Kratos%20%283%29.jpg?1674258448

Kohtalon päivät koittavat


God of War 5 päättää muinaisnorjalaisen saagan ja vaikka pelattavuuden suhteen kyseessä on sarjan parhaita pelejä, jättää se paljon toivomisen varaa miltein kaikessa, mikä liittyy mytologiaan. Viime vuoden arvoistetuimpiin peleihin kuuluva tapaus on hyvä ehdottomasti hyvä peli, vaikkakin myös todella ennalta-arvattava peli, tarinallisesti.





Sodan Jumala: Jumalten Tuho

God of War pelit ovat todella tuttuja. Vaikka Kratos on hahmona melko huono, niin tässä uudessa Norse saagassa, hän on merkittävästi parempi, kuin Kreikka saagassa. Pelattavuuden suhteen peli on hyvin lähellä aiempaa (heikosti nimettyä) God of War peliä mutta tekee merkittäviä parannuksia. Erittäin hyviä yksityiskohtia riittää ja uusia hahmoja on valtavasti. Mutta toisaalta, Ragnarök tärvelee monet mytologian hahmot ja olennot erittäin pahasti, ei tarinallisesti tarjoa mitään merkittäviä yllätyksiä ja sillä saralla melko latteaksi. Laajuudessaan ja laadukkuudessaan peli kuitenkin tarjoaa runsaasti toimintaa ja tekemistä. Tämä on niitä pelejä, jossa on pelattavuudessa paljon hyvää, mutta jossa on tarinallisuudessa paljon huonoa, mikä vetää kokonaisuutta alaspäin, paljon.


Talvi on tullut ja taistelu on tulossa

Peli alkaa aikaan, melko paljon ensimmäisen pelin tapahtumien jälkeen. Fimbultalvi on koittanut ja Ragnarök on alkamassa, Baldurin kuoleman seurauksena. Kratos ja varttunut Atreus käyvät jatkuvaa taistelu selviytymisestä sillä Kratosin mielessä jäytää hänen näkemänsä ennustus hänen omasta kuolemastaan, kun taas nykyhetkessä Baldurin äiti, Freya, jahtaa kaksikkoa, päämääränään tappaa poikansa tappaja. Kaikki menee kuitenkin uuteen uskoon kun Kratos ja poika saavat vieraita Asgardista. Ensimmäisessä pelissä vihjattu Thor, punapartainen ja kaljamaihainen harkkimiesvivahteinen ukkosenjumala saapuu kylään ja pian oven takana on myös kaikki-isä itse, vanha hintelä yksisilmäinen kaljuuntuva ukonrähjä. Kun Kratos ja Odin eivät pääse yhteisymmärrykseen yhteiselosta, päätyvät isä ja poika jälleen pakomatkalle, mikä vie heidät läpi kaikkien yhdeksän maailman jossa vastaan tulee monia uusia liittolaisia ja vihollisia, kuten Kratosin "kollega" entinen muinaisnorjalainen sodan jumala, mahtava Tyr.

Ulkoasu pelissä on todella hienosti toteutettu ja saumattomuus korostuu, sillä lataustaukoja pelissä ei ole, eikä isompia katkeamia muutenkaan. Erilaiset sijainnit yhdeksestä maailmasta ovat todellakin joukosta erottuvia ja täynnä tekemistä, löydettävää ja tapettavaa. Ragnarök on valtava peli joka tarjoaa hurjasti pelattavaa ja paljon mytologiasta tuttuja hahmoja joista osaa käytetään vähän ja osaa vähän enemmän. Edellisessä pelissä tavattu maailmankäärme Jörmungandr löytyy ja maailmanpuussa seikkaileva Ratatosker esiintyy myös, astetta erilaisempana mitä yleensä. Pääasiassa monet pelin mytologiaviittaukset ovat sellaisia, että ne ovat jollakin tavalla tuttuja Assassin's Creed: Valhallasta ja voidaan sanoa että 4 kertaa 5:stä, Valhalla toteuttaa mytologian merkittävästi paremmin kuin Ragnarök. Valhalla tuntuu olevan paljon uskollisempi kun taas Ragnarök tekee enemmän omia juttujaan. Se ei tarkoita etteikö Rangarök käyttäisi suoraan otteita mytologiasta, sillä Odin kuvaillaan yksinkertaisesti yksisilmäisenä vanhana miehenä ja Thor punatukkaisena soturina. Ei näiden hahmojen tarvitse aina olla kuin Marvelista, mutta itse olisin ehdottomasti kaivannut ainakin Odiniin enemmän sellaista soturimaista otetta, tälläisen version sijaan.

Tarinallisesti God of War: Ragnarök ei meni niitä kaikista ilmeisimpiä reittejä, mutta ei myöskään ole lopulta millään tavalla yllätyksellinen ehkä muutamaan "matto jalkojen alta" hetkeä lukuunottamatta. Avaamatta erinäisiä kohtauksia enempää, voidaan sanoa että jos edellinen peli on millään tavalla muistissa, joko pelaamisen tai kertauksen jälkeen, ovat monet vihjailut erittäin ilmiselviä ja monet tilanteet arvaa jo ennalta. Tietyt tilanteet joiden olisi tarkoitus olla vähän yllätyksellisempiä, eivät oikeastaan edes ole. Muutamia tapauksia peli rakentaa erittäin hyvin, mutta niidenkin kanssa päädytään aina siihen ilmeisimpään ratkaisuus, jonka pystyy aavistamaan todella hyvissä ajoin. Mikäli muinaisnorjalaisen mytologian tapahtumat, hahmot ja heidän välisensä suhteet ja vastaavat ovat tuttuja, pystyy tietyt tapahtumat arvaamaan entistä paremmin. Tästä syyt monet "täyteasiat" toimivat paljon paremmin. Mimirin kommentaatio, eri hahmojen väliset keskustelut milloin mistäkin ja tietyt tyylikkäät yksityiskohdat siellä täällä rakentavat tunnelmaa eriomaisesti ja maailmojen selvät erot ovat valtava plussa. Yleinen ote on vahvaa tarinallista jatkoa aiemmalle pelille ja samalla tavalla kuin Atreus on varttunut edellisestä pelistä, niin on myös Kratos, joka nyt on vanhemmuudessa ottamassa uuden askeleen eteenpäin. Monet pienet asiat korostuvat myös toiminnassa, samalla tavalla kuin pelattavuudessa ylipäätään.


Vanha jäärä ja varttunut Poika

Toiminta on isossa osassa pelissä ja tällä kertaa parempana kuin aiemmin. Pelattavana on tuttuun tapaan Kratos ja tämän tutut lelut, Leviathan kirves ja Kaaoksen terät, kummallakin on omanlaisensa tyyli ja kumpikin tarjoaa omanlaistaan vaihtelua kokonaisuuteen. Kirves tuottaa jäävahinkoa, palaa heiton jälkeen pelaajalle sitä kutsuttaessa ja toimii monella tavalla pääaseena. Miekat ovat erinomainen tukiase ja ne ovat käytettävissä alusta asti. Tyyliltään ne ovat kirvestä nopeampia ja yltävät kauemmas, joskaan eivät tuota yhtä paljon vahinkoa. Tulielementti tuo oman osuutensa taisteluun ja näiden kahden aseen välillä vaihteleminen on merkittävä osa kokonaisuutta alusta asti. Tuttuun tapaan Kratos pystyy kilvellä horjuttamaan vihollisia ja torjumaan vahinkoa, parryaminen on hyvä osa kokonaisuutta, mutta tietyissä tilanteissa väistäminen on kuitenkin oikea liike. Taktiikkaa taisteluun tulee lisää pelin edetessä ja kumpaakin asetta voi päivittää pelin edetessä ja Kratosin voimistuessa. Aseissa on erilaisia erikoisliikkeitä jotka tuovat lisää vaihtelua ja mahdollisuuksia taisteluun ja puolen välin jälkeen Kratos saa käyttöönsä myös kolmannenkin aseen. 

Ainoastaan Kratosin ohjaamiseen peli ei jää, sillä tällä kertaa Atreus on merkittävästi isommassa ja paremmassa roolissa kuin aiemmin. Nyt hän ei ole enää pelkkä ärsyttävä pikkukakara vaan merkittävästi parempi hahmo joka tuo tarinallisesti merkittävää sisältöä sekä Kratosin tarinaan että isoon kokonaisuuteen. Toiminnallisessa mielessä hän on erinomaista vaihtelua isäpappaan. Atreus käyttää jousta joka nuolien ampumiseen tai jousella lyömiseen ja monesti lähitaistelu on luotettavampi ja tehokkaampi ratkaisu kuin ampuminen. Toiminnallisesti Atreus on sopivan erilainen kuin Kratos ja hänen osuutensa ovat erinomaista vaihtelua kerta toisensa jälkeen. Kratos pysyy päähenkilönä, mutta Atreusilla pelaaminen on juurikin se klassinen ratkaisu jolla jatko-osasta saadaan aiempaa peliä parempi. Toinen pelattava hahmo joka on erilainen kuin se ensimmäinen.

Taistelussa on omana lisänään myös tukihahmot. Atreus toimii ison osan pelistä Kratosin tukihahmona mutta Atreusilla on myös oma tukihahmonsa ja hänen poissaollessaan niin on myös Kratosilla. Eri hahmot eivät merkittävästi muuta kokonaisuutta, vaan toimivat lähinnä satunnaisena vaihtelua. Pääasiassa Kratosilla on kaksi suhteellisen samanlaista partneria pelin aikana. Pääpaino pysyy pelaajan omassa taistelussa ja sen monissa mahdollisuuksissa. Erilaisia liikkeitä on vaikka kuinka paljon raivohyökkäyksistä hyötyesineisiin. Kratosin raivohyökkäykset voimistavat hänen hyökkäyksiään, kun taas Atreusin omat muuttavat hänen muotoaan eläimellisempään suuntaan. Taistelussa on sellainen tietty toiston poikanen, mutta toimintaan saa niin paljon muuttujia, että se pysyy mielekkäänä ja vaihtelevana hyvin pitkään. Jokaisessa aseessa on omat juttunsa joita kehittää ja muokata. Kirveellä voi joka käyttää jääpyörrettä, tai jääsädettä kun taas miekoilla voi aiheuttaa räjähdyksen tai omanlaisensa pyörinnän. Kaikilla eri taktiikoilla on omat plussansa hahmon yleisiin ominaisuuksiin, kuten lyöntivoimaan, tainnuttamiseen tai riimullisiin hyökkäyksiin. Kun tähän heitetään päälle vielä kaikki asusteet, tulee muuttujia todella suuri määrä ja sitä kautta paljon tilaa kokeilla omia juttuja toiminnassa. Erityisenä plussana ovat myös monet pienet asiat jotka omalla brutaalilla tyylillään sopivat kokonaisuuteen erityisen hyvin, kuten viimeistelyliikkeet.


Tapettavaa riittää, löydettävää riittää ja tekeminen ei äkkiä lopu

Taistelu on ehkä se ykkösasia pelissä ja mutta mukana on paljon muutakin. Aina välillä vastaan tulee pulmanratkontaa joka on paikoin varsin simppeliä kun taas toisinaan voi joutua etsimään oikeita palasia vähän pidempään. Maailmat ovat täynnä eri tasoisia arkkuja joissa erilaisia resursseja ja ne parhaat resurssit ovat kovimman työn takana. Pääasiassa pulmat eivät hyppää missään kohtaa isommin silmille ja monesti kyse on oikean paikan/esineen löytämisestä ja oikeista välineistä. Maailmoja on tällä kertaa kaikki mitä mytologiasta löytyy ja ne ovat täynnä löydettävää tavaraa ja paljon pomovihollisia tapettavaksi. Tekeminen pelissä ei lopu mitenkään äkkiä eikä edes tarinan läpi käyminen vielä ole kaikki kaikessa. Tiettyjä asioita pelissä ei voi tehdä milloin vaan, vaan joskus pitää odottaa että on oikeat tarvikkeet tai muuta vastaavaa jotta pääsee eteenpäin. Maailmojen tarkassa perkaamisessa kestää todella kauan ja monet ratkaisuvat ovat suoraan aiemmasta pelistä tuttuja. Kolmen riimun arkut ovat läsnä, kuten myös Odinin vihreät korpit. Raakamateriaaleja erilaisten asusteiden valmistamiseen ja päivittämiseen on vaikka kuinka paljon ja tiettyjä materiaaleja saa vain tappamalla toinen toistaan kovempia hirviöitä.

Pomotaistelut ovat tällä kertaa merkittävästi parempia kuin aiemmin. Vaikka tietyt asiat jäävätkin puuttumaan eikä peli tarjoa yhtä hyvää lohikäärmetaistelu kuin edellinen peli, niin tällä kertaa luvassa on erinomainen koirademonitaistelu, joka voi hyvinkin olla yksi pelin parhaita. Tavallaan tylsää on että tietyt ideat toistetaan edellisestä pelistä liiankin uskollisesti mutta se on positiivista, että tällä kertaa pomotaistelut eivät ole pääasiassa pelkkiä peikkoja tai valkyyrioita, vaan mukana on enemmän vaihtelua. Haasteellisesti peli on paikoin hyvin vaativa, mutta tuntuu että aika usein pomoviholliset tuntuvat melko elinvoimarikkailta tapauksilta joita saa piestä paikoin vähän liiankin paljon ja taistelu uhkaa alkaa vähän laahaamaan ja itse valikoin lähes suoraan ne varusteet, jotka tehostavat hyökkäysvoimaa. Pomotaistelut ovat ehkä parannus aiempaan nähden, mutta ei joukossa paljoa sellaisia ole, jotka jäisivät mieleen todella ikimuistoisina.

Pelin päätarinan läpäisee parissa kymmenessä tunnissa, mutta jos haluaa tehdä aivan kaiken mitä pelillä on tarjottavana, voi peliaika äkkiä tuplaantua eikä sekään välttämättä vielä riitä. Vaihtelua on pyritty kasaamaan suhteellisen hyvin sillä välillä iso osa pulmasta voi riippua kiipeilystä, jotta pääsee oikealla korkeudelle tai muuten oikeaan paikkaan, kun taas tietyssä maailmassa yöllä ja päivällä on merkittävä rooli kokonaisuudessa. Kratos kiipeilee todella sujuvasti ja maailmoissa on paljon paikkoja löydettävänä joissa voi olla vaikka kuinka hyviä tarvikkeita. Kiipeily yhdistettynä pulmanratkontaan tulee vastaan jatkuvasti ja tietyllä tavalla peli alkaa hieman ärsyttää jos pyrkii keräämään mahdollisimman paljon resursseja pelin kovimpiin haasteisiin, kuten berserker vihollisiin, jotka ovat tällä kertaa valkyyrioiden roolissa. Voisi sanoa että Ragnarök on kuten aiempi God of War, mutta merkittävästi isompana, ei kolmekertaa taida edes riittää. Tosin, tällä kertaa se on kaikki tehty paljon paremmin mitä pelattavuuteen tulee ja vaikka peli ei aivan kaikkia edeltäjän juttuja teekään, niin se tekee pääasiassa kaiken paremmin kuin aiempi peli, mitä pelattavuuteen tulee.



Wolf%20%281%29.jpg?1674258451

Laadukas toteutus laajassa kokonaisuudessa




Mytologia jonka olisi voinut jättää rauhaan, tai tehdä paremmin

Kaikki pelin suurimmat heikkoudet tulevat suoraan siitä, miten pelissä on käytetty muinaisnorjalaista mytologiaa ja sen monia erinomaisia olentoja. Jo aiempi God of War jättää paljon toivomisenvaraa, mutta tällä kertaa nämä asiat todella ottavat päähän. Ragnarök tuntuu yhtä aikaa hosutulta, mutta myös syvällisesti rakennetulta, se ottaa riskejä, mutta samalla aikaa se ei panosta tiettyihin asioihin tarpeeksi, jos yhtään. Tietyt teemat korostuvat selvästi, mutta siinä missä edellisellä kerralla vajaa kourallinen hahmoja todella jätti toivomisenvaraa, on niitä nyt pari kourallista. Ragnarökin heikkoudet tuntuvat korostuvat tällä saralla entistä enemmän, kun vertailupinnaksi ottaa tätä mytologiaa fantastisesti käyttäneen Assassin's Creed: Valhallan, joka ei tosin täydellinen ollut sekään, sillä kun rinnalle otetaan peli Smite, niin nähdään että siellä tämän mytologian hahmot on toteutettu vielä paremmin, ehkä jopa parhaiten mitä pelimaailmasta löytyy.


Ragnarök Valhallan vanavedessä

Osa hahmoista on tehty erittäin hyvin, kun taas toiset jättävät valtavasti toivomisenvaraa, varsinkin kun vertaa AC: Valhallan versioihin. God of War sarjassa on ollut paljon huteja jo aiemmin, sillä ehkä se kaikista isoin (ainakin omasta mielestä) on ollut tapa jolla Hades oli toteutettu God of War 3:ssa. Tämä versio oli kaukana siitä, miltä Hadesin olisi voinut ajatella näyttävän, sillä se kikkailu meni aivan liian pitkälle ja samanlaista kikkailua löytyy tästäkin pelistä, varsinkin erään todella hyvän hirviöhahmon kohdalla. Tiettyä toistoa on myös havaittavissa erään toisen hahmon käytössä, sillä hän on uusi versio Hermesistä, samanlainen suutaan soittava kusipää josta on kuin tekemällä tehty God of War vitosen Draco Malfoy/Jamie Lannister/Seifer Almasy tyylinen mulkvisti. Tiettyjä todella tarkkojakin otteita mytologiasta löytyy

Freya on yksi harvoja merkittäviä hahmoja edellisestä pelistä ja heti voidaan sanoa, että koska kahden hahmon yhdistäminen ei miellyttänyt isommin aiemmassa pelissä, ei tee sitä nytkään. Hahmona Freya ei olisi millään tavalla huono, jos häntä vain suoraan kutsuttaisiin Friggaksi ja Freya jumalatar olisi kokonaan eri hahmo, sillä pelissä vastaan tuleva Sif näyttää siltä, miltä Freya jumalattaren pitäisi näyttää. Tai sitten yksi vilkaisi peliin Smite, ja siellä on sellainen Freya, mikä oikeasti olisi valkyyrioien johtaja. Valkyyriat yleisesti on tehty tässä pelissä melko hyvin eikä tällä kertaa jokaisena suurempana taisteluhaastena ole pelkästään näitä taisteluhengettäriä, vaan vähän muutakin. 

Uusista jumalista Tyr, on ehdottomasti sieltä kiinnostavimmasta päästä tarinallisessa mielessä eikä toteutuskaan ole huono millään tavalla. Avaamatta tarinaa millään tavalla enempää voidaan sanoa että tämä on niitä hahmoja joka on toteutettu hienosti, ääninäytelty upeasti ja käytetty onnistuneesti. Hänen sodanjumalaroolinsa ja oikeuden jumala roolinsa kumpikin tulee esille, kuten myös hänen tietyt roolinsa mytologiassa, joskin osa on tehty merkittävästi eri tavalla tässä pelikokonaisuudessa. Tyr on yksi niitä isompia yllätyksiä, sillä sanotaan vaikka että hän on hyvin erilainen mitä odotin hänen olevan, mutta hyvällä tavalla.

Thor on mielipiteitä jakava tapaus. Ehkä isoin juttu on siinä että hänellä on sixpackin sijaan oluttynnyri, mutta tämä ei ole varsinaisesti huono idea, vaan tapa jolla hahmoa on käytetty toimii oikein hyvin. Kaikki viikinkisoturit eivät olleet Marvelin Thorin kaltaisia nollan rasvaprosentin lihaskimppuja, vaan joukossa oli myös hintelämpiä ja ketteriä taistelijoita ja sitten oli tälläisiä lihatankkeja joiden taistelutaito on omalla tasollaan, mutta jotka myös tykkäävät ryyppäämisestä ja mässäilystä. Puhumattakaan että Thor ei ole mikään täydelinen soturi, vaan enemmän hivenen rappiollinen versio siitä, on tämä aika osuva kuvaus. Ääninäyttely on vähän niin ja näin mutta hahmon käyttö ja ulkoinen tyyli sopivat yhteen erinomaisesti ja tälläinen hivenen säälittävä versio aikoinaan mahtavasta miehestä on aika osuva, kun laitettu yhteen Kratosin kanssa, joka on tavallaan samasta puusta veistetty kuin Thor, mutta on kulkenut erilaista reittiä. Jos verrataan vaikkapa alkuperäisen God of Warin Aresiin, on Thor merkittävästi hienompi, sillä Ares oli huonosti toteutettu, tämä on hienosti toteutettu.

Odin on monimutkainen tapaus sillä hahmosta on niin monia versioita ja se syvin olemus on lähinnä se, että hän on ulkoisesti vanha mies, jolla on kuitenkin viisautta enemmän kuin monilla muilla yhteensä ja joka on aikanaan ollut merkittävä soturi, varsinkin gungnir keihään käytössä, sleipnir hevosen selässä. Tämän hahmon ulkoinen olemus ei ole kuitenkaan sitä, mitä itse olisin toivonut, mutta Valhallan tavoin, se on hyvin uskollinen versio hahmosta, vaikkakin siitä puuttuu sama mahtavuus, mitä Smiten versiossa puolestaan on. Kaikki kolme kuvaavat vanhat yksisilmäisen miehen, joten kaikki ovat mytologisesti tarkkoja. Odinin ääninäyttely on omaan makuun vähän väsynyttä, eikä siinä ole sitä mahtipontisuutta. Toisaalta taas, tähän vanhaan ukonrähjälähestymistapaan, se sopii pelin tasolla melko hyvin, sillä Odinin olemus ei ole sitä, mitä Zeus oli alkuperäisissä pelissä, vaan Odin jo oman elämänsä ehtoolla ja hänen soturin päivänsä ovat takana päin, joten hän ei enää pukeudu tai käyttäydy sillä tavalla, vaan hänestä huokuu enemmän tälläinen vanha tietäjäolemus ja kyläpäällikkö fiilis. Tapa jolla muut hahmot puhuvat hänestä ja mikä kaikki on vihjailua, korostaa hahmoa merkittävästi paremmin ja tarinallisessa mielessä Odinia on käytetty aika hyvin ja hän voi hyvinkin olla koko GoW sarjan voimakkain hahmo. Kuten pitääkin.


Smiten varjossa

Hirviöhahmot ovat valtava osa tätä sarjaa, yleensä vain tapettavana ja Kratosin egon korostuksena. Norse saagassa fokus on mennyt merkittävästi erilaiseen suuntaan mitä se oli Kreikka saagassa, sillä nyt Kratos ei ole suoraan tappanut kaikkea, vaan monilla olennoilla on ollut aivan erilainen rooli ja Loki on iso syy tähän kaikkeen. Tästä syystä olisin itse ollut edelleen vahvasti sitä mieltä, että Kratos olisi pitänyt laittaa vaihtoon jo aiemmassa pelissä, mutta samalla aikaa on selvää että tarina ei olisi toiminut samalla tavalla. Tarinan jaksotuksen ja rytmityksen vuoksi tuntuu että tämä saaga olisi pitänyt olla kolmessa osassa, mutta samalla aikaa en ole pettynyt, että näin ei ole, koska sen verran heikosti tämä sarja on monia olentoja ja hahmoja tässä mytologiassa käyttänyt. Jörmugandr ei ollut missään kohtaa tappolistalla oleva hirviö ja tässä pelissä jatketaan vähän samanlaisella tiellä, mikä sopii hyvin yhteen sen idean kanssa, että Kratos on muuttunut. Hirviömäisempien hahmojen kanssa on kuitenkin tiettyjä ongelmia, mikä ei ole sarjassa mitään uutta.

Samalla tavalla kuin edellisessä pelissä Jörmungandr ei ollut tarpeeksi hienon näköinen, voidaan samaa sanoa jokusesta muustakin mahtavasta mytologiahahmosta, tässä tapauksessa "ruumiinrepijä" ja näiden kahden hahmon kanssa sanoisin että vika on sama, hahmossa ei tarpeeksi tyyliä ja yksityiskohtaisuutta/koristelua. Smite ja AC: Valhalla iskevät jälleen sillä Smiten Jörmungandr on todella upea ja Valhallassa on yksi hienoimpia lohikäärmeitä mitä tulee viime ajoilta mieleen. Tosin, tämä peli tekee erään taistelusta erästä koirulaiasta vastaan erittäin hyvin ja kyseinen taistelu voisi hyvinkin olla koko pelin paras ja kyseisen pedon ulkoasu on kaikessa tavallisuudessaan todella osuvaa ja todella hienoa tasoa. Susimaiset hahmot ovat selvästi paljon helpompi tehdä hyvin, kuin lohikäärmemaisemmat.

God of War 5: Ragnarökin suurimmat heikkoudet ovat juurikin näillä saroilla, joissa parin muun pelin paremmat versiot korostuvat niin hyvin. Kyllähän monet muutkin pelit ovat tehneet aika kyseenalaisia ja suoraan huonoja versioita tästä mytologiasta ja God of War on tehnyt merkittäviä ja typeriä ratkaisu alkuperäisissäkin peleissä, mutta kun Kratosista on saatu merkittävästi parempi hahmo eikä sellainen jörö typerän näköinen turpohuuli mitä hän oli Kreikkasaagassa, niin voisi luulla että kaikki olisi paremmin. Siis myös Atreus on merkittävästi parempi mitä hän oli aiemmassa pelissä. Tämä on hyvä peli, ehdottomasti ja jos tämä mytologia ei isommin kiinnosta, siitä ei tiedä mitään tai sillä ei ole isommin mitään väliä, niin ehkä nämä asiat eivät isommin edes häiritse.


SPOILERIT ALKAVAT

____________________________________________________________________________


Tiettyjä asioita pelistä ei viitsi puhua ihan suoraan, koska ne spoilaavat tiettyjä juonikuvioita ja teemoja. Eräs näistä on Fenrir, joka aluksi vaikuttaa tavalliselta sudelta ja kuolee oitis pois. Tähän tulee muutos kun Garm astuu kuvaan, selvästi oikean Fenririn tyylisenä hahmona ja joka tavallaan onkin yhdistetty yhdeksi ja samaksi. Tämä kahden hahmon yhdistäminen tuntuu olevan eräs pelin teemoja, sillä hirviösusi ja koirademoni eivät ole mitenkään ainoa esimerkki. Mutta lähemmsä ainoa esimerkki joka peräti toimii, vaikka parempi olisi tässäkin tapauksessa ollut, jos nämä kaksi olisivat olleet eri hahmot. Edellisessä pelissä Freya ja Frigga oli yhdistetty samaksi hahmoksi ja siinä samalla Freya hahmona, ei ollut sitä, mitä siltä olisi toivonut. Tämä koiran ja suden yhdistäminen ei ole ideallisesti se huonoin asia ja mytologisesti ei edes niin kaukaa haettua.

Nidhöggr on aivan eri tapaus, sillä tämä "lohikäärme" on ehkä koko GoW sarjan huonoinet tehty hirviöhahmo ja itse vertaisin suoraan Dante's Infernon versioon Cerberusista. Yksi vilkaisi Assassin's Creed: Valhallan Nidhöggriin, niin saa esimerkiksi siitä, miten tälläinen hahmo tehdään oikein, siis pelkästään yksi vilkaisu edellisen pelin edellisen pelin valtavaan lohikäärmetaisteluun, ja korostuu millainen Nidhöggrin olisi pitänyt olla. Nidhöggr on lohikäärme, ei sisilisko, mitä se tässä pelissä tuntuu olevan merkittävästi enemmän. Juurikin tälläiset asiat ovat niitä, jotka ottavat välittömästi päähän ja joista ei pääse yli eikä ympäri. Mukana oleva Surtr on myös yksi näitä todella heikosti toteutettuja hahmoja ja tässä tapauksessa ongelmana on se, että tähän ei ole panostettu yhtään. Surtr on niin tylsän näköinen karrelle palanut ihhmismäinen hahmo, siinä ei ole mitään ihmeellistä tyyliä ja niukasti sisältöäkin.

Pelin suurin haaste, Gna, taas tuntuu olevan vain uudelleentehty (ja huonompi) versio ensimmäisen pelin Sigrunista, mikä taas antaa vaikutelman siitä, että eikö pelissä oikeasti ole keksitty yhtään mitään muuta, kuin uusi valkyyriataistelu. Tietysti tiettyjen hahmojen käyttö ei menisi yksiin tarinan isossa kaanonissa, sillä kun tätä kaikkea yrittää mahduttaa mytologian ajalliseen järjestykseen, niin tiettyjen hahmojen ei pitäisi olla vielä olemassa. Mutta samalla aikaa peli ottaa niin paljon omia vapauksia tähän mytologiseen kokonaisuuteen, että aivan hyvin olisi voitu käyttää sinä suurimpana haastena vaikka jumalatar Hel'iä, tai miksei parempaa versiota Nidhöggristä, tai vaikka Fenriristä. Puhumattakaan Odinista. Varsinkin kun tapa jolla Odin lopulta tuhotaan, tuo ikävästi mieleen Metal Gear Solid V:n Skullfacen kuoleman. Tämä ei vain toimi ja se tuntuu lähinnä vitsiltä.

Varsinaisista jumalista puhuttaessa Hel on eräs joka loistaa poissaolollaan ja jonka poissaolon voi sentään perustella. Tässä tapauksessa on jopa hyvä että pelissä ei ole pilattu enempää jumalia, sillä yksi vilkaisu Heimdalliin ja siitä saa oitis muistutuksen. Tapa jolla tätä hahmoa on käytetty on jumalanpilkkaa sillä Heimdall on hahmo jostakin olisi saatu todella hyvä ja kiinnostava, jos hänestä olisi tehty enemmän Tyrin ja Thorin kaltainen soturimainen hahmo eikä tälläinen nättipoikamainen koppava kusipää.

Viimeisenä seikkana nostan esiin myös sen, että vaikka Kratosin kuolemalla vihjailtiinkin jo aiemmassa pelissä, niin kyllähän se nyt oli aika selvää että tekijöillä riitä pokka tappaa näin suosittua hahmoa. Vaikka itse olisin hankkiutunut hänestä lopullisesti eroon ja God of War 3:n lopuksi ja Ragnarökin koko idea on jumalten tuho/kohtalo, niin ei tämä ole mikään yllätys.

____________________________________________________________________________

SPOILERIT PÄÄTTYVÄT






Yhteenveto

God of War: Ragnarökistä näkee miksi se on niin arvostettu peli ja kyllähän se on laadukkaasti ja huolellisesti toteutettu kokonaisuus jossa riittää pelattavaa vaikka kuinka paljon. Tarina on melko ennalta-arvattava mutta jos mytologia ja vastaava ei ole erityisen tuttua, voi kokonaisuus olla paljon yllättävämpi. Visuaalisesti peli on todella hienoa katseltavaa ja latausaikoja ei ole, vaan kaikki menee elokuvamaisesti eteenpäin pelattaessa ja katseltaessa. Suurimmat heikkoudet löytyvät enemmänkin mytologian käytöstä koska niin monet hahmot ja hirivöt/olennot on tehty melko heikosti eikä Kratos ole se paras mahdollinen pelihahmo, vaikkakin hän on parempi kuin ennen. Pelattavuuden ja toiminnan suhteen peli on huipputasoa, mutta tarina ja mytologian käyttö ovat valtava miinus laadukkaasti toteutetussa toimintaeepoksessa.

Kokonaisuus jättää ristiriitaisia fiiliksiä, mutta God of War sarjan faneille, tämä on pakkohankinta ja helposti yksi vuoden 2022 parhaita, ellei jopa paras peli. Omalla kohdalla, ei ollut nyt niin hyvä.


+ Toiminnan tyylikäs ja brutaali ote

+ Paljon pelattavaa laadukkaalla toteutuksella

+ Tyylikäs ulkoasu maailmoissa

+ Pelattavuus ja saumatton toteutus


- Monet todella huonosti tehdyt hahmot/hirviöt/olennot

- Ennalta-arvattava lopputulos

- Täyte yhdistettynä toistoon monella tavalla


Arvosana: 7,0


Loistava


Kratos%20%287%29.jpg?1674258449

Rajallinenkin photomode ottaa aikansa