Ninja Gaiden Sigma ja Ninja Gaiden Sigma 2 ovat helposti yksiä vaikeimpia pelejä mitä olen koskaan pelannut ja yhteen aikaan Ninja Gaiden oli ainoa peli mikä kilpailevalla konsolilla oli, mitä omalla ei ollut. Sigma painoksien kautta sarja tuli sitten paremmin tutuksi ja Ninja Gaiden Sigma 2 etenkin todella teki kaiken paremmin kuin edeltäjänsä Ninja Gaiden Sigma.
Ninja Gaidenin parhaat pelit
NES ajan Ninja Gaidenit eivät ole sieltä tutuimmasta päästä, joskus paljon myöhemmin on tullut pelattua, mutta eivät ole niitä helpoimpia ja kuvastavat monella tavalla erittäin hyvin sitä NES vaikeutta. Sigmat ovat alunperin Xboxin Ninja Gaiden pelien PS3 versioita, sitä en sitten tiedä että onko mikään muuttunut, mutta nämä kaksi peliä ovat ehdottomasti vaikeimpia pelejä mitä olen koskaan pelannut ja kun kumpikin on pelattu läpi asti, niin se kertoo laadusta jo jotakin. Nämä ovat sellaisia pelejä jotka haluaa käydä loppuun asti. Tarina on hyvä, pelattavuus varsin timanttinen ja kokonaisuus erittäin tyylikäs kaikessa ninjailussaan. Päähenkilö Ryu Hayabusa on myös todella hyvä hahmo. Ninja Gaiden 3 PS3:lla ei sitten pystynytkään enää pitämään tasoa yllä.
Ryu Hayabusa ja Lohikäärmeklaani
Molempien pelien päähenkilö on ninjamestari Ryu Hayabusa. Ensimmäisen pelin aikaan hän ei ole vielä täysin mestari eikä alussa pidä edes sitä legendaarista asuaan. Tarinane edetessä asiat muuttuvat kun Ryu joutuu vastakkain samurai Dokun kanssa, joka anastaa Hayabusan klaanin Lohikäärmemiekan. Päämääränään saada miekka takaisin, kohtaa Ryu monia vaikeuksia monien erilaisten demonien muodossa. Tosin vastaan tulee myös liittolaiseksikin nouseva demoninmetsästäjä Rachel. Tarina on loppuviimeksi todella toimiva, vaikkakin se aivan lopussa pilaa aivan kaiken, eikä pysty tarjoamaan arvoistaan loppuhuipennusta.
Tyylikkyydessään Ninja Gaiden Sigma on erittäin onnistunut tapaus. Se on hyvin väkivaltainen ja verinen peli jossa vihollisia silvotaan oikein kunnolla ja jäseniä leikkaantuu irti. Ihan jo perusvihollisetkin tarjoavat kunnollisen haasteen, koska yksikin perusninja pystyy suhteellisen helposti tappamaan pelihahmon jos peliä pelaa huolimattomasti. Ninja Gaiden Sigma perustuu timanttiseen pelattavuuteen ja toimintaan jossa satunnaispelaaja on todella pulassa. Toiminta on hyvin vaativaa ja sitä kautta varsin palkitsevaa, mutta se on myös monesti niin haastavaa että peli ei ole sieltä nappaavimmasta päästä, varsinkaan uusilla kierroksilla. Ainoat keinoit joilla peliä voi saada helpommaksi ovat aseiden parannukset ja lääkintätarvikkeet, mutta niidenkin kanssa kokonaisuus on hyvin haastava ja pakottaa pelaajaa pistämään parastaan jokaisessa taistelussa. Väistöt, torjunnat ja hyökkäykset tulee kaikki niputtaa tiivisti yhteen ja toteuttaa saumattomasti. Siltikin, se alempi vaikeustaso on aika houkutteleva ja ylempi vaikeustaso tuntuu hyvin luotaantyöntävältä.
Ensimmäisen pelin isoimpia ongelmia on se suuri vaikeus mikä hankaloittaa pelistä nauttimista koska jokainen pomovihollinen ja jokainen kenttä on iso haaste alusta loppuun asti. Tietysti monille se voi olla vain hyvä asia ja itselläkin löytyi sen verran tahdon voimaa että loppuun asti kokonaisuus piti katsoa ja ensimmäinen Ninja Gaiden Sigma saattaa hyvinkin olla vaikein peli minkä olen koskaan pelannut loppuun asti. Pelattavuus pitää vain masteroida, koska oikoteitä ja helpotuksia ei ole. Ja jos on, niin peli pilkkaa sinua niiden otamisesta.
Ninjan aseet aina miekasta alkaen
Molempien Sigmojen kohdalla pätevät tietyt samat asiat. Taistelut ovat haastavia, tavalliset viholliset ovat tappokoneita ja erilaisia hirvityksiä tulee vastaan todella paljon ja toinen toistaan erikoisempia ja haastavampia. Mutta se mikä todella tuo mukanaan sen todella vahvan mielekkyyden tähän tuskallisen vaikeaan kokonaisuus ovat ninja-aseet joiden kautta tyyli pääsee todella oikeuksiinsa ja vihollisia pääsee oikein kunnolla kurittamaan. Tätä kautta peliin saadaan myös todella runsaasti vaihtelua.
Ryun perusase on klaanin Dragon Sword, aivan tavallinen japanilainen miekka joka on perushyvä ase ja nouseekin yhdeksi omista suosikeistani. Matkan varrella vastaan tulee muitakin aseita aina valtavasta ja vahvasta Dabilahro miekasta tuplakatanoihin, sauvaan ja vigoorian flail teräaseisiin. Kaikissa aseissa on omanlaistaan tyylikkyyttä ja toiminta näyttää aina upealta, oli ase mikä hyvänsä. Aseiden lisäksi pelissä on erilaisia taikavoimia jotka tuovat mukanaan valtavasti tuhovoimaa, mutta tyylikkyydessä ne eivät vain voita ninjan aseita. Myös heittotähtiä on mukana ja erilaisia taisteluliikkeitä jotka värittävät entuudestaan toimintaan.
Ninja Gaiden Sigma 2 pistää tässä tapauksessa hieman jopa paremmaksi sillä siinä tuntuu olevan paljon parempi tasopainotus sen suhteen miltä kukin ase tuntuu. Valtava miekka on tällä kertaa Enma's Fang mutta monet ykköspelistä tutut aseet ovat tälläkin kertaa mukana, mutta myös uusia aseita löytyy. Tuplamiekat ovat vähän erilaisia (parempia) ja mukana on myös näyttävä viikate. Kaikissa aseissa on erityisen upeaa pelkästään niiden näyttävyys taistelussa, mutta myös se tyyli miten Ryu huitaiseen taistelun jälkeen veret pois aseesta ja laittaa sen talteen. Monet tälläiset pienet tyyliseikat ovat todella onnistuneita oli kumpi peli tahansa kyseessä.
Ratkaisevat muutokset ja tyyliseikat
Ninja Gaiden Sigma 2 lähtee käyntiin huomattavasti pienimuotoisemmin, mutta onnistuu tarinallisesti kasvamaan paljon paremmaksi kokonaisuudeksi ja loppuhuipennus on huomattavasti parempi ja viimeinen taistelu todella upeaa paholaista vastaan on erittäin hieno ja ansaittu loppuhuipennus. Muutenkin jatko-osan tarina etenee paremmin ja antaa pelaajan välillä pelata myös muillakin hahmoilla (vielä enemmän kuin ykkönen), vaikka Ryu onkin ehdoton ykkönen. Muutenkin viholliset ovat paljon paremmin tehtyjä. Siis Doku nyt on monia parempi ja samurai ninja tilanne oli ykköspelin suuria vahvuuksia ja potentiaali, jota ei koskaan käytetty hyväksi. Tällä kertaa yhtenä näyttävimpänä vihollisena on mustan hämähäkkininja klaanin Genshin. Mutta samalla aikaa myös kuvan kaunis Elizebeth ja erilaiset demonivaltiaat joihin kuuluvat uskomattoman hyvin toteutetut Volf ja Zedonius. Niin ja onha siellä myös Alexei. Pomovihollisten suhteen peli on todellakin laittanut kakkosen silmään.
Ehkä ainoa asia missä suhteessa kakkonen ei ole ykköstä parempi on siinä, että veri on violetisoitu alemman ikärajan toivossa. Tämä on tavallaan aika pieni asia, sillä kyllähän tämän kanssa oppii elämään, mutta silti olisi ollut kiva jos veri olisi ollut samalla tavalla punaista kuin edeltäjässäkin. Muuten tyyliseikat ovat kaikki edelleen paikallaan, mutta hiotumpina ja lähemmäs kaikin tavoin parempina. Pelkästään haasteen suhteen Ninja Gaiden Sigma 2 on huomattavasti tasapainoisempi. Kyseessä on edelleen erittäin vaikea peli, mutta se tuntuu johtuvat vähemmän pikkutarkasta toiminnasta. Perusviholliset tekevät edelleen pahaa jälkeä, mutta syistä, joista en ole ihan varma, on kakkospelin haasteellisesti todella paljon parempi kokonaisuus.
Ninja Gaiden Sigmat eivät eroa toisistaan kovinkaan paljoa joten voi olla haastavaa sanoa että kumpi todella olisi parempi. Molemmat ovat todella hyviä toimintapelejä mutta muutamilla ratkaisevilla tavoilla kakkonen on parempi koska se on haasteellisesti tasapainoisempi, pomotaisteluiltaan ikimuistoisempi ja pitää sisällään erinomaisen loppuhuipennuksen, joillaista ensimmäinen ei samalla tavalla onnistunut tarjoamaan.
Yhteenveto
Ninja Gaiden Sigma ja Ninja Gaiden Sigma 2 ovat molemmat esimerkillisiä toimintapelejä. Niiden kanssa toivoisi ajoittain että ne eivät olisi niin vaikeita, jotta peleistä pystyisi nauttimaan enemmän ja jotta niiden pariin olisi huomattavasti helpompaa palata ilman korkeaa kynnystä ja oppimiskäyrää. Mutta samalla aikaa kaksikko on ninjatunnelmassaan vertaansa vailla ja pelattavuus on erittäin mielekästä ja tyylikkyydessä kokonaisuus on erittäin onnistunut.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.