Kaikkiin peleihin ei vain pysty upottamaan sellaista määrää aikaa että niissä tulisi oikeasti hyväksi. Voisi sanoa että joihinkin ei laita edes sitä määrää aikaa, että sen pelaamista voisi kutsua "oikeaksi pelaamiseksi", mikä riippuu täysin siitä mielipiteestä että kauanko peliä täytyy pelata, jotta se voidaan laskea pelaamiseksi, eikä kokeilemiseksi.

 

 

 

Valtava määrä pelejä on sellaisia joita olen kokeillut. Tämän miellän itse siten että olen pelannut vain pienen hetken, yleensä sellaisen määrän mitä demo kyseisestä pelistä voisi tarjota. Se on jotain 15 minuutin luokkaa näin karkeasti arvioituna ja sanoisin että jos peliin upottaa sen tunnin, niin silloin sitä on pelannut. Tämä ei kuitenkaan ole täysin pätevä ilmaus, sillä on pelejä joiden idean oppii siinä vartissa ja joissakin peleissä ei kestä sitäkään vähää ja sitten on pelejä joiden kokonaispituus voi olla siinä tunnissa ja lähemmäs ohi.

Mutta itse sanoisin että valtaosaan pätee sellainen keskiarvo että vartti on kokeilua ja tunti on pelaamista. Mitä puolituntia sitten on, se riippukoon täysin pelistä itsestään.

Hyvin monista peleistä taas pystyy kertomaan todella paljon jo sen kokeilunkin jälkeen. Jos pelissä on todella mukaansa tempaava tarina niin en yleensä kirjoita siitä arviota ennenkuin tarina on koettu koska iso osa pelin kokonaisuudesta on kiinni tarinassa ja pelin kampanjassa. Monista peleistä saa kyllä aika hyvin kokonaiskäsityksen ilman sitä varsinaista tarinaakin ja sitten pelejä joihin kypsyy aivan täysin, todella nopeasti.

 




Seasons%20after%20Fall.jpg?1569850973

Maaginen tarina vuodenaikojen leikistä

 

 

Kaudet syksyn jälkeen

 

PlayStation Now

 

 

Seasons after Fall

Pulma peli todella värikkäällä toteutuksella, rennolla asetelmalla ja varsin hyvällä ääninäyttelyllä. Pelissä on paljon etsittävää jos haluaa tehdä kaiken ja muutamia todella rasittavaksi äityviä puzzleja, mutta valtaosan ajasta peli on kivan näköinen paketti rennolla asenteella.

Kaikki alkaa kun valopilkku syntyy ja alkaa etenemään. Pian ääni alkaa opastaa valopilkkua joka ottaa hallintaansa pienen ketun. Seuraavaksi tarkoituksena olisi valjastaa käyttöönsä kaikki vuodenajat ja suorittaa niiden avulla rituaali. Tarina lähtee pikku hiljaa etenemään ja monimutkaistumaan, sillä kaikki on aika kaukana siitä, miltä se aluksia vaikuttaa. Tarina ei ole se kaikkein ihmeellisin, mutta se on omalla tavallaan varsin hyvin kirjoitettu kokonaisuus jossa muutama vähän yllättävämpikin käänne.


Pelattavuus koostuu vuodenaikojen muuttamisesta ja sitä kautta tapahtuvasta pulmanratkonnasta. Tietyillä vuodenajoilla on tiettyjä vaikutuksia ympäristöön ja kaikkeen siellä. Syksyllä kasvavat sienet, talvella jäätyvät vedet, keväällä vettä on paljon kun taas kesällä kaikki kukkii. Monia pieniä muutoksia on paljon sillä tietyt asiat voivat tapahtua vain tiettyyn vuoden aikaan ja tätä kautta, tietyt pulmat voi ratkaista vain tiettynä vuodenaikana. Vuoden aikojen vaihtelu tapahtuu nappia painamalla, mutta ajoittain tuntuu että tiettyjä juttuja olisi voitu nopeuttaa, sillä ajoittain ravaamista on todella paljon.

Jos haluaa tehdä aivan kaiken, niin tutkimista riittää. Alueita on jokaiselle vuodenajalle ja kun kaikki vuoden ajat löytyvät, niin kaikki alueet kasvata entisestään. Keräiltäviä esineitä on kukkien muodossa, jotka saa kukkimaan kävelemällä niiden yli. Tarinaa rikastavat nukkumapaikat ovat astetta paremmin piilossa ja muutamat isommat puzzlet kysyvät vähän enemän huomiointia.


Tämä on niitä pelejä jotka näyttävät todella hienolta tietyllä maalausmaisella grafiikallaan. Muutenkin pelin parasta antia on sen hieno ulkoasu. Syksyn värit, talven tuulet, kevään sateet ja kesän aurinko ovat kaikki todella omanlaisiaan kokonaisuuksia jotka saavat pelin alueet näyttämään todella hienoilta.

Vaihtelua on hieman eikä pelissä voi oikeastaan hävitä sillä puzzlejen ratkaisuun on se yksi vaihtoehto joka ei ole mitenkään yli kryptinen. Tämä on niitä kokonaisuuksia joissa isossa osassa on se matka ja kokemus, ei niinkään se haastavuus.


Kokonaisuutena Kaudet Syksyn Jälkeen on rento peli ja selvästi enemmänkin pulmapelien ystäville. Itse en siitä mitenkään erityisen paljoa saanut irti sillä monet asiat olisi voitu tehdä joko helpommiksi tai nopeammiksi. 

 

+ Graafinen ulkoasu

+ Vuodenaikojen vaihtelut

 

- Paljon ravaamista

 

Arvosana: 6,0

 

Hyvä



Clockwork%20Tales%20Of%20Glass%20and%20I

Eventide%20Slavic%20Fable.jpg?1570834823

Nightmares%20From%20The%20Deep%20The%20C

Steampunkia vai fantasiaa

 

 

 

Lasi ja Muste, Slaavilainen Satu ja Kirottu Sydän

 

PlayStation Now

 

 

Clockwork Tales: Glass and Ink, Eventide: Slavic Fable & Nightmares of the Deep: Cursed Heart

Artifex Mundin pelejä kaikki ja niin samanlaisia että parempi nitoa yhdeksi arvioksi niin ei tarvitse toistaa tismalleen samoja osia kahta kertaa. Eikä nyt paljoa uutta sanottavaa ole myöskään siitä, kun viimeksi tämän tyylisiä pelejä pelasin. Nämä tosin sattuivat silmään tuon ideansa ja tarinansa puolesta.


Riippumatta siitä mitä peliä pelaa, ei pelattavuudessa ole oikeastaan mitään varsinaista eroa. Etsi esine X, käytä esinettä X ongelmaan Y. Toista tämä ties kuinka monta kertaa. Välillä vastaan tulee jonkinlainen minipeli tai piilotettujen esineiden etsintää. Trophyjen suhteen nämä ovat varsin helppoja pelejä, mutta vaativat todellista paneutumista. Tarinallisesti kumpikaan ei ole selvästi toista parempi sillä kumpikaan ei oikein osaa ottaa omasta maailmastaan ja tunnelmastaan kaikkea irti. Steampunk tai fantasia eivät kumpikaan pääse todella loistamaan.

Nightmares of the Deep tarjoaa piilotetun etsinnän vaihtoehdoksi mahjongia, Eventide pitää sisällään enemmän keräiltäviä esineitä ja Clockwork Talesissa on Matthew robottilintu, mutta eivät kumpikaan juuri pelattavuutta paljoa kehitä. Nämä ovat sellaisia pelejä joita ei tule pelattua toista kertaa sillä uudelleenpeluuarvo on aika onneton eikä kiinnostus muutenkaan välttämättä riittäisi.


Kokonaisuutena pelit ovat todella samanlaisia. Niissä on samat heikkoudet ja vahvuudet ja jos tämäntyyliset pelit kiinnostavat, niin jokainen tarjoaa hyvän paketin. Mutta jos raskas pulmapainotteisuus ja valtava määrä piilotettujen esineiden etsintää ei kiinnosta, niin nämä eivät ole parhaita valintoja. Mutta itseäni kiinnostikin eniten pelien maailma, steampunk, Davy Jones ja fantasia, kaikista olisi tosin voitu ottaa enemmän irti.

 

+ Tunnelma

+ Värikäs ulkoasu

 

- Pelattavuus

- Ravaaminen

 

Arvosana: 5,0

 

Välimallia



Brut%40l.jpg?1566340764

Omanlaatuinen, mutta samalla niin tavallinen

 

 

Brut@@li

 

PlayStation Now

 

 

Brut@l

Varsin vaatimaton peli joka hyvin nopeasti jäi itselläni sivuun. Ulkoasultaan peli on varsin silmiin pistävä, mutta myös sen verran mitäänsanomaton että sitä ei paljoa jaksa katsella. Mustavalkoinen rautalankamaailma koostuu harvoista väreistä mutta useista haasteista. Pelaaja valitsee useasta hahmoluokasta minkä jälkeen alkaa tyypillinen dungeon crawling meininki erilaisia vihollisia ja vaaroja uhmaten. Kentissä tulee vastaan erilaisia hajotettavia ja kerättäviä esineitä. Kun tietyt esineet on kerätty, voi luoda itselleen vaikkapa miekan tai nuijan jolla viholliset on helpompi nujertaa.

Brut@l on monella tavalla kuin mikä hyvänsä peli jossa kalutaan kaikki paikat läpi, tapetaan kaikki vihamielinen ja yritetään pysyä hengissä. Tämä ei tämän pelin tapauksessa missään vaiheessa juuri eroa valtaosasta vastaavia pelejä, jos ulkoasua ei lasketa ja vaikka usein sanonkin että grafiikka ei peliä tee, niin tälläisissä tapauksissa se graafinen ulkoasu ei ole varsinaisesti minkäänlainen plussa.

Kokonaisuutena Brut@l on todella mitäänsanomaton peli. Siinä on todella vähän mitään oikeasti kiinnostavaa ja kaikki mitä pelissä tehdään on sitä samaa mitä tehdään niin monessa muussakin pelissä. Tämän pelin kohdalla siinä ei vain ole mitään sellaista mikä edes hieman nappaisi ja kannustaisi jatkamaan pelin parissa.

 

+ Perustoimiva

 

- Perustylsä

 

Arvosana: 4,5

 

Huonommalla puolella



Anodyne.jpg?1559927065

Kuin paluu 8bittiseen aikaan, ja huumorilla

 

 

Rauhoittava seikkailu, aseena luuta

 

PlayStation Now

 

 

Anodyne

Ne asiat mitkä pelissä tulevat nopeasti esille on omalaatuinen ja varsin hyvä huumori ja paluu 8bittiseen aikaan. Sitten kun pelin pariin palaa pidemmän aja päästä niin huomaa että pelimaailma on sitä sorttia jossa hyvin usein ei tiedä että minne pitäisi mennä.tai mitä tehdä. Peli itsessään seuraa niitä tyypillisiä kliseitä, mutta heittää väliin vähän omaakin. Ulkoasu on menneeltä aikakaudelta ja pelattavuus myös. Pelattavuus on siis hyvin helppo oppia eikä vaadi mitään ihmeellisempää. Viholliset ovat kliseisiä eikä pelissä nyt oikeastaan ole mitään sellaista mikä varsinaisesti veisi mennessään.

Kokonaisuutena Anodyne on todella tavallisenoloinen peli. Siinä ei ole oikeastaan mitään mikä nappaisi ja veisi mukanaan ja osittain siitä syystä, se vain jää pelaamatta kun kiinnostavampiakin tapauksia tulee vastaan.

 

+ 8bit ulkoasu

 

- Tylsä

 

Arvosana: 4,0

 

Huono



Jalokiven särkijät

 

 

PlayStation Now

 

 

Gem Smashers

Tämä on sellainen peli joka näyttää veikeältä, on hyvin simppeli pelata, varsin nopeasti pelattu ja suhteellisen viihdyttävä. Jos haluaa huippupisteille niin silloin peli on haastava ja paikoitellen rasittava. Itse nyt vain pelasin pelin läpi ja siinä samalla platinasin sen. Gem Smashers ei vaadi juuri mitään erityistä, se on värikäs ja helposti lähestyttävä peli.

Pelaaja valitsee yhden kolmesta hahmosta joiden ominaisuudet eroavat hiukan toisistaan. Yksi särkee palikoita nopeasti mutta liikkuu hitaasti kun taas yksi liikkuu nopeasti mutta vaatii useamman osuman palikkaan jotta se menee rikki. Pelattavuudessa pallotellaan siiliä, rapua tai tipua ympäri kentää tarkoituksena hajottaa kaikki eriväriset jalokivet. Vain omanväriset palikat voi rikkoa, mikä vaatii ajoittain sitä että vaihtaa väriään. Tässä tulee esille se että jokaisella hahmolla on oma aloitusväri mikä on tietyissä kentissä etu.

Peli ei oikestaan missään kohtaa muutu kovinkaan vaikeaksi. Kentät läpäisee varsin helposti ja vaikka aikaraja onkin olemassa niin en missään kohtaa kokenut sitä mitenkään hankalana osana peliä. Jos huippupisteet ja maksimitähdet ovat mielessä, niin tilanne on täysin toinen. Tietyt palikat hajoavat mutta tietyt palikat tyrmäävät pelihahmon mikä maksaa aikaa. Ajoittain vastaan tulee pomovihollisiakin mikä vaatii tiettyä taktiikkaa mutta nämä taktiikat eivät vaadi paljoa sillä tämä on reilu peli myös nuoremmille pelaajille.

Kokonaisuutena Jalokiven särkijät on simppeli peli jossa tiettyä koukuttavuutta, mutta tarinamielessä, myös ajoittaista turhauttavuutta.

 

+ Veikeä ja värikäs

+ Simppeli

 

- Vaihtelun puute

 

Arvosana: 5,5

 

Paremmalla puolella



Wuppo.jpg?1562893899

Palleron pitkä ja vaikea matka

 

 

Wuppo, mikä ikinä se onkaan?

 

PlayStation Now

 

 

Wuppo

Pelihahmo on valkea veikeä pallero joka kuuluu wum olentoihin. Kun hänet sitten heitetään ulos talostaan, hän päätyy suureen seikkailuun jonka aikana hän oppii historiaa, saa uusia ystäviä ja oppii taistelemaan. Wuppo on peli jossa on paljon hyppimistä, ajoittaista pulmanratkontaa ja taistelua ja metroidvania piirteitä. Se mikä tässä pelissä kuitenkin nappaa keiken eniten on sen huumori, joka monesti todella toimii ja monet pelin tilanteet ratkeavat omalla painollaan, vaikka pelihahmolla onkin oma sanansa ja mielipiteensä sanottavanaan.

Wuppo on sellainen peli joka ei näytä paljon miltään, mutta joka omalla tavallaan toimii oikein hyvin. Pelattavuus on todella simppeliä, mutta sitä on osattu myös monimutkaistaa monin tavoin. Pääidea on kuitenkin simppeli ja toimiva. Vaikka peli onkin varsin laaja ja kaiken tekeminen vie paljon aikaa, niin pelaajalla on kokoajan tietty tavoite joka vie eteenpäin. Tutkiminen on täysin vapaaehtoista mutta kun pelimaailma pikkuhiljaa aukenee, niin se myös kannustaa tutkimaan kaikki paikat ja keräämään kaikki esineet sun muut.


Graafinen ulkoasu on vaatimaton, mutta pelin olennut ovat todella veikeän oloisia ja maailmalla on oma historiansa jota pelaaja voi tutkia jos haluaa. Pelattavuudessa nyt ei ole paljoa muuttujia, mutta sen verran että peli ei ihan välittömästi ala puuduttamaan. Hyppiminen ja maailman tutkiminen sekä ajottainen esineiden hyödyntäminen ovat vain osia pelistä sillä pelin edetessä muuttujia tulee lisää ja ainoa mikä todella kestää loppuun pitäen tasonsa samana on huumori ja ulkoasu.

Pelin suurimmat heikkoudet ovat pääasiassa siinä että peli nyt ei ole sieltä mielenkiintoisimmasta päästä ja ajoittain tiettyä säheltämistä. Paljoa opittavaa ei kuitenkaan ole eikä peli muutenkaan ole kovin vaikea, mutta se ei myöskään ole niin lyhyt kuin voisi olettaa. Kyllä siihen useampi tunti menee ennenkuin tarinan läpäisee, paikat koluaa ja pomoviholliset nuejrtaa.


Kokonaisuutena Wuppo on ihan kiva peli. Se nyt ei jää mieleen samalla tavalla kuin monet muut pelit, mutta siinä on omanlaistaan viehätystä.

 

+ Huumori

+ Laajuus

+ Pelattavuus

 

- Ajoittainen säheltäminen

- Tietty ravaaminen

 

Arvosana: 7,2

 

Loistava



Shadwen.jpg?1569850972

Nimikkohahmo tappaa, tai on tappamatta

 

 

Salamurhaaja ja pikku tyttö

 

PlayStation Now

 

 

Shadwen

Suomalaista hiiviskelyä joka ei ehkä olen niin hienosäädettyä kuin monet isomman budjetin hiiviskelypelit, mutta ehkä juuri siksi, tämä onnistuu olemaan sellainen peli joka toimii astetta paremmin. Shadwen nimittäin tuli läpäistyä suhteellisen lyhyessä ajassa, lähinnä siksi, koska sitä oli mielekästä pelata, hiiviskelypelien tasolla. Kyllähän pelissä on melkoisia heikkouksiakin.

Tarinassa seurataan ensin orpotyttö Lillya kun hän hiiviskelee vartioiden ohitse. Kun Lilly jää kiinni, siirtyy ohjattavuus pelin varsinaiseen päähenkilöön, salamurhaaja Shadweniin. Pelaajan ratkaisujen kautta Lilly joko näkee Shadwenin kylmäverisenä tappajana, tai naisena, joka auttoi häntä hädän hetkellä. Tämä asettaa peliin sellaisen tietyn tyylikkyyden, kun pikku tyttö suhtautuu tappajaan aivan eri tavalla, jos ei tiedä tätä tappajaksi.


Pelin voi läpäistä tappamatta ketään, mutta tällöin peli on todella paljon vaikeampi, sillä tilanteet pitää ratkoa harhauttamalla vartioita. Tappaminen on paljon helpompaa ja siitäkin palkitaan jos tappaa kaikki vartijat kentällä. Itse tein sitä kunnes sain huomata että osassa kentistä ilmeisesti on jemmavartijoita, joita ei sitten meinaa edes huomata. Tämän jälkeen pyrin vain mahdollisimman nopeasti menemään kentät läpi.

Kentät läpäisee kun sekä Lilly että Shadwen pääsevät vaakunaovelle josta seuraava kenttä alkaa. Lillyä ei tarvitse vahtia sillä hän osaa liikkua vain kun on turvallista, joko siksi että Shadwen harhauttaa vartioita tai tappaa nämä, pelaajan ratkaisujen mukaan.


Pelissä on myös muutamia omiakin juttuja. Pelaaja voi kelata aikaa taaksepäin, eli jos mokaa, niin aikaa voi kelata taaksepäin ja yrittää uudestaan. Peli menee pilalle heti jos vartijat huomaavat Shadwenin tai tämän jättämän ruumiin ja hälyttävät apua. Aika myöskään liiku ellei Shadwen liiku, tai pelaaja kelaa aikaa eteenpäin. Tämä lisää taktisuutta peliin, mitä tekevät myös erilaiset työkalut joita Shadwen voi valmistaa. Näihin kuuluvat mm. Miinat, nuolilaukaisimet ja hämykulkuset.

Shadwen ei ole varsinaisesti vaikea peli, mutta ajoittain siinä tulee vastaan rasittavampia kohtia, etenkin jos yrittää olla tappamatta ketään tai yrittää tappaa kaikki. Tietyt mekaniikat pelissä vaativat hieman tarpeetonta tarkkuutta, lähinnä tämä tartuntaköysi, mutta toisaalta, koska peli ei liiku jos pelaaja ei tee mitään, niin pelaajalla on aikaa tähdätä tartuntaköyttään. Myös virhearvioinnit on helppo nopeasti korjata.

Suhteellisen yksinkertaista pelattavuus on. Vartijat tutkivat paikat joissa laatikot liikkuvat, tynnyrit pyörivät tai jos he näkevät Shadwenin vilaukselta. Heinäkasoissa on helppo piileskellä ja sinne voi myös piilottaa ruumiita. Juuri ihmeellisempiä meniikkoja ei ole, mutta kentät kasvavat ja vaikeutuvat varsin äkkiä.


Ulkoasu pelissä on ihan hieno. Sellainen tietty maalausmainen tarinan kerronta jossa yksi kuva kertoo paljon, on pelin pääasiallinen tarinankuljetus mutta hyvin äkkiä sekin jää sivuun ja pelkkä ääni kertoo oleellisimman siitä, miten tarina etenee. Pelissä itsessään grafiikka on ihan hienon näköistä, vaikkakin varsin yksinkertaista ja itseään toistavaa.

Shadwen on sellainen peli joka toimii ihan hyvin, mutta itse en juuri ole hiiviskelypelien perään, varsinkaan kun niissä tulee vastaan tälläisiä puolihuijaavia kohtia (jemmassa olevat vartijat) trophymetsästyksen kannalta.

Myös siinä mielessä Shadwen ei ole sieltä monipuolisimmasta päästä, että samoja temppuja käytetään lähemmäs kokoajan. Lilly liikkuu tiettyä reittiä pitkin ja loppuviimeksi vaihtoehdot kenttien läpäisemiseen ovat aika pienet.


Kokonaisuutena Shadwen on ihan ok peli, varsinkin hiiviskelypeliksi. Itse en todellakaan ole näiden pelien perään, mutta ainakin Shadwen on hahmona sellainen, joka pystyy tappamaan vihollisia jos sille päälle sattuu ja pelissä on varsin antoisat mahdollisuudet korjata virheitä. Tarinallisesti peli ei ole kovinkaan ihmeellinen eikä peli muutenkaan jää oikein millään tavalla erityisesti mieleen.

 

+ Ajan takaisinpäin kelaaminen

+ Varsin tasapainoinen vaikeustaso

 

- Vaihtelun puute

- Suhteellisen mitäänsanomaton tarina

 

Arvosana: 5,9

 

Paremmalla puolella



SkyScrappers.jpg?1570834828

Kuka on ensimmäisenä huipulla, tai viimeisenä pystyssä

 

Taivaanraapijat

 

PlayStation Now

 

 

SkyScrappers

Tämä on yksi niitä varsin yksinkertaisia, mutta silti todella moninpuolisia ja mielipuolisia moninpelejä. Siis mukana on ihan yksinpelikampanjakin, mutta neljällä pelaajalla tästä tulee varmasti yksi suuri kaaos jossa kaikki yrittävät joko tappaa toisensa, tai päästä mahdollisimman nopeasti huipulle.


Idea on se, että suuri pilvenpiirtäjä alkaa sortua ja sen seurauksena kaikkea roinaa alkaa tulla alaspäin. Tätä roinaa voi käyttää aseena muita vastaan, tai sitten apuna ylöspäin mentäessä. Pelihahmot voivat juoksta rautaparruja pitkin ja hypätä niistä ylöspäin, ottaa lisäjalansijaa pöydästä tai kattoelementistä ja lyödä kivenpalasia muita kohti. Taitavalla hyppelyllä voi kerätä taitovoimaa, jolla sitten voi tehdä tehokkaan erikoishyökkäyksen. Ruutu seuraa ylimpänä menevää, joten jos jää jälkeen, niin menettää elinvoimaa ja sinkoutuu ylöspäin, ensimmäisenä menevän tasolle.

Toinen vaihtoehto on että kaikki pyrkivät vain pieksemään toisensa muutamilla tempuilla. Taistelu ei ole monipuolista ja siinä tärkeää onkin ajoitus. Skyscrappers on yksinkertainen peli todella hyvällä tasoituksella. Nappuloiden hakkaaminen on taktiikka sekin, mutta monesti oikea ajoitus on se mikä ratkaisee.


Pelattavaa nyt ei paljoa ole sillä yhtä ideaa tässä toistetaan, kunnes siitä ei enää saa mitään irti. Pelimuotoja ei ole muita ja kampanjassa on kokonaista neljähahmoa. Ensin käydään yksi vastaan yksi taistelut, sitten kolminottelut ja viimeisenä kaikki vastaan kaikki. Vaikeustaso nousee todella järkevästi sillä 1v1 ottelut ovat varsin helppoja mutta kun vihollisia on kolme joista kaikki yrittävät voittaa, saa huomata miten paljon vahinkoa voi ottaa ja miten nopeasti.

Peli ei ole vaikea, mutta se on tietyllä tavalla todella haastava. Tiettyjä temppuja on, mutta usein turha kikkailu ei ole se tehokkain metodi, vaan hyvinkin yksinkertaisilla tempuilla voi päästä todella pitkälle. Itse huomasin että monesti tekoäly pyrkii tekemään mitä pelaaja tekee, eli jos haluaa hoitaa kaiken tappelulla, eivät tekoälyn ohjaamat hahmot juuri lähde juoksemaan ylös.


Kokonaisuutena tästä pelistä ei keksi paljoa sanottavaa. Idea on simppeli eikä vaihtelua juuri ole. Idea on kuitenkin tietyllä tavalla varsin viihdyttävä  ja näyttävä.

 

+ Vauhdikas, näyttävä ja toiminnallinen

 

- Vaihtelun puute

 

Arvosana: 5,8


Paremmalla puolella



Tarkka-ampujaeliittiä kaupunkitaistelun sydämmessä

 

PlayStation Now

 

 

Sniper Elite V2

Tämä on niitä pelisarjoja joita olen pelannut täysin käänteisesti, sillä ensimmäisenä sarjasta pelasin Sniper Elite 4:n läpi ja paljon myöhemmin Sniper Elite 3:n. Sniper Elite V2 on monella tavalla todella samanlainen kuin nämä kaksi, mutta suurimpana poikkeuksena on se, että tämä peli ei ole läheskään yhtä kehittynyt, minkä ei pitäisi olla mitenkään iso yllätys, kun tämä ilmestyi näistä kolmesta ensimmäisenä. Ensimmäistä Sniper Elite peliä PS2 aikakaudelta en ole koskaan päässyt edes kokeilemaan, tai en ainakaan muista kokeilleeni.

Pelin päähenkilö on edelleen luutnantti Karl Fairburne, armeijan tarkka-ampujien eliittiä oleva sotilas joka sota-aikana päätyy osaksi taistelua natseja vastaan. V2:n tapahtumat sijoittuvat pitkälti kaupunkisodankäyntiin Berliinissä, toisen maailmansodan aikaan.


Pelillisesti Sniper Elite V2 on yksinkertaistettu versio kahdesta seuraavasta. Ampuminen on tätä vanhempaa tyyppiä (R1 ampuu, ei R2) ja täytyy sanoa että kyllä tämän pelin kohdalla ohjattavuuteen kestä aina pieni hetki totutella. Mutta ohjattavuus on kuitenkin varsin hyvä sillä pelissä ei ole turhan paljoa opeteltavaa. Aseita on jokunen, mutta kyllä pelin ykkösideana on se tarkka-ampuminen.

Röntgenosumia on todella vähän, kun taas myöhemmin sarjassa, niitä on todella paljon. Tähtäyksen tasoittaminen hengityksellä ja äänen vaimentaminen ympäristöllä ovat edelleen osia kokonaisuudessa ja kyllä hiiviskelyäkin tullaan harjoittamaan, mutta suoraviivainen "tapa kaikki" mentaliteetti toimii myös, mutta on syytä muistaa että Fairburne ei ole luoteja kestävä toimintasankari. Mutta viholliset eivät myöskään kestä paljoa vahinkoa, etenkään tarkkaan tähdättynä ja suoraan tarkkuuskivääristä.

Toiminnallisesti Sniper Elite V2 tarjoaa samantyylistä mielekkyyttä kuin sarjan myöhemmätkin osat, mutta ei yhtä jouhevasti. Sitä nyt ei voikaan olettaa koska kyseessä on edeltävä peli.


Kokonaisuutena Tarkka-ampuja Eliitti V2 on varsin hyvä peli. Se ei ole yhtä hyvä kuin jatko-osat eikä kentissä ole juuri vaihtelua. Mutta pieninä annoksina peli jaksaa tarjota todella mielekästä toimintaa ja hidastukset todellakin kuorruttavat todella mielekästä ammuskelua.

 

+ Tarkka-ampuminen

 

- Ei juuri vaihtelua

 

Arvosana: 7,4

 

Loistava



Tachyon%20Project.jpg?1562893898

Hakkerit vauhdissa

 

Vauhdikasta ja värikästä räiskintää

 

PlayStation Now

 

 

Tachyon Project

Tarinallisesti kyse on hakkereista ja toinen toistaan isommista kohteista. Tosin tässä maailmassa hakkerointi on jatkuvaa räiskintää toinen toistaan kovempia puolustusohjelmia vastaan. Tarinaakin on mukana, mutta itse en siitä juuri jaksanut kiinnostua, sillä kyllä tämän pelin vahvuuksia on ennenkaikkea muuta vauhdikas, haastava, monipuolinen ja värikäs räiskintä.

Pelaajalla on aluksi vain muutamia erilaisia vaihtoehtoja siihen miten hän taistelee puolustuksia vastaan. Pikkuhiljaa aukeaa lisäävaihtoehtoja. Normaalin tulituksen lisäksi on luvassa niin sarjatulitusta kuin tehokkaampia mutta hitaampia aseita. Lisämaustetta tuovat erilaiset kakkosaseet joihin kuuluu niin räjähdysaaltoja kuin ajan hidastamistakin. Iso osa taktiikkaa on erilaisten ominaisuuksien yhteenliittäminen. Ammuksiin saa lisää potkua tai hakeutuvia ammuksia tai sitten voi panostaa omaan puolustukseen tai nopeuteen, mikä vain sopii parhaiten omaan pelityyliin.

Tarinamoodissa on 10 kenttää joissa runsas kourallinen erilaisia aaltoja joissa erilaisia päämääriä. Näitä voivat olla tietyn vihollismäärän tuhoaminen, selviäminen tietyn aikaa tai tietyntyyppisten vihollisten tuhoamainen. Vihollisten määrä ja variaatio kasvavat nopeaa vauhtia mutta peli ei oikeastaan missään kohtaa tunnu epäreilulta, loppukohden se alkaa tuntua todella haastavalta, mutta pelaajalla on niin paljon erilaisia vaihtoehtoja, että eri tilanteisiin on aina erilaisia vaihtoehtoja.

Tachyon projekti on sellainen peli josta ei keksi kovin paljoa sanottavaa sillä pelattavuudessa ei ole mitenkään erityisesti vaihtelua. Vihollisia tulee lisää ja enemmän samalla tavalla kuin varustevariaatio kasvaa. Pelattavuus kuitenkin pysyy pitkälti kokoajan samana, mutta kun mukana on jatkuva pisteiden lasku, niin tiettyä arkade tyylinen ote pitää varmasti monet mukana pidempääkin. Tiettyjen varusteiden avaaminen, nimittäin vaatii huippusuorituksia.

Kokonaisuutena Tachyon project on todella hyvää viihdettä pieninä määrinä, sillä tämä lukeutuu itselläni genreen "ajantappo pelit". Näitä pelataan silloin kun ei keksi mitään parempaakaan pelattavaa. Twin stick shooterit kun ovat sellaisia jotka eivät vaadi suurta määrää opeteltavaa joka kerta kun aloitat pelin.

 

+ Paljon ammuttavaa

+ Paljon variaatiota varusteissa ja vihollisia

+ Todella hieno värimaailma

 

- Itseääntoistava

- Lyhyt

 

Arvosana: 7,2

 

Loistava



Horizon%20Chase%20Turbo.jpg?1562893882

Vauhdikasta rallia ei niin pikkutarkalla ohjattavuudella

 

 

Horisonttijahti Turbo

 

PlayStation Plus

 

 

Horizon Chase Turbo

Kilpa-ajopelit ovat urheilupelien jälkeen sitä genreä josta minun on hyvin vaikea innostua. En oikeastaan sanoisi että tämäkään peli juuri innosti, mutta se yllätti positiivisesti. Horizon Chase on monella tavalla sellainen rallipeli joka erottuu hyvin selvästi siitä harmaasta massasta ja jota viitsii pelata useammankin kerran ilman sen suurempaa kynnystä. Jos pitäisi koota lista rallipelien parhaimmistosta, niin nopeasti mietittynä, tämä saattaisi mahtua sellaiselle listalle, vaikka se olisi vain top 10.

Mitään ihmeellistä tarinaa pelissä ei ole. Eräänlainen uramoodi löytyy jossa vastaa tulee kokoajan kovempia kisoja ympäri maailmaa. Ajajia on paljon ja hyvin nopeasti pelissä pitää alkaa kehittyä jos haluaa saavuttaa niitä pokaalisijoja. Ajoneuvoja aukeaa käyttöön pelin edetessä ja myös autoihin saa päivityksiä, joskin aika vähän. Monella tavalla kyseessä on aivan perustyylinen rallipeli, joten miten tämä nyt sitten eroaa joukosta?

Isoin syy on ulkoasu. Hyvin värikäs graafinen ulkoasu on todella hienon näköinen sillä ympäristöissä on väriä ja varjoa joka tekee erilaisista kentistä oikeasti omanalisiaan, vaikka ne tosimaailmaan perustuvatkin. Sama pätee autoihin joissa on yleensä noin kourallinen värivaihtoja. Autoissa on myös lieviä eroja sillä jotkut ovat todella nopeasti kiihtyviä ja nopeita, mutta eivät välttämättä sitten niin hyviä ohjattavuudessaan kuin toiset.

Toinen iso syy on siinä, että tässä pelissä pääpaino on siinä hurjassa vauhdissa, ei niinkään realistisuudessa. Autot pysyvät todella hyvin radalla, mutta ajamisessa paljon sellaisia juttuja jotka vaativat pelaajaa todellakin oppimaan radat, autot ja taktiikat. Yksi vilkaisu karttaan voi johtaa nopeaan kolariin ja ykköspaikan lopulliseen menettämiseen. Oikein ajoitetuilla nitroilla ja kenttien oppmisella voi tosin hyvin herkästi saavuttaa ne mitallisijat ja huippupisteet. Niitä tarvitaan, sillä autojen tehosteet saa vasta kun pääsee mitallisijoille kehityskisassa, johon osallistuminen vaatii tiettyä määrä pisteitä joita saa pokaaleista ja kentissä olevista keräiltävistä esineistä ja jäljelle jääneestä bensiinistä, kyllä, polttoaine on yksi tekijä kisoissa.

Se mikä tuo peliin jatkuvan epäreiluuden on siinä, että pelaaja aloittaa aina pohjalta. Tästä kisasta on reiluus kaukana sillä vaikka kuinka hyvin ajaisit, aloitat aina viimeiseltä sijalta ja kun kilpailijoita on kerralla pari kymmentä, niin alkuosa kilpailusta on aina sitä muiden autojen väistelyä. Ärsyttävää on myös se että jos törmäät toiseen autoon takaapäin, hidastut hetkellisesti ja osalla tuntuu olevan elämäntehtävän se, että he aina kaartavat eteesi. Mutta toisaalta, rumaa peliä voi pelata itsekin, sillä jos joku ajaa sinuun takaapäin, hän tuuppaa sinua eteenpäin.

Horizon Chase turbo on hyvällä tavalla erilainen rallipeli. Siis se ei ole mitenkään erikoinen peli, mutta kun itse en tykkää juuri genrestä, niin tämä vain nappaa. Pelissä ei oteta kaikkea liian vakavasti, mutta samalla aikaa tuodaan pelaajalle paljon haasteita ja ennenkaikkea, paljon vauhtia ja paljon autoja joista valita ja paljon kisoja jotka voittaa. Kokokonaisuudessa tämä on oikein hyvä kilpa-ajopeli.

 

+ Värikäs

+ Vauhdikas

 

- Tietyt epäreiluudet

- Rallipelikliseet

 

Arvosana: 6,3

 

Hyvä



Crimsonland.jpg?1566340766

Verta ja hurmetta kunnes maa on punainen

 

 

Verenpunainen maa

 

PlayStation Now

 

 

Crimsonland

Kuvan perusteella pelistä saa oitis sellaisia Doom tyylisiä viboja ja ne ovat tavallaan oikein, mutta myös todella väärin. Kyseessä on hurmeinen räiskintä jossa tehdään mössöä valtavasta vihollislaumasta johon kuuluu alata vaikeampia mörköjä. Tämä tosin ei ole FPS, vaan ylhäältä kuvattu räiskintä, niin korkealta ylhäältä että hahmoyksityiskohdat ovat olemattomia. Mitään varsinaista tarinaa ei tarvita koska ideana on yksinkertaisesti vain tappaa kaikki mikä tulee kohti kenttä kentältä paremmilla aseilla.


Crimsonlandin idea on hyvin simppeli, mutta se on tehty hyvin juurikin vaihtelevien aseiden takia. Mukana on tavalliseen tapaan niin haulikkoa ja konekivääriä kuin vaikkapa miniguniakin, mutta mukaan mahtuu myös plasma, laser ja gauss aseita sekä raketinheittimiä. Näitä myös yhdistellään sillä mukaan mahtuu myös gauss haulikkoa ja plasma minigunia joiden tuhovoima on aivan omaa luokkaansa. Kestävämmät viholliset vaatiavat enemmän tulivoimaa mutta ammukset eivät missään kohtaa lopu, vaikka aseita pitääkin välillä ladata.

Aseissa se mielekkyys on huipussaan sillä mukana on paljon todella hauskoja aseita. Yksi omia ehdottomia suosikkejani on Jackhammer automaattihaulikko ja valtaosa gauss aseista joiden tulinopeus on ehkä hidas, mutta ne läpäiset isotkin vihollislaumat, tappaen kaiken mikä on tulilinjalla. Upeaa vaihtelua tuovat minigun variaatiot joissa painetaan liipasin pohjaan ja pyöritään ympyrää tai sarjatuliohjukset. Myös humoristisempiakin aseita on, kuten ääniaaltoase.


Aseet eivät ole ainoa asia mikä tuo vaihtelua toimintaan, sillä kenttiin tulee aseiden tapaan tehosteita. Siinä missä kentältä poimitut aseet korvaavat edellisen aseen, ovat tehosteet nopeasti ohimeneviä, kuten vihollisten jäädytys, slowmotion, räjähdys tai extratulivoimaa. Näillä tehosteilla pyyhkii lähimmät viholliset hetkessä pois ja variaatiota on valtavasti.

Pysyvämpiäkin tehosteita saa, sitä mukaa kun hahmo kehittyy, eli kun tappaa tarpeeksi vihollisia. Nämä ovat satunnaisia mutta pelaaja voi valita muutamasta vaihtoehdosta. Näihin kuuluvat vaikkapa ominaisuus vetää tehosteita puoleensa, ladata nopeammin tai kantaa isompaa lipasta ja nämä ovat kaikki stackaavia, eli tulinopeustehosteet eivät korvaa aiempia tulinopeustehosteita vaan korostavat niitä. Mutta mukana on myös koijausvaihtoehtoja, kuten äkkikuolema.


Näennäistä vaihtelua tuovat erilaiset areenamuodot kuten rajalliset ammukset, jolloin kentältä pitää poimia uusia ase tai steroidi versio perustoiminnasta. Nämä ovat kivoja lisisä joissa pisteet ratkaisevat. Crimsonland ei ole se monipuolisin peli mutta se on oikealla tavalla erittäin koukuttava. Uusia aseita saa melkein jokaisen kentän jälkeen ja yleensä seuraava kenttä tarjoaa uusimman aseen nopeasti kokeiltavaksi. Tämä on juurikin se oikea tapa koukuttaa pelaajia, sillä vaikka toiminta aika monotonista onkin, se ei muutu kovinkaan nopeasti tylsäksi, koska variaatiota toiminnassa on niin paljon.

Suurimman heikkoudet ovat siinä että peli ei tarjoa toiminnassa kovinkana paljoa vaihtelua joten kun kaikki pelimuodot on koettu niin se on aika pitkälti siinä. Mutta se ei tule kuitenkaan vastaan kovin äkkiä, sillä mielekäs toiminta pitää mukanaan varsin pitkään. Areenamuodoista monet ovat vain hieman erilaisia peruspelistä eivätkä juuri erotu edukseen.


Kokonaisuutena Verenpunainen maa on todella hyvä toimintapeli. Se on yksinkertainen ja mukaansa tempaava jonka voi poimia ja pelata pidemmäkin ajan päästä koska mitään isompaa opeteltavaa pelissä ei ole ja toiminta on juurikin oikealla tavalla koukuttavaa, vaikka saattaakin tuntua ajoittain suhteellisen monotoniselta.

 

+ Erittäin paljon aseita ja tehosteita

+ Paljon ammuttavaa ja pelattavaa

+ Oikealla tavalla koukuttava

 

- Hieman puuduttava

- Vaihtelua on vain näennäisesti

 

Arvosana: 8,2

 

Mahtava



Stardust%20Galaxy%20Warriors%20Stellar%2

Perustoimintaa astetta hienommassa paketissa

 

 

Tähtipöly Galaksi Soturit: Tähtikliimaksi

 

PlayStation Now

 

 

Stardust Galaxy Warriors: Stellar Climax

Tälläisessä sivultapäin kuvatassa space shooter räiskinnässä on sitä jotakin vain jos se pystyy erottumaan massasta edes jotenkin ja tämä pystyy. Perusidealtaan pelissä ei ole oikeastaan muuta kuin ampua kaikki vastaan tuleva tohjoksi ja välttää tulemasta itse ammutuksi. Mukana on jopa hieman tarinaakin joka on tehty naurettavaksi naurettavuuden takia eikä moninpelikään peliä juuri huononna, vaan tekee siitä huomattavasti helpomman.

Pelaaja ottaa ohjattavakseen yhden soturijoukosta johon kuuluu varsin hienosti nimettyjä sotureita kuten Silver Wolf, Red Tiger ja Amber Fox. Hahmojen erot eivät ole pelkästään värissä, sillä jokaisella hahmolla on tiettyjä erikoisominaisuuksia ja toiset ovat enemmänkin tukihahmoja kuin puhtaita etulinjataistelijoita. Näitä erikoisominaisuuksia ovat niin meleesyökysy kuin vihollisten ammusten kerääminen ja takaisin ampuminen. Toisiaan tukevat hahmot tekevät pelistä huomattavasti helpomman ja taktisesti valitut aseet ja tehosteet auttavat entisestään.

Aseiden erot ovat pääasiassa tulinopeudessa ja voimakkuudessa sillä tarkkuuskivääri ei ole nopea, mutta se on vahva kun taas minigun on huomattavasti nopeampi mutta ei yhtä järeä. Tehosteita ovat niin hakeutuvat ohjukset kuin järeät torpedot. Runsasta kykyvalikoimaa on pelin edetessä myös päivittää hyökkäysvoimasta kestävyyteen ja mukaan mahtuu myös astetta uniikimpiakin taitoja kuten nopea parantaminen tai lyhyiden tehosteiden jakaminen muiden kanssa.

Itse pelasin tämän pelin osana ryhmää ja se on kyllä hieno kokemus. Pelissä on tiettyä kilpailuhenkeä sillä pelaajt rankataan sen perusteella kuka kerää parhaat pisteet ja vaikka se nyt ei suoraan vaikuta mihinkään muuhun kuin mahdollisten tehosteiden nopeampaan ostamiseen, niin tiimityön kannalta voitto on aina yhteinen.

Pelin ehkä heikointa antia on se tietty vaihtelun puute. Lähemmäs kaikki kentät tuntuvat todella samankaltaisilta ja aseiden erot ovat monesti aika pieniä, ellei ääri päitä verrata. Haulikko ja plasmakivääri kun ovat tuntuvat todella samantasoisilta. Iso osa pomovihollisista ei juuri jää mieleen ja haasteellisesti kaikki ovat luotisieniä joiden kanssa haaste on monesti kärsivällisyydessä. Moninpelissä etuna sentään on se, että jos kuolet, partnereilla on mahdolisuus pelastaa sinut ja se tulivoima tulee tarpeeseen.

Kokonaisuutena Stellar Climax on ihan hyvä peli. Se on hyvässä suhteessa osa massaa ja omalaatuisuutta. Pelattavuus toimii ja vaihteluakin on, vaikka tälläisenä nopeana maratonina se alkaa tietyssä vaiheessa tuntumaan puulta, mutta moninpelinä se ansaitsee suuret pisteet siitä, että sen voi pelata couch co-opina.

 

+ Upean näköinen ja mielekäs pelata

+ Couch co-op

+ Variaatio hahmoissa ja aseissa

 

- Hivenen puuduttava

- Pomoviholliset

 

Arvosana: 7,0

 

Loistava