Kun kerran hyvä nimi voi tehdä pelistä oitis astetta kiinnostavamman voi huono nimi työntää oitis huomiota pois pelin suunnalta, kohti jotakin paremmin nimettyä peliä.




Samalla tavalla kuin vastakkaisella listalla, nyt korostetaan niitä pelejä jotka nimellään eivät saa juurikaan kiinnostusta aikaiseksi, olivat ne sitten kuinka hyviä tahansa muilla tavoilla. Nyt keskitytään vain pelin nimeen.

Monesti on suuri sääli miten huonosti jotkut pelit nimetään, koska vaikka sisältä olisi kuinka hyvää, niin jos nimi kuullostaa sellaiselta että se ei miellyttävä peli, niin tuskin sitä tulee poimittua. Monesti pelien ollessa hyllyssä, ensimmäisenä näkee pelin selkämyksen ja siitä pelin nimen, jos nimi ei ole kovinkaan kiinnostava, niin tuskin sitä tulee sen enempää tutkittua.

Nämä perustuvat omiin tulkintoihin ja kokemuksiin. Vaikka sana Witcher esimerkiksi ei olekaan se kaikkein nappaavin, niin kirjoja lukeneena minulla oli jo hieman kontekstia siitä että mikä "Noituri" on.


EPÄKUNNIALLISIA MAININTOJA


Aladdin

- Parempiakin Disney elokuva on joten varmaan on parempiakin Disney pelejä.


Prince of Persia

- Persia ei ole niitä kiinnostavimpia ympäristöjä tai kulttuureita.


Iconoclast

- Tässä sanassa ei vain ole samaa voimaa kuin vaikka sanassa: Renegade.





24. Joe Dever's Lone Wolf

Kaikki nimet joissa on tekijän nimi, ovat todella luotaantyöntäviä. Tämän tapauksessa se pätee juuri ja juuri koska "Lone Wolf" kuullostaa hienolta, mutta tittelistä tulee oitis mieleen että tekijä on joku narsistinen itseään täynnä oleva egoisti jolla on pakonomainen tarve änkeä oma nimensä mukaan, ihan kuin se tarkoittaisi jotakin. No minulle tämä nimi ei tarkoita mitään, mutta ei se myöskään kannusta tutustumaan hänen tekeleeseensä koska niin paljon parempiakin pelejä tulee vastaan.

Nimi itsessään siis kuullostaa hienolta, mutta tekijän nimi vähentää sitä kriittisesti.


23. NiOh

Tämä on niitä tapauksia kun nimi ei kerro yhtikäs mitään. Kun nimi tuntuu sellaiselta että se on vain yksi tai useampi sana yhdistettynä, niin jos se ei kuullosta todella hyvältä, niin tuskin siihen kiinnittää sen enempää huomiota. NiOh on hyvä esimerkki tästä. Sana itsessään ei kerro mitään eikä suoraan edes herätä ajatuksia mistään aihepiiristä. Ainoa mitä oikeasti seuraa, on pari ohimenevää ajatusta ja siinä kaikki. 

Nimi kun ei edes herätä mitään isompaa teorisointia siitä että mistä tämä peli mahdollisesti kertoisi.


22. Borderlands

Rajaseutu, ei se kaikkein nappaavin nimi mutta ei välttämättä se huonoinkaan. Tässä voi olla mahdollisuuksia vaikka mihin mutta omaan korvaani se ei kuullosta kovinkaan nappaavalta ja ehkä juuri siksi tämä on niitä tapauksia joiden pariin ei juuri kiinnosta mennä. Nimi ei oikeastaan kerro mitään ja on juurikin niin tylsä että tuskinpa siinä mitään erikoista olisikaan.

Ensimmäiset ajatukset itselläni olivat aikoinaan että tämä on jotain postapokalyptistä ja karua maatalous-simulaatiota rajamailla jossa kaikesta on pulaa.


21. Uncharted: Drake's Fortune

Tämän pelisarjan tapauksessa ensimmäinen peli kuullostaa lisätittelin kautta oitis paljon paremmalta, mutta ei sekään vielä kovinkaan paljoa avaa tuota pelisarjanimeä. Kartoittamaton viittaa oitis johonkin tutkimusmatkailuun tai vastaavaan. Nimi Drake pitää sisällään oitis paremman kaiun mutta kun miettii pelkästään nimeä Uncharted niin ei se herätä kovinkaan vahvaa kiinnostusta koska se herättää ajatuksia jostakin hitaammasta, mahdollisesti point & click tyylisestä seikkailupelistä.

Tämä on yksi parhaita pelisarjoja koskaan.


20. Persona

Persoona herättää oitis aika paljonkin erilaisia mielikuvia siitä millainen peli tämä mahdollisesti olisi. Onko kyseessä psykologinen tarina vaiko vain jonkinlainen roolipeli jossa saa valita monista eri hahmoista ja mahdollisesti vaihdella eri persoonien välillä. Tämä on siinä mielessä vähän huono titteli etä se herättää niin paljon erilaisia ajatuksia että siitä ei oikein tiedä yhtään mitään. Mutta sen verran hyvän alkuvaikutelman se antaa että kyllä pelin kannen ainakin katsoisi, mutta jos sitä mahdollisuutta ei ole vaan pelkän nimen perusteella mentäisiin, niin kyllä tämä peli jää paremmin nimettyjen varjoon erittäin helposti.


19. Knack

Tämä on sen kuuloinen sana että se ei juuri herätä kiinnostusta vaan enemmänkin epämääräisiä mielikuvia. Helposti sellainen nimi jonka unohtaa jos sen kuulee vain kerran. Ei varsinaisesti kerro mitään eikä herätä mielenkiintoa oppimaan lisää.


18. Burly Men At Sea

Tämä on ainakin sellainen peli joka herättää ajatuksia mutta ne ajatukset eivät ole juurikaan sellaisia jotka saisivat kokeilemaan tätä peliä. Iso juttu on siinä että vaikka tämä peli kertookin mistä on kyse, niin samalla se on aika luotaantyöntävä.

Nimi herättää oitis ajatuksia että tässä pelataan joillakin merimiehillä joilla sitten yritetään ohjata laivaa merellä.


17. Dark Sector

Pimeä Sektori antaa oitis vaikutelman jostakin synkästä kauhupelistä jossa seikkaillaan heikosti valaistuissa ympäristöissä ja mahdollisesti taistellaan kaikenmaailman mörköjä vastaan. Itse en ole juuri koskaan kiinnostunut Silent Hilleistä tai Fatal Frameista joten ei Dark Sectorkaan ole varmaan minun tyyliseni peli.


16. Croc: Legend of the Gobbos

Krokotiiliin viittaava nimi mutta lyhenteellä. Tässä varmaan sitten pelataan krokotiilillä ja varmaan jonkinlaisessa tasohyppely-ympäristössä. No itseäni sellainen asetelma ei mitenkään erityisenpaljoa kiinnosta. Lisätitteli ei oikeastaan avaa sen enempää, vaan monimutkaistaa. Mitä ovat Gobbot vai onko se jokin paikka?

Nimen tulkitsin loppuviimeksi aika tarkasti.


15. Detroit: Become Human

Pelkällä nimellä tämä peli ei pääse oikeuksiinsa. Sanoisin että jo pelkkä sana valinta on vähän huono. Kaupunki, varmaan tapahtuma paikka, Tule ihmiseksi, mitä se tarkoittaa. Kyllä siinä hieman vivahteita johonkin tulevaisuuteen on mutta eivät androidit ihan ensimmäisenä tule mieleen. Tämä on sellainen nimike että se herättää hieman kysymyksiä mutta kun ensin tulee sana Detroit, niin se hieman maadoittaa mahdollisuuksia ja siinä samalla vähän kiinnostuskin lähtee. Tämä oli yksi niitä nimi joka hieman jopa inspiroi tähän listaan.


14. Banjo Kazooie

Samalla tavalla kuin pelit joissa on tekijän nimi, myös pelit joissa on kahden eri hahmon nimi ovat helposti sellaisia jotka eivät juuri vedä puoleensa. Tämä pätee erittäin hyvin silloin kun nämä nimet eivät kuullosta hyviltä tai eivät tunnu tarkoittavan mitään eikä niissä ole edes "&" tai "ja" lisäystä. Syy miksi valitsin tämän on siinä että tämän pelin nimi on vielä huonompi kuin Yooja Laylee sillä nämä sanat kuullostavat vielä huonommilta, puhumattakaan kaikista jatko-osista mitä tämä pelisarja on osakseen saanut. 

Nimi on aika selvä syy siihen miksi en ole näihin koskaan tutustunut oikeastaan yhtään.


13. Forma.8

Mitähän tämäkin tarkoittaa? Sellaisia ovat ne ensimmäiset vaikutelmat ja niitä seuraa sitten se että tälläisen tapauksen vain passaa. Se että sana itsessään jotain mistä ei saa mitään tolkkua voi olla jopa näppäräkin taktiikka, mutta tälläinen nimi on enemmänkin sekava.


12. Hue

Tästä oli heikko muistikuva että tämä oli jotain väreihin liittyvää. Jotenkin siitä heräsi sellainen halpa indie pelifiilis minkä takia ei ollut oitis mitenkään mieleenjäävä peli. Lukeutuu todella nopeasti niihin peleihin joiden nimi unohtuu melkein heti eikä ihan äkkiä palaa mieleen.


11. Klabi

Mikä on klabi tai mitä se tarkoittaa? Ei mitään käsitystä joten jos nimi ei kuullosta hienolta tai siinä ei ole sitä oikeaa sointua, niin tuskinpa tätä muistaa enää pidemmän ajan päästä.

Tämä saattaa olla huonoin koskaan pelaamani peli jonka kautta sen nimen jopa muistaa.


10. Messenger

Viestinviejä, ei kovinkaan kiinnostava nimi. Mistä se mahdollisesti kertoisi, jostakusta joka kuljettaa viestiä jonnekin, onpa kiinnostavaa. Nimen perusteella tämä on niitä pelejä jotka passaa oikeastaan sen enempää miettimättä että millaiseen asetelmaan se viestinvienti oikeasti perustuukaan. Tämä on sääli sillä tämän pelin tapauksessa se asetelma ei ole hullumpi, mutta nimi on surkea.


9. BioShock

Tämä on jotenkin niin luotaantyöntävä nimi. Jälleen eräs sellainen nimi joka saa vetämään omat johtopäätöksensä. Nimi ei kuullosta kovinkaan hyvältä eikä se herätä mitenkään suuria odotuksia peliä kohtaan.

Tämä vaikuttaa oitis joltakin astetta kokeellisemmalta kikkailuräiskinnältä.


8. Metro 2033

Itselleni lähdemateriaali ei ole tuttu joten se mitä tästä saan irti on että pelissä varmaan hallinnoidaan metrojärjestelmää vuonna 2033. No sellainen asetelma ei kuullosta mitenkään hohdokkaalta millään tavalla. Kyllä siinä samalla miettii että mitähän lisää se tulevaisuusaspekti tuo mukanaan, mutta ei kuulu niihin kiinnostavimpiin tapauksiin.


7. Worms

Madot. Pelataanko tässä sitten madoilla ja kaivellaan käytäviä tai jotakin muuta tylsää. Vai ollaanko sitten jossakin matoyhdyskunnassa tai vastaavassa. Ei tule nimestä äkkiä mieleen se että tämä on korkeaoktaaninen toimintarymistely erittäin hyvällä huumorilla.


6. Mass Effect

Yksi parhaita pelejä jolla on niin huono nimi ja samalla yksi tämän listan inspiraatioita. Itse en olisi tätä varmaan koskaan pelannut ellen olisi kaverilta saanut vahvaa suositusta siihen. Sen takia tuo nimi ärsyttää entistä enemmän. Massa Efekti tai jotain muuta vastaavaa, se ei todellakaan tunnu olevan tämän pelin pääpainona joten miksi tätä ei voitu nimetä jotenkin paremmin, jotenkin mikä kuvastaisi sitä mistä tässä pelissä on kyse.

Nimi asettaa oitis jotakin ylitieteellisiä vivahteita. Vaikka Effect sanalla on ihan kiva kaiku, niin Mass sanalla ei niinkään.


5. MDK

Lyhenteet ovat todella huono idea nimissä. Ne eivät kerro oikeastaan mitään ja siinä ollaan oitis kirjainten armoilla. Jos lyhenne ei kuullosta tai näytä hienolta tai herätä jostakin syystä ajatuksia johonkin kiinnostavaan, niin ne tulee erittäin helposti sivuutettua ja unohdettua.


4. Elder Scroll's

Vanhusten kääröt tai jotakin muuta roskaa. Elder sanaa voidaan käyttää todella hyvin ja tässä tapauksessa niin ei ole tehty. Scroll's herättää oitis ajatuksia jostain vanhoista velhoukoista tai muusta hutusta joka on kaukana kunnon toiminnasta ja seikkailusta. Tylsää historiaa tai muuta vastaavaa. Erittäin luontaantyöntävä nimi.


3. Grand Thef Auto

Pöllitään autoja ja ajellaan niillä. Autoilu ei ole peleissä niitä kiinnostavimpia osia joten antaa olla. Tämä on juurikin niitä tapauksia kun nimi ei kerro koko totuutta mutta kertoo sen verran että kiinnostus peliin vähenee oitis. Oli sitten kyseessä Grand Thef Auto tai Elder Scroll's, nimi jää ei pelisarjaa juuri paranna, vaikka se sarja jatkuisi kuinka kauan koska se tietty päähänpinttymä ei katoa, vaikka näitä pelejä pelaisikin.


2. Tony Hawk Skateboarding

Skeittausta, ei kiinnosta ajatustasolla ja sitten kun mukana on taas jonkun hepun nimi, niin se on entistä huonompi merkki.


1. Colin McRay Rally / Kaikki vastaavat

Rallipeli/urheilu/tms, ei kiinnosta. Jonkun nimi, ei kiinnosta sitäkään vähää.