkumisen tähdätessä tai vaikkapa lisää pysäytysvoimaa. Vaihtoehtoja on paljon ja aseiden muokkauksen parissa saisi kulumaan aikaa vaikka kuinka, jos aseista saisi oikeasti omanlaisiaan. Lisäosia lukuun ottamatta kustomointimahdollisuudet ovat aika pienet. Hahmon kustomointi ei sekään yllä ihmeisiin. Asuja on muutama erilainen, ihan kuin naamojakin.

Velvollisuuden Kutsu: Mustat Operaatiot 3 ei keksi pyörää uudestaan. Tämä on ihan sitä samaa tavaraa kuin monissa aiemmissakin tapauksissa. Juonessa on puolensa, mutta tarinan henkilöt eivät juuri erotu edukseen monista muista sarjan hahmoista. Hendricks on niin särmätön partnerihahmo kuin vain olla ja voi. Sanotaan että eroa Ghostsin Heshiin ei ole juuri yhtään. Päähenkilö on kuin mikä tahansa videopelipäähenkilö, mikä tavallaan on tarinan kannalta hyvä asia. Valtaosa pää- ja sivuhahmoista ei kuitenkaan jää mieleen samalla tavalla kuin vaikka Advanced Warfaren  Mitchell ja Gideon.

Pahiksen rooli on tässä pelissä erittäin häilyvä. Sanotaan että se varsinainen ”pääpahis” on sellainen tapaus jossa todellakin on omat puolensa, mutta samalla siitä jää todellakin puuttumaan se äärimmäisen tärkeä asia:  ”Se jokin.” Sanotaan että tämä parempi nimi olisi kantanut pitkälle, sillä vaikka Advanced Warfaren Hades oli typerän näköinen ilmestys, niin nimi jäi mieleen. Tosin harvat hahmot tässä sarjassa ovat saaneet sellaisen nimen joka todella iskisi, tai sitten jos nimi on hyvä niin hahmo ei. Black Ops III on siis lähemmäs jokaisella tavalla juurikin sellainen peli, kuin kaikki aiemmatkin sarjassa, tyyli ja tunnelma vain eroavat joihinkin osiin nähden.

Kokonaisuutena Call of Duty: Black Ops III on todellinen jatko-osa. Siinä on todella vähän omia juttuja mutta se on samalla tavalla viihdyttävä kuin aiemmatkin pelit. Ongelmana tosin se että lopetus ei jätä mitenkään positiivista loppuvaikutelmaa ja tuhoaa kaiken sen mikä tarinassa oli siihen mennessä niin hyvää.

+ Pelihahmon ja varusteiden muokkaus

+ Varustuksen saa päättää

+ Toiminnassa on edelleen puolensa

+ Tarinassa on monia kiinnostavia puolia

+ Corvus

+/- Lopetus

- Paljon toistoa

- Perushuttua sarjan mittapuulla

- Pelin hahmot eivät jää mieleen/erotu joukosta

Arvosana: 6,6

Erinomainen

Peaceful Souls

Armahdus tulee nyrkkien muodossa

PlayStation plus

Absolver

Absolver on juurikin sellainen peli joka tuo nopeasti mieleen Souls-tyyliset pelit. Pelissä on elinvoimapalkki ja kestävyyspalkki joista jälkimmäinen rajoittaa toimintaa jota tappelussa voi suorittaa. Torjuminen, väistäminen ja hyökkääminen kaikki kuluttavat kestävyyttä ja kun kestävyys on lopussa, niin se avaa aina mahdollisuuden vastustajalle iskeä. Pelihahmosta voi tehdä tehokkaamman tappelijan kehittämällä erilaisia ominaisuuksia, kuten voimaa, tarkkuutta tai kestävyyttä.

Pelissä on omanlaisensa tappelumekaniikka joka on selvästi erilainen kuin Soulsborne peleissä, mutta tässä tapauksessa se ei ole hyvä asia. Tämänlaisessa, lähes täysin tappelupainotteisessa pelissä tappelu on juurikin se tärkein asia ja tappelussa pelattavuuden mielekkyys ja toimivuus ovat erityisen isossa osassa. Absolver ei onnistu tarjoamaan mielekästä tappelua ja suuri syy siihen on juurikin se, miten peliä pelataan.

Tappeluissa on kaksi erilaista hyökkäysnappia sekä asennon vaihto. Asennonvaihdon voi suorittaa itse, mutta tietyt liikkeet johtavat myös asennon vaihtoon. Asentojenvaihtelu on yksi pelin avainelementtejä sillä sen kautta voi rakentaa pitkällisempiä komboja. Jokaiseen asentoon sisältyy tietty määrä liikkeitä joilla erilaisia vaikutuksia. Lisää liikkeitä voi oppia taistelemalla vihollisia vastaan jotka osaavat liikkeitä joita itse et osaa.

Torjumalla hyökkäyksiä, alat oppia niitä ja voit nopeuttaa prosessia nujertamalla kyseisiä vihollisia. Systeemi on monipuolinen, mutta siitä puuttuu se tärkein, nimittäin mielekkyys, eikä systeemi juuri nappaa mukaansa niin paljoa että siihen jaksaisi oikeasti panostaa. Itse huomasin että koko peli tuli käytyä ihan muutamalla perusliikkeellä ja ihan parilla asennolla.

Pelissä on tarinakin, mutta se jää hyvin ohueksi, eikä ole millään tavalla isossa osassa. Pelaajan päämääränä on tulla absolveriksi ja se vaatii usean vastustajan nujertamista, jotta voi avata oven joka johtaa viimeisen vastustajan luo. Peli ei ole millään tavalla pitkä, itse asiassa tarinan pelaa läpi ihan muutamassa tunnissa. Muutamat asiat tekevät pelistä varsin haastavan, mutta samalla tavalla, useat puolet tekevät siitä yllättävän helpon. Kärsivällisyydellä ja ympäristön hyödyntämisellä voi päästä todella pitkälle ja farmaaminen on myös mahdollista, puhumattakaan oikeanlaisten varusteiden käytöstä.

Peli on vaikeimmillaan silloin kun vastassa on useampi kuin yksi vastustaja, mikä on hyvin usein todella todennäköistä. Pelin maailmassa saa liikkua todella vapaasti ja muutamia oikoteitä eri alueiden välilläkin on. Kokonaisuutena maailma on kuitenkin yllättävän suppea ja yllättävän epäselvä. Tiettyä syvyyttä maailmassa on, mutta selkeys olisi ollut hyvä lisä.

Pelissä on todella pakotettu online muoto. Offline mahdollisuutta ei ole ollenkaan, ellei konsolia ota pois verkosta. Tämä on minun kirjoissani oitis erittäin iso miinus, sillä muut pelaajat tuppaavat valtaosan ajasta vain ja ainoastaan hidastamaan tutkimista tai tappelua, mitään oikeaa hyötyä heistä ei ole sillä vaikka toinen pelaaja voikin auttaa vastustajien nuijimisessa, niin kyllä kaikki jotka kohtasin olivat ihan täysiä mulkkuja.

Absolver on juurikin sellainen peli joka on taiteellisen näköinen ja se ei ole missään nimessä huono asia, mutta sisältöä ei oikeastaan ole. Vaikka tappelua voi rikastaa satunnaisilla aseilla, niin se on hyvin laiha lohtu koska fakta on se, että tämä peli on erittäin puuduttavaa mättöä ilman minkäänlaista todellista mielekkyyttä. Ehkä siksi on ihan hyvä asia että peli on kampanjaltaan erittäin lyhyt. Lisää pituutta saa korottamalla tasoja, sillä pomovihollisia vastaan voi taistella monta kertaa kun nostaa heidät uudelle tasolle. Itselläni ei mielenkiinto kestä niin pitkään. Siinä kohtaa kun pelihahmosta tulee Absolver, niin tämän pelin pelaaminen päättyy omalta kohdaltani.

Kokonaisuutena Absolver on graafisesti hienon näköinen peli ja idea ei ole yhtään huono. Peli olisi tosin kaivannut parempaa taistelumekaniikkaa eikä pituuskaan olisi ollut pahasta.

+ Graafinen ulkoasu

+ Rauhallinen tunnelma

+ Hyvä idea…

- …huono toteutus

- Lyhyt

- Tappelumekaniikka jättää aivan liikaa toivomisen varaa

- Puuduttava

Arvosana: 3,3

Pettymys

Zombieajaja jyrää elävät kuolleet autolla ja aseilla

Zombie Driver HD

Zombiekuski on sellainen peli jonka tyylistä ja ideasta oli aluksi aivan eri kuva. Odotin ralliapeliä mutta kyseessä onkin peli jossa jyrätään zombeja joko pelkästään autolla tai mahdollisesti erilaisilla aseilla. Ulkoisesti pelistä tulee nopeasti mieleen ensimmäinen GTA ylhäältäpäin kuvatusta kuvakulmasta. Tyyli on tietenkin erittäin verinen ja asetelma ei ole mitenkään huono, mutta kyllä tästä aika paljon jää puuttumaan.

Ohjattavuus on se mikä tässä pelissä ensimmäisenä alkaa mättää. Peli on simppeli, mutta ei sillä tavalla mielekäs että se tarjoaisi erityisempää nautintoa. Ohjaaminen on yksinkertaista mutta samalla siinä on tiettyä kulmikkuutta mikä tekee varsinkin aseiden käyttämisestä hivenen hankalaa. Aseita on liekinheittimestä raketinheittimeen mutta hyvin nopeasti on aseista ammukset käytetty mikä tekee niistä vain sellaisen kivan pikkulisän. Siitä puuttuu se mielekkyys jota hyvistä peleistä saisi.

Vaikka toiminnassa on hurmeinen ja varsin hieno ote, niin siinä ei vain ole sitä sulavuutta jota oikeasti kaipaisi. Vaikka idea olisi kuinka kiinnostava niin jos pelattavuus prakaa, niin kyllä siinä jää kylmäksi. Siinä mielessä tämä peli on hyvin lähellä Dead Rising 2 peliä. Sekin jätti todella pahasti kylmäksi ja sekin pelattavuuden takia.

Zombie Driver on kokonaisuutena aika mitäänsanomaton peli. Ohjattavuus on vähän niin ja näin eikä peli oikein missään vaiheessa oikeasti nappaa mukaansa ja toiminnasta puuttuu se mielekkyys. Tässä on aika vähän sellaisia puolia jotka saisivat palaamaan pelin pariin.

+ Hurmeinen toiminta

- Pelattavuus

Arvosana: 4,2

Huono

Kummitustiedustelija: Tulevaisuuden sotilas

PlayStation plus

Ghost Recon: Future Soldier

Tom Clancyn sotilastarina jossa pääosassa näkymättömissä toimiva erikoiryhmä: Ghost Recon. Tarinassa on puolensa, mutta parhaimmillaan tämä peli on juurikin siinä toiminnassa. Tällä kertaa kyseessä ei kuitenkaan ole korkeaoktaaninen räiskintä. Tässä operaatiossa ei käytetä lihakirvestä, vaan skalpellia. Tämä on niitä harvoja tapauksia, kun hiiviskely ja vaivihkaisuus on oikeasti todella mielekästä ja kiinnostavaa.

Ghost Lead, Kozak, 30K ja Pepper ovat neljän miehen tehoryhmä joka toimii hiljaa ja synkronoituna. He suorittavat erilaisia tehtäviä joissa pääpaino on siinä että he eivät näy eivätkä kuulu, ennenkuin tilanne sitä oikeasti vaatii. Pääosan tehtävistä edetään hiljaa ja tapetaan vihollisia ilman että kukaan huomaa mitään, tai vältellään heitä kokonaan. Huippukehittynyt häiveasu tekee sotilaista täysin näkymättömiä mikä auttaa tehtävien suorittamisessa.

Tarina sijoittuu sodan sydämeen jossa tehtävä tehtävältä kokonaisuudesta avautuu enemmän. Jos tarina ei kiinnosta niin lähes jokaiseen tehtävään voi suhtautua omana kokonaisuutenaan. Sissit aloittavat tehtävän ja suorittavat tehtävän, juoni sikseen. Tarinassa on kyllä omat puolensa, mutta se ei ole sieltä parhaasta päästä sillä se on aika usein aika tylsä. Aaveet eivät myöskään ole sieltä kiinnostavimmasta päästä, vaikka siellä on mm. Troy Baker mukana porukkaa. Parhaimmillaan nämä sissit ovat silloin kun heillä on varustus päällä eivätkä heidän kasvonsa näy. Muutoin he ovat harmaan särmittömiä solttupoikia, Aaveina, he ovat paljon kiinnostavampia.

Toiminnassa on paljon huippukehittyneitä varusteita jotka auttavat tehtävän suorittamisessa ja varsinkin vihollisten tarkkailussa. Tiedustelu on ensiarvoisen tärkeää sillä jos haluaa huippupisteet niin hälytyksiä ei saisi tulla ja joskus, yksi hälytys johtaa tehtävän epäonnistumiseen. Varustuksen saa päättää aluksi itse mikä oitis asettaa erikoisjoukkotunnelmaan. Tässä on omat heikkoutensa sillä ajoittain et voi päättää mitä asetta käytät ja vaikka muuten tarkkuuskivääri onkin erittäin hyvä työkalu, niin kaikissa tilanteissa se ei ole niin.

Toiminnan paras puoli on siinä että pelaaja voi merkata kohteet jotka sitten ammutaan yhtä aikaa. Muut ryhmäläiset ottavat kohteet jyvälle ja pelaajan merkistä, kohteet ammutaan. Kohteita voi olla 1-4 ja pelaajan ei ole pakko olla ampujana jos kohteita on vähemmän kuin ryhmäläisiä. Valtaosan ajasta muut ryhmäläiset ovat erittäin kykeneviä suorittamaan tehtävänsä. Harvakseltaan tuli vastaan hetkiä että kaikki pitää tehdä itse mutta kun peliä vertaa moniin muihin sotilasräiskintöihin, niin Aaveet ovat paljon parempia ryhmäläisiä kuin monet muut.

Räiskinnässä voi ottaa paljon suoremmankin taktiikan ja mennä sisään aseet laulaen. Tämä on kuitenkin niitä harvoja pelejä jossa hiiviskely on tehty niin hyvin että se on paljon hauskempaa kuin suora toiminta.

Ghost Recon: Future Soldier on erittäin tyylikäs peli. Sen tunnelma on erittäin hyvä tehtävä tehtävältä ja vaihtuvat ympäristöt ja ajoittaiset lisätemput tuovat mukanaan omanlaisensa lisävivahteen, yksi parhaita tehtäviä oli yllättäen yhden miehen soolotehtävä. Pelattavaa on ihan kivasti ja harvemmin pelissä tulee vastaan hetkiä jolloin meno oikeasti tyssäisi. Muutamia kohtia oli joissa huono varustus teki pelistä turhan haastavan. Tälläisiä olivat pari sellasita iskua jossa asettaan ei saa valita itse. Vaikka kuinka haluaisin valita pistoolin, niin se ei ole mahdollista koska kivääri on ykkösase.

Oman tyylikkyytensä peliin tuovat lisävarusteet kuten lennokki jolla voi tarkkailla ympäristöä ja koordinoida ryhmän liikkeitä. Paljastuminen on lähemmäs aina pelaajan syy sillä vain harvakseltaan ryhmäläiset eivät onnistu ampumaan valittua kohdetta vaikka ovat "valmiina" tilassa. Sanoisin että itse olisin pärjän paljon vähemmällä pakotetulla teknologialeikillä. Tietyissä tilanteissa pitää käyttää huippukehittyneitä leluja tavalla tai toisella ja täytyy sanoa että ne ovat pelin heikompaa antia.

Kokonaisuutena Clancyn Tompan Ghost Recon on hyvä peli. Siinä on sellaisia hetkiä jotka eivät juuri nappaa ja tarinassa on omat tylsyytensä. Tyylikkyys on kuitenkin omiaan ja tässä pelissä tuntee todella olevansa osa erikoisryhmää. Vaikka asetelma ja tarina ovatkin vähän niin ja näin, niin siellä ovat monia hyviäkin puolia ja kiinnostavia asetelmia. Mutta parhaimmillaan peli on silloin kun kyseessä on tehtävä jossa sotilaat ovat Aaveina. Silloin peli on parhaimmillaan kun vastaan tulee toimintapätkiä jossa kaikki etenevät ja operoivat yhtenä ryhmänä.

Tukikohta pätkät ovat vähän niin ja näin sillä ilman naamioita sotilaat eivät ole yhtään niin kiinnostavia vaan suorastaan tylsiä. Yksikään ei oikeasti nouse mieleen, mutta heidän ulkoasuistaan aaveina jää mieleen paljon enemmän. Maastosta riippuen yhdellä on lippalakki kun taas toisenlaisella maastolla, yhdellä on huppu. Tälläisiä pieniä tyyliseikkoja on paljon ja olisi ollut todella upeaa jos pelissä olisi saanut päättää että mikä aave ryhmästä on, tai jos omaa aavetta olisi saanut hieman kustomoida. Jos pelaa useamman ihmispelaajan kanssa niin se on paljon todennäköisempää.

Aavetiedustelija: Tulevaisuuden sotilas on hyvä kokonaisuus. Se hiiviskelypelinä erittäin hyvä ja onnistuu tuomaan toiminnan tähän kokonaisuuteen todella hyvin. Peli on erittäin tyylikäs ja ympäristöissä on vaihtelua. Tarina on pelin ehkä heikoin osa, mutta yksittäsinä tehtäväni peli on yllättävän palkitseva. Tämä on yksi niitä pelejä jota kohtaan ei ollut mitään odotuksia koska yhtäkään aiempaa tai myöhempää osa en ole pelannut. Ehkä siksi olikin suuri yllätys että tämä peli ei ollut vain hyvä, vaan erinomainen.

+ Erittäin tyylikäs erikoisryhmä asetelma

+ Todella hyvin tehty toiminta

+ Paljon erinomaisia tehtäviä ja kohtauksia

+ Aaveiden ulkoasu

- Sotilaiden ulkoasu

- Tarina on vähän tylsähkö

- Ajoittaiset teknologialla leikkimisen ylivedot ja tietyt pakotetut kohtaukset

Arvosana: 8,1

Mahtava

Kolmas Noussut: Titaaniruhtinaat

PlayStation plus

Risen 3: Titan Lords

Risen sarja ei ole itselleni tutu oikeastaan kuin yhdestä asiasta, huonosta laadusta. Kun ”ilmaiseksi” saa niin kyllähän sitä silti kokeilee. Risen 3 Titaaniruhtinaat on sellainen tapaus jossa sen ”laadun” huomaa erityisen äkkiä sillä pelkkä tutoriaali tässä pelissä tekee selväksi että tämä peli ei tule olemaan mitenkään erityisen hyvä. Siinä on todella kovia heikkouksia, mutta silti tämä on sellainen peli jota pystyy pelaamaan, vaikka parempia pelejä olisi vaikka kuinka, koska siihen ei paljoa vaadita.

Risen 3:ssa astutaan suoraan merirosvon saappaisiin ja otetaan miekka käteen. Sitten tietenkin viipaloidaan kaikki millä on energiapalkki ja lipastetaan kaikki mikä vain mahdollista. Siinä ohessa seurataan tarinaa ja tehdään sivutehtäviä.

Päähenkilö on karheaääninen nimetön merirosvo jonka sukunimeksi pystyy kuitenkin päättelemään Teräsparran / Steelbeard. Hyvin pian kuolema korjaa päähenkilön, mutta sitten peli oikeasti vasta alkaa. Tarina vie pitkin karibiaa ja pääjuoni uppoaa erittäin nopeasti sivutehtävien alle sillä tässä pelissä on selvästi havaittavissa mentaliteetti: ”Määrä korvaa laadun.” Tekemistä rutosti mutta mitään erityistä laatua ei ole sivu- tai päätehtävissä nimeksikään. Tarinassa ei siinäkään ole mitään niin ihmeellistä että se kannustaisi uppoutumaan peliin.

Risen 3 on laaja kokonaisuus ja siksi onkin sääli että minulle se tärkein asia ei tämäntyylisessä pelissä tarjoa sitä mielekkyyttä nimeksikään, nimittäin toiminta. Jos toiminta on edes puuduttavalla tavalla mielekästä, niin kyllä peliin pystyy uppoutumaan vaikka kuinka, mutta jos toiminta ei toimi, niin silloin ollaan suossa. Risen 3:n tapauksessa toiminnassa, niin kuin pelin ideassa, ollaan ihan oikeiden asioiden jäljillä.

Ongelmallista on kuitenkin se, että ohjattavuuso on… hidas. Kun miekalla lyö niin siinä tuntuu olevan viive ja ilman viivettäkin hahmo lyö hitaasti, mikä tekee jokaisesta taistelusta rasittavan. Vastaus tähän on suosia vain ja ainoastaan järeitä, syystäkin hitaita hyökkäyksiä joilla taistelusta saa jopa puoliksi siedettävää. Lisämausteiden kuten pistoolin tai taikavoimien käyttö on paljon toimivampaa mutta koska tämänlaisessa pelissä miekka on pääaseena, niin sen käytön täytyy toimia ja tässä pelissä se ei vain toimi.

Toiminnassa on paljon kaikkia lisävivahteita, mutta siltikin vihollisia vastaan taistellessa tuntuu että viholliset ovat paljon nopeampia mikä johtaa siihen että viholliset tuntuvat ehtivät aina iskeä ensin jos välimatkaa ei ole vähintään pari metriä. Lohdullista on sentään se että pelihahmo ei ole aina yksin, sillä partneri tarjoaa hieman apua taisteluun. Pomotaistelussa ollaan tosin välittömästi epäedullisessa tilanteessa kun peli laittaa suoraan sanoen epäreilun vaihteen silmään.

Risen 3:ssa olisi paljon tekemistä ja alueita olisi vaikka kuinka. Merillä seilaaminen ja merirosvon leikkiminen olisi todella riittoisaa puuhaa, mutta tämä ei ole Black Flag joka on oikeasti hyvä merirosvopeli. Risen 3 yrittää olla laaja merirosvoseikkailu, mutta tässä tullaan siihen että kun missään ei ole kuultukaan laadusta tai mihinkään tärkeään osaan peliä ei ole panostettu sitten yhtään, niin lopputuloksena on se, että tästä pelistä on erittäin vaikea pitää.

Tunnelmallisesti peli on paljon parempi sillä vaikka graafinen ulkoasu ei olekaan kovin kummoinen ja jotkut hahmot näyttävät jopa hieman tyhmiltä, niin ulkoasu on siedettävä ja kohtuullisen kivan näköinen. Se tosin ei paljoa paina sillä jopa rumalta näyttävistä peleistä on tullut nautittua vuosien kuluessa.

Monista syistä Risen 3 on peli jota erittäin vaikea suositella. Paljon pelattavaa tässä on, siitä ei pääse mihinkään, mutta kokeneelle pelaajalle tämä peli on aika tuskallinen, juurikin siitä syystä että mikään osa tässä pelissä ei ole oikeasti laadukkaasti tehty. Tämäntyyliset pelit ovat varmasti raivostuttavia jos ne ostaa uutena, näin PS+:n kautta saatuna voi vain sääliä niitä jotka ovat tällaisesta erikseen maksaneet jotakin.

Risen 3 on peli jollaisesta keksii paljonkin sanomista mutta aika vähän oikeasti positiivista. Siis PS2:n Pirates of the Caribbean pelitkin ovat parempia ja niitä on ehtinyt ajan hammas jo hieman puraista. Siinä näkee että huonosti ikääntynyt menneen konsolin peli on parempi kuin seuraavan sukupolven konsoli. Siinä kohtaa pitäisi kehittäjän katsoa peiliin ja kysyä että missähän kohtaa jokin meni vikaan.

Risen 3 saa todellakin miettimään että onko mitään laadunvalvontaa edes olemassa, sillä tämän pelin pitäisi olla hyvä, kaikki oikeat palaset ovat olemassa, mutta se kuka tämän kasasi, ei todellakaan tiennyt mitä teki. Risen 3: Titan Lords on hyvä peli joka on tehty todella huonosti. Pahimpaan merirosvoilu nälkään tästä saa jotakin, mutta parempaa peliä ei ole vaikea löytää.

+ Merirosvotunnelma

+ Monet hyvät ideat

+ Määrällisesti paljon pelattavaa

- Laadusta ei ole tietoakaan

- Toiminnan heikko toteutus

Arvosana: 3,5

Säälittävä

Sädemiehen kolmas tuleminen

PlayStation plus

Rayman 3 HD

Rayman 3: Hoodlum Havoc oli sellainen peli joka jatkoi selvästi Rayman 2:n näyttämällä tiellä, edeten vain kauemmas alkuperäisestä Rayman pelistä. Rayman 3 on todellakin paluu menneisyyteen, suoraan PS2:n aikakaudelle. Toisin kuin monessa muussa tapauksessa, tämän pelin tapauksessa huomaa, että tämä peli ei ole mitenkään merkittävästi romahtanut tasollisesti.

En sano että tämä oli aikoinaan mitenkään erityisen hyvä peli sillä tämä ei kuulunut suosikkeihini. Tämän omisti joskus ja sitten sen vaihtoi pois, sillä paljon parempiakin pelejä oli. Mutta nyt vuosien jälkeen kun palaa tämän sarjan menneisyyteen, varsinkin Rayman Legendisiä pelanneena, niin se tuntuu yllättävän tutulta.

Peli sijoittuu samaan maailmaan kuin edeltäjänsä sekä seuraajansa. Synkkäsävytteinen mutta erittäin huumoripainotteinen neljännen seinän erittäin nopeasti rikkova tarina alkaa kun musta lum Andre alkaa aiheuttaa ongelmia, luoden huligaaneja jotka kiusaavat rauhallisia Teensyjä. Apuun säntää Rayman. Kun Raymanin kaveri Globox sitten sattuu nielaisemaan Andren, tulee seikkailun päämääräksi pelastaa Globox ja poistaa Andren myrkyllinen vaikutus maailmasta, siinä samalla pysäyttää huligaanit pahanteossa.

Pelattavuudeltaan Rayman 3 on tasohyppelyä ja ajoittaista vihollisten mäiskintää. Ohjattavuus toimii perushyvin. Ajoittain tulee hyppiessä mentyä vähän ohi, mutta mitään pahoja paikkoja ei juuri tule sillä virheille on tilaa paljon enemmän kuin vaikka Rayman Legendsissä. Rayman 3 on anteeksiantava peli, mutta se on samalla aikaa erittäin vaativa peli. Jokainen alue arvostellaan sen perusteella miten paljon pisteitä pelaaja ehtii kerätä ja siihen vaikuttaa nopeus ja taito. Vihollisten nopea mäiskiminen on ehdottomuus ja tällä ohjattavuudella se ei ole mahdotonta.

Pelin edetessä Rayman saa käyttöönsä myös hieman tehosteita, kuten piikkinyrkit joilla voi hajottaa ympäristöä erittäin tehokkaasti, pyörremyrskynyrkit joilla voi kohottaa tiettyjä tasoja sekä karhunrautanyrkit jotka ajavat köyden virkaa kun pitää heilahtaa tasolta toiselle. Tehosteet saa tietyissä kohdissa käyttöönsä kokoajan, mutta ne tulevat käyttöön rajoitetuksi aikaa ja siinä kohtaa päästäänkin siihen nopeuteen. Alueet ovat pieniä, mutta vaativat ajoittaista pulman ratkontaa ja tasphyppelyä jotta ne pääsee läpi asti. Lisäksi alueilla on paljon salaisia paikkoja ja keräiltävää tavaraa mikä on kaikki lisäpisteitä.

Rayman 3 ei ole vaikea peli. Se etenee hyvin suoraviivaisesti ilman sen suurempia ongelmia. Ajoittain tulee vähän juonen kuljetusta ja tietyin väliajoin vastaan tulee pomovihollinen. Jatkuvasti on kuitenkin läsnä pelin omanlainen huumori ja Raymanin maailman tietynlainen tyyli. Rayman 3 on tätä synkkää aikakautta jolloin maailmassa värit olivat tummia ja ympäristöt suhteellisen elottomia.

PS2 oli mustaa aikakautta jolloin särmää sai tietyllä pimeydellä ja sitä tässä pelissä on. Rayman 3 on alkuperäisestä trilogiasta ehkä se vahvin peli. Rayman 1 oli todella värikäs ja hyvin haastava tasohyppely kun taas Rayman 2 oli selvästi synkempi ja särmikkäämpi peli jossa tasohyppelyyn tuotiin mukaan enemmän toimintaa. Rayman 3 jatkaa kakkosen viitoittamalla tiellä ja toimii paljon paremmin, kun muistelen sitä millainen peli kakkonen oli, se oli paljon vaikeampi kuin tämä.

Rayma 3 on kuitenkin aikakautensa tuote ja se missä sen huomaa erittäin nopeasti ja erittäin kipeästi on kamerassa. Tämä kamera ei ole yhtään niin tottelevainen ja helposti ohjattavakuin voisi toivoa. Kamera ei kaikissa paikoissa pääse kääntymään ympäristön läpi, vaan niin sanotusti törmää siihen. Ohjattavuudesta myös tuntee että se on oman aikakautensa pelistä. Tämä peli PS2 tasolla ihan normaalia mutta kyllä se tuntuu. Ohjattavuudessa sellaisia puolia joita on vähän hankala selostaa.

Ohjattavuus toimii PS2 tasolla todella hyvin, mutta siinä on sellaisia asioita jotka eivät HD käännöksessä ole kääntyneet niin hyvin. Ohjattavuus on sellainen joka vaatii ensin hieman totuttelua ja kaikki temppuja ei maailmassa pysty tekemään niin vain, ilman satunnaisia erehdyksiä.

Eräs asia kuitenkin pudottaa pelin tasoa valtavasti, nimittäin se että PS3 HD käännöksessä välianimaatioissa ei ole ääntä ollenkaan. Se voi johtua monestakin asiasta mutta mutta itse kohtasin sen vaikka olisin poistanut pelin ja asentanut uudestaan. Tälläiset asiat eivät estä pelaamasta, mutta kyllähän se häiritsee tarinakokonaisuuden kokemista aika paljon.

Kokonaisuutena Rayman 3 HD on paluu menneisyyteen, hyvällä tavalla. Rayman 3 ei koskaan ollut sellainen peli jonka kaikki sitä pelanneet taatusti muistavat, mutta nyt kun sitä pelaa vuosien jälkeen niin huomaa että taso ei ole juuri pudonnut ja mitä ilmeisimmin Rayman 3 on peli joka kestää aikaa suhteellisen hyvin. Siinä on omanlaisensa rento huumori synkissä kuorissa näppärällä pelattavuudella jossa omanlaisensa haastavuus.

+ Perustoimiva pelattavuus

+ Omanlaisensa huumori

+ Kestänyt yllättävän hyvin aikaa

- Kamera

- Ohjattavuus on ”aikakautensa tuote”

- Välianimaatioissa ei ole ääntä

Arvosana: 4,8

Huonommalla puolella

Manaamisen ei tarvitse olla raamatun lukemista, kun se voi olla vauhdikasta toimintaa.

Extreme Exorcism

Extreme Exorcism kuuluu sellasiin peleihin jotka todellakin voi poimia nopeasti koska tämä ei vaadi paljoakaan opettelua ja idea on erittäin yksinkertainen ja todella hauska ja toimiva. Tämän lisäksi pelissä on mahdollista pelata paikallisesti 1-4 pelaajaa ja tästä syntyy helposti erittäin upea kaaos. Värikäs pikseligrafiikka sopii hyvin ja luo rennon retrofiiliksen.

Ideana pelissä on ”manata” aaveita äärimmäisillä tavoilla, eli kaikilla mahdollisilla aseilla joita vain on saatavilla. Pelissä voi liikkua, hypätä/tupla hypätä ja iskeä, muuta ei ohjattavuuteen oikeastaan kuulukaan. Kentissä on erilaisia aseita joilla kummituksia voi hävittää. Jotkut aseet ovat nopeita, jotkut erittäin tuhoisia ja jotkut lähitaisteluaseita. Vaihtelua on valtava määrä ja osa aseista on todella mielikuvituksekkaita. Uusien aseiden kokeileminen on hauskaa ja pitää pelin mielekkäänä.

Se varsinainen jippo pelissä on siinä, että ensimmäisellä kierroksella tulee vain yksi kummitus joka kuolee yhteen osumaan, ihan kuin pelaaja ja kaikki muutkin kummitukset. Toisella kierroksella kummituksia on kaksi joista uusi tekee tismalleen samat asiat kuin pelaaja edellisellä kierroksella. Seuraavalla kierroksella on taas uusi kummitus joka tekee samat asiat mitkä pelaaja edellisellä kierroksella. Tämä idea toimii erittäin hyvin ja kun siihen pääsee todella sisälle, niin tämä peli on erittäin hauska. Kun tietää mitä tekee eikä roiski aseilla miten sattuu, eivät tulevat kummituksetkaan tee niin. Kun muistat mitä teit viime kierroksella voit helposti iskeä seuraavaa kummitusta suora selustasta. Useammalla pelaajalla sekasotku yltää oitis toiseen potenssiin kun kummituksien määrä kaksinkertaistuu.

Äärimmäinen manaus on erittäin hauska peli. Se pitää yhden ja saman idean tuoden siihen pääasiassa uusia aseita ja monipuolisempia kenttiä, sekä kovempia vaatimuksia jatkon kannalta. Tälläinen idea toimii erittäin hyvin ja vaikka pelissä ei vaihtelua olekaan mitenkään erityisesti, niin tällaisenaan se kokonaisuus toimii erittäin hyvin ja tarjoaa nopeaa ja vauhdikasta moninpelaamista, tai vaikka yksinpeliäkin.

+ Erittäin toimiva idea

+ Mielekäs ja vauhdikas

+ Oikealla tavalla haastava

+ Paikallinen moninpeli

- Ei paljoa vaihtelua

 - Pitkässä juoksussa puuduttava

Arvosana: 8,4

Mahtava