Joskus sitä miettii että jotkut pelit todella toimisivat hyvin jos ne tehtäisiin uudestaan pienillä muutoksilla kun taas joidenkin pelien kanssa saattaisi riittää nopean remasterointi. Yleensä kuitenkin mennään sille remake puolelle koska monissa peleissä on niitä pieniä asioita joita voitaisiin tehdä uudestaan ja siten parantaa alkuperäisestä, eli peli modernisoitaisiin.

 

 

 

Kertaus:

Pelit jotka ovat saaneet tai saamassa remaken, eivät kelpaa (vaikka remake ei olisi ollut hyvä).

- Resident Evil 2 tulee mieleen.

Myös pelit jotka ovat tarpeeksi uusia, eivät juuri mahdu mukaan.

- Sanotaan että pelin pitää olla ainakin 10 vuotta vanha.

 

KUNNIAMAININTOJA

 

Overlord

Pääasiassa tämän kanssa olisi kiinnostavaa nähdä että millainen olisi tästä modernisoitu ja samalla kaikilla osa-alueilla parannelt kokonaisuus, jossa kerrotaan tarina aivan uudelleen.

 

Dirge of Cerberus: Final Fantasy VII

Kun Crisis Corekin on saanut remaken, niin voisi olla hyvä aika antaa sellainen myös tälle pelille. Siinä samalla voisi sitten korjailla yhden jos toisenkin heikkouden pois.

 

Tai-Fu: Wrath of the Tiger

Tämä on niitä pelejä jonka muistaa yllättävän hyvä ja joka voisi toimia yllättävän hyvin lähinnä sellaisena uudelleenlämmityksenä jossa peruspelin pelattavuus tuodaan nykypäivään ilmaan mitään erikoisempaa.

 

Call of Juarez

Ensimmäinen osa sarjassa on paikoitellen todella vanhentunut ja voisi kaivata yhtä jos toista korjausta. Varsinkin kiipeily ja hyppely, mutta myös räiskintä, varsinkin kaksintaisteluissa.

 

Tarzan

Yksi monista Disneyn vanhemmista peleistä, joka todellakin ansaitsisi modernisoinnin, lähinnä siksi että sitä voisi pelata uudestaan, pienillä siloitteluilla.

 




24. Lord of the Rings: Third Age

Tässä pelissä ei ole oikeastaan mitään vikaa. Pelattavuus on upea, tarina on hienosti kerrottu ja ulkoasu on PS2 tasolla oikein hyvä. Tässä tapauksessa modernisointi, pääasiassa remasterointi antaisi nykysukupolville mahdollisuuden kokea tämä todella aliarvostettu klassikko PS2:lta. Tietysti olisi kiinnostavaa nähdä että mihin suuntaan remake tätä kaikkea veisi, mutta LotR ja FF yhdisettynä toimii erittäin hyvin tälläisenäänkin. Pääasiassa tämä on niitä tapauksia, että tarinan voisi kertoa uudelleenkin, uudella tavalla.


23. Star Wars: Phantom Menace

Tämä ei ole erityisen hyvin ikääntynyt peli ja ehkä juuri siitä syystä olisi todella upeaa nähdä siitä tehtävän remake, mikä on samalla erittäin epätodennäköistä. Mutta paremmalla pelattavuudella ja grafiikalla luvassa voisi olla varsin hyvä Star Wars peli. Etenkin Fallen Order on näyttämässä tietä. Tavallaan yksi syy siihen, miksi tämä myös houkuttaisi niin paljon, on siinä, että silloin pääsisi kokemaan täysin parannellulla tavalla yhteenoton Obi-Wan Kenobin ja Darth Maulin välillä, sillä se on koko elokuvan kohokohta.


22. Matrix: Path of Neo

PS2 peliksi oikein hyvä ja merkittävästi laajempi tapaus mitä olisi voinut odottaa, sillä pelissä uskalletaan tehdä asioita jotka eivät mene suoraan elokuvien mukaan. Ohjattavuudesta sen iän kyllä näkee, mutta pelissä ei ole suoraan mitään mikä olisi täysin rikki. Tässä tapauksessa modernisoinniksi riittäisi jonkinasteinen remasterointi jossa tiettyjä osa-alueita pelistä hiotaan, pääasiassa pelattavuuden puolelta.


21. Gun

Ei tarvitse olla mikään Red Dead Redemption kopio, vain paranneltu versio. Gun on isona kokonaisuutena oikein hyvin tehty peli, joten isoja muutoksia ja korjauksia ei tarvitse tehdä. Itse ehkä vähän muuttaisin metsästysosuuksia, tehden eläimistä toisistaan eroavia ja pelimaailma voisi olla isompikin mutta mitä tulee tarinankuljetukseen ja pelimaailmaan käyttöön, kaikki on kohdallaan.


20. Red Dead Revolver

Pitkälti remasterointi vie jo pitkälle, jolloin ohjattavuus ja nämä nopeasti vanhenevat puolet korjaantuisivat. Peli itsessään on hyvällä mallilla ja pitää sisällään uskomattoman hyvin moninpelinkin. Pääasiassa peli on tehty niin hyvin, että sen kanssa ei tarvitse alkaa muuttamaan asioita mitenkään merkittävästi, ehkä laajentamaan hieman. Tarinallisesti mukana on sitä perushuonoa Rocktar tyyliä mistä Red Dead peleissä ei ole päästy mihinkään, mutta pelattavuus on rautaa.


19. Eternal Darkness: Sanity's Requiem

Tämä on yksi niitä tapauksia jota ei ole oikeastaan koskaan ollut mahdollisuuttakaan pelata, koska Nintendo konsolit saivat varsin pian väistyä parempien tieltä, ja tämä oli Gamecube yksinoikeuspeli. Siitäkin huolimatta tämä voisi olla erittäin kiinnostava tapaus kokea, varsinkin nyt kun sanity efekteillä voi leikkiä merkittävästi enemmän ja monipuolisemmin. Olivathan ne nerokkaita jo aikoinaan, ehdottomasti. Kun tätä ei ole koskaan pelannut, niin kokemus voisi olla varsin omanlaisensa, jos peli siis tehtäsiiin uudestaan.


18. Star Wars: Bounty Hunter

Ehdottomasti yksi niitä pelejä joilla on hyviä ideoita, mutta ei niin hyvä toteutus. Tämän pelin heikkoudet ovat pitkillä ihan muutamissa asioissa, mutta ne ovat niin merkittäviä, että tuntuvat vaikuttavan miltein kaikkeen muuhunkin pelissä. Kamera on todella yliherkkä ja sen vuoksi valtaosa pelaamisesta on väärällä tavalla haastavaa. Se on totuttelukysymys mutta samalla aikaa, se on merkittävä heikkous.


17. Dino Crisis

Koska tämä on kuin vanhat Resident Evilit, niin heti uskallan sanoa, että tämä on melko varmasti enemmän tai vähemmän pelaamiskelvoton nykyään. Siksi tämä olisi todella hyvä kandidaatti remake kohtelulle. Tosin sanoataan että tämän pelin tapauksessa ainoastaan kontrollien parantelu voisi aivan hyvin riittää korjaamaan kaiken, mikä korjattavaa tarvitsee.


16. Unchared: Golden Abyss

Tämä PSP peli olisi enemmän kuin remaken tarpeessa. Kokonaisuus käännettynyä konsolimuotoon samalla tavalla kuin vaikkapa Kingdom Hearts pelejä on kääntynyt, eli merkittävästi paremmin. Itse en ole päässyt tätä peliä pelaamaan, mutta kun ottaa huomioon millaisia pelejä Unchartedit ovat olleet, olisi Golden Abyss ja mahdollisesti myös muut Uncharted sivuosat hyviä remasteroituina.


15. Final Fantasy

Tämä voisi olla kiinnostavaa nähdä, varsinkin nyt kun Stranger of Paradise on pohjustanut tätä tarinaa omalla tahollaan. Aivan ensimmäisen Final Fantasyn tarina, jossa Valon Soturit käyvät taistoon Garlandia vastaan ja lopulta yhteenotto on Kaaosta vastaan. Voi olla että tässä olisi paljon täydennettävää, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä on yksi niitä projekteja joka olisi kiinnostavaa nähdä, vaikka sitä tuskin koskaan tuleekaan, koska niin moni muu FFpeli olisi varmasti jonossa ensin, kuten kasi.


14. Sly Trilogy

Lähinnä kaikki isommin, satunnaisilla moderneilla vivahteilla. Pelattavuutta voisi hieman päivittää, mutta pääasiassa tässä pelissä ei ole koskaan ollut mitään vikaa. Eniten tämän kanssa toivoisi isompia kenttiä ja jokusia lisäyksiä sinne tänne. Pääasiassa tämän kanssa päästäisiin aika vähällä, jos tästä haluaisi remasteroinnin tehdä, koska pelissä ei ole mitään sellaista mikä pitäisi välittömästi korjata, muutamia asetusvaihtoehtoja lukuunottamatta (kameran kääntelyä jne). Remake versiossa kenttien kokoa voisi kasvattaa ja samalla tuoda lisää muuttujia peliin. Tosin monet niistä asioista ratkeaisivat kokonaan uudella pelillä sarjaan.

Mutta samalla aikaa sitä miettii, että haluanko kuitenkin ennemmin jatko-osan?


13. Dark Messiah of Might and Magic

Tässä pelissä on sitä jotakin. Tarina ja pelattavuus molemmat ovat suhteellisen hyvällä tasolla mutta siitäkin huolimatta voisi olla paikoillaan parannella kokonaisuutta enemmän tai vähemmän. Tämän tarinan voisi kertoa paljon mahtipontisemmin, pelattavuutta voisi rikastaa enemmän ja ulkoasullekin kelpaisi pieni kasvojen kohotus. Perusteet ovat joka tapauksessa kunnossa ja toimivat erittäin hyvin. Voisi sanoa että tässä tapauksessa riittäisi aivan hyvin remasterointi pelattavuuden hienosäädöllä.


12. Syphon Filter

Tämä peli olisi enemmän kuin loistava kandidaatti remakelle, sillä ohjattavuus on todella huteraa sorttia. Pelattavuudessa on paljon todella hyviä ideoita, mikä voisi olla remake kohtelulla todella näyttävää settiä. Tietysti ääninäyttelyä, yleistä rytmitystä ja peli-ideoita voisi hioa, mutta tietyt mekaniikat ovat hyviä juuri sellaisenaan. Pääosuma tappaa aina, mittari kertaa milloin olet altis osumille ja tätä rataa. Tämä on peli joka voisi olla todella mielekästä pelattavaa, jos ei tarvitsisi temppuilla kontrollien kanssa, tai sietää täysin epäreilua pelisuunnittelua.


11. X-Men Origins: Wolverine

Voisi samalla korjata tarinalliset virheet ja mahdollistaa Wolverinen ja Loganin osuus kokonaisuuteen. Pääasiassa tietyt tarinapuolet kokonaisuudessa ovat todella typeriä ja suoraan pakottamalla pakotettuja osia tässä kokonaisuudessa. Toiminnallisesti ja rytmityksellisesti peliä voisi hieman monipuolistaa, mutta perusrungoltaan peli on todella hyvällä tasolla, näyttää erittäin hienolta ja kuullostaa erittäin hienolta. Yksi näitä pelejä joka on monella tavalla elokuvaa parempi, mutta joka voisi remaken kautta olla vieläkin parempi.


10. Resident Evil: Code Veronica X

Tämän pelin kanssa ylivoimaisesti suurimmaksi ongelmaksi nousee se ohjattavuus. Kyllähän tässä on paljon sitä harhailua, vihollisia vastaan taistelu lähemmäs olemattomalla varustemäärällä ja sitä rataa, mutta ohjattavuus on se asia minkä kanssa joutuu tappelemaan kokoajan ja mikä todella syö sitä kiinnostusta. RE2:n olen pelannut läpi, sietäen huonoja kontrolleja, mutta tämä on jäänyt kesken koska tietyssä pisteessä kärsivällisyys yksinkertaisesti loppuu.


9. Godfather

Sanotaan heti että pelattavuus on säilinyt yllättävän hyvin ja graafisesti peli on todella hyvä myös. Modernisoitu pelattavuus voisi kuitenkin olla hyvä tapa tuoda tämä peli ison yleisön tietoon, sillä vaikka tämä on edelleen kivaa pelattavaa, niin kyllä sen vanhentuneet mekaniikat ja yleisen hataran oteen kyllä huomaa.


8. Godzilla: Unleashed

Parempi ohjattavuus ja parempi graafinen ulkoasu, ainakin hirviöissä. Merkittävästi muuta tämä peli ei tarvitsekaan, sillä monet peruspalikat ovat kohdallaan. Pitkälti remasterointi voisi auttaa jo merkittävästi jolloin pelattavuus ja ulkoasu tuotaisiin nykyaikaan. Godzilla tappelupeli on enemmän kuin loistava lisä, sillä hyviä sellaisia ei kovin montaa ole ja tämä on pelaamistani se ylivoimaisesti paras. Voisi ainakin luulla että vaatisi ihmeitä remasteroida tälläinen kokonaisuus, koska monia muitakin vastaavia on remasteroitu.


7. 007: Everything or Nothing

Pierce Brosnanin viimeinen Bond näytös, joka on jopa parempi kuin monet Bond elokuvat. Tarina on erinomainen ja vaihtelua on todella hienosti. Pääasiassa ainot asiat jotka todella kaipaisivat hiomista ovat pelattavuudessa ja siinäkin suhteessa, pääasiassa ammuskelussa. Mutta remake kohtelu voisi olla enemmän kuin hyvä ratkaisu tälle pelille, jossa kaikki tuotaisiin nykyaikaan, mutta edelleen Pierce Brosnanin ja Willem Dafoen kanssa, sillä jos heidät muutetaan, niin ei tarvitse modernisoida.


6. Parasite Eve

Yksi niitä pelejä josta olen kuullut paljon hyvää, mutta joka olisi varmasti kiinnostavampi tapaus jonkinlaisena modernisointina. Syy siihen juontaa juurensa siitä, mistä monien muidenkin tässä kattauksessa olevien pelien, ohjattavuudesta. PS1 pelit vanhenevat usein melko kehnosti ja tässä pelissä on vähän se maku, mikä on Resident Evileissa ja Silent Hilleissä, eli ne kontrollit ovat aivan täyttä sontaa. Tosin, samalla aikaa tämä vaikuttaa hieman sellaiselta tekstitulvapeliltäkin, eli ääninäyttely olisi hyvä asia myös. Täysi remake, kunhan pelattavuutta ei liikaa muuteta.


5. Darkwatch

Yksi niitä pelejä, jota oikein mielelläni pelaisin, vaikka heti, jos saisin tilaisuuden. Myönnän kuitenkin samalla että tämän aikakauden FPS peleillä on paha vanhentunut erittäin selkeästi, minkä vuoksi tämä olisi varmasti paljon parempi remasteroituna. Mahdollisesti ohjattavuus on ainoa asia mitä tässä pelissä tarvitsisi muokata ja tämä on lähinnä veikkaus joka perustuu pääasiassa täysin siihen, millaisia kokemukset PS2 aikakauden räiskinnöistä ovat olleet, kun niitä on pelannut myöhemmin. Simppeli remasterointi, jossa fokus ohjattavuudessa.


4. Star Wars: Jedi Knight II: Jedi Outcast

Mahdollisesti myös Jedi Academy, mutta Jedi Outcast olisi se mistä itse kuitenkin aloittaisin. Tämä on niitä pelejä joka oli aikoinaan varmasti todella hyvä mutta sen iän tuntee ohjattavuudessa. Siltikin, tämä peli jota pystyy pelaamaan ilman merkittävä ongelmia. Mutta sanoisin että modernisointi auttaisi tätä peliä merkittävästi, mikäli silloin paranneltaisiin ohjattavuutta ja toimintaa, jotta niissä olisi parempi ote. Tämä on pitkälti remake tilanne, sillä remasterointi ei tämän pelin kanssa riittänyt. Samalla pelissä voisi myös avata Kyle Katarnin tarinaa enemmän.


3. BloodRayne

Erittäin aliarvostettu pelisarja joka olisi erinomainen kandidaatti kokonaiselle remakelle, mahdollisesti sekä ykkönen että kakkonen samassa, yhtenä kokonaisuutena, tai sitten erikseen, tai sitten vain toinen. Joka tapauksessa Rayne on ehdottomasti yksi niitä pelihahmoja joka ansaitsisi enemmän huomiota ja pelattavuus jossa yhdistellään Devil May Cryta Max Payneen tai jotakin muuta vastaavaa kivaa, olisi erittäin houkutteleva kombo.


2. Lord of the Rings: War in the North

Tämä on niitä tapauksia joka toimii vieläkin oikein hyvin, mutta josta huomaa tietyn kankeuden ja muutaman asian joita todellakin voisi hioa. Moninpelin tuputtaminen ei ole hyvä asia, eikä myös se että tiettyjä sivutehtäviä ei voi tehdä vain yhden hahmon ominaisuuksilla. Kokonaisuutan tämä on todella hyvä peli joka voisi todellakin hyötyä remasteroinnista tai mahdollisesti kokonaisesta remake kohtelusta jossa kaikesta tehtäisiin vielä parempaa. En kieltäytyisi Shadow of Mordor pelattavuudesta.


1. Legend of Dragoon

Itse en ole päässyt alkuperäistä edes pelaamaan ja haluaisin sille remaken. Syynä pääasiassa se, että koska kyseessä on PS1 peli ja siinä valtavat tekstimäärät, olisi houkuttelevampi ajatus saada tästä remake. Remasterointi tarkoittaisi sitä että graafisesti kaikki paranisi, mutta tekstitulvista ei pääse. Mutta vaikka tästä haluaisi modernisoinnin, niin samalla toivoisi että pelattavuuteen ei kajottaisi samalla tavalla miten kävi FFVII:n remaken kanssa. Siitäkin huolimatta, koska peliä ei ole itse päässyt pelaamaan aiemmin, ei isompia muutoksia edes huomaa, mutta toivoisi että niitä ei juuri tehtäisi. Lähinnä ääninäyttely ja paranneltu ulkoasu.