Tarina peleissä voi olla erittäin hyvä, vaikka se olisi todella simppeli. Tarina voi myös olla todella huono, vaikka se olisi kuinka nokkeala ja monimutkainen. Se miten hyvin tarina toimii kunkin pelaajan kohdalla johtuu mieltymyksistä ja osittain tästä syystä, pidän itse todella paljon peleistä, jossa pelaajan valinnat muokkavat tarinaa, joskus vähän, joskus paljon.

 

 

 

Vain yksi per sarja (kun peleissä on jatkuva/yhtenäinen tarina)

- Monet pelisarjat pitävät sisällään yhtenäisen tarinan joten se osa valitaan, jossa tarina on parhaimmillaan.

  • Resident Evil 2 esimerkiksi on erittäin hyvä tarinallisesti, mutta se nitoutuu myös osaksi koko Resident Evil tarinakokonaisuutta.

- Jos jokin osa isoa kokonaisuutta vaikuttaa astetta itsenäisemmältä, niin silloin se kelpaa omaksi kohdakseen.

Ei suoraan elokuvista tms otettuja tarinoita, joissa ei ole mitään omaa.

- Jos peli tuo tarpeeksi omia juttuja mukanaa, niin se kelpaa.

  • Esimerkiksi Iron Man ja Godfather kumpikin käyttivät elokuvaa runkona, mutta lisäsisät paljon omaa sekaan.

 

KUNNIAMAININTOJA

 

Dragons: Legend of Nine Realms

Suhteellisen tavanomainen animaatioelokuvajuoni, mutta pelimuodossa. Ei ehkä mitään hirveän erikoista, mutta oikein hyvä tapa viedä tapahtumia eteenpäin.

 

Mad Max

Hyvin uskollinen elokuvien idealle. Max pyrkii tekemään omia juttujaan, samalla aikaa kun erilaiset ihmiset yrittävät parhaansa mukaan selviytyä autiomaassa.

 

Legacy of Kain: Defiance

Tämä on se peli jossa kohtaa koko Legacy of Kain sarja on oikeasti alkanut tarinallisesti todella toimia, eikä jää edes kesken, mikä on merkittävä plussa.

 

Plague Tale: Requiem

Isosiskon ja pikkuveljen seikkailu ruton runtelemassa maailmassa joka on täynnä vaaroja ja vain vähän toivonpilkahduksia. Kummassakin pelissä on puolensa, mutta Requeim on vähemmän ärsyttävä.

 

Resistance 3

Helposti koko sarjan paras osa, jossa tarina on maanläheisempi, paremmin rytmitetty ja siinä on yhdestä varsin huonosta hahmosta, saatu tehtyä erittäin hyvä.

 




24. Overlord II

Samalla tavalla kuin ensimmäinen Overlord, myös tämä peli ottaa todella paljon irti siitä ideasta että pelaaja on nyt paha ylivaltias joka voi tehdä ihan mitä haluaa, ollen joko paha tai vähemmän paha. Tätä ideaa on tässä pelissä viety hieman eteenpäin, tuoden mukaan lisää muuttujia, mutta se perusidea ja sisin ei ole kadonnut tai muuttunut mihinkään. Yleinen ote ei ole sieltä vakavimmasta päästä ja kaikkien valintojen molemmilla puolilla on omat hyvät pointtinsa joiden kautta miettiä niitä eri valintoja.


23. Metal Gear Solid 3: Snake Eater

Koko MGS sarja on tarinallisesti parhaimmillaan tässä Kylmän sodan aikaisessa kokonaisuudessa johon mahtuu monenlaisia käänteitä ja monenlaisia hahmoja. Monella tavalla paketti on yhtä aikaa todella realistiseen ideoihin ja piirteisiin nojaava yliluonnollinen ja samalla aikaa teknologisesti todella hienoilla tavoilla kehittyneempi mitä ajankuvaan kuului. Ainoa merkittävä heikkous on se tietynlainen perseily mitä tässä sarjassa monesti harrastetaan ja mikä ei omasta mielestä vain toimi.


22. Wolf's Bite

Iso paha susi on kyllästynyt jahtaamaan kolmea pientä porsasta ja perustaa sen sijaan ravintolan. Samalla aikaa kolme pientä raggariporsasta yrittää pilata hänen yrityksensä parhaansa mukaan. Tarinallisesti tämä lähestymistapa on yllättävän hyvä ja erityisesti se, että susi esitetään tällä kertaa selvästi hyviksenä ja porsaat pahiksina on vaihtelua siihen tyypilliseen ideaan. Vaikka pelattavuus on selvästi pääosassa ja tarina on sivuseikka, toimii se esimerkillisellä tavalla isossa kokonaisuudessa.


21. Steelrising

Ranskan vallankumous ei ole millään tavalla niitä kiinnostavimpia tapahtumia historiassa, ei hahmoiltaan tai yleisiltä tapahtumiltaankaan, mutta tässä pelissä se kaikki osataan kertoa aika hyvin. Se mikä kokonaisuudessa kuitenkin toimii merkittävästi paremmin kuin yksikään muu osa-alue, on automatonien tuominen tähän vaihtoehtohistorialliseen tapahtumaan. Varsinkin päähenkilö Aegis on erinomaisesti toteutettu ja tarinan aikana häneen tulee lisää syvyyttä, vaikka monet muut osa-alueet tarinassa kaipaisivat vähän lisää hiomista.


20. Quarry

Tätä voisi kutsua todelliseksi camp elokuvaksi, pelimuodossa. Kun pelistä ei etukäteen tiedä mitään, voi se onnistua yllättämään oitis paljon paremmin. Sanotaan vaikka että tästä aihealueesta on tehty merkittävästi parempiakin pelejä, mutta taustalla kokonaisuudessa on hyvin pohjustettu tarina, jonka taustat asettavat kaiken lopussa aivan uuteen uskoon. Siltikin, Quarry toimisi paremmin, jos se olisi nimetty paremmin ja hahmot olisivat merkittävästi miellyttävämpiä, koska monesta toivoo todellakin vain pääsevänsä eroon.


19. Assassin's Creed: Ezio Trilogy

Sarjansa ainoita todellisia trilogioita ja nyt tarkoitetaan pelkästään päähenkiö Eziota, nykypäiväosuudet ovat ihan roskaa ja todellinen laatu on juurikin menneisyydessä. AC2 ei tehnyt Eziosta erityisen hyvää hahmoa, mutta heti Brotherhood sai hahmon tuntumaan merkittävästi toimivammalta ja tästä syystä Ezio trilogia onnistuu kertomaan erittäin hyvän, vuosikymmeniä kattavan tarinan renessanssiajan Italiasta, johon mahtuuu yhtä jos toista, mukaanlukien Ezion hyvä ystävä, itse legendaarinen Leonardo Da Vinci.


18. Valiant Hearts: The Great War

Sodankuvaus joka ei välttele raskaitakin teemoja ja joka ei yritä olla mikään kiiltokuvaversio tapahtumista, jotka nostivat esiin ihmisen pahimmat puolet. Pelkkää synkistelyä peli ei kuitenkaan ole, vaan kokonaisuuteen mahtuu myös niitä oikeasti toivoa herättäviäkin osia. Valiant Hearts kehtoo vahvan tarinan, useamman eri hahmon kautta.


17. Evil Within 2 (Evil Within sarja)

Vasta toisessa pelissä ihan oikeasti käyntiin lähtevä kauhutarina, joka on myös todella irrallinen ensimmäisen pelin tapahtumista. Toisessa pelissä kaikki lähtee käyntiin nopeammin ja koska ensimmäisen pelin tapahtumia ei isommin noteerata, jää tästä vaikutelma, että ensimmäinen peli lähinnä esitteli avainhahmot ja asetelmat. Toisen pelin tarinallinen eteneminen on paremmin rytmitettyä ja käänteidensä suhteen merkittävästi kiinnostavammin tehtyä.


16. Werewolf: The Apocalypse - Heart of the Forest

Syy miksi tätä on pakko korostaa, on siinä että Heart of the Forest on erinomainen peli, jos Werewolf: Apocalypse ei ole entuudestaan tuttu, mutta toimii erittäin hyvin myös siinä tapauksessa, jos kyseinen World of Darkness osa on tuttua juttua. Tarinassa on paljon parannettavaa, mutta se on kerrottu todella hyvin ja mukana on paljon pelaajasta riippuvia valintoja jotka pitävät kokonaisuuden kiinnostavana ja kannustavat useampaan pelikertaan.


15. Teenage Mutant Ninja Turtles: Mutants in Manhattan

Turtles peleissä on ollut melko vaihtelevalla tavalla tarinoita, vaikka monissa onkin suhteellisen samankaltaiset juonet. Mutants in Manhattan ei ole pelinä millään tavalla paras, sillä vaikkapa Turtles in Time ja Shredder's Revenge kumpikin ovat merkittävästi parempia pelillisesti. Tarinallisesti ne ovat myös hyviä, mutta tarinassa Mutants in Manhattan on mahdollisesti se onnistunein. Ei paljoa, mutta kuitenkin tuntuu että tässä pelissä juonelliset heikkoudet ovat ehkä ne vähäisimmtä, vaikka pelilliset heikkoudet ovatkin suuremmat.


14. Assassin's Creed IV: Black Flag

Edward Kenwayn tarinakaari kuuluu niihin merkittävästi parempiin ja muutenkin Black Flag on parantanut tätä tarinan avaamista, kun nykyaikaosuuksien osa ei ole samaa roskaa mitä tähän asti. Vaikka tietyt osat pelistä sijoittuvatkin nykyaikaan, on se paljon enemmän taustaa ja pääosassa on juurikin se menneisyyden tutkiminen. Merirosvotarinana Black Flag on esimerkillinen kokonaisuus joka käyttää todella hyvin hyväkseen todellisia historiallisia tapahtumia ja henkilöitä.


13. BloodRayne II

Kolme BloodRayne peliä ovat melko irrallisia toisistaan sekä tarinallisesti että pelillisesti. Tämä kakkonen on tarinallisesti ehkä se paras sillä se on kaikista henkilökohtaisin päähenkilö Raynelle ja saa hänet tuntumaan jotenkin syvällisemmältä hahmolta, jossa on paljon enemmän kuin pelkkää seksikästä puolivampyyripintaa. Tunnemallisesti ja tyylillisesti todella hyvin kerrottu tarina kaikkine kliseineen. Pelillisesti ei suurta eroa edeltäjään, mutta tarinallisesti tuntuu jokseenkin paremmalta kokonaisuudelta.


12. Tiny Tina's Wonderlands

Tämä on tarinallisesti, merkittävästi parempi kuin Assault on Dragon Keep. Pöytäroolipelaamisesta otetaan todella paljon irti, fantasiakliseitä käytetään erittäin hienosti ja kaikenkaikkiaan huumori toimii Borderlands tasolla erittäin hyvin ja pääroisto on sarjan paras. Sivuhahmot ovat hivenen ärsyttäviä, mutta kokonaisuutena peli on rakennettu tarinallisesti todella hyvin ja monet pienet yksityiskohdat saavat kaiken vaikuttamaan entistä paremmalta, ehdottomasti yksi sarjan parhaita tarinoita.


11. Greedfall

Erittäin tyylikäs kokonaisuus jossa tarina jää helposti hieman sivuun kaiken muun tieltä, mutta joka on kuitenkin erittäin hyvin tehty. Erityisesti tässä kaikessa toimii se ajankuvan tyyli ja tapa jolla ajankuvaa ylipäätään käytetään fantasia-asetelmassa. Tarinassa on tiettyjä todella helposti ennalta-arvattavia käänteitä, mutta koska pelaajan valinnoilla on merkittävästi vaikutusta moniin tapahtumiin, rakentuu Greedfall erittäin hyvin ja on rytmitetty esimerkillisesti. Tätä näkisi mielellään enemmänkin, varsinkin tällä ajankuvan tyylillä.


10. Man of Medan

Tarinallisesti erittäin hyvä kauhukertomus, heikkouksistaan huolimatta. Juurikin se miten pelin iso mysteeri avataan monilla todella hyvillä psykologisillakin tavoilla, tekee tästä niin hyvän tarinallisen kokonaisuuden. Vaikka pelihahmot eivät sieltä parhaasta päästä olekaan, varsinkaan roistorintamalla on pelin macguffinin käyttö onnistunut paremmin kuin yhdessäkään toisessa Dark Pictures antologian pelissä, tai muissa tekijöiden peleissä. Tämä Manchurian Gold ja tapa jolla totuus siitä tyylikkäästi avautuu, on todella hyvä tarinaelementti.


9. Alice: Madness Returns

Ensimmäinen peli sarjassa ei ole itselle tuttu, mutta tapa jolla tämä peli käsittelee todella synkkiä teemoja ja kieroutunutta versiota värikkäästä Ihmemaasta on kaikessa rumuudessaa todella hyvin kirjoitettu ja toteutettu tyylikäs kokonaisuus. Tarinassa on erittäin vahvoja puolia ja vaikka kokonaisuus välillä tuntuukin vähän heittelehtivät ja hosuvan etenemisessään, on tarina kahden maailman käytössä todella onnistunut ja Alice on erinomaisesti toteutettu hahmo tässä rujossa maailmassa joka ei ole helppo paikka nuorelle tytölle.


8. Star Wars: Jedi Knight II - Jedi Outcast

Jedi Knight sarjassa on pari peliä jotka ovat merkittävästi muita parempi ja isona kokonaisuutena tämä on mahdollisesti se paras, jos ei millään muulla tavalla, niin tarinallisesti. Vaikka Jedi Academyssa on puolensa, niin tämä on Kyle Katarnin tarinan huippukohta jossa on hyviä käänteitä, erinomainen pääroisto ja kaikki on toteutettu erittäin laadukkaasti. Mukana on myös paljon elokuvista tuttuja hahmoja joiden avulla tämä peli tuntuu kuin selvältä osalta varsinaista isoa tarinaa. Ainakin merkittävästi paremmalta mitä uusin fanfic trilogia on ollut.


7. Blood of the Werewolf

Erinomainen kliseekokoelma tutuista hirviöhahmoista jopa hivenen yllättävänä tarinakokonaisuutena. Mukana ovat sekä ihmissusi, kreivi Dracula että tohtori Frankenstein. Vaikka pelattavuus jättääkin paikoin paljon toivomisenvaraa ja tarina jää kokonaisuutena pahasti kesken, on lopetus sen verran hyvä, että tästä näkisi todella mielellään tarinallista jatkoa, koska monia kauhuelokuvakliseitä ja hahmoja on osattu käyttää erittäin laadukkaasti tässä vähän erilaisessa tarinakokonaisuudessa.


6. Assassin's Creed: Rogue

Yksi parhaita sarjan tarinoita ja suurelta osin erinomaisesti tehdyn päähenkilön ansiosta, mutta myös siksi, että tämä on niitä harvoja kertoja, kun temppeliherrat esitetään kokonaisuudessa oikeasti sellaisina, että he eivät ole täysin pahoja ja salamurhaajat eivät ole täysin hyviä. Tarinallisuuksista olisi pelissä voitu tosin ottaa paljon enemmänkin irti sillä vaikka tarina on erittäin onnistunut kokonaisuus, on siinä todella paljon sellaisia osuuksia joista olisi saatu merkittävästi parempiakin, jos niihin olisi käytetty enemmän aikaa eikä menty hosumalla eteenpäin.


5. Marvel's Midnight Suns

Ehdottomasti koko vuoden 2022 suurin yllättäjä mitä tarinaan tulee. Tuttuja hahmoja käytetään paljon ja erittäin onnistuneesti, pelin päähenkilö on erittäin hienosti toteutettuja on juuri sellainen hahmo joka tuntuu sopivan tähän maailmaan todella hyvin. Pelin iso tarina on erittäin hienosti rakennettu ja toimivasti rytmitetty ja sisältöä tästä pelistä löytyy paljon enemmän kuin aluksi voisi aavistaakaan. Visuaalisesti hahmot näyttävät vähän hoopoilta paikka paikoin, mutta mitä tulee tarinaan, on se selvää laatua ja todella hienosti toteutettu.


4. InJustice

Yksi erilaisempia ja kiinnostavamapia tarinakokonaisuuksia mitä DC:n maailmasta löytyy. Vaihtoehtotodellisuus jossa pääroistona on itse Supermies ja monet sankarit ja roistot ovat sekoittuneet keskenään, toiset Lepakkomiehen puolelle ja toiset Teräsmiehen puolelle. Tapa jolla tarinaa kerrotaan toimii esimerkillisesti eikä animaatioelokuvapuolella ole pystytty saavuttamaan samaa mitä tässä pelissä, joka on saanut myös oikein hienosti tehtyä jatkoa InJustice 2:ssa, vaikka tämä ykkönen onkin hieman parempi ja toimii hyvin myös täysin itsenäisenä kokonaisuutena.


3. Super Mario Bros

Talonpojan tehtävä on pelastaa prinsessa linnasta, jota vartioi lohikäärme. Periaattessa se menee juuri ja vaikka pelissä ei mitään ihmeellisempää tarinaa olekaan, niin tämä konsepti vain toimii oikein hyvin kaikessa klassisuudessaan, johon on sitten tuotu vähän omaa sieltä täältä.


2. Lord of the Rings: Third Age

Peli joka seuraa tutun trilogian tapahtumia, mutta omanlaisellaan tavalla, muuttaen kokonaisuutta aina välillä sopimaan omaan kerrontaansa. Tämä kaikki on toteutettu todella onnistuneesti ja tutut tapahtumat tapahtuvat edelleen, mutta nyt joukossa on uusia hahmoja sekoittamassa pakkaa. Tämä on erinomainen versio elokuvan tapahtumista, vähän eri tavalla kerrottuna ja vaikka pelin omien hahmojen tarinat jäävätkin vähän liikaa trilogian tarinan jalkoihin, on kokonaisuus todella laadukkaasti kerrottua, vaikka siitä olisikin saatu vielä parempaakin.


1. Dissidia: Final Fantasy

Jokin tälläisissä yhdistelmätarinaoissa vain toimii. Hyvä ja pahan väliseen taisteluun kootaan kaikki suurimmat sankarit ja kaikki pahimmat roistot jotka sitten taistelevat yhdessä ja erikseen milloin missäkin. Tarinallisesti tämä kaikki on juurikin sellasita sisältöä mikä itsellä toimii todella hyvin ja vaikka kokonaisuus voisi paikoitellen olla merkittävästi paremminkin ja varsinkin laajemmin toteutettua, ovat Dissidia sarjan pelit tarjonneet tarinallisesti todella hyviä hetkiä, joita näkisi mielellään paljon enemmänkin, varsinkin tiettyjen hahmojen tapauksessa ja tietyillä yhdistelmillä ja lisäyksillä.