Me tulemme taas

 

Suomalaista pelinkehitystaitoa esittelevän Trine sarjan viimeisin osa on hyvin ensimmäisen pelin kaltainen hyvässä ja pahassa. Se on värikäs fantasiatarina vaikka koko perheelle jossa pääosassa on tasohyppelyä, pulmanratkontaa ja toimintaa sekoittava kokonaisuus.

 

PlayStation Now

 

 

Trine 4: Painajaisprinssi

Trine pelisarjassa ensimmäinen peli on itselleni tuttu ja tämä neljäs peli on varsin monella tavalla hyvin tutun oloinen tapaus pelattavuudessa, tyylissä ja haastavuudessaan. Trine 4, kuten alkuperäinen Trine, on ehdottomasti parasta kolmella pelaajalla, jolloin jokainen yhtä kolmesta päähenkilöstä.ja näin ollen tiettyjen pelimekaniikkojen vastuualueet jakautuvat tasaisesti ja jokaisen pelaajan täytyy opetella vain ne tietyt niksit. Tosin, samalla aikaa yhteistyö on erittäin tärkeää, koska monissa kohdissa peliä tarvitaan useamman hahmon yhteispeliä, että erilaisista esteistä pääsee läpi.

 

Ryhmä Rämä, suunta tämä

Tarina ei pelissä ole mitenkään erityislaatuista. Pääosassa on "tuttu kolmikko" johon kuuluu velho, ritari ja varas, eli sellaista suht tavallista fantasiasettiä. Tarina puolestaan keskittyy tällä kertaa nimikko hahmoon, eli Painajaisprinssiin. Menemättä yksityiskohtiin, iso osa ajasta menee joko tätä hahmoa jahdatessa tai tätä painajaisasetelmaa ratkomassa. Kentät tarjoavat varsin kivasti kosmeettista vaihtelua erilaisten ympäristöjen muodossa ja tietyt ympäristöt tuovat mukanaan muutamia erilaisia kenttähasardeja ja pulmanratkontaa tukevia haasteita. Vihollisiakin on jokusia uusia, mutta pääosin taistelut noudattavat todella itseääntoistavaa kaavaa joka on pääasiassa vain hidastetta kaiken muun ohella. Paljon enemmän pelissä on pulmanratkontapainotteista tasohyppelyä jossa velholla kasataan tavaroita tasoiksi, varkaalla tehdään köysien avulla lisäviritelmiä ja ritari yrittää pysyä poissa tieltä, ollen välillä mahdollisena lisätasona. Pelin edetessä sentään myös ritarihahmo tulee pulmanratkontatilanteissa semihyödylliseksi.

Pulmanratkonta kehittyy aika sopivaa tahtia pelin edetessä, samalla kun hahmon kehittyvät, oppien uusia temppuja joiden kautta kokonaisuuteen tulee lisää mahdollisuuksia. Aluksi velholla  tekee vain laatikoita, joita kasaamalla pääsee esteiden yli ja joiden välille varas voi tehdä köysi sillan. Mutta loppupuolella velholla on käytössään lankkuja, vaikkapa kolme kerralla ja varas voi tehdä taikaköysi, jotka tekevät laatikoista leijuvia. Jokaisella hahmolla pelaaminen myös kehittyy kun heistä tulee kykeneviä toisen hahmojenkin alueilla. Ritari on alusta asti todella kykenevä taistelija koska hänellä on kilpi torjumassa vahinkoa ja pian avattava syöksy helpottaa huomattavasti tasohyppelykohtia. Varas alkaa normaalina jousiampujana joka pystyy myös heilumaan köysillään esteiden yli, jos kentästä löytyy tarttumakoukku mutta kehittyy elementtinuolien ansiosta. Velho taas oppii ajan kanssa heittelemään esineitä.

Pelattavuuden näkövinkkelistä kaikilla hahmoilla on jotakin sellaista, mitä muilla ei, mikä tekee jokaisesta hahmosta tavallaan korvaamattoman tietyissä tilanteissa. Kun pelaajia on kolme, niin jokaisella on siis tietyt omat osa-alueensa ja kun peliä ei oteta liian vakavasti jokaisessa käänteessä, niin menosta tulee ajoittain täysi sekasotku, kun kaikki yrittävät päästä eteenpäin, toisiaan avittaen. Hahmot nimittäin eivät voi mennä kovin kauas toisistaan, sillä etenemisfokus pysyy yleensä kiinni tietyssä pisteessä ja jos hahmot menevät liian kauas siitä, niin he palautuvat takaisin. Tosin tämä toimii myös toisin päin, eli jos etenemisen saa viety eteenpäin, voi jälkeen jäänyt hahmo taikaiskusta siirtyä esiteiden ohi.

 

Piirroselokuva vai lastensatu, pelimuodossa

Tyyliltään Trine 4 on todella värikäs ja yleiseltä otteeltaan koko perheen viihteeksi soveltuvaa hupia, mutta siitä saavat oikein hyvin sisältöä irti myös varttuneemmat pelaajat, mutta silloin vitsien taso voi vähän muuttua ja samoin tarinan tulkitseminen tms. Pääpointti on lähemmäs aina siinä, että yhteistyö on pakollista jotta tietyistä paikoista pääsee eteenpäin. Yksinpelinä monet kohdat hoituvat nopeammin, kun taas jotkut toiset kohdat tuntuvat moninpelinä varsin helpoilta. Sitten on tietysti se etu että kun pulmaa miettii useampi pelaajalla kerralla, niin eteneminen voi olla paljon nopeampaa. Tosin, monissa pulmissa ratkaisu voi olla myös niin kikkailulla saavutettu, että helpompikin ratkaisu olisi varmasti ollut olemassa.

Se miten paljon iloa tästä pelistä saa irti johtuu todella paljon siitä, millaisessa porukassa sitä sattuu pelaamaan. Pelin graafinen ulkoasu on varsin hieno, värikäs kuin vesivärimaalaus ja ajoittian luonnosmainen, kun hahmojen etenemistä esitetään isolla kartalla. Porukasta riippuen tarinankuljetuksuun ei välttämättä kiinnitetä mitään huomiota, vaan pääpaino on vitsien vääntämisessä tapahtumista, tai pelaamisessa ja ajoittaisessa kikkailussa. Trine 4 ei ole vaikea peli siinä mielessä, että siinä joutuisi useasti palaamaan taaksepäin. Pelihahmot palaavat henkiin todella nopeasit kuoltuaan, riippuen missä kohtaa kuolema on tullut. Taistelussa pitää odottaa kymmenesin sekuntia, kun taas muutoin, pari sekuntia. Kuolemia ei myöskään lasketa, eli ongelmakohtia voi yrittää loputtomasti. Tietyt kohdat voi joutua aloittamaan alusta, jos koko kööri kuolee kerralla, mutta niin kauan kuin edes yksi on hengissä, palaavat muut hahmot aina peliin.

Pelattavaa on ihan kivasti, kyllä tämän parissa menee sellainen venytetty peli-ilta tai viikonloppu parissa erässä. Pelin pelaa läpi sellaisessa 5-10 riippuen pelityylistä. Sanoisin että 6-8 tuntia on varmaan se aika missä oma peli käytiin läpi asti. Keräiltävää tavaraa pelissä on myös, mutta jos niitä ei kokoaikaa etsimällä etsiä, niin väkisinkin osa jää huomaamatta.

---

Yhteenveto

Kokonaisuutena Trine 4: Nightmare Prince, on oikein hyvä moninpeli, tuskin kovinkaan hyvä yksinpelin, sillä siitä ei saa samanalista fiilistä irti, kuin kolmen pelaajan yhtäaikaisen sähellyksen aiheuttaman kaaoksen selvittely, joka kuitenkin pitkällisen pelleilyn jälkeen johtaa seuraavaan osaan peliä. Trine 4 on sen sortin peli, että sen pelaa kerran oikein mielellään läpi, vaikka sitten pienenä maratoonina. Tarina ei ole mitään ihmeellistä, mutta värikäs ulkoasu on kivaa katseltavaa ja pelattavuudeltaan kaikki palaset toimivat ihan hyvin yhdessä. Siitäkin huolimatta kokonaisuus ei nouse mitenkään erityiseksi "must play" tapaukseksi, mutta kokeilemisen arvoinen peli tämä joka tapauksessa on, varsinkin jos Trine sarja ei ole tuttu.

 

+ Moninpeli

+ Sopivan simppeli ja jämpti pelattavuus

+ Värikäs fantasia tyyli

 

- Ei järin hyvä yksinpelinä

- Todella puzzlepainotteinen

 

Arvosana: 6,8

 

Erinomainen