Aragorn ja Batman yhdistelmä on Troy Bakerin esittämä sormuksen herra, Talion,

Keskimaa: Sodan Varjo on niitä pelejä joita itse olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Taru Sormusten Herrasta sarjan tunnelman ja Batman Arkham sarjan taistelumekaniikan yhdistävä fantasiatoiminta on lupaillut paljon. Nyt on viimeinkin aika nähdä, onko peli kaiken sen odotuksen arvoinen.

Middle-Earth: Shadow of Mordorin tarinaa jatkavan pelin piti alunperin ilmestyä elokuussa, mutta peliä lykättiin. Tekijät ovat lupailleet paljon ja monet ovat hypettäneet peliä vaikka kuinka. Yksikän tekijä sanoi että jos Shadow of Mordor oli Terminator, on tämä peli Terminator 2: Judgement Day. Siinä on aika suuria lupauksia. Pelin olisi tarkoitus parantaa jokaisella mahdollisella osa-alueella ja sen verran mitä olen trailereita nähnyt, niin kyllä pelikuva antaa ymmärtää, että nyt kyseessä on Shadow of Mordor potenssiin kolme.

Edellinen peli on yksi omia ehdottomia suosikkejani. Se on ottanut hyväksi todetun taistelumekaniikan ja tehnyt siitä vielä paremman, jotenkin helpomman, tarkemman ja mielekkäämmän. Pelaaja on voimanpesä joka nujertaa yksin vaikka varuskunnan örkkejä ja kun peliin heitetään vähän taikavoimia, niin meno muuttuu vain hurjemmaksi.

Ensimmäisen pelin uusi juttu oli Nemesis systeemi, jossa aiemmin kohdatut viholliset tunnistavat pelaajan, jos jäivät henkiin. Jos he voittivat, he kehittyivät. Tämä systeemi oli pelin sydän ja vaikka Shadow of Mordor ei ollut juuri muuta kuin taistelu, niin se oli poikkeuksellisen viihdyttävä kokonaisuus.

Shadow of War on hyvin monella tavalla, hyvin vaikean paikan edessä. Mutta olen koko vuoden veikannut, että tämä peli, tulee GOTY 2017, ainakin minulle.

Tarina alkaa siitä mihin Mordorin Varjo päättyi. Talion ja Celebrimbor takovat uuden sormuksen jolla olisi tarkoitus nousta valtaan, uudeksi sormusten herraksi. Jokin menee kuitenkin pieleen ja johtaa muutamien käänteiden jälkeen siihen, että Talion menettää sormuksen ja joutuu taisteluun ilman sitä, mutta Talion ei luovuta, vaan taistelee aave turvamaan, kuolemattomana Hautakävelijänä (Gravewalker) joka on pelon aihe kaikille örkeille. Tarinaa sen enempää spoilaamatta täytyy sanoa että tarina on erittäin uskollinen lähdemateriaalille ja rikastaa sitä valtavasti. Vastaan tulee paljon tuttuja hahmoja ja kaikki on tehty erinomaisesti.

Tarina itsessään on kirjoitettu todella hyvin ja se herättää paljon kysymyksiä. Alkupuolella tuntuu että Talion tekee aika typerän ja hieman käsittämättömän ratkaisun ja lisäksi eräs tuttu TSH hahmo tuntuu aika paljon voimakkaammalta ja syvällisemmältä. Tämä kaikki kuitenkin on vasta alkua ja kun tarina alkaa edetä, niin kysymyksiin saadaan vastauksia. Kaikki alkaa lopulta käymään enemmän tai vähemmän järkeen. Pelissä nimittäin on meneillään useita juonikuvioita. Yhdell rintamalla selvitellään Shelobin verkkoa kun taas toisella autetaan luontoäitiä. Mukaan mahtuu niin ihmisiä kuin haltioitakin ja täytyy sanoa että tämä valtava kokonaisuus on saatu todella hyvään pakettiin. Asioita voi tietyn pisteen jälkeen alkaa suhteellisen vapaasti selvittelemään.

Tarina saa myös lisämaustetta keräiltävistä esineistä. Jokaiseen esineeseen sisältyy hieman taustaa, joka on omiaan avaamaan tiettyä puoli ei vain tästä pelistä, vaan koko Keskimaasta ja kaikesta siinä. Tässä pelissä on todella paljon tarinaa ja todella paljon löydettävää ja koettavaa.

Tarina sijoittuu aikaan joitakin vuosia ennen kirjojen tapahtumia ja täytyy sanoa että kun tarina saavutta päätöksensä, niin siinä on tiettyä vahvaa tunnelmaa. Lopetus on kelvollinen, mutta vaikka se samalla yhdistää hienosti monet tapahtumat, niin kyllä siitä jää vähän haikea olo. Siinä näkee kaiken aivan uudella tavalla, mutta samalla, tuntuu että jotakin olisi voitu tehdä toisin tai jotakin jää puuttumaan.

Sanoisin että Shadow of Mordorin lopetus oli omalla tavallaan hieman parempi, siinä oli tiettyä mysteerisyyttä ja jatkuvuutta. Tässä lopetuksessa on sitä lopullisuutta, tämä kaikki on nyt sitten tässä. Näin se päättyy.

Henkilöhahmot ovat ykkösosaa selvästi parempia. Talion on edelleen aivan loistava ja Troy Baker tekee mestarillisen, ilmiömäisen roolisuorituksen. Voisi sanoa että Talion saattaa olla jopa hänen paras roolisuorituksensa, tai vähintään yksi parhaista. Talion on erittäin hyvä pelihahmo, kiinnostava, todella hienon näköinen ja syvällinen hahmo, juurikin sellainen hahmo joka on täysosuma.

Celebrimbor on myös todella hyvin tehty hahmo. Alastair Duncan on loistava äänivalinta sillä hänen puheensa todellakin kuullostaa hienolta haltiakielellä. Celebrimborin tapauksessa ollaan nyt aivan uusissa tilanteissa. Pelissä on takaumia joissa ohjataan häntä ja nyt uppoudutaan muutenkin enenmmän haltiaan itseensä. Edellisessä pelissä hän oli aave, mysteeri jota alettiin selvittää. Nyt hän on tuttu hahmo.

Uusia hahmoja pelissä tulee vastaan useita ja osa selvästi parempia kuin toiset. Sanoisin että eräs aikaisimpia tuttavuuksia, Shelob, on jotakin, mitä en olisi kyllä osannut aavistaa ja tämä hämähäkki tulee olemaan melko iso osa tätä peliä ja täytyy sanoa että hän on erittäin hyvin tehty hahmo, todella upea ilmestys ja sisältöäkin riittää. Monet pelin aikaisimmista kysymyksistä liittyvätkin siihen, että mihin kaikkeen Lukitar todella pysyykään.

Pelin edetessä tulee vastaan myös monia vihollisia ja vaikka örkit vievätkin suurimman osan huomiosta, niin monissa trailereissakin nähtyjä oletoja todella tulee vastaan, todella hienosti edustettuna. Yksi mahtavimpia on ehdottomasti Balrog jonka esimmäinen kohtaaminen, on sanalla sanoen upea.

Sitten on myös yksi tämän pelin suuria valtteja. Hahmo jonka ensimmäinen kohtaaminen on yksi pelin parhaita puolia ja myöhemmin koittava taistelu tätä hahmoa vastaan on yksi pelin suurimpia kohokohtia. Yksi parhaita TSH hahmoja, itse Angmarin Noitakuningas.

Maailma ensimmäisessä pelissä koostui kahdesta alueesta joissa hieman vaihtelua. Tällä kertaa alueita on useita ja vaikka ne eivät kooltaan olekaan mitenkään järkyttävän suuria, ne on rakennettu niin hyvin, että tämä on selvästi se paras ratkaisu. Alueet ympäröivät erilaisia linnoituksia joissa omat juttunsa ja jotka ovat selvästi omanlaisiaan. Tekemistä näissä paikoissa on vaikka kuinka ja kun niihin alkaa uppoutua niin saa huomata, että vaikka alueet eivät suurilta näytäkään, niin kyllä niissä riittää kokoa vaikka kuinka. Suuret pisteet siitä että alueissa on todella isoja eroja. On aivan erilaista kulkea alueella jossa virtaa laavaa, kuin alueella jossa sataa lunta tai jossa on sankkaa metsää. 

Pelissä on valtavasti erilaisia linnoituksia ja vaikka tiettyjä samankaltaisuuksia onkin, niin joukossa on myös sellaisia linnoja jotka todella nousevat esiin, hyvällä tavalla. Vaihtelua riittää ja samoin monia eeppisiä ja massiivisia näkymiä jotka sopivat täydellisesti fantasiamaailmaan.

Täytyy sanoa että tämä tietty rajallisuus on hyvä näiden keräiltävien esineiden takia. Itse olen sellainen, joka kertää kaikki tavarat heti, etteivät ne vie tarpeettomasti huomiota muualle. Tämän takia on hyvä että yhden ison alueen sijaan on useampi pieni. Tällöin tämä "urakka" tuntuu oitis pienemmältä ja sitten on taas aikaa uppoutua tarinoihin ja taisteluihin.

Tunnelma pelissä, on todella immersiivinen. Itse uppouduin todella syvälle tähän peliin ja osa syy siihen on se, että tämä on Keskimaahan sijoittuva peli. Monia mytologioita kerrataan ja monet saavat uusia puolia. Nämä monet pienet asiat saavat pelin tuntumaan todella paljon syvällisemmältä. Esimerkiksi kun Talion löytää esineen, niin esineestä saadaan kuvaus ja jälkeenpäin ehkä vähän Talionin ja Celebrimborin välistä sananvaihtoa aiheesta. Nämä ovat niitä pieniä asioita jotka ovat tunnelman kannalta todella upeita lisiä.

Tyylillisesti peli on erittäin upea ja verinen fantasiapeli. Tyyli on karu, mutta se on oikealla tavalla karu. Tunnelman kannalta tyylikkyys on erittäin isossa asemassa ja tämän pelin kohdalla nämä kaksi puolta ovat todella vahvasti yhdessä, luoden helposti yhden parhaista fantasiapeleistä koskaan.

Löydettävää riittää ja kaikki se on hienossa Sormusten herra tunnelmassa. Jokainen osa-alue on todella hienosti ja viimeistellysti tehty ja kun kaikki palaset ovat paikallaan, niin peli ei syyttä suotta ansaitse kaikkea ylistystä. Tälläiset asiat todella edesauttavat peliä nousemaan merkittäväksi.

Viimeinkin on luvassa tämän pelin voimakas sydän: Toiminta.

Heti alusta asti tuntee olevansa tutussa maastossa. Peli toimii aivan kuin ennenkin ja miksi muuttaakaan jotakin, joka toimii. Taistelumekaniikka on perusidealtaan erittäin simppeli oppia, mutta sen masteroiminen vaatii aikaa. Nappuloiden hakkaaminen ei ole se paras strategia, mutta myönnän että tuppaan sortumaan ajoittain siihen. Tämä johtuu siitä, että Talion lyö hieman hitaasti. Tämä on siinä mielessä hyvä, että se antaa aikaa "lukea" taistelua ja reagoida kaikkeen mitä kentällä tapahtuu. Kun tähän peliin pääsee enemmän ja enemmän sisälle, niin huomaa, miten paljon tämä kaikki oikeasti auttaa.

Taistelun avaimet ovat lyöminen ja counteroiminen. Kun vihollinen on lyömässä, niin Talion voi yhdellä liikkeellä lopettaa sen mitä oli tekemässä ja torjua tulevan hyökkäyksen sekä antaa luunapin hyökkääjälle. Pelin edetessä Talion kehittyy varsin nopeasti oppien kokoajan lisää taitoja jotka mahdollistavat varsin monipuolisen toiminnan. Pelaaja voi keskittyä niihin ominaisuuksiin jotka parhaiten tukevat hänen pelityyliään. Talion on mestari miekkamies, mutta hiiviskely ja veitsen käyttö onnistuvat myös erinomaisesti. Sitten on tietenkin jousi jolla pystyy pitämään vähän etäisyyttä vihollisiiin. Celebrimbor puoli, eli aavepuoli on kuitenkin se mikä todella tekee Talionista oikean voimanpesä. Aave parantaa kaikkia puolia taistelussa.

Aaveen on apuna lähemmäs kaikissa asioissa tavalla tai toisella, mutta eräs asia mikä todella nousee esille erittäin hyvänä lisänä, jota en edes osannut kaivata, on tuplahyppääminen. Aavevoimat mahdollistavat nopean liikkumisen ja tällä kertaa siihen kuuluu se että Talion voi hypätä ilmassa uudelleen. Tämä tekee liikkumisesta maastoissa paljon nopeampaa ja kun kyseessä on näin laajat maastot, niin se on vain ja ainoastaan hyvä asia.

Toiminta pelissä on ennenkaikkea miellyttävää ja itse en vain saanut siitä tarpeekseni kymmenienkään tuntien jälkeen. Peli muuttui oikeassa tahdissa haastavammaksi ja haastavammaksi, mutta samalla aikaa Talion muuttui kokoajan voimakkaammaksi ja voimakkaammaksi. Tässä pelissä on sellainen ote toimintaan, joka on enemmän kuin legendaarinen.

_____________________________________________________________________________________________

Monet asiat pelissä ovat mahtavia siitä syystä, että kuulee TSH fanikuntaan. Sanoisin että tämä on yksi syy miksi se kohtaus, kun pelin vihollisista kaikkein vaikuttavin ilmestyy, on niin hyvä. Se hetki kun itse Angmarin Noitakuningas liittyy taisteluun, on sellainen hetki, joka jää kyllä mieleen. Yksi pelihistorian parhaita kohtauksia ja pomotaistelu tätä voimanpesää, Nazgulien lordia, vastaan on yksi omia suosikkitaisteluitani koskaan. Kyseinen yhteenotto on haastava, mutta se ei ole millään tavalla epäreilu ja niitäkin tässä pelissä on. Sanotaan että jos yksi asia tässä pelissä pitäisi muuttuu tyylillisesti, niin se on asevalinta tämän hahmon kohdalla. Elokuvassa ja kirjassa (jos oikein muistan) hänellä on kyllä raskas sotanuija sekä miekka. Missä se miekka on, tämä olisi vain ollut niin hyvä tilaisuus vetää pieni yhteys elokuviin ja kirjaan. Omasta mielestäni se, että elokuvassa piikkinuijassa oli ketju, erotti sen hyvin Sauronin käyttämästä. Nyt sitä eroa ei oikeastaan ole.

Sanoisin myös että se, että hänellä ei ole miekkaa, poistaa taistelusta tiettyä tunnelmaa. Se ei ole iso juttu, mutta olisi ollut kiva että tässä olisi ollut se yhteys muihin nazguleihin. Siis Keskimaa mytologiassa pahoista pahimmat tuppaavat käyttämään tälläisiä raskaita aseita (Morgoth, Sauron ja Noitakuningas). Itse olisin vain lisännyt hänellä myös sen miekan. Se on yksi hyvin pieni asia mikä heikentää tätä taistelua.

Noitakuningas ei ole ainoa hetki kun tarina aiheuttaa kylmiä väreitä. Eräs hetki on myös erittäin hyvä ja sekin tulee nazguleiden suunnalta. Nimittäin yksi aivan normaalilta näyttävä yhteenotto yhtä sormusaavetta vastaan ei ensin herätä oikein mitään uutta, mutta sitten Celebrimbor sanoo sen nimen: "Isildur."

Tarinallisesti eniten häiritsee se miten kaikki alkaa. Talion luopuu Sormuksesta todella helposti ja se tekee Shelobista yllättävän voimakkaan. Shelob on kyllä todella hyvän näköiseksi tehty nainen ja todella kiinnostava, etenkin kun peli alkaa etenemään. Mutta jotenkin tämä kaikki olisi voitu tehdä aika paljon paremminkin. Se on kuitenkin sellainen ensivaikutelma juttu ja kyllä siitä vähän teoriaa herää että miksi.

Lopetus on monella tavalla hyvin järkeenkäypä. Peli mene ristiriitaan lähdemateriaalin kanssa vaan toimii sen puitteissa. Monet asiat jotka tapahtuvat, tapahtuvat syystä ja vaikka vähän tuleekin sellainen fiilis että lopetuksessa kaikki päättyy todella nopeasti ja vaikka Talionin muuttuminen nazguliksi onkin ihan hyvä käänne, niin lopetuksessa on vähän sellainen olo, että siinä päätetään kaikki turhan yhtäkkiä. Mutta kyllä tämän mytologian asioita ajattelee nyt uudella tavalla. Mielenkiintoisella tavalla.

_____________________________________________________________________________________________

Etkö tunnista kuolemaa kun näet hänet?

Talion ei ole kuitenkaan ainoa joka kehittyy ja tässä kohtaa Nemesis systeemi astuu kuvaan, pelin oma juttu Mordorin varjosta alkaen.

Viholliset muistavat pelaajan. Jos et tapa örkkiä X, niin se örkki saattaa myöhemmin tulla vastaan ja uhota. Mikäli kyseinen örkki tappaa sinut, se voimistuu ja alkaa uhittelun välittömästi nähdessään sinut. Nemesis systeemin on hyvä juurikin siitä syystä, että se näyttää konkreettisesti sen, että viholliset kehittyvät aivan kuin pelaaja. Mitä korkeampaa tasoa örkki on, sitä vaikeampi se on voittaa. Kapteenit ovat perusvihollisia kovempia paloja ja päälliköt vielä heitäkin kovempia, sillä kapteenit ovat heidän henkivartijoitaan, agenttejaa ja kätyreitään. Sitten on huipulla valtiaat, jotka ovat uusia tuttavuuksia, erityisen pahoja vihollisia.

Aina kun pelaaja kuolee, tai aika liikkuu eteenpäin, örkit ratkovat omia tehtäviään ja kehittyvät. Tämä mahdollistaa parempien varusteiden saamisen ja muutenkin se saa pelin tuntumaan elävämmältä. Pelin edetessä tulee vastaan myös toisenkin laisia haasteita. Perusvihollisia tulee lisää, kuten berserkkerejä tai kilpimiehiä. Jokaiseen vihollistyyppiin on oma taktiikkansa ja ne kyllä kerrotaan pelaajalle. 

Örkkien lisäksi vastaan tulee muitakin vihollisia, kuten erilaisia hirviöitä. Nämä pedot ovat sellaisia joita myös Talion voi käyttää hyödykseen. Resurreja riittää aivan älyttömästi ja se saa pelin tuntumaan todella valtavalta. Jokaiseen tilanteeseen on ratkaisuja. Kovempien vihollisten kohdalla osa taktiikaa on päätellä että mikä on paras lähestymistapa, sillä varsikin korkeamman tason kapteenit ja päälliköt ovat usein immuuneja tietyillä taktiikoille ja heikkoja toisille.

Valtiaat ovat pelin uusimpia juttuja ja yksi valtias on useimmiten yksi erittäin haastava pomotaistelu. Valtiaat eivät tappele yksin vaan heillä on usein apuvoimia ja valtava valikoima erilaisia kykyjä. Siinä missä perusörkit ovat nopeasti tapettuja ja kapteenit selvästi kovempia ovat valtiaat aiva oma lukunsa. Heidän kauttaan päästiin yhteen osaan peliä, joka on yksi syy miksi peli tuntuu niin valtavalta. Linnoitukset.

Pelissä on useita erilaisia linnoituksia joita valtiaat johtavat. Heillä on muutama päällikkö ja joilla taas on muutamia kapteeneita. Tämä kokonaisuus on hyvin suuri haaste kaataa. Siksi pitääkin aloittaa alempaa ja edetä ylöspäin. Linnoituksia on useita ja ne ovat toinen toistaan upeampia ilmestyksiä.

Linnoitusten valtaamisessa todella hauskaa on se, että ensin rakennat oman armeijan ja kehität taktiikat siihen, miten aiot kukistaa linnanherran. On todella hieno tunne käydä hyökkäykseen traakilla tai caragornilla. Nämä ovat juurikin sellaisia hetkiä jotka saavat aikaan todella eeppisen tunnelman. Nämä ovat lisäksi vain muutamia taktiikoita.

Parasta onkin että kun valloitat linnoituksen, saat sen itsellesi ja voit nimittää siihen uuden valtiaat.

Tästä päästääkin armeijoiden rakentamiseen.

Shadow of War on juurikin se, mitä nimi kertoo, Sodan Varjo. Sodassa oleellista ovat armeijat. Vihollisilla on omansa ja pelaajan täytyy rakentaa omansa. Talion pystyy kääntämään örkkejä omakseen jolloin he palvelevat häntä ja tekevät hänen tahtonsa mukaan. Tämä avaa valtavasti mahdollisuuksia sillä yksi tehokas taktiikka, vaikkakin aikaa syövä on orjuuttaa kaikki päällikkön henkivartijat ja kun taistelu alkaa, komentaa heidät teurastamaan päällikkönsä.

Aina kun valloitat paikkoja, voit ylentää örkkejä toimimaan kunkin paikan johtajana. Vaihtoehtoisesti voit komentaa heitä muihinkin tehtäviin, mikä ikinä onkaan se tehokkain ratkaisu isossa kokonaisuudessa. Huomasin että itse oikein etsimällä etsin parasta mahdollista örkkiä omaksi kakkosmiehekseni kuhunkin paikkaan. On suuri työ kehittää soturinsa sellaisiksi, että he selviävät taisteluista ja pystyvät nousemaan päälliköiksi.

Tässä tuleekin vastaan eräs puoli, joka on yllättävän kova pala. Vihollinen voi tappaa tai vangita sinun örkkejäsi ja voin sanoa että on erittäin kova paikka menettää örkki johon on todella kuluttanut aikaa ja joka näyttää todella hienolta. Se että valtaosa on samanoloisia, saa ne oikeasti hienot tuntumaan entistä hienommilta ja sellaisen valioyksilön menetys on kova pala purtavaksi. Jos taas kohtelet heitä huonosti, voit menettää heidät, sillä ihan kaikkea eivät örkitkään sulata vaan tappelevat vastaan. Jos esimerkiksi et pelasta omia sotureitasi, niin he voivat kääntyä sinua vastaan. Tämä on eräs puoli jossa Nemesis systeemi on viety aivan uudelle tasolle, nyt näistä örkeistä alkaa jopa välittämään.

Pakko kuitenkin sanoa, että tässä kohtaa pelintekijöiden jatai julkaisijoiden ahneus näkyy. Rahalla voi nimittäin ostaa arkkuja joista saa lisää resurreja ja tämä on typerä ratkaisu. Tämä on nykyaikaa, mutta silti, täysin tarpeetonta. Siis mikään pakkohan ei ole tähän ruveta, itse en ruvennut.

Eräs asia itseni vähän yllätti tämän pelin kanssa, nimittäin tämä pituus. Shadow of Mordor oli loppuviimeksi aika lyhyt, varsinkin tarinallisesti. Jos otetaan kaikki juonitehtävät huomioon, niin tämä peli on yllättävän pitkä. Tämä on taas yksi puoli minkä pelintekijät paransivat edelliseen nähden. Tarinaa riittää todella paljon ja eräs valtava yllätys tulee myös noin puolivälissä pelissä kun kaikki mikä on alkanut, muuttuu.

Tämä on sellainen asia jonka arvelin tapahtuvan, mutta vasta aivan lopuksi. Se että tämä tapahtuukin siinä puolen välin tietämillä, oli kyllä oikea yllätys. Mutta se miten se kaikki sitten jatkui, olikin jotain aivan uskomatonta. Jotakin sellaista mikä heti herätti monta teoriaa ja nosti kiinnostuksen tarinan loppua kohtaan aivan uudelle tasolle.

Sitten kun aletaan etsiä heikkouksia pelistä niin nekin löytyvät aika nopeasti. Mainitsinkin jo tämän rahan nyhtämisen.

Tarinallisesti pelissä ei ole juuri huonoja puolia. Muutamat asiat vähän häiritsevät mutta kokonaisuutena valtaosa on tehty todella hyvin. Eräs romanssiasetelma tuntuu vähän samalta kuin Hobitti trilogiassa oleva. Tämä tuntuu yhtä pakotetulta ja vähintään yhtä huonolta.

Enemmänkin tämä heikkous näkyy tässä kun peliin on pitänyt änkeä tätä oikealla rahalla ostettavaa kamaa. Örkkejä voi kehittää nimittäin taidoilla, joita saat arkusita (joita voit sitten ostaa oikealla rahalla). Mikään pakkohan näitä ei ole käyttää, mutta tuntuu todella halpamaiselta lisätä peliin tälläisiä. Itse sain Gold editionin mukana vähän kamaa mikä antaa esimakua siitä miten paljon nämä avut oikeasti merkkaavat. Eivät ne poista sitä puhdasta taitoa.

Eräs sivutehtäväjoukko on kuitenkin sellainen jota olisi voitu miettiä todella paljon uusiksi, se on helposti pelin huonoimpia puolia. Kyse on näistä taistelukuopista joissa kaksi örkkiä tappelee keskeään. Tässä pari asiaa mikä tekee näistä erittäin huonoja. Ensimmäinen puoli on se, että hyvin nämä omat ovat selvästi niskanpäällä, mutta eivät sitten tee yhtään mitään, vaan kävelevät ympäriinsä. Tämä on jotenkin niin rasittavaa ja mielessään ei voi kuin huutaa: "Tee jotakin senkin retardi pelle!" Tätä turhautumista edesauttaa se, että nämä ovat kolmen minuutin eriä. Niitä ei voi skipata.

Lisäksi ajoittain tuntuu että linnoitusten valtauksessa ollaan menty aivan yli. Tämä on niitä kohtia joissa taistelu muuttuu älyttömän vaikeaksi, johtuen siitä että liikkuvia osia on niin paljon. Toisaalta se todellakin haastaa pelaajan tekemään parhaansa, mutta taistelussa on niin paljon erilaista settiä, että kyllä siinä meinaa mennä sekaisin. Lisäksi traakit tuntuvat loppupuolella todella tehottomailta, ottaen huomioon että niitä on aika vaikea saada.

Tämä näkyy todella vahvasti myös pelin lopussa. Peli koostuu prologista ja useammasta luvusta. Hyvin pitkälti nämä ovat tarinallisesti todella hyvin tehtyjä. Osa luvuista on selvästi muita pidempiä. Siinä missä luku 2 on helposti puolet pelistä, tuntuu kaikki sen jälkeen tuleva aika lyhyeltä. Sanoisin että pelin lopetus on vähän niin ja näin. Virallinen viimeinen pomotaistelu ei päätä peliä, vaan sen jälkeen on ns. loppupeli: Shadow Wars. Tämä on idealtaan ok ja todella eeppinen asetelema, mutta tässä on aivan liikaa toistoa, ennen tätä kaikki oli niin hyvin jaksotettua, että tämä saman idean toistomainen on vähän puuduttavaa.

Loppupeli on idealtaan todella hyvä, mutta kyllä sitä vaihtelua olisi voitu tuoda siihen selvästi enemmän. Tälläisenään se on pelin heikompaa osaa.

Tosin peliä saa jatkaa vielä lopetuksenkin jälkeen. Silloin palataan ajassa taaksepäin, jotta pelaaja voi tehdä mitä jäi kesken tai ryhtyä todella kilpailemaan muiden pelaajien kanssa parhaasta linnoituksesta. Itse en tästä juuri innostunut.

Tässä kohtaa esiin nousi eräs typerä puoli, nimittäin tämä tasosysteemi. Talion voi orjuuttaa vain örkkejä jotka ovat maksimissaan samaa tasoa kuin hän itse. Siksi on hieman epäreilua että kun Talion on maksimisitasoinen, niin silti vastaan tulee örkkyjä jotka ovat korkeampitasoisia.

Sitten on tämä varustesysteemi. Sanon heti että itse en liiemmin pidä peleistä jossa roinaa on vaikka kuinka. Itse haluaisin vain pari oikeasti hyvää, erilaista ja mielellään vielä hienoa asetta joita voi sitten vaikka vähän kehittää. Tämän asian Shadow of Mordor teki erittäin hyvin ja se olisi toiminut tässäkin pelissä, vaan ei.

Sanotaan myös että monet suosikkipelini pitävät sisällään näitä elementtejä. Tämä ei ole sellainen puoli joka heikentää peliä merkittävästi, mutta se johtaa tiettyihin tarpeettomuuksiin. Eräs asia on siinä, kun aseita on niin paljon, että voi olla hankalaa löytää se oikeasti paras saati hienoin. Sitten hetken päästä saatkin taas uuden. Tämä on vähän kaksiteräinen miekka sillä toisaalta en halua enempää roinaa, mutta samalla aikaa en panisi pahakseni vielä parempaa miekkaa, mutta en tietenkään saa sellaista.

Varusteissa on myös tiettyä kosmeettisuutta. Talionia voi hieman muokata, mutta tämä on sellainen juttu jossa on aika vaikea saada hahmosta oikeasti itsensä näköistä, sillä nämä varusteet kuten panssari ja viitta ovat harvoin oikeasti hienoa. Osa on hienompia kuin osa, mutta sellaista oikeasti upeaa varustetta (ulkoisesti) ei vain tunnu löytyvän.

Tähän on vielä lisätty sekin, että varusteisiin voi kiinnittää voimakiviä jotka tuovat tiettyjä ominaisuuksia. Nämä ovat hyvä lisä eikä mitenkään tarpeettoman monimutkainen. Tälläiset pienet asiat ovat enemmän kuin oikeita ratkaisuja. Sanotaan että ilmankin olisi pärjännyt, mutta nyt kun se on mukana, niin tuntuu että se on enemmän kuin oikea ratkaisu.

Tietyissä varusteissa on myös useampi taso joiden saavuttamiseksi täytyy pelaajan tehdä asia X, Y tai Z. Nämä ovat aika simppeleitä juttuja, mutta joskus tuntuu että nämä ovat tarpeetonta pelleilyä. Lisäksi nämä ovat usein sellaisia että tarinaa pitää oikeasti pelata eteenpäin jotta vaadittavia asioita voi tehdä.

Tietyllä tavalla tämä armeijoiden raketaminen ja sotilaiden kehittäminen on sellaista touhua joka voi helposti muuttua vähän puuduttavaksi. Siksi on hyvä että vaihtoehtoja riittää. Itse huomasin myös että halusin tietynlaisia örkkejä itselleni ja täytyy sanoa että tämä on kirous. Sellaisen tietynlaisen örkin löytäminen on nimittäin helposti aika suuri homma, sillä mitään erityistä kustomointia ei ulkoasuun ole, ominaisuuksiin voi hieman vaikuttaa mutta ulkoisesti kaikki tulee satunnaisesti. Siksi örkki Bane, örkki Maul tai huppupäinen eliittisalamurhaaja ovat sellaisia löytöjä joiden kanssa on hyvin varovainen, jotta ei menetä niitä.

Tämä on sellainen puoli jota olisin ehkä itse vienyt vähän pidemmälle. En nyt pyydä että örkit saisi itse nimetä, mutta olisi ollut kiva pystyä vaikuttamaan siihen miltä he alkavat näyttää kun he kehittyvät.

Kun oikein tarkkaan miettii, niin onko tämä peli nyt sitten jokaisella tavalla parempi kuin edeltäjänsä?

Se on pitkälti mielipidekysymys, mutta itse sanoisin että ei välttämättä. Se on kyllä isompi ja rikkaampi jokaisella tavalla mutta monet asiat ovat pitkälti samalla viivalla, sillä tiettyjä asioita ei ole juuri muutettu, eikä siihen olisi oikeastaan ollut tarvettakaan.

Olen tehnyt erään mielenkiintoisen huomion, jonka tein myös Arkham Knightin kanssa. Voi olla että kukaan muu ei ole huomannut ja se voi olla kiinni myös siitä mistä henkilökohtaisesti pitää. Toiminta on vaikeampaa tässä pelissä ja vaatii pelaajalta selvästi enemmän. Shadow of Mordorin tapauksessa toiminta oli jotenkin helpompaa, ehkä siksi että se oli tavallaan myös yksinkertaisempaa. Tämä sama ilmiö on myös Batmanin kanssa, sillä toiminnassa Arkham City on helpompi kuin Arkham Knight.

Tämän voi selittää sillä että peli on tarkoituksella tälläinen, jotta veteraanitkin saisivat enemmän irti. Itse koen olevani erittäin hyvä tämän taistelumekaniikan kanssa ja uskon kyllä, että jos taistelumekaniikka olisi yhtä helppo kuin aiemmin, ei pelistä välttämättä saisi ihan samanlaista nautintoa.

Tämä on aika pieni asia sillä pääosin kaikilla osa-alueilla Shadow of Mordor ja Shadow of War ovat hyvin pitkälti samalla viivalla. Molemmat ovat erinomaisia pelejä. Shadow of War on etulyöntiasemassa koska on jatko-osa, mutta samalla pelillä on tiettyjä paineita. Se täytyy tehdä jotakin paremmin ja sen se tekeekin.

Keskimaa: Sodan Varjo on kokonaisuutena tämän vuoden parhaita pelejä, saattaa hyvikin olla se paras. Jos Mordorin Varjo on tuttu peli, niin tämä on hyvin samanlainen pelattavuudessa, mutta kaikkea on viety todella paljon eteenpäin ja sehän on se oikea ratkaisu. Monet parhaista jatko-osista eivät muutu liikaa, mutta kehittyvät oikeaan suuntaan ja oikealla tavalla. Witcher 3: Wild Hunt on tästä ehkä se paras esimerkki. Sanoisin että Shadow of War ei ole ihan niin paljoa kehittynyt, tämä on enemmänkin kehittynyt oikealla tavalla. Esimerkiksi Batman: Arkham Knight kehittyi Arkham Citystä, mutta osittain väärällä tavalla ja siksi City pystyy vielä kilpailemaan Knightin kanssa.

Mordor ei juuri pysty kilpailemaan Warin kanssa. Jos haluaa simppelimpää pelattavaa niin kyllä Mordor on edelleen hyvä peli. War on kuitenkin paljon isompi ja vaikka se tekeekin asiat pitkälti samalla tavalla, se on vienyt monet asiat niin paljon pidemmälle.

Middle-Earth: Shadow of War on mestariteos ja enemmäkin. Se on yksi kaikkien aikojen parhaita pelejä.

+ Fantasiatunnelma

+ Paljon Taru Sormusten Herrasta mytologiaa

+ Taistelumekaniikka

+ Toiminnan monipuolisuus ja mielekkyys

+ Paljon mahtavia hahmoja, kuten Troy Bakerin Talion

+ Laajuus

+ Nemesis systeemi

- Turhan paljon varusteita

- Viimeinen luku toistaa itseään

- Tekijöiden/julkaisijoiden ahneus näkyy

- Muutamat kauneusvirheet

Arvosana: 9,5

Legendaarinen