Liisa Ihmemaassa saa aivan uudenlaisen ulkoasun ja tarinakokonaisuuden mitä Disney elokuvassa tai Tim Burtonin parissa elokuvassa. Tämä versio on merkittävästi synkempää tavaraa josta ei puutu verta, synkkiä teemoja ja kauhutunnelmaisia hetkiä. 

 

 

 

Liisa: Hulluus Palaa

Alkuperäinen, typerästi nimetty American McGee's Alice, elikkä siis pelkästään, Alice, ei ole tuttu peli. Madness Returns on kuitenkin sellainen tapaus, että sitä voi aivan hyvin pelata ilmankin, mutta tämän pelin jälkeen, voi olla hyvin haastavaa yrittää palata edeltäjään, sillä tarina ottaa muutaman todella synkän käänteen, vieden kokonaisuutta aivan omaan suuntaansa. Mikäli tarina Liisa Ihmemaassa on kuitenkin tuttu, enemmän kirjana kuin Disney piirrettynä, niin pelaajalla on kaikki tarvittava tämän pelin pelaamiseen, mitä tarinaan tulee.

 

Ihmemaa sen synkimmällä tavalla

Pelin tarina alkaa yhdessä Alicen istunnossa hänen psykiatrinsa kanssa. Istuinnoissa Alice yrittää päästä eroon kipeistä muistoista jotka liittyvät traagiseen tulipaloon jossa hänen koko perheensä kuoli. Alice syyttä edelleen itseään tulipalosta ja lisää stressiä tuo varsin synkkä maailma hänen ympärillään. Varsin pian Ihmemaa alkaa puskea taas esiin ja vie Alicen mennessään, Veijarikissan opastamana. Ihmemaa on kuitenkin kauakana värikkäästä ja hilpeästä, sillä koko maailma on uuden uhan korruptoima. Tämä uhka on Infernaali juna, joka myrkyttää kaiken ympärillään ja parhaillaan se muuttaa kaiken Ihmemaassa ja samalla aikaa mahdollisesti Alicen itsensä mielessä, ajaen häntä kohti psykoosia. Kaikki tutut hahmot Ihmemaassa ovat todella synkkiä versioita itsestään ja hyvin nopeasti Alicen joutuu taistelmaan erilaisia hirviöitä vastaan ja suorittamaan runsaasti tasohyppelyä läpi monien Ihmemaan paikkojen. Samalla aikaa todellisuudessa Alice tapaa monia hahmoja menneisyydestä jotka lähemmäs kaikki ovat melko inhottavia ihmisiä. Matkansa aikana Alice muistaa enemmän ja enemmän asioita tulipalosta ja siitä, miten se mahtoikaan saada alkunsa.

Madness Returns on erittäin synkkä peli, psykologinen kauhupeli tasohyppelyllä ja hack n slash toiminnalla. Eniten tämä synkkyys näkyy kuitenkin siinä, miten peli rakentuu. Todellisuudessa on traumoja, ilkeileviä lapsia ja bordellin asiakkaita, jotka jo lähes olettavat että Alice siirtyy sinne töihin. Todellisuudessa Alice ei kuitenkaan ole mikään ihan heiveröinen tyttö, sillä hänen prosessinsa kauhujen kohtaamiseen on vahvistanut häntä ja tehnyt hänestä yhtä aikaa rohkean ja sanavalmiin, mutta heiveröinen tyttö kun on, ei hän pysty samaan, mihin hän pystyy Ihmemaassa. Ihmemaa on lähes groteski versio siitä mitä se joskus oli. Alice viiltelee veitsellä korruptiohirviöitä eikä veri ole mitenkään pois suljettu tyyliseikka. Väkivalta on todella isossa osassa kokonaisuutta ja lähemmäs kaikki vastaantulevat tutut hahmot Ihmemaassa ovat melko synkkiä versioita itsestään. Pidemmälle mentäessä pelin psykologinen kauhu nostaa päätään enemmän ja enemmän, vain korostaen sitä, miten synkkään maailmaan peli sijoittuukaan.

Graafisesti peli on todella hienon näköinen. Todellisuus on hyvin harmaa mutta erittäin hienosti rakennettu maailma. Alice on erittäin hienon näköinen ja todella mainiosti ääninäytelty hahmo, sekä mahdollisesti niitä eniten ihmisennäköisiä hahmoja. Lähes kaikissa muissa on jotakin korostettua, mutta hienolla tavalla. Tätä voisi kuvailla Burton maiseksi tyyliksi Painajainen Ennen Joulua elokuvasta, mutta tyylillisesti paljon karumpana. Voisi sanoa että että tämä on Liisa Ihmemaassa, kun Guillermo Del Toro on ohjannut sen. Vaikka ohjaajana onkin American McGee, joka on tehnyt erittäin hyvää työtä maailman ja tyylin luomisessa tässä kokonaisuudessa. Tiettyjä välianimaatioita esitetään eräänlaisella paperinukketyylillä, mikä on hienon näköistä ja väkivaltaista, mutta samalla myös vähän halpa tapa viedä tarinaa eteenpäin. Alicen ääninäyttely on kuitenkin se mikä todella pelastaa senkin, sillä se on todella hienoa kuunneltavaa.

 

Viipaloiden ja pippuroiden, teen kera tarjoiltuna

Aseita pelissä on vain jokunen, mutta niillä kaikilla on selkeä roolinsa ja lähes kaikkia pystyy päivittämään. Vorpal veitsi on nopea perusase kun taas keppihevonen on sotavasaran tyylinen voimakas ase. Pippurimylly on nopea konekivääri kun taas teekannu on tuhovoimainen kranaatinheitin. Vieterilelu taas on räjähde, joka myös vetää vihollisten huomiota itseensä. Tietyt aseet ovat hyviä tiettyjä vihollisia vastaan ja toiset toisia. Pippurimylly esimerkiksi, tarpeeksi päivitettynä, saa viholliset aivastamaan ja asettaa heidät täysin alttiiksi vahingolle. Vaihtelua on rajallisesti mutta tarpeeksi. Merkittävä ongelma toiminnassa on enemmänkin se, että tietyt vihollistyypit ovat todella ärsyttäviä. Tästä pelistä löytyy ylikestävää hirvitystä, jatkuvasti suojaavaa ampiaista ja ajoittain vahingoittumatonta ilmassa leijuvaa möykkyä. Vihollisvaihtelua tulee maailmojen kautta sillä eri maailmoissa on erilaisia vihollisia, kuten samuraiampiaisia, teeastiastopeikkoja ja Hertta kuningattaren pelikorttisotilaita.

Erilaiset viholliset tuovat vaihtelua toimintaan ja pääasiassa toiminta onkin todella mielekästä ja kestää varsin pitkään. Sitä ei tosin ole rytmitetty kaiken muun tekemisen kanssa erityisen hyvin eikä se myöskään kestä pelin loppuun asti, sillä tietyssä pisteessä lähemmäs kaikki osa-alueet alkavat todella toistaa itseään, kun peli ei isommin enää kehity mihinkään vaan toistaa monia rasittavimpia ideoitaan. Pelin tarina on kuitenkin niin hyvä, että kokonaisuuden jaksaa kuitenkin käydä läpi asti ja toiminta on pääasiassa hyvin tehtyä loppuun asti, rasittavat viholliset poislukien. Vaikka vihollisten ulkoasu ja tyyli vaihtelee, niin niiden käyttö ei isommin kehity ja koska tiettyjä vihollisia toistetaan jatkuvasti, alkaa niitä vastaan taistelu tietyssä vaiheessa todella ärsyttää. Varsinkin kun loppuun asti kehitetyt aseet eivät vain tehoa vihollisiin, joiden voittamiseksi pitää aina toistaa tiettyä kaavaa.

Toiminnan ohella on myös tasohyppelyä ja salapaikkoje etsimistä. Alice pystyy tekemään useamman hypyn ilmassa ja syöksymään joko kiinteällä maalla, tai ilmassa. Syöksy on ilmassa usein riskipeliä, koska se ei toimi ihan niin hyvin kuin pitäisi. Salapaikkojen suhteen pääosassa on Alicen mahdollisuus kutistua. Pienenä Alice näkee asioita, joita isona ei. Nämä ovat usein piirroksia ympäristössä jotka näyttävät mihin päin pitäisi mennä ja missä päin on keräiltäviä esineitä ja sitä rataa. Monesti pitää mennä avaimenreiän läpi keräämään tavarat ja sitten taas takaisin. Nämä ovat pääasiassa houkuttimia pois pääpolulta, mutta kivaa vaihtelua ja lisätekemistä joka tapauskessa, vaikka niistä ei juuri mitään saakaan. Harmillista tosin on että näistä tärkeimmät ovat paikoitellen todella rasittavasti jemmattuja ja joko todella vaikeita löytää, tai niin selkeällä paikalla, että niitä ei pitäisi voida missata.

 

Heikosti rytmitetty tyylikäs kokonaisuus

Tasohyppely ja toiminta eivät koskaan tunnu olevan hyvässä tasapainossa sillä kummankin heikkoudet varjostavat kaikkia osuuksia. Tietyt pulma-alueet ovat hyvin turhauttavia, ei siksi että niissä ei tietäisi mitä tehdä, vaan koska niistä puuttuu se mielekkyys tehdä se kaikki. Pelistä huomaa tietyissä tilanteissa sen ikääntymisenkin, sillä oikeastaan mitään ei saisi tehdä nopeasti, koska pelattavuus ei ole tarpeeksi ketterää siihen. Etenkin tuplahyppyjen ja syöksyjen yhdistelyssä tarkkuus on melko alhaisella tasolla. Salapaikkojen kanssa tuntuu että lähemmäs aina pitäisi käyttää Alicen kykyä kutistua, että varmasti näkisi kaikki piilopaikat, tai reitit niiden luo. Peli pysyy todella suoraviivaisena ja reitti eteenpäin on usein selkeä, mutta silti on niitä tilanteita, kun vahingossa menee liikaa eteenpäin, ei ehdi pippuroida piilossa olevaa porsaankärsää.

Tasollisesti peli alkaa tietyssä pisteessä todella horjua. Aluksi kaikki menee erinomaisesti. Pelaaminen on hyvin jaksotettua, viholliset ja Ihmemaan asukit on tehty todella hyvin. Vastaan tulee todella hienoja viittauksia menneisyyteen sillä mm. Jabberwocky on mukana, tavallaan. Myös todellisuudessa kaikki lähtee hienosti käyntiin. Sitten meno alkaa todella laahaamaan, mitä tulee tasohyppelyyn ja toimintaan, mutta todellisuusosuudet toimivat edelleen, ne toimivat oikeastaan kokomatkan ajan, kertoen todella kiinnostavan ja hyvin rytmitetyn tarinan, jonka seuraamisessa pitää olla oikeasti hereillä. Pelaamisessa mopo alkaa tietyssä pisteessä todella karkaamaan. Tietyt järeämmät viholliset ovat todella rasittavia tuhottavia ja tasohyppely alkaa mennä todella itseääntoistavaksi tietyssä pisteessä. Salapaikat sun muut tuntuvat myös menevän melkolailla yli, varsinkin siinä mielessä että jos menee tarpeeksi pitkälle, ei voi enää palata.

Tyylillisesti eri alueet Ihmemaassa ovat aina hienoa katseltavaa, mutta pelattavuus ei kehity niin paljoa, että se pysyisi koko matkaa kiinnostavana. Madness Returns on pidempi peli mitä itse odotin, sillä sen läpäisyyn menee helposti päälle 10 tuntia, riippuen miten paljon tutkimista harrastaa. Pelissä ei kuitenkaan ole niin paljon muuttujia, että tämä meno pysyisi kiinnostavana. Sanotaan että liukumäkiosuudet ovat aina hauskoja mutta tietyt liukapulmapalapelit ovat rasittavia heti ja ne olisi voinut pitää yhden alueen minipelinä. Minipelejä on jokunen ja ne ovat kivaa vaihtelua, joskin osaa olisi voitu käyttää enemmän ja osaa ei ollenkaan. Madness Returns on kuin kokoelma hyviä ideoita jotka ovat olleet tehosekoittimessa huonojen ideoiden kanssa ja lopputulos on sekasotku jossa hyvät puolet ovat melko huonossa suhteessa. Yleisesti peli on todella mielekästä pelattavaa, mutta siinä on monesti liian vähän kiinnostavaa vaihtelua.

---

Yhteenveto

Alice: Madness Returns on kokonaisuutena erittäin tyylikkäästi rakennettu peli joka tunnelmassaan ja tarinankerronnassaan on erittäin onnistunut, vaikka paikoitellen tuntuukin vähän kiirehtivän ja ajoittain taas laahaavan. Rytmitys ei ole pelin parasta antia ja pelattavuudenkin suhteen monesti tuntuu että tiettyihin ideoihin jumiudutaan liiankin pitkäksi aikaa, sen sijaan että yritettäisiin jotakin uutta. Siitäkin huolimatta Alice 2 on erinomainen kokonaisuus jossa toiminta on hyvää tietyistä heikkouksistaan huolimatta ja joka ottaa isot pisteet ulkoasustaan, teemojen käytöstä ja tutun tarinan käytöstä sen synkimmällä tavalla tähän mennessä.

 

+ Synkki ja raaka ulkoasu

+ Kauhutunnelmainen tyyli

+ Tuttujen hahmojen käyttö

+ Toiminnan ja pelattavuuden ideat

 

- Vaihtelua olisi voinut olla enemmänkin

- Vihollisten käyttö junnaa paikoillaan

- Rytmitys

Arvosana: 7,6

 

Erityinen