Aika usein jossakin kohtaa peliä, kuolema korjaa. Pelihahmolla tarkoitan tässä tapauksessa sitä hahmoa jota pelaaja ohjaa ja jonka kohtalosta hän on ensisijaisesti vastuussa. Joskus pelihahmo kuolee ja joskus ei. Monissa peleissä, kuolema on kuitenkin osattu tehdä poikkeuksellisen hyvin ja se jää vahvasti mieleen.

 

 

 

Aika usein kuolema on se hetki jossa pelaaja on tehnyt jonkin virheen, minkä seurauksena pelihahmo sitten saa köniinsä. Tässä tapauksessa "kuolinanimaatioilla" tarkoitetaan kaikkea mistä joutuu aloittamaan uudelleen aiemmasta kohdasta, eli kaikki mistä voi tulla "Game Over" jollakin tasolla kelpaa. Nyt ei arvioida Game Over ruutuja, vaan ainoastaan se mikä niihin johtaa.

Joissakin peleissä on monia erilaisia tapoja kuolla kun taas joissakin peleissä on yleensä se yksi perustapa jolla pelihahmo nujertuu. Näitä kahta asiaa sitten sekoitetaan pelistä riippuen.

Yksi per peli, mutta ei per pelihahmo.

Ei tapoja jotka ovat universaaleja. Esim. Rotkoon putoaminen, ellei sitä ole tehty uniikisti tai muuten vaan hyvin.

Geneerinenkin kuolema voi toimia jos se todella sopii pelihahmoon tai pelin yleiseen tunnelmaan mutta jos "sitä jotakin" ei vain ole, niin geneeriset kuolemat ovat nopeasti pois pelistä.

 

KUNNIAMAININTOJA

 

Autobot - Transformers

- Se miten suuri robotti lentää nurin kuin räsynukke, toimii varsin hyvin.

 

Max Payne - Max Payne 2: Fall of Max Payne

- Punainen välähdys, tuskanhuuto ja sitten Max makaa maassa kuolleena.

 

Kärventyminen - Spyro 2: Ripto's Rage

- Spyro hiiltyy täysin ja sitten kaatuu suoraan selälleen.

 




24. Frank Castle - Punisher

Ehkä niitä geneerisimpiä tapoja kuolla. Kun Castle ottaa tarpeeksi osumaa, hän kaatuu maahan ja siinä se, mutta omalla tavallaan se toimii siitäkin huolimatta.


23. Shellshocked - Teenage Mutant Ninja Turtles IV: Turtles in Time

Perinteinen tapa kuolla todella toimii. Kilppari kaatuu maahan, jokainen vähän omalla tavallaan, esimerkiksi Leo kaatuu istualleen. He näkevät tähtiä ja tokaisevat tämän lausahduksen.


22. Ryu - Ninja Gaiden Sigma

Yksi iso osa on se kuolinhuuto ja tässä tapauksessa se toimii. Ryu lankeaa maahan ja huutaa kovaan ääneen.


21. Geralt - Witcher 3: Wild Hunt

Aika geneerinen tapa kuolla, mutta tässä iso paino on siinä millaisen huudon Geralt päästää kun kuolee. Sitten hän lyyhistyy maahan.


20. Mutageeni - Teenage Mutant Ninja Turtles II: Arcade Game

Viimeisessä taistelussa Silppurilla on yksi liike joka on kerrasta poikki tyyppiä. Mutageeniaalto nimittäin muuttaa pelihahmon heti pieneksi kilpikonnaksi joka söpösti taapertaa eteenpäin. Se on todella upeasti tehty kuolintapa perinteisen pyörtymisen tueksi.


19. Emily - Until Dawn

Emily on se hahmo josta haluaa hyvin nopeasti eroon. Joten valinta oli oitis jokin hänen kuolemistaan ja päädyin siihen jossa hän kuolee omaan kömpelyyteensä, vaikkapa sitten että wendigo upottaa kyntensä hänen kalloonsa.


18. Putoaminen - Sly Raccoon

Todella piirrossarjamainen. Kun kuolema korjaisi, niin Sly polkee hetken ilmaa kunnes sitten kohauttaa hartioitaan ja syöksyy alas.


17. Räjähtäminen - Crash Bandicoot 2: Cortex Strikes Back

Nitro tai TNT räjäyttää Crashin ilmaan ja sitten palaset putoavat alas. Niin koomista ja niin toimivaa. Sopii tyyliin erittäin hyvin ja onnistuu erottumaan joukosta valtavassa valikoimassa erilaisia kuolemia.


16. Räjähtäminen ilmaan - Hugo 2

Hugolla on upeita repliikkejä "kuoleman" jälkeen mutta kaikista viimeisistä osumista ehkä se kaikkein hauskin on kun Hugo räjähtää ilmaan. Metsässä näkyy kun peikko lentää ilmaan, pyörähtää ja putoaa sitten takaisin metsään.


15. Nathan Drake - Uncharted: Drake's Fortune

Joskus yksinkertainenkin vain toimii. Ensin värit hävivät ja sitten Nate huutaa ja kaatuu maahan. Ei mitään sen ihmeellisempää, mutta joskus yksinkertaisilla tavoilla saadaan aikaiseksi todella toimiva lopetus.


14. Mario - Super Mario Bros

Se ääni mikä seuraa siitä kun pikku Mario ottaa osuman ja putoaa ruudulta on niin klassinen että tämä on jäänyt todella vahvasti mieleen ja tulee siellä pysymäänkin.


13. Punkeron otteessa - Last of Us

Pelkästään se miten naksuttelija tappaa pelihahmon on kaikessa groteskissa karmivuudessaan todella hienosti tehty. Tästä vieläkin pidemmälle viety versio tulee kun pelaaja jää pitkään itäneen vihollisen otteeseen. Punkero nimittäin ottaa kiinni oikein kunnolla ja repäisee.


12. Ring out - Soul Calibur III

Oli kuka hyvänsä, niin se miten pelihahmo putoaa pois kehästä ja vielä mahdollisesti veteen, on todella mielekäs tapa voittaa. Ainoa tapa jolla voi pistää paremmaksi on Perfect. Mutta kyllä se on todella upeaa miten pelihahmo putoaa kehästä.


11. Ruutua päin - Crash Bandicoot: Warped

Kaikista tavoista ensimmäisessä kentässä vastaan tuleva on se hauskin. Crash ottaa osuman nuijasta ja lentää voimalla päin ruutua. Se on niin huvittaa miten Crash läiskähtää ensin päin ruutua ja sitten valuu siitä alas.


10. Bond - 007: GoldenEye

Legendaariseen Bond aloitukseen viittaava kuolintapa toimii ensimmäisessä persoonassa lositavasti kun veri valuu ruutua pitkin alas. Se on upea viittaus siihen miten Bond elokuvat tuppaavat alkamaan.


9. Iron Man - Iron Man

Iso osa tämän kuoleman hohdokkuutta on se että tältä voi välttyä monta kertaa, voi jopa olla että tätä ei edes huomaa missään vaiheessa koska rautamieshaarniskassa on voimaa. Mutta jos kuolema sitten korjaa niin varsin geneerisellä tavalla Tony sitten lankeaa maahan, mutta kokonaisuutena se toimii oikein hyvin.


8. Arthur/John - Red Dead Redemption 2

Tämä toimii kokonaisuutena todella hyvin sillä tunnelma on erinomainen. Kun kuolema lopulta koittaa niin kaikki väri häviää ja pelihahmo kaatuu maahan todella teatraalisesti. Tunnelmaa korostaa synkkä verisävytteinen lisäys mutta pelkästään se hetki kun pelihahmo ottaa sen viimeisen ratkaisevan osuman on omiaan tekemään tästä yhden parhaista kuolinanimaatioista pitkään aikaan.


7. Sauronin viimeinen viimeistely - Middle-Earth: Shadow of Mordor

Kaikista tavoista joilla Talion kohtaa kuolemansa, tämä on oma suosikkini. Ihan viimeisessä taistelussa ja viimeisessä kohdassa jossa vielä mokata. Tämä ratkaisevaan aikaan tehty virhe johtaa siihen että Talion ottaa osuman, lentää nurin ja menettää siinä samalla miekkansa. Se on omalla tavallaan juuri oikealla tavalla rikastettu, vaikka siinä ei olekaan varsinaisesti mitään, niin erikoista. Mutta se kun Talion hidastettuna lentää sivuun ja miekka putoaa alas kuitenkin todella hieno.


6. Sora - Kingdom Hearts

Soran tuskanhuuto on varsin hyvä ja tämä on niitä kuolemia jotka huomaa oitis. Sydämen poistuminen ja pimeneminen ovat omiaan tekemään tästä varsin ikimuistoisen .


5. Spyro - Spyro the Dragon

Spyrolla on pari tapaa kuolla ja tässä tapauksessa itse valitsen sen tavallisimman. Kun Spyro ottaa sen viimeisen osuman, hän pyörähtää kerran ympäri ja kaatuu sitten selälleen. Se ei ole mitään erikoista, mutta se toimii erittäin hyvin lastenpelissä.


4. Moottorisaha mestaus - Resident Evil 4

Resident Evil 4 on ehdottomasti yksi niitä pelejä joissa on valtavasti todella hyvin tehtyjä kuolinanimatioita. Määrä-laatusuhde on sieltä parhaasta päästä ja valinta onkin varsin vaikea, mutta kyllä yksi niitä mieleenpainuvimpia on se, kun ensimmäistä kertaa huomaa sen miten nopeasit kuolema korjaakaan. Salvadorin moottorisahaosuma johtaa nopeasti siihen kun Leon menettää oitis päänsä ja ruho kaatuu sitten maahan.


3. Dante - Devil May Cry V

Ensin mennään tilaan jossa voi vielä selvitä, kun Dante on polvillaan, mahdollisesti oten tukea miekastaan. Mutta jos ei ole tarpeeksi verta tai kultaorbeja, niin kuolema korjaa ja Dante lyyhistyy maahan. Tämä on juurikin oikealla tavalla tehty lopetus koska siinä on viimeiseen asti mahdollisuus tehdä jotakin, ennenkuin luovuttaa.


2. Squall - Final Fantasy VIII

Squall ja muut ryhmäläiset kuolevat niinkin yksinkertaisesti, että he kaatuvat maahan. Se on tavallista mutta samalla se toimii omalla tavallaan todella hyvin. Tietysti on kyseenalaista että ovatko he todella kuolleet kun Phoenix Down tuo heidät takaisin, mutta jos kaikki ovat maassa, niin se on Game Over, joten se lasketaan. Tämä toimii juurikin siksi että kun vahinkoa tulee tarpeeksi niin Squall esimerkiksi kaatuu suoraan selälleen, pehmentämättä kaatumista mitenkään.


1. Alucard - Castlevania: Symphony of the Night

Tämän kuoleman jälkiseuraukset nyt ovat aika syvältä, koska pelin uudelleenaloittaminen on varsin hidasta. Mutta se tapa jolla Alucard ottaa sen viimeisen osuman on todella hienosti tehty. Kuolinhuuto on todella upea ja veri roiskuu kun Alucard lentää taaksepäin pyörien. Siinä on sitä oikeaa tyylikkyyttä.