Jotkut pelit ovat sellaisia että ne näyttävät todella hyvältä, niiden saattaa vaikuttaa todella lupaavalta tai niissä on muuten vain jotakin mikä todella nostaa odotuksia. Todellisuudessa ne ovatkin sitten jotain aivan muuta ja kiinnostus niihin laskee kuin kissan häntä ja vieläpä todella äkkiä.
Monet asiat tekevät peleistä kiinnostavia ja samalla tavalla todella monet asiat laskevat kiinnostusta niitä kohtaan. Demoja pelatessa tämä harvemmin on iso ongelma koska demot tuppaavat monesti loppumaan aika äkkiä, mutta kokonaisten pelien tapauksessa, tämä monesti tarkoittaa että arvosana on kaikkea muuta kuin imarteleva.
Tämä korostaa erittäin tehokkaasti myös sitä, että itse pelaan valtavaa määrää erilaisia pelejä ja monia pelejä tulee pelattua ihan tunnin verran ja joskus ei sitäkään, koska jos peli ei onnistu tunnissa vaikuttamaan, niin sille tuskin tuhlaa aikaa enempää ja jos peli onnistuu todella ärsyttämään alta vartin, jos joko unohtaa nopeasti, tai se jää hyväksi esimerkiksi siitä, miten huonoja pelejä onkaan tarjolla.
Avaruusräiskintää ja miekan heiluttamista, mikä voisi mennä pieleen
Avaruusroikale: Kuolosiipi
PlayStation Plus: Premium
Space Hulk: Deathwing
Peli joka näyttää välittömästi erittäin upealta. Tyyli itsessään on huipputasoa kuten monet muutkin Warhammer aiheen alle mahtuvat pelit monesti ovat. Vaikka Space Hulk aihe ei olekaan sieltä tutuimmasta päästä, niin kyllä tämä on sellainen peli joka oitis kiinnostaa keskivertoräiskintää enemmän.
Avaruusräiskintää joka on kaukana mielekkäästä
Warhammer 40K aiheiset pelit ovat ehdottomasti sieltä tyylikkäämmästä päästä sekä ulkoisesti, että pelillisesti. Lisäksi FPS on ehdottomasti todella houkuttavaa pelattavaa koska iso osa Warhammerin maailmoihin sijoittuvista peleistä tuppaa nojaavan taktisempaan toimintaan. Deathwing on oitis monella tavalla kiinnostavampaa pelattavaa kuin valtaosa muista samantyylisistä peleistä.
Tässä kokonaisuudessa olisi ehdottomasti kaikki mikä voisi tehdä tästä yhden parhaista Warhammer aiheisista peleistä 40K asetelmassa. Mutta se mikä tämän todella pilaa on se heikko pelattavuus. Ammuskelu ei ole erityisen hauskaa eikä siinä ole samanlaista iskevää tyyliä mitä paremmissa räiskinnöissä on. Mikäli tässä olisi samanlainen ote mitä vaikkapa Doomissa tai Rage 2:ssa, voisi homma olla oitis paljon paremmalla tasolla. Mutta kun toiminta on enemmänkin tasoa Alien Rage, ei toiminta millään toimi kuin keskiverto tavalla.
Vaikka ammuskelussa on hyvät puolensa ja vähän omaakin, tuntuu se monesti melko epätarkalta räiskinnältä heikolla rytmityksellä joka tuntuu useasti siltä, että tämä on jokin PS3 aikakauden räiskintä, mutta edes ne eivät olleet ammuskelussa näin heikosti tehtyjä. ja tämä on ylivoimaisesti pelin suurin ongelma, koska ammuskelu on sitä, mitä pelissä tehdään eniten ja siitä vain tuntuu puuttuvan jotakin.
Asetelma pelissä on hyvä, mutta samalla aikaa pelin rytmitys taas ei ole, minkä vuoksi Deathwing alkaa todella hitaasti ja sillä kestää turhankin kauan ennenkuin se kunnolla alkaa. Mutta tarinassa on puolensa, joten se voisi hyvinkin onnistua tarjoamaan sentään jotain, mutta koska pelattavuus on niin heikolla tasolla, ehkää kiinnostus kokonaisuutta kohtaan loppua kauan ennenkuin peli kunnolla alkaa, mikä on tässä tapauksessa merkittävä ongelma ja pilaa todella hyvältä vaikuttavan pelin erittäin pahasti. Sanotaan että tämä on sentään sellainen peli, jolle voisi antaa uuden mahdollisuuden jossakin kohtaa, mutta koska pelattavuus siinä ammuskelussa ei millään olle sillä tasolla millä monet keksivertoa räiskinnätkin ovat, tulee tästä pelistä harmillisen nopeasti paha maku suuhun.
Yhteenveto
Space Hulk on tyyliltään hyvin selvää Warhammer 40K:ta, joten se on ulkoisesti oitis erittäin mielekästä katseltavaa. Harmillista tässä tapauksessa on se, että tämä peli on hyvin kankeaa pelattavaa ja sitä kautta räiskinnästä puuttuu se mielekkyys. Lisäksi tuntuu että se lagittaa/bugittaa helposti ja vaikka toiminnassa on jokunen muuttuja, ei peli käytä oikein mitään osaa erityisen hyvin hyväkseen ja sitä kautta räiskinnästä ei saa irti juuri mitään.
+ Tyylikkään näköinen
+ Asetelma toimii
- Keskiverroksi jäävä toiminta
- Heikko rytmitys
Arvosana: 5,0
Välimallia
Kansikuva on todella iskevä
G.I Joe: Operaatio Sähkökatko
PlayStation Plus: Premium
G.I Joe: Operation Blackout
G.I Joe aiheisia pelejä ei tule mieleen kuin kaksi ja tämä on niistä toinen, eikä beat em tyylinen G.I Joe pelikään mikää erityisen hyvä ollut. Tämä peli on enemmänkin räiskintäpeli ja erittäin keskinkertainen sellainen.
Heikosti tehtyä ammuskelua piirrosarjamaisessa pelissä
Siinä missä Transformers on onnistunut tarjoamaan paikoin erittäin hyvin tehtyä räiskintää, Teenage Mutant Ninja Turtles esimerkillistä beat em up toimintaa ja Power Rangersit vakuuttivat viimeksi erinomaisessa tappelupelissä, on useampi lapsuudesta tuttu aihe jäänyt vaille erinomaisia pelejä. G.I Joe ei omalla kohdalla edes kuulu näihin hyviin aiheisiin, mutta se on kuitenkin tuttu. Pelejä aiheesta ei ole tullut kohdalle juurikaan ja Operation Blackout, ei vakuuta oikeastaan yhtään. Se on todella kivan näköinen sillä värikäs tyyli onnistuu tarjoamaan juurikin sellaista piirrossarja tyyliä joka saa pelin ainakin näyttämään todella hyvältä. Tarinankuljetus tosin on tehty enemmän sarjakuvamaisella tavalla, mikä oitis viestii siitä että jossakin on menty säästöliekillä.
Pelin ongelmat kuitenkin tulevat vastaan hyvin nopeasti ammuskelussa, sillä pelistä puuttuu kaikki sellainen jämpti toiminta ja mielekäs ammuskelu mitä hyvissä ammuskelupeleissä aina on. Parhaimmillaankin tästä pelistä tulee todella samanlainen fiilis kuin Agents of Mayhem pelistä, mutta nyt ollaan suoraviivaisemmassa toiminnassa ja pelihahmojen vaihtelua ei ole, joten ote on oitis paljon heikommalla tasolla. Tälläisessä pelissä, jos ammuskelu ei toimi, niin ei pelillä ole tarjottavanaan oikeastaan mitään, joten harmillisesti tämäkin menee nopeasti kiinnostuksessa alaspäin, vieläpä todella nopeaan tahtiin koska hahmojen omista taidoista ja vastaavista lisistä huolimatta, pelattavuus on hyvin kankealla tasolla.
Yhteenveto
G.I Joe: Operation Blackout on melko heikosti tehtyä pelattavaa sillä se ei onnistu tarjoamaan erityisen mielekästä räiskittävää. Erilaisia hahmoja on sentään jokunen, mutta pääasiassa peli on keskivertoa heikompaa kolmannen persoonan ammuskelua, vaikkakin G.I Joe asetelmassa. Tarinankerronta tai sen toteutus ei ole erityisen hyvällä tasolla joten pelienkin saralla G.I Joe häviää sekä Transformerseille että Turtleseille.
+ Useampi pelattava hahmo molemmilta puolilta
- Todella perustylsää ammuskelua
Arvosana: 4,0
Huono
Todella tuttu, todella nopeasti, mutta paljon muita huonommmin
Kuoloväsäys
PlayStation Plus: Premium
Deadcraft
Peli siinä missä Dysmantly tai Welcome to Paradize, ainakin siltä se vaikuttaa heti kättelyssä ja tälläisiä pelejä on vaikka kuinka paljon, joten jotta peli millään tavalla nappaisi, täytyy sen erittäin äkkiä tarjota jotakin oikeasti iskevää.
Zombimäiskettä joka alkaa ärsyttää erittäin äkkiä
Sanotaan että tämä pelin tapauksessa kovin pitkälle ei tullut pelattua, koska tämä peli onnistuu tappamaan kaiken kiinnostuksen hyvin nopeasti, yhdellä tavalla: Peli hahmon todella ärsyttävä repliikki jokaisen iskukombon aikana. Tämä yksi asia on jo omiaan pilaamaan pelin aivan täysin, koska lähemmäs kaikki pelit joissa hahmot hokevat yhtä tiettyä repliikkiä, alkavat ärsyttää tietyssä pisteessä, mutta tässä pelissä sen tekee päähenkilö ja aivan perustasoismmassa toiminnassa, joten ei ole mitään uskoa siihen, että tästä mentäisiin jollakin tavalla ylöspäin.
Peli itsessään on ongelmallinen myös siksi, että se tarjoa oikeastaan mitään sellaista joka erottaisi sen monista muista samanlaisista peleistä. Tälläisten pelien juju on siinä, että jos ne onnistuvat alusta asti ja nopeasti koukuttamaan jollakin tavalla, niiden parissa saattaa viihtyä vähän pidempäänkin, mutta jos ne eivät onnistu siinä, vaan tekevät päinvastoin, on lopputulos juuri tämä, mikä tämän pelin kanssa tulee kohdalle. Deathcraft ei tarjoa oikeastaan mitään sellaista, mikä useampi muu peli ei tarjoaisi, vieläpä merkittävästi paremmin toteutettuna.
Yhteenveto
Deadcraftissa on läsnä lähemmäs kaikki ne osat, mitä tälläisessä selviytymisrakentelussa kuuluukin olla, mutta se onnistuu olemaan hyvin ärsyttävä pelattava erittäin nopeasti, rytmiltään turhan laahaava ja toteutukseltaan sellainen, että siinä ei tunnu olevan juuri mitään sellaista joka millään tavalla erottaisi sitä lukuisista muista samanlaisista peleistä, jotka ovat merkittävästi vähemmän ärsyttäviä.
+ Maailmanlopun tunnelma
- Todella ärsyttävää ja rasittavaa pelattavaa
Arvosana: 3,6
Säälittävä
Aika kaukana siitä, mitä odotin
Ei enempää sankareita: Travis iskee takaisin
PlayStation Plus: Premium
No More Heroes: Travis Strikes Back
Tämä pelisarja itsessään on tuttu yhden toisen pelin kautta, mutta tämä peli onkin sitten jotakin aivan erilaista, eikä sillä hyvällä tavalla.
No More Heroes peli ilman sarjan toimintaa
Itsellä oli pari vaihtoehtoja peleissä, joiden kautta alkaisin tutustumaan tähän pelisarjaan ja tämä ei ole se jonka itse valitsin, sillä tämä peli ei tunnu juurikaan No More Heroes tyyliseltä peliltä, vaikka siinä onkin läsnä päähahmo ja päähahmon nimikkoase, ihan selvä valomiekka, joka toimii pattereilla. Tässä kohtaa voidaan heti sanoa että tämän miekan typerä lataaminen on säilynyt tähänkin peliin, vaikka sen olisi voinut karsia pois.
Varsinainen pelaaminen ei ole suoraan huonolla tasolla, mutta se on melko tylsää ja itseääntoistavaa, minkä vuoksi tämä peli tuntuu nopeasti ihan perusmättö hack n slasherilta. Perustasolla tässä ei ole mitään erityisen huonoa, mutta kokonaisuus on loppuviimeksi vain niin itseääntoistavaa ja tylsää että se ei yksin kannattele peliä ollenkaan. Tässä tapauksessa pelin tarina, tyyli, hahmot tai mikään muukaan ei isommin kannattele kokonaisuutta, joten aika helppoa todeta että tämä on tylsä peli. Se ei ole suoraan huono, mutta ei ole vaikeaa löytää mieluisampaa pelattavaa koska tämä ei tarjoa oikeastaan mitään ihmeellistä.
Yhteenveto
Travis Strikes Back käyttää lähinnä tuttua päähenkilö No More Heroes sarjasta, mutta pelissä ei muutoin tunnu juuri olevan samaa fiilistä. Eipä pelisarja muutenkaan nyt se kaikista iskevin ole, mutta tämä tuntuu lähinnä perustylsältä hack n slash peliltä hivenen tylsällä toteutuksella. Huonompiakin on nähty mutta No More Heroes tyyli tuntuu lähinnä rasittavassa "valomiekan" "uudelleenlataamisessa".
+ Ihan kivaa perus hack n slashia
- Ei juuri No More Heroes fiilistä
- Nopeasti hyvin tylsä
Arvosana: 4,8
Huonommalla puolella
Rautainen Vaara
Iron Danger
Tämä on yksi niitä pelejä, josta sain käsityksen että se on etäisesti Kalevalateemainen ja hankin sen about -90% alennuksella melko kauan sitten eikä sitä missään vaiheessa saanut kunnolla alulle. Sitten kun pelin päätti aloittaa, niin siitä huomaa nopeasti, että se on kaukana viimeistellystä ja hyvin tehdystä taktisesta toimintaseikkailusta ja sitä kautta se on melkoinen pettymys ja suuri sääli, että kokonaisuus ei toiminut.
Steampunk kohtaa Kalevalan
Peli sijoittuu Kalevalasta vaikutteita ottavaan maailmaan, jossa on läsnä myös paljon suomalaista kansanperinnettä, yhdistettynä steampunk henkiseen teknologiaan. Pelin osapuolet ovat Kalevalan väki ja Pohjolan väki, jonka johtajana häärii Lowhee/Louhi. Pelaaja ei ohjaa Väinämöistä, Lemminkäistä tai ketään muutakaan tuttua Kalevalan sankaria, sen sijaan pelin päähenkilönä on nuori Kipuna niminen tyttö, joka tarinan alussa saa kyvyn kelata aikaa taaksepäin. Tämän mekaniikan ympärille pääosa pelaamisesta sitten rakentuu. Kipuna ei ole ainoa pelattava hahmo, sillä kun tarina vähän etenee saa hän avukseen myös pari hahmoa joilla on aivan omanlaisensa tyylit taistelussa.
Pääpiirteittäin tämä kaikki kuullostaa todella hyvältä. Koko asetelma jossa Kalevalan perinteinen väki on sodassa Pohjolan steampunkarmeijaa vastaan ei ole missää nimessä huono ja ajankelaus vaikuttaa paperilla todella hyvältä idealta. Muutenkin tälläiset kotimaiseen kansanperinteeseen, mytologiaan ja vastaavaan keskittyvät pelit ovat aina astetta kiinnostavampia ja hyvin vähälukuisia, sillä tälläisiä pelejä tulee erittäin harvoin vastaan. Kalevania oli tässä tapauksessa edellinen vastaava jota pelasin. Vaikka peli vaikuttaakin alusta asti hieman vaatimattomalta, on se ääninäytelty ja graafisesti miellyttävän näköinen. Kaikki pelin ongelmat ovat suoraan pelattavuudessa, minkä vuoksi aika tämän pelin parissa jäi harmillisen lyhyeksi ja siitäkin iso osa oli aika epämiellyttävää pelattavaa.
Ajan kanssakaan pelistä ei saa irti mielekkyyttä
Ajankelaamisen kautta peli on pääasiassa strategiatoimintaa reaaliajan ja vuoropohjaisen taktiikan välillä. Ajan voi pysäyttää ja miettiä hyökkäyksiään, kelata taaksepäin ja miettiä hyökkäyksiään ja liikkeitään uudestaan. Tämä on hyvä idea paperilla, mutta sen toteutus on luokattoman huonolla tasolla ja lopputulos on että pelaaminen ei ole missään vaiheessa hauskaa. Iso ongelma se, että ajankelaaminen ja varsinkin useamman hahmon käyttö, ei ole erityisen sujuvaa ja vaikka koko systeemiä harjoittelisi ja kokeilisi enemmänkin, ei pelattavuus tunnu missään kohtaa nappaavan. Hahmojen liikkuminen ei ole erityisen tarkkaa, hyökkäysten valinta on simppeliä, mutta mikään liike ei tunnu toimivan sillä tavalla kuin sen pitäisi, ihan muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Kun mukana on useampi kuin yksi hahmo, on kaikki oitis paljon vaikeampaa eikä edes hahmojen välillä vaihtelu ole kovin hyvin tehtyä. Asiaa ei myöskään helpota se, että kameran kääntelykään ei toimi. Ohjattavuus tuntuu niin monella tavalla niin heikosti tehdyltä, että sitä ei vain halua sietää. Siis tämä on strategiapelin versio Resident Evilin tankkikontrolliohjattavuudesta. Siihen on mahdollista tottua, mutta se ei ole hauskaa.
Tämä on niitä tapauksia kun pelissä on paljon lupaavia puolia, mutta se varsinainen toteutus on sitten niin heikkolaatuista, että pelistä ei saa irti juuri mitään. Monet pelit ovat sellaisia että kun pelaamisesta saa vähän enemmän kiinni niin monia asioita alkaa sietää. Dragon Age: Origins ei ollut toiminnallisessa mielessä erityisen hauskaa, mutta se oli siedettävää siinä määrin, että sen pystyi antamaan anteeksi monien muiden puolien ollessa parempia ja toiminnassa toteutus oli kuitenkin hyvällä tasolla. Vähän samanlaisia kokemuksia oli Divinity: Dragon Commanderin kanssa, jossa strateginen toiminta oli pääasiassa pelin huonointa antia, mutta sitäkin sieti. Tässä pelissä toiminta on merktitävästi heikommalla tasolla ja koska sitä ei ole tehty edes hyvin, ei sitä juuri edes siedä, koska se tekee pelistä niin turhauttavan vaikean ja pitkälti aivan väärillä tavoilla ja vääristä syistä.
Yhteenveto
Iron Danger on suoraan huono peli ja tämä johtuu täysin siitä, että pelattavuus on todella oudosti toteutettu. Ajan kelaaminen ja pelihahmon liikkeiden hallinta ei ole niin jouhevaa tai tarkkaa kuin sen pitäisi olla, vieläpä PC:llä (hiirellä). Toiminta varsikin väärällä tavalla vaikeaa heti kun huomioitavana on useampi hahmo ja vaikka peli on kivan näköinen hahmografiikassa ja tarinassa on mahdollisuuksia, ei peliä ole mitenkään hauska pelata ja se tappaa kaiken kiinnostavuuden murhaavalla tehokkuudella.
+ Teemassa ja tarinassa on puolensa
+ Ulkoasu on kivan näköinen
- Pelattavuus on umpisurkea
- Hyvin kyseenalainen ohjattavuus
Arvosana: 2,4
Surkea
Pääarvio
Peli jossa on ulkoisesti kaikki lupaavan pelin merkit, mutta sisällössä tilanne on aivan toisella tasolla ja paikoin lähellä pohjamutaa.
Loistavia näyttelijävalintoja, ihan suutariin peliin
Rikollispomo: Rockay kaupunki
PlayStation Plus: Premium
Crime Boss: Rockay City
Peli joka oli alunalkaen todella lupaavanoloinen tapaus. Peli näytti hienolta alusta asti, mukana oli monta tuttua näyttelijää ja muutenkin pelin toiminnallinen ote vaikutti kivalta. Mutta tämä on erinomainen esimerkki siitä kun pelattavuudessa ei päästä lähellekään sitä, mitä sen alusta asti odotti olevan.
Tuttuja kasvoja rikostoimintapelissä
Tuttu kovanaama Michael Madsen on pomo Travis Baker, joka alkaa ottaa jalansijaa kaupungissa joka on jo valmiiksi useamman rikollisjärjestön kynsissä joista yhden pomona on toinen tuttu kovanaama, Danny Trejo. Bakerin kattavaan tukijoukkoon taas kuuluu mm. Kim Basinger, kun taas rikollisten pahimapana painajaisena, kaupungin cowboy sheriffiniä taas on internetin meemikulttuurin ja useimpien machovitsien vakioaihe; Chuck Norris.
Ideallisesti kaikki vaikuttaa todella hyvältä ja voisi toimia erinomaisesti sellaisena peruspätevänä räiskintänä jopa hieman kliseisen karikatyyrisellä kasarihengellä. Mutta sen sijaan peli yrittää taputtaa uudestaan Paydayn ryöstelyyn nojaavaa moninpeliä roguelite rytmiseen kaupunginvalloitukseen, onnistumatta siinäkään erityisen hyvin.
Graafisesti peli on kivan näköinen mikä on ollut plussaa alusta asti ja vain korostaa sitä, että Rockay City olisi helposti voinut olla oikein peruspätevää ammuskelu hyvällä tyylillä tehtynä, jos pelissä ei vain olisi menty niin raskaasti aivan väärään suuntaan.
Pelkkää juhlaa peli tosin oli pelattavuuden ulkopuolellakaan sillä ääninäyttelyssä tuntuu ajoittain siltä, että kaikki mukana olevat tähdet eivät pistä parastaan kokonaisuudessa. Michael Madsen pelkästään tuntuu ajoittain suoraan puhuvan repliikkinsä ilman mitään eläytymistä.
Keskivertoa huonompaa ammuskelu moninpelipainotteellaa
Pelattavuudessa ovat kuitenkin kaikki pelin huonoimmat puolet. Alueiden valloituksessa isona ongelmana on pelin rytmitys, mikä on hyvin hidasta, mutta tuntuu samalla aikaa painostavan pelaajaa toimimaan nopeasti ja tehokkaasti. Idea ei ole huono, mutta koska pelin toiminta on hyvin heikolla tasolla ammuskelun suhteen, on lähemmäs kaikki mahdollinen tekeminen erittäin heikosti toteutettu. Räiskintä ei yllä edes keskivertotasolle, minkä vuoksi peli tuntuu alusta asti todella vaikealta, turhauttavilla tavoilla. Lisäksi peli nojaa todella vahvasti moninpelaamiseen, mutta se ei edes toimi kovin hyvin.
Ryöstökeikat toimivat moninpeleinä ihan hyvin mutta nojaavat aivan liikaa siihen, että mukana olisi useampi pelaaja, mutta kun ammuskelu ei ole erityisen hyvin toteutettua, ei olisi vaikeaa löytää parempaa moninpeliä. Ammuskelu on joka tapauksessa pelin avainasia ja koska se on tehty niin huonosti, ei pelin muilla, kehnoilla, puolilla pelasteta oikeastaan yhtään mitään.
Tämä on liiankin hyvä esimerkki siitä että peli näyttää aluksi todella hyvältä, mutta se on paljon huonompi, mitä on alunperin edes ajatellut. Itse tiesin että peli oli saanut aikamoista murskakriittikiä, mutta kun peliä sitten ihan itse on pelannut, niin siihen kritiikkiin yhtyy todella monella tavalla ja peliaika jää näin huonon pelin kanssa hyvin lyhyeksi.
Yhteenveto
Crime Boss: Rockay City on toimintapeli huonoimmasta päästä ja muutenkin peli huonoimpien pelien joukossa. Kokonaisuus ei ole täysi suutari, mutta sen kanssa tuntuu että kaikki FPS pelin perusasiat eivät ole olleet hallussa kun peliä on tehty. Peli näyttää hyvältä, siinä on paljon tuttuja näyttelijöitä eikä idea ole huono. Mutta kaikki mitä pelissä pitäisi ihan oikeasti tehdä, ei ole mielekästä ja siitä syystä kokonaisuus on nopeasti erittäin epämiellyttävää pelattavaa.
+ Tuttuja näyttelijöitä
+ Ulkoasu toimii
- Räiskintä on reilusti alle keskiarvon
- Surkea rytmitys
Arvosana: 2,5
Heikko
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.