Aina peli ei vain jaksa kiinnostaa. Syitä tähän on monia ja toisin kuin ennen kuin pelejä oli yleensä vain jokunen kerralla, niin nykyään pelejä on niin suuret määrät että ne pelit joita kohtaan kiinnostus loppuu, jäävät sitten sivuun. Todella usein, se kiinnostus voi loppua ihan jo parin tunnin jälkeen ja joskus mahdollisesti vielä sitäkin aiemmin.

 

 

 

Kun pelejä on saatavilla niin tautinen määrä kuin nykyään, täytyy monesti todella karsia että mitä pelejä sitten pelaisi ja mihin todella käyttäisi aikaansa. Tietyt pelit vaativat todella paljon aikaa, mikä on oitis pois muilta peleiltä ja siksi kun kiinnostus peliä kohtaan hupenee, hupenee myös siihen käytetty aika. Erityisesti sellaiset pelit jotka eivät kiinnosta millään tavalla tai koukuta millään tavalla, jäävät lyhyeen. Kyllähän sitä on pelannut joitakin "ei niin hyviä" pelejä melko paljon, koska niissä on ollut jotakin mikä koukuttaa. Tai tarpeeksi simppeli platina trophy.

Jotta tätä pystyisi kunnolla karsimaan, niin vain sellaiset pelit kelpaavat jotka edes jossakin kohtaa vaikuttivat jollakin tavalla kiinnostavilta. Pelit jotka ovat alusta asti vaikuttaneet melko huonoilta, eivät mahdu mukaan, vaikka niitä olisi jossakin kohtaa miettinytkin kokeilevansa. Ne ovat kokonaan oma listansa.

Yksi per pelisarja samasta genrestä, sillä monesti tietylle pelisarjalle on sitten antanut myös uuden mahdollisuuden ja monesti jatko-osat eivät ole isommin parantaneet otettaan edelliseen verrattuna.

 

EPÄKUNNIALLISIA MAININTOJA

 

Dark Chronicle

Merkittävästi lupaavampaa sorttia mitä Dark Cloud, sillä tässä pelissä on ääninäyttely ja muutekin laadukkaammanoloinen toimintaote. Oma kiinnostus loppui kuitenkin kun peli "oikeasti" alkoi ja kaupunkirakennus ja rasittava alueraivaus alkoi.

 

Frostpunk

Tässä pelissä ongelma oli siinä, että tästä en tiennyt etukäteen paljoakaan ja kun tätä sitten oli jonkin aikaa pelannut, niin kyllä se kiinnostus laski suoraan verrannollisesti vaikeustason nousuun nähden.

 

Sundered

Tämä osoittautui paljon sekavammaksi ja hitaammaksi peliksi miltä se alunperin vaikutti. Tosin samalla aikaa on mahdollista että sekoitin tämän pariin muuhunkin peliin.

 

Aragami

Hiiviskelypelit ovat aina vaarassa omalla kohdalla jäädä sivuun, koska ne harvemmin nappaavat ja vaikka Aragami näytti todella hyvältä ja kiinnostavalta, on tämä hiiviskelypeli ja kiinnostus loppui nopeasti.

 

Ghostbusters: Spirits Within

Tämä vaikutti suhteellisen kiinnostavalta, mutta todella nopeasti se kiinnostus väheni. Tämä on heti alkuvalikoissa sen tuntuinen peli että tässä on moninpeli fokuksena ja tarina ynnä muu on vain siellä mukana sattumalta.

 

24. Castlevania: Lords of Shadow

Tämän pelin merkittäväksi ongelmaksi nousee sen todella heikosti toteuttu pelattavuus. Toiminnassa tuntuu olevan hieman viivettä tai muuten vain ote taisteluun ei ole järin jämäkkä. Lisäksi taistelu on melko pitkäveteistä koska se venyy monesti vääristä syistä ja kaikki mikä toiminnan ulkopuolella on lähinnä hidasta ja tylsää puuroa joka on vain näennäistä vaihtelua. Viimeinen niitti onkin sitten tarinassa ja enemmänkin sen lopetuksessa, sillä jatko-osa on pelattu loppuun asti ja tarina menee todella huonoon suuntaan.

23. Trials of Blood Dragon

Blood Dragon osai toi oitis mieleen Far Cry 3: Blood Dragonin ja siinä mielessä tämä vaikutti oitis todella houkuttelevalta. Mutta sitten kun kävi ilmi että Trials osa viittasi motocross kikkailupeliin, alkoi kiinnostus välittömästi huojua ja kun räiskintä ei ollutkaan sitten juuri minkäänlainen osa kokonaisuutta, romahti kiinnostus tätä kohtaan. Tämä on ehdottomasti surkea tapa tehdä jatkoa pelille jolle tämä on jatkoa, tai ainakin yrittää olla. Pyörätemppuiluun kun ei ole älytty tuoda sitä Blood Dragon otetta.

22. Empire of Sin

XCOM tyylinen pelattavuus on oikein tehtynä todella laadukasta tavaraa ja tästä on erinomaisena esimerkkinä Hard West. Empire of Sin on mafiatunnelmainen peli jossa toiminta on tälläistä taktista toimintaa ja mikromanagerointia siinä samalla. Tämä peli vain onnistuu osittamaan että toiminta ei ole erityisen hyvin tehtyä ja se tylsin valtakunnanrakennus on yhtä aikaa epämääräistä ja vielä rasittavampaa. Tavallaan tälle haluaisi antaa uuden mahdollisuuden, mutta oikein mikään osa peliä ei vakuuttanut.

21. Prey

Tekijöinä Arkane, joten oitis oli kiinnostusta katsoa että mikä on homman nimi tällä kertaa. Siinä kohtaa kun kävi ilmi miten hiiviskelypainotteinen tämä peli on ja miten se tavallaan suuntaan kohti selviytymiskauhua, kiinnostui loppui lähes täysin. Asiaa ei auta myöskään se että toiminnassa on paljon turhaa kikkailua, jossa aseilla ei juuri ole osuutta toiminnassa. Päähenkilö ei myöskään ota mitään pisteitä, vaan oitis laskee niitä.

20. Red Faction II

Tämä on niitä tapauksia kun kiinnostus loppuu täysin yhden asian vuoksi, ohjattavuuden. Tässä pelissä on käänteiset kontrollit, joita ei voi vaihtaa. Omalla kohdalla tämä on täysi deal breaker, siitä ei vain pääse yhtään mihinkään ja PC:llä tälläistä ongelmaa tuskin on, mutta konsoleilla, peli on selvä siinä vaiheessa, kun kymmenettä kertaa katsoo ensin alas, kun pitäisi tähdätä ylös.

19. Ghostrunner

Cyberpunk asetelma on oitis kiinnostava ja cyborgininja tms on oitis toinen kiinnostava seikka. Tämä on kuitenkin niin vaikeudella pilattu peli että tekee kipeää. Tämä oli todella kiinnostava tapaus jota ehti jonkin aikaa pelatakin, mutta joka jäi hetkeksi sivuun, kun peli alkoi bugaamaan ja sen jälkeen sen pariin ei ole enää pelannut, koska kaikki pitäisi opetella uudestaan tai aloittaa alusta. Puhumattakaan että eteenpäin jatkaminen ei sekään järin houkuttelevalta tunnu.

18. Disney Epic Mickey 2: The Power of Two

Tämä on yksi niitä pelejä jota olen pelannut vain moninpelinä ja kyllä se kertoo jo jotakin että eräänlaisen Mikki Hiiri fanin kiinnostus peliä kohtaan loppui samaan tahtiin omani kanssa. Tämä peli on puhtaasti pelattavuudessa todella huonosti toteutettu, ikään kuin tehden Epic Mickey pelin, mutta sekundatuotannolla. Asiaa ei myöskään auta se että moninpelipuoli on toteuttu yhtä onnettomasti.

17. Returnal

Vaikka Suomalaisia pelintekijöitä haluaisikin tukea, on Returnal ottanut niin rasittavan lähestymistavan, että kiinnostus sitä kohtaan loppui harmillisen pian. Isoin ongelma tässä pelissä on siinä, että kaikki tehosteet ja vastaavat ovat täyttä onnen kauppaa mikä on pääasiassa huono juttu pelaajalle, varsinkin kun kentät ja kaikki tulee myös satunnaisesti. Yksi vilkaisu indiehitti Hadesin suuntaan ja Returnal on sen rinnalla aivan roskaa.

16. Styx: Shards of Darkness

Vaikka hiiviskelypelit lähtökohtaiset eivät mitään pisteitä vedäkään, niin tämä oli jokseenkin kiinnostava tapaus siitäkin huolimatta. Tosin kun tätä peliä ehtii pelata vähän enemmän, niin kyllä se kiinnostus laske yhtä nopeasti, mitä tahtia hiiviskelyn haastavuus kasvaa.

15. Way of the Hunter

Metsästys-simulaattoriksikin peliä voisi kutsua ja mahdollisuuksia on vaikka kuinka, mutta tämä peli menee todella nopeasti hyvin tylsäksi ja lähes pysähtyneeksi kokonaisuudeksi jossa on paljon odottelua ja joka on metsästyksessä melko realistista, mutta tapa jolla tämä peli totuttaa pelaajan ajatukseen ja tunnelmaan ei ole erityisen hyvin tehtyä ja kokonaisuus alkaa nopeasti tuntua sen verran pitkäveteiseltä että ei siihen paljoa aikaa viitsi käyttää, varsinkaan kun iso osa pelistä tuntuu lisäksi tuuripeliltä.

14. Dungeons and Dragons: Dark Alliance

Tämä vaikutti kiinnostavalta tapaukselta kaikkine kliseineen, mutta se miten mitäänsanomaton ja tylsä peli on sekä tarinallisesti että pelillisesti, tappaa kaiken kiinnostuksen. Hahmoihin ei ole saatu sisältöä juuri ollenkaan ja pelaaminen on niin massaan sekoittuvaa että tästä on vaikea sanoa mitään sellaista, joka oli todellakin pelille omaa. Edes se D&D fiilis ei välity oikeastaan yhtään ja siinä menevät kaikki pienetkin mahdollisuudet joilla tämä peli voisi edes hieman erottua joukosta.

13. Legend of Kay

Eräs asia todella rikkoi tämän pelin, nimittäin päähahmon umpisurkea ääninäyttely joka vain korostaa sitä miten surkealla tasolla peli on. Sarjakuvamainen tarinankerronta ei ole huono idea, mutta peli ei kuullosta hyvältä omaan korvaan. Tämän lisäksi pelattavuus on sitä sekundaluokkaisempaa tasohyppelyä ja toimintaa joka on liimattu kiinni kokonaisuuteen niin huterasti että se korostaa omalla tavallaan sitä miten puolivillaisesti ja huolimattomasti tehty kokonaisuus tämänkin peli on.

12. The Mark of Kri

Tämä peli on jäänyt pääasiassa mieleen jostakin pelilehdestä kauan sitten, joka itsellä oli ja sen monet arviot luki parikin kertaa. Mark of Kri on toiminnallisesti astetta omanlaisempi, mutta merkittävin syy miksi kiinnostus tätä peliä kohtaan laski kuin kissan häntä, johtuu siitä että pelihahmo ja pelin koko miljöö ja idea ovat niin onnettoman tylsiä ja epäkiinnostavia, että ei niitä jaksa seurata millään muotoa ja ihan niin hyvällä tasolla toiminta ei ole että pelkästään sen vuoksi katsoisi pelin loppuun asti, tai edes vähän pidemmälle.

11. John Wick Hex

Tämä vaikutti erittäin kiinnostavlta tapaukselta, sillä John Wick on erittäin näyttävää ja intensiivistä toimintaa. Tässä pelissä, mitään siitä ei välity. XCOM vivahteinen pelattavuus ei ole suoraan huono idea, mutta peli on yhtä aikaa hidas ja kömpelö, jopa näin suunnitelmalliseksi kokonaisuudeksi. Tämän olisi pitänyt olla paljon nopeatempoisempi tai edes merkittävästi hiotumpi kokonaisuus, sillä tälläisenään pelattavuudesta ei saa juuri olenkaan irti sellaista toimintaa, mitä tämän nimisestä pelistä ehdottomasti pitäisi saada.

10. Elex II

Tästä pelistä en etukäteen tiennyt oikeastaan mitään ja edeltäjä oli konsolille asennettuna. Ennen ykköspelin pelaamista pelasin kokeiluversiota tästä kakkosesta ja se ei vain tappanut kiinnnostusta tätä peliä, vaan myös tämän edeltäjää kohtaan. Pelattavuus ei ole järin hyvällä tasolla, mutta se miten hitaasti ja verkkaisesti peli lähtee käyntiin saa kaiken tuntumaan todella tylsältä. Tähän päälle vielä todella mitäänsanomaton tarinankerronta ja rytmitys, niin ei ole ihme että tämän pelin kokeiluversiossakin jäi aikaa käyttämättä.

9. Star Wars: Bounty Hunter

Syy miksi kiinnostus loppui harmillisen pian johtuu pelin hyvin heikosta ohjattavuudesta ja siitä että sitä ei ole mahdollista säätää omien mieltymysten mukaiseksi. Tämä on lähemmäs yksinomaan se syy miksi tämä peli on niin epämiellyttävä pelata. Hyviä ideoita riittää, mutta kun pelaaminen ei ole edes siedettävää, ei peliä ole kiva pelata. Tämän voi helposti kiteyttää kahteen asiaan. Kameran kääntelyyn (käänteinen ja sitä kautta aivan kelvoton) ja kameran nopeuteen joka on niin yliherkkä että mitään tarkkuutta vaativaa ei pysty tekemään.

8. Predator: Hunting Grounds

Tämä on erittäin surullinen tapaus ja samalla aikaa todella säälittävä esitys. Koska pelissä ei ole mitään kampanjaa jossa oikeasti pelata Predatorilla ja oppia ne monet temput ja taktiikat, jää jäljelle vain hyvin heikosti tehty moninpeli jossa tekoäly on aivan onneton ja muiden pelaajien kanssa ei paljoa opetella pelaamista. Selvästi hyviä ideoita ja paljon potentiaalia jota ei ole osattu käyttää ja sitä kautta on saatu aikaiseksi vain melkoinen pettymys niin monella tavalla. Erityinen sääli koska Predator pelejä ei paljoa ole ja siksi tälle antoi enemmän aikaa kuin monella muulle.

7. Syphon Filter

Tämä on yksi niitä pelejä joka kärsii merkittävästi siitä, että sen pelattavuus on PS1 tasoa sillä huonolla tavalla. Tätä ei ole niin hauskaa pelata kuin olisi varmaan ollut silloin kun tämä oli uusi. Kyllä siinä nopeasti mielenkiinto alkaa laskea, vaikka samalla aikaa olisi kiinnostavaa katsoa peli loppuun asti. Tämä on erittäin hyvä esimerkki siitä että peliä on niin haastavaa pelata nykyään, mutta lähemmäs täysin ohjattavuuden vuoksi. Suuri sääli koska tämä on yksi niitä pelejä jota todellakin olisi ollut hauska pelata enemmänkin.

6. Vampire The Masquerade: Swansong

Tämä on niitä tapauksia jossa peliä pääsi pelaamaan kokeiluversiona ja kiinnostusta oli jatkaa sitten kokonaisessa pelissä. Mutta kun tämä peli tuntuu niin epämääräiseksi ja hitaaksi tehdyltä ja graafisesti jotenkin oudolta ja heittelehtivältä, että kyllä se kiinnostus nopeasti väheni. Tarinakaan ei onnistunut oikeastaan millään tavalla nappaamaan mikä on omiaan korostamaan sitä, että jossakin on todellakin menty vikaan. Tästä puuttuu se viimeistely ja huolellinen toteutus.

5. Damnation

Tämä on sellainen peli joka vaikutti paperilla todella hyvältä ja myös ulkoisesti oli todella kivan näköinen. Surullista onkin että tämä peli on pelattavuuden suhteen niin huonolla tasolla, että pelaaminen on ennenkaikkea todella kankekaa ja sitä kautta turhauttavaa kun toimintaan ei vain saa sellaista otetta jossa räiskinnässä olisi mitään oikeasti mielekästä. Peli on niin hiomaton että se ei voinut olla hyväksyttävää edes PS3 aikakaudella ja jo silloin huono peli ei merkittävästi parane kun ehtii tottua edistyneempään pelaamiseen.

4. Deadly Premonition

Itse kuvailisin tätä peliksi jossa on niin paljon hidasteita, että se vaatii paljon enemmän kärsivällisyyttä, kuin itsellä liikeni. Tämä yhdistettynä todella eriskummalliseen tyyliin ja kikkailutyyliseen kerrontaan ja toteutukseen ei ole se paras mahdollinen kombo. Tässä pelissä on aivan liian paljon niin arkipäiväisiä hidasteita vetämässä peliä taaksepäin, että peli ei kunnolla edes ala ennenkuin kiinnostus sitä kohtaan on jo niin matalalla tasolla, että peli jää väkisinkin kiinnostavampien pelien jalkoihin.

3. Resident Evil: Code Veronica X

Yksi asia, ohjattavuus. Resident Evil 2:n pelasin läpi huonoista kontrolleista huolimatta ja se oli hyvin turhauttava prosessi jota ei ole isommin kiinnostusta toistaa ja siitä syystä tämä peli todellakin jäi hyvin nopeasti kesken. Mahdollisuuden annoin siinä toivossa että pelattavuutta olisi jollakin tavalla paranneltu, mutta tuntuu että tämä on aivan yhtä huonolla tasolla pelillisessä mielessä kuin aiemmin tulleet pelit, vaikka se graafisesti onkin paranneltu. Harhailuakaan ei isommin kiinnosta tehdä kun jokaisessa käänteessä joutuu taistelemaan kontrollien kanssa.

2. Digimon: Next Order

Tämä on niitä tapauksia kun peli onnistuu tappamaan kiinnostuksen alta parin tunnin, vaikka pelin idea ja lähdemateriaali onkin todella timanttista laatua ja täynnä kiinnostavaa sisältöä. Pelattavuus on kuitenkin todella surkeaa tasoa ja sitä korostaa se, että tämä on kuin Digimon peli PS1:llä, eikä ole parantunut juuri mihinkään. Toiminnassa olisi puolensa mutta pelin fokus on aivan väärässä paikassa ja Digimonin kehittyminen on niin epämääräistä että se on oitis yksi asia lisää mikä merkittävästi vähentää kaikkea kiinnostusta tätä kohtaan.

1. Wild Arms

Wild Arms pelisarjan kohdalla kolmosta on jopa hieman pelattukin, mutta lopulta sekin jäi. Tämän kanssa kiinnostus loppui ennen kuin peli kunnolla edes alkoi, sillä odotin tältä jonkinlaista länkkärityylistä jrpg toimintaa, mutta tuntuu että tämä on samaa japsiropea mitä niin monet muutkin ja se western teema katoaa lähemmäs täysin, lähemmäs heti, mikä on aika surullinen asia, joten jos tätä sarjaa pelaa, niin pitäytyy mieluummin kolmosessa, vaikka se tekstitulva kiinnostusta senkin pelin tapauksessa vähentää.