Aivan sama idea kuin viimeksikin miekkojen suhteen eivätkä säännötkään ole muuttuneet. Niiden taso ei juuri putoa, mutta määrä kasvaa, joten parhaat nostetaan taas esiin. Ja niitä on edelleen niin paljon että jatkoa melkovarmasti tulee jossakin vaiheessa olemaan lisää.

 

 

 

Nopea kertaus:

Vain yksi miekka per henkilö, per miekkatyyppi.

- Tarkoittaen kahden käden miekka, yhden käden miekka...

Vain peleistä joita olen itse pelannut.

Ei koottavia miekkoja (valitse kaikki osat itse) tai selvästi itse tehtäviä.

- Dragon Age: Inquisitionissa on monta jotka voi itse valmistaa ja Victor Vranissa on satunnaisilla ominaisuuksilla saatavia, itse rakentuvia miekkoja.

Vaikka monissa peleissä onkin miekkoja joista puuttuvat kaikki erikoisuudet niin niitä en sulje pois, mutta niille tuskin riittää tilaa, sillä legendaarisia miekkoja on vaikka kuinka.

Ulkonäön lisäksi miekoissa merkitsee myös se kuinka hyviä ne ovat käytössä. Joissakin peleissä aseita ei näy samalla tavalla kuin toisissa, joten monia asioita otetaan huomioon. Myös vihollisten käyttämät miekat kelpaavat.

 

KUNNIAMAININTOJA

 

Punisher (Squall) - Final Fantasy VIII

- Ehkä ulkoisesti niitä hienoimpia ja nimikin on todella hyvä.

 

Alastor (Dante) - Devil May Cry

- Todella tyylikäs miekka jossa salamavoimaa.

 

Zweihänder (Chosen) - Dark Souls

- Todellinen ultragreatsword. Kokoa ja voimaa, todella mielekäs käyttää.

 

Lion Heart  (Sora)- Kingdom Hearts

- Ehkä se kaikkein hienoin avainmiekkavariantti.

 

Apocalypse (Cloud) - Final Fantasy VII

- Niitä miekkoja jotka todellakin erottuvat edukseen. Erityisetua siitä, että tällä kehitetään Materioita triplavauhtia.

 




24. Masamune (Auron) - Final Fantasy X

Erikoisen näköinen miekka mutta todella hienosti kuvioitu, puhumattakaan siitä, miten paljon voimaa tähän miekkaan mahtuukaan.


23. Edgewise (Inquisitor) - Dragon Age: Inquisition

Suhteellisen normaalin näköinen miekka jossa on kuitenkin ne pienet yksityiskohdat enemmän kuin kohdillaan. Puhumattakaan että todella voimakashan tämä miekka on.


22. Rakuyo (Lady Maria) - Bloodborne

Erittäin upea miekka muuttaa toiseen muotoon, eli rapiiriksi ja tikariksi, tai sitten kaksiteräiseksi miekaksi. Tämä on ehdottomasit niitä DLC aseita joka jää mieleen vahvasti juurikin siksi, koska Maria käyttää sitä niin hienosti ja se muuttamisanimaatio on vain niin upea.


21. Dragonbrand (Warden) - Dragon Age: Origins

Aika harva miekka lopuksi erottuu joukosta tässä pelissä ja ehkä juuri siksi Dragonbrand on se mikä on jäänyt parhaiten mieleen. Vaikka kyseessä ei olekaan mitenkään erikoisen näköinen miekka, niin se erottuu joukosta ulkoisesti. Voimakkuuden suhteen tämä on helposti yksi pelin tehokkaimpia aseita.


20. Bastard Sword (Slayer) - Demon's Souls

Hyvin normaalin oloinen bastardimiekka, mutta erottuu joukosta juurikin sopivasti. Vahvistettu terä ja kahva saa aseen tuntumaan raskaammalta, mikä puolestaan saa aseen erottumaan joukosta hieman enemmän kuin Claymore, mikä on aika samanlainen pelistä riippumatta.


19. Ragnarock (Cloud) - Final Fantasy VII

Cloudin miekka joka kuin He-Manin miekka. Ehdottomasti yksi hienoimpia miekkoja mitä Cloud voi käyttää, ehkä jopa hieman hienompi kuin aiemmin mainittu Ultima Weapon. Ragnarock on saanut monta variaatiota ympäri FF sarjaa, mutta kyllä tämä on yksi niitä kaikista hienoimpia, koska kahva varsinkin on niin upean näköinen.


18. Devilsbane (Arisen) - Dragon's Dogma

Erilainen versio Dragon's Dogma miekasta, selvästi paholaismaisella otteella nahkasiipien ja pääkallon ansiosta. Erottuu selvästi edukseen koska on omalla tavallaan erilainen kuin DD.


17. Old Wolf Curved Sword (Ashen) - Dark Souls 3

Käyrät miekat eivät lukeudu omiin ykkösvalintoihini, mutta tämä on kyllä yksi hienoimpia, osittain terässä olevien piikkien ansiosta. Muutenkin miekka on varsin hienon näköinen eikä mitenkään huono käyttää. Mutta juurikin ne pienet asiat saavat sen erottumaan joukosta.


16. Burial Blade (Gehrman) - Bloodborne

Pelaajakin voi saada tämä miekkaviikateyhdistelmän käyttöönsä ja tämä on ehdottomasti yksi hienoimpia aseita muuttaa, ellei jopa hienoin ja miellyttävimmän tuntuinen. Aseena todella upea, ei voi muuta sanoa ja kyllähän se viikatemuoto tuo mukanaan vähän lisää vaihtelua ja asennetta. 


15. Eredinin miekka (Eredin) - Witcher 3: Wild Hunt

Tämä on kuin yhdistelmä pitkää miekkaa ja sapelia, tietyllä rapiirivivahteella. Juurikin tietyllä tavalla erilainen miekka, mutta samallla varsin tavallisen oloinen. Se ulkoinen olemus kuitenkin sopii erityisen hyvin Wild Huntin haarniskatyyliin mikä tekee tästä miekasta niin hienon.


14. Drake Sword (Chosen) - Dark Souls

Alkupelin ehdottomasti parhaita miekkoja. Punaisen traakin häntä. Tämä ase on nopea käyttää ja voimaa on mukana yllättävän paljon. Ulkoinen olemus nyt ei ole sieltä hienoimmasta päästä, mutta jos pelissä haluaa saada todellisen etulyöntiaseman miekan kanssa, niin tässä se todellakin oikea vaihtoehto.


13. Black Knight Greatsword (Black Knight) - Dark Souls

Mustilla ritareilla on vaikka millaisia aseita mutta suurmiekka on niistä se hienoin. Se on tehokas ase suuren tuhon aiheuttamiseen mutta ulkoinen olemus aseessa on kuitenkin se suurin syy miksi nostan sen esiin.


12. Kladenets (Victor Vran) - Victor Vran

Yksi parhaita miekkoja mitä Vran voi käyttöönsä saada. Näyttää hienolta ja tuntuu hyvältä käyttää. Tehostaa elinvoiman saamista ja muuttuu samalla itsekin vahvemmaksi mikä taas lisää entisestään miekan tuhovoimaa. Aether energiapurkaukset vain korostavat sitä miten upea miekka onkaan.


11. Mutsunokami (Edge) - Final Fantasy IV

Yksi pelin parhaita katanoita ja eiväthän ne miekat nyt hirveästi toisistaan eroa. Mitä tulee puhtaaseen voimaan, niin kyllä tämä on katanoiden aatelia ja hyvä toiseksi Edgen miekoista.


10.Sommerswerd (Kai) - Lone Wolf

Pelin superhyökkäys. Aurinkomiekka tappaa perustasollakin vihollisia todella tehokkaasti tai ainakin tekee selvää vahinkoa, mutta kun sitä käyttää, siitä tulee entistä parempi ja lopussa, tällä miekalla ratkoo miltein kaikki ongelmat mitä vain eteen voikaan tulla.


9. Blade of the Archfiend (Genshin) - Ninja Gaiden Sigma 2

Aika normaalin oloinen katana, mutta siinä on samalla sellaista tiettyä särmää jota pahojen tyyppien miekoissa yleensä on. Pakko tosin sanoa että Ryun miekan kanssa tämä on todella hyvä kombo. Vaikka se ei ehkä näytäkään erityiseltä, niin siinä on niitä pieniä tyyliseikkoja jotka saavat sen erottumaan muista katanoista.


8. Aether Blade (Xemnas) - Kingdom Hearts II

Xemnasin aseet nyt ovat lähemmäs täysin kuin valomiekat, mutta ilman kahvaa, ne ovat vain terät mikä tuo mukaan tietynlaista lisätyyliä. Itse tykkään todella koska ideallisesti eteeriset terät ovat puhdasta energiaa, kuin valosapelit.


7. Anduril (Aragorn) - Lord of the Rings: Return of the King

Vaikka miekka nyt ei juuri muista eroakaan, niin se pelkkä ajatus riittää. Anduril on monella tavalla varsin tavallisen miekan oloinen, mutta se kuuluu Gondorin kuninkaalle ja elokuvassa, se onnistui todella erottumaan kaikista muista. Kyllähän siinä on tiettyä erilaista asennetta pelata, kun käyttää Lännen lieskaa.


6. Armageddon Blade (War) - Darksiders

Kyllähän Sodan käyttämä Chasoeater on todella hieno miekka, mutta Maailmanlopun miekka on hieman hienompi. Voipi olla että mahtuu seuraavaan listaukseen. Armageddon Blade on jotenkin enemmän miekkamainen ja muutenkin siinä on oikeasti sitä eeppistä tyyliä mikä vain uppoaa todella hyvin, eikä kokoakaan ole unohdettu.


5. Lion Heart (Squall) - Final Fantasy VIII

Suurin syy miksi tätä miekkaa ei vaan voi sivuuttaa on siinä, että tämän miekan avulla saa käyttöönsä Lion Heart limit breakin joka Squallin voimakkain hyökkäys ja ehdottomasit koko pelin suurin valtti. Ulkoisesti tälläinen tietty valomiekkatyylittely normaaliin Revolver miekkaan on kyllä hieno, mutta kyllä se on limit break mikä nostaa tämän kaikkien muiden yli.


4. Dark Dragon Blade - Ninja Gaiden Sigma

Tämä miekka erottuu erittäin vahvasti edukseen, koska sen terä kuin palava liekki, mutta teräksessä. Erittäin hienon näköinen katsoa ja muutenkin se tekee tästä miekasta todella erityisen kaikkien katanoiden joukossa. Tietysti miekan tausta on omiaan tuomaan lisää painoarvoa mutta ulkoisesti tämä miekka todellakin erottuu joukosta.


3. Alucard's Sword (Alucard) - Castlevania: Symphony of the Night

Alucardin miekka erottuu edukseen siksi että kun sitä käyttää, niin se näyttää miekalta ja siinä on todellakin voimaa. Monet pelin aseet eivät juuri nappaa samalla tavalla sillä vaikka Yasutsuna onkin ehkä se tehokkain miekka, niin ulkoisessa olemuksessa Alucardin miekkaa ei vaan voita tässä pelissä mikään.


2. Ultima Weapon (Sora) - Kingdom Hearts 3

Punasävytteinen versio Soran parhaasta miekasta. Mitään isoa eroa aiempien pelien versioon ei ole, mutta se mikä tekee tästä miekasta todellisen voimanpesän ja erityisen näyttävän aseen, tekee siitä myös yhden parhaista miekoista. Kun voiman päästää irti, niin miekkamuodossa tällä aseella voi tuottaa tuhottomasti vahinkoa ja superviimeistely on yhtälailla erityisen upea.


1. Devil Sword Dante (Dante) - Devil May Cry 5

Ulkoisesti ei millään niin hieno kuin monet muut, aika perustyylinen valtava miekka, mutta se millaista voimaa tässä miekassa on, tekee siitä ylivoimaisesti parhaan tässä vaiheessa listausta. Pelkästään ne lukuisat irralliset energiaterät tuovat suuren edun, mutta kaikista suurin voimavara tulee siitä, millaisen paholaismuodon Dante pystyy päästämään valloilleen tämän miekan avulla. Danten paholaismiekka on helposti yksi pelin tehokkaimpia aseita ja juuri sen takia sitä ei vain voi sivuuttaa.