Viimeisin versio ja viimeisin peli naamiosankarista

 

 

Zorro aiheisia pelejä ei turhan montaa ole ja uusimpaan Zorro animaatioon perustuva peli ei ole oitis tuhoon tuomittu, vaikka animaatio ei erityistä kunniaa esikuvalleen teekään. Mutta Zorro pelien vaatimattomassa joukossa The Chronicles, ei tee erityisen positiivista vaikutelmaa.

 

 

 

Zorro Aikakirjat

Zorro on yksi näitä aiheita, josta todella mielellään näkisi enemmänkin pelejä, tai vaihtoehtoisesti edes yhden oikeasti hyvän pelin, sillä onhan kyseessä se alkuperäinen naamiosankari. PS2:lta muistan heikosti pelin Shadow of Zorro, joka oli harmillisesti enemmän näppäinkomento miekkailua, hiiviskelyä ja harhailua todella pimeässä maailmassa. Ideallisesti se oli kuitenkin juuri oikealla tiellä, toisin kuin tämä tapaus, joka perustuu ehkä huonoimpaan versioon hahmosta mitä on koskaan vastaan tullut. Teiniversio legendasta joka varsinaisessa Zorro muodossa on enemmänkin naureskeleva hupiveikko.

 

Ehkä huonoin versio legendaarisesta hahmosta

Zorro, oikealta nimeltään Don Diego de la Vega, on yksi niitä hahmoja joka oli todella cool silloin kun itse ole lapsi. 90-luvulla hahmo seikkaili piirrossarjassakin nimeltä New Adventures of Zorro tms mutta myös live action tv-sarjassa joista kummastakin pidin todella paljon eikä elokuva Mark of Zorro huono ollut sekään, vaikka lopputaistelussa Zorro olikin vähäemmän Zorro. Sitten oli se merkittävästi heikkolaatuisempi tapaus pelimaailmassa, PS2 peli Shadow of Zorro, joka tuli tosin paljon myöhemmin, jolloin Anthony Hopkinsin ja Antonio Banderasin tähdittämä elokuva ja jatko-osa olivat jo ilmestyneet. Sanotaan vaikka että Zorro on saanut todella hyvän kohtelun niin elokuvissa kuin tv-sarjoissakin, animaatioita myöten. Pelimaailmassa, se oikeasti hyvä tapaus on vielä tulematta ja sitä saa todennäköisesti odottaa vielä hyvin kauan, sillä tämä peli se ei ole ja lievä ihme että tämäkin peli on tehty.

Don Diego de la Vega on nuori aatelismies jonka alter ego on naamioitu sankari, Zorro. Siloposkinen teinipoika itseasiassa jakaa tässä versiossa hahmosta Zorron viitan sisarensa Inesin kanssa, mikä ei isommin hahmoa paranna. Sanotaan että jopa Antonio Banderas versiossa itseäni on aina nyppinyt se, että kyseisellä Zorrolla ei ole niitä tyylikkäitä ja siistejä viiksiä jotka hahmolla on ollut lähes aina, Tyrone Powerilla oli viikset Mark of Zorrossa (1940 versio) kuin myös animaatioversiolla ja 90-luvun tv-sarja versiolla (Duncan Regehr). Se tosin on tässä tapauksessa ongelmista pienin, sillä Zorron ei kuulu olla tälläinen teinipoitsu joka lähinnä naureskelee vihollisille temppuillessaan. Eli pelkästään se että tämä peli perustuu erittäin huonoon versioon hahmosta, on jo merkki siitä, että ei tämä ole todellinen Zorro. Mutta sanotaan että koska pelejä aiheesta on todella heikosti, niin se on joko tämä tai ei mitään. Ainakin pelillä on oikeita ideoita, joissa harmillisesti on ehkä vähän liiaksikin sellainen lastenpelitoteutus.

Varsinaista tarinaa pelissä on hyvin heikosti joten jos animaatio ei ole tuttu, itse olen nähnyt muutaman jakson, niin tämän pelin perusteella siitä ei saa oikeastaan minkäänlaista kuvaa, muuta kuin sen, että Diego ja Ines on sisaruksia ja kumpikin leikkii vuorollaan Zorroa, eli pelaaja voi valita kummalla pelaa. Diegolla on enemmän taitomittaria, kun taas Inesillä enemmän kestävyyttä. Tarinallisesti ei ole mitään väliä että kummalla pelaa, sillä hahmojen erot ovat varsin pienet. Inesillä on nuttura ja siihen se lähinnä jääkin. Pääroisto, kapteeni Montecero on yksi ainoita asioita koko roskassa, joka todellakin tuntuu siltä, miltä pitääkin. Hän näyttää miltä täytyy ja häntä käytetään varsin samanlaisella tavalla, kuten monesti ennenkin. Tois sijainen pääroisto, tai tavallaan se pääjehu, jos ei tiedä Zorron mytologiasta mitään, on eräs varsin mitäänsanomaton pohatta. Kuten sanottu, tarinaa pelissä ei ole juuri nimeksikään, ei välianimaatioita, ei juuri ääninäyttelyä tai paljon mitään muutakaan joka tarjoaisi sisältöä kokonaisuuteen.

 

Toistoa ilman mitään vaihtelua

Pelillisessä mielessä Zorro Chronicles on varsin simppeliä hiiviskelyn ja taistelun yhdistelyä, lievellä Batman Arkham tyylisellä taistelussa, todella lievellä ja vieläpä hivenen heikosti toteutettu tavalla. Zorro pystyy lyömään miekalla, tainnuttamaan vihollisia ruoskalla (Batmanin viitta liike) sekä väistämään/torjumaan hyökkäyksiä oikeaan aikaan ajoitetulla liikkeellä. Tämän lisäksi hänellä on erilaisia superhyökkäyksiä jotka kuluttavat taitosalamia, jotka latautuvat taisteluliikkeitä käytettäessä. Sydämet taas ovat elinvoimaa, joista meneillään oleva latautuu huilattessa, mutta laatikkoja hajottamalla löytyy hyvin helposti sydämiä jotka parantavat hahmoa. Hiiviskely on kelvollinen vaihtoehto ja todella helppo sellainen. Viholliset eivät pelaaja näe ellei tämä ole suoraan heidän näkökentässään ja vihollisia voi ottaa hiiviskelyliikkeillä pois pelistä, vaikka nämä seisoisivat vierekkäin. Lisäksi vihollisia on helppo karistaa ja hämätä, joten hiiviskely on lähes aina mahdollista. Kentissä on myös erikoiskukistusten mahdollistavia hasardeja kuten suihkulähteitä, nuotioita, kaktuksia ja lantaa, joihin osuessaan viholliset ovat oitis poissa pelistä. Toiminnassa on puolensa, se on pakko myöntää ja PS2 aikakaudella, tätä olisi voinut pelata aika paljonkin, varsinkin sen ajan Zorrolla.

Peli noudattaa kentästä toiseen samaa kaavaa ja vaihtelua ei ole luvassa oikeastaan ollenkaan. Kyllähän kenttien ulkoasu ja asettelu vaihtelee ja tehokkaampia vihollisia tulee lisää, mutta perustasolla pelattavuus pysyy aivan samalla tasolla kentästä toiseen. Erilaiset haasteet tarjoavat hieman lisää tekemistä, sillä joskus tarkoitus olisi saada hevonen potkaisemaan kolmoa vihollista, tai kolme vihollisten hyökkäystä pitäisi torjua tai viisi vihollista pitäisi tainnuttaa. Tämä ei kuitenkaan ole oikeaa vaihtelua, koska tätä samaa toistetaan kentästä toiseen, aina lopputaisteluun asti. Joskus pitää kentästä etsiä avaimia, joskus rahaa, joskus pitää tuhota tavaraa ja joskus vastaan tulee tilanne jossa vihollisia tulee useampi aalto ja ne on pakko voittaa miekkataistelussa. Zorro kehittyy pelin edetessä ja muuttuu kokoajan tehokkaammaksi miekkailijaksi ja tekniikoihin tulee lisää ytyä, kuten kiväärivihollisten aseiden vieminen, tai tainnutusta seuraava nopea hyökkäys, tai kilpivihollisen puskeminen. Vaihtoehtoja on jonkin verran ja se tarjoaa hieman lisää sisältöä peliin.

Tekemistä pelissä on varsin paljon sillä kenttiä on 18 ja jokaisessa on on vajaa tai runsas kourallinen taistelu haasteita, joissa välillä hiiviskelykin on mukana. Sitten on useampi etsintäkuulutus joihini piirrellä. Jotkut kentät ovat isompia kuin toiset ja jos haluaa tehdä kaiken saa aikaa kyllä kulumaan, mutta loppuviimeksi pelin pelaa läpi 5-10 tunnissa sillä aika helppo peli on kyseessä ja monet kentät voi läpäistä vain juoksemalla vihollisten ohi oikeaan paikkaan, tehdäksee asiat A,B ja C. Joskus pitää taistella, mitä isompaa haastetta ei ole, sillä peli on selvästi lapsille tarkoitettu. Vaikeustasokin lähinnä määrittää sen että kuinka paljon vihollisia pelaaja saa vastaansa ja normaali on tässä tapauksessa helppo. Helppoutta korostaa myös se että jos pelaajalta loppuu elinvoima, hän palautaa varsin lähellä olevalle tarkastuspisteellä ja suoritukset kentässä säilyvät. Joskus pelaaja voi joutua kauemmas kuin voisi luulla ja monesti viholliset palaavat kentälle, mutta jo suoritettuja tehtäviä ei tarvitse tehdä uudestaan.

---

Yhteenveto

Zorro Chronicles on kelvollinen lastenpeli, mutta Zorro hahmolle se ei tee millään tavallan oikeutta. Pelattavaa on melko paljon, joskin se on pääasiassa kaikki samanlaista toistoa tietyillä lisäyksillä kun peli etenee. Ulkoasu on animaatiosarjalle uskollinen, mutta tarinankerronta on hyvin olematonta. Pelattavuus ei ole järin vaativaa ja tavallaan ihan kivaa, mutta ei yksin kannattele kokonaisuutta millään. Kokonaisuudesta jää väkisinkin melko mitäänsanomaton fiilis ja vaikea tätä peliä on suositella edes Zorro faneille.

 

+ Tavallaan kivaa taistelua

+ Värikäs ulkoasu

 

- Zorro hahmon käyttö

- Puuduttavaa toistoa

- Olematon tarina ja toteutus

 

Arvosana: 4,4

 

Huono

 

Ainakin se tuttu signeeraus on mukana