Tails%20of%20Iron.jpg?1682367462

Rottien ja sammakoiden sota

 

 

Tietynlaiset teemat vetävät oitis huomioon puoleensa ja omalla kohdalla antropomorfiset eläimet ovat yksi sellainen teema. Kun tätä korostaa erinomainen graafinen tyyli ja kertojana on Geralt of Rivia, niin kyllä Rautaiset Hännät on oitis hyvin kiinnostava tapaus.

 

 

PlayStation Plus: Premium

 

 

Rautahännät

Soulslike peliksikin kategorisoitu toiminnallinen roolipeli. Tails of Iron on ennenkaikkea todella hienon näköinen, veikeä ja söpö tapaus joka tosin on myös brutaalin verinen ja väkivaltainen. Tämä on niitä pelejä joka nousi omalle tutkalle vasta aika vähän aikaa sitten ja hyvin pian se tulikin osaksi Plussan valikoimaa, joten nopeastihan siihen tuli sitten tutustuttua. Mitään merkittäviä odotuksia peliä kohtaan ei ollut, mutta antropomorfiset eläimet toimivat aina.

 

Verinen lastentarina rottaprinssistä

Peli alkaa kuin satukirjan tarina ja lukina on tällä kertaa Geralt of Rivia. Alussa oli rottien ja sammakoiden sota, jonka rotat voittivat soturikuningas Rattusin ansiosta. Vuosia myöhemmin kuningas Rattusin pojista Redgi, on perimässä isänsä kruunua, kun sammakkoklaanin heimopäällikkö hyökkää heidän kimppuunsa. Kuningas Rattus kuolee hyökkäyksessä ja koko rottakuningaskunta hajotetaan, jolloin Redgin veljet päätyvät erilleen ja koko rottakansa joutuu taistelemaan sammakoita ja ötököitä vastaan. Redgin tehtäväksi jää pelastaa veljensä, vahvistaa valtakuntaansa ja ansaita kruununsa tappamalla sammakoiden heimopäällikkö, samalla todistaen olevansa kruunun arvoinen soturikuningas.

Tails of Iron näyttää aluksi hyvin söpöltä ja veikeältä satukirjamaiselta tarinalta kaukaa menneisyydestä. Graafinen tyyli toimii erittäin hyvin ja äänimaailma tukee tätä todella onnistuneesti. Vain kertoja puhuu ymmärrettäviä sanoja, mikä myös korostaa satukirjatyylistä lähestymistapaa. Kun rotat ja muut kommunikoivat keskenään, on se pelkkää ininää, viheltelyä tai vastaavaa ja puhekuplissa tulee esille että mitä on tekeillä ja mahdollisesti että mihin suuntaan pelaajan tulisi edetä. Kartta myös näyttää selkeästi että minne pitäisi mennä, eli mitään isompaa vaaraa eksymiselle ei tule. Tails of Iron etenee varsin nopeasti eteenpäin, hyvässä hengessä, sillä muutamia näppäriä vitsejä on mukana keventämässä tunnelmaa, mutta kyllä pelin ulkoasu itsessään pitää yllä veikeää tyyliä.

Rakaa menoa pelistä ei kuitenkaan puutu ja verta riittää. Redgi hakkaa sammakoita verimössöksi erilaisilla aseilla ja paikoin raa'at viimeistelyliikkeet osoittavat että kyseessä ei ole mikään selvä lastenpeli. Vaikka pelin ulkoasu onkin söpö, niin väkivaltaa paketista ei todellakaan puutu. Tämä kombo kuitenkin toimii todella hyvin ja tekee pelistä yhtä aikaa veikean lastensadun, mutta raa'alla aikuisella otteella.

Graafinen tyyli korostuu ehkä parhaiten hahmoissa, sillä vaikka erilaisia hahmoja pelissä onkin suhteellisen vähän, niin tyylillisesti avainhahmoista on saatu aika hienon näköisiä ja omanlaisiaan. Ympäristöissä vaihtelua on melko vähän, sillä erilaisia sijainteja ei ole kovin paljoa ja monet paikat näyttävät todella samanlaisilta. Monesti ero on siinä että ollankoon maan päällä vai maan alla. Tietyn paikat ovat todella omanlaisiaan, varsinkin pelin edetessä, mutta loppuviimeksi Tails of Iron ei ole mitenkään valtava peli ja sen läpäisee alta kymmenen tunnin.

 

Brutaalia toimintaa tyylissä ja pelattavuudessa

Toiminta on erittäin isossa osassa kokonaisuudessa sillä päätehtävät ovat taistelusta toiseen etenemisestä, yleensä tiettyjä esineitä etsien tai tiettyjä hahmoja pelastaen. Pelaajalla on käytössään yhden käden ase, jonka kanssa voi käyttää kilpeä, kahden käden ase tehokkaampiin mutta hitaisiin hyökkäyksiin, sekä ampuma-ase joka on tehokas lentäviin vihollisiin. Eri aseilla on erilaiset vahvuudet ja oman pelityylin löytäminen voi viedä hetken. Miekoilla taistelu on hyvin erilaista kuin keihäillä taistelu ja kilpiäkin on kolmea kokoa, jotka omalla tavallaan tukevat toimintaa. Sitten on myös väistöliike ja pelin taistelusysteemi nojaakin todella selvästi erilaisten taktiikoiden hyödyntämiseen, koska vihollisilla on erilaisia hyökkäyksiä joihin auttavat vain tietynlaiset taktiikat. Tietyt hyökkäykset voi torjua kilvellä, jolloin parryaminen on myös mahdollista. Sitten on tiettyjä hyökkäyksiä jotka voi vain väistää ja joissakin tapauksissa pitää tehdä pidempi väistöliike, kuperkeikka. Toiminnassa on useita muuttujia, mutta tietyllä tavalla taistelu on helposti aika itseääntoistavaa, joskin siinä on puolensa.

Soulslike genreen peli mahtuu jotenkin kuten. Pelissä ei ole stamina mittaria eikä varsinaista hahmonkehitystäkään, sillä paljon enemmän merkkaa ase- ja asustevalinta. Eri asusteet tuovat eri määrän panssaria ja tietyt asusteet suojaavat tiettyjä vihollisia vastaan paremmin kuin toiset. Aseiden kanssa valinnoilla on myös jonkin verran merkitystä, vaikkakin tietyt aseet ovat hyvin samanlaisia kuin toiset, jotkut nopeampia kuin toiset ja painavat enemmän kuin toiset. Paino onkin yksi tekijä siinä miten hyvin hahmo pystyy toimimaan, koska raskaat aseet ja asusteet hidastavat. Pitkässä juoksussa pelissä ei ole erityisen suurta määrää muuttujia ja koska peli on myös hillityn pituinen, pääsee kokonaisuuteen helposti kiinni. Omalla kohdalla lisäksi ulkonäkö merkkasi lopulta enemmän kuin varusteiden käytönnöllisyys milloin missäkin tilanteessa.

Tiettyä metroidvania tyylisiä ratkaisujakin on mukana, mutta pääasiassa peli nojaa melko simppeleihin ratkaisuihin ja valtaosalle alueista pääsee samantien, tarinan kehityksen kautta. Selviä rajoitteita on vähän ja pelistä huomaa kyllä, että se ei ole päätarinaltaan pitkä tai maailmaan laaja, mutta se on rakennettu sen verran hyvin, että tämä ei juuri haittaa. Tails of Iron on tiivis kokonaisuus johon ei ole mahdutettu naurettavaa määrää tekemistä, joka lopulta vain toistaisi itseään vielä enemmän kuin jo nyt. Tämä on hyvä esimerkki lyhyemmästä, mutta todella hyvin tehdystä kokonaisuudesta, vaikka sen vaihtelu onkin aika pienimuotoista ja tarinan rytmitys voisi olla varsinkin loppupuolella merkittävästi parempaa.

 

Sinne ja takaisin, uudestaan ja uudestaan

Ehkä kaikista suurin heikkous pelissä tulee siitä, miten se on rytmitetty ja miten sivutehtävät ja maailman käyttö toimivat. Tiettyjen eri alueiden välillä pystyy matkustamaan nopeasti, mutta pääasiassa vain maan päällä. Paikasta A paikkaan B kulkemista on todella paljon monesti sivutehtävien kanssa sitten kuljetaan paikasta B takaisin paikkaan A ja tämä sykli alkaa tietyssä vaiheessa muuttua hyvin turhauttava ja tylsäksi. Tiettyjä sivutehtäviä pystyy suorittamaan muiden tehtävien ohessa, koska monesti kyse on vain oikean tavaran löytämisestä tai ostamisesta milloin mistäkin, ja sitten tämän tavaran viemisestä sitä pyytävälle. Palkintoina on joskus ruoka-aineita, mutta useimmiten erilaisia aseita tai asusteita, joita on pelissä todella paljon. Sivutehtävien rakenne toistaa itseään aika nopeasti ja melko turhauttavaa on myös se, että tietyt ryhmittyvän tehtäviä voi olla kerralla aktiivisena vain yksi, mikä oitis lisää sitä ravaamista, koska uuden tehtävän saa vain matkustamalla takaisin ilmoitustaululle.

Tavaramäärä on melko kaksiteräinen miekka, sillä toisaalta eri asusteet tuovat ulkoista vaihtelua hahmoon, samalla tavalla kuin aseetkin. Lisäksi eri tarvikkeilla on eri vahvuuksia joilla voi saada etua taisteluun. Mutta se roippeen määrä on kuitenkin melko ylitsevuotava ja koska aseita ja asusteita voi vaihtaa vain matka-arkulla, lisää tämänkin helposti ees taas ravaamista, vaikkakin tietyt tarvikkeet ovat aina saatavilla vähän ennen pomotaisteluita ja vastaavia. Saavutusten suhteen Tails of Iron ei ole erityisen vaikea, mutta se on kuitenkin tarkkuutta vaativa, sillä juurikin aseita ja asusteita on niin paljon, että niissä helposti missaa pari, jos niitä ei tarinaosuuksissa ja taistelutilanteissa jatkuvasti pidä silmällä. Pelissä on myös jokusia bugeja, mutta vähän vaikea sanoa että mistä ne jotkut kohtaamani lopulta johtuivat.

Yhteenveto

Tails of Iron on hyvä peli, ehdottomasti. Se ei ole mikään huipputapaus jota kaikkien tulisi kokeilla mutta soulslike pelien joukossa se on ehdottomasti yksi kokeilemisenarvoisia tapauksia. Graafinen ulkoasu on todella hyvä ja ääninäyttely tukee sitä erinomaisesti. Raaka tyyli tuo aikuista makua tähän muutoin varsin satukirjamiaseen asetelmaan, johon mahtuu myös valtava määrä erilaisia aseita ja asusteita tarjoamaan vaihtoehtoja oman pelityylin löytämiseen.

 

+ Satukirjamainen ulkoasu ja äänimaailma

+ Brutaali tyyli

+ Paljon aseita ja asusteita

 

- Paljon ees taas ravaamista

- Heikko rytmitys ja vähäinen vaihtelu

 

Arvosana: 7,2

 

Loistava