Paluu alkuun, omalla kohalla parillakin tavalla
TMNT Cowabunga kokoelma on erinomainen paketti näin Shredder's Revenge jälimaininkeihin, sillä tämä yli tusinan pelin kokoelma pitää sisällään lähemmäs kaikki aiemmat Turtles pelit beat em up genrestä, sekä tappelupeligenrestä, joten pelattavaa on vaikka kuinka. Mukana on kaksi eri versiota siitä pelistä, josta oma pelaaminen pitkälti alkoi ja muitakin tuttuja pelejä on, joten tämä oli todella hyvä ostos ja sitä se on TMNT sarjan faneille, varsinkin niille jotka perustavat tälläisestä nostalgiapommista.
Teini-ikäiset Mutantti Ninja Kilpikonnat: Cowagunga kokoelma
Turtlesit olivat kova sana omassa lapsuudessa ja Cowabunga kokoelma oli selvä ostos. Ainoa kysymys oli lähinnä se, että mille alustalle tämän olisi sitten hankkinut. Pelejä on tästä aiheesta pelattu vaikka kuinka paljon, alkaen NESin TMNT II: Arcade Gamesta ja Shredder's Revenge nyt viimeisimpänä. Osa kokoelman peleistä on tuttuja, mutta mukana on myös aivan uusia tuttavuuksia. Vaikka TMNT II: Battle Nexus PS2:lla on omasta mielestäni se paras TMNT peli, niin mitä tulee beat 'em up genreen, on Shredder's Revenge nyt uusi ykkönen, vaikkakin, eräs legendaarinen peli SNESiltä, on myös erittäin hyvä valinta. Cowabunga kokoelma tarjoaa valtavan määrän pelattavaa ja vaikka muutamat käännökset eivät olekaan parhaalla mahdollisella tavalla käännettyjä, on mukana niin paljon pelinmuokkauksia, että jopa vaikeista peleistä saa siedettävämpiä. Kuten vaikkapa Disney Afternoon kokoelmassa, myös tässä, voi kelata peliä taaksepäin tietyn pätkän, mikä tekee monista peleistä merkittävästi helpompia. Puhumattakaan mahdollisuudesta talleentaa milloin vain.
Ruutu jonka itse muistan todella hyvin, kaukaa menneisyydestä
Paluu ensimmäiseen TMNT peliin
Nintendolle ilmestynyt Teenage Mutant Ninja Turtles, vuodelta 1989 on mahdollisesti ensimmäinen aiheesta tehty peli. Peli ottaa paljon vaikutteita 1987 animaatiosarjasta sekä jokusia vaikutteita myös sarjakuvista, jopa niistä synkistä ensimmäisistä, ennenkuin pelit pitäytyivät animaation tyylissä ja tunnelmassa. Ensimmäinen TMNT on genrellisesti myös merkittävästi erilainen kuin kaikki sitä seuranneet, sillä tämä ei ole beat em up peli, vaan erittäin haastava, paikoin täysin epäreilu toimintapeli jossa runsaasti haastavaa tasohyppelyä. Sanottakoon että tämän pelin kanssa kelaustoiminto on enemmän kuin hermoja säästävä, sillä pelatessa muistuu todella äkkiä mieleen muutama kohta, johon nintendolla pelatessa kului niin paljon aikaa että pelaaminen ei ollut enää hauskaa. Mutta samalla siinä oppi erään todella tehokkaan farmauspaikan jolla viimeisestä kentästä saa merkittävästi siedettävämmän.
Pelin tarina on hyvin simppeli, kuten aikakaudella usein. Kaikki alkaa Aprilin pelastusoperaatiolla jota seuraa sitten mestari Tikun pelastusoperaatio ja lopulta Silppurin jahtaaminen. Kentissä on melko hienosti vaihtelua, mutta haastetta vähän liiankin kanssa. Sanon itse että vedenalainen kenttä on vaikea, mutta se ei ole yhtään mitään verrattuna turhauttavan haastavaan Technodromen etsintään, saati viimeiseen kenttään. Vaihtelua kentissä ainakin on, mutta tyylillisesti peli tuntuu hyvin etäiseltä animaatiosarjaan koska vihollisina on melko erikoisiakin tapauksia aina moottorisahamurhaajasta tappajapiikkisikoihin.
Iso syy miksi peli on niin vaikea, johtuu siitä, että neljästä kilpikonnasta oikeastaan vain Leonardo ja Donatella ovat oikeasti hyödyllisiä ja varsinkin Don hahmo jota ilman pelin vaikeustaso pomppaa oitis mahdollisesti kymmenkertaiseksi. Tämä johtuu siitä, miten turtlesit taistelevat. Leon katanalla on hyvä ulottuvuus ja leikkaava liike osuu hyvin myös mataliin vihollisiin. Donin bon kantavuus on erittäin pitkä ja tehovoima on merkittävästi parempi kuin kenenkään muuun. Raph ja Mike on pääasiassa pelkkää tykinruokaa, sillä heidän aseidensa kantavuus on erittäin huono, joten ilman heittoaseita, heistä ei ole oikeastaan yhtään mihinkään. Koska pelihahmoa voi vaihtaa missä vaiheessa tahansa, on iso osa taktiikkaa se, että ketä hahmoa käyttää milloinkin, jotta Don pysyy mahdollisimman hyvässä kunnossa. Parantavia pizzoja on kentissä melko vähän, kun taas kerrasta tappavia hasardeja on valtavasti. Pomoviholliset kestävät todella paljon vahinkoa ja vaikka kilppareilla kunnon elinvoimapalkki onkin, niin kyllä se kuluu yhdessä huonosti toteutussa taistelussa lähes kokonaan.
Tämä TMNT peli on ilman apukeinoja pelattuna todellinen hardcore nes haaste. Kun kaikki neljä kilpparia ovat poissa pelistä pitää kenttä aloittaa alusta ja continuet ovat erittäin rajallisia, mikä vain kasvattaa paineita. Kenttiä ei voi myöskään varsinaisesti opetella koska tietyissä paikoissa, voi olla eri kerralla erilaisia vihollisia ja tietyt viholliset, ovat oitis sellaisia että ilman Donia, tai vähintään Leoa, niitä on turha edes yrittää. Tämä on ylivoimaisesti koko kokoelman vaikein peli ja uskallan väittää että jos peliä ei ole koskaan aiemmin pelannut, kyllä siihen menee maku erittäin nopeasti jos sen yrittää läpäistä ilman tehosteita. Koska itse olen pelannut tämän läpi NES aikakaudella, niin tiedän ne tietyt temput, joiden avulla pelistä saa merkittävästi helpomman, sillä tallennuspaikan jatkuva käyttö ei sekään ole luodenkestävä vaihtoehto.
Paluu oman pelihistorian alkutaipaleelle
Teenage Mutant Ninja Turtles II: Arcade Game on ensimmäisiä pelaamiani NES pelejä ja ensimmäinen koskaan läpäisemäni peli. Heti voidaan todeta, että vaikea peli tämäkin on, mutta merkittävästi helpompi, mitä sen edeltäjä oli. Tämän pelin jälkeen TMNT pelit sitten jäivätkin beat em up tielle ja hyvä niin. Tällöinen mättötoiminta on nimittäin enemmän kuin hauskaa sekä yksin että kaksin. Monella tavalla tämä on se peli joka on alusta asti ollut tiettynä standartina sille, miten ne parhaat pelit kuuluu toteuttaa. Liuta vihollisia ja lopussa pomotaistelu. Jostakin syystä tämän pelin kanssa on ehkä kaikista ylivoimaisimmat pelinmuokkaukset, vaikka peli ei ole läheskään niitä kokoelman vaikeimpia, vaan enemmänkin sitä keskitasoa. Mutta on hyvä muistaa, että tämä on NES haastava peli, jossa kuolemat alussa, käyvät todella kalliiksi.
Tarina seuraa pitkälti samaa kaavaa mitä ensimmäisessäkin pelissä. Silppuri iskee kanava 6:lle ja kaappaa Aprilin. Tämä peli on omalla kohdalla kuin iso kokoelma nostalgisia pätkiä. Silppurin teemakappale, ensimmäinen pomotaistelu Rocksteadya vastaan ja enemmänkin kuin loistava viimeinen yhteenotto Silppuria vastaan, samaan teemamusiikin soidessa, kuin hahmon ensimmäisen esiintymisen aikaan. Siinä välissä sitten ehtii tulla vastaan yhtä jos toista, kuten pari hyvää paikkaa pisteiden farmaamiseen, jotka tulevat tarpeeseen. Tietyt asiat ilmeisesti muistan väärin, sillä muistelen että NESillä sai lisäelämän jokaista 100 pistettä kohden, kun taas tällä kertaa se taitaa olla 200. Jokainen kukistettu vihollinen on yhden pisteen arvoinen ja viholliset keskimäärin kestävät kaksi osumaa. Haaste tuleekin pääasiassa siitä, että vihollisten aseistus tehostuu pelin edetessä ja monet harvinaisemmat erikoisviholliset kestävät useamman osuman. Pomoviholliset ovatkin kokonaan oma lukunsa, sillä niitä vastaan pitää olla sitten jo vähän taktiikkaa.
Toiminta on melko simppeliä, sillä NES ohjaimessa nappeja oli melko rajallisesti. Yhdellä napilla hypätään ja toisella löydään. Ilmassa voi tehdä hyppypotkun ja maassa superliikkeen joka niittaa viholliset yhdellä osumalla, pomoviholliset ja erikoisviholliset poislukien. Tässä kohtaa tullaankin yhteen kokoelmaan suureen heikkouteen. Tämän pelin käännös nimittäin ei ole se paras mahdollinen, koska vaikka nappeja painaisia samaan aikaan, superliike ei toimi välttämättä edes 1/10, mikä tekee pelistä oitis vaikeamman, mitä se aikoinaan oli. NES aikaan tosin samaa peliä pelattiin uudelleen ja uudelleen, kunnes alkupään kentät luonnistuivat ilman että niissä kuoli kertaakaan ja että loppupuolella niitä lisäelämiä sitten oli mahdollisesti kourallinen.
Tämä on joka tapauksessa juurikin sellainne peli joka asettaa standartit kaikille sen jälkeen tulleille beat em up TMNT peleille, sillä tämän pelin esimerkkiä on seurattu. Tavallaan. Tämä on NES versio arcadepelistä, mutta tavallaan, tämä on arcade peliä laajempi, mutta ei suoraan parempi. Tavallaan helpompi, mutta tavallaan taas ei. Siitä lisää myöhemmin.
Yksi genrensä ylivoimaisesti parhaita pelejä
Teenage Mutant Ninja Turtles IV: Turtles in Time on yksi parhaita beat em up pelejä koskaan ja merkittävästi parempi peli, mitä Arcade peli Turtles in Time on. Tämä on sellainen peli, joka on tehnyt beat em up genrestä oistis paremman ja asettanut täysin uudet standartit sille, mitä Turtles pelien kuuluu beat em up genressä olla tästä eteenpäin. Ihan kaikkea peli ei tee paremmin kuin NESin TMNT2, mutta SNES mahdollistaa merkittävästi enemmäs ainakin ulkoisesti, mutta myös pelillisesti. Tarina on lähinnä kiva lisä, mutta ainakin se mahdollistaa aikamatkustuksen. Kun Silppuri varastaa vapauden patsaan, lähtevät kilpparit jahtaamaan häntä, lopulta läpi eri aikakausien. Matkalla sitten tuhotaan liuta Jalkaklaanin robottininjoja ja rökitetään useampi kova mutanttikorsto. Pomoviholliset varsinkin ovat merkittävästi parempia kuin koskaan aiemmin, vaikka tietyt pomotaistelut NES Arcadesta pitävät pintansa.
Toiminta on se, mikä on kokenut merkittäviä parannuksia ja joka yrittää otta vähän enemmän irti pelattavuudesta. Harmillista tosin on se, että edes SNES aikakaudella ei osattu käyttää hyväksi kaikki nappuloita joita siitä ohjaimesta löytyi. Nappeja oli neljä, mutta silti iso osa liikkeistä tehdään nuolinäppäinten ja oikean ajoituksen kanssa. Normaalit iskut ja hyppypotkut ovat mukana kokonaisuudessa, mutta superhyökkäykset kuluttavat pelaajan elinvoimaa, joten niiden käyttö ei ole suotavaa, mutta tässä pelissä niiden toteutus on enemmän kuin luotettavaa. Sen sijaan erilaiset heitot, joita pelihahmot voivat tehdä, vaativat hieman totuttelua, vaikkakin Shredder's Revengen jälkimainigeissa niiden toteutuksesta on tietty idea olemassa. Heitot ovat enemmänkin kehittyneemmän pelaamisen taktiikoita, sillä niillä pystyy tekemään enemmän vahinkoa oikeassa kohdassa.
Tiettyjä tehosteitakin pelissä on, mutta niitä saisi olla enemmänkin. Pizzat parantavat, mutta uutena juttuna ovat pommilaatikot joiden kanssa pelihahmo pystyy muutaman sekunnin kylvämään tuhoa aivan uudella tavalla. Ne ovat kuitenkin lähinän kivoja lisiä, sillä avain voittoon on tälläkin kertaa kenttien opettelua jotta tietää milloin tulee minkälaisia vihollisia ja mikä on paras tapa niiden hävittämiseen. Jalkaklaanin ninjoissa avainasemassa on tietää että miten mitäkin asetta vastaan taistellaan. Erikoisviholliset ovat vähän kovempia haasteita ja tietyt kenttähasardit pakottavat varovaisuuteen.
Pomoviholliset ovat kuitenkin ne todelliset tähdet, sillä vaikka joukossa onkin muutama melko ärsyttäväksi tehty yhteenotto, ovat taistelut pääasiassa melko hyviä. Mukana ovat pitkälti kaikki tutut viholliset joita on ollut mukana aiemmissakin peleissä ja uusia on melko vähän. Suhteellisen tyypillistä kun NES vaihtuu SNESiin ja kun Arcade pelistä tehdään pidempi ja parempi konsolilla. Vihollisjoukkoon kuuluvat ne vakioepäilyt, mutta myös vakiovihollisiksi muodostuneet viholliset jotka eivät ole vaikkapa sarjakuvissa olleet yhtä suuressa roolissa. Lisäksi tällä kertaa vihollisilla on jo elinvoimapalkki, helpottamassa tilanteessa mukana pysymistä.
Turtles in Time on mahdollisesti koko kokoelman paras peli.
Peli joka oli bonuksena PS2:n TMNT II: Battle Nexus pelissä
Moninpelaamista paikallisesti ja internetissä
Moninpelaaminen on erittäin suuri osa näiden pelien kantavuutta. Gameboy pelit ja ensimmäinen NESin ensimmäinen peli ovat yksinpelejä, mutta pääasiassa kaikki muut mahdollistavat jonkinlaista moninpelaamista. Beat em up pelien tapauksessa moninpelaaminen on usein yksi keskeisimpiä osia mielekkyyttä, sillä ne muutamat heikkoudet ovat melko mitättömiä verrattuna niihin vahvuuksiin joita toinen pelaaja oitis tuo mukanaan.
Arcadepelit, 1-4 pelaajaa
Teenage Mutant Ninja Turtles: Arcade Game ja Teenage Mutant Ninja Turtles: Turtles in Time (Arcade) ovat kaksi peliä joita voi pelata neljällä pelaajalla kerrallaan ja etenkin yhteenotto Silppuria vastaan ensimmäisessä, nousee oitis toiseen potenssiin verrattuna NES versioon. Itse muistan nämä erityisesti siitä, että PS2:n Turtles peleissä nämä kaksi ovat olleet bonusmateriaalissa Battle Nexus ja Mutant Nightmare peleissä. Niissä on merkittävät vahvuudet, mutta tavallaan myös heikkoudet. Kuitenkin nämä ovat ne peli joita voi pelata myös verkossa.
Kumpikin peli on todella samanlainen toisen kanssa ja niiden vahvuudet ja heikkoudet ovat pitkälti samalla linjalla. Turtles in Time on lähinnä taistelussa kehittyneempi, mutta kumpikin on hyvin selvä esimerkki Arcade pelistä. Tosin tässä tapauksessa uuden elämän saa nappia painamalla, kolikon sijaan. Pelin läpäisy ei ole mikään ongelma, mutta kyllä niitä elämiä palaa helposti pari kymmentä, ennen puolta väliä. Eroja on jokunen konsolipeleihin verrattuna, mutta ainakin Turtles in Time on merkittävästi heikompi, kuin sen konsoliseuraaja. Merkittävimpänä vaikeuttajana on hyvin pieni elinvoimapalkki, mikä tarkoittaa sitä, että vahinkoa ei kestä kovinkaan paljoa ja parannustarvikkeet ovat lähes olemattomia. Pomoviholliset taas tuppaavat olemaan tuhottoman kestäviä, mikä vain pitkittää tiettyjä kohtia pelissä turhankin pitkälle. Etenkin ensimmäisen pelin tapauksessa tilanne on juurikin tämä. Pomoviholliset lyövät kovaa ja pelihahmo lentää aina seinälle. Varsinkin yksinpelinä nämä pelit muuttuvat helposti erittäin puuduttavaksi, mutta moninpelinä tilanne on oitis toinen ja sitä voisi kutsua reiluksi tappeluksi.
Pomotaistelut ovat kuitenkin varsin hienon näköisiä, eivät kuitenkaan aina parempia mitä konsolipeleissä. Osa on kun taas osa ei. Mutta jos verrataan ensimmäistä Arcade peliä sen konsolivastineeseen, on tämä käännös merkittävästi parempi sillä superliikkeeseen voi jopa luottaa. Tämä on suuri sääli, sillä muutoin peli ei ole suoranaisesti niin paljoa parempi, juurikin sen takia, että tässä pelissä pääsee niin helposti hengestään, vaikka saakin yrittää aina uudestaan ja uudestaan.
Jatko-osa joka olisi ollut osuva peli aikoinaan
Teenage Mutant Ninja Turtles III: Manhattan Project on peli jota itse en NES aikakaudella pelannut, vaikka olisin halunnut. Sitä tuli pelattua paljon myöhemmin ja jo silloin siitä huomasi oitis, että se olisi ollut erittäin mielekäs peli TMNT2:n jälkeen. Siinä on juurikin hieman muutoksia edeltäjäänsä nähden ja iso osa vieläpä oikeaan suuntaan. Tästä syystä siitä olisi varmasti saanut paljon irti. Harmillista onkin että tämä on toinen peli, jota ei ole käännetty erityisen hyvin, koska tässäkin pelissä superliikkeen tekeminen on todella epäluotettavaa koska edelleen onnistumisprosentti ei ole edes sitä kymmentä. Lisäksi pelissä on monia kohtia joissa se superliike olisi enemmän kuin hyödyllinen, sillä tietyt viholliset ovat niin ärsyttäviä. Edeltäjässä oli rasittavia keihäsmiehiä, kun taas tässä rautapalkkia kantavia kivimiehiä.
Tarinallisesti peli ei ole kovinkaan erikoinen, mutta kuitekin erilainen, sillä tällä kertaa ei pelasteta Aprilia tai Tikkua, vaan koko Manhattan, kun Silppuri irroittaa sen maasta. Ympäristöissä on hieman näennäistä vaihtelua, mutta pääasiassa samanlainen fiilis, kuin edelliselläkin kerralla. Kentissä tulee iso liuta vihollisia vastaan jatkuvasti kehittyvällä arsenaalilla. Kentissä on myös jokusia hasardeja erikoisvihollisia, mutta sanoisin että vähemmän kuin aiemmassa pelissä. Nämä kaksi peliä ovat melkolailla yhtä pitkiä, mutta kun toinen on itselle merkittävästi tutumpi kuin toinen, niin se on hieman hämäävää kun yrittää arvioida että onko toinen oikeasti toista pidempi. Mutta pomotaistelut ovat pääasiassa edellisessä parempia ja helpompia, sillä ainakin tuntuu että tässä useampaan taisteluun on laitettu melko ärsyttäviä tekijöitä jotka tekevät niistä oitis rasittavampia. Tuttuja naamoja sieltä löytyy edelleen ja viimeinen yhteenotto on todella hyvä. Kyllä tästä pelistä huomaa, että se yrittää kehittää yhtä ja toista osaa edeltäjästään.
Toiminnassa ne keskeiset muutokset ovat siinä, että nyt erikoisliikkeen käyttäminen kuluttaa pelaajan omaa elinvoimaa, mikä on jostakin syystä tavallaan noussut standartiksi beat em up genressä. Tosin tässä pelissä kuvioihin tulee varsin simppelisti tehtävä heittoliike, joka ajaa kyllä sen erikoisliikkeen asian, varsinkin silloin kun vastassa on jalkaklaania. Lisäksi eräänä hienona lisäyksenä on se, että kun pelihahmo kaatuu taistelussa, voi pelihahmoa vaihtaa jos huvittaa. Eri kilppareilla on erilaiset erikoisliikkeet mikä oitis tuo vähän lisää taktiikkaa. Leo tekee leikkaavan pyörähdyksen paikoillaan kun taas kaikki muut liikkuvat eteenpäin. Varsinkin Raph tekee poraavan syöksyn eteenpäin, mikä on erittäin tehokas liike.
Tämä on sellainen peli, jota saattaisi arvostaa enemmän, jos sitä olisi aikoinaan pelannut samalla tavalla runsaasti kuin sen edeltäjää aikoinaan.
Heikko kisaaja genren parhaalle
Teenage Mutant Ninja Turtles: Hyperstone Heist on yksi näitä pelejä, jota en ollut pelannut koskaan aiemmin. Se oli tavallaan TMNT4:n kisaaja, Genesisin puolella ja ulkoasussa sen kyllä huomaa, sillä peli on todella hienon näköinen, vähän terävämmän värinen kuin SNES vastine. Tarina on vähän erilainen kuin kuin Turtles in Timessa, mutta silti todella samankaltainen, vaikka nyt ei eri aikakausilla seikkaillakaan. Idea on edelleen sama kuin kaikissa aiemmissakin. Kentästä toiseen piestään pääasiassa jalkaklaanin ninjoja jokusilla erikoisilla taisteluliikkeillä. Tarinassa Silppuri varastaa vapaudenpatsaan käyttämällä Hyperstone esinettä ja kilpparit lähtevät kohti vihollisensa tukikohtaa.
Pelissä on paljon samankaltaisia paikkoja kuin kisaajassaan aina merirosvolaivasta viemäreihin, mutta heit voidaan sanoa että Hyperstone Heist on melko mitäänsanomaton tapaus lähemmäs kaikilla mahdollisilla tavoilla. Sen rytmitys on melko huono sillä mukana on enemmän muutama pidempi kenttä useamman lyhyemmän sijaan. Tämä kasaa paineita vähän enemmän, sillä elämien loppuminen saattaa käydä merkittävästi kalliimmaksi. Haasteellisesti peli ei kuitenkaan ole ihan niin paha kuin monien muiden kanssa ja tässä vaiheessa uudella aikakaudella näissä pelissä on myös vaikeustaso, joka voi tarjota sopivaa tasoitusta.
Yksi erittäin merkittävä heikkous pelissä on se, että pomotaistelut ovat todella heikosti tehtyjä ja todella nopeasti aiemmin käydyt pomotaistelut toistetaan, joskin nyt kaikki putkeen. Tämä on todella tylsä ratkaisu näin lyhyessä pelissä. Ainakin mukana on yksi oikeasti oma pomotaistelu, mutta siitä ei isommin pisteitä irtoa kun Turtles in Timen kisaajaksi Hyperstone Heist on melko vaatimaton peli todella huonolla rytmityksellä mikä saa sen tuntumaan todella lyhyeltä.
Sanoisin että beat em up peleistä, tämä on se huonoin, eikä edes ainoa kerta, kun Genesis häviää täysin SNESille.
Ei pelkkää beat em up mäiskettä
Tappelupelejä ja käsikonsolipoiminnat
Beat em up genrestä ja muutenkin numeroiduista peleistä poiketen paketista löytyy myös hieman vaihtelu. Tätä tarjoaa kolme erilaista tappelupeli sekä Gameboy trilogia. Tappelupelien tapauksessa kaksi on itselleni entuudestaan tuttuja, mutta käsikonsolin pelit ovat kaikki täysin uusia enkä niistä entuudestaan oikeastaan edes tiennyt mitään. Mutta pääasiassa näitä kohtaa odotukset olivat hyvin pienet ja tappelupelienkin kanssa on selvää että eiväthän nämä ole ihan sitä tasoa mitä Tekken 3 oli Pleikkarilla, puhumattakaan kaikesta, mikä on tullut myöhemmin. Käsikonsolien pelit taas ovat lähtökohtaisesti heikkoja imitaatioita.
Taisteluturnaus useammalta aikakaudelta
Teenage Mutant Ninja Turtles: Tournament Fightersia löytyy kolme erilaista variaatiota ja kaikissa on yllättävän paljon eroa. NES pelien kanssa se nyt on ilmiselvää, koska konsoli on eri sukupolvea, mutta SNES ja Genesis ovat melko samanlaisia, mutta kuitenkin merkittävästi toisistaan erottuvia, sillä Genesis on selvästi se huonompi peli.
NES tappelupeli on itselle varsin tuttu sillä aikoinaan sitä tuli pelattua sen verran paljon että tietyt erikoisliikkeet onnsituivat todella luotettavasti. Sanoisin että jos tähän käyttäisi samalla tavalla aikaa kuin silloin joskus, niin kyllä ne vieläkin onnistuisivat. Nyt, tämä on aika vaikea peli, sillä tekoälyn ohjaamat viholliset ovat naurettavan taitavia tappelijoita ja yhdistävänä tekijänä kaikilla tappelupeleille on vihollisten pahatapa laittaa kilpikonnapuolustus päälle, mikä tarkoittaa sitä että iskuja on vaikea saada perille. Koska tässä pelissä käytettäviä nappeja on vain pari, ei liikkeiden tekemisen pitäisi olla mitenkään vaikeaa, mutta se on, yllättävän vaikeaa. Voi johtua, tässäkin tapauksessa, siitä miten peli on käännetty NESiltä, mutta pitäisi pelata enemmän jotta osaisi luotettavasti sanoa. Tosin moninpelissä, Silppuri on niin op ettei mitään rajaa, sillä hänen tehokkain liikkeensä on niin epäreilun op ettei mitään rajaa. "Tarinatilassa" oma vinkkini on että kannattaa panostaa siihen, että oppii heitot, sillä ne ovat ylivoimaisesti tehokkaimmat liikkeet, eikä niitä voi blokata, mutta tekoäly pystyy tekemään ne yleensä merkittävästi nopeammin.
SNES versio on todella hienon näköinen ja hahmovalikoimaltaan varsin hyvä, sillä mukana on useita tuttuja hahmoja, joita ei ole beat em up peleissä paljoa näkynyt. Siinä missä NES pelissä on kokonaista 8 pelattavaa hahmoa, löytyy tästä pelistä muutama enemmän ja taistelussa kilpparitkin hyödyntävät aseitaan. Tämä on merkittävästi mielekkäämpää pelattavaa, mutta vihollisten taipumus jatkuvaan suojaamiseen on todella rasittavaa. Nappuloita on käytössä enemmän, mutta tässä tapauksessa tuntuu että suurin osa erikoisliikkeistä tapahtuu aina vahingossa, sillä vaikka tietäisi miten jokin tietty liike tehdään, ei sen onnistuminen on millään tavalla varmaa, edes harjoittelun kautta. Monesti paras tapa, ainakin tarinatilassa on vain luottaa muutamaan hyvään liikkeeseen ja sitten vain odottaa että vihollinen tekee jotakin josta rankaista. Heti kun pelaaja on vahingoittanut vihollista, on mahdollisuus voittaa mahdollinen, jos pystyy odottamaan että aika loppuu. Tämä on niitä pelejä joita pitäisi pelata enemmän jotta siinä tulisi oikeasti hyväksi, mutta jos näistä kolmesta pelistä pitäisi valita, niin kyllä tämä SNES peli on se jota itse pelaisin enemmän, sillä aikakautensa tappelupelien joukossa, se on sieltä parhaasta päästä.
GEN versio on hienon näköinen peli, ehdottomasti, mutta tuntuu että se on niin naurettavan karsittu SNES peliin verrattuna että hauska peli se ei todellakaan ole ja erikoisliikkeiden tekeminen tuntuu vielä epäluotettavammalta. Nappuloita on käytössä vähemmän ja muutenkin tekoäly on paljon epäreilumpi, sillä se tuntuu merkittävästi aggressiivisemmalta. Tästä ei yksinkertaisesti ole paljoa sanottavaa muuta kuin se, että kannattaa suosiolla valita SNES versio. Tällä pelillä ei ole mitään tarjottavaa. Se häviää jopa NES tappelupelille.
Käsikonsolipelit, lähinnä kivoina lisinä
Gameboy pelejä löytyy niin ikään kolme kappaletta joista kaksi ensimmäistä ovat suoraviivaisia toimintapelejä, joskin varsin pienellä määrällä vihollisia ja muutamilla kenttähasardeilla pitämässä menon "mielenkiintoisena". Idea on hyvin simppeli eikä tarina isommin poikkea mistään aiemmasta. Perusjalkaninjat sun muut kaatuvat yhdestä osumasta, mutta pomovihollisten kanssa pitää olla vähän taktiikkaa mukana, eli katsoa miten pomovihollinen liikkuu ja iskeä oikeaan aikaan. Fall of Footclan and Back from the Sewers ovat molemmat erittäin simppelitä ja varsin nopeasti pelattuja kokonaisuuksia joista ei isommin mitään laatua irtoa. Beat em up peleiksi niissä on aika niukasti vihollisia, joten tasohyppelyn puolelle taidetaan mennä. Mitään ihmeellistä näistä on turha edes odottaa, sillä käsikonsolipelit tuppaavat olemaan merkittävästi simppelimpää ja karsitumpaa sorttia.
Radical Rescue onkin sitten aivan omanlaisensa kokonaisuus, joka poikkeaa massasta samalla tavalla, kuin ensimmäinen NESin TMNT, sillä tämä peli on enemmänkin metroidvania tyylinen luolastopeli kuin beat em up. Tarinakin on vähän erilaisempi. Kyllähän April on tällä kertaa taas Silppurin vankina, mutta aluksi ovat aivan kaikki, patsi Mikey. Pelin aikana pelastetaan muut kilpparit joiden kanssa sitten pyritään eteenpäin luolastossa. Jokaisella kilpparilla on erilaiset ominaisuutensa joista pari tuntuu olevan väärin päin, mutta pääasiassa idea toimii. Mikey pystyy propellilla laskeutumaan hitaammin ja viimeiseksi vapautettava pystyy kiipeämään seiniä pitkin. Tietyt paikat luolastossa ovat saavutettavissa vain kaikkien erikoisominaisuuksia käyttäen ja tämä peli saattaa hyvinkin olla se, jonka läpäisyyn menee kaikista pisin aika, koska ravaamista pelissä saa harrastaa todella paljon ja reitti eteenpäin ei ole mitenkään itsestäänselvä. Tässä pelissä on hyvät ideat ja Gameboy peliksi se on erittäin hyvä ja tästä ideasta saisi aikaiseksi paljon paremmankin kilpparipelin.
Radical Rescue on jopa yllättävän hyvä peli, juurikin GB peliksi.
Yhteenveto
Cowabunga kokoelma on erittäin hyvä paketti, varsinkin jos arvostaa nostalgiaa ja retrovaikeat pelit nappaavat. Modernisointien kautta peleihin saa monesti erittäin arvokkaita helpotuksia, joiden kanssa tutustua klassikoihin. Koska pelit ovat aikakautta NES-SNES, on niissä selkeitä heikkouksia mutta myös sellaista todellista nostalgiaa ja retroa fiilistä. Pelattavaa paketissa on todella paljon, kun mukana on päälle tusina peliä ja monissa on mukana moninpeli, joka on merkittävä vahvuus. Yhteenpötköön pelattuna paketissa on luvassa valtavat määrät toistoa ja vaikka useat pelit läpäisee tunnissa tai parissa, riittää pelattavaa silti paljon, juurikin moninpelin ansiosta ja varsin ne, joiden mielestä nykypelit ovat liian helppoja, voivat todella haastaa itsensä ja muistella, miten vaikeaa NES aikakaudella oli päästä pelejä läpi.
Kokonaisuutena tämä on ehdottomasti toimiva paketti kaikilla Turtles faneille ja varsinkin niille, joilla on muistoja nintendon Turtles peleistä, ajalta kun Konami oli yksi parhaita pelintekijöitä. Pienellä varauksella jos NES/SNES pelejä ei ole aiemmin pelannut, sillä ne ovat aikakautensa tuotteita ja se näkyy todellakin vaikeudessa, etenkin muutamat pelit voivat olla yllätyshaastavia.
Ne vähän heikommat pelit kyllä repivät kokonaisarvosanaa alaspäin joten pelkkää laatua kokoelma ei ole. NES/SNES aikakaudella kasvaneet saavat joka tapauksessa mahdollisuuden verestää vanhoja muistoja.
Ehkä parin kymmenen vuoden päästä tulee uusi kokoelma, pleikkarin TMNT peleistä.
+ Turtles fiilis
+ Paljon pelattavaa
+ Moninpeli
+ Runsaasti pelinmuokkauksia / helpotuksia
+ Ulkoasu ja pelattavuus
- Tiettyjen pelien käännös
- Muutama ei niin laadukas peli
- Paljon toistoa
Arvosana: 8,0
Mahtava
Turtle power!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.