Vaikka peli olisi ennestään tuttu, niin tietyt pelit ovat sellaisia joita ei voi pidemmän ajan jälkeen vain alkaa pelaamaan ilman että ne tavallaan pitää opettella uudelleen.

 

 

 

Tiettyjen pelien kanssa tulee aina alussa vastaan se hetki kun huomaat että peli ei olekaan ihan niin simppeli kuin muistat tai niin helppo kuin muistat. Hyvin usein omalla kohdallani se on kiinni kontrolleista tai siitä määrästä komentoja mitä pelissä sitten onkaan. Ennenkuin peliä voi oikeasti alkaa pelaamaan, niin menee hetki että tulee taas tutuksi pelin ohjattavuuden kanssa. Erittäin selkeästi tämä näkyy silloin kun ohjattavuus on astetta omalaatuisempi, eikä vastaavaa peliä vain tunnu löytyvän.

Kaikissa peleissähän on tiettyjä juttuja joita voisi kutsua ominaiseksi kyseiselle pelille, mutta aika monien pelien tapauksessa peli tuntuu todella samanlaiselta jonkun muun pelin kanssa, etenkin jos peli on osa sarjaa tai henkinen jatko-osa jollekin toiselle pelille.

Tämä ei tietenkään ole heikkous sillä monissa tapauksissa nämä ovat sellaisia pelejä joista saa eniten irti juurikin silloin, kun niihin pääsee kunnolla sisälle. Kun oppii mekaniikat kunnolla ja saa pelattavuudesta irti paljon enemmän kuin vain sen perusidean.

Siis se nyt on selvä että kontrollit ovat sellainen asia että eihän niitä nyt kovin monesta vähänkin monimutkaisemmasta pelistä voi täysin muistaa, mutta monesti kyse on enemmänkin monista muistakin mekaniikoista mitä pelissä on.

Vain yksi per pelisarja, vaikka yleensä koittaa tietty piste kun pelisarja kehittyy merkittävästi. Myös hengelliset jatko-osat lasketaan samaan pelisarjaa, esim. Demon's Souls - Dark Souls 3.

 

KUNNIAMAININTOJA

 

Fight

- Pelkästään Move-ohjaimen käyttö vaatii hieman totuttelua, muutoin liikkuminen vaatii hieman opettelua.

 

Plague Inc

- Monta liikkuvaa osaa paljon sääntöjä.

 

Metal Gear Solid V: Phantom Pain

- Aika paljon sellaisia pieniä juttuja jotka vaativat hieman muistin virkistystä.

 

Victor Vran

- Suurimpana syynä se että pelissä on niin paljon erilaisia varusteita, tehosteita sun muita.

 

Castlevania: Symphony of the Night

- Kaikki erikoistaidot ovat sellaisia joiden opetteluun menee aina vähän aikaa ja aseiden ja varusteiden kautta muuttujia tulee paljon lisää, linnan arkkitehtuurista puhumattakaan.

 




24. Final Fantasy VIII

Final Fantasy peleissä on usein paljon sellaisia lisämekaniikkoja jotka vaativat aina hieman muistiinpalauttelua minkä takia keskeneräistä peliä on hyvin hankala jatkaa ja loppupuolellakin pelin eri puolet pitää palautella mieleen. Kasissa on junction systeemi, GF:t ominaisuuksineen ja kuluvat taikavoimat. Seiskassa taas olisi materia systeemi. Tosin tarpeeksi kauas kun menee niin nämä osat vähenevät kokoajan.


23. Horizon Zero Dawn

HZD on suhteellisen pitkä ja kattava peli. Varusteita on todella paljon ja aseiden ominaiset puolet ovat sellaisia että ne eivät muistissa pitkiä aikoja pysy. Viholliset on se toinen osa sillä monet isommat koneet ovat sellaisia, että ne tekevät pelaajasta helposti selvää jälkeä jos niistä ei muista mitään. Suurin juttu on kuitenkin siinä varusteiden käytön kertauksessa.


22. League of Legends

Isoin syy on siinä että LoL on muuttunut todella paljon ajan kuluessa ja heti kun mukana on uusia pelattavia hahmoja niin se vaatii hieman opettelua. Tietenkin peliin voi hypätä heti ja opetella siinä samalla, mutta se tarkoittaa aika varmaa tappiota. Varusteiden ominaisuudet ja pelattavien hahmojen omat ominaisuudet vaativat aina hieman kertausta, etenkin jos viime pelikerrasta on pidempi aika.


21. Smite

Pitkälti samat syyt kuin LoLin kanssa. Uudet hahmot sekoittavat heti pakkaa sillä hahmojen ominaisuudet ja varusteiden ominaisuudet vaativat oman aikansa jotta ne muistuvat mieleen, etenkin jos muutoksia on tapahtunut. Mutta Smite on ohjattavuudessa sellainen, että se vaatii vähän lisää ekstraa jotta se pelaaminen tulee taas lihasmuistista.


20. The Last of Us

Monet osat tästä pelistä ovat sellaisia jotka kyllä luonnistuvat jos toiminnalliset seikkailupelit ovat jollakin tavalla tuttuja. Mutta pelin rakentelumekaniikka ja toiminta ovat sellaisia että niitä pitää hieman palautetta mieleen. Siinä missä Uncharted sarja on sitä sorttia joka onnistuu "poimia ja pelaa" tyylillä, on Last of Us hieman vaativampi, sillä tietyt asiat eivät toimi ihan noin vain. Etenkin, jos mukaan vedetään moninpeli.


19. Assassin's Creed IV: Black Flag

Kaikki AC pelit ovat tässä suhteessa samaa puuta. Varusteita on paljon ja kiipeily vaatii myös hieman totuttelua. Toiminta vaatii hieman totuttelua ja muutenkin tämän pelin kontrollit ovat mielestäni sellaiset että niitä pitää hieman palautella mieleen sillä ne eivät ole ne kaikkein parhaimmat. Oma valintani on Black Flag juurikin siitä syystä että tähän lisäksi tulevat vielä merenkäynti ja merisotiminen.


18. Divinity II: Ego Draconis

Tämä on samalla tavalla todella vaativa peli kuin monet muutkin massiiviset roolipelit. Tässä pelissä on paljon liikkuvia osia joiden mieleenpalauttaminen ottaa oman aikansa. Ihmismuodolla ja lohikäärmemuodolla on molemmilla omat juttunsa ja pelattavuudessa on helposti paljon erilaisia lisiä mitkä tekevät pelistä sellaisen että sen aloittaminen keskeltä seikkailua ei todellakaan onnistu noin vain jos taukoa on ollut vähänkin enemmän.


17. Bloodborne

Kaikki "Souls" pelit ovat vaikeita pelejä. Niitä ei vain oteta ja pelata pidemmän tauon jälkeen. Perusohjattavuuden jälkeen nimittäin nousevat esiin pelikohtaiset lisävivahteet ja varsinkin viholliset. Näissä peleissä viholliset tekevät valtavaa vahinkoa jos vain saavat siihen mahdollisuuden. Syy miksi mutu-tuntumalla valitsin Bloodbornen johtuu siitä, että aseissa on kaksi eri muotoa jotka vaativat hieman palauttelua mieleen, puhumattakaan tuliaseista ja vihollisten horjuttamisesta joka saattaa vaatia parryamisen tapaan hieman opettelua. Sitten on tietysti se staminan hallinta.


16. NiOh

Samurai tyylinen toimintapeli on Souls pelien tyylinen, mutta paljon vaikeampi. Iso syy miksi NiOh on niin vaikea on siinä että erilaiset aseet vaativat totuttelua, hahmonkehitys ei ole se selkein ja Ki-pulsen käyttö on ajoituksesta kiinni ja suoraan yhteydessä staminan hallintaan. Viholliset ovat vaarallisia ja kentät täynnä vaaroja. Tämän lisäksi mukana on paljon liikkuvia osia varusteiden ja aseiden muodossa.


15. Batman: Arkham Knight

Batman sarjassa suurin syy siihen opetteluun on siinä varusteiden ja Batmanin taistelutaitojen kertauksessa. Itselläni se taistelumekaniikka tulee kuin luonnostaan, mutta ohjattavuus ja eri taitojen nopeat käytöt ottavat aikansa jotta ne taas muistuvat mieleen. Näissä peleissä on todella paljon sellaisia pieniä juttuja jotka vaativat hieamn mieleenpalauttelua koska niitä on niin paljon erilaisia. Batarangi, sähköammus, köysi jne ovat kaikki sellaisia temppuja joissa on omat hyötynsä tiettyjä vihollistyyppejä kohtaan. Suuri variaatio on nimenoman syy siihen miksi Batmanin ohjaamista pitää aina aluksi hieman kerrata.


14. Devil May Cry 3: Dante's Awakening

Paljon aseita ja neljä eri tyyliä. Liikkuvia osia on aika paljon joten kyllähän sitä taistelu pitää aluksi palautella mieleen. Siis voihan peliin hypätä suoraan ja vain alkaa hakata nappeja, mutta silloin ei pääse sisään siihen parhaasee SStylish tasoon ja DMC3 on sarjassa tässä vaiheessa se peli jossa sitä opettelista on eniten. Pelattavuus nimittäin muuttuu myös tyylin mukaan jolloin eri aseiden käyttö myös muuttuu. Peliä voi pelata kertaamattakin, mutta siinä alkaa oikeasti pärjäämään vasta kun palauttaa perusasiat mieleen.


13. Dragon Age: Origins

Ensimmäinen Dragon Age on taistelun puolesta sellainen peli joka helposti vaatii paljon hahmojen ominaisuuksien kertausta ja taistelun hallintaa. Tietty automaatio on mahdollista mutta silloin pitää taas opetella astetta enemmän. Taistelun ulkopuolellakin on paljon liikkuvia osia ryhmäläisten erilaisissa ominaisuuksissa. Tähän päälle vielä aseiden ja varusteiden ominaisuudet. Mutta kyllä se isoin kertaus tapahtuu siinä taistelun ohjaamisessa, sillä pelaaja voi joko vaihdella hahmojen välillä tai määrittää hahmoilla erilaisia toimintamalleja.


12. Middle-Earth: Shadow of War

Batmanin tavoin myös Talionin ohjaaminen vaatii kertausta. Suora toiminta ja hiiviskely pitävät sisällään omat juttunsa ja Shadow of War tuo paljon uusia puolia toimintaan joka tekee siitä monipuolisemman sekä selvästi haastavamman. Talion voi kusua monenlaisia olentoja avukseen sekä vaihtaa erilaisten ominaisuuksiensa vaikutuksia mikä tuo mukaan todella suuren variaation. Toiminta on todella mielekästä, mutta se vaatii paljon osaamista koska liikkuvia osia on niin paljon. Tämän lisäksi varusteissa on omat lisäominaisuutensa jotka tuovat taas yhden muuttujan lisää.


11. Mirror's Edge

Tämä on niitä pelejä joiden kanssa pelaan usein tutorialin aina ensin. Syy on pääasiassa siinä että tämän pelin ohjattavuutta ei vain opi tuosta vain kun sen kerran ehtii unohtaa. Tiettyjä trikkejä ei ole paljoa, mutta on hyvä opetella ne kunnolla jotta ne pystyy sitten nopeasti tekemään, koska Mirror's Edge on monin tavoin erittäin hektinen peli, heti alusta alkaen.


10. Witcher 3: Wild Hunt

Ohjattavuus on isoin juttu tämän pelin koska Geralt pystyy tekemään niin montaa eri asiaa. Miekankäsittely on loppuviimeksi aika nopeasti kerrattu, mutta siinä on silti tietyt asiat jotka helposti ovat jo unohtuneet. Tämän lisäksi esineiden käyttö ja pikavalikkoon valitseminen ovat toisia osia kokonaan unohtamatta loistuja ja alkemiaa. Pelihahmon ohjaaminen ja taisteluun oikeaoppisesti valmistautuminen ovat helposti sellaisia asioita joiden kanssa pelkkä nappien kertaaminen ei riitä vaan valikoita tulee selattua aika paljon ja ensimmäiset hetket menevät pienessä Noituriharjoittelussa.


9. Red Dead Redemption 2

Kun aloitin tämän pelin niin kesti hetkan aikaa oppia kaikki ohjattavuuden eri osa-alueet. Tämän lisäksi toiminnassa, ratsastuksessa ja pelkästään aseen käytössä on omat juttunsa jotka tekevät siitä hidasta. Kaikella tuntuu olevan oma painonsa tässä pelissä koska pelkkä liikkuminenkin on raskaan realistista. Sitten kun päästään kaikkeen lisätekemiseen niin opettelemisen määrä vain kasvaa. RDR2 on todellakin niitä pelejä joihin pääsee hitaasti sisälle ja kun pelin kaikki pikku jutut unohtuvat, niin ne pitää opetella sitten taas uudestaan. Aseiden valinta, valmiiksi ottaminen, pois laittaminen, tähtääminen, veitsetappelu tms jne... tässä pelissä on paljon erilaisia muuttujia.


8. Ninja Gaiden Sigma

Tämä on niitä pelejä jotka ovat todella armottomia pelaajaa kohtaan, oli sitten veteraani tai vasta-alkaja. Viholliset lyövät tosissaan ja käyvät armotta päälle kuin raivotautiset eläimet. Ninja Gaidenissa taistelu on perustasolla hyvin simppeliä, mutta simppeli ei koskaan riitä. Lyöminen, torjuminen, väistäminen (kierimällä tai hyppäämällä) sekä kaikki erikoistaidot ovat sellaisia jotka vaativat hetken aikaa opetella, mutta sitä hetkeä ei saa ilmaiseksi. Tämän lisäksi jokaisella aseella on omanlaisensa tuntu. Tämän on sellainen peli joka pitää opetella nopeasti, koska pitkälle ei pääse, jos liikkeet eivät tule lihasmuistista ja nopeasti reagoinnista.


7. XCOM

XCOM sarjassa ykkönen on mielestäni selvästi kakkosta vaikeampi, vaikka kakkosessa onkin enemmän sellaisia pieniä juttuja opeteltavana eikä sekään mitenkään helppo peli oli. Mutta ykkösessä se tukikohdan rakentaminen on todellakin jotakin sellaista jossa on paljon sellaisia asioita joista tulee isoja ongelmia jos niitä ei osaa hyödyntää. Tämän lisäksi alusta asti on olemassa se mahdollisuus että yhden virheen jälkeen voit menettää huippuluokan sotilaita. XCOM ei virheitä salli ja viholliset ovat todella armottomia. Tämä on niitä pelejä jotka kaiken lisäksi heittävät jatkuvasti lisää löylyä kiukaaseen kun peliin astuu kokoajan pahempia vihollisia.


6. Tomb Raider III

Muistan kun kerran päätin alkaa pelaamaan tätä. Ohjattavuus on murhaavan huono ja kestää todellakin hetken aikaa jotta peliin pääsee kunnolla sisään. Jopa PS ykkösen aikakauden pelien joukossa tämä pelin on helposti niitä joiden ohjattavuus ottaa aikansa jotta siihen pääsee kunnolla sisälle.


5. I of the Dragon

Tämä on niitä pelejä jossa on niin paljon erilaisia asioita jotka pitäisi muistaa tai huomioida. Pelkästään lohikäärmeen ohjaaminen on jotakin sellaista mikä ei vain onnistu ilman että kertaa kaikki ohjattavuuden eri puolet ja vielä senkin jälkeen kestää vähän aikaa päästä todella sisään pelin ohjattavuudesta. Tämä ei todellakaan ole niitä pelejä jonka voi jättää pidemmäksi aikaa syrjään kun siirtyy muiden pelien pariin, koska tässä on niin paljon eri asioita jotka pitää muistaa jos haluaa oikeasti pärjätä.


4. Resident Evil 2

Ohjattavuus on todella iso syy siihen miksi tämän pelin aloittaminen pitkän ajan jälkeen on niin vaikeaa. Sitten tulee se toiminta itsessään ja esineiden hallinta (mitä pitää mukana ja mitä jättää). RE2 on ensikertailaiselle todella vaikea peli koska se on niin armoton. Tämä on niitä pelejä joissa se ikä kyllä tuntuu ja joissa se rima aloittamiseen tuntuu todella korkealta, etenkin koska tämä on sellainen peli joka ei kerro että mitä mikäkin nappula tekee, vaan heittää pelaajan suoraan toimintaan.


3. Deus Ex

Tässä pelissä on naurettavan suuri määrä erilaisia näppäinkomentoja. Tutorialissakin jo huomaa että niin monella nappulla tehdään jotakin. Kerrattava ei ihan äkkiä lopu joten kesken tarinan tätä peliä ei ole helppo jatkaa jos aikaa on kulunut vähän pidempään. Itse muistan että pelkästään valtava tutoriaali ja opeteltavien asioiden määrä ei juuri innostanut jatkamaan tätä peliä juuri pidemmälle.


2. Helldivers

Tämä on jälleen sellainen peli joka on hyvin vaikea ja jota ei niin vain opetella lennosta. Pelissä on todella paljon liikkuvia osia ja jo pelkästään hahmojen ohjaaminen ja erilaisten asioiden tekeminen vaativat opettelua. Ryhmässä toimiminen on myös yksi sellainen asia joka vaatii opettelemista ja kun kyseessä on niinkin vaikea peli kuin tämä, niin on selvää että tämän on sellainen peli jonka pelaaminen pitkän ajan jälkeen ei ole vain vaikeaa, vaan lähes toivotonta. Kun ohjattavuudessa on paljon muuttujia ja siinä ohessa erilaisia varusteita ja liikkuvia osia on näin paljon, niin ei pelin aloittaminen pitkän ajan jälkeen ole helppoa, edes vaikka alottaisi ihan alusta.


1. Ultimate Marvel vs Capcom 3

Teoriassa tämän pelin voi vain ottaa ja alkaa pelaamaan, kun ensin vähän ronkaa asetuksia ja tekee superliikkeistä helposti tehtäviä, jolloin ne perusliikkeet ovat sellaisia joita pelaaja ei juuri edes pysty tekemään. Mutta omasta mielestäni taistelupelien idea ei ole siinä. Suuri syy on tutorialin puute. Tässä pelissä ei juurikaan pysty opettelemaan muuten kuin tekemällä ja se ei ole kovin hyvä metodi koska tämä peli on varsinkin lopuksi hyvin vaikea. Perushaasteet kyllä menevät mutta Galactus on erityisen epäreilu pomotaistelu.