Konkari ninjamaisessa toiminnassa

Strider on peli jossa ninjamainen toiminta on huipussaa kun vesikirppu Hiryu viipaloi ja tuhoaa kaikki esteet tieltään puhtaalla tyylillä ja aseenaan pääasiassa vain ja ainoastaan miekka.

PlayStation Now

Konkari vai vesikirppu?

Sana Strider tuo monille tiettyjä ajatuksia, vaikka ihan kirjaimellista käännöstä ei olisikaan. Koska itselleni Taru Sormusten Herrasta on todella tuttu, niin itse miellän oitis sanan Strider, konkariksi. Strider tarkoittaa myös vesikirppua. Mutta monissa fantasiayhteyksissä tällä tarkoitetaan jonkainlaista soturia. Riippumatta siitä, tässä yhteydessä strider on titteli pelin ninjalle, Hiryulle. Stridereita on paljon enemmänkin, mistä kertoo se että pelistä löytyy asuja jotka ovat kunnianosoituksia kaatuneille stridereille.

Itselleni Strider ei ole kovinkaan tuttu, muistan että joskus SNES kaudella oli jokin peli joka kulki nimellä strider ja siinä ninjat taistelivat lasermiekoilla. Sellainen muistikuva itsellän oli eikä se nyt täysin väärä ollut. Strider on erittäin toiminnallinen ja vauhdikas peli jossa juurikin pelataan ninjamaisella soturilla joka miekallaan tuhoaa isojakin vihollisia, käyttäen erilaisia lisävoimia hyödykseen.

Värikäs, vauhdikas ja väkivaltainen

Strider on erittäin nopeatempoinen, mutta ei mitenkään ylivaikea peli. Viholliset tekevät merkittävästi vahinkoa ja vaikeutuvat merkittävästi pelin edetessä. Pelaajan on siis jatkuvasti pystyttävä parempiin suorituksiin. Ei liene mitenkään uusi juttu toimintaseikkailupeleissä. Striderin tapauksessa apua tulee myös lukuisista päivityksistä joita on kentät täynnä. Näitä päivityksiä ovat niin elinvoimamittarin kuin energiamittarinkin lisääminen, jotka ovat helposti ne kaikkein tärkeimmät. Sitten on myös erilaisten lisävoimien kehittyksiä.

Koska kyseessä on metroidvania tyylinen peli, jossa valtavassa kompleksissa seikkaillaan, niin erilaisille alueille palataan useita kertoja. Tiettyihin paikkoihin pääsee vasta kun on saanut tietyn voiman. Näitä ovat pääasiassa striderin miekan tehosteet joita on neljä kappaletta ja jokaisella on omanlaisensa hyödyt. Yhdellä aseella voi kimmottaa vihollisten ammuksia pois kun taas toisella voi jäädyttää vihollisia. Myös erilaisia energiavoimia saa käyttöönsä kuten haukkalento tai pantterisyöksy. Erilaisia ominaisuuksia on juuri sopivasti ja kaikille tuntuu olevan omat hyötynsä ja paikkansa, varsinkin pomotaistelut ovat erittäin haastavia, oikealla tavalla.

Ulkoasu on erittäin hieno, se on värikäs ja juurikin värien käyttö tekee pelistä todella selkeän ja mielekkään. Vaikka ajoittain tuntuukin että luvassa on paljon sitä ees taas ravaamista, niin monissa sijainnessa tuntee todella sen vauhdin ja voiman. Varsinkin silloin kun pelaaja palaa aiemmin koluamalleen alueelle täysissä voimissaan, niin silloin todella tuntee olevansa todellinen voimanpesä, kun terämyrsky silppuaa aivan kaiken tieltään. Tyyli onkin pelissä iso osa sitä mielekkyyttä. Ninjailusta on saatu todella viihdyttävää ja mielekästä, minkä takia sitä jaksaa todellakin alusta loppuun asti ja jopa niin paljon että alueita haluaa kaluta, jotta löytää kaikki tehosteet.

Tämä peli osaa ottaa oikean otteen metroidvaniaan, vaikka se onkin ajoittain todella sekava, niin se on pidemmän päälle varsin selkeä ja mielekäs paketti.

Ninjalle riittää miekka

Tarina on sivuseikka koska valtaosa ajasta menee pomovihollisten nujertamisessa ja alueiden läpikaluamisessa. Kyllähän siellä on se tarinakin, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan se on voimakkaan vihollisen nujertaminen ja tehtävän suorittaminen. Kuten Hiryu sanookin lopuksi: Tehtävä suoritettu.

Se miksi peli onkin kuitenkin niin hyvin tehty on siinä tyylikkyydessä ja erinomaisessa ideassa. Vaikka Hiryu ei kehity tuhoamalla vihollisia, vaan keräämällä tehosteita, niin hyvin usein vihollisia tuhoaa vain koska se on hauskaa ja tehty niin hyvin. Tiettyjä vihollisia saa piestä aika lailla, mutta erilaisia jippoja striderilla on niin paljon että aina tuntuu olevan jotakin mitä käyttää. Pääasiassa pelkkä miekka ratkaisee kaikki ongelmat, mutta haukan tai vaikka pantterin käyttö ovat kuitenkin sellaisia asioita jotka todellakin tulevat erinomaisiksi lisäavuiksi, etenkin kun vastassa on pomovihollisia.

Miekan käytössä kaikkein hienointa ovat juurikin niiden eri moodien käyttö. Neljästä tehosteet kaikilla tuntuu olevan jotakin joka on sille tehosteella täysin ylivoimaista. Yksi on muita vahvempi, mutta hitaampi, yksi on muita tehottomampi, mutta siinä on muuta hyötyä. Usein peleissä myöhemmät tehosteet jyräävät aiemmat täysin alleen, mutta tässä pelissä miekasta on paljon muutakin hyötyä kuin vain ovien avaaminen.

Pomovihollisten tapauksessa peli todellakin loistaa sillä luvassa on monta todella hienosti tehtyä pomovihollista ja taisteluvat ovat erittäin mielekkäitä. Vaikka tiettyjä vihollisia vastaan joutuu taistelemaan useamman kerran niin joka kerta mukana on kuitenkin jotakin mikä tekee uudesta taistelusta omanlaisensa kokonaisuuden. Pääroisto on kuitenkin vähän tylsä pahuuden pappi tyylinen kulttipomo, vaikka viimeinen taistelu onkin pelin haastavin ja viimeisessä vaiheessaan myös ehkä se paras. Pääroistoon olisi kuitenkin kaivannut vähän enemmän tyylikkyyttä.

Metroidvania parhaasta päästä

Tämän castleroid genren peleissä isona heikkoutena on helposti se, että niihin alkaa puutua kun joutuu ravaamaan samoja alueita uudestaan ja uudestaan. Sanoisin että viimeisin tätä edeltävä tapaus tuli Shadow Complex pelistä, jossa tämä ravaaminen alkoi todellakin nyppiä, vaikka pelissä olikin monia hienoja tehosteita. Tuntuu että Strider ei ole yhtä rasittava, sillä monin paikoin alueissa on oikeasti sitä jotakin mikä toimii. On se sitten helppo ja hauska kiipeily tai todella upea taistelu, unohtamatta tiettyjä oikoteitä ja syöksyominaisuutta mikä tuo peliin lisää liikkuvuutta. Strider pystyy kiipeilemään monia pintoja varsin helposti, mutta tietyissä paikoissa tulee vastaan tapauksia kun seinää X ei voi kiivetä tai este Y estää kulkemisen, mutta siellä on silti sellainen näkymätön seinä. Tuntuu että monia tälläisiä lipsahduksia on päässyt muuten niin erinomaiseen peliin, mikä on tavallaan rasittavaa.

Pääasia on kuitenkin se että pelin parissa viihtyy todella helposti sen noin viisi tuntia mikä sen läpäisyyn menee, riippuen tietysti vähän että mitä kaikkea pelaaja päättää tehdä. Etsiäkö kaikki varusteet vaiko vain läpäistä pelin. Strider ei myöskään ole turhan kryptinen,sillä kartassa näkee todella selvästi missä mitäkin on ja yleensä tapa jolla sinne pääsee on myös selvästi esillä. Ehkä siihen tarvitsee tietyn tehosteen, mutta se backtracking on aina näissä peleissä läsnä ja itse todella vihaan sitä. Mutta siitäkin huolimatta, kaikki tuli etsittyä pelin valtavasta kompleksista.

Yhteenveto

Strider on todella nopeatempoinen toimintapeli jossa ei ole säästelty väreissä eikä toiminnan määrässä. Pomovihollisia on runsaasti ja samoin normaaleja vihollisia. Mitä pidemmälle pelissä pääsee sitä enemmän variaatiota varustekseen tulee. Iso osa peliä on valtavan kompleksin tutkiminen ja päivitysten löytäminen. Taistelu ei ole kuin ajoittain pakollista ja erilaista tasohyppelyä ja kiipeilyäkin joutuu harrastamaan jos haluaa kerätä kaiken mahdollisin. Strider tekee tämän kaiken kuitenkin todella mielekkäästi sillä vaikka pelissä joutuu paljon ravaamaan ees taas, niin jokin tässä pelissä todella kannustaa siihen. Tyylikkyys on huipussaan ja toiminnassa on todellista mielekkyyttä mikä saa pysymään mukana loppuun asti ja kokoajan parantamaan omaa suoritustaan.

+ Toiminnan mielekkyys ja monipuolisuus

+ Pelin tyyli värikkyydessä ja asetelmassa

+ Laajuus

- Paljon ravaamista ja takaisinpäin palaamista

- Pääroisto

- Ajoittain turhauttavat hetket

Arvosana: 8,0

Mahtava