Pelit voi yleensä karkeasti luokitella hyviin ja huonoihin. Siellä on kuitenkin sitä välimallin tavaraa jonka kanssa on monesti hyvin vaikeaa todella luokitella selvästi toiseen kastiin, erinäisistä syistä. Kyllä ne lopulta sitten mahtuvat toiseen kahdesta vaihtoehdosta, mutta silloinkin on sellainen tietty epävarmuus siitä että onko valinta kuitenkaan oikea.

 

 

 

Hyvien ja huonojen pelien rajat tuppaavat monesti hämärtymään sillä joskus oikeasti huonoissakin peleissä on runsaasti pelastavia elementtejä ja hyvissä peleissä todella huonojakin puolia. Se on tietysti kaikki kiinni omista preferensseistä, mutta tiettyjen pelien kanssa alkaa olla jo todella vaikeaa luokitella niitä joko hyviin tai huonoihin peleihin.

Parhaimman käsityksen siitä kokonaisuudesta saa yleensä vasta sitten kun peli on ehtinyt jo jonkin aikaa tasoittua, jolloin se alkuhuuma ei ole enää pinnassa, koska silloin monesti peliä voi pitää parempana mitä se oikeasti onkaan, koska kaikki on ollut niin uutta. Tosin samalla aikaa peliä ei välttämättä arvosta tarpeeksi, koska sitä ei ole ehtinyt ajatella vielä kunnolla.

Isoimpana sääntönä on lähinnä se että yksi per pelisarja. Jotkut pelit ovat saattaneet olla/tai ovat tälläkin hetkellä "Parhaiden pelien" tai "Huonoimpien pelien" joukossa, mutta koska nämä ovat muuttuvia listoja, niin pelit voivat pudota pois listalta uusien lisäysten noustessa kuvioihin. Eikä toisella listalla oleminen poista pelin mahdollisuuksia täällä olemiseen. Se vain korostaa pointtia siitä miten häilyvä se raja joskus todella onkaan. Varsinkin siinä vaiheessa kun kyseessä alkaa olla top 100, 150 tai vastaava.

Vielä erityisenä huomiona: Pelin arvosana ei suoraan määritä sitä että mihin peli putoaa, sillä nyt pyritään enemmänkin todellakin kahtiajakoisuuteen jossa pelit ovat hyviä tai huonoja ja nämä pelit on paikoin erittäin vaikeaa kategorioida näin mustavalkoisella mittarilla.

 

Yksi per pelisarja

 

MAININTOJA

 

Zero Time Dilemma

Tarinallisesti oikein hyvä, mutta liiankin pulmapainotteinen ja helposti hyvin puuduttava. Itse alunperin odotin tältä jotain aivan muuta.

 

Surge 2

Myös ykkönen on haastava määritellä, mutta eri syistä. Muutama typerä pelimekaniikka ja todella heittelehtivä vaikeustaso saavat aikaan todella haastavan kokoniasuuden määritellä.

 

Destiny

FPS pelien joukossa Destiny ei ole se helpoin määriteltävä sillä tyyliseikat ovat kohdalla ja toiminta on pätevää, mutta kokonaisuus on aika itseääntoistavaa ja grindaamistaperusteista.

 

Killing Floor 2

Omassa genressään tämä on suhteellisen monipuolinen tapaus toistostaan huolimatta. Se on tosin myös syy siihen, miksi tämä on haastava määritellä.

 

Rogue Galaxy

Isoin ongelma ovat monet todella itseääntoistavat seikat mutta tyylikkyydessä tämä on todella onnistunut. Pelistä josta haluaisi pitää enemmän

 

24. Actionman

Yksi näitä PS1:n pelejä josta aikoinaan todella pidän ja josta sai yllättävän paljon irti. Mutta kun sitä todella miettii, niin heikkouksia pelissä myös riitti. Ohjattavuus on paikoin hyvin kulmikas, ajo-osuudet eivät juuri napanneet niin hyvin kuin muut pätkät ja pomotaisteluissa olisi voinut olla enemmänkin laatua, sillä lähes kaikki olivat isoja koneita vastaan käytäviä taisteluita. Tämä on sellainen peli jota osaa arvostaa, koska sitä pelasi aikakautenaan, mutta jos sitä pelaisi nykyään, niin kyllä sen heikkoudet nousisivat esiin todella selvästi.

23. LEGO Pirates of the Caribbean

Yksi näitä lego pelejä joka voisi olla paljon parempikin, sillä tuntuu monesti jotenkin hätäisesti tehdyltä. Tämä ei ole suoraan kiinni PotC aiheesta, vaan LEGO aiheesta. Lego pelit toimivat ajoittain todella hyvin, kun taas sitten toisinaan tuntuu, että ne on kyhätty todella nopeasti kasaan ja silloin on haastavaa todella sanoa että onko lopputulos hyvä vai huono. Tämä on se oma valintani tapauksesta joka on vaikea arvioida koska lopputulos on niin heittelehtivä laadullisesti vähän joka osa-alueella.

22. Mad Max

Onnistuu erittäin hyvin tuomaan elokuvien tunnelman ja idean pelimuotoon. Lähitaistelu on erittäin hyvin toteutettua, suoraan Batman Arkham vivahteista ja ajamisessa on myös vahvuutensa. Se mikä todella sitten latistaa tunnelmaa on se toisto toiston päällä. Pelissä on hyviä ideoita, mutta monia niistä käytetään selvänä täytteenä johon menee maku liiankin äkkiä. Peli on vaikea asettaa puhtaasti toiseen kategoriaan, sillä siinä on paljon mielekästä sisältöä, jota on liikakäytetty ja siten latistettu.

21. Sword Art Online: Hollow Realization

Tässä pelissä on puolensa, sillä toiminta ei ole hullumpaa ja Sword Art Online maailma pääsee hienosti esille. Mutta pelin halpatoteutus ja valtava tekstimäärä ovat oitis erittäin luotaantyöntäviä asioita. Siis tästä pelistä voisi saada todella paljon irti, jos siihen oikeasti jaksaa uppoutua mutta pätevää toimintaa varjostaa se halpa toteutus.

20. Oddworld: Stranger's Wrath

Pelimaailma ei ole hullumpi, toiminnalliset ideat eivät ole hullumpia ja western teemainen ote tuo oitis lisäpisteitä. Toiminta on kuitenkin sellaista, että sitä oltaisiin voitu hioa pidemmälle sillä monesti toiminnassa mennään vähän sellaiseen toistoon ja puuduttavaan lähestymistapaan, oli vastassa sitten normivihollisia tai pomovihollisia. Myös tarina heittelehtii pahasti. Lähemmäs kaikki osa-alueet pelissä on sellaisia että niistä löytyy osa hyviä puolia mutta myös niitä peliä latistaviakin puolia.

19. Mars: War Logs

Tästä pelistä huomaa erittäin äkkiä että mistä ne monet vaikutteet tulevat ja samoin huomaa, että laadullisesti tämä on enemmän sitä B-luokkaa, parhaimmillaankin. Yleisessä toteutuksessa ei ole kuitenkaan menty sieltä mistä aita on matalin, sillä vaikka toteutus on todella monella tavalla vähän sinne päin, niin samalla aikaa pelin kanssa on pakko todeta että monet asiat on tehty. Tosin monessa kohtaa peliä huomaa, että pelattavuus voisi olla parempikin ja tarinankerronnassa olisi voitu hioa monia puolia.

18. House of Ashes

Dark Pictures Anthologista melkein mikä tahansa peli on haastava suoraan määritellä hyväksi tai huonoksi, varsinkin silloin, jos niitä on pelannut jokaista ja lyhyen ajan sisään. House of Ashes on tässä tapauksessa vain yksi esimerkki sillä sekä Man of Medan että Little Hope ovat hankalia arvioida kahtiajakoisella mittarilla, myös Until Dawn kallistuu tähän. Näissä peleissä on todellakin puolensa, mutta koska ne kannustavat useaan pelikertaan, niin niiden heikkoudet tulevat silloin todella selviksi.

17. Call of Duty: Black Ops III

Sanoisin että tämä on se peli koko pelisarjassa joka on kaikista haastavin määritellä hyväksi tai huonoksi, valtaosa muista peleistä on huomattavasti helpompi laittaa jommalle kummalle puolelle. Tarinallisesti peli on kahtiajakoinen, mutta lopulta hyvä. Pelattavuus ja toiminta ei isommin poikkea pelisarjan perushyvästä tyylistä, mutta pelin yleinen jaksotus ja hahmojoukko, pelihahmoa ja pääroistoa lukuunottamatta on aika heikkoa tavaraa pelisarjan tasolla. CoD sarjassa on parempia ja huonompia pelejä, mikä tekee tästä sen keskialueen pelin.

16. Superhot

Erittäin hyvä siltä peruspelattavuudeltaan, jossa toiminta etenee vain silloin kun pelaaja etenee. Tämä tuo toimintaan erittäin hyvän rytmityksen ja erottaa sen ainakin joukosta. Tosin samalla aikaa pelin yleinen toteutus on vähän niin ja näin eikä se toimintakaan ole jokaisessa otteessa sieltä parhaasta päästä. Lisäksi kun olen pelannut peliä sekä VR:nä että muutoinkin, niin määrittely on entistä haastavampaa sillä pelattavuudessa on kummassakin tapauksensa puolensa kumpaankin suuntaan.

15. Werewolf: Apocalypse - Earthblood

Peli jossa on selvät heikkoudet ja vahvuudet ja pitkälti on todella mielipidekysymys että kummat ovat vahvemmat, tai edes selvemmät. Pelin idea ja yleinen tyylikkyys maailmasta puhumattakaan ovat todella upeita ja ihmissudet ovat muutenkin todella hyvin tehtyjä. Se on toisto mikä tekee pelistä niin turhauttavan tylsän ja itseääntoistavan, että ilman ihmissusi teemaa ja World of Darkness peli ei paljoa tarjoaisi koska jopa pelin toiminta toistaa hyvin nopeasti itseään eikä juuri muutakaan vaihtelua ole.

14. Alan Wake

Remedyn tarinallisesti erittäin syvällinen ja koukuttava tuotus, jossa toiminta ei millään yllä samalla tasolle. Pelin tunnelma on erittäin hyvä ja osaa ottaa mallia monista hyvistä lähteistä, vain vahvistaen sitä, mitä Remedy monesti tekee parhaiten. Pelin toiminnalliset puolet käyvät monesti todella äkkiä aika tylsiksi ja tuntuvat usein jopa turhilta hidasteilta. Pelin tarinan ansiosta kokonaisuuteen jaksaa kuitenkin todella uppoutua ja tyyliseikkojen ansiosta pelin laadullinen taso on paikoin erittäin hyvää laatua.

13. Castlevania: Lords of Shadow

Tämän pelin ongelmana on lähinnä se, että sen pelattavuus on sen verran hiomatonta, että sen parissa ei juuri meinaa viihtyä. Peli on monella tavalla juurikin sellainen, että sitä voisi pelata enemmänkin ja sen parissa voisi todella viihtyäkin. Mutta koska kokonaisuus on niin hiomaton, niin siitä ei vain millään saa irti niin paljoa, kuin peli varmaan ansaitsisi. Tämä onkin yksi niitä tapauksia että pelistä haluaisi pitää, mutta se ei vain meinaa onnistua. Jatko-osassa on sitten tarinakin pilattu.

12. Rise of the Tomb Raider

Voisi sanoa että trilogian ensimmäinen, on hyvä peli siinä missä kolmas, on huono peli. Tämä taas, on se välimallin tapaus koska tarinaltaan se on todella hyvä, kahdesta erittäin huonosta käänteestä huolimatta. Osittain keskimmäisen pelin kirous vaivaa tätä peliä todella selvästi. Mutta toiminnassa, pelimaailmassa ja yleisessä jaksotetuksessa peli pitää todella hyvin pintansa. Sanoisin että se ei vain saavuta sitä, mitä sen olisi pitänyt saavuttaa ja mihini ensimmäinen peli selvästi sitä alusti.

11. Puss in Boots

Yksi näitä harvoja move pelejä, josta on aika positiivinen mielikuva jäljellä. Vaikka Puss in Boots onkin pelattavuudessaan erittäin simppeli ja monesti todella itseääntoistava, niin se on silti varsin hauska peli. Paljon enemmän pelin tasoa laskee se, miten vähän sen tarinalliseen toteutukseen on panostettu, sillä aika halpa vaikutelma tästä jää. Jos peliin olisi panostettu enemmän varsinkin tarinallisessa toteutuksessa, se olisi selvästi onnistuneempi. Kyllähän siihen pelipuoleen olisi myös kaivattu enemmän sisältöä.

10. Mirror's Edge

Idealtaan, erittäin hyvä peli. Ensimmäisen persoonan parkouria, josta on saatu todella näyttävää, vaikkakin samalla hyvin haastavaa. Pelkästään tällä idealla pääsee jo todella pitkälle. Tosin samalla aikaa korostuu myös se, miksi peliä kohtaan on aika ristiriitaiset fiilikset. Taistelu on selvänä hätäisenä lisätäytteenä ja on siksi aika heikkolaatuista. Peli on suhteellisen lyhyt ja paikoin erittäin turhauttava. Siitäkin huolimatta tämä on niitä pelejä jota kohtaan on hyvin positiiviset muistot selkeistä heikkouksista huolimatta.

9. Megaman X5

Tämä on sellainen pelisarja jossa tasollista vaihtelua on todella paljon. X7 on selvästi huono peli, kun taas vaikkapa X on selvästi hyvä peli. Kyllähän X4 ja X8 ovat myös haastavasti arvioitavia mutta kallistuvat selvemmin hyvälle puolelle, kun taas X6 ja X3 voisi olla enemmän huonolla puolella. X5 on ehkä paras esimerkki siitä miten vaikea Megaman X sarjan pelejä on oikeasti järjestellä. Tässä on todellisia vahvuuksia, mutta myös niin selviä heikkouksia että on vaikea sanoa kummalle puolelle pelin lopulta asettelisi, ehkä vaikein koko sarjassa.

8. Darksiders II

Erinomainen esimerkki todella kahtiajakoisesti pelistä, josta tavallaan todella pitää, mutta joka on samalla aikaa erittäin luotaantyöntävä. Sanotaan että kyllä tälle antaa suhteellisen hyvän arvosanan, mutta senkin jälkeen pelistä miettii että miten hyvin se ihan oikeasti toimii isona kokonaisuutena. Keräiltävää on vain keräiltävän vuoksi, tyrmät käyvät tylsiksi hyvin nopeasti ja ohjattavuus saisi olla jämptimpikin. Mutta toiminta on erittäin hyvää tavaraa, tunnelma on kuin sarjassa muutenkin ja Kuolema on erittäin hyvä pelihahmo.

7. Pirates of the Caribbean: At World's End

Tämän pelin suurena heikkoutena on se, että nykyään sen pelattavuuden heikkoudet huomaa paljon selvemmin. PS2 tasolle se on todella kaltevalla pinnalla, vaikka siinä on todella puolensa. Iso osa tulee tietysti siitä, että koska kyseessä on elokuvapeli, niin miten hyvin se tuo esiin elokuvan parhaat puolet. Vaikka ohjattavuus onkin pelattavuutta heikentävää, niin omalla aikakaudellaan tätä on aika vaikea määritellä puhtaasti hyväksi tai huonoksi. Myös Legend of Jack Sparrow on hyvä esimerkki välimallin pelistä.

6. Ratchet & Clank: Q-Force

Idealtaan tämä on enemmänkin loistava, sillä tässä on tehty kokonainen peli yhdestä sellaisesta ideasta, jonka ensimmäisiä vivahteita oli Ratchet 3:ssa ja josta silloin olisi halunnut kokonaisen pelin. Ongelmallista on se, että tätä konseptia ei ole avattu tarpeeksi, vain kaksi pelaajaa 3-4 sijaan, pituus on aika vaatimaton ja aseitakin saisi olla enemmän. Vaikka pelistä todella pitääkin, niin se tuntuu aika hätäisesti kyhätyltä, eikä niin kattavaltava, miltä sen olisi pitänyt tuntua ja olisi saattanut tuntua PS2 aikakaudella.

5. Soul Calibur VI

Jos pitäisi yksi tappelupelisarja nostaa ykköseksi, niin omalla kohdalla se on Soul Calibur. Mutta kuudes peli sarjassa saa aikaan todella ristiriitaiset tunnelmat. Siis pelattavuudessa tämä on timanttinen peli, ei puhettakaan. Mutta se pelin toteutustaso, varsinkin tarinassa on erityisen hyvä esimerkki siitä, mistä itse käytän termia 'halpa toteutus' sillä siihen ei ole panostettu juuri yhtään. InJustice 2 on esimerkki siitä, kun tähän puoleen on panostettu todella selvästi. Juurikin näin kahtiajakoinen ote on lähes äärimmäisen hyvä esimerkki siitä kun peli on vaikea jaotella.

4. Kingdom Hearts 3

Tässä pelissä on todella paljon hyvää, mutta se on myös monella tavalla aika paljon vähemmän, mitä sen olisi pitänyt olla. Iso juttu tässä kokonaisuudessa on se todella pitkä odotusaika ennenkuin tämä peli lopulta ilmestyi. Koska KH2:sta on niin kauan, olivat odotukset tätä kohtaan aika suuret ja kyllähän sitä edeltävää numeroitua peliä pidettiin sinä standartina josta tämän olisi pitänyt pistää paremmaksi. KH3 ei pistänyt paremmaksi koska niin paljon jäi puuttumaan ja siksi tästä on todella kahtiajakoiset fiilikset.

3. The Last of Us: Part II

Mitä tulee pelattavuuteen, niin tämä on erittäin onnistunut kokonaisuus ja ehdottomasti plussan puolella. Mitä tulee tunnelmaan, niin maailmanlopun ote pitää vahvasti kiinni. Mutta sitten kun päästään tarinaan ja toiseen puoleen peliä, niin laatutaso uppoaa kuin kivi. Niin monet tarinalliset puolet pelistä eivät vain toimi ja isosta kokonaisuudesta jää puuttumaan todella paljon. Voisi sanoa että tämä on yksi niitä pelejä josta on helppo poimia ne hyvät ja huonot puolet ja vaikka hyviä on määrällisesti enemmän, niin huonojen vaikutus on todella suuri.

2. Cyberpunk 2077

Heti voidaan sanoa että pelissä on toiminnallisessa mielessä todella mielekäs toteutus sillä ammuskelu on hauskaa ja miekkatoiminta siihen kylkeen tuo mukanaan erittäin hyviä tyyliseikkoja. Sitten on tietysti tämä koko kyberpunk maailma, tunnelma ja tyylikkyys, siis koko Night city. Mutta kun mietitään hahmonluontia ja käyttöä tarinassa, joka on hyvin kaukana siitä, missä sen pitäisi olla, niin pakostakin tämä kaikki tekee hallaa sille isolle kokonaisuudelle pelissä. Puhumattakaan niistä niin monista bugeista.

1. Marvel's Avengers

Varsinkin kun peliin on ehtinyt totuttautua, se alkaa olla enemmän ja enemmän välimallin peli. Sanotaan että lisäsisältö tavallaan tasoittaa peliä entisestään, sillä War on Wakanda on sitä tasoa, mitä pelin olisi pitänyt olla alusta asti. Toiminnassa on puolensa, Kostajat ovat paikoin todella hyvin tehtyjä mutta erittäin heikko vihollisjoukko, varsinkin pomovihollisissa todellakin latistaa peliä. Unohtamatta erittäin tylsää ja itseääntoistavaa tehtäväsuunnittelua. Niin ja live service on alusta asti ollut todella typerä ajatus.