Revengeance on nimenä yksi parhaita lisätitteleitä pelille. Vaikka se kuullostaakin täysin keksityltä, mutta siinä on todellista voimaa ja asennetta useamman pelin tarpeisiin. Pelkästään se titteli sai oman mielenkiintoni aikanaan, mutta moni muu peli sitten kiinnosti enemmän kuin pelisarja johon peli kuuluu; Metal Gear.

 

 

PlayStation Now

 

 

 

Kaukana alkuperäisestä

Metal Gear pelisarjan toimintapanotteisin, näyttävin, verisen, yliampuvin ja ehkä jopa tyylikkäin peli. Itse en ole koskaan ollut järin kova hiiviskelypelien ystävä ja valta osa omista operaatioistani Metal Gear Solid sarjan omassa suosikissani, Phantom Painissa, oli suoraviivaisempaa toimintaa. Tosin heti kun käyttöönsä sai paremman tarkkuuskiväärin tai partnereista parhaan, DD:n, päästiin johonkin minkä voisi luokitella hiiviskelyksi. Metal Gear Rising on erilainen sarjansa, mistä nimi Rising. Tutut hahmot ovat vähissä, mutta sitä kautta päästään etäälle myös hiiviskelystä.



Kyborgininjoja ja paljon hurmetta

Raiden (Quinton Flynn) on tuttua Solidin toisen pelin päähenkilönä, mutta Guns of the Patriotsin pelanneet tietävät että aika erilainen mies on nyt kyseessä ja nyt päästään oikeasti pelaamaan sillä miehellä. Raidenin keho on saanut osakseen paljon muutoksia ja nyt hän on kaiken altaan viipaloiva kyborgininja. Hänen miekkansa leikkaa isotkin robotit helposti kappaleiksi ja vaikka tätä mekaniikkaa onkin raskaasti rajoitettu, niin pelkästään ideallisella tasolla kyseessä on erittäin nappaava konsepti. Vaikka ideaa onkin rajoitettu, niin se on silti tämän pelin suurimpia koukkuja.

Raidenin miekka leikkaa lihaa ja metallia kuin voita mikä johtaa siihen että normaalit vihollliset päätyvät helposti kymmeniksi ja sadoiksi palasiksi. Verta on sen mukaan, eli todella paljon, ajoittain ylipaljon. Toiminta on sen mukaan erittäin yliampuvaa monin paikoin ja peli ei tätä peittele. Meno on monesti hyvin animetyyliteltyä ja usein todella japanilaista. Kojima tyylistä pelleilyä on myös luvassa ja sitä kautta paljon paskanjauhantaa. Viestissä on tosi kyllä ihan hyviä pointteja ja monet pelin parhaista hahmoista sanovat asioita joissa on oikeasti painoarvoa. Näihin parhaisiin hahmoihin kuuluvat ehdottomasti Raidenin partneri Wolf sekä vihollisvastine Jetstream Sam.

Tyylillisesti peli on erittäin hieno ja tunnelma rakentuu sen päälle. Tämä on juurikin sellainen pelisarja jonka parissa kyllä viihtyy. Itse pelasin läpi pari kertaa saadakseni Raidenin kehitettyä huippuunsa. Revengeance on hyvin haastava peli jo normaalillakin vaikeusasteella.


Toiminta rakentuu hyvin simppelisti muutaman nappulan käyttöön. Mukana on kaksi erilaista lyöntiä, kakkosase, viipalointimoodi sekä ninjajuoksu, sekä reaktiokomentoja. Mekaniikat sisäistää aika nopeasti mutta niiden masteroiminen vaatii todella paljon. Pelkästään vihollisten iskujen torjuminen vaatii todella tarkkaa ajoitusta. Raiden torjuu lyömällä vastaan mikä tarkoittaa sitä että mitään varsinaista torjuntaa ei ole, omat lyönnit pitää ajoittaa siten että ne osuvat vihollisen hyökkäyksen kanssa yksiin.

Terämoodi jossa Raiden viipaloi kaiken tieltään on ajoituksesta kiinni sillä tietyissä pätkissä sitä käytetään todella paljon. Ympäristössä on paljon viipaloitavaa, mutta kaikkea ei voi hajoittaa ja monesti tämä ei vain käy järkeen, mutta tarinan kuljetuksellisesti näin on vain pakko tehdä. Vaikka tietyssä hetkessä kaikki hajoaa Raidenin tieltä, niin ympäristössä on seiniä joita ei voi ohittaa ja muutenkin pelin teknologia pitää menon melkoisessa putkessa, mutta tätä peliä ei olekaan tarkoitettu laajaksi seikkailuksi vaan korkeaoktaaniseksi toimintapaketiksi jossa edetään taistelusta toiseen ja tehdään paljon veristä sotkua.



Haastava, halpamainen ja silti niin mielekäs

Toiminnallisesti peli on erittäin vaativa. Pomotaistelut varsinkin vaativat pelaajalta todella paljon sillä ajoitus on kaikki kaikessa. Raiden ottaa osumaa aivan kunnolla mutta hyvällä kontrollilla myös tuottaa sitä kunnolla. Tietyissä pätkissä mennään tasohyppelypuolelle ja tällöin luvassa on myös hyvin tarkkaa kontrollointia. Monissa nopeissa pätkissä on paljon äkkikuolemapätkiä ja huomasin että loppuviimeksi valtaosa kuolemista johtuu juurikin näistä hetkistä joissa yksi harha-askel on oitis kuolema. Nämä ovat niitä hetkiä kun peli on erityisen halpamainen. Avuksi tulee sentään se että peli usein tallentaa juuri ennen näitä pätkiä, jolloin kyseistä kohtaa voi yrittää oitis uudestaan.

Taisteluissa yrityksiä on rajallinen määrä mikä tarkoittaa sitä että pomotaisteluissa voi joutua aloittamaan alusta ihan parikin kertaa ennenkuin niissä oikeasti pärjää. Pomotaisteluissa on muutama oikeasti hyväkin. Vaikka ensimmäinen pomovihollinen ei ole niin uniikki kuin voisi toivoa, niin silti todella hyvä. Tässä kohtaa olisi pitänyt tehdä paljon selvempi ero normaaleihin vihollisiin, mennä enemmän Wolfin suuntaan. Jetstream Sam saattaa hyvikin olla pelin parhaiten tehty pomotaistelu mitä tulee haasteen ja reiluudne tasapainottamiseen. Sam on vaikea vihollinen, mutta yllättävän reilulla tavalla ja helposti kokopelin parhaiten tehty taistelu. Monsoon on mekaniikoiltaan halpamainen kun taas viimeinen taistelu on venytetty aivan liian pitkäkti ja harvinaisen puuduttavaksi. Loppuhuipennus jättää aivan liikaa toivomisenvaraa eikä viimeinen loppari ole millään tavalla mitenkään hyvä.

Pomotaisteluiden suhteen ollaana kaukana Metal Gear sarjan parhaista. Vaikka mukana pari hyvää onkin, niin parantamisenvaraa olisi. Normaalit taistelut ovat kuitenkin se minkä takia tätä peliä pelaa, pomoviholliset ovat enemmänkin niitä paikkoja joissa pelaajan taidot väännetään aivan katkeamispisteeseen.


Mitä tulee jaksotukseen niin muutamia typeriä kohtia lukuunottamatta vaihtelua ei paljoa ole. Peli ei ole pitkä, sen pelaa hyvällä vauhdilla jokusessa tunnissa. Vaikeustasoissa on ero kuin yössä ja päivässä. Helpoin vaikeusaste tarjoaa mielekästä pelattavaa ilman suurempaa ihmettely kun taas jo normaalilla tasolla pomotaistelut voivat olla todellaisia vaikeuspiikkejä, siitä ylöspäin ollaan sadisitisuuden rajoilla.

Platinum Games ei ole mikään Capcom, joten mitään Devil May Cryn tyylistä timanttista kontrollia ja vaikeaa, mutta silti reilua haastetta ei samalla tasolla saa. Pelissä on paljon muuttujia jotka tuovat pelaajalle apuja, sillä pelimekaniikat eivät ole mahdottomia oppia ja toiminnassa ollaan paljon yksinkertaisimmissa puikoissa kuni DMC:n tapauksessa. Haastavuus on pitkälti kiinni vaikeusasteesta, mutta sanoisin että itse pääsen paremmin sisään Devil May Cryn pelattavuuteen kuin tähän. Pari aika erilaista peliä on kyseessä, mutta sieltä löytyy se lähin vertailupohja mikä tulee äkkiseltään mieleen.

Metal Gear Rising on tyylikäs paketti ja se tuo graafisesti mieleen Vanquishin sekä Metal Gear Solid 4:n. Tämä peli on tosin mielekkäämpi kuin kumpikaan noista. Tuliaseita ei tässä pelissä juuri ole, mutta se voi olla vain hyvä asia, sillä muuttujia ei ole sen enempää.



Erottuu edukseen

Kyseessä on sellainen peli joka vaatii paljon. Itse tykkään monesti vain nauttia näyttävyydestä ilman sen suurempaa haastetta. Siinä missä itse jaksoin Devil May Cry pelien tapauksessa monesti (1,3&5) hioa omia taitoja ja pelata pelin läpi myös vaikealla vaikeustasolla, niin samaa en tämän pelin tapauksessa jaksa. Raiden ei ole mikään Dante, mutta todella hyvä hahmo hänestä on tehty. Quinton Flynn tekee erinomaisen ääniroolin ja ulkoisestikin Raiden näyttää erittäin hyvältä. Se on kuitenkin se pelattavuus minkä kautta peli oikeasti erottuu edukseen. Vihollisten viipalointi on vain niin näyttävää ja mielekästä että sen takia pelin saattaa pelata läpi asti yhdeltä istumalta.

Pelin voi pelata uudestaan samalla hahmolla, jolloin Raiden on todellinen voimanpesä heti alusta asti. Kyborgikehoa voi päivittää todella pitkälle ja samoin asetta. Aseita on muutama mutta itse pitäydyin perusaseessa, koska olin kehittänyt sitäkin niin pitkälle. Yksi pelikerta ei riitä kaikkien päivitystä avaamiseen, ellei pelaaja alusta asti saa pelkkiä S tasoja, itselläni taso heitteli todella paljon.

Lisäpelattavaa tuovat saavutukset eri kenttiin ja avattavat tittelit. Näiden parissa saattaa pelistä saada helposti pari uutta pelikertaa. Oma tittelini oli ylivoimaisesti Jack the Ripper.


Tämä on todellakin oikea tapa rikastaa Metal Gear maailmaa. Kojiman eron/potkujen jälkeen Metal Gear Solis 6 tuskin tulee tapahtumaan, tai jos tulee, niin siitä syntyy sisällis-sota MGS fanien keskuudessa Kojima kultin palvojien ja Konamin tukijoiden keskuudessa. Metal Gear Survive ei ollut hyvä tapa rikastaa maailaa, mutta Metal Gear Rising toimi. Tämä on helposti yksi Metal Gearin parhaita pelejä ja saattaa sellaisena myös pysyä. Itse pidin aikoinaan Snake Eaterista ja pelasin sen jopa usealla eri tavalla. Phantom Pain on silti oma suosikkini. Nyt PS Nown kautta saatan jopa pelata Twin Snakesin ja Sons of Libertyn joista en ole kumpaakaan koskaan pelannut alusta loppuun, mutta tarina on tullut tutuksi muuta kautta. Itselleni ensimmäinen peli sarjassa oli Metal Gear Solid 3: Substituence (paranneltu versio Snake Eaterista). Voisi siis sanoa että Big Bossin pelit ovat niitä parhaita.

Riippumatta siitä mitä sarjalle tapahtuu, pystyy Rising yhtenä hyvä mahdollisuutena rikastaa pelisarjan sisarosia. Toiminta on hiiviskelyä nappaavampaa omasta mielestäni, tosin jos siihen kylkeen laittaa räiskintää, niin en panisi pahakseni, jos se toimii.




Yhteenveto

Metalli Varuste Nousee: Kosto on hyvä peli. Siinä on heikkoutensa, mutta myös suuret vahvuutensa. Se on helposti todella vaikea peli, mutta se ei myöskään poista mahdollisuutta nauttia pelattavuudesta ilman tarpeetonta haastavuutta. Metal Gear sydän sisällä tulee todella monilla tavoilla esille. Teknologia on omaa luokkaansa ja tietyt ideat ja aatteeet ovat vahvasti läsnä. Mitä tapahtui Guns of the Patriotsissa, on menneisyyttä, nyt ollaan nykyhetkessä. Vaikka sydän on sama, niin ruumis on eri.

Ruumiina on vahva toimintasankarin ninjakeho ja ninjat osaavat käyttää miekkaa. Ajoittain pelissä on mukana vähän kikkailua joka ei vain toimi, mutta valtaosan ajasta peli tarjoaa suoraa ja näyttävää sekä ennen kaikkea erittäin mielekästä toimintaa.

 

+ Verinen, näyttävä ja mielekäs toiminta

+ Kyborgi ninjat ja Blade mode

+ Vauhdikas ja tyylikäs

 

- Ajoittainen kikkailu

- Helposti todella vaikea

 

Arvosana: 8,0

 

Mahtava