Warhammerista on vaikka mihin, sillä 40 000 sarjassa on vaikka kuinka monta alasarjaa. Siinä missä Vermintiden ja Space Marinen kakkospelit ovat olleet ehdottomasti sieltä parhaasta päästä, on vastaan tullut myös selkeitä pettymyksiä ja lupaavia tapauksia.

Warhammer on todella iso ja rönsyilevä kokonaisuus josta löytyy pelattavaa vaikka kuinka monenlaiseen pelityylii, vaikkakin strategia on se, mikä on varmaan se kaikista suurilukuisin vaihtoehto. Itse en ole järin iso fani, mutta niitäkin on tullut jokusta pelattua jonkinverran. Omalla kohdalla nappaa paljon enemmän vähän erilaiset pelityylit, kuten jokunen kuukausi sitten tullut Warhammer 40 000: Space Marine 2, joka on erittäin mielekästä toimintaa todella hienossa tyylissä.

Tähän loppui kiinnostus nopeasti

Sotavasara 40tonnia: Sigmarin Aikakausi - Rappion Maat

Warhammer 40 000: Age of Sigmar - Realms of Ruin

Warhammer nimikkeen alle mahtuvia pelejä on vaikka kuinka paljon ja itsekin niistä useampaa pelanneena täytyy sanoa että tässä maailmassa on tyyliä ja eri genrejäkin on ehditty makustella vaikka kuinka. Vermintide on oma suosikki ja Age of Sigmarin tyyliset pelit, eivät ole isommin napanneet ja tämä peli osoittaa alta tunnissa että mistä tämä johtuu.

Tyyliä on kuin pitääkin

Age of Sigmar on tyylikästä tieteisfantasiaa Warhammer maailmassa. Erilaisia hirviöitä riittää, aseistus on keskiajalta, mutta myös tulevaisuudesta ja taikuuttakin löytyy. Koko Warhammer maailmaa on turha tässä kohtaa alkaa avaama sillä eri aikakausilla on omia juttujaan ja eri pelit saman nimikkeen alla voivat tuntua todella erilaisilta tyyliltäänkin. Tämä peli on reaaliaikaista strategiaa, harmillisesti niillä monilla turhauttavilla tavoilla, sillä opeteltavaa tulee sarjatulena vaikka kuinka paljon ja pitkään tuntuu että peli ei vain toimi niin jouhevasti kuin sen pitäisi. Tämä tuntuu olevan juurikin sellainen peli, joka ei kuulu konsolille, ei ainakaan tällä tavalla, sillä monesti pelattavuudessa tulee vastaan hetkiä kun tuntuu, että tämä kaikki olisi varmasti osattu tehdä paljon käytännöllisemmäksikin.

Pelin tarinan pääosassa on Sigrun niminen komentaja, joka pitkällisten taistelujen vuoksi, on menettänyt jo ison osan joukoistaan ja tappio alkaa olla lähellä. Viimeisenä oljenkortenaan Sigrun lähtee joukkoineen etsimään erästä artefaktia, joka voisi muuttaa sodan kulun ja auttaa häntä voittamaan koko sodan. Itse en peliä niin kauaa jaksanut pelata että olisi isommin päässyt kiinni tarinaan tai mihinkään muuhunkaan, mutta asetelma ei ole huono ja tyyliltään peli on erittäin hienon näköistä katseltavaa.

Ei sitä parempaa Sotavasaraa

Pelattavuus on se iso ongelma, etenkin jos ei ole kokenut tässä genressä. Ohjattavuuden kanssa ohjain ei vain tunnu tarpeeksi ketterältä tälläisessä asetelmassa, joka on selvästi suunniteltu hiiri ja näppäimistö mielessä pitäen, tai sitten jotakin on tehty todella väärin. Tästä syystä PC:llä kokonaisvaikutelma voisi olla äkkiä todella erilainen pelin kanssa, mutta sanotaan että jos pelissä ei ole osattu ottaa tätä näkökulmaa huomioon, kun peli on kuitenkin konsoleilelkin tuotu, niin sanoisin että jotakin on vain tehty jäärin. Joukkojen valitseminen ei ole niin helppoa kuin pitäisi ja joukot etenevät vähän miten sattuu, puhumattakaan miten taistelu ja erikoisominaisuudet toimivat.

Useampaa samankaltaista peliä pelanneena voin sanoa että tämä kaikki pystyttäisiin tekemään merkittävästi paremminkin. Otetaan vaikka Diofield Chronicles joka pelkästään useamman tunnin demon aikana ehti todella vakuuttaa ja koukuttaa. Tämä peli ei vain pääse samaan koska se muuttuu nopeasti sellaiseksi peliksi jossa on tuhottomasti opeteltavaa ja kaiken jälkeen peli ei vain nappaa. Tästä puuttuu sekä tarkkuus että mielekkyys eikä pelissä tunnu olevan niin paljoa sellaista hyviä muuttujia jotka tekisivät siitä oikeasti mielekkään pelata. Yksiköitä ei pysty hallitsemaan niin tehokkaasti kuin pitäisi ja kaikki mielekkyys pelistä leviää käsiin erittäin nopeasti. Tämä on sääli koska puhtaasti tyylikkyydessä peli on erittäin hyvällä tasolla. Joukkoon kuuluu ritareita, lohikäärmeratsastaja ja sankarihahmoja omilla erikoistaidoillaan, mutta pelaaminen ei missään vaiheessa ole erityisen hauskaa, koska se tuntuma on niin huono.

Yhteenveto

Warhammerin Age of Sigmarin Realms of Ruin ei vakuuta. Sen rytmitys on todella huono, koska siiä on niin paljon opeteltavaa niin äkkiä, että peli ei vain onnistu missään kohtaa koukuttamaan, varsinkaan kun pelissä on niin paljon erilaisia muuttujia jotka eivät auta kokonaisuutta sitten yhtään. Se on sääli, sillä peli on tyyliltään erittäin hyvä ja tarinakin lähtee ihan lupaavasti käyntiin.

+ Tyylikäs fantasiatunnelma

- Heikosti toteutettu pelattavuus

Arvosana: 3,9

Säälittävä

Nyt alkoi lyyti kirjoittaa

Sotavasara 40tonnia: Kaaosportti - Demonimetsästäjät

Warhammer 40 000: Chaos Gate - Daemon Hunters

Warhammer + XCOM on se miten itse tämän nopeasti kuvailisin ja siinä mielessä tämä osuu todella lähelle Space Wolf peliä, johon myös olen tänä vuonna vähän enemmän uppoutunut. Mutta Daemon Hunters on kuin Space Wolf hyvin tehtynä, sillä siinä on merkittävästi parempi, nopeampi, tarkempi ja monitahoisempi pelattavuus joka ehdottomasti nostaa sen osaksi parempi Warhammer pelejä.

Kokeiluversion pituus: 2 tuntia

Tyylikästä pelattavaa eeppisellä aloituksella

Pelin alussa tutustutaan Grey Knight yksikköön Space Marine armeijassa. Tehtävä etenee nopeasti todella massiivista demonimaista vihollista, Bloodthirster Erekhulia, vastaan asetelmassa joka monessa pelissä kelpaisi loppuhuipennuksesta. Koko tilanne kuitenkin päättyy siihen että harmaiden ritarien kapteeni Agravain ja suuri osa yksikköä kuolee, viedessään samalla tehtävän päätökseen ja karkoittaessaan Erekhulin. Yksikön selviytyjästä nimitetään uusi johtaja ja pelin päähenkilö. Pelin aloitus on erittäin hyvä. Nopealla rytmillä opitaan perusteet, jotka useita samanlaisia pelejä pelanneille palautuvat nopeasti mieleen, oli sitten kyseessä XCOM2 tai Hard West 2. Pelin omat jutut korostuvat siinä samalla, mutta eeppisen intron jälkeen perusteet ovat hallussa ja peli oikeasti alkaa.

Varsinaisesta tarinasta ei kokeiluversion aikana saa kunnolla kiinni mutta aloitus toimii erinomaisesti ja Warhammer teeman mukaisesti ole epäilystä etteikö tästä asetelmasta saataisi irti vaikka ja mitä. Samalla tavalla kuin Space Marine 2, myös Chaos Gate: Daemonhunters on monien mahdollisuuksien edessä tarinaa luodessaan koska vihollisvariaatiota ja vastaavaa on vaikka kuinka paljon. Warhammer 40 000 on iso kokonaisuus joten vihollisten ja vastaavien kanssa ottaa aina aikansa että alkaa kunnolla muistaa että mitä kaikkia mahdollisuuksia on ja millä nimillä niitä kutsutaan. Space Marine 2:sta pelatessa opin kyllä ison osa vihollistyypeistä ja osan nimistäkin, mutta en välttämättä muistaisi niitä enää nyt samalla tavalla.

Daemonhunters on tyyliltään ehtaa Warhammer 40K tasoa. Grey Knight joukko on todella tyylikäs osa Space Marineja ja aseistus vain täydentää heidän tyylikkyyttään. Omaa porukkaa voi muokata aseistuksella ja vastaavalla, mutta olisi ollut kiva kustomoida enemmänkin. Täysin mahdollista että pelin edetessä vaihtoehtoja aukeaa lisää sillä pari tuntinen demo antaa vain perusteet eikä syvällisempää katsausta moniin mahdollisuuksiin, mutta tämä aika joka tapauksessa riitti siihen, että uskoa tähän kokonaisuuteen tuli tarpeeksi. Monet tyyliseikat iskevät samalla tavalla kuin Space Marine 2:ssa, tai Space Wolfissa.

Sitä parempaa Sotavasaraa

Varsinainen pelaaminen koostuu taktisesta toiminnasta jossa ryhmäläisten sijainnilla on väliä, liikkumisella on väliä ja toiminnoilla on väliä. Verrattuna Space Wolf peliin, kokonaisuus on paljon nopeampaa ja tehokkaampaa. Ei ole väliä että katsovatko hahmot oikeaan suuntaan ja he pystyvät liikkumaan kerralla varsin mukavasti ja tekemään jotakin liikkeen lisäksi. XCOM tyylisiä pelejä pelanneet saavat tästä ideasta kiinni helposti. Vuoronsa aikana jokainen ryhmäläinen voi liikkua ja tehdä toiminnon, kuten hyökätä tai varmistaa. Korkea suoja suojaa paremmin kuin puolikas suoja ja korkeammalta tasanteelta saa etulyöntiaseman alempaa tasannetta vastaan. Aseistuksessa on valittavana niin kahden käden miekkaa, tuplamiekkoja kuin sotavasaraakin ja tuliaseet tähän päälle, kranaatteja unohtamatta. Kumpikin puoli tekee toimintoja omalla vuorollaan ja valmistautuu vihollispuolen toimintaan siinä samalla. Pelaajan näkökulmasta on tärkeää pitää mielessä että kun viholliset havaitsevat pelaajan, taistelu alkaa nopeasti ja etenee nopeasti.

Daemonhunters on haastava peli, mutta kun edellinen vastaava peli jota on pelattu vähän enemmän tälläisessä genressä on ollut Space Wolf, niin Daemonhunters ei äkkiä olekaan niin haastava peli, koska monessa tilanteessa on paljon enemmän mahdollisuuksia käytettävissä. Space Wolfissa on puolensa, mutta Daemonhunter tuntuu vain paljon pidemmälle mietyltä kokonaisuudelta. Siinä missä Age of Sigmar on reaaliajassa tapahtuvaa strategiaa vähän kyseenalaisella ohjattavuudella, mutta todella monipuolisilla hahmoilla on Chaos Gate vuoropohjaista strategiaa pienellä eliittijoukolla ja toimii paljon paremmin. Tälläinen pelattavuus sujuu hyvin ohjaimellakin ja varmistaa että pelaaminen tuntuu mielekkäältä, vaikka itse en koe olevani strategiapelien suuri ystävä. Tälläisissä peleissä kuitenkin on sitä jotakin mikä pitää mielenkiintoa yllä.

Yhteenveto

Warhammmer 40 000: Chaos Gate: Daemon Hunters on hyvin tehty taktiikkapeli jossa Warhammer tyyli ja XCOM henkinen pelattavuus sulautuvat erinomaisesti yhteen. Hahmoja olisi kiva kustomoida enemmänkin, mutta aseistus on se mikä oitis tekee hahmoista omanlaisiaan. Haasteeltaan peli on alusta asti aika vaativa, mutta myös todella hyvin tehty. Erilaisia muuttujia on mukavasti ja toiminnassa on ehdottomasti puolensa, vaikka paikoin peli menee myös turhauttavan puolelle. Mutta siltikin, tämä on sitä parempaa Sotavara 40tonnia.

Kokeiluversiossa tästä saa erittäin hyvin kiinni. Pelaisin.

+ Onnistunut taktinen toiminta

+ Mukavasti muuttujia

+ Tyylikäs tieteisfantaisia asetelma

- Haaste + turhauttavuus

- Kustomointia tekisi mieli harrastaa enemmän

Arvosana: 8,0

Mahtava