Mikäli peliä kohtaan on jo valmiiksi suhteellisen suuria odotuksia, ei peli välttämättä juuri yllättä. Sitten jos niitä odotuksia on vain hieman tai yhtään, niin silloin peli saattaa todellakin pystyä yllättämään.
Positiivisa yllättäjiä. Pääasiassa pelejä jotka joko:
a) Olivat saaneet osakseen jo jonkinlaista huomiota, mutta onnistuivat pistämään merkittävästi paremmaksi.
b) Tulivat ihan ilman varoitusta ja tarjosivat jotakin todella erityistä
c) Muuttivat asioita selvästi ja vain parempaan suuntana.
Vain yksi per pelisarja
KUNNIAMAINTOJA
Darksiders Genesis
Erittäin positiivinen yllätys muutaman "ei niin hyvän" pelin jälkeen sarjassa. Jopa niin onnistunut tapaus, että sitä voisi pitää pelisarjan parhaana.
Hollow Knight
Itse en odottanut mitään isompaa tältä peliltä ja ehkä siksi se pystyi yllättämään varsin positiivisesti muutenkin kuin vain tyyliltään.
Strider
Sarja on ollut sillai ideallisesti tuttu, mutta tämä varsin erilainen peli sarjaan onnistui iskemään hyvin vahvasti ja yllättämään siinä mielessä, miten paljon se oikeasti tarjosikaan.
Grand Kingdom
Tämä on niitä tapauksia kun pelistä ei tietänyt ennalta oikeastaan mitään ja sitten kun sitä vähän aikaa ehti pelaamaan, niin se oitis näytti kyntensä.
Valkyria Chronicles
Yksi tälläinen peli joka on ideallisesti tuttu, ollut jo kauan ennen pelaamista. Mutta vasta sitten kun peliä oikeasti alkoi pelaamaan, niin huomasi miten koukuttava se voikaan olla.
24. InJustice 2
Yksi isoimpia juttuja joka todella yllätti tämän pelin kanssa oli se, miten hyvin se onnistuukaan kertomaan tarinan. Ensimmäinen peli ei oikeastaan vakuuttanut isommin pelattavuudessa, mutta tähän peliin pääse varsin hyvin sisään kun sitä vähän aikaa pelasi ja tapa jolla valtaosa hahmoista on toteutettu, kerää kyllä valtavat pisteet.
23. Army of Dead 4: Dead War
Sniper Elite 4 on oli aikanaan varsin suuri yllättäjä, mutta tämä peli onnistui yllättämään pääasiassa siksi, että mukana on ihan kampanjakin, mikä ei todellakaan ole itsestäänselvyys monissa tapauksissa. Puhumattakaan että itse en isommin tiennyt tästä spin off sarjasta oikeastaan mitään, mutta olen tyytyväinen että tuli pelattua.
22. Power Rangers: Battle for the Grid
En nyt tiedä että odotinko tältä peliltä mitään perustappelupeliä enempää, mutta jostakin syystä tämä varsin simppeli tappelupeli onnistui iskemään sen verran hyvin, että sen nostaa helposti yhdeksi omista suosikkitappelupeleistä. Ja siinä genressä on kilpailua.
21. Hard West
XCOM tyylistä toimintaa mutta paljon reilumpaa sellaista ja länkkäritunnelmassa. Länkkäripelien joukossa onnistuu erottumaan yllättävän hyvin edukseen ja kun tältä peliltä ei alunperin odottanut mitään ihmeellisempää, niin se onnistui todellakin nousemaan merkittävästi paremmaksi peliksi kuin siltä aluksi yhtään odotti.
20. Little Nightmares
Tämän kohdalla odotin itse jotakin peruskauhupeliä jossa piilotellaan vihollisilta ja harrastetaan sitä välttelyä. Little Nightmares ei tee sitä, vaan se onnistuu rakentamaan erittäin onnistuneen ja vahvan tunnelman todella hyvällä jaksotuksella joka on oikealla tavalla tehtyä kauhua. Siinä on se psykologinen tekijä mukana ja halpaa säikyttelyä tapahtuu erittäin vähän.
19. XCOM2
Ykkönen ei vakuuttanut, vaan tuntui todella epäreilulta peliltä johon oli panostettu erittäin vähän. Kakkosessa pelkästään hahmojen luonti onnistui yllättämään enemmän kuin positiivisesti ja sitten peliä pelatessa huomasi, että se ei ole läheskään niin epäreilu kuin edeltäjänsä.
18. Primal
Yllättävän hyvä, hauska ja toimiva tarina. Pääpari on erinomainen ja se on pitkälti se osa mikä todellakin kantaa pitkälle. Demo ei tee tälle pelille kunniaa, sillä kun pelin pääsee aloittamaan kokonaan alusta asti, niin siihen pääsee aivan erityisellä tavalla kiinni ja se onnistuu silloin todellakin osoittamaan erinomaisuutensa.
17. Dying Light
Yksi näitä pelejä josta oli kuullut paljon hyvää, mutta jolta ei silti odottanut oikeastaan mitään erikoista. Siitä syystä olikin enemmän kuin positiivista huomata, että Dying Light tekee muutamat aika simppelit asiat erityisen hyvin. Varsinkin sen parkour iskee erityisen kovaa.
16. Indiana Jones and the Emperor's Tomb
Yksi näitä pelejä joka on joskus ihan sattumalta osunut omalla kohdalla ja joka on todella pienillä asioilla onnistunut erittäin vahvasti yllättämään ja jättämään todella positiivisen vaikutelman. Ehdottomasti paras Indiana Jones peli mitä olen ikinä pelannut.
15. Devil May Cry V
Devil May Cry 3:n jälkeen on tullut muutama todella paha huti joten odotukset tätä kohtaan eivät alunalkaen olleet kovin suuria. Odotukset tosin kasvoivat kun kävi ilmi että Dante liittyy myös leikkiin. Senkin jälkee tämä peli onnistui yllättämään sen verran positiivisesti että sitä on pakko nostaa jalustalle. Se että peliä kohtaan on ollut odotuksia jo valmiiksi heikentää sen mahdollisuuksia yllättää, mutta tapa jolla tämä peli pistää paremmaksi kuin oman sarjansa parhaat, ei ole mitenkään helppo suoritus.
14. Call of Juarez: Gunslinger
Isot pisteet jo pelkästään ulkoasusta. Sarjasta olin etukäteen kuullut mutta en juuri pelannut. Tämän pelin jälkeen on sitten pelattu aiempiakin pelejä. Gunslinger on erittäin mielekästä räiskintää länkkäritunnelmalla ja se että peli toimii näin hyvin ja on näin mielekäs, tuli tässä tapauksessa todellakin puskan takaa.
13. Thronebreaker: Witcher Tales
Odotin tämän olevan sellainen perushyvä peli, mutta se oli paljon enemmän. Erityisesti sen jälkeen, miten paljon Gwent muuttui betan jälkeen, tämä tuntui juurikin siltä, miltä Gwent tuntui ennen. Sen lisäksi pelin tarina ja sen monet valinnat onnistuivat tarjoamaan merkittävästi paremman tarinan mitä aluksi odotinkaan. Korttipelimekaniikoista osattiin ottaa irti paljon enemmän kuin ennalta uskalsi edes odottaa.
12. Jak II: Renegade
Ykkösen värikäs maailma on vaihtunut synkkään ja vapaan laajaan maailmaan. Sanotaan heti että tämä on ensimmäinen sarjan peli jota olen pelannut ja pitänyt tätä sarjaa ennen tätä perustasohyppelypelinä joka pyrkii osaksi isojen poikien porukkaa. No tämän pelin jälkeen sarja on oitis jäänyt pysyvästi isojen poikien joukkoon, sillä se todella onnistui jättämään positiivisen vaikutuksen.
11. Gun
Enemmän kuin perus western, niin monella tavalla. Tämä oli todella iso juttu aikoinaan, ennen Red Dead Redemption sarjaa. Kyllähän Red Dead Revolver oli tarjonnut erittäin mielekästä länkkärimenoa, mutta Gun on sellainen peli, joka onnistui aivan eri tavalla yllättämään, sillä RDR oli kuitenkin jollakin tavalla ehtinyt herättää mielenkiintoa, mutta Gun tuli huomattavasti salakavalammin ja teki merkittävästi paremman vaikutuksen. Nykyään näitä kahta PS2 peliä pitää aikalailla samalla viivalla.
10. Darksiders
Idea tuntui hyvältä mutta hyvän idean lisäksi mukana on todella hyvin tehty toiminta ja paljon syvällisempi fantasiamaailma kuin osain aavistaakaan. Darksiders ei ollut vain hyvä peli, se oli yllättävän hyvä, monella tavalla. Tämä on juurikin sellainen peli joka herättää kiinnostuksen vahvasti kaikkia tulevia sarjan pelejä kohtaan, koska se teki niin monet asiat niin hyvin ja onnistui luomaan juurikin sellaisen maailman, josta oikeasti halusi lisää pelejä, vaikka tässä pelissä oli niitä merkittäviä heikkouksiakin.
9. Greedfall
Isoin syy miksi tämä yllätti niin kovasti, johtui siitä, että tästä pelistä kuuli suhteellisen kovaa kritiikkiä, varsinkin sen taistelusta. Taistelu olikin se joka yllätti todella positiivisesti, mutta ennen sitä pelin tyyli vei oitis mukanaan. Greedfall on erittäin hyvä muistututs siitä, että sanoivat arvostelut mitä tahansa, niin ne ovat aina mielipiteitä, joista omat mielipiteet voivat erota todella merkittävästi. Greedfall ei ole vain hyvin tehty peli, se on ottanut esimerkillisesti mallia monista genren parhaista.
8. Code Vein
Ehdottomasti yksi omia suurimpia suosikkeja Soulslike genressä. Toiminta oli monella tavalla juurikin sitä miten odotinkin, mutta se pelin tarina, maailma, tyyli ja ne monet tyyliä korostavat asiat ovat sellaisia jotka oitis nostavat tämän pelin jalustalle. Siis onhan taistelussa muutamia sellaisia asioita joiden toivoisi olevan merkittävästi parempia, mutta se miten tämä kokonaisuus on rakennettu tyylillisesti, todellakin iskee kovaa. Niin ja aivan erityisen paljon pelissä yllätti se, miten hyvä se hahmonluonti onkaan.
7. Marvel's Guardians of the Galaxy
Sanotaan että iso syy miksi tämä oikeastaan yllätti, johtuu siitä että Marvel's Avengers oli niin iso pettymys. Sellaisen eeppisen epäonnistumisen jälkeen tälläinen oikeasti tarinaan ja sen kerrontaan panostava kokonaisuus tuntuu välittömästi todella hyvältä pelata. Mutta tapa jolla GoG todella ottaa paljon irti tästä asetelmasta ja lähdemateriaalista on niinkin laadukasta että tämä ei ole vain hyvä peli, se on ehdottomasti yksi parhaita MVGU:ssa, Marvelin videopeliuniversumissa.
6. F.E.A.R
Yksi omia suosikkiräiskintöjä ja suosikki kauhupelejä, mikä on varsin suuri saavutus. FEAR on yksi niitä pelejä jota piti aikoinaan ihan perusräiskintänä, mutta sitten kun sitä pelasin itse paljon myöhemmin, niin tuli huomanneeksi, että parempaa psykologista kauhutunnelmaa saa hakemalla hakea ja parempaa räiskintää saa hakemalla hakea. FEAR on juurikin sellainen peli joka onnistuu yllättämään koko genren mittapuulla ja omalla tunnelmallaan, mitä ei todellakana pidä vähätellä.
5. Lord of the Rings: Third Age
Third Age on yksi näitä Taru Sormusten Herrasta pelejä joka vaikutti todella erilaisten, eikä järin kiinnostavalta koska siinä ei ollut tuttuja hahmoja ja se vaikutti lähinnä sivuosalta. Kyllähän se tavallaan kiinnosti, koska TSH, mutta sitten kun pelissä tajusi että siinä on Final Fantasystä tuttu pelimekaniikka, niin kiinnostus kasvoi oitis. Se toimi paljon paremmin kuin aluksi vaikutti ja sai toivomaan merkittävästi enemmän näitä FF tyylisiä pelejä. Puhumattakaan että pelin tarina on tehty myös uskomattoman hyvin, monilla tutuilla kohtauksilla.
4. Star Wars Jedi: Fallen Order
Itse suhtauduin tähän aika varovaisesti ja juuri siitä syystä tämä peli iski niin kovaa. Sanoisin että tämä on paras Soulslike mitä olen pelannut, vaikka se onkin vain "osittainen soulslike". Pelattavuus on uskomattoman hyvä, mielekkyys on huipussaan ja pelin tarina onnistuu tarjoamaan paljon paremman kokonaisuudelta miltä aluksi vaikutti. Fallen Order on juurikin sellainen peli jolle toivoo jatkoa, sillä tämä peli onnistui tarjoamaan juurikin sellaista jeditoimintaa, mitä olen itse odottanut aivan liian kauan.
3. Remnant: From the Ashes
Dark Souls mutta räiskintänä, ok kiva, josko sitä sitten joskos kokeilisi. Sitten kun tätä peliä on ehtinyt pelata vähän aikaa, niin se alkaa tuntua kokoajan paremmalta ja sen uudelleenpeluuarvo on varsin korkea. Remnant on ylivoimaisesti yksi parhaita soulslike genren pelejä ja standarti siitä, miten Soulsräiskintä pitää toteuttaa. Tietysti niitä parannuksia voisi tehdä yhteen jos toiseenkin asiaan, mutta tapa jolla tämä kokonaisuus toimii on monella tavalla oikeasti vertaansa vailla. Tästä pelistä sietäisi monen ottaa mallia.
2. Resident Evil 6
Resident Evil 4 on edelleen yksi suurimpia yllättäjiä, mutta RE6 onnistui silti vetämään maton jalkojen alta. RE5 ei ollut ihan niin hyvä mitä siltä vähän odotin, mutta RE6 teki miltein kaiken paremmin. Lisäksi tämä on toimintapeli ja itse pidän juurikin siitä. Kauhu on jäämässä taka-alalle, mutta itse en pidä sitä huonona asiana, kun toiminta on näin mielekästä. Tässä pelissä aivan uudella tavalla iski se, miten hyvin se toiminnallinen pelattavuus onkaan toteutettu. Se liike, lähitaistelun yhdistäminen ja muutenkin erittäin hyvältä tuntuva pelattavuus tekee tästä yhden parhaista toimintatoteutuksista koskaan. Niin mercenaries on myös erinomaisesti toteutettu.
1. Hades
Tämä peli nousi kiinnostavaksi vain nimensä ansiosta, muutoin pelistä ei tiennyt ennalta oikeastaan mitään. Se sai todella positiivisia arvosanoja, joten kyllähän sitä sitten harkitsi ja lopulta hankkikin. Se, miten paljon parempi tämä peli olikaan, kuin aluksi osasi edes kuvitella, yllätti suuremmin kuin yksikään peli todella pitkään aikaan. Hades on ehdottomasti yksi parhaita pelejä mitä on koskaan tehty, sillä sen pelattavuus on timanttinen, vaihtelua on yllättävän paljon, ottaen huomioon että peli toistaa samaa kaavaa ikuisesti. Tarinan kerronta on varsin laadukasta indie tasolla ja pitkälti kaikki avainasiat ovat erinomaisesti toteuttettuja.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.