Paha%20L%C3%A4nsi.jpg?1669392398

Kolmen erinomaisen teeman yhdistelmä mielekkäänä toimintapelinä



Evil West on tyylikäs kokonaisuus joka on perusidealtaan westerni johon on sitten lisätty fantasiaelementtejä ja runsaasti steampunktyyliratkaisuja. Tämä kaikki on sitten esitetty näyttävänä, monipuolisena ja mielekkäänä toimintapakettina. Evil West ei vaikuttaa heti sellaiselta sivuun jäävältä tapaukselta, mikä on sääli, sillä tässä pelissä on enemmän tyyliä ja mielekkyyttä, kuin monissa pelissä yhteensä. Varsinkin jos länkkäripelit oikeilla lisävivahteilla millään tavalla kiinnostavat.





Paha Länsi

Evil West on peli jota kohtaan odotukset ovat tavallaan vakiintuneet ajan kuluessa. Ensin peli näytti ehdottomasti houkuttelevalta länkkäriltä kauhuvivahteisilla elementeillä ja erikoisvarusteilla. Ihan kuin Darkwatch, jota en PS2:lla koskaan päässyt pelaamaan. Syystä tai toisesta peli on alkanut vaikuttaa kokoajan houkuttelevammalta, vaikka mitään konkreettista tietoa siitä ei ole missään vaiheessa tullutkaan. Western peli fantasiaotteella on kuitenkin loistava kombo ja kyllä teslapunk tuo siihen lisää ytyä, vaikka steampunk olisikin ollut parempi.


Western-Teslapunk-Fantasia

Evil West ottaa mallia historiasta, mutta käyttää sitä vain pohjana. Monia tuttuja ratkaisuja löytyy ajanjaksosta jossa villi länsi on jo jääämässä taaksepäin kun teollisuus jyllää ja teknologia kehittyy hurjaa vauhtia. Mutta varjoissa elävät monet hirviöt, jotka varsinkin öisin piinaavat Amerikkaa. Tässä kohtaa kuvaan astuukin Rentier Instituutti ja sen kouluttamat ja aseistamat hirviönmetsästäjät. Päähenkilö on Jesse Rentier, Instituutin perustajan William Rentierin poika ja yksi parhaita asemiehiä mitä löytyy, puhumattakaan nyrkkisankareita lähietäisyydellä. Rentier taitaa aseen kuin aseen käytön ja pärjää erinomaisesti myös lähietäisyydellä. Monella tavalla hän on sellainen melko perustyylinen karu lännenmies jollaisia on elokuvissa nähty yksi jos toinenkin. Tarina lähteekin käyntiin suoraan toiminnasta, kun Rentier yhdessä konkarimetsätäjä Edgarin kanssa jahtaa erästä vampyyriä. Yksi tilanne johtaa varsin nopeasti toiseen ja yhdestä jahdista tulee seuraava. Tarinassa on paljon kliseitä ja useita länkkärileffojen teemoja, mutta loppuviimeksi tarina on vain mahdollistamassa tapahtumien etenemisen ja monenlaisten taistelutilanteiden tapahtumisen, sillä pelkän tarinan varaan tätä peliä ei voi laittaa.

Jesse Rentier tuo tyylillisesti nopeasti mieleen Victor Vranin, pienillä eroilla. Tosin Rentier ei missään kohtaa saa käyttöönsä miekkaa, mikä on tavallaan sääli, mutta hirviönmetsästäjän tavoin hänellä on muutoin melko kattava arsenaali. Rentierin tapauksessa yksi näkyvimpiä tyyliseikkoja on hänen hansikkaansa joka on melkoinen järkäle, mutta tietyssä vaiheessa, kun muutakin arsenaalia alkaa olla reppulastillinen, niin se hansikas ei ole enää ihan yhtä näkyvä osa. Tyyliseikkojen lisäksi näiden kahden asenne ja toiminta on myös samankaltaista, joskin Rentier on ehkä vähän karumpaa tyyppiä. Itsellä tulee myös Hugh Jackmanin Van Helsingin mieleen koko asetelmasta, joskin Vatikaani on vaihtunut Villiin Länteen, mutta tyylillisesti mukana on paljon samaa eikä aikakausikaan paljoa heitä. Varsinkin kun arsenaaliinsa saa varsijousen, tulee entistä enemmän Van Helsing mieleen ja omalla kohdalla se on kaikki plussaa.

Evil West ei pelinä isommin yritä edes Red Dead Redemptionin metsästymaille, sillä fantasia-asetelmansa ansiosta se tekee aivan omaa juttuaan ja teslapunk teknologian kanssa tämä asetelma on oitis erittäin tyylikäs ja kiinnostava. Varsinkin jos fantasian ja tieteen yhdistelmät kiinnostavan, osuu tämä peli juuri oikeaan paikkaan. Teknologiaa on sen verran että sillä voidaan tuoda toimintaan enemmän vaihtoehtoja, mutta kuitenkin sen verran vähän, ettei se peitä täysin alleen sitä länkkäriulkoasua. Fantasiaan pätee pitkälti sama, sillä hirviöitä on todella monenlaisia, mutta tätäkään osapuolta ei vedetä täysin överiksi vaan tietynlaisesta tyylistä pyritään pitämään kiinni. Vampyyrit ovat ehkä kärjessä, mutta eivät jää ainoiksi sillä mukaan mahtuu myös ihmissusia sekä monenlaisia mutantteja. Puhumattakaan niistä astetta kovemmista pomohirviöistä.


Hugh Jackmanin Van Helsing Villissä Lännessä

Evil Westissä on jo pelkästään tyylisekoikkejan ja maailman kautta paljon sellaista, mikä tuo mieleen yhden jos toisenkin pelin tai elokuvan josta itse olen pitänyt todella paljon ja jotka tuntuvat kokonaan unohtuneilta pelimaailmassa. Tämä on yksi syy, miksi tämä peli uppoaa niin hyvin eikä päästä otteestaan. Vastaavia pelejä on tullut ennenkin ja joskus pelit ovat heti ensimmäisestä pelistä alkaen onnistuneet tekemään lähtemättömän vaikutuksen, joskus jopa melko pienillä asioilla. Ensimmäinen Devil May Cry nappasi välittömästi koska Dante oli niin cool ja käytti aseinaan sekä miekkaa että pistooleja, mikä tuntui siihen mennessä siltä, että niitä ei voi yhdistää, mutta DMC yhdisti. Samanlaisia kokemuksia on jokusia ja elokuvamaailmassa Hugh Jackmanin Van Helsing elokuva on sellainen, sillä se on jäänyt ehdottomasti yhdeksi suosikseni ja PS2 peli kyseisestä elokuvasta toimi myös todella hyvin, vaikka siinä olikin merkittävät heikkoudet ja kokonaisuutena se tuntui halppisversiolta, juurikin Devil May Crysta.

Jesse Rentier tuo tyylillisesti nopeasti mieleen juurikin Hugh Jackmanin Van Helsingin mistä syystä pelillä on oitis merkittävä etulyöntiasema moneen muuhun peliin ja tämä jo pelkästään tyylillisesti, ilman että peliä on ehtinyt pelaamaan ollenkaan. Van Helsing tunnelman kautta peli tuo myös nopeasti mieleen pelin Victor Vran, joka aikoinaan myös muistutti hieman Van Helsingiä. Victor Vran on myös yksi niitä pelejä joka omalla kohdalla on jäänyt vahvasti mieleen yhtenä todella aliarvostettuna mutta erittäin hyvänä pelikokonaisuutena. Kyseisessä pelissä asevalikoima oli tätä peliä laajempi ja miekkoja oli paljon enemmän. Tosin Vranin tapauksessa se westerniteema saapui pakettiin enemmän vasta Mötorhead lisäsisällön kautta. Ja se oli mahtavaa. Tälläinen pelihahmon tietty tyylikkyys siis ruokkaa oitis muutamia sillaisia pelillisiä haluja, joita muutoin ei pysty samalla tavalla ruokkimaan ja vaikka pelissä onkin todella omanlaisensa ote, niin samalla aikaa se onnistuu tyydyttämään juurikin sellaisen janon johon niin monet muut pelit eivät vain pysty.

Evil West tuo myös mieleen erään PS2 pelin jota en koskaan päässyt pelaamaan, nimittäin Dark Watch. Tietyllä tavalla voisi sanoa että Evil West on Darkwatch remake, sillä ote on niin samanlainen cowboy ja vampyyri ideoineen. Darkwatchista en tiedä yksityiskohtia koska en todellakaan sitä päässyt aikoinaan pelaamaan eikä peli ole ainakaan vielä tullut osaksi PS Plussaa, vaikka toivossa eletäänkin. Mutta se millaisena Darkwatchia olen pitänyt, on melko lähellä Evil Westiä, vaikka Darkwatch olikin FPS peli. Tarpeeksi kauan kun miettii niin on erittäin todennäköistä että mieleen tulisi muitakin pelejä joista Evil West muistuttaa tyylillisesti, ideallisesti tai tunnelmallisesti.


Tarina toiminnan tyylikkäänä tukena

Evil West ei ole tarinallisesti se erikoisin tapaus. Päähenkilö on hyvä, mutta samalla aikaa sellainen, jollaisia on nähty ennenkin. Pääroisto on suuri pettymys ja yksi pelin merkittäviä heikkouksia. Sivuhahmoissa on varsin monipuolinen joukko johon kuuluu monia kliseisiä hahmoja, joista osaa on käytetty paremmin ja osaa huonommin. Tarina puolestaan etenee erittäin vikkelästi eikä jää isommin makustelemaan mitään osa-aluetta. Tälläisenään se tuntuukin olevan lähinnä syy heittää pelaaja erilaisiin paikkoihin tappamaan tusinakaupalla hirviöitä. Siinä mielessä, peli on todella videopelimainen.

Tarinan yhdeksi heikkoudeksi nouseekin juuri tämä, että kaikki tuntuu etenevän vähän liian vikkelästi, eikä oikeastaan mistään oteta mitään kunnolla irti. Saavutaan paikkaan A, tehdään asia B josta seuraa C, sitten sama toisessa paikassa. Peli olisi hyötynyt merkittävästi siitä, jos tarinan kanssa olisi välillä edetty vähän enemmän makustellen tiettyjä puolia, eikä suoraan hosuttu eteenpäin. Tietyssä mielessä on kuitenkin hyvä että peli ei juutu pitkiin keskusteluihin tai vastaaviin tilanteisiin joilla ei ole mitään muuta roolia, kuin olla täytteenä isossa kokonaisuudessa. Tärkeää on lisäksi se että ainakin pelintekijät vaikuttavat tietävän, että heidän pääajatuksenaan on tarjota ensisijaisesti toimintapeli ja toissijaisesti länkkäritarina.

Tyylillisessä mielessä tarina ainakin onnistuu, koska erilaisia paikkoja tulee varsin paljon ja sitä kautta tarjotaan oikein hyvää vaihtelua. Tietyt tyyliseikat tosin eivät ole sieltä parhaasta päästä, lähinnä siksi, koska ne peittävät paljon alleen tai korostuvat vähän liikaakin. Näistä ehkä kaikista näkyvimpiä ovat kaikki tesla-aseet joissa sininen sähkö korostuu vähän liikaakin. Se on selvästi suunniteltu juttu, mutta tämä on yksi seikka miksi pidän itse steampunkista enemmän kuin teslapunkista, vaikka jälkimmäisekin on tietyt vahvuudet. Tässä tapauksessa tosin tuntuu että teslapunk on osittain jopa taikuutta, tai ainakin sellainen fiilis tulee toiminnasta jossa pelaaja pystyy tekemään melko erikoisia temppuja. Väistöliikkeistä ja vastaavista tulee tietyssä vaiheessa jo niin sähköllä kyllästettyjä, että pakostakin alkaa tuntua että sähkö on eräänlaista magiaa, jota Jesse Rentier kykenee huipputeknologiahanskallaan valjastamaan käyttöönsä.



Western%20%282%29.jpg?1669392405

Tyylikäs länkkäri alusta loppuun asti



Videopeli isolla V:llä

Evil West tuo mieleen yhden jos toisenkin pelin, jotkut tyylissä ja jotkut pelattavuudessa. Kokonaisuutta voi joka tapauksessa kuvailla todella selvästi erittäin videopelimaiseksi, PS2-PS3 kaudelta, kaikessa hyvässä. Pelissä ei ole mitään ns. Ylimääräistä ja pelaaminen on suoraan hauskanpitoa hyvällä otteella ja juuri oikeilla ideoilla jotka pitävät toiminnan todella hauskana. Mieleen tulee monta peliä joita tämä kokonaisuus muistuttaa ja monta hahmoa, jotka sopivat hyvin päärooliin tälläisessä pelissä.


Devil May Cry: Wild West

Toiminnallisesti peli tuo välittömästi mieleen Devil May Cry pelisarjan. Erilaisia aseita on useita, peli yhdistelee lähitaistelua ja ammuskelua erinomaisesti ja näyttävästi, kun pelihahmo listii erilaisia demoneja, vaikkakin vampyyrit ovat tällä kertaa pääosassa. Päähenkilö Jesse Rentier nyt ei ole Danten tasoinen päähenkilö, mutta tälläiseen peliin oikein sopiva hahmo. Siinä mielessä peli tuo myös mieleen PS2 pelin, Van Helsing, joka selvästi yritti olla Devil May Cry, mutta johon ei oltu panostettu tarpeeksi. Tähän on ja kokonaisuus voisi helposti olla Van Helsing peli, tietyillä muokkauksilla. Yleinen tyyli ja tunnelma ovat juuri oikealla tasolla Van Helsing peliin, tai sitten synkkään western fantasiatoimintaan steampunk/teslapunk tyylisekoilla. Toiminnasta löytyy myös samanlaista fiilistä mitä Remnant: From the Ashes pelistä löytyi ja tyylillisesti hahmo ei myöskään ole kaukana siitä, mitä oma hahmoni pelissä oli.

Toiminnassa korostuu erilaisten tekniikoiden ja aseiden käyttö. Rentier kantaa koko arsenaalia mukanaan ja eri aseet ovat eri näppäinten takana. Yhdellä napilla tehdään lyöntejä hanskalla, toisella laukauksia pistoolilla. Jos pitää tähtäystä pohjassa, käyttää Rentier kivääriä. Tiettyjä aseita vaihdellaan toiseen, sillä esimerkiksi kivääri ja varsijousi ovat saman paikan aseita ja niiden vaihto onnistuu nappia painamalla. Arsenaali pystyy suhteellisen hillittynä, mutta muuttujia on niin paljon että toiminnasta saa kyllä rakennettua todella itsensä näköistä. Eräs asia mikä todella tekee toiminnasta vielä vähän enemmän DMC tyylistä on se, miten lennokkaasti vihollisia käsitellään. Rentier voi löydä vihollisen ilmaan ja sitten ampua vihollista tämän ollessa ilmassa, tai lyödä tai vetäistä maahan. Tosin, Danten tavoin pelihahmo itse ei hyppää ilmaan pieksemään ketään, vaan pystyy maassa.

Devil May Crysta poiketen peli ei pidä kirjaa mistään komboista tai heittele kommentteja tyyliin Dull tai Savage, mikä on tavallaan missattu mahdollisuus kannustaa pelaajaa tekemään paremmin ja linkittämään hyökkäyksiään yhtenäiseksi. Taistelusysteemi kuitenkin pitää menon todella mielekkäänä ja erittäin näyttävänä. Erilaisia liikkeitä on niin paljon että osa niistä voi helposti unohtua tai jäädä muuten vain vähälle käytölle, kun mielekkäämmät tai toimivammat taktiikat menevät niistä ohi. Lähitaistelussa on omat vahvuutensa ja samoin kaukotaistelussa ja kun mukaan tulee erilaisia vihollisia, niin tatkiikat kehittyvät. Itsellä varsin on Devil May Crysta tuttua se kombojen opettelu ja linkittäminen, minkä vuoksi tämän pelin systeemiin pääsee todella helposti sisään ja ilman paineita tehdä mitään virheettömästi, kun peli ei sitä isommin noteeraa.


Arsenaali kasvaa ja kehittyy

Aseita pelissä on hillitysti, mutta silti sen verran paljon että kaikki niitä ei yhden pelikerran aikana ehdi kehittää huippuunsa. Arsenaalia saa pelin edetessä hiljalleen enemmän. Ensin opetellaan nyrkit, sitten annetaan pistooli, sitten kivääri ja sitten haulikko. Koska kaikkia aseita ei saa heti, on niiden kehittäminen helposti arpapeliä, koska sitä ei voi varmaksi tietää että onko myöhemmin saatava ase sitten parempi kuin nykyinen. Tosin pistooli ja kivääriase ovat sellaisia joita tulee käytettyä enemmän kuin vaikkapa haulikkoa, jonka cooldown on sen verran pitkä, että haulikko on paljon säännöstellympää sorttia kuin pistooli ja kivääri, joilla voi ammuskella pitkälti kokoajan, välillä ladaten. Pistooli on nopea ladata eikä kivääriäkään kauaa vie. Loppupuolen päivitykset ovat kuitenkin niin hintavia, että viimeistään siinä vaiheessa alkaa oikeasti miettiä että mitä aseita käyttää eniten.

Koska eri päivitykset saa vasta tietyssä kohtaa peliä, on pelaajalla aikaa kokeilla useampaa asetta ja löytää se oma suosikki. Kun aseisiin tulee mukaan hiema teslaa, niin niihin tulee merkittävästi lisää ytyä. Pistoolin ammukset esimerkiksi kimpoilevat ja kiväärin ammuksia pystyy virittämään järeämmiksi laukauksiksi. Kilpailevia aseita ei ole paljoa ja nekin ovat niin omanlaisiaan, että mikään ase ei tunnu turhalta, sillä kivääriä on tarkka ja tehokas, kun taas sen kanssa paikan jakava varsijousi on nopeampi ja siinä on isompi lipas. Lisäksi aseiden päivittämisestä ei tarvitse ottaa stressiä koska päämajassa pystyy resetoimaan kaikki päivityksensä ja aloittamaan alusta ilman että menettää oikeastaan mitään, mikä on oikein hyvä ajatus, jos toinen ase alkaakin tietyssä vaiheessa vaikuttaa houkuttelemavammalta kuin toinen.

Hanskaa päivitetään myös, tai oikeastaan hanskoja, sillä toisessa ovat fyysiset hyökkäykset ja toisessa teslahyökkäykset joista kummallakin on ehdottomasti puolestansa. Pelaajan ongelmaksi jää lähinnä se että mitä ominaisuuksia päivittää ja käyttää, jotta taistelussa on tiettyä synergiaa. Aseita päivitetään rahalla jota löytyy kentistä kun taas hanskoja päivitetään kykypisteillä, joita saa kokemuksesta. Nämä kehityspuut eivät ole isoja, mutta kuitenkin sen verran monipuolisia, että niissä saattaa yhdessä jos toisessakin kohtaa joutua miettimään että mikä on oikeasti se paras vaihtoehto. Tiettyjä taitoja taas voi löytää kenttiin piilotetuista arkuista, joista osa on helposti löydettävissä ja osa vähän enemmän jemmassa. Rahaa on siellä ja täällä, mutta kyllä kenttiä saa aika tarkasti kaluta, jotta saa tarvittavat varat päivityksiin.

Aseistuksen kanssa ehkä ainoa asia mitä itse olisin todella halunnut mukaan, olisi ollut jonkinlainen miekka. Syynä voi olla se että Devil May Cryssa miekat olivat isossa osassa ja pelin kannalta syy miekkojen puuttumiseen on siinä, että niitä ei Villissä Lännessä ollut niin paljoa. Mutta samalla aikaa, ratsuväen sapeleita käytettiin, eli miekkojen mahdollisuus olisi ollut täysin perusteltavissa. Teslapunk näkyy arsenaalissa ylivoimaisesti eniten, koska lähemmäs kaikki aseet ovat tietyn tasoisina jollakin tavalla "teslattuja".


Suoraviivaista toimintaa taistelusta toiseen

Pelissä tietyt vihollistyypit toistuvat melko paljon kun taas toiset ovat sellaisia, että niitä käytetään todella säännöstellysti. Ihmismäisemmät viholliset ovat hirviöihin nähden melko harvinaisia. Todelliset pomoviholliset kyllä erottaa eliittivihollisista, jotka tekevät ensiesiintymisensä pomovihollismaisesti, mutta tulevat pelin edetessä niin tutuiksi, että ei niitä voi pomovihollisiksi kutsua. Joskus ne esiintyvät lauman kanssa, joskus taas tupla ja joskus sekaisin toisen eliittivihollisen kanssa. Vihollisvaihtelua peliin olisi voinut tehdä enemmänkin sen sijaan että viholliset esiintyvät lähinnä eri kokoonpanoissa. Tämä korostuu varsinkin silloin kun vastassa on tiettyjä kestävämpiä vihollisia joita vastaan on taistelulta pelin alusta asti.

Peli on yksi pääajatus ja se on toiminta. Kentät ovat melko suoraviivaisia eikä niissä ole aina täysin selvää että mihin voi mennä ja mihin. Monesti paikat joista voisi päästä, ovat täysiä umpikujia ja sitten on niitä paikkoja, joihin jostakin syystä pääseekin ja lopussa odottaa yleensä fyrkkaa. Kenttäsuunnittelussa reitit eteepäin ovat hyvin selkeitä, sillä kimmeltäviä ketjuja on siellä, minne kuuluu mennä. Joskus heilahdetaan tasolta toiselle, joskus mennään puomin yli ja joskus ali. Eksyminen on melko epätodennäköistä sillä jopa avoimemmat kentät ovat aika selkeitä määränpäältään. Näennäistä vaihtelua on yritetty tuoda jokusilla pulmakohdilla joissa yleensä etsitään jotakin mitä ampua tai hajottaa tai painaa, joskus sähkölatauksen kanssa, eli nopea aikaraja tehtäviä. Ei mitään järin ihmeellistä, mikä on tässä tapauksessa ihan hyvä asia. Tuntuu että tämä on eräs virhe pelintekijöiltä, sillä näennäisten pulmien sijaan, olisivat mieluummin tehneet kombosysteemin tai jotakin muuta toimintaa tukevaa peliin, koska toiminta on se pääasia, siitä ei päästä mihinkään.

Itse monesti totean että toiminnallisissa peleissä pulmat ovat niitä heikoimpia osa-alueita ja tässäkin tapauksessa se tavallaan pätee, koska pulmat ovat siellä vain pulmien vuoksi. Ne tuntuvat vielä enemmän hidasteilta kuin niissä peleissä joissa niihin on vähän enemmän panostettu. Tosin, itse otan mieluummin tälläisen simppelin rytmittäjän, kuin sellaisen väkisin mukaan väännetyn rasitteen. Onko niillä eroa, ei välttämättä.

Sivutehtäviä pelissä ei ole. Pelissä on vajaa pari kymmentä lukua ja jokaisessa toistetaan hyvin pitkälti samaa kaavaa. Kulje kentässä eteen päin, kerää tavaraa jos satut löytämään, tapa vihollisia sitä mukaa kun niitä tulee ja lopuksi kukista pomovihollinen, jos sellainen on kentässä. Keräiltävää tavaraa on myös kosmeettista ja tarinallista, eli sitäkin puolta pelissä on ajateltu, mutta pääpointti on joka tapauksessa se, että Evil West on toimintapeli ja toimintaa pelissä tulee vastaan kaikista eniten. Monessa pelissä toisto on puuduttavaa ja sellainen fiilis tässäkin pelissä voi helposti tulla, mutta koska aseita ja kykyjä voi vaihdella varsin usein jos haluaa, pystyy toimintaa pitämään melko vaihtelevana ja kaltaistensa pelien joukossa, tämä on vähemmän turhauttavaa toistoa, kuten Devil May Cryssakin.



Rentier%20%283%29.jpg?1669392403

Hirviönmetsästäjäcowboy



Selkeä ensimmäinen osa sarjaa

Lienee selvää että jokainen peli haluaa kehittyä pelisarjaksi ja Evil West ei taida olla mikään poikkeus. Pelistä huomaa todella selvästi tietyt asiat joita voisi viedä pidemmällekin ja tässä mielessä peli tuo mieleen Star Wars Jedi: Fallen Orderin josta myös huomasi, mitä voisi kehittää. Fallen Orderin tavoin Evil West kuitenkin tekee juurikin ne perusteet erittäin onnistuneesti ja tämä on sellainen peli josta oikein mielellään pelaisi sitten joskus jatko-osaakin, varsinkin jos se oikeasti tarttuisi pelin heikkouksiin ja hiosi kokonaisuutta niiltä osin.


SPOILERTERRITORIO ALKAA

_______________________________________________________________________________


Pelattavuudessa on tietysti omat spoilerinsa, mutta pääasiassa ne asiat joita itse pidän spoilereina ovat tarinallisia. Evil West on yllättävän hyvin kirjoitettu kokonaisuus jossa on muutama astetta isompi yllätyskin. Tosin se mikä lopulta jää harmittamaan eniten on se, että pelistä puuttuu sellainen oikeasti hyvä pääroisto. Tavallaan, nyt ei ole Van Helsingillä sitä Draculaa vastassa, vaan enemmänkin tälläinen paljon laimeampi versio siitä. Sanotaan että idea ei ole suoraan huono, mutta se olisi voinut olla niin paljon parempikin.

Luvassa ei ole mitään eeppistä high noon yhteenotto kahden lännenmiehen välillä eikä myöskään ikivanhaa vampyyriä nosferatu tyyleineen, vaan tässä on enemmänkin selvästi menty siihen suuntan, että se pääroisto tulisi astetta yllätyksellisemmästä suunnasta. Tämä on ehkä omalla kohdalla se suurin harmin paikka, koska siinä poistuu se eeppinen lopullinen yhteenotto. Kakarat pääroistoroolissa kun eivät toimi elokuvissa eivätkä peleissä ja tämä on hyvin selvää myös tässä tapauksessa. Felicity olisi kelvollinen sivuroistona mutta pääroistona hän ei toimi. Pelissä olisi ollut mahdollisuuksia paljon parempaan mutta siihen suuntaan ei sitten lopulta mentykään.

Pääroiston suhteen kaikki olisi toiminut paljon paremmin jos oltaisiin otettu Dracula tyylinen lähestymistapa tämän Veren Vangit lähestymistavan sijaan. Tosin, Veren Vangit olisi toiminut, jos pääroistoksi olisi valittu Tom Cruise tai edes Brad Pitt, mutta ei todellakaan Kirsten Dunstia, tai edes vähän parempaa versiota hänestä. Kyllä tämä olisi tarvinnut enemmän Gary Oldman tyyliä, tai modernimmasta näkökulmasta, Luke Evans tyyliä.

Tarinallisesti pelissä on myös tietyt typeryydet. Rentier Instituutti päihitetään aivan liian helposti ja monet sitä seuraavat juonikuviot tuntuvat etenevän jotenkin vaivattomasti, ihan kuin tämä metsästäjäkilta ei olisi oikeasti mistään kotoisit, pois lukien ne ihan muutamat porukassa. Tarinassa on ehdottomasti puolensa, mutta ongelmallista on että monet niistä vesitetään melko pahasti, melko nopeasti, mikä ei missään mielessä ole hyvä asia.

_______________________________________________________________________________

SPOILERTERRITORIO PÄÄTTYY


Peli joka jää helposti isompien varjoon

Kun samana vuonna ilmestyvät kaksi titaania, jäävät tälläiset todella mahtavat pelit helposti niiden varjoon. Alkuvuodesta ilmestyi uusi soulslike kuningas Elden Ring ja nyt loppuvuodesta ennen ilmestymistään napakympiksi julistettu God of War: Ragnarök. Evil Westin julkaisuaika ei sekään ole paras mahdollinen ja tälläisistä syistä tälläinen peli voi helposti jäädä sivuun suurelta yleisöltä, mikä ei tee hyvää sen jatko-osa toiveille. On siis mahdollista että tämä peli jakaa saman kohtalon mitä hyvin monet PS2 pelit aikoinaan ja monet niistä olivat sellaisia joista itse todella pidin. Itse laittaisinkin tämän samaan kastiin monien, varsinkin omasta mielestä rikollisen aliarvostettujan, PS2 pelien kanssa. Näitä ovat mm. Van Helsing, Spawn: Armageddon ja Punisher. Niissä on todellakin sitä jotakin, vaikka niissä myös selkeitä heikkouksiakin onkin. Varsinkin Van Helsing tulee siinä mielessä todella lähelle tätä peliä, sillä siinä missä Van Helsing oli monella tavalla kuin halppisversio Devil May Cry:sta, on Evil West sitä Devil May Cry V:stä.

Kyllähän pelissä on niitä heikkouksia kuten missä tahansa, mutta siinä missä Elden Ringin ja GoW: Ragnarökin heikkouksia oitis peitellään ja leikitään että niitä ei ole, monissa muissa peleissä ne nostetaan jalustalla, vaikka ne olisivat kuinka mitättömiä. Evil Westin tapauksessa tietyt heikkoudet eivät ole mitenkään mitättömiä vaan hyvin tyypillisiä tämäntyylisille peleille jossa erittäin suuressa roolissa on merkittävästi suoraviivaisempi pelaaminen ilman sivutehtäviä, avointa pelimaailmaa tai valintojen muokkaavaa tarinaa. Erittäin harmillista onkin se että tästä pelistä puuttuu juurikin sellaisia asioita, joita pelintekijät pakostakin ovat ajatelleet peliä tehdessään, mutta joita eivät jostakin käsittämättömästi syystä ole sitten kuitenkaan pelin lisänneet.


Pienillä asioilla olisi päästy seuraavalle pisteelle

Harmillista on pelin tapauksessa se, että toiminnalliseen suuntaan olisi tarvittu aivan vähän "sitä jotakin" joka olisi välittömästi auttanut korottamaan lopullisen arvosanan ylöspäin. Hyvin simppeli asia jonka niin monet muut pelit ovat osanneet hyödyntää ja tuntuu todella oudolta, että Evil Westissä ei sitä ole, koska se sopisi tähän kuin nenä päähän, nimittäin combosysteemi ja sitä seuraava arvosanasysteemi. Devil May Cry V:sta taas esimerkkinä käyttääkseni. Kyseisen pelin taistelussa oli aina viimeistelyssä hidaste, mikä oli mahtava tyylillinen lisä. Miksi sitä ei ole tässä? Kyseisessä pelissä oli combo systeemi D-SSS. Miksi vastaavaa ei ole tässä, missään muodossa? Lopuksi kentästä sai arvosanan? Tässä olisi aivan hyvin voinut olla vastaava.

Toisenlaisena esimerkikkinä käytän Bulletstormia ja siinä hyödynnettyä pistesysteemiä jossa tietynlaiset tapot huomioitiin ja palkittiin. Kun tässä on selvästi lieka Bulletstormista, niin miksi ei voitu mennä pidemmälle ja ottaa tätäkin mukaan. Nämä ovat juurikin sellaisia aika pienimuotoisilta tuntuvia peli-ideoita, mutta heti kun ne puuttuvat, niin sen kyllä huomaa, varsinkin tälläisessä tapauksessa kun ne olisivat sopineet peliin mukaan niin hyvin ja olleet varmasti se viimeinen silaus joka olisi oitis tehnyt tästä pelistä monin verroin nautinnollisemman kokonaisuuden ja samalla aikaa merkittävästi lisännyt uudelleenpeluuarvoa ja kiinnostusta sitä kohtaan.

Pelisuunnittelussa eräs toinen, äärimmäisen typerä veto on se, että monissa kohdissa, joissa on kaksi reittivaihtoehtoa ja toinen on eteenpäin, toisen ollessa salaisuuden luo. Jos nämä valitsee väärin päin, ei voi enää palata taaksepäin. Tämä jos mikä on typerä veto typerimmästä päästä, varsinkin silloin, jos selvää merkkiä siitä, mikä on eteenpäin, ei ole. Peli syyllistyy tähän uudestaan ja uudestaan. Tosin keräiltävät tavarat harvemmin ovat merkittäviä, mutta siitäkin huolimatta, tämä jos mikä ottaa nopeasti päähän. Tätä heikkoutta vain ruokkii se, että kenttiä ei voi pelata uudestaan, muuta kuin aloittamalla peli uudestaan ja pelaamalla peli uudestaan tähän pisteeseen.

Pelattavuudessa suurin heikkous on lähinnä se toisto. Se ei ole mitenkään uutta tietynlaisissa peleissä ja tämä on juurikin yksi sellainen peli. Koska pelissä ei ole sivutehtäviä tai muuta vastaavaa, ei vaihteluakaan tule oikeastaan mistään muusta kuin vihollisvariaatiosta ja asevalinnoista. Tämä on melko pienimuotoinen ongelma sillä samanlaiseen pelattavuuteen nojaa myös Devil May Cry V joka on erinomaisen sarjan viimeisin osa ja oma GOTY 2019 valintani.

Heikkouksineenkin tämä on ehdottomasti yksi vuoden parhaita pelejä omalla kohdalla, sillä tässä on sitä jotakin minkä takia sen pelaamisesta todella nauttii, vaikka sen pariin ei New Game Plussan jälkeen ihan äkkiä palaakaan. Vähän on kuitenkin sellainen fiilis, että tämä saattaa hyvinkin olla myös sellainen peli, jonka pitämistä voi vähän joutua puolustelemaan. Kuten Resident Evil 6, Van Helsing ja Legend of Spyro: Dawn of the Dragon.




Yhteenveto

Evil West on kaikista puutteistaan huolimatta erittäin onnistunut kokonaisuus. Toiminta on uskomattoman mielekästä, monitahoista ja näyttävää, että siitä saa paljon irti. Muuttujia on runsaasti ja taisteluista ei tulee pulaa. Monia asioita taisteluun olisi voitu lisä aina hidastuksista ja kombomittarista alkaen, mutta pelattavuuden suhteen kaikki toimii kiitettävästi. Tyylillisesti peli on myös huipputasoa. Fantasiateslapunklänkkärinä Evil West on todella hyvää ja tyylikästä tavaraa joka täyttää juurikin erään tyhjän kohdan omassa pelikirjastossa. Tarina ei ole pelin vahvinta osaa, se on siellä jossakin, mutta se ei peliä pelasta tai tuomitse. 

Tämä on yksi niitä pelejä jota itse pelasin oitis niin kauan kunnes ohjain piti laittaa lataukseen. Pelin läpäisee reilussa kymmenessä tunnissa ja kyllä sen uudelleen pelaa New Game Plussassa, mutta sen jälkeen se voi jäädä helposti pitkäksi aikaa sivuun, ellei sitten moninpeli nappaa. Itse en moninpeliä kokeillut, mutta sellainenkin löytyy. Mielekkyytensä ja tyylikkyytensä ansiosta tämä on peli nappaa omalla kohdalla todella vahvasti, koska se tuntuu juurikin sellaiselta peliltä, jollaisia PS2:lla pelasin paljon. Pienillä lisäyksillä, joita mahdollinen jatko-osa varmasti toisi tullessaan, olisi tämä peli ollut aika selvä vuoden peli 2022. Kyllä se vuoden parhaita on omalla kohdalla joka tapauksessa, sillä sen verran mielekästä pelattavaa se oli.


+ Western fiilis

+ Fantasia ote

+ Teslapunk tyylikkyys

+ Toiminta

+ Arsenaali ja taitovalikoima


- Pääroisto jättää toivomisenvaraa

- Kenttiä ei voi pelata uudestaan ja taaksepäin ei voi palata

- Vihollisvariaatio

- Vaihtelun puute


Arvosana: 8,5


Fantastinen


Western%20%285%29.jpg?1669392400

Pelaisin toisenkin