Halloween on yksi suosikkiaikojani vuodesta ja vaikka kauhupelit eivät genrenä ole sieltä suosikkipäästä, niissä on ehdottomasti puolensa, kun tehty hyvin. Halloween tosin ei ole puhtaasti kauhun aikaa, vaan tähän teemaan mahtuu niin paljon enemmänkin ja siitä syystä pelimuodossa ajanjakso pitää sisällään yhtä ja toista erilaista tyyliä.
Halloween teemassa ideana on ollut poimia viimeaikaisia teemaan sopivia poimintoja ja parin kuukauden PS Plus valikoima esimerkiksi on tarjonnut todella teemaan sopivaa pelattavaa, joten sieltä löytyy oitis useampi hyvä poiminta, mutta myös muualtakin on tullut vastaan erinomaista pelattavaa joka sopii tähän vuodenaikaan.
Vähän Jurassic Parkia, vähän Alienia
Dinokriisi
PlayStation Plus: Premium
Dino Crisis
Yksi niitä pelejä josta tiedän todella paljon, vaikka tämä on ensimmäinen kerta kun sitä pelaan. Monet pelisarjan fanit todella odottavat tästä pelistä remakea ja sanoisin että kun Resident Evilit ja nyt Silent Hill 2 ovat saaneet remake kohtelun, olisi Dino Crisis pitkälit looginen valinta seuraavaksi. Sitä odotellessa voidaan tutustua tähän ensimmäiseen alkuperäiseen.
Resident Evil, mutta dinosauruksilla
Ilmeisin pois ensin. Tämän pelin kontrollit ovat sieltä syvimmästä päästä videopelihelvettiä ja ne olivat surullisen yleisiä PS1 aikakaudella, eivätkä kuolleet kuin vasta PS2 aikakaudella, puhumattakaan että ne ovat myös nousseet haudastaan modernina aikana. Kontrollit ovat sitä tasoa, että niiden kanssa pelistä on hyvin vaikeaa nauttia, useasti jopa mahdotonta. Tästä syystä mahdollisuus kelata taaksepäin, kuten monissa PS Plussan klassikkopeleissä, säästää hermoja ja helpottaa pelin pelaamista. Mutta se ei poista sitä tosiseikkaa että tälläinen ohjattavuus, syö oitis pari pistettä peliltä. Resident Evil 2 on edelleen se yksi peli, jonka olen pelannut läpi asti tälläisillä bullshit kontrolleilla ja sekään ei monesti ollut erityisen hauskaa.
Tarinallisesti peli on ihan ok, samalla tavalla kuin ensimmäinen Resident Evil, on ok. Pelaaja on osa erikoisyksikköä joka saapuu tutkimuslaitokseen, vain havaitakseen että jotakin on tekeillä kun kukaan ei vastaa mitään ja ympäristössä on auki revittyä verkkoaitaa ja runsaasti verta. Pelin päähahmo, Regina, on Claire Redfieldin tavoin punapää ja erittäin taitava ampuja, joten pelissä ei olla vihollisten armoilla, kunhan ammuksia riittää. Asetelmassa Regina on enemmänkin Chris Redfield tyylinen hahmo ensimmäisestä Resident Evilistä ja kun peli lähtee käyntiin, on hän nopeasti yksinään, muiden ryhmäläisten ollessa joko hukassa, tai muualla tekemässä milloin mitäkin. Hahmona, Regina on erittäin hyvin tehty hahmo, joka ei ole mikään pelokas tyttö, vaan kyvykäs taistelija.
Dino Crisis on huonon pelattavuuden kampittamana, hyvä kauhupeli. Dinosaurusteema toimii erittäin hyvin ja luo paikoin pakokauhutunnelmaa, kun pelaaja tietää ja kuulee että raptori Jurassic Parkista juoksee kintereillä. Kuvakulmat usein pitävät huolen siitä, että pelaaja ei yleensä näe dinoa, ennenkuin se lähes upottaa hampaansa pelihahmoon, tai pelaaja pääsee juuri ja juuri ovesta toiselle alueelle ja dino jää kuin nalli kalliolle. Dinosaurukset ovat merkittävästi suurempi uhka mitä monet Resident Evilin zombit. Raptori juoksee todella nopeasti pelaajan perässä ja saa tämän melko helposti kiinni. Lisäksi yllätyselementtejä on runsaasti ja ne johtavat hyvin usein pelaajan haavoittumiseen. Haavoittuminen on yksi pelin oma mekaniikka, sillä verenvuoto täytyy tyrehdyttää, ettei elinvoima lähes lopu.
Puhtaasti tunnelmassaan Dino Crisis on erinomainen peli. Äänimaailma on hyvä ja hyvin usein puhdas kuolemanhiljaisuus on parempaa kuin mikään musiikki. Tämä kun sitten rikotaan dinosaurusten ääntelyllä tai mahdollisesti niiden juoksuaskelilla ja jossakin kohtaa ruudun nurkkaa vilahtaa jotakin, on peli todella elementissään.
Huonot kontrollit tunnelmaltaan hyvässä pelissä
Pelaaminen koostuu Resident Evil tyyliin pääasiassa pulmanratkonnan ja aarteenetsinnän yhdistelystä. Etsiä esine A jotta pystyt ratkaisemaan pulman X ja kerää siinä samalla ympäristöstä löytyvät resurssit ja jos ammukset antavat myöten, tapa dinot pois kuseksimasta ja häiriköimästä. Se mikä pelissä ohjattavuuden lisäksi ärsyttää on se jatkuva paikasta toiseen harhilu. Harhailua pelissä tulee harrastettu koko matkan ajan ja vaikka pulmat ovat monesti melko simppeleitä ja iso haaste on lähinnä oikeiden paikkojen ja tarvikkeiden löytäminen, on peli mielekästä pääasiassa silloin, kun saa ammuskella jotakin, pakoonjuoksemisen sijaan. Oma pakeneminen on yleensä enemmän tai vähemmän seiniä päin juokemista, kiitos ruokottomien kontrollien. Eräs plussapuoli kontrolleissa kuitenkin on. 180 asteen käännös tapahtuu yhtä nappia painamalla, mikä on erittäin hyvä asia eikä tule mieleen että missä kohtaa RE sarjassa sama onnistui. Ainakin RE4:ssä pikakäännös onnistuu mutta ei tainnut olla vielä RE2:ssa mahdollista.
Välillä pelissä tehdään myös päätöksiä siitä, että millä tavalla tietyt tilanteet ratkaistaan. Nämä ovat aika simppeleitä hetkiä, mutta on positiivista nähdä että tämä on mahdollista. Ei tosin yhtä yleistä mitä RE3:ssa. Muutenkin tarina ja hahmojen käyttö toimii erittäin hyvin. Sanotaan että tapa jolla dinosaurukset ovat osa kokonaisuutta, ei ole se kaikista toimivin ratkaisu ja vaikuttaa jopa vähän hoopolta, mutta toimii kuitenkin kohtuullisen hyvin isossa tarinakokonaisuudessa ja ainakin alusta asti pelissä olevaan mysteeriin on olemassa jokin selitys. Tarina ei kuitenkaan ole se kantava osa kokonaisuutta, vaan se on tunnelma. Niin ja aseet, joita saa pelin edetessä käyttöönsä enemmän ja enemmän. Mutta resursseja on kuitenkin sen verran vähän, että pelaaja pysyy varpaillaan pelin edetessä. Suurta plussaa on myös se, että Regina pystyy kantamaan mukanaan melko paljon tarvikkeita, toisin kuin Chris Redfield ensimmäisessä RE pelissä.
Koko komeus voidaan kiteyttä siten, että tämän pelin lopullinen arvosana voisi olla pisteen tai kaksi parempi, jos pelissä olisi siedettävät kontrollit, jotka eivät ole ikääntyneet arvokkaasti, tai olleet edes silloin aikanaan millään tavalla miellyttävät, saati hyväksyttävät kun kyseessä on näinkin nopeaa toimintaa vaativia tilanteita. Tunnelma on hyvä pelin asetelma toimii, mutta peliä ei ole läheskään niin hauskaa pelata, mitä voisi toivoa. Itse tiesin tämän ennen kuin olin peliä edes käynnistänyt, joten odotukset olivat melko alhaalla alunalkaenkin.
Yhteenveto
Dino Crisisin suurin ongema on puhtaasti ja täysin sen ohjattavuus. Tälläiset ressa ykkösestä tutut kömpelöt kontrollit eivät vain toimi. Niissä ei ole tarkkuutta eikä nopeutta jota tässä pelissä tarvitaan uudestaan ja uudestaan. Varsinanen pelaaminen on kauhutunnelmaista pulmanratkontaa ja aarteenetsintää, ajoittaisella ammuskelulla, kun dinosaurukset hyökkäävät kimppuun. Peli on todella hyvän näköinen, päähenkilö on hyvä ja dinosaurus teema toimii. Pelaaminen vain sattuu kontrollien vuoksi olemaan hyvin turhauttavaa ja se syö mielenkiintoa todella nopeasti.
+ Dinousauruksia
+ Melko hyvin tehty kauhutunnelma
+ Ammuskeluakin löytyy
- Kontrollit
- Harhailu
Arvosana: 4,8
Huonommalla puolella
Kuolema korjaa lopulta
Vampyyri Selviytyjät
PlayStation Plus: Premium
Vampire Survivors
Todella ylistetty peli jonka jäljessä on tullut paljon samanlaisia pelejä, mutta Vampire Survivors on se survivors peli, joka on tehnyt genrestä niin suositun.
Peli josta tulikin astetta isompi tapaus
Kaikessa yksinkertaisuudessaan pelaaminen on liikkumista pelialueella ja kaikki muu tapahtuu automaattisesti. Pelihahmo käyttää varusteita kokoajan itse, poimii esineet kentältä kun menee tarpeeksi lähelle ja ainoa millä tavalla pelaaja voi vaikuttaa siihen mitä ympärillä tapahtuu, on sijoittamalla pelihahmoa oikein. Tietyt aseet nimittäin iskevät pelihahmon kulkusuuntaan, mutta valtaosa ympärille, jolloin pelaajan tärkeimpänä tehtävänä on pysyä liikkeessä ja pitää silmällä ympäristöään. Vihollisista tulee kokoajan vahvempi ja runsaslukuisempia joten varsinkin alkuvaiheessa pelit kestävät noin vartin verran, kunnes viholliset täysin jyräävät pelaajan alleen.
Tarinaa pelissä ei oikeastaan ole, joten kaikki keskittyy vain pelaamiseen, varusteiden paranteluun ja uusien hahmojen ja kenttien avaamiseen. Pelaamiseen pääsee erittäin nopeasti sisään eikä kokonaisuudessa ole merkittäviä muuttujia joita pitäisi opetella kokonaan alusta. Ainoa mitä pelissä pitää oppia, on se että mitä mitkäkin varusteet tekevät ja miten mitkäkin kentät toimivat. Pelaamisen ohessa on myös varusteiden voimistusta, joka on hyvin kallista, mutta tarjoaa aina vähän lisää etua itse pelaamiseen, tehden pelistä helpompaa, hitaasti, mutta kuitenkin. Näitä ovat suurempi määrä kokemuspisteitä, enemmän panssaria, elinvoimaa tai hyökkäysvoimaa. Huomioiden miten vähän kultaa kentistä saa kerralla, on selvää että vaikeita ratkaisuja pitää tehdä alusta asti ja koska tiettyjen ominaisuuksien parantelu on kalliimpaa kuin toisien, tuntuu tämä kehitys erittäin hitaalta.
Sopivan koukuttavaa, itseääntoistavuusta huolimatta
Pelin suurimmat vahvuudet ovat juurikin suuressa määrässä erilaisia varusteita joita pelaaja voi käyttää hyödykseen. Tietyssä vaiheessa peli muuttuu todella itseääntoistavaksi, vaikka on sitä periaatteessa alusta asti. Erilaiset aseet kuitenkin tarjoavat paljon muuttujia kun mitä enemmän pelaa, sitä enemmän pystyy avaamaan tavaraa. Tietyt pelihahmot pystyy avaamaan esimerkiksi kehittämällä tietyn aseen maksimitasolle yhdellä pelikerralla, mikä on hieman kiinni sattumasta, mutta ei ole mikään erityisen vaikea prosessi.
Aseiden erilaisuus tarjoaa merkittävästi muuttujia. Ruoska lyö eteenpäin, tulipallot iskevät kolmena kappaleena milloin mihinkin, valkosipuli vahingoittaa aluetta ihan pelihahmon ympärillä ja taikasauva iskee lähimpänä olevaa vihollista kerran. Kaikki efektit voimistuvat niitä kehitettäessä ja kun pelaajalla on kerralla käytössään iso joukko erilaisia hyökkäyksiä, pystyy suurtakin vihollislaumaa vahingoittamaan todella tehokkaasti. Pelaajalla on kuitenkin rajallinen määrä tilaa erilaisille aseille ja tehosteille, joten päätöksiä joutuu tekemään alusta asti. Tämä on kuitenkin kierre jonka vuoksi peliä jaksaa pelata uudestaan ja uudestaan ja koska yksi peli kestää vain hetken, pystyy seuraavassa pelissä nopeasti kokeilemaan jotakin täysin uutta. Tällä tavalla peli pysyy vaihtelevana, vaikka peruspelaaminen onkin samanlaista uudestaan ja uudestaan. Erihahmot eroavat toisistaan pääasiassa aloitusaseellaan.
Yhteenveto
Vampire Surivors on hyvä peli, se on monella tavalla todella itseääntoistava peli, mutta myös monilla muuttujilla monipoliseksi tehty peli. Ulkoasu on vaatimaton, pelattavuus on hyvin simppeliä ja peliin pääsee erittäin nopeasti ja helposti sisään. Erilaiset aseet tuovat hieman vaihtelua ja peli tarjoaa mahdollisuuksia joilla helpottaa pelattavuutta. Kokonaisuus on hyvin tehty, vaikka se ei merkittävästi vaihtelevaa sisältöä tarjoakaan.
+ Simppeli pelattavuus
+ Paljon erilaisia aseita
+ Sopivan koukuttava pelikierre
- Itseääntoistava
- Kehittyy hitaasti
Arvosana: 7,0
Loistava
Lähdetäänpä metsään
Yö metsässsä
PlayStation Plus: Premium
Night in the Woods
Peli joka nimellisesti jäi hyvin mieleen, josta on kuullut paljon hyvää ja joka siitäkin huolimatta ei ole sieltä kiinnostavimmasta päästä. Mutta kun nyt on tullut osaksi plussaa, niin kyllähän sitä tulee kokeiltua ja katsottua että mihin pelistä on.
Paperieläimet juttelevat syntyjä syviä
Peli alkaa kun pelin päähenkilö, kissatyttö nimeltä Mae, saapuu kotikylän asemalle. Kukaan ei ole vastassa joten Mae alkaa patikoida kotiin metsän halki. Koska kyseessä ei ole kauhupeli, mitään erityistä ei vielä tapahdu, vaan Mae pääsee kotiin ja alkaa sitten päivä toisensa jälkeen viettää aikaa vanhojen ystäviensä kanssa, harrastaen milloin mitäkin aktiviteettiä. Yleensä puhumista puhumisen perään.
Night in the Woods erottuu joukosta todella selvästi graafisella ulkoasullaan. Koko peli näyttää paperinukkegrafiikallaan melko veikeältä, mutta koska pelissä ei ole ääninäyttelyä, on kokonaisuus todella selvä tekstitulvapeli, eli luettavaa on vaikka kuinka. Aina välillä pelaaja voi hieman vaikuttaa siihen että mitä pelissä tapahtuu kun Mae voi ajoittain vastata parilla eri tavalla. Mikään rönsyilevä tarinakokonaisuus ei ole luvassa, vaan kokonaisuus on melko simppeliä juttelua ja vaihtoehdot ovat yleensä kahden välillä.
Varsinainen juonen eteneminen on monesti hyvin vaikeaselkoinen ja johtaa siihen, että pelissä harrastetaan paljon harhailua. Monesti eteenpäin pääsi vain kun sattumalta onnistui löytämään oikean henkilön jolle puhua. Peli kannustaa enemmänkin sellaiseen vapaamuotoiseen harhailuun ja maailman tutkimiseen ja sitten jossakin kohtaa peli etenee johonkin. Muuten ihan kiva idea, mutta peli itsessään on melko tylsä kokonaisuus joka ei ole sieltä kiinnostavimmasta päästä mitä tarinallisuuteen tulee. Isona syynä voi olla sekin, että itse en ole suuri fani, kun tarina tulee tekstimodossa.
Peli etenee melko verkkaisesti ja tarjoaa aika vähän mitään mielenkiintoista. Muutama hyvä minipeli löytyy, mutta monesti nekin jäävät aika vähälle huomiolle kokonaisuudessa, joten itse en merkittävästi lämmennyt tälle kokonaisuudelle, mutta ainakin peli näyttää todella omanlaiseltaan.
Yhteenveto
Night in the Woods on veikeän näköinen tarinapeli jossa pelaaja juttelee kavereilleen, tekee milloin mitäkin ja käppäilee pitkin kylänraittia. Varsinainen pelaaminen ei ole erityisen kiinnostavaa ja eteneminen on monesti melko epämääräistä. Minipelit ovat kivaa vaihtelua, mutta pääasiassa Night in the Woods on melko tylsä peli jossa on tuhoton määrä tekstiä.
+ Ulkoasu erottaa pelin massasta
+ Harhailu ja epäselvä eteneminen
Arvosana: 4,3
Huono
Seikkailu radioaktiivisessa maassa
Tsernobililainen
PlayStation Plus: Premium
Chernobylite
Peli joka tuo oitis mieleen Metro sarjan pelit, tuoden samalla myös mieleen viitteitä Stalker peleistä. Joka tapauksessa yksi peli jossa on mahdollisuuksia, mutta joka tuntuu myös merkittävästi nojaavan enemmän kauhurakenteeseen toiminnan sijaan, joten voi helposti olla vähemmän kiinnostava kuin muutoin.
Paluu Tsernobyliin
Pelin päähenkilö, Igor, palaa vuosikymmenten jälkeen Tsernobylin ydinonnettomuuden runtelemille alueille, kun saa vihiä siitä että hänen vaimonsa, joka Igorin tavoin työskenteli ydinvoimalassa, voisi olla siellä. Hyvin Silent Hill 2 vivahteinen asetelma, Metro 2033 tyylisellä toteutuksella. Tarina ei ole se parhaiten toteutettu, mutta toimii kelvollisesti ja laittaa pyörät pyörimään. Tunnelmanluojana koko Tsernobyl on erittäin hyvä sijainti ja vaikka TV-sarja aiheesta on tullut jo jonkin aikaa sitten, eikä tarjoa pelille nyt mitään lisäpuhtia, niin ainakin peli lähtee suhteellisen vikkelästi liikkeelle.
Pelaaminen on yhdistelmä ammuskelua ja paikkojen tutkimista. Resursseja on monenlaisia ja niillä pystyy rakentelemaan erilaisia hyödykkeitä jotta matkaaminen radioaktiivisessa erämaassa olisi vähän helpompaa. Yksi merkittävä heikkous tässä kokonaisuudessa kuitenkin on, nimittäin ammuskelu ei ole sieltä parhaiten toteutetusta päästä. Se tuntuu olevan melko huteraa ja epätarkkaa, mikä on oitis iso ongelma, koska itse tälläisissä peleissä pidän siitä puolesta merkittävästi enemmän. Tähän tottuu hieman, mutta ote pysyy melko kömpelönä.
Pääasiassa Chernobylite on ok peli, mutta toimintaa löytyy, vaikka sitä ei erityisen hyvin olekaan tehty, epätarkkuuden vuoksi. Peli tuntuu usein melko tylsältä, sillä mikään Fallout ei ole kyseessä laajuuden ja tekemisen kautta, mutta ainakin pelin tunnelma on kohdillaan.
Yhteenveto
Chernobylite on selviytymiskauhupeli jossa on mukana ammuskelua, hiiviskelyä, resurssien keräämistä ja tämän tälläistä. Tarinallisesti peli on ok, mutta ei erityisen kiinnostava. Pelattavuudeltaan mukana ei ole paljoakaan omaa, saati jotakin sellaista mitä ei olisi toisaalla tehty paremmin. Pelissä kestää vähän liian kauan että se alkaa oikeasti pääsemään asiaan ja silloinkin pelattavuus ei vain isommin nappaa ja varsinkin toiminnassa kokonaisuus tuntuu todella epätarkalta.
+ Tyylikästä maailmanloppufiilistä
+ Toimintaakin löytyy
- Melko tylsä
- Epätarkka ammuskelu
Arvosana: 4,6
Huonommalla puolella
Pääarvio
Erittäin hyvin tehty kauhupeli, ellei jopa esimerkillinen sellainen, useine bugeineenkin.
Kuka hukuttu Marthan?
Martha on kuollut
Martha is Dead
Tämä on jäänyt itsellä mieleen vain siksi, että tässä pelissä on astetta karumpaa sisältöä ja sensuroimatonta sellaista. Tarina itsessään ei ole ollut entuudestaan tuttu ja hieman odotin tämänkin pelin nojaavan siihen halpaan säikyttelyyn, mitä se kuitenkaan ei todellakaan tehnyt.
Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa
Peli on yhtä aikaa tarina kahdesta sisaruksesta ja vain toisesta heistä. Kaikki alkaa yöllä kun Giuliana menee rantaan säätämään sinne asettamiaan kameroita. Säätäessään yhtä kameraa, hän huomaa että vedetessä on ihmishahmo. Hän syöksyy nopeasti veteen ja raahaa hahmon rannalle, missä hän huomaa että kyseessä on hänen kaksoissisarensa Martha. Syystä tai toisesta Giulia ottaa Marthan kaulakorun ja laittaa sen itselleen, samalla kun hänen vanhempansa saapuvat rantaan. He luulevat että Giulia on kuollut ja Martha elää, mikä todella sattuu sisarten isää, joka oli läheinen Giulian kanssa, kun taas äiti lähestulkoon vihasi Giuliaa ja piti Marthaa täydellisenä. Mutta toisin kuin Giulia, Martha on kuuro, eikä puhu. Mutta mitä tapahtui Marthalle?
Martha is Dead on psykologinen kauhutrilleri jossa yhtenä juonikuviona on Giulian tavoite selvittää että kuka mahdollisesti tappoi hänen sisarensa ja liittyykö tapaukseen yhteen pelin toinen juonikuvio, Valkea neito, joka on eräänalinen paikallinen urbaani legenda. Tämä kaikki tapahtuu vahvasti historiallisessa ympäristössä, Italiassa vuonna 1944, toisen maailmansodan loppupuolella. Giulian isä taas on natsikenraali ja eräs Giulian ystävistä, Italialainen partisaani. Kokonaisuudessa on useita erilaisia muuttujia, vastaan tulee toinen toistaan karumpia kohtauksia, jotka voi halutessaan ohittaa. Peli ei kaihda karuakaan materiaalia ja itse pelasin kokonaisuuden sensuroimattomana, kuten se pitääkin pelata.
Yhtenä pelillisesti tärkeänä osana on Giulian valokuvausharrastus, johon hänen isänsä on hänet opettanut. Valokuvaaminen on erittäin isossa roolissa monissa pelin tapahtumissa, oheistekemisen pulmanratkonnassa ja koko mysteerikokonaisuuden selvittämisessä. Pelaaja saa käyttöönsä uusia valokuvaustarvikkeita erilaisten kuvien ottamiseen ja vaikka pelimaailma on loppuviimeksi aika pieni, on se kuitenkin sen verran iso, että oheistekemiseen menee helposti paljon aikaa. Päätarina itsessään etenee nopeasti ja pelin pelaa läpi noin viidessä tunnissa, ilman oheistekemistä.
Peli linkittyy vahvasti historiallisiin tapahtumiin, mutta mukana on paljon yliluonnollisia elementtejä. Spoilaamatta erinomaista tarinaa voidaan vain sanoa että peli kannattaa ehdottomasti pelata itse ja katsoa että miten tarina aukeaa ja miten hyvin se onnistuu yllättämään, mahdollisesti myös järkyttämäänkin, useamman kerran.
Kauhupeli joka ei mene sitä helpointa tietä
Mitä tulee kauhupeleihin, niin oikeasti hyvin tehdyt psykologiset kauhupelit ovat merkittävästi parempia kuin halpaan säikyttelyyn tyytyvät tekeleet ja vaikka ajoittain tämäkin peli menee niihin rasittaviin suuntiin, on se isolta osalta erittäin hyvin tehty peli, mitä tulee puhtaaseen tunnelmaan ja tarinankerrontaan. Mukana on paljon todella karua materiaalia ja osa siitä on kerrottu erittäin graafisella tavalla. Välillä mukana on myös vähän taiteellisempaakin sisältöä, mikä on toteutettu erittäin hyvin ja toimii tyylillisesti todella hyvin, varsinkin tarinan kanssa.
Puhtaasti pelattavuudessa kokonaisuus on melko buginen. Nopea liikkuminen monesti aiheuttaa pelaajan juuttumisen milloin mihinkin pikseliin tai kenttägrafiikkaan ja joskus pelin automaattisetkin pätkät jämähtävät. Peli on siis teknisesti melko hiomaton, mutta se ei ole monimutkainen pelata. Iso osa on paikasta toiseen kävelemistä, paikkojen tutkimista ja ajoittaista kuvien ottamista milloin mistäkin ja milloin milläkin filtterillä tai filmillä. Edes päätarinan seuraaminen ei ole aina se kaikista selkein juttu, koska välillä tuli vastaan kohtia joissa ei ollut täysin selvää että mikä vie tarinaa eteenpäin ja mikä on oheistekemistä. Tietty epäselvyys vähentää kiinnostusta katsoa että mitä kaikkea pelillä on tarjottavanaan, mutta ainakin päätarina on erittäin hyvin tehty ja rytmitetty toimivasti.
Oheistekemisen suhteen peli ei toimi niin hyvin kuin pääpeli ja vaikka oheistekeminen kannustaakin vähän tutkimaan kotitalon ja järven ympäristöä, niin kaiken päätarinan ulkopuolella olevan sisällön toteuttamisen suhteen tuntuu, että peli olisi hyötynyt merkittävästi, jos se olisi pyritty pitämään mahdollisimman selkeänä pelinä etenemisen suhteen ja kokonaisuudessa olisi keskitytty lähemmäs täysin tarinankerrontaan ja sitä kautta kauhurakenteen toteuttamiseen, koska niillä osa-alueilla peli onnistuu esimerkillisesti.
Martha is Dead on hyvä valinta kauhupelien ystäville jotka haluavat vähän enemmän kuin pelkkää halpaa säikyttelyä. Peli on tarinallisessa mielessä sopivan pituinen, se on graafisesti hyvän näköinen, ääninäytelty hyvin eikä karta teemoja joihin monet muut pelit eivät koske pitkällä tikullakaan. Välillä pelin tunnelma rakoilee mutta pääasiassa tarinallinen kokonaisuus on tehty todella hyvin ja on vähintään kokeilemisen arvoinen psykologinen trilleri. Peli on melko hiomaton, mutta pienellä parantelulla, se voisi olla jopa esimerkillinen kauhupeli myös toteutuksessa.
SPOILEREITA
_________________________________________________________________________________
Mitä tulee pelin spoileriterritoriaan, niin monella tavalla pelistä tekee erityisen hyvän se, miten siinä käsitellään hulluttaa ja maailmaa, kun sen näkee järkkyneen mielen kautta. Todella monet pelin tapahtumista todella herättävät ajatuksia näistä asioista, samalla tavalla kuin elokuvassa Joker. Onko Joker hyvä elokuva Batmanin arkkivihollisesta, ei. Onko se hyvä kuvaus sairaan mielen psykoosista, on. Onko Martha is Dead hyvä trilleri, on. Onko se hyvä kauhupeli, on.
Iso osa kauhua tulee siitä, että pelissä ei välttämättä ole mitään yliluonnollista ja kaikki on Giulian/Marthan mielessä, joka muuttaa todellisuutta. Mitä pidemmälle peli etenee, sitä enemmän nämä erilaiset osat kokonaisuutta alkavat tuntua kyseenalaisemmilta. Kumpi siskoksista on todellinen ja kumpi ei? Oliko tyttö aina sairas, vai laukaisiko jokin tapahtuma kaiken. Mitä oikeasti on tapahtunut ja mikä on vain osa psykoosia? Peli toimii erittäin hyvin, koska aivan loppupuolelle asti kokonaisuus on todella tulkinnanvarainen ja monet lisät tarinaan, tuntuvat hämäyksiltä. Vielä ihan lopussakin, pelaajalla on mahdollisuus tulkita kaikki omalla tavallaan, mahdollisesti aivan väärin.
Martha is Dead on yksi niitä pelejä, jonka pelaa ensimmäisellä kerralla yhdellä tavalla ja kun tietää, mitä on tapahtunut ja tulee tapahtumaan, ei peliä millään enää pysty näkemään samalla tavalla uudestaan.
_________________________________________________________________________________
SPOILEREITA
Yhteenveto
Martha is Dead on yllättävän hyvin tehty kauhupeli pienellä määrällä oheistekemistä, ja jokusilla bugeilla. Tarina on oikein hyvä ja kerrottu hienosti, tunnelmassa ei mennä juurikaan halpaan säikyttelyyn ja pelissä ei karteta karujakaan teemoja. Kokonaisuus on ääninäytelty ja vieläpä hyvin. Oheistekeminen ei juuri pääse päätarinan tasolle, jossa rytmi on hyvä, mutta ajoittain peli menee vähän vaikeaselkoiseksi etenemisen suhteen. Kokonaisuutena Martha is Dead on merkittävästi keksivertoa parempi kauhukokemus.
+ Ääninäyttely
+ Tunnelma ja sen rakennus
+ Tarina
- Bugeja
- Oheistekeminen
- Paikoitellen vaikeaselkoinen eteneminen
Arvosana: 6,8
Erinomainen
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.