Joskus vastaan tulee pelejä joita ei voi hyviksi kutsua, tai edes siedettäväksi, vaan ihan suoraan huonoiksi. Kaikki on tietysti aina suhteellista mutta kun vastaan tulee niitä oikeasti surkeita pelejä, niin silloin ne keskinkertaisetkin pelit alkavat vaikuttaa oitis enemmän kuin kelvollisilta.
Poimintoja peleistä joiden kanssa kärsivällisyys ei loppunut välittömästi, mutta joista jokainen tavalla tai toisella todella osoitti että sen pelaaminen ei ollut mitenkään mielekästä ja vaikka kuinka yrittäisi olla jättämättä pelejä kesken, niin joskus ei vain viitsi tuhlata aikaa edes vain sanoakseen "tein sen." Joskus tosin peli itse antaa syyn lopettaa, usein tahattomasti, mutta kuitenkin. Pääarviopelin kanssa se tuli todella selväksi.
Apinaorkesteri palloilee
Super Apina Pallo: Banaanihyökkäys
Super Monkey Ball: Banana Blitz
Joskus olen pelannut jotakin Superapinapalloilua, mutta en muista että mitä, joten tämä on lähinnä vilkaisu siihen, että millainen pelisarja sitten oikeasti onkaan, tai mihin se on päässyt. Pelaisiko tämän jälkeen kenties Bananamaniaa, joka on uudempi peli sarjassa?
Palloilua mielivaltaisen kameran kanssa
Pelaaminen on hyvin simppeliä. Yhdellä tatilla ohjataan palloa ja yhdellä napilla hypätään. Ideana on selviytyä vaihtelevista ja vaikeutuvista radoista ja ajoittaisista pomovihollisista. Ei vaikuta kovin ihmeelliseltä, mutta tästä on saatu todella epämääräistä, johtuen suoraan siitä, että kameraa ei voi käännellä. Tämä tekee pelaamisesta todella paikoin todella haastavaa kun aina ei kunnolla näe että minne on menossa koska peli selvästi päättää että missä fokus todella on, niin paikoitellen pelissä joutuu todella haastaviin tilaisiin, täysin itsestä riippumattomista syistä. Pelattavuudessa isossa roolissa on pallon fysiikka ja eri apinoiden vaikutuksen siihen. Apinoilla on erilaisia ominaisuuksia kuten nopeus, paino, hyppäämisvoima jne. Tätä kautta eri tilanteisiin voisi sopia eri apina, mutta itse en isommin kiinnostunut kokeilemaan eri apinoita eri tilanteisiin, tosin itse en kovin pitkälle peliä jaksanut edes pelata, sillä se alkoi todellakin turhauttaa ja juurikin sen ohjattavuuden ja kameran vuoksi.
Erityisesti pomotaisteluissa huomaa, miten haastavaksi kamera pelaamisen tekeekin. Koska peli on jo valmiiksi hieman kömpelö, niin kun kamera osoittaa ihan minne itse haluaa, niin tietyt kohdat ovat turhauttavat vaikeita, etenkin jos niissä pitää pelata aikaa, tai pystyä todella tarkkoihin suorituksiin. Tästä syystä mielenkiinto tätä peliä kohtaan menee erittäin äkkiä. Super Monkey Ball Banana Blitz on haastava peli täysin väärillä tavoilla. Monissa kentissä joissa on aukkoja tai paikkoija joissa ei ole kaiteita, selviytyy kyllä koska haasteeksi nousee lähinnä se pallon ohjaaminen, joskus varovasti ja joskus uhkarohkeasti, mutta sitten kun mukaan heitetään pikkutarkkaa ohjattavuutta, jossa kamera tekee mitä huvittaa, niin siinä kohtaa pelistä häviää se reilu haaste.
Partypelitkään eivät pelasta
Mukana on kampanjan lisäksi joukko erilaisia minipelejä ja sanotaan heti että ilman näitä, tämä peli olisi täysi fiasko. Mutta jopa näiden kanssa, tätä on aika haastavaa oikeasti suositella. Iso ongelma on siinä, että pelin kampanjasta tulee sellainen olo, että siihen ei ole panostettu sitten yhtään koska tietyt osuudet ovat sellaisia vaikeuspiikkejä, joissa yksi pieni lipashdus kusee aivan kaiken. Partypelien kanssa huomaa, että paljoa ei ole panostettu niihinkään sillä osa on idealtaan hyvin helppoja, mutta toteutukseltaan niin heikkolaatuisia, että niistä on erittäin vaikea saada mitään mielekästä irti. Jotkut minipelit taas ovat niin oudosti toteutettuja että edes simppeli pelattavuus ei niitä pelasta sitten millään.
Partypelien kanssa voi heti sanoa, että nämä eivät ole mitään Buzz! Juniorin simppelillä laadulla toteutettuja hauskoja pikkupelejä, vaan enemmänkin näennäistä vaihtelua niin huonosti toteutettua että osaa niistä ei ensi vaikutelman jälkeen halua pelata enää koskaan. Jopa ne, jotka kaikessa yksinkertaisuudessan vaikuttavat todella hyviltä, on pilattu hyvin heikoilla kontrolleilla. Pelattavuus on simppeliä, mutta edes se ei näemmä takaa sitä, että siitä saisi irti yhtään mitään, koskaan se pelattavuus on niin heikkolaatuista aivan kaikkialla.
Yhteenveto
Super Monkey Ball: Banana Blitz ei ole hyvä peli. Sanotaan että isommin odottanut siltä mitään, mutta en myöskään odottanut ihan näitä huono kokonaisuutta. Peli on haastava väärillä tavoilla, mikä näkyy tietyissä kohdissa todella hyvin ja pakettiin menee kiinnostus varsin äkkiä. Ohjattavuus on simppeli ja veikeä ulkoasu tuo mieleen monet lastenpelit, mutta tämä on kokonaisuutena peli, jota ei ole hauska pelata. Ainoa mikä pelissä toimii edes hieman ovat minipelit, mutta nekin lähinnä lievänä vaihteluna, koska pelattavuudessa ne ovat mahdollisesti jopa kampanjan palloilua huonompia.
+ Veikeä toteutus
+ Simppeli ohjattavuus
- Kamera
- Huono toteutus
- Kampanja
- Kaikki pikkutarkat osuudet
- Pomotaistelut
Arvosanat: 1,6
Kaamea
Retrovaikeaa tasohyppelyä
Alex Kidd Ihmemaassa DX
PlayStation Plus: Premium
Alex Kidd in the Miracle World DX
Alex Kidd on itselle etäisesti tuttu jostakin. Ei mitään muistikuvaa että mistä alunperin mutta veikkaus oli että se oli varmaan joku pelisarjan tynkä joskus 90-luvulla. No googletuksen jälkeen kävi ilmi että 80-luvulla ja pian se sarja myös hiipui. Kun tätä peliä pelaa, niin en ihmettele että miksi näin on. Alex Kidd ei ole se ihmeellisin pelisarja, edes NES standarteilla. Huomautetaan että vaikka itse puhun NES aikakaudesta, Alex Kidd oli Segan konsoleilla.
Alex poika olisi voinut pysyä kasarilla
Tämän aikakauden pelien isona ongelma on monesti se, että vaikeustaso on vedetty aivan liian ylös ja se on vieläpä sitä keinotekoista sorttia. No yhden asian tämä versio tekee merkittävästi paremmin kuin se alkuperäinen peli, josta tämä on käännös nykypäivään. Tähän peliin saa aika ison valikoiman pelinmuokkauksia joista ehkä tuntuvin on loputtoman lisärit. Näiden avulla pelin kohtia voi yrittää loputtomasti uudelleen, mikä tekee pelistä huomattavasti helpomman. Monissa kohdissa varsinkin huomaa miten helposti pelihahmo pääsee hengestään joko kenttähasardien tai vihollisten vuoksi.
Tarinasta ei itsellä jäänyt oikeastaan mitään käteen. Alex Kidd hyppii vaihtelevissa kentissä ja lyö nyrkillä vaihtelevia vihollisia lättyyn. Ajoittain hän pelaa kivi-sakset-paperia pomovihollisia vastaan ja satunnaisesti luvassa on myös kulkupelejä, josta löytyy kolikoita taskusta joilla maksaa ne lystit. Muuttujia on siis jonkin verran mutta oikein mikään osuus pelissä ei isommin nappaa.
Yhtenä merkittävänä tekijänä tässä vaikeudessa on se, että Alex ei kestä yhden yhtä osumaa, mikä tekee monista kohdista melko haastavia. Toisena osana on se, että osuminen nyrkillä on erittäin tarkkaa, jos pelihahmo vetää vähän ohi, hän on se joka kuolee. Epätarkkuus on todella rasittavaa tietyissä kohdissa joissa pitää rikkoa palikoita vähän tarkemmin, etenkin jos on kiire.
Alex Kidd in the Miracle World on peli josta ei kovin paljoa sanottavaa keksi. Se on perusrunkoista tasohyppely josta on saatu rasittavan vaikeaa. Vaikeus tietysti korjaantuu osittain pelinmuokkauksilla, mutta tylsyys ei katoa oikeastaan mihinkään, eikä se turhauttavuus jota pelissä on vastassa lähemmsä jokaisessa käänteessä.
Yhteenveto
Alex Kidd on todellakin perus tasohyppelyä kaikkine lastentauteineen jotka ovat todella tyypillisiä NES aikakauden peleille. Peli on helposti turhauttavan vaikea (ilman loputtomia lisäreitä) ja peli-ideoiltaan myös melko tylsä. Pelihahmo ei ole mitenkään erikoinen, pääroisto ei ole mitenkään erikoinen ja iso osa pelimekaniikoista ei vain toimi. Tämän jälkeen tuntuu ihmeelliseltä että tästä sarjasta alunperin tuli enemmän se pari peliä.
+ Värikäs ulkoasu
+ Helpotukset
- Turhauttava
- Tylsä
Arvoasana: 3,6
Säälittävä
Nimi on ehkä se itsestäänselvin osa peliä
Virginia
PlayStation Plus: Premium
Virginia
Peli josta en alunperin tiennyt oikeastaan mitään mutta jota jostakin syystä sitten päätin kuitenkin kokeilla. No se ei ollut isommin vaivan arvoista sillä Virginia on yksi näitä pelejä, josta ei hyvää sanottavaa keksi ilman että se kuullostaa melko pakotetulta. Helposti yksi huonoimpia pelejä mitä viime aikoina on tullut pelattua ja joukkoon kuuluu myös melko eriskummallisiakin tapauksia.
Tulkittavaa ja harhailtavaa
Virginia, on haastava peli, mutta ei pelattavuudeltaan vaan tarinallisuudeltaan. Pelissä ei ole ääninäyttelyä eikä minkäänlaista tekstitystä. Iso osa pelistä tapahtuu välianimaatiomaisesti, vaikka pelaaja siinä samalla liikkuukin tiettyyn pisteeseen, joka sitten vie tapahtumia eteenpäin, usein aktivoiden seuraavan kohtauksen. Pelaaja on tuore FBI agentti ja pelissä seurataan hänen uransa alkua, haastavan tapauksen parissa. Peli pelaa itseään ja pelaaja on lähinän seuraamassa tapahtumia ja yrittämässä jollakin tavalla keksiä, että mistä on milloinkin kyse.
Peli ei ole sieltä selkeimmästä päästä joten mahdollista on, ettei tarinasta saa irti oikeastaan mitään. Tietyt osuudet ovat hyvin selkeitä, kun taas joissakin kohdissa joutuu oikeasti miettimään että mistä on kyse ja sitten on hetkiä, kun putoaa kärryiltä. Muutenkin tapa jolla peli etenee ja rakentuu, ei ole järin kiinnostava. Iso osuus on tietenkin siinä vaikeaselkoisessa tarinankuljetuksessa jossa pitää olla oikeasti hereillä. Omalla kohdalla kiinnostus loppui melko pian, mutta peli on pituudeltaan vain muutaman tunnin. Jos se olisi elokuva, se olisi melko huonosti rakennettu elokuva, sillä peli pomppii kohtauksesta toiseen, monesti vieläpä sillä tavalla, että tuntuu, kuin peli hyppisi eteen ja taaksepäin ajassa, mitä se ajoittai tekeekin, mikä vain lisää sekavuutta.
Graafisesti peli on suhteellisen vaatimaton, ei erityisen hieno, mutta ei suoraan rumakaan. Siitä ei ole tule isommin pisteitä, mikä vain korostaa sitä, että pelissä on erittäin vähän sellaisia asioita jotka oikeasti voi laskea minkäänlaiseksi plussaksi. Virginia onkin yksi niitä pelejä, jonka kanssa oikeasti miettii, että kuinka huonon arvosanan pelille voisi antaakaan. Peli kun ei ole rikkinäinen ja sillä on melko omalaatuinen idea, ainakin siinä tavassa, miten se pyrkii kertomaan tarinan. Ongelma nyt on lähinnä siinä että tämä ei ole paras tarina, kerrottavaksi tällä tavalla, koska siitä tulee helposti niin sekava ja sitä kautta todella tylsä.
Yhteenveto
Virginia on kaikessa yksinkertaisuudessaan huono peli. Tekemistä on hyvin vähän sillä pelaaja pääasiassa seuraa mykkäelokuvaa ja etsii ainoastaan pistettä jolla viedä sitä eteenpäin. Graafinen ulkoasu ei ole varsinaisesti huonoa, mutta ei mitenkään hyvääkään. Tarina on melko vaikeaselkoista koska tekstiä tai puhetta ei ole ja samalla aikaa kokonaisuudessa on sen verran muuttuvia osia, että se ei helpota mitään. Virginia on todella tulkinnanvarainen kokonaisuus joka ei videopeliksi ole mitenkään viihdyttävää eikä se elokuvanakaan isommin nappaisi.
+ Idea tarinankerronnalle
- Tylsä
- Vaikeaselkoinen
Arvosana: 1,8
Kaamea
Pääarvio
Valintana se josta keksi vähän enemmän sanottavaa ja joka todella osoitti että vaikka peli vaikuttaisi kuinka hyvältä ja näyttäisi kuinka hienolta, niin lopputulos voi olla täyttä p*skaa.
Älä arvioi peliä ulkoasun perusteella, joskus se pettää todella pahasti
Jätetty Henkiin
PlayStation Plus: Premium
Left Alive
Metal Gear Solid tyylinen kansikuva ei varsinaisesti avaa juurikaan sitä mikä on tämän pelin fokus, mutta ainakin se näyttää hienolta. Ongelmat tulevat kuitenkin esiin hyvin pian sen jälkeen kun pelin aloittaa, sillä Left Alive on yksi näitä tapauksia joka on ulkoisesti sen tyylinen, että siihen on taidettu vähän panostaakin, mutta joka on mekaanisesti niin mieletöntä kuraa, että siihen ei olekaan sitten panostettu varmaan yhtään.
Metal Gear Solid kohtaa Armored Coren
Left Alive on osa Front Mission pelisarjaa, joka ei ole itselleni tuttu kuin nimellisesti ja tiedän tämän olevan osa sarjaa, vain koska luin sen. Pelin pääosassa on kolme eri hahmoa jotka ovat kaikki osana sodan myllerrystä, mutta eri puolilla. Yksi on sotakonepilotti, yksi on poliisi ja yksi on kapinallinen. Niin pitkälle en tarinassa lopulta edennyt (ennen kuin peli lopullisesti bugasi ja hukkasi tallennetut tiedot) että tarina olisi enemmän ehtinyt aueta, mutta pelistä onnistui kyllä poimimaan monet pääpointit, joiden perusteella voi sanoa, että tämä peli ei ole erityisen hyvä, ei toimintapelinä, ei hiiviskelypelinä eikä tarinallisena pelinä. Asetelmassa on puolensa ja tyylillisesti mahdollisuuksia on, puhumattakaan peli on todella hienon näköinen, tuoden nopeasti mieleen Metal Gear Solidit (myös kansikuvan perusteella).
Pelimaailmassa robottimaiset isot sotakoneet ovat kuin suoraan Armored Coren kaltaisesta pelisarjasta, jollainen Front Mission oletettavasti on myös. Ulkoasu kuitenkin tuo nopeasti mieleen Metal Gear Solidin ja pelattavuuden fokus myös ohjaa merkittävästi tähän suuntaan. Mutta puhtaasti pelattavuuden kautta, tämä peli on kaukana MGS:stä, joka on ohjattavuudessa ja peliotteessa toteutettu sentään hyvin, vaikka tarinallisesti onkin paikoin kiusallisen ja pöhkö. Jos Front Mission sarja ei ole tuttu, niin tähän pakettiin ei välttämättä ole erityisen helppoa päästä sisään. Itse en ole Front Mission sarjasta pelannut mitään, joten vaikea sanoa että kuinka paljon paremmin pelistä saisi irti sisältöä, jos olisi. Tälläisenään siitä tulee vähän samaa fiilistä kuin parista muustakin pelisarjasta ja täytyy sanoa että pelkästään näillä eväillä peli ei varsinaisesti kerää huomiota. Pinnan alla tosin ei olekaan sitten mitään laatua, eli vaikka peli vaikuttaa kivan näköiseltä ja tyylikkäältä, niin pelaaminen on turhauttavaa alusta asti.
Vaikea vääristä syistä ja kiusallinen ilmeisistä syistä
Pelaaminen koostuu siis pääasiassa erilaisesta toiminnasta ja mahdollisuudesta hiippailla paikasta toiseen, välttäen kaiken ammuskelun ja vastaavan. Koska peli on suhteellisen pihi ammusten suhteen, nousee pelin resurssisysteemi vähän korkeammalle. Pelaaja voi valmistaa räjähteitä joilla saada enemmän kosketuspintaa toimintaan, mutta tätä en itse kutsuisi erityisen hauskaksi metodiksi, sillä epätarkkuus on erittäin suuressa roolissa. Yleinen ote toimintaan on niin huteralla pohjalla että oli kyse minkälaisesta toiminnasta tahansa, se ei tunnu koskaan erityisen hauskalta ja tappaa kiinnostuksen peliin hyvin nopeasti. Tämä on niitä tapauksia kun ensimmäisen kentän jälkeen alkaa olla ilmiselvää että tämän pelin pelaamiseen tarvitsee alkaa keksiä syitä, koska mitään hauskaa tässä ei ole.
Pelin tunnelma ei sekään nouse erityisen hyvälle tasolle. Merkittävä tekijä on suht huonosti toteutettu tarinankerronta, jota sävyttee jotenkin todella kehno ääninäyttely tyypillisen kiusallisella ulosannilla. Siis vakavaa teemaa ei pysty ottamaan erityisen vakavasti kun ääninäyttelyn toteutus menee todella usein yli ja särähtää todella korvaan. Tämä juurikin sellainen tapaus jossa englannin kielinen käännös ei taitu uskottavalla tavalla, vaan ne selvät itämaiset kiusallisuudet dialogissa ja erityisesti sen toteuttamisessa erottuvat kivuliaan selvästi. Kyllähän monessa muussakin pelisarjassa on vastaavanlaista toteutusta, mutta kun tässä pelissä ei ole mitään sellaista, mikä edes hieman tasoittaisi tilannetta.
Kömpelö, kankea ja turhauttava pelata
Left Alive näyttää hyvältä, mutta se on kaikki pintaa. Kun mennään pinnan alle, alkavat ongelmat nousta esiin hyvin nopeasti. Valikoita on paljon, tavaraa tulee nopeasti paljon ja kaiken lisäksi valikkoralli on enemmän kuin kannustettua, koska tavaroiden valmistaminen on avain taisteluun. Aseita on jokunen, ammuksia jonkinverran ja niiden varaan ei kannata kaikkea laskea, koska räiskintä on hyvin epämiellyttävää pelin melko epätarkan ammuskelun takia, jota kankea liikkuminen ja tähtääminen eivät avita yhtään. Tämä kaikki tuntuu myös pelin hahmohahmon liikkeissä ja sitä kautta hiiviskely ei myöskään mitään pisteitä revi. Tämä on niitä pelejä jonka kanssa voi sanoa vaikka kuinka monitahoisesti että ohjattavuus on pyllystä, mutta vain kokeilemalla sen voi todella huomata. Omalla kohdalla vastaava tapaus oli PS3 peli Damnation, jonka ohjattavuus on todella karmea, mutta vasta pelaamalla sitä, sen oikeasti tajusin.
Epätarkkuus on läsnä melkein kaikessa heti ensimmäinen kenttä pelissä pistää pelaajan koville, jolloin nopeasti huomaa miten helposti pelissä pääsee hengestään, ihan jopa matalimmallakin vaikeusasteella. Ammuskelusta puutuu jämpti ote, liikkuminen on kömpelöä, tähtääminen on kömpelöä eikä peli erityisemmin edes näytä erityisen selkeältä ja jos epämääräisyys tulee vastaan kun vihollisia ympärillä, ei aikaa ole juuri arpoa.
Kaiken tämän päälle tulee vielä se, että peli on suhteellisen buginen, sillä välillä esteisiin voi jäädä jumiin, ympäristössä ei ole selkeää että mistä pääsee eteenpäin koska aina kaikkia näppäinkomentoja ei rekisteröidä tai siinä on viivettä. Näillä eväillä toiminnassa, hiiviskelyssä ja ylipäätään paikasta toiseen kulkemisessä ei ole mitään hauskaa vaan kaikki on taistelua peliä itseään vastaan. Se viimeinen niitti turhauttavuuden suossa on se, että lopulta peli bugitti sen verran että se hukkasi tallennukset, jolloin oma pelaaminen loppui kuin seinään sillä alusta en viitsinyt aloittaa, sillä ensimmäinen tehtävä pelissä on todella huono. Ei nyt MGSV huono, mutta sellaista tasoa, että siitä saa todella hyvin kiinni siitä, millaisen pelin kanssa on tekemisissä.
Yhteenveto
Left Alive on ulkoasullisesti häämä tapaus, sillä pelillisesti se on kömpelö ohjattavuudessaan ja sitä kautta toiminnassaan. Kankea liikkuminen ei auta asiaa eikä myöskään suhteellisen kiusallissävytteinen tarinankerrontakaan. Idea ei ole suoraan huono ja peli on graafisesti astetta koreammalla tasolla, mutta koska peliä on niin epämiellyttävää ja suoraan turhauttavaa pelata bugien ja todella heikkolaatuisen ohjattavuuden ja sitä kautta pelattavuuden vuoksi, ei sen parissa viihdy kauan.
+ Tyylikäs asetelma
+ Graafinen ulkoasu
- Pelattavuus, kaikilla osa-alueilla
- Kiusallinen tarinan toteutus
- Buginen
Arvosana: 2,0
Surkea
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.