Kaikille peleille ei vain riitä aikaa, varsinkaan nykyään kun niitä pelejä on saatavilla niin tolkuttoman suuret määrät. PS Plus on se piste jonka hankkimisen jälkeen en ole enää pelannut pelejä läpi ennen seuraavan aloitusta tai kokeilua, mutta kyllä Steamilla on myös ollut osansa tässä kokonaisuudessa.




Kun aikaa on rajallisesti, pitää valita että mitä pelejä oikeasti haluaa pelata ja mihin sitä aikaa sitten käyttää. Joskus syy siihen että peliä ei pelaa on se, että kiinnostus ei riitä kun taas toisinaan syy on siinä, että toinen peli kiinnostaa enemmän. Tämä on iso syy siihen miksi sellaiset pelit, joihin kiinnostus hiipuu nopeasti, jäävät sitten kokonaan syrjään ja niiden pariin ei välttämättä palaa enää ollenkaan, tai jos palaa niin sitten vasta niin pitkän ajan päästä, että niistä ei muista enää mitään.

Sitten on niitä tapauksia kun tietää että peli vaatii niin paljon aikaa, että siihen on turha uppoutua, koska se vain veisi niin paljon aikaa kaikilta muilta peleiltä. Monesti pelit joista tulee fiilis että se vaatii +50 tuntia aikaa pelkästään päätarinan läpi käymisee, jäävät suosiolla vähemmälle huomiolle, ellei niissä ole oikeasti jotakin todella merkittävää.

Yhteistä peleille on myös se, että on kokoajan epätodennäköisempää että yksikään näistä nousisi oman pelilistan kärkeen, koska uusia pelejä tulee kokoajan lisää.


KUNNIAMAININTOJA


Curse of Dead Gods

Peli joka nojaa vahvasti toistoon ja johon uppoaa helposti vaikka kuinka paljon aikaa. Aikaa jota ei oikeastaan sitten olekaan.


Gravity Rush 2

Ehkä iso ongelma oli siinä, että tätä yritti alkaa pelaamaan liian pian ykkösen jälkeen, jolloin kiinnostus hieman hiipui ja muut pelit menivät ohi.


Dreamfall Chapters

Tästä tuli hieman sellaisia Telltale Games vivahteita, joskin kerrottuna paljon, paljon hitaammin ja melkolailla pulmapainotteisemmin. Eli vaatii paljon enemmän aikaa kuin monet muut tarinalliset pelit.


Ape Escape 2

Peli joka vei mukanaan paljon paremmin kuin aluksi arvelin, mutta joka jäi todella rumasti paljon kiinnostavampien pelien jalkoihin ja nyt siihen on lähes mahdotonta palata takaisin kun kaikki pitäisi opetella uudestaan.


Rage

Tämä erittäin Mad Max fiiliksinen ja kiinnostava räiskintäpeli jäi ensin vähälle huomiolle kiinnostavampien pelien vuoksi ja sitten Rage 2 ehti liittyä ryminöihin ja meni tämän ohi.





24. Tales of Zestiria

Tämä on yksi sellainen pelitapaus joka vaikuttaa oikein hyvältä, mutta jota en ole missään vaiheessa aloittanut, koska tämä myös vaikuttaa sellaiselta +50 tunnin jrpg:ltä johon saa sitten ihan oikeasti upottaa sitä aikaa ja täysin mahdollista on että jossakin kohtaa kaikki alkaa todella junnaamaan, ihan muutaman sellaisen pelin olen pelannut. Ei siis varsinaisesti liity siihen etteikö peli nappaisi tai kiinnostaisi tarpeeksi, vaan siihen että peli vaikuttaa sen verran massiiviselta, että pelaamatta tietää, ettei siihen riitä aika.


23. NiOh 2

Kaikista Soulslike peleistä NiOh sarja on sitä vaikeampaa sorttia. Tästä syystä tämä on niitä pelejä johon pitää käyttää melko paljon aikaa jo pelkästään siksi että pystyy varautumaan kaikkeen ja kehittämään hahmoa tarpeeksi pitkälle, ettei peli on jatkuvasti turhauttava.


22. Shadow Warrior 2

Tämä on niitä tapauksia kun peliä on ollut tarkoitus pelata vaikka kuinka mutta siihen ei ole koskaan tuntunut olevan aikaa, sillä pelkästään räiskintöjen parissa löytyy nopeasti pari kiinnostavaa tapausta. Jos ykkönen ja kolmonen sarjasta antavat jotain osviittaa, ei tämä ole pisin mahdollinen peli, mutta silti tuntuu että koskaan ei ole tarpeeksi aikaa tähänkään.


21. Doom 64

Näiden vähän retrompien pelien kanssa ei koskaan tiedä että kuinka paljon aikaa niihin uppoaa joko vaikeuden tai sekavuuden vuoksi, mutta tämä on yksi Doom peli jota en ole ennen pelannut ja siitä syystä olisi todella kiinnostavaa katsoa että millainen peli on kyseessä, kun sen Epiciltä ilmaiseksi sai.


20. Postal 2

Yksi näitä pelejä joka on pitkään ollut listalla ja jota on ollut tarkoitus pelata, mutta jota ei ole koskaan saanut alulle kun aina on joku peli jota olisi kiinnostavampaa pelata. Tämän pelin kanssa pelkkää aloitukseen pitäisi saada hieman aikaa ja katsoa sitten että kuinka paljon riittäisi aikaa pelin pidempään pelaamiseen.


19. Just Cause 4

Kolmosen tavoin tämä vaikuttaa heti kättelyssä todella laajalta peliltä, joten iso kynnys aloittaa tämäkin, koska voi helposti jäädä kesken. Lisäksi en usko että tämä on niin erilainen edeltäjästään, joten sitä samaa huttua kuin Just Cause 3. Jos olisi ylimääräistä aikaa, niin tähänkin voisi uppoutua.


18. Cathedral

Metroidvania vivahtinen ja oitis Shovel Knightia muistuttava kokonaisuus joka tuntuu melko valtavalta ja johon pitäisi käyttää melko paljon aikaa. Osittain siksi että tälläiset pelit eivät ole välttämättä sieltä selkeimmästä päästä mikä vaatii oitis enemmän aikaa.


17. Deadly Premonition

Tämän kanssa tilanne on pääasiassa se, että tämän pelin kanssa ei ollut tarpeeksi aikaa päästä sisään tähän peliin. Tietysti tähän loppui kiinnostus hyvin pian, mutta sen verran mielipiteitä tämä peli on herättänyt että on houkuttelevaa katsoa että miksi. Tästä syystä pitäisi katsoa peliä vähän pidemmälle, mutta aika moni muu peli tulee listalla vastaan ensin.


16. Borderlands: Pre-Sequel

Handsome Collectionin aikaan B2:sta ehdi pelata kaiken lisäsisällön, mutta kun olisi sitten pitänyt katsoa että millainen tämä toinen peli paketissa on, ei sille koskaan ollut niin paljon aikaa, että siinä olisi päässyt kunnolla vauhtiin. Kyllähän tätä on jonkinverran pelattu, mutta aikaa pitäisi olla enemmän. Tosin samalla aikaa, pitkälti samaa höttöähän tämä on kuin vaikkapa Borderlands 2.


15. Zombie Army 4: Deadwar

Tämä on peli jota olen pelannut aina välillä mutta joka aina tuntuu jäävän syrjään vaikka sitä pitäisi pelata. Ei ole unohtunut, mutta sille ei vain tunnu jäävän aikaa. Parhaimmillaan sitä pelaa kentän joskus ja sitten voi mennä pitkä aika että ehtii pelata toisen, vaikka tarkoitus olisikin katsoa kokonaisuus loppuun asti. Oma roolinsa voi olla itseääntoistavassa pelattavuudessakin.


14. Far Cry 3

Tämän kanssa ihan suoraan se tekemisen määrä oli todella luotaantyöntävää, sillä aikaa ei vain ollut taas yhdelle suurelle avoimen maailman rymistelylle silloin kun tätä laittoi hieman alulle. Puhumattakaan että tätä ennen on pelannut useamman pelin samasta sarjasta. Muutenkin tälläiset pelit ovat vähän sitä sorttia että koska niissä on paljon piilotettua tavaraa ja paljon keräiltävää ym, pitäisi niihin sitten käyttää todella paljon aikaa.


13. Final Fantasy XIII trilogia

Tämä on siinä mielessä erikoisempi valinta että samaan kasaan voi laittaa sekä FFXIII-2 ja Lightning Returnsin, eli koko hoito. Kun yksikin peli vaatii helposti useamman kymmenen tuntia, vähintään, niin kolme melko iso savotta, jota ei tule kovinkaan äkkiä katsottua loppuun asti, sillä pelkästään FFXIII on melko heikko tapaus omassa sarjassaan ja omassa genressään.


12. Technomancer

Mars Warlogs pelille jatkoa tarjoava kokonaisuus joka on toteutukseltaan sitä vähemmän hiottua sorttia, mutta jossa on ehdottomasti puolensa. Siitäkin huolimatta tämä peli on sellainen jossa ei ole oikeastaan mitään sellaista joka nostaisi sen monien kilpailijoiden yläpuolelle ja se on todella varma tapa jäädä sivuun parempien pelien tieltä. Tätä olisi ollut kiinnostavaa katsoa pidemmällekin, mutta rajallisesta määrästä aikaa ei tähän riittänyt juuri mitään.


11. Hunted: Demon's Forge

Tämä on yksi niitä pelejä joka vaikutti alunperin todella kiinnostavalta, mutta joka sitten pelattavuudessa ja toteutuksessa jätti melko paljon toivomisenvaraa. Siitäkin huolimatta tämä oli hyvin kiinnostava peli jonka olisi saattanut katsoa vaikka loppuun asti, jos se vain olisi tehty paremmin ja sitä kautta se olisi koukuttanut enemmän. Silloin siihen olisi käyttänyt enemmän aikaa koska tälläisenään se on yksi niitä pelejä jota olisi ollut kiva pelata, mutta johon ei vain ollut aikaa. Lisäksi peli oli suoratoistettava, mikä oitis vähensi kiinnostusta.


10. Kingdoms of Amalur: Re-Reckoning

Tämä on peli jota olen yrittänyt pelata alunperin PS3:lla ja sitten myöhemmin tätä remasterointia PS4:llä, mutta kummallakin kerralla useat kiinnostavammat pelit ovat jyreänneet suoraan sen yli. Roolipelit yleensä vaativat enemmän aikaa kuin monet muut ja tälle ei ole oikeastaan missään kohtaa riittänyt niin paljon aikaa että sen olisi saanut edes kunnolla alulle.


9. Rage 2

Ykkösen tavoin myös tämä kakkonen on jäänyt lupaavan alun jälkeen syrjään kiinnostavampien pelien tieltä. Sisältöä tässä olisi vaikka kuinka ja ammuskelu on toteutettu kaikkine lisämausteineen todella hyvin, mutta samalla aikaa peli ei samalla tavalla nappaa kuin monet muut, mikä saa sen helposti jäämään sivuun. Tämäkin on yksi sellainen peli jota on pelattu pleikkarilla ja joka tällä hetkellä on PC:llä, pelivalmiina, mutta joka aina tuntuu jäävän monien muiden tullessa syrjään.


8. Deus Ex

Tämän pelin osittaisena ongelmana on sen todella vaativa aloitus jossa on opeteltavaa vaikka kuinka paljon ja pelillä kestää hetki että se kunnolla edes alkaa. Mutta peli vaikuttaisi olevan todellakin sellainen josta voisi saada paljon irti. Tämä on kuitenkin niitä tapauksia kun peliin ei vain ole saanut upotettua niin paljoa aikaa että se edes alkaisi kunnolla. Puhumattakaan että sen saisi katsottua kokonaan loppuun asti. Niin ja sitten on se juttu, että nämä vanhemmat pelit voivat vaativat vähän enemmän aikaa, että alkavat toimia kunnolla.


7. Scarlet Nexus

Erittäin hyvä esimerkki jrpg:stä jossa on kaikki oikeat rakennuspalikat ja vaikka tietyissä kohdissa kokonaisuutta onkin menty hieman sieltä mistä se aita on matalampi, eli puheen sijaan pelkkää tekstiä tms, niin tämä on oikein hyvältä vaikuttava peli. Mutta kuten ihan jokunen muukin peli listalla, tämä vaikuttaa sen verran isolta kokonaisuudelta, että tähänä pitäisi oikeasti varata enemmän aikaa ja useampi kiinnostavampi peli kiilaa nopeasti tämän ohi, joten vaikka pelin onkin saanut hyvin alulle, niin aikaa sille ei vain riitä tarpeeksi.


6. Red Faction: Guerilla

Tämän pelin parissa pääsi enemmän kuin vain alkuun, mutta vaikka paikkojen hajottaminen maan tasalle on hauskaa, niin silti tämä peli oli sen verran itseääntoistavaa settiä, että ei se pystynyt pitämään pintaansa monien kiinnostavampien pelien rinnalla. Nyt jos pelin pariin yrittäisi palata niin olisi paljon opeteltavaa jotta pääsisi taa kunnolla sisälle kokonaisuuteen.


5. Wild Arms 3

Tämän pelin yksi merkittävä ongelma on siinä, että tämä on niitä tekstitulva roolipelejä jossa lukeminen ei lukemalla vain meinaa loppua. Tämän merkittävä vahvuus on länkkäri yhdistettynä Final Fantasy tyyliseen toimintaan. Vaikka peli onkin oikein hyvältä vaikuttava kokonaisuus, niin aikaa sille alkoi lopulta olla vähemmän ja vähemmän ja sitten jossakin kohtaa tätä ei enää edes yrittänyt katsoa loppuun asti, koska oli vähän sellainen fiilis että matkaa olisi vielä sen verran paljon jäljellä, että tuskin oli vielä edes puolivälin krouvia saavutettu.


4. Ken Follet's Pillars of the Earth

Juuri sellainen peli joka olisi astetta kiinnostavampaa omalla kohdalla sillä se nojaa merkittävästi enemmän tarinaan ja hahmon väliseen dialogiin kuin pulmanratkontaan, tai ainakin näin se vaikuttaa alun perusteella. Ei nyt mitään Telltalea, mutta kuitenkin todella lupaavalta vaikuttavaa tarinankerrontaa maailmassa joka ei ole omalla kohdalla sieltä tutuimmasta päästä. Harmillisinta on että tähän ei välttämättä tarvitsisi edes käyttää kymmeniä tunteja.


3. Ghost Recon: Wildlands

Yksi erittäin hyvältä vaikuttava peli jossa pelkkä hahmonluonti vei mukanaan paljon enemmän kuin monissa muissa peleissä. Mutta tämän pelin merkittäväksi heikkoudeksi nousi lopulta se, että pelin rytmitys ei ole sieltä parhaasta päästä. Tämä on valtava peli ja niin täynnä muuttujia ja kaikki tuntuu nopeasti melko sekavalta ja ylitsevuotavalta. Tämä on ehdottomasti yksi niitä pelejä jota kiinnostaisi kyllä pelata enemmänkin, mutta jolle ei vain koskaan tunnu olevan aikaa ja tämä peli tarvitsisi sitä monta kymmentä tuntia.


2. Zone of the Enders

Tämä taitaa olla yksi niitä ensimmäisiä, ellei peräti ensimmäinen peli, jolle ei enää ollut aikaa, kun pelattavaa oli niin paljon. Yksi viimeisiä PS3:n PS Plus pelejä ja kun pelattavaa oli lopulta niin tautinen määrä ja vähän kaikkea kokeili, niin tämä jäi kokoajan enemmän syrjään, vaikka peli suhteellisen lupaavalta vaikuttikin. Sanotaan että ei täysin omaa genreä mutta siitäkin huolimatta ehdottomasti sellainen peli jota oli kiinnostusta pelata, mutta jolle ei yksinkertaisesti aikaa riittänyt kun lisää pelejä alkoi tuolloin tulla niin paljon lisää kokoajan.


1. Warhammer End Times: Vermintide 2

Peli joka on pleikkarilla ja pc:llä ja jota olisi moninpelinäkin tarkoitus pelata ja jonka on pari kertaa alullekin saanut, mutta jolle ei vain tunnu koskaan olevan kunnolla aikaa. Johonkin väliin tätä ehti aloittaa ihan kunnollakin, mutta tuntuu että aina tulee vastaan kiinnostavampia pelejä ja kun niistä pääsee, niin jonossa on jo paljon lisää. Tämä on ehdottomasti sellainen peli jossa olisi potentiaalia vaikka kuinka, mutta joka ei silti koskaan tunnu olevan se kiinnostavin tai muuten vain osuvin valinta peliajankäyttöön, joten tuntuu että tämä on mennyt ohi ehkä eniten kaikista pelistä viimeaikoina.