Tietynlaiset pelit kestävät aikaa merkittävästi toisia paremmin ja varsinkin pelisarjoissa, jotka kehittyvät merkittävästi sarjan jatkuessa, voivat ne vanhemmat pelit tietyssä vaiheesa alkaa tuntua todella heikoilta tapauksilta.

 

 

 

Yksi per pelisarja.

Pääasiassa vain pelejä jotka ovat ainakin noin 10 vuotta vanhoja.

Lisäksi sanoisin, että pelin on täytynyt olla joskus edes kelvollinen pelattava. Jos peli on aina ollut huono kaikilla mahdollisilla tavoilla, niin ei siltä voi odottaa mitenkään arvokasta vanhenemistakaan.

Myöskään se, että peli on ikääntynyt huonosti, ei tarkoita että pelisi olisi sen vuoksi oitis huono. Pointti on vain siinä, että ajan hammas on purrut kovaa.

 

EPÄKUNNIALLISIA MAININTOJA

 

Darksiders II

Tämä on näitä tapauksia kun ohjattavuus tuntuu nykyään vähän tahmealta ja viiveelliseltä. Ei tämä huono peli ole, mutta kylläs en iän tuntee.

 

Elder Scrolls V: Skyrim

Pääasiassa monet pelilliset ratkaisut eivät vain toimi, mutta myös lähitaistelussa peli ei ole ikääntynyt järin arvokkaasti. Säilynyt kuitenkin paljon paremmin kuin valtaosa Bethesdan peleistä.

 

Resident Evil 5

Tämä on se peli joka on ohjattavuuden tahmeudesta johtuen paljon huonommin ikääntynyt kuin edeltäjänsä, joka on säilynyt todella hyvin. Hyvä pelihän tämä on, mutta ei ole ikääntynyt hyvin.

 




24. Legend of Spyro: Dawn of the Dragon

Pelattavuudessa tämänkin heikkoudet todella huomaa. Vaatii aikansa että peliin pääsee kunnolla kiinni ja kyllä taistelussa peli alkaa paljon nopeammin napata, kuin monissa muissa asioissa. Merkittävä syy pelin huonoon ikääntymiseen tulee siitä, miten peliä on rajoitettu ja miten se tuntuu ohjattavuudessa. Monesti tuntuu että se ei ole edes pelaajan syy, mutta aikoinaan tämän pelin kanssa sieti enemmän. Pelimekaniikat eivät vain ole kestäneet aikaa järin hyvin. Graafisesti peli on kestänyt paremmin.


23. Duck Tales

Kepillä leikkiminen tuntui ennen paremmalta. Kyllähän peli on pääasiassa edelleen todella hyvä, mutta tuntuu että DuckTales 2 on se, joka on kestänyt aikaa merkittävästi paremmin. Se on kepin käyttö, ei oikeastaan mikään muu.


22. Overlord II

Peli näyttää edelleen todella hyvältä ja äänimaailmaltaan todella hyvä. Pelattavuudessa pelistä kyllä huomaa sen, miten paljon aika on järsinyt. Pääasiassa se tarkkuus on todella huonolla tasolla, kun pitäisi alkaa ohjeistamaan kätyrilaumaansa. Tämä peli tuntui aikoinaan paljon paremmalta ja vaikka se on edelleen kivaa pelattavaa, niin kyllä siinä huomaa, että tämä on aiemmin tuntunut paljon paremmalta, miltä se tuntuu nykyään ja ohjattavuudessa sen huomaa.


21. BloodRayne

Vaikea valita tämän ja kakkosen välillä, mutta mututuntuma tämän pelin kanssa on siinä, että toiminta oli aiemmin jotenkin paremmalla tasolla. Myös tasohyppely oli tarkempaa ja mielekkäämpää. Pelin tuntuu toiminnallisesti paljon haastavammalta kuin ennen. Ulkoisesti peli on edelleen todella hienon näköinen, mutta pelattavuus vaatii totuttelua ja senkin jälkeen sen kanssa huomaa, että se ei ole ihan niin hyvää tasoa, kuin monet muut PS2 pelit.


20. Lord of the Rings: Aragorn's Quest

PS3 version kanssa tuntee sen, miten move ohjainta on pakotettu tähän ja se tekee pelistä paikoin todella huteran. Tosin, merkittävästi huonommin tämä peli on ikääntynyt graafisesti. Tämä ulkoasu ei vain sovi kokonaisuuden juuri ollenkaan ja jättää oitis vähän huonon fiiliksen.


19. Alpha Protocol

Perusteet ovat kunnossa, mutta räiskinnässä huomaa, että peli on vanhempaa sorttia. Graafisesti ihan kivan näköinen peli ei ole ihan niin pätevää settiä mitä tulee toiminnalliseen toteutukseen.


18. Shadow of the Colossus

Tämä on niitä pelejä josta en itse ole koskaan pitänyt niin paljon kuin monet muut. Se miten peli on ikääntynyt, tuntuu kaikista eniten siinä, miten mielekästä pelattavaa se on. Ohjattavuudessa peli tuntuu tahmealta, epätarkalta ja monissa kohdissa se johtaa siihen, että peli tuntuu hyvin turhauttavalta. Tietyt haasteet kyllä hoitaa, kun taas toiset rasittavat, pelattavuuden vuoksi.


17. Marvel vs Capcom 3

Merkittävästi huonommin ikääntynyt kuin niin monet muut tappelupelit. Kyllähän tätä mielellään pelaa, mutta kyllä tässä todella vahvasti korostuu se, että pelissä ei ole tutoriaaleja. Kombojen tekeminen ja monet muut liikkeet eivät tunnu järin luontevilta ja sulavilta, mikä johtaa siihen, että peli tuntuu toteutuksessaan varsin heikolta tapaukselta, vaikka sitä tavallaan onkin kiva pelata todella kattavan hahmojoukon ansiosta.


16. Darkness

Tyylikkyydestä pisteet, mutta pelattavuudessa huomaa kyllä, miten nopeasti FPS pelit konsoleilla voivatkaan ikääntyä, huonolla tavalla. Pelin epätarkkuus tuntuu todella vahvasti ja toisin kuin Darkness II:ssa, tässä pelissä aseilla on isompi rooli ja ote toimintaan on paljon maanläheisempi ja sitä kautta merkittävästi vaativampi ja todella paljon vaikeampi.


15. Divinity II: Ego Draconis

Graafisesti peli on ihan kelvollinen, se on enemmänkin siinä toiminnallisessa puolessa jossa pelin varsinaiset heikkoudet tuntuvat. Tavallaan tätä pystyy edelleen pelaamaan, mutta monella tavalla, pelin pelilliset puolet tuntuvat merkittävästi vanhentuneilta myös ajatuksellisella tasolla. Toiminnasta puuttuu se tietty mielekkyys ja lohikäärmetoiminnassa tämä tuntuu korostuvan vielä enemmän. Voisi sanoa että tämä tuntuu sellaiselta taitekohtapeliltä kun monia pelimekaniikkoja ei vielä osattu käyttää kovin hyvin.


14. Pirates of the Caribbean: Legend of Jack Sparrow

Tämä on niitä pelejä jota muistelee merkittävästi suuremmalla lämmöllä kuin ehkä pitäisi. Toiminnasta kyllä huomaa että peliin on ajanhammas iskenyt, samalla tavalla kuin At World's End peliin samasta sarjasta. Peli on aika simppeliä mättöä, mutta ohjattavuus on vähän niin ja näin monissa vähänkin enemmän perusmiekkailusta poikkeavissa tapauksissa.


13. Call of Juarez

Tämä FPS on yrittänyt olla paljon nokkelampi kuin monet muut kilpailijansa, mikä näkyy kaikissa tasohyppelyä vaativimmissa pätkissä, sekä tietyissä vähän nopeammissa hetkissä, koska ohjattavuus ei ole niin jämptiä tasoa, että nämä pätkät oikeasti olisivat mielekkäitä. Perusräiskintä on edelleen ihan kivaa, joskin vähän epätarkkaa, mutta ne muut osat pelattavuudesta ovat niitä, jotka oikeasti ovat vanhentuneet todella huonosti.


12. Dirge of Cerberus: Final Fantasy VII

Suhteellisen toimiva vieläkin, mutta tietyt puolet pelattavuudessa ovat heikentyneet ajan kanssa. Itse olen aina pitänyt tästä pelistä merkittävästi enemmän kuin monet muut, mutta kun tätä on pelannut myöhemmin, niin kyllä pelin tuntee heikenyneen, pääasiassa pelattavuuden suhteen, sillä graafisesti peli on PS2 tavalla todella hienon näköinen. Se ei tosin hirveästi paina kun pelattavuuden heikkoudet tuntuvat niin selvästi.


11. Smackdown: Here comes the Pain

Eipä ole showpaini enää yhtään niin mielekästä tässä versiossa. Hassua kyllä, vanhempi versio on paljon parempi. Kyse on pääasiassa siitä, että ohjattavuuden kautta peli ei ole erityisen mielekästä pelattavaa, sillä monet pelilliset ratkaisut eivät sitä isommin tue.


10. Fallout: New Vegas

Graafisesti tämä on aina ollut rumannäköinen peli, etenkin mitä tulee pelihahmoon. Pelattavuudessa, tämä on aina ollut hieman kömpelö. Nämä ovat sellaisia asioita jotka eivät ajan kuluessa tee mitään palveluksia pelille. Valtaosa Bethesdan peleistä ikääntyy todella huonosti ja vaikka tämä ei olekaan Bethesdan peli, niin kyllä se on negatiivisillakin tavoilla todella uskollinen sille.


9. Spider Man 2: Enter Electro

Aikanaan todella hyvä supersankaripeli, mutta ohjattavuudessa se ikä tuntuu. Erityisesti silloin kun on vähän kiire, alkaa pelin ikä oikeasti tuntua. Puolensa tässä pelissä kyllä on, mutta tarkkuus ei ole niissä vahvuuksissa, mikä on omiaan korostamaan, että tämä peli ei ehkä tunnu enää niin mielekkäältä, kuin se tuntui aikoinaan.


8. Metal Gear Solid

Sanotaan heti että hahmografiikka ei pisteitä ota, tarinankerronta ottaa, koska kaikki on ääninäyteltyä. Pelattavuus on kuitenkin niitä isoimpia kompastuskiviä, sillä tässä pelissä huomaa, että se tietty kulmikkuus ei aina ole pelaajan edun mukaista, koska kyseessä on hiiviskelypeli. Tosin, edes toimintaosuudet eivät ole erityisen hyvin säilyneitä, sillä tämä on monella tavalla juurikin sitä palikkakömpelöä PS1 aikakautta.


7. Elder Scrolls 3: Morrowind

Tämän kanssa voi suoraan sanoa että kyseessä on ruma peli. Samaten voi sanoa että pelattavuudessa tämä on kaikilla tavoilla huonosti ikääntynyt. Ei tätä oikeastaan koskaan erityisen hyvänä pitänyt, mutta nykyään tämän heikkoudet ovat niin suuria miinuksia, että paikoin tuntuu peikelvottomalta.


6. Lion King

Vaikeahan tämä on ollut aina, mutta kun tätä nykyään pelaa, niin huomaa, että tämä on nykyään paljon vaikeampi kuin se saattoi aikanaan tuntua. Peli on paljon pikkutarkempi kuin ohjattavuus antaa myöten. Tasohyppelyssä on ajoittain todella pikselintarkkoja osuuksia, mikä tekee valtaosasta peliä, erittäin rasittavaa pelattavaa. Tälläiset pelit vanhenevat todella huonosti.


5. Star Wars: Jedi Knight II - Jedi Outcast

Tämä on edelleen hyvä peli, sanotaan se nyt, ettei ole epäilystäkään. Mutta, tämä ei ole vanhentunut erityisen hyvin. Pelistä tuntee että se on epätarkkaa ammuskelussa ja vielä enemmän miekkatoiminnassa. Monet kohdat pelistä tuntuvat vaativat paljon enemmän tarkkuutta kuin olisi suotavaa ja vaikka peli on ulkoisesti edelleen todella hienon näköinen ja kuuloinen, niin ohjattavuuden syvin sisin, ei ole erityisen mielekkäällä tasolla, koska se tekee pelistä aika paljon vaikeamman niin monissa kohdissa.


4. Tomb Raider II

Kontrolleissa ei ole kehumista ja ei graafinen ulkoasu sekään ole suoraan sanottuna erityisen miellyttävää katseltavaa. Tomb Raider II on juurikin tätä kömpleöä PS1 aikautta jossa ohjattavuus pistää todella hanttiin ja kamera ei sekään isompia palveluksia tee.


3. Castlevania: Lords of Shadow

PS3 peli jossa ohjattavuus tuntuu aivan luokattoman huonolta ja se tuntuu lähemmäs kaikessa mahdollisessa. Toiminta on epämiellyttävää ja pitkälti kaikessa mitä pelissä vastaan tulee, on sellainen todella huono ote. Peli näyttää hyvältä ja kuullostaa hyvältä, mutta se miten huonolta pelattavuus tuntuu, ei vain kannusta peliä jatkamaan, koska se saa kaiken tuntumaan laahaavalta, epätarkalta ja paljon vaikeammalta, mitä sen olisi tarkoitus olla.


2. Resident Evil: Code Veronica X

Tankkikontrolleista ei vain pääse mihinkään. Siinä missä tietyt valinnat heikosti vanhentuneista peleistä on aika pienimuotoisia, niin näissä vanhemmissa RE peleissä, ohjattavuus on se, mikä oitis pilaa aivan kaiken. Peli on ulkoisesti ihan kivan näköinen eikä tarinassa ole mitään vikaa. Ohjattavuudesta ei vain pääse mihinkään koska on kömpleöä räpältämistä joka ei ole ollut koskaan hauskaa ja vanhenee todella huonosti, todella nopeasti.


1. Witcher

Tämän pelin kanssa tuntuu, että mikään osa pelistä, tarina mahdollisesti poislukien, ei ole ikääntynyt arvokkaasti. Jopa tarinassa huomaa, että tapa jolla monia osia kerrotaan, ei ole sieltä parhaasta päästä. Toiminta on kömpelöä ja suoraan huonoa, valtaosa tekemisestä on sekavaa ja itseääntoistavaa, ravaamista on aivan liikaa ja muutenkin pelissä on sellainen todella epäselvä fiilis alusta asti. Graafisesti peli myös näyttää todella, epäedulliselta, sillä jotkut hahmot näyttävät todella muovisilta.