Ajoittain jo ensimmäinen pomotaistelu pelissä on hyvin haastava tapaus, mahdollisesti jopa pelin vaikeimpia. Syitä tähän voi olla monia, sillä muutenkin keskitasoa haastavissa peleissä ensimmäinen pomotaistelu voi olla melko murhaava muihin ensimmäisiin verrattuna ja monesti taas pelihahmo tai pelaajan taidot voivat olla ensimmäisen pomotaistelun aikaan heikommalla.

 

 

 

Vain ensimmäiset pomotaistelut lasketaan. Kyseenalaista voi tosin olla se että mikä lasketaan ensimmäiseksi pomotaisteluksi. Itse en monesti laske ensimmäiseksi pomotaisteluksi sellaisia pomotaisteluita jotka selvästi alkavat pelin edetessä muuttua ns. Eliittivihollisiksi, eli niitä tulee monesti vastaan normaalien vihollisten joukosta tai muuta vastaavaa. Jos vihollinen on nimetty eri tavalla, se kelpaa.

Yhtenä rajoitteena on se, että pomotaistelu täytyy olla voitettavissa.

  • Grigori pelissä Dragon's Dogma ei ole tälläinen, sitä taistelu ei voi voittaa koska elokuvapätkä tulee väliin ja vie tarinaa eteenpäin.

Yksi per pelisarja, samasta genrestä

 

KUNNIAMAININTOJA

 

Phantom - Devil May Cry

Ensimmäisen DMC:n ensimmäinen pomotaistelu todellakin näyttää miten vaikea peli ja pelisarja onkaan kyseessä.  Danten arsenaali on melko rajallinen, elinvoima on melko rajallinen tässä vaiheessa.

 

Big Guy - Terminator 2: Judgement Day

Tämä on tyypillinen NEs ajan pomotaistelu. Hidasta kituuttamista koska pomovihollinen niistää pelaajan ihan muutamalla iskulla, jotka tulevat melko nopeasti.

 

Iudex Gundyr - Dark Souls 3

Dark Souls tyyliin ensimmäinen pomotaistelu ei ole pelin yleisellä tasolla kovinkaan paha, mutta ensimmäisten pomotaisteluiden joukossa sitä ei voi helpoksikaan kutsua.

 




24. Ifrit - Final Fantasy VIII

Varsinkin alkupeliin tämä on melko haastava tapaus, koska monet myöhemmin tulevat pomoviholliset ovat merkittävästi helpompia. Simppeli taistelu tämä joka tapauksessa on, mutta pelaajalla taas on hyvin rajallinen valikoima taktiikoita käytössään mikä johtaa siihen että hyökkäys parannustaktiikka toimii parhaiten. Tosin extra haasteen tähän taisteluun tuo se, että tämä on osa loppukoetta tarinallisesti ja siksi tämä taistelu täysi pystyä hoitamaan oman arvion puittessa mikä on vapaaehtoista haastetta, mutta näkyy ja tuntuu todella selvästi. Syytä korostaa että tämä todellakin on pelaajasta kiinni.


23. Don Octavio - Sly 3: Konnien Kunnia

Tästä pelistä löytyy todella monenlaisia pomotaisteluita, ei epäilystäkään mutta verrattuna muihin tämänkaltaisiin peleihin, on Don Octavio merkittävästi haastavampaa sorttia, ollakseen se ensimmäinen pomovihollinen. Kyllähän vihollisen taktiikat ovat edelleen melko simppelit, mutta kyllä siinä toisessa vaiheessa huomaa, että pitää oikeasti tehdänkin jotain sillä taistelu ei ole ihan perushuttua sitä se tasohyppelypeleissä todella usein on ollut. Ero muihin samassa pelissä ei ole valtava, mutta moniin muihin ensimmäisiin pomotaisteluihin, on vähän näkyvämpi.


22. Hunter - Little Nightmares II

Huomattavasti vähemmän pomomainen yhteenotto, mutta lasken kyllä mukaan kuvioihin. Pomotaisteluksi, varsinkin tässä sarjassa yhteenotto metsästäjää vastaan on melko nopeatempoinen, varsinkin tietyissä kohdissa, kuten aluksi, sillä pelaaja täytyy pysyä liikkeessä ja samalla aikaa ottaa suojaa milloin mistäkin, ettei tule ammutuksiksi. Se on juurikin se nopeatempoisuus mikä tekee tästä niin haastavan koska pelaajalla ei ole varsinaisesti paljoa aikaa miettiä, vaan ainoastaan puskea eteenpäin.


21. Undead King - Lord of the Rings: Return of the King

Tässä pelissä pomotaistelut eivät varsinaisesti nouse erityisen paljoa mitä haasteeseen tulee ja se on yksi asia, mikä tekee tästä niin vaikealta tuntuvan, varsinkin ensimmäiseksi pomotaisteluksi. Vaikka tämä taistelu sopii ensimmäiseksi pomotaisteluksi, ei se varsinaisesti tarkoita että se olisi tehty sellaiseksi, koska mikään läpihuutojuttu tämä ei todellakaan ole, vaikka tähän menessä onkin oppinut jo ne pääpointit mitä pelattavuuteen tulee ja sitä rataa. Erityisesti oman pelinsä tasolla, tämä on ensimmäiseksi suht kova.


20. Mezuki - NiOh 2

Ei yhtään niin vaikea, kuin itse oletin tämän olevan, useiden soulslike pelien jälkeen, mutta ensimmäiseksi pomotaisteluksi joka tapauksessa erittäin vaativa taistelu, juurikin pelin korkean haastavuuden vuoksi. Haaste tuleekin lähinnä pelin yleisestä tasosta sillä vaikka pelaajalla onkin melko hyvin taistelumetodeja, on Mezuki alkupeliin melko paha haaste, koska pelihahmo ei ole vielä erityisen voimakas, mikä saa Mezukin puolestaan tuntumaan merkittävästi vahvemmalta, mitä se oikeasti edes on.


19. Rocksteady - Teenage Mutant Ninja Turtles II: Arcade Game

NES pelien vaikeustaso on monesti melko korkeaa ja siinä mielessä Rocksteady ei ole sieltä pahimmista päästä, mutta kun ottaa huomioon laajemman historian niin tämä on äkkiä merkittävästi pahempi. Tämä on lisäksi yksi ensimmäisiä oikeita pomotaisteluita jonka itse muistan lapsuudesta ja tämä oli oitis merkittävästi vaikeampi kuin kaikki aiemmat viholliset yhteensä, kuten asiaan kuuluu. Sokea piekseminen ei yksinkertaisesti toimi, koska tämä lyö pelaajan nopeasti seinälle.


18. Hadern - Mortal Shell

Ensimmäinen yhteenotto Hadernin kanssa, tämän käyttäessä Hallowed Swordia. Erittäin hyvä opetteluhetki, mutta myös melko vaikea sellainen, koska jos ei osaa kovettumistekniikkaa, saa nopeasti aika kovaa turpiinsa. Miekalla Hadern ei ole varsinaisesti hidas tai nopea, mikä pakottaa kovettumisen käyttöön että kestää iskuja ja kykenee vastaamaan iskuihin. Soulslike pomotaisteluiden yleisellä tasolla Hadern on juurikin sitä keskitasoa, ei suoranaisesti vaikea eikä suoranaisesti helppo.


17. Murai - Ninja Gaiden Sigma

Sanotaan että ei yhtään niin vaikea, kuin voisi luulla, näin vaikeaan peliin. Murai on ensimmäinen pomotaistelu ja Ninja Gaiden pomoviholliseksi suhteellisen passiivinen, lähinnä kestävämpi normaalia vihollista muistuttava tapaus. Ensimmäiseksi pomoviholliseksi se on kuitenkin melko kova tapaus yleisesti, sillä tässä taistelussa täytyy oikeasti osata jo pelata tätä peliä, koska muutoin saa nopean selkäsaunan koska Murai lyö kovaa eikä sokea huitominen ole erityisen hyvä taktiikka, vaan kaikkien opittujen tekniikoiden yhdistely on.


16. Asylum Demon - Dark Souls

Murhaavan vaikea, jos taisteluun käy hajonneella miekalla. Jos taas menee pelin tarkoittamaa reittiä, muuttuu taistelu merkittävästi helpommaksi, eli todella hyvä opetustyökalu peliin. Asylum Demon on joka tapauksessa ensimmäiseksi pomoviholliseksi melko suuri haaste, sillä taistelu opitaan vapaaehtoisella, puolipakollisella reitillä joka keskeyttää tämän pomotaistelun hetkeksi jotta pelaaja oppii vähän lisää ensin. Tietysti taistelu voi hoitaa hetikin alta pois, mutta se on hyvin epätodennäköistä ensimmäisellä pelikerralla.


15. Woodsman - The Wolf Among Us

Quick Time Event taisteluksi tämä on haastava lähinnä siksi, että taistelussa on useampi äkkikuolemavaara ja näin alkuvaiheeseen peliä se voi olla melko haastavaa, koska tämä on tavallaan täysi tutoriaali tälläiseen taistelutyyliin. Lähes kaikki myöhemmin tulevat pomotaistelut ovat merkittävästi helpompia kuin tämä mikä on omiaan korostamaan miten paljon tämä taistelu opettaa pelaajaa. Tosin jos on erittäin nopea reaktioissa, ei tämä ole kovinkaan paha, mutta ensimmäiseksi pomotaisteluksi yleisellä tasolla tämä on haastavampaa luokkaa.


14. Lawrence "Bull" Barret - Deus Ex: Human Revolution

Itse olen tälläisissä peleissä pääasiassa suoraviivaisemman räiskinnän kannalla ja silloinkin tämä on melkoinen luotisieni jota saa ampua vaikka kuinka paljon ennenkuin sillä on mitään oikeaa vaikutusta. Tähän taisteluun on tietysti muitakin tatkiikoita, paitsi aivan ensimmäisessä painoksessa, jolloin tilanne oli täysin toinen. Joka tapauksessa ensimmäiseksi oikeaksi pomotaisteluksi Barret on melkoinen vaikeuspiikki pelissä, jossa räiskintä on monesti on ollut melko simppeliä ja vapaaehtoista.


13. Dementula - Dolmen

Ensimmäinen asia mikä tekee tästä niin vaikean on siinä, että tässä vaiheessa peliä ei ole ihan täysin vielä tiedossa että miten elementtivahinkoa ja muut pelimekaniikat todella toimivat, itse ainakin opin ne paremmin tämän taistelun aikana. Mutta merkittävästi isompi syy on siinä, että tämä jättiläishyönteinen kutsuu apuun pikkuhyönteisiä, jotka tekevät tästä yhteenotosta oitis merkittävästi vaikeamman, sillä vaikka iso on liikkeiltään simppeli, tuovat laumaviholliset oitis paljon lisää muuttujia.


12. Kayran - Witcher 2: Assassins of Kings

Haastavan tästä tekee se, että Kayrania vastaan täytyy käyttää todella tiettyjä taktiikoita ja tämä on todella erilainen taistelu mitä mikään tähän mennessä. Erityisen hyvä taistelu ei ole kyseessä, sillä tälläiset jättilonkerohirviöpomoviholliset ovat usein sieltä turhauttavammasta päästä. Haastava tämä on joka tapauksessa, varsinkin ensimmäiseksi pomotaisteluksi ja varsinkin huomioiden että millaisia vihollisia vastaan on tähän mennessä käytetty ja millaisia taktiikoita on hyödynnetty.


11. Skulls - Metal Gear Solid V: Phantom Pain

Ensimmäinen pomotaistelu on siinä mielessä erikoinen, että tarkoitus on paeta. Sen voi tehdä vahingoittamalla Kalloja tarpeeksi että ne hyytyvät, mutta hiiviskely on se helpompi metodi. Tässä ei ole tarkoitus tappaa vihollisia, vaan välttää niitä tarpeeksi kauan että pääsee pakoon. Erityisen haastavan tästä tekee se, että varusteita on todella rajallisesti ja pomotaistelun alkaessa pelaaja on täysin nurkassa. Myöhemmin tämä yksikkö sitten hävitetään, mutta ensimmäisellä kerralla, on pakko paeta.


10. Isä Gascoigne - Bloodborne

Pappispeto on mahdollinen ensimmäinen pomotaistelu, mutta se on vapaaehtoinen, tämä taas pakollinen ja erityisen hyvä esimerkki siitä, miten vaikeita ihmisen kokoiset pomoviholliset Bloodbornessa ovat. Gascoigne käyttää juurikin niitä taktiikoita kuin pelaajakin ja on hyvin aggressiivinen. Tähän taisteluun on yksi helpotustaktiikka mutta senkin kanssa tämä on todella vaikea taistelu alkupeliin, melko vaatimattomalla arsenaalilla ja kehitystasolla, puhumattakaan että toinen vaihe taistelussa muuttuu oitis rytmityksen täysin.


9. Shocker - Spider-Man 2: Enter Electro

Yksi asia tässä taistelussa tekee tästä vaikean enemmän kuin yksikään toinen, nimittäin aikaraja. Tämä on sellainen yhteenotto jossa kello käy kokoajan ja se tuntuu myös melko tiukalta aikarajalta. Shocker lyö lujaa, mutta on yllättävän reilu siinä mielessä, että ei liiku erityisen paljoa, mikä tekee pelaajan hyökkäyksistä paljon helpompia kohdentaa. Ehdottomasti yksi parhaita versiota Shockerista missään Spider-Man pelissä ja tämän pelin ylivoimaisesti vaikein pomotaistelu.


8. First Warden - Lords of Fallen

Hyvin tyypillinen ritarihahmo ja ehdottomasti todella hyvin tehty haaste, joka muuttuu selvästi vaikeammaksi pykälä toisensa jälkeen. Ensin haaste on lähinnä puolustuksen läpi pääsemisessä, kun taas lopussa miekan väistelö on merkittävästi suuremmassa roolissa. Tämä on juurikin sellainen brutaali aloituspomotaistelu joka vaikuttaa todella simppeliltä, mutta joka on kehittymättömällä pelihahmolla melko haastava taistelu, varsinkin viimeisessä vaiheessa jossa pomovihollinen ei enää puolusta, vaan hyökkää.


7. Megaera - Hades

Erityisen hyvä esimerkki siitä, että ensimmäinen pomotaistelu, ainakin pakollinen sellainen on ensimmäisellä kerralla erityisen vaikea. Koska ensimmäisellä yrityksellä ei voi valita aseistustaan eikä ole käytössä yhtään saatavilla olevia tehosteita, on tämä hyvin vaikea yhteenotto ja se helpottuu vasta useiden yritysten jälkeen. Megaera on yleisestikin yksi pelin vaikeaimpia pomotaisteluita ja vaikka sitä ennen voikin olla yksi minibossi, ei tätä taistleu voi välttää, vaan se on pakko voittaa. Megaeran taktiikat eivät ole niin pahoja vaan Zagreusin heikko taso, on se suurin rajoite.


6. Genichiro Ashina - Sekiro: Shadows Die Twice

Tästä tekee vaikea se, että pelaaja mitä todennäköisimmin ei ole ehtinyt tottua tämän pelin erittäin vaativaan taistelusysteemiin ja sen vuoksi saa melko todennäköisesti selkäänsä. Tämä on täysin voitettavissa ja jos taistelu luonnistuu, ei ole edes erityisen suuri haaste pelin yleisellä tasolla, mutta koska Sekiro on niin vaativa peli, on häviä lähemmäs välttämätön. Ei mitään uutta tämän pelin tekijöiltä ja kyllä se nopeampi tapa muutenkin on vain antaa tämän piestä pelihahmo, koska mitään bonuksia voitosta ei saa.


5. Cerberus - Devil May Cry 3: Dante's Awakening

Koska itse en laske Hell Vanguardia pomoviholliseksi, vaan eliittiviholliseksi, se ei kelpaa tähän listaukseen ja ensimmäisenä on jääversio Cerberusista, jokaon yksi vaikeimpia pomovihollisia mitä mieleen tulee, varsinkin ensimmäisellä kerralla ja tämä johtuu täysin siitä, että pelaajalla on hyvin rajalliset taistelutaidot ja arsenaali. Ei paholaismuotoa, ei kehittyneitä aseita eikä tyylejä, mikä tekee tästä todella kovan haasteen. Tätä korostaa todella selvästi se, että kun tästä tulee myöhemmin pelissä osa "boss rush" vaihetta, on tämä silloin merkittävästi helpompi taistelu.


4. Centaur - Hercules

Tästä tekee vaikean eräs varsin simppeli asia, se miten tätä vahingoitetaan. Kentauria vastaan taistellessa ei ole täysin itsestäänselvää että miten pelaaja pystyy vahingoittamaan vihollista ja vielä senkin jälkeen, kun keksii että miten se tapahtuu, ei ole aina ihan täysin itsestäänselvää, että onnistuu tekemään niin. Ensimmäiseksi pomotaisteluksi tälläinen kikkakakkospomotaistelu ei ole sieltä parhaasta päästä, sillä se voi olla melko kova vaikeuspiikki, nimenomaan ensimmäisellä pelikerralla.


3. Gorefist - Remnant: From the Ashes

Tämä on mahdollinen ensimmäinen pomotaistelu, sillä vastassa voi olla vaihtoehtoisesti Shroud, joka on hyvin helppo taistelu. Gorefirst on ensimmäiseksi mahdolliseksi taisteluksi murhaavan vaikea, jopa koko pelin pomotaistelumittapuulla. Tähän on tosin yksi erittäin simppeli syy ja se ei ole pomovihollinen itse, vaan se valtava määrä myrkkysienivihollisia, joita spawnaa alueella jatkuvasti ja joka paikasta. Tässä taistelussa root rot on todella paha handicap, koska Gorefis lyö lujaa, todella lujaa ja tässä vaiheessa peliä on erittäin epätodennäköistä että pelaaja on kovinkaan hyvällä taistelutasolla.


2. Vanguard - Demon's Souls

Tätä taistelua ei ole suoraan tarkoitettu hävittäväksi, mutta jos ei ole Soulsveteraani, tai muuten vain päässyt todella hyvin kiinni pelattavuuteen, on erittäin todennäköistä että tätä taistelua ei vain voita. Vanguard ei ole erityisen aggreessiivinen ja monet hyökkäykset on helppo ennakoita, mutta virhemarginaali on hyvin ohut, sillä pelaaja ei monesti kestä edes yhtä iskua, kun taas vahinko mitä hän pystyy Vanguardiin tekemään, on todella säälittävää. Puuduttavaa kitkutusta kunnes vihollinen kuolee, tai yksi otteen herpaantuminen ja pelaaja kuolee, kumpi vain tuleekaan ensin.


1. Urizen - Devil May Cry V

Pomotaistelu joka on mahdollista voittaa, jos on todella hardcore pro DMC pelaaja. Urizen on yksi tälläinen taistelu joka on ensimmäisellä kerralla melko tylsä, sillä vihollinen toistaa samoja taikahyökkäyksiä ja istuu valtaistuimella energiakilven takana kyllästymiseen asti. Pelaaja ei tässä taistelussa kestä vahinkoa kovinkaan paljoa, kun taas Urizenilla on elinvoimaa vaikka kuinka, kilven lisäksi. Vasta tietyllä vaikeusasteella tästä tulee helppo, mutta se ei ole se helpoin, koska tämä on tarkoitettu hävittäväksi taisteluksi.