Kuinka narsistinen tai egoistinen pitää olla että väkisin änkee nimensä pelin nimeen?
Yksinäinen susi seuraa viimeisen Kai lordin tarinaa, jota pelaaja kirjoittaa omilla päätöksillään viimeisen suden kronikkaan. Luettavaa pelissä on aivan liikaa, mutta mukana on myös varsin koukuttava vuoropohjainen taistelumekaniikka jossa paljon muuttujia. Samat muuttujat pätevät myös valinnoissa joita pelaaja joutuu tekemään.
Fantasiatarina pienellä steampunk tyylittelyllä, pöytäroolipelikuoressa
Joe Deverin nimi ei itselleni sano oikeastaan yhtään mitään, joten koen sen enemmänkin häiritsevänä ja saan miehestä oitis hivenen narsistisen vaikutelman. Se on sääli sillä Lone Wolf on tarinallisesti ja etenkin tunnelmallisesti erinomainen paketti jossa on todellista tyyliä. Valikoissa on hieman steampunk vivahdetta, tarinan kuljetuksessa piirrokset rikastavat erinomaisesti tarinaa ja pelihahmo itsessään on kaikessa särmättömyydessään erittäin hyvä pelihahmo, koska hänen taitovalikoimansa on todella kattava.
Viimeinen lajiaan
Tarinassa seurataan viimeistä Kai lordia, Yksinäistä sutta, joka on perusrungoltaan aina samanlainen, pelaajan valinnat muovaavat häntä ja hänen tarinaansa. Pelaaja valitsee että mikä on se hänen lähtökohtainen lähestymistapansa ongelmatilanteisiin, mitä asetta hän kantaa ja mitä mystisiä voimia hän on todella oppinut. Suurena valttina on myös aurinkomiekka jonka kanssa ei tingitä mistään eikä mitään muuteta.
Tarina sijoittuu fantasiamaailmaan joka ei kovin äkkiä erotu hyvin selvästi joukosta, mutta jossa on hieman Noiturin vivahteita. Tarina on monella tavalla hyvin samanlainen joka pelikerta, mutta muutamat valinnat ovat sellaisia, jotka ohjaavat tarinaa oitis tiettyyn suuntaan, muuttaen tiettyjä puolia. Vaikka tarinassa on tietyt asiat jotka ovat todella kiveen kirjoitettuja, niin ensimmäisellä pelikerralla sitä ei millään voi tietää ja vasta parin pelikerran jälkeen se alkaa selvitä. Ensimmäinen pelikerta on ehdottomasti se paras mutta hyvän valintoihin perustuvan tarinapelin tavoin, Lone Wolf kannustaa todella pelaamaan pelin läpi uudemmankin kerran. Kaikkea kun ei voi koskaan saada eikä koskaan voi tietää että mitä olisikaan tapahtunut, jos pelaaja olisikin toiminut toisin.
Sulkakynä kirjoittaa, kompassi siirtää ja miekat vievät taisteluun
Se mikä tekee pelistä todella reilun pelaajaa kohtaan on se, että se ei missään kohtaa todella vedä mattoa pelaajan jalkojen alta. Jokaisen ratkaisun jälkeen peli tallentaa, joten mitään ei voi vetää takaisin päin vaan valintojen kanssa pitää elää, mutta missään kohtaa pelaaja ei joudu sillä tavalla nurkkaan että pelistä tulisi ylimahdoton. Kaiken tekstin jälkeen tulee aina kuvake joka kertoo että mitä seuraavaksi olisi tapahtumassa ja pelaaja voi varautua tulevaan koska tietää mitä seuraavaksi voi tapahtua, tai tulee tapahtumaan.
Ennenkuin pelaaja liikkuu uudelle alueelle, voi hän meditoimalla palauttaa kaikki ominaisuutena huippuunsa, mutta ottaa samalla riskin väijytyksestä. Juuri ennen taistelu voi olla fiksua varmistaa että elinvoimaa, taikavoimaa ja kestävyyttä on tarpeeksi tai että rohtoja ja varusteita on riittävästi valittuna. Tälläiset puolet tekevät pelistä todella reilun, mutta nopeasti ja huolimattomasti etenevä pelaaja ajaa itsensä herkästi tilanteeseen jossa taistelu on hävitty, ennen kuin se edes alkaa.
Myös se miten valikot on tehty, tuo peliin omanlaisensa vivahteen. Yksinäisen suden aikakirja on kuin mekaniisesti toimiva kronikka jossa yhdessä paikassa on kirjoitettu tarina, yhdessä paikassa luettelo hallussa olevista varusteista ja sivummalla on muistiinpanoja kertomassa että mitä seuraavaksi olisi tarkoitus tehdä. Unohtamatta kattavaa arkistoa maailman historiasta, maantieteellisistä sijainneistä tai monista hirviöistä ja ihmisistä.
Spesialisti parhaasta päästä
Lone Wolf tekee yhden asian erityisen hyvin. Se saa pelaajan tuntemaan itsensä todelliseksi mestariksi omassa lajissaan. Vaikka alussa tehdäänkin tietyt valinnat, niin kaikki niistä eivät ole kiveen kirjoitettuja. Taikavoimia nyt ei voi muuttaa koska ne ovat vuosien harjoittelun ja opiskelun tuloksia, mutta aseiden käyttöä voi, sillä tämä Kai ei ole vain yhden aseen mestari. Taistelutyyli voi olla ase ja kilpi tai kaksi asetta, vapaasti yhdisteltynä. Miekka on nopea mutta ei niin vahva kuin nuija kun taas kirves on tasapainoitettu ase, nuijaa nopeampi ja miekkaa vahvempi... variaatio riittää ja variaatioilla on oikeasti väliä sillä aseen ominaisuudet riippuvat täysin siitä, pitääkö pelihahmo varustettaan asekädessä vai tukikädessä. Tämä on kaikki vasta alkua sillä todellisen mestarin merkki on se, miten hyvin hän osaa yhdistää erilaisten aseiden ja taktiikoiden hyödyntämisen tositilanteissa.
Suoraviivainen taistelija, nerokas taktikko vai ketterä taituri?
Pelaajan valinnat muokkaavat tarinaa, mutta vielä enemmän pelaajaa itseään. Todellisen pöytäroolipelin hengessä pelihahmo kehittyy, riippuen täysin siitä, miten hän ratkaisee ongelmia. Suoraviivaisen toiminnan nyrkki tehostaa punaista lihasvoimaa joka vaikuttaa lyömäaseen tehokkuuteen mutta myös siihen, kuinka paljon vahinkoa pelihahmo pystyy kestämään. Strateginen älykkyys on sinistä mielenvoimaa joka vaikuttaa siihen, kuinka paljon taikavoimia pelaaja pystyy käyttämään hyväkseen. Ketterä tarkkuus tehostaa vihreää kestävyyttä joka määrittä sen miten paljon pelaaja pystyy tekemään erilaisia liikkeitä omalla vuorollaan. Ominaisuudet kehittyvät sen mukaan millaisia ratkaisuja pelaaja tekee missäkin tilanteessa.
Tarinalliset valinnat ovat paljon triviaalimpaa sorttia sillä niin sanotut "Kohtalo valinnat" ovat niitä jotka oikeasti vaikuttavat siihen miten tarina etenee. Pelin tarina tuntuu jäävän usein täysin sivuun ja pääpainoksi nousee se, miten pelaaja kehittää omaa pelihahmoaan. Pelaaja toimintatapa vaikuttaa paljon enemmän siihen, millaisesta lähtökohdasta seuraava taistelu alkaa sillä oikealla taktiikalla voi saada oitis etulyöntiaseman kun viholliset ovat valmiiksi haavoittuneita tai pelaaja saa ensimmäisen toimintavuoron.
Monipuolisempi kuin Noituri
Taistelutilanteet ovat niitä jotka pelin edetessä todella vievät mukanaan. Sudella on taitovalikoimaa kuin noiturilla sillä hän todella taitava lähitaistelussa, pystyy käyttämään erilaisia taikavoimia ja kantaa mukanaan runsasta valikoimaa erilaisia eliksiirejä jotka tehostavat hänen ominaisuuksiaan tai parantavat kärsittyä vahinkoa tai lisäävät kestävyyttä tai taikavoimaa. Tämän lisäksi pelaajalla voi olla käytössään räjähteitä ja myrkkyjä joko käyttötarvikkeina tai varsijousen ammuksina. Varsijousi on toinen sivuase ja se on tehokas monipuolisien taktiikoiden hyödyntämiseen. Vaihtoehtona varsijouselle ovat heittoveitset jotka varsinkin alkupelissä ovat erittäin tehokkaita sillä niille voi pyyhkiä helposti yhden vihollisen kokonaan pois, tai haavoittaa useaa vihollista yhtä aikaa.
Pelaajan voimakkain työkalu on kuitenkin aurinkomiekka joka on todellinen tuhon työkalu. Sillä voi aiheuttaa massiivista vahihkoa yhteen tai useampaan kohteeseen ja kehitettynä versiona se vaatii vähemmän taikavoimaa ja tuo mukanaan pieniä lisäefektejä. Monet pelaajan taidot kehittyvät mitä enemmän niitä käyttää ja huippuunsa vietynä ne vaativat vähemmän energiaa jotta niitä voi käyttää.
Vuoropohjaista taistelua parhaasta päästä
Valtava arsenaali erilaisia työkaluja ja kattava taitovalikoima tekevät taistelusta erityisen monipuolisen, mutta siihen on hyvä syy. Peli nimittäin muuttuu paikoitellen hyvin vaikeaksi sillä vaikka pikkupeikot ovatkin lähinnä hidasteita ovat isot liskohirviöt todellisia voimanpesiä ja luuronkomiehet voivat hyvin nopeasti aiheuttaa ison joukon negatiivisia efektejä. Taistelussa on tiettyä vuoropohjaista toimintaa sillä pelaajalla on tietyn verran aikaa tehdä hyökkäyksiä, parannuksia jne, jonka jälkeen hän on hetken aikaa alttiina vihollisten hyökkäyksille. Nopeilla sormilla yhden vuoron aikana voi helposti pyyhkiä vihollisilla lattiaa, mutta vuoropohjaisen toiminnan tapaan, viholliset voivat tehdä samoin pelaajalle.
Mikäli kuolema sitten korjaa, voi pelaaja aloittaa taistelun alusta muuttamatta mitään, mutta tietäen mitä tuleman pitää. Mikäli aloitusasetelma on huono, voi ajassa palata edelliseen tarkistuspisteeseen jolloin taistelun aloitusta voi hieman muokata. Sitten voi tietysti luovuttaa tai rukoilla apua luojaltaan, jolloin vaikeustaso laskee hieman. Hyvällä ennakoinnilla pääsee kuitenkin todella pitkälle juurikin siksi koska pelihahmolla on niin paljon erilaisia varusteita ja taitoja käytössään.
Tarinallisessa pelissä tarina on sivuosassa
Tälläisissä peleissä tarina on usein todella isossa roolissa, mutta itse huomasin että toiminta suorastaan varastaan shown, sillä siinä on niin paljon todella hyviä osia ja perusrungon alla toiminnassa on todella paljon syvyyttä. Tarinallisesti valinnat tulee varsinkin uusilla pelikerroilla suoraan tehtyä vain sen mukaan, mitä ominaisuuksiaan haluaa kehittää, koska vain erityistaidot sulkevat vaihtoehtoja pois. Suoraviivainen toiminta, taktinen lähestymistapa tai taitoa vaativat suoritukset ovat aina käytettävissä, vaikka mikä olisi. Kaikki isot päätöksetkin ovat lähemmäs poikkeuksetta valintoja kahden vaihtoehdon välillä. Tarinassa on monia hyviä puolia, mutta tarinankuljetusta ei ole tehty läheskään niin hyvin kuin toimintaa.
Aivan liian paljon luettavaa
Se pelin kaikista heikkouksista kaikista suurin on se, että tässä pelissä on luettavaa sivutolkulla. Itse olen varmaan sen verran modernia sukupolvea että mieluummin kuuntelen kuin luen. Siis kyllähän Final Fantasyt ovat kauan olleet todella tekstipainotteisia, mutta tässä pelissä kaikki on kuin suoraan kirjan sivuilta. Se sopii pelin yleiseen tyyliin erittäin hyvin, kun tässä nyt kuitenkin kirjoitetaan omaa tarinaa, niin tietysti se tulee tekstinä kirjan sivuille. Itse kuitenkin hyvin usein vain sivuutin ison osan tekstistä, jos se ei juuri napannut, mikä ei ollut mitenkään harvinaista. Kun tarina pääsee kunnolla käyntiin niin se todella toimii, mutta aivan liian usein tekstiähky vain ei helpota kun sitä luettavaa tulee jatkuvalla syötöllä lisää.
Se mikä tekee tästä kirjamaisesta lähestymistavasta niin hyvän johtuu siitä, että ajoittain mukana on myös piirrettyjä kuvia ja jopa myös hieman liikkuvaakin kuvaa. Tämä antaa tarinalle sellaisen omalaatuisen otteen. Sitä todellakin kokee että tarinaa kirjaimellisesti kirjoitetaan sitä mukaa kun pelaaja etenee maailmassa, tehden ratkaisujaan ja vieden tarinaa eteenpäin. Pelin tyyli on tässä suhteessa erittäin hyvä.
Eeppinen fantasiatarina kliseineen
Aika usein pelin edetessä tuntuu että kaikki fantasiakliseet käydään läpi. Pääroisto Gunzar on todella hyvin nimetty, upea ilmestys, juurikin sellainen vihollinen jota vastaan on todella upeaa käydä se viimeinen taistelu. Lone Wolf on tyylikäs vaeltajahahmo joka on paljon enemmän miltä päällepäin näyttää. Leandra taas voi olla useampaakin asiaa, riippuen pelaajan valinnoista, kilpailija tai liittolainen. Lone Wolf on fantasiatarina kuin monet muutkin, mutta siinä on myös monia sellaisia asioita jotka ovat sille itselleen ominaisia. Riippuu ihan siitä että onko tämä maailma entuudestaan tuttu, kuinka tuttu fantasiagenre on ylipäätään jne.
Tarinallisesti kaikki palaset ovat paikallaan, mutta silti tavallaan toivoo että monet asiat olisi pelissä tehty toisin. Minimalistinen tyyli on omiaan tekemään pelistä todella kirjamaisen ja iso osa tarinasta on pelaajan mielikuvituksen varassa. Toiminnalliset osat pitävät mielenkiinnon yllä ja varsinkin ensimmäisellä kerralla tarinaan todella keskittyy, seuraavilla kerroilla sitten vain katsoo että mitä erilaiset ratkaisuvat saavat aikaan.
Uudelleenpeluu arvo on suhteellisen hyvä, riippuen siitä että miten paljon peli ensimmäisellä kerralla nappasi. Itse en seuraavalla pelikerra enää lukenut yhtään tekstiä, vaan selasi kirjaa reippaasti eteenpäin, koska sitä määrä tekstiä en viitsinyt enää lukea. Ensimmäinen kerta on kuitenkin omanalisensa kokemus, eeppinen fantasiatarina monien muiden joukossa.
Yhteenveto
Lone Wolf on kokonaisuutena erittäin hyvin tehty peli. Siinä on monia asioita jotka olisivat kaivanneet vähän enemmän lihaa luitten ympärille, mutta samalla aikaa pelissä on paljon sellaisia asioita jotka alkavat todella nappaamaan, kun peliin pääse enemmän sisään. Joe Deverin nimi on turha lisä pelin nimeen, koska se ei kerro juuri mitään, eihän JRR Tolkieninkaan nimeä aina laiteta Taru Sormusten Herrasta eteen, vaikka siinä tapauksessa, se olisikin enemmän kuin ansaittua.
Kokonaisuutena pelissä on paljon asioita joissa kaipaisi enemmän vaihtelua tai rajuja muutoksia, mutta samalla aikaa monet pelin ratkaisuvat toimivat erittäin hyvin.
+ Tyylikäs ja tunnelmallinen fantasiatarina
+ Erittäin mielekäs ja monipuolinen toimintatoteutus
+ Vuoropohjataistelua omanlaisellaan reaaliaikaisella otteella
+ Erilaisten lähestymistapojen yhdistely
- Luettavaa on aivan liian paljon
- Liian harvat valinnat oikeasti vaikuttavat
- Monin tavoin aika suppea
Arvosana: 7,9
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.