Päähahmojen tapauksessa määrä ei laatua korvaa, sillä liika on liikaa ja voi helposti aiheuttaa sen, että pelaaja alkaa vieroksumaan pelihahmoa, mikäli tämä toimii ärsyttävästi tai vastaavaa. Monesti todella pienet asiat voivat tehdä päähenkilöstä erittäin hyvän, sellaisen jota haluaisi nähdä lisää. Pitkäänjatkuneet sarjat varsinkin voivat herkästi menettää otteensa, jos ne eivät osa pitää ideoita tuoreina.

 

 

 

Kertausta:

- Vain yksi hahmo per peli.

  • Jos pelissä on useampi hahmo joilla pelataan suunnilleen samanverran niin vain yksi kelpaa.

- Jos sarjan muissa peleissä on eri päähenkilö, niin he kaikki kelpaavat listalle, mutta eri peleistä.

- Ei ole väliä että mistä henkilö on alunperin peräisin

- Custom hahmot myös ok jos sisältö ja tarina vain toimivat

- Pelkkä hahmo ei riitä vaan pelin myös tarjottava jotakin jotta hahmo todella pääsee oikeuksiinsa

- Koska monet hahmot ovat saaneet useita erilaisia versioita, niin vain yksi kelpaa, eli paras valitaan

- Itsenäisiksi laskettavissa olevat DLC:t voidaan huomioida pääpelin rinnalla

 

Kunniamainintoja:

 

Megaman - Megaman X8

X sarja on pitkälti se, missä tämä hahmo on oikeasti parhaimmillaan, vaikea sanoa että missä nimenomaan, mutta itse arvon nyt tämän viimeisen.

 

Mow Man - Huntdown

Se ehdottomasti onnistunein hahmo, sillä hahmon tietty koomisuus tekee hänestä niin hyvän. Se robottimaisen looginen lähestymistapa miltein kaikkeen tekee hänestä aika hauskan.

 

Ahri - Ruined King: League of Legends Story

Tavallaan enemmän päähenkilö kuin sivuhahmo, vaikka sekin lienee tavallaan mielipidekysymys. Ehdottomasti sieltä parhaasta päästä mitä ryhmäläisiin tulee.

 

Marcus Kruber - Warhammer End Times: Vermintide 2

Näitä astetta paremmin tehtyjä hahmoja joka on monella tavalla se aika tyypillinen videopelipäähahmo, mutta kuitenkin omalla tyylillään.

 

Vryn - Bleed

Asennemimmi todellisella äksöntähtitaitovalikoimalla ja rakkaudella videopelejä kohtaan. Ehdottomasti todella hyvin, hieman kieli poskessa tehty hahmo.

 

Action Man - Action Man: Mission Xtreme

Ehkä se kaikkien John Maincharacterien ja äksöntähtien perusmalli ja hyvä sellainen. Tähän hahmoon kulminoituu onnistuneesti kaikki mitä pitääkin.

 




24. Tiel the Acolyte - Mortal Shell

Varsin hienon näköinen varashahmo hyvällä taustatarinalla. Sanotaan vaikka että ulkoisesti Tiel on todella hienonnäköinen hahmo mikä on oitis merkittävää plussaa. Pelattavuudessa ei se joka tukee omaa pelityyliäni erityisen hyvin. Se miten hieno hänen taustarinansa on, on lähinnä se viimeinen silaus siihen, mitä hyvä hahmo lopulta onkaan kyseessä.


23. Welkin Gunther - Valkyria Chronicles

Upseeriksi päätyvä yliopisto-opiskelija jonka yleinen asenne on ehdottomasti sitä hyväksyvämpää sorttia, joka yrittää päästä sopuun kaikkien kanssa. Welkin on sen tyylinen päähahmo joka toimii erittäin hyvin, koska tarina tukee hahmon kehitystä ja taustaa erityisen onnistuneesti. Muutaman sivuhahmon kautta hahmon yleinen taso nousee jopa hieman.


22.  Kara - Detroit: Become Human

Pelin se tunteikkain hahmo joka paranee loppua kohden merkittävästi. Kara aloittaa varsin tunnollisena palvelusandroidina joka yhden ratkaisevan valinnan jälkeen päätyy pakomatkalle pienen tytön kanssa ja saa huomata monet maailman rumemmat puolet. Tapa jolla Karan tarinan etenee ja kehittyy on erittäin hyvää laatua ja draamallisesti ehkä parasta mitä pelillä on tarjottavanaan. Kara on lisäksi erinomainen hahmo, ilman isompaa kanssakäymistä muiden pelihahmojen kanssa.


21.  Jason Kolchek - House of Ashes

Ylivoimaisesti se kiinnostavin hahmo joka aluksi vaikuttaa melko tavalliselta sotilaalta, mutta jonka henkilökohtainen tausta todellakin pääsee oikeuksiinsa pelin edetessä. Kolchek on juurikin se yksi hahmo pääporukasta joka on alusta asti varsin hyvä, mutta joka vielä paranee pelin edetessä. Varsinkin verrattuna muihin pelin kärkinimiin, on Kolchek ehdottomasti se paras, pysyen myös todella uskollisena sille asetelmalle, josta hän aloittaa.


20.  Sam Stone - Serious Sam 3: BFE

Äijä isolla Ä kirjaimella. Kuin Doom Guy mutta laukoo kommenttejaan merkittävästi enemmän. Pukeutuu hyvin kasuaalilla tavalla ja käyttäytyy pitkälti juurikin sen mukaisesti. Kokonaisuutena on kuitenkin juurikin sen tyylinen pelihahmon joka toimii todella hyvin myös kliseineen. Voisi sanoa että eräänlainen Duke Nukem variaatio pelattavuudessa ja asenteessa.


19.  Sam - Until Dawn

Hayden Panettieri tekee kyllä todella hyvän roolisuorituksen johon mahtuu hetkiä jotka ovat todella huvittavia ja sitten hetkiä kun hän on sellainen pelokas heikko hahmo ja sitten hetkiä kun hän on vahva päähenkilö. Sam on juurikin se hahmo kauhuelokuvassa jonka tietää selviävän loppuun asti ja josta katsoja alkaa pitää. Pelin tapauksessa hän on se hahmo, jonka pelaaja haluaa todellakin pitää hengissä.


18. Peter Müller - Battlefield V

Yksi näitä yllätyshyviä hahmoja. Müller on natsiarmeijassa tankkikomentaja, tunnollinen sotilas ja varsin hyvä ystävä ryhmäläisilleen. Hänen oma ajatusmaailmansa on monella tavalla kyseenalainen siihen verrattuna, mitä hänen johtajansa ajattelevat. Erityisesti tämän hahmon kanssa toimii se draamallisesti vahva tarina jossa johtaja joutuu vaikeuden päätösten eteen. Vaikka kyseessä onkin vihollisarmeijan upseeri, niin Müller on hyvin erilainen, kuin se, miten natsit monesti peleissä esitetään.


17. Raziel - Legacy of Kain: Soul Reaver

Uusi elämä vanhassa ruumiissa. Raziel on sellainen hahmo joka ei ole millään tavalla sellainen suosikkihahmo, mutta tapa jolla hahmon tyyli korostuu kuoleman kautta, huivin ollessa kriittinen osa tyyliä ja sen aavemaisen olemuksen ja luurankomaisen muodon ottaessa selvän roolin, on erittäin onnistunut. Sen ansiosta tämä on niitä tapauksia jonka muistaa suhteellisen hyvin, vaikka ei peliä aikoinana pelannutkaan.


16. William Adams - NiOh

Historiallinen hahmolla uudella tavalla kerrottuna. Myönnetään että Geraltin tyyli kyllä uppoaa mutta Adams on myös omalla tavallaan toimiva hahmo vaikka hänessä ei tunnu olevankaan mitään sellaista todella uniikkia. Mutta se tapa jolla historian hahmosta tehdään erilainen ei mitenkään huononna sitä, miten Adams hahmona toimii. Tämä on kieltämättä niitä hahmoja joka ei aivan hirveästi sisältöä tarinaansa tuo, mutta joka kuitekin toimii, koska taustat ovat niin vahvasti esillä jo pelkästään historiankirjoista. Vaikka peli fantasiaa onkin.


15. Wolf - Sekiro

Vaikka peli ei nappaa, niin ainakin päähenkilö on varsin hyvin tehty. Tämä hahmo on juurikin sellainen varsin tyypillinen kunniallinen hahmo jonka tunnollisuus tehtävää ja isäntää kohtaan menee kaiken muun ohi. Hän ei puhu paljoa ja tapa jolla hän kehittyy pelin edetessä on todella hienovarainen. 


14. Thor - Marvel's Avengers

Todella hyvä versio hahmosta hyvällä ääninäyttelyllä ja toimintaotteella. Tämä on juurikin sellainen klassisemman tyylinen Thor. Hahmo jossa on voimaa, mutta joka ei kuitenkaan ylpeile sillä liikoja. Yksi toimivimpia versioita hahmosta ja varsin samanlainen kuin Chris Hemsworth MCU:ssa, joskaan ei yhtä hauska ja koominen.


13. Ethan Winters - Resident Evil: Village

Hyvin erilainen hahmo kuin monet muut päähahmot ja varsinkin Villagessa alkaa todella kehittyä. Ethan on REVII:ssa lähinnä sellainen jokamies joka päätyy suureen pulaan, mutta Villagessa hän on isä, joka tekee kaikkensa pelastaakseen tyttärensä. Ethan erottuu monien muiden RE hahmojen joukosta oikein hyvin, varsinkin siinä mielessä että hän ei ole yhtä pätevä ja ottaa vastaan melkoista rääkkiä. Kun pelien iso salaisuus paljastuu, niin se tuo hahmon oitis varsin paljon lisäsyvyyttä.


12. Frederick Bishop - Battlefield 1

Todellinen äijähahmo ja tässä otetaan vieläpä aika paljon irti australialaisuudesta. Bishop ei ole vain hyvä hahmo, hän on pelin paras. Tälläiset hahmot ovat monesti niitä sivuhahmoja tai tukihahmoja joiden opastusta pelaaja kuuntelee ja jotka antavat ohjeita miten edetä. Nyt pelaaja pelaa tällä hahmolla. Tarinallisesti Bishop on veteraani, erinomainen siinä mitä tekee ja samalla aikaa erittäin hyvä ihminen, joka ei ajattele vain itseään. Erityisesti räiskintäpelihahmojen joukossa hän erottuu edukseen.


11. Meave - Thronebreaker: Witcher Tales

Vahva soturikuningatar, kovienkin valintojen edessä. Pelaajan valinnat määrittävät pitkälti sen että kuinka armoton Meave oikeasti on, vaiko onko hän armollisempaa sorttia. Vaihtoehtoja ei ole valtavasti mutta kaksi pääsuuntaan jotka hahmo pystyy ottamaan todellakin palvelevat erinomaisesti sitä, millainen tämä hahmo parhaimmillaan on. Kova kuin kivi.


10. Jill Valentine - Resident Evil 3 Remake

Tämä on ehkä se paras versio mitä hahmosta on ollut. Varsin kovapintainen ja päättäväinen kovienkin vaikeuksien edessä, mutta ei missään nimessä tuhoutumaton, vaikka vähän yli-inhimillisiä voimia hänellä taitaakin olla. Jillin tapauksessa hän toimii todella hyvin niin sivu- kuin pääosassakin, mutta tapa jolla häntä käytetään yhdessä Nemesis hirviön kanssa, toimii todella hyvin osittain juuri siksi, että Jill on omanlaisensa hahmo, monilla aika kliseisilläkin tavoilla. Tosin koska hahmosta on nähnyt paljon muutakin kuin tämän pelin, niin se saattaa avittaa hahmoa toimimaan paljon paremmin.


9.  Thomas "Tommy" Angelo - Mafia

Toisin kuin Vito Scaletta, on Tommy Angelo merkittävästi sympaattisempi hahmo jossa on vähän syvyyttäkin. Varsinkin tarinan isossa kokonaisuudessa tämä on erittäin hyvä esimerkki mafiamaailman uskollisesta sotilaasta joka tekee mitä vaaditaan. Tarinan edetessä sitten tulee lisää muuttujia mukaan kuvioihin, mutta Tommy toimii hahmona loppuun asti, kaikessa traagisuudessaan, ottaen huomioon miten paljon hän antoi.


8. Fiona - Tales from the Borderlands

Erinomaisesti ääninäytelty hahmo joka pelaajan valintojen mukaan voi olla hyvinkin kyvykäs omalla alallaan, tai sitten vain pirun hyvä esittämään että on. Kuten monien muidenkin Borderlands hahmojen kanssa, myös Fionan kanssa vastaan tulee niitä arveluttavampia tilanteita, mutta pääpaino hahmossa pysyy paikallaan. Hän on pitkälti se järkevä hahmo joka ei ole joko täysi idiootti tai pähkähullu.


7. Miss Fortune - Ruined King: League of Legends Story

Aika helposti voi sanoa että Miss Fortune on se selvä päähenkilö, vaikka tavallaan myös Ahri korostuu tarinassa todella selvästi. Fortune ei olisi ollut oma ykkösvalinta tähän rooliin, mutta hän on joka tapauksessa todella osuva valinta ja onnistuu tarjoamaan erittäin toimivan kokonaisuuden jossa hänen monet ei niin rehelliset puolensakin tulevat hyvin esiin. Hänestä löytyy juurikin sellaista seikkailusankarityyliä, pienoisella renttu asenteella jota kautta antisankarimaisia puoliakin pystytään hienosti käyttämään.


6. Martin Walker - Spec Ops: The Line

Päällisinpuolin tavallinen sotilas, mutta sisällä on jotain aivan muuta. Ulkoisesti niin tavallisen näköinen sotilashahmo ja videopelipäähahmo että mikään ei oikeastaan erota tätä hahmoa massasta. Nolan North tekee myös todella tavallisenoloisen roolisuorituksen. Mutta juurikin näiden asioiden vuoksi, se sisältö, mitä tästä hahmosta sitten palastuu kun peli etenee kohti loppua, on niin uskomattoman onnistunutta ja iskee erittäin kovaa.


5. Jack Garland - Stranger of Paradise: Final Fantasy Origin

Yllättävän hyvä päähenkilö, yllättävän erikoisessa sekamelskatarinassa. Tämä on tälläinen hahmo joka ei turhia juttele eikä myöskään välitä turhasta hölinästä. Voisi sanoa että tämä on juurikin tätä jörömpää päähenkilökastia, mutta huomattavasti aggressiivisemmalla tavalla. Garland on hahmo joka menee asiaan ja toimii varsin hyvin sellaisena. Ääninäyttely on hyvää laatua, hahmo on varsin tavallinen mutta se taustarina on iso syy siihen, miksi kyseessä on niin erinomainen päähenkilö. Tässä tarinassa.


4. Jacob Rivers - Terminator Resistance

Tästä hahmosta tunnistaa oitis aika paljon viittauksia Terminator elokuviin ja vaikka hahmo tuntuukin parilla tavalla todella tyypillisen tavalliselta, niin mukana on juuri tarpeeksi pitämään hahmon kiinnostavana ja mahdollistamaan todella onnistuneen tarinakokonaisuuden joka toimii erittäin hyvin varsinkin lopuksi. Vaikka kokonaisuus onkin aika ennalta-arvattava, niin Rivers on erittäin hyvä pelihahmo kaikessa tavallisuudessaan ja ehkä osittain juuri siksi.


3.  Rivet - Ratchet & Clank: Rift Apart

Muutamilla tavoilla hyvin selvä tyttöversio Ratchetista, mutta omanlaiseltaan twistillä. Erinomaisesti ääninäytelty hahmo jonka kanssa olisi voitu ehkä ottaa tarinallisesti vähän enemmän riskejä, mutta lopputulos joka tapauksessa toimii erittäin hyvin. Ulkoisesti Rivet näyttää erittäin hyvältä klassisella, mutta samalla aikaa uudenlaisella otteella ja sisällöllisesti hahmo toimii myös synkkänä versiona alkuperäisestä.


2. Eivor Varinsson - Assassin's Creed: Valhalla

Sanoisin että Eivor on paras Assassin's Creed päähenkilö, sitten Edward Kenwayn. Sarjassa ei ole ollut mitään erityisiä osumia päähenkilöiden kanssa, sillä vaikka joukossa on pari kelvollista, kuten Jacob Frye, niin monien kohdalla hahmo on tavalla tai toisella pilattu, vaikka muuten olisi mennyt todella hyvin. Eivorin kohdalla kaikki toimii yllättävän hyvin. Hahmoa voi muokata hieman, pari erilaista partamallia ja kampausta ja hänestä saa kyllä omanlaisensa viikingin. Ääninäyttely on ok mutta tapa jolla häntä käytetään tarinassa, todella nostaa hänet erityisen onnistuneeksi päähenkilöksi.


1. Peter Quill / Star-Lord - Marvel's Guardians of the Galaxy

Ehkä se paras versio hahmosta, eikä vain peleissä. Tämä versio Tähtilordista tuo erinomaisesti esiin se huumoripuolen, unohtamatta toimintapuolta ja ulkoisesti hahmo on erittäin onnistunut. Tyylikkyydessä on juurikin sen verran omaa, että hahmo erottuu merkittävästi porukasta ja ääninäyttely vain kruunaa kaiken. Varsinkin se, miten hahmo tarinan aikana käytetään vain korostaa sitä miten hyvä hahmo Star-Lord parhaimmillaan on. Toimii erityisen sen hyvin siksi, että tämän hahmon kanssa osataan myös laittaa kunnolla lekkeriksi.