PlayStation 2:n kirjasto on mahdollisesti paras mitä yhdelläkään konsolilla, vaikkakin PS4-PS5 tasoittaa tilannetta. Hyvien pelien joukossa, ne huonot pelit joka tapauksessa erottuvat merkittävästi paremmin, kuin keskinkertaisten pelien joukossa olevat huonot pelit, tai sitten jos mukana on valtava määrä hyvin samantasoisia pelejä.
PS2:n pelit tunnistaa tietyistä tyyliseikoista todella hyvin ja monet pelit kestävät aikaa merkittävästi paremmin kuin monet PS1:n pelit. Ulkoisestikin vähän huonommatkin pelit näyttävät oikein hyviltä ja vaikka pelattavuudessa on monesti useita pelejä joiden ohjattavuus on merkittävästi nykytasoa heikompi, niin monet heikommatkin pelit toimivat hyvin. Mutta ne oikeasti huonot PS2 pelit ovatkin sitten sellaisia että ne erottaa todella keskitason peleistä.
Yksi per pelisarja samasta genrestä.
Ei myöskään pelejä joita olen pelannut vain hetken.
EPÄKUNNIALLISIA MAININTOJA
Smackdown: Here Comes the Pain
Pääasiassa ihan ok, mutta ei tarjoa mitään erityisen mielekästä pelattavaa joka milään tavalla erottuisi edeltäjästään. Ok peli, mutta sitä huonompaa PS2 settiä.
Metal Gear Solid 2: Sons of Liberty
Ei mikään erityisen hyvä hiiviskelypeli, eikä edes erityisen mielekäs MGS peli. Loppuviimeksi peli on tehty oman sarjansa tasolla hyvin, mutta sei ei vain ole erityisne mielekästä pelattavaa.
Jak & Daxter: Lost Frontier
Mitä tulee tähän sarjaan, on Lost Frontier heikosti tehty imitaatio. Se toimii ihan kivasti, mutta siitä puuttuu monet asiat, jotka tekivät alkuperäisestä trilogiasta niin hyvän tasohyppelytoimintapelisarjan.
PaRappa the Rapper 2
Idea on ihan kiva, mutta toteutus ei. Yhtenä osana ongelmaa voi olla se, että itse pelasin tätä PS Plussassa, jossa käännösongelmat voivat tulla esiin.
BUZZ Robotit
Samanlaisten pelien joukossa tämä on se, mikä erottuu todella selvästi joukosta. Siinä ei ole mitään sellaista, mitä joku aiemmista ei olisi tehnyt paremmin.
24. Warriors: Might and Magic
Melko mitäänsanomattoman vaikutelman jättänyt peli, mutta siitäkin huolimatta ihan peruskivaa huttua. Toimii hyvin, mutta on samalla jotakin sellaista, mikä ei ole erityisen mieleenpainuvaa tai keskivertoa parempaa. Tämä on yksi niitä pelejä joka tuntuu halppisversiolta vaikka kuinka monesta muusta pelistä, jotka tekevät monet muut asiat merkittävästi paremmin.
23. Simpsons
Huono peli, ei puhettakaan, mutta ei lopulta nyt niin huonosti tehty. Iso ongelma on siinä, että se ei ole tarpeeksi Simpsonit tyylinen kokonaisuus koska sen isona ongelma on se, että peli ei onnistu olemaan tarpeeksi hauska, eikä muutenkaan onnistu tarjoamaan sitä, mitä Simpsoneissa parhaimmillaan on. Tämä peli on enemmänkin sitä, mitä sarja on nykyään, eikä sitä, mitä se oli silloin, kun tämä peli tehtiin.
22. Sims 2
Tämän pelin ongelma on siinä, että se ei ole erityisen koukuttava, tai kiinnostava, vaikka idea onkin hyvin toteutettu ja kokonaisuudessa on monta puolta jotka toimivat. Tämä ei vain ole sellainen peli joka omalla kohdalla toimii.
21. Worms 3D
Worms sarjassa on hyviä ja huonoja puolia vaikka kuinka ja Worms 3D on jäänyt mieleen sellaisena tapauksena jossa on kokeiltu jotakin uutta, joka ei yksinkertaisesti vain toimi samalla tavalla kuin 2D pelit. Ehdottomasti jotakin sellaista jossa idea ei ole suoraan huono, mutta se ei vain toimi samalla tavalla.
20. Legacy of Kain: Soul Reaver II
Peli joka ei tunnu alkavan mistään tai johtavan mihinkään. Iso ongelma on myös siinä että pelattavuus ei ole se paras mahdollinen ja muutenkaan tämä peli ei tunnu vievän mitään eteenpäin, mitä edeltävä peli aloitti, vaan tämä peli tuntuu monella tavalla jopa takapakilta.
19. Dragonball Z: Budokai Tenkaichi 3
Toisin kuin Dragonball Z: Budokai 3 (jonka kanssa tämä menee helposti sekaisin), tämä on todella epämiellyttävää pelattavaa. Tappelu ei koukuta, hahmoissa on paljon turhia lisäyksiä jotka voisivat olla yksi hahmo. Lisäksi muuttujia on, mutta niitä ei ole käytetty kovinkaan hyvin. Lopputuloksena on alku sille, mitä DBZ peleissä tehdään edelleen uudestaan ja uudestaan, yhtä sieluttomasti.
18. God of War II
Peli jota ei olisi pitänyt tehdä ja hahmo, jonka olisi pitänyt kuolla jo ajat sitten. God of War II tuntuu todella väkisinväännetyltä jatko-osalta hyvällä toimintapelille. Tarinallisesti peli on ihan perseestä ja päättyy lisäksi cliffhangeriin. Toiminnallisesti peli ei yllä edeltäjänsä tasolle ja tuntuu monella tavalla hyvin pakotetulta, varsinkin tarinallisesti. Edes toiminta, tasohyppely ja pulmanratkonta eivät vain toimi.
17. Mark of Kri
Toiminnassa on puolensa ja pelattavuus on hyvällä tasolla. Se mikä on kuitenkin merkittävä ongelma tässä kokonaisuudesssa, on se, miten huonosti pelissä rakennetaan tarinaa, hahmoja ja maailmaa, sillä tämä on monella tavalla todella tylsä peli, jonka pelattavuudesta saisi irti vaikka mitä, etenkin toiminnassa. Mutta toiminta näin huonoissa kuorissa, ei vain nappaa.
16. Jak X
Rallipeli joka ei onnistuo olemaan kuin Jak 3, vaan enemmänkin Jak II, mitä tulee haasteeseen, epäreiluun sellaiseen. Tarina ei ole hyvä, vaikka mukana on hyviä hahmoja. Pelin rytmi on todella huonolla tasolla ja tässä on läsnä kaikki mikä on ärsyttävää rallipeleissä, kuten erittäin vahva kuminauhaefekti, minkä kautta tämä on suoraan epäreilupeli suuren osan ajastaan.
15. Final Fantasy XII
FF sarjassa tämä on se peli, jonka kohdalla tuntuu että sarja lopullisesti menetti puhtinsa. Tämä ei tunnu sarjansa peliltä juuri ollenkaan. Hahmot eivät ole kovinkaan hyviä (pari toimii loistavasti), tarina laahaa ja toiminta ei ole Final Fantasya nähnytkään. Summonit taas ovat kuin se viimeinen vitsi tässä kokonaisuudessa jonka ei olisi missään nimessä pitänyt olla nimeltään: Final Fantasy. Jopa kehno FFXIII tuntuu enemmnä FF sarjan peliltä kuin tämä.
14. Red Faction
Huonosti tehty räiskintä joka osoittaa hyvin miksi räiskinnät olivat konsoleilla aikanaan heikolla tasolla. Ohjattavuus on se mikä tuhoaa tämän aivan täysin. Räiskintäpelien joukossa on paljon keskivertopelejä, mutta tämä ei edes yllä sille tasolle millään tasolla. Ohjattavuuden heikkous on se huonoin juttu, mutta edes sen lisäksi kokonaisuudessa ei ole oikeastaan mitään, mitä voisi pitää mielekkäänä, tai hyvin toteutettuna.
13. Leisure Suit Larry: Magna Cum Laude
Peli joka ei ota mitään vakavasti ja pyrkii pikkutuhmiin vitseihin ja pehmopornojuttuihin. Ulkoasu ei ole suoranaisesti huono, mutta peli etenee kuin täi tervassa ja melkein kaikki mitä pelissä tehdään ei tunnu johtavan mihinkään muuhuin kuin johonkin random vitsiin, joka ei edes toimi. Peli ei onnistu olemaan hauska, vaikka yrittääkin.
12. Silent Hill 3
Kauhupelien joukossa tässä sarjassa on hyviä puolia vaikka kuinka, mutta tämä on vielä niitä pelejä, jossa on se typerä tankkiohjattavuus, joka on täyttä roskaa ja jonka olisi pitänyt kuolla jo kauan sitten. Pitkälti ohjattavuus pilaa kaiken sellaisella pelattavuudella ei pysty tekemään juuri mitään oikeasti miellyttävää, vaan paremminkin siedettävää ja tässä pelissä ei ole juuri mitään miellyttävää, mitä vaikkapa Resident Evil 2:ssa oli paljonkin.
11. Summoner
Hyvin rasittavaksi tehty peli jonka toiminnallinen ote on kaukana mielekkäästä, pelattavuus on laahaavaa ja muutenkin tuntuu että pelissä ei ole tehty oikeastaan mitään erityisen hyvin. Asiaa ei auta sekään että ulkoasu on surkea. Mutta joka tapauksessa, pelattavuus on se missä peli ei tunnu pääsevän mihinkään tai tarjoavana mitään.
10. Forbidden Siren
Rasittava peli ennenkaikkea. Ulkoasu ei ole ongelmallinen, pelattavuus on sillä vaikka ohjattavuus ei ole tehty päin persettä, niin kokonaisuudessa on hyvin vähän mitään miellyttävää koettavaa. Edes kauhupelien joukossa tämä ei ole erityisen hyvin tehty peli, eikä tarjoa juurikaan mielekästä sisältöä.
9. Shadow of Colossus
Näyttää hyvältä ja idea ei ole huono, mutta se että kokonaisuus menee lopulta yhdeksi isoksi ja jatkuvassa määrin turhauttavaksi pulmanratkonnaksi isossa ja tyhjässä maailmassa, romuttaa se pelin tasoa merkittävästi. Ehdottomasti yksi yliarvostetuimpia pelejä mitä on tullut vastaan. Tarina ei ole kovin hyvä ja pelattavuus ei ole erityisen kiinnostavaa sekään.
8. Reservoir Dogs
Elokuvasta tehty peli, joka ei tunnu tarjoavan mitään ja tuntuu lähinnä turhalta. Pelimekaniikat ovat todella simppeleitä ja todella tylsiä, hahmot eivät juurikaan näytä siltä miltä pitäisi ja koko pelistä tuntuu puuttuvan se tyyli mitä elokuvassa oli. Peli vaikuttaa toiminnallisemmalta, mutta ei sitä sitten lopulta olekaan. Puhumattakaan että tämä ilmestyi kauan elokuvan jälkeen.
7. Megaman X7
X sarjassa tämä on ylivoimaisesti se huonoin peli, sillä tuntuu kuin tämä olisi ottanut kaikki hyvät ideat mitä sarjassa on tähän mennessä saatu aikaiseksi ja sitten ne on tarkoituksella pilattu, koska hyvätkin puolet peliä ovat erittäin huonoisti tehtyjä. Pelattavuus on kaikkea muuta kuin mielekästä ja se on vasta alkua, koska sisältö tässä pelissä se vasta huonolla tasolla onkin.
6. Kinetica
Tämä on niitä pelejä joka ei tunnu tarjoavan yhtään mitään. Se näyttää ihan kivalta, mutta pelattavuus ei ole mitään sellaista joka koukuttaisi eikä pelissä tunnu olevan yhtään mitään sellaista joka oikeasti tarjoaisi jotakin. Kinetica tuntuu lähinnä mitäänsanomattomalta.
5. Blade II
Yksi monista elokuvapeleistä, joka ei vain yltänyt leffan tasolle. Tässä pelissä kyse ei kuitenkaan ole siitä, että peli olisi huono koska se on puuduttavaa hack n slash toimintaa. Tämä on huono koska se tehty täysin kikkailemalla. Varusteita voi kantaa todella rajallisesti, miekkaa ei käytetä kuin satunnaisesti ja koko asetelma on pilattu lähes kaikilla mahdollisilla tavoilla, kun peli yrittää rikastaa elokuvan asetelmaa, epäonnistuen pelillisissä ratkaisuissaan täysin ja joka saralla.
4. Star Wars Racer: Revenge
Jopa monien rallipelien joukossa tämä on saastaa. Star Wars teema on ihan kiva, mutta tämä peli, kuten monet muutkin, kaatuu surkaan ohjattavuuteen ja melko säälittävään määrään tekemistä.
3. Dark Cloud
Yksi huonoimpia pelejä mitä olen koskaan pelannut. Dark Cloud on ärsyttävä tyyliltään ja erilaiset puolet joita pelissä on, eivät tarjoa mitään mielekästä vaan kokonaisuus tuntuu kokoelmalta huonoja mekaniikkoja ja kaikki vieläpä ärsyttävästi tehdyssä tehdyssä roolipelissä, joka genressäänkin tuntuu kokoelmalta kaikkia mahdollisia ärsyttäviä puolia joita tässä genressä vain voi tulla vastaan.
2. He-Man: Defender of Grayskull
Pelattavuus ei ole huonolla tasolla, mutta se mikä tuhoaa tämän pelin aivan täysin on se, että tähän on panostettu niin vähän, että se tuntuu täydeltä rahastukselta ja vieläpä huonosti tehdyltä sellaiselta. Pelattavaa on vähän ja lähemmäs kaikilla mahdollisilla tavoilla tästä pelistä puuttuu lähes kaikki mitä hyvässä pelissä pitäisi olla. Idea on erinomainen, mutta tämä on niitä tapauksia että vaikka ei ole huono pelata, se on tehty todella suureksi pettymykseksi.
1. Gran Turismo 4
Mitä tulee rallipeleihin tai autoilupeleihin ylipäätään, on tämä peli jäänyt mieleen ehdottomasti huonoimpana koska se on todella tylsää pelattavaaa. Pelattavuus ei ole lopulta nyt niin huono, mutta peli ei vain tarjoa oikeastaan mitään.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.