PlayStation 5 on merkittävästi tehokkaampi konsoli kuin edeltäjänsä, mutta monella tavalla se ei ole niin iso harppaus eteenpäin kuin monet muut ovat olleet. Mutta se on nopeampi, merkittävästi.
PS5:lle ehti tulla useampi PS Plus peli ennen kuin itse sain konsolia jolla niitä pelata. Niiden lisäksi konsoli tuo mukanaan erään pelin ja kyllähän niitä pelejä on jonossa jo melko monta muutakin, mutta näillä on hyvä aloittaa.
Mutaatioiden maailma jossa eläimet, kasvit ja roskaruoka ovat yhtä
Ötökkäsnäksit
PlayStation Plus
Bugsnax
Peli joka ilmestyessään ei omalla kohdalla juuri noussut tutkalle. Sanoisin että tiesin kyllä millaisesta pelistä on kyse, mutta ei se mitenkään erityisen houkutteleva ollut. Lisäksi tuntui että se putosi lähes heti osaksi PS+ kattausta ja myöhemmin panin merkille että peli on myös PS4:llä. Nyt PS5:llä pelattuna pelin kanssa huomaa sellaista tiettyä viehätystä jota pelin veikeä tyyli korostaa erittäin hyvin. Bugnsax ei ole suoraan sellainen oikeasti hyvä peli, mutta se on harkitsemisenarvoinen pulmapeli.
Avara luonto eksoottisessa ympäristössä
Pelaajan ohjaama hahmo on reportteri joka jymyjutun perässä matkustaa salaperäiselle saarelle jonne kuuluisa tutkimusmatkailija katosi aikoja sitten. Saaresta liikkuu monia tarinoita ja paikan päällä alkaa oitis tapahtua. Pelaaja haaksirikkoutuu saarelle täynnä mitä erikoisempia elijöitä. Ensin vaikuttaisi siltä että mansikat liikkuvat itsestään kuin mitkäkin pikkueläimet. Mutta mitä pidemmälle saaren salaisuuksiin tutustutaan, niin sitä enemmän outoja olentoja tulee vastaan. Tällä saarella elävät bugsnax olennot ovat kuin itsestäänliikkuvia ja tietoisia ruokia. Jotkut ovat vihanneksi, toiset hedelmiä ja jotkut ovat pikaruokia aina ranskalaisista alkaen ja pizzaan päätyen. Pian pelaaja sitten tutustuukin paikallisiin asukkaisiin, kuten Snaxburg kylän pormestariin Filboon, paikalliseen farmariin Wambusiin ja mitä pidemmälle peli etenee, sitä enemmän kyläläisiä tulee tutuiksi. Päämääränä on alusta asti selvitää että mitä tapahtui tutkimusmatkailijalle, joka alunperin vinkkasi tästä paikasta reportterilla ja kutsui tämän käymään.
Pelaaminen koostuu pääasiassa erilaiste pikkutehtävien tekemisestä jossa pääosassa on bugsnaxien pyydästäminen alati kasvavalla arsenaalilla. Kaikki alkaa simppelistä ansasta ja ritsasta, mutta etenee lopulta niin ansalankaan kuin tartuntakoukkuunkin. Koska pelaaja on reportteri, niin hänellä on tottakai myös kamera, joka onkin oiva työkalu paikallisen eläimistön tutkimiseen ja kuvaamiseen. Tutkimalla eliöitä voi niistä saada vähän lisää tietoa ja ainakin sen, että miten ne liikkuvat. Toiset snäksit liikkuvat hyvin simppeliä rataa, kun taas toiset liikkuvat vähän eri tavalla. Bugsnaxeilla on omanlaisiaan ominaisuuksia ja luonteita, mikä tekee niistä paikoin hyvin haastavia pyydystää. Monet menevät karkuun ja piiloutuvat, jolloin ne pitää houkutella esiin, kun taas jotkut käyvät oitis kimppuun. Tietyt snäksit taas ovat esimerkiksi tulessa, jolloin niiden pyydystämisessä on lisää ongemia.
Snäksit ovat pelin kohokohtia siinä mielessä että jokaisen kanssa on kiinnostavaa nähdä että mitä ne ovat esittävinään. Koska niitä pyritään pyydystämään, tulee kokonaisuudesta todellakin sellainen Pokemon tyylinen fiilis, joskin vähemmällä taistelulla ja enemmällä taktikoinnilla. Tätä tyyliratkaisua korostaa etenkin se, että snäksit ääntelehtivät toistamalla omaa nimeään, sävyn lähinnä muuttuessa. Tämä tekee tietyistä snäkseistä niin herttaisia ja antaa muutenkin niille vähän lisää luonnetta. Kyseessä on siis enemmän Pokemon Snap kuin perinteinen taistelupainotteinen tapaus. Pelissä npc:t ovat myös tarinallisesti todella tärkeitä ja jokaisella on omanlaisensa outoudet ja mielihalut. Mukana on niin jumppajamppaa, hippiä kuin eläinystävääkin. Sivutehtävät todella määrittävät sen miten paljon hahmoista oppii matkan aikana, sen lisäksi että reportterina on tärkeää myös päästä haastatteleemaan kaikkia. Sivutehtävät pääasiassa ovat tiettyjen snäksin pyydystämistä ja syöttämistä niitä haluaville ja vaikka pelattavuus ei merkittävästi muutukaan missään kohtaa, niin kattava määrä erilaisia snäksejä kyllä tarjoaa vaihtelua.
Olet mitä syöt, kirjaimellisesti
Yksi pelin tarinallisesti kiinnostavimpia osia on siinä, että kun hahmot syövät snäksejä, niin heidän ruumiinsa muuttuu snäksien mukaan. Koska pelihahmot ovat grumpuseja, vaikea kuvailla muuten kuin sileiksi pehmoleluiksi tai muppeteiksi, niin ruumiinosien paikoin radikaalit mutaatiot ovat lähinnä huvittavan näköisiä lisiä. Ne kuitenkin pistävät ajattelemaan että mikä on homman nimi snäksien kanssa, sillä jos ne muuttavat hahmoja näin paljon, niin mistä se johtuu. Sinällään hyvä että pelasin pelin kokonaan ennen tämän kirjoittamista, koska muutoin olisin omalla arvauksella spoilannut loppuosan pelistä ja lopussa mennään aivan uudelle tasolle. Sanotaan vaikka että sillä tavalla miten monissa Disneyn ja Pixarin elokuvissa on niitä hetkiä, joita lapset eivät katsoa samalla tavalla kuin aikuiset, niin samanlainen fiilis tulee myös tästä pelistä. Tarina on todellakin lapsille sopiva, mutta kyllä siinä lopetuksessa vedetään helposti matto jalkojen alta. Koska isossa osassa on pelihahmojen syöttäminen, niin vaikutukset ovat täyttä arpapeliä, jota voi myöhemmin sitten alkaa paikkailemaan. Tiettyjen snäksien ruumiilliset vaikutukset voivat vaikuttaa selviltä, mutta eivät välttämättä ole. Vaikka pelaaja saakin valita että mihin ruumiin osaan snäksin vaikutus iskee, niin se miltä se näyttää hahmolla, on asia erikseen. Jotkut snäksit ovat juuri niin simppelin näköisiä kuin voisi olettaakin kun taas toisten kanssa lopputulos on aivan jotain muuta.
Tarinan rakentuminen toimii todella todella hyvin, vaikka se pelattavuuden rytmitys toimiikin vähemmän hyvin. Paikoin pelissä ei suoraan kerrota että mihin pitäisi mennä ja mitä tehdä, joten paikkojen tutkiminen korostuu merkittävästi. Monesti reitit ovat kyllä todella selvät ja ainoa mitä pelaajan pitää tehdä on odottaa, että ne aukeavat. Pelaajan pitämä muistikirja tarjoaa myös paljon apuja tehtävien tekemiseen ja seuraamiseen ja pelihahmot kyllä muistuttavat mitä haluavat jos pelaaja sitä myöhemmin vielä tiedustelee. Päätarina ei ole pituudeltaan mitenkään venytetty, mutta se tuntuu pidemmältä mitä oikeasti on, koska iso osa peliä on tiettyjen snäksien metsästämistä mikä taas tarkoittaa sitä, että ensin ne snäksit pitää löytää. Kaikki alkaa todella simppelinä, mutta se todellinen metsästys alkaa vasta sitten kun pelaajalla on käytössään kaikki tarvikkeet snäksien pyydystämiseen.
Bugsnax ei ole ihan sellainen pelin jota itse pelaisin uudestaan ja uudestaan tarkoitusena "napata ne kaikki" sillä pulmapelit eivät muutenkaan ole sieltä omasta suosikkigenrevalikoimasta. Sanotaan kuitenkin että tässä pelissä on sellainen tietty tyyli mikä kyllä toimii oman aikansa. Varsinkin loppupuolella tämän värikäs ja veikeä kokonaisuus saavuttaa huippunsa koska pelaaja pääsee kaikkialle pystyy tekemään mitä hyvänsä peli sallii ja tarinallisesti luvassa on todella hyvä käänne, joka tarjoaa vähän erilaista pelattavaa loppuosaan, jonka kanssa tosin huomaa että on hyvä, ettei sitäkään pätkää ole venytetty enempää. Tämä on joka tapauksessa varsinkin tarinallisesti sellainen peli että siitä saa ehdottomasti eniten irti, jos ei tiedä pelistä muuta, kuin sen mitä pelattavuuteen kuuluu, antaa tarinan sitten aueta omaa tahtiin, jotta jokainen voi tehdä niitä omia johtopäätöksiään.
Yhteenveto
Bugsnax on veikeän oloinen ja värikäs pelillinen kokonaisuus. Sitä voi ajatella metsästyspelinä, jossa metsästys on eläinten pyydystämistä vahingoittumattomana ja sitten niiden syöttämistä kyläläisille, joiden ruumis muuttuu snäksien mukaan. Pelattavuudessa pääroolissa on pulmanratkonta, päämääränä snäskien pyydystäminen joko suoraan ansalla, tai ensin jotenkin tainnuttamalla. Tarinallisesti kaikki etenee todella hyvää tahtia, vaikka pelattavuudessa rytmitys ei se paras mahdollinen olekaan. Vaihtelua tulee lähinnä erilaisista snäkseista ja niiden paikoin haastavasta pyydystämisestä ja omaa tyyliään peliin tuo myös se kun pelaaja päättää että miten eriskummallisiksi hän jotkut kyläläiset voikaan snäksejä syöttämällä muuttaa.
+ Värikäs ja veikeä ulkoasu
+ Suuri määrä snäksejä
+ Hyvin tehty ja jaksotettu tarina
- Pulmapainotteisen turhauttava pelattavuus
- Sivutehtävien ja muiden vaihtelun tietty puute
Arvosana: 6,8
Hyvä
Aben odysseian seuraava luku
Outomaailma: Sielumyrsky
PlayStation Plus
Oddworld: Soulstorm
Abe's Odyssey (sekä New 'n Tasty) ja Abe's Exodus ovat nimellisesti ja ideallisesti tuttuja, mutta en ihan äkkiä muista kumpaakaan koskaan pelanneeni mahdollista demoa enempää. Oikeastaan missään vaiheessa nämä pelit eivät ole olleet erityisen houkuttelevia sillä niistä on kuullut ja nähnyt yhtä ja toista. Oddworld sarja itsessään ei ole kuitenkaan täysin vieras sillä peli Stranger's Wrath on pelattu kokonaan. Aben seikkailut ovat kuitenkin jääneet syrjään sillä ne eivät idealtaan ole sieltä parhaasta päästä genrellisestikään. Sarjan uusimman pelin myötä tähänkin pelisarjaan pääsee nyt tutustumaan.
Omituisten otusten kerho
Outomaailman tyyli on hyvin omanalisensa alusta asti, joskin se tuntuu merkittävästi rajallisemmalta, kun vertaa Stranger's Wrath peliin, jossa näki vähän enemmän erilaisia öllimöllejä sun muita. Sanotaan että pelistä tulee nopeasti juurikin sellainen fiilis, että tätä ennen olisi varmaan pitänyt pelata aiempia pelejä, jotta juonesta saisi kunnolla kiinni ja mahdollisesti tietäisi pelin maailmasta vähän enemmän, muutakin kuin sen mitä pelin alussa oppii Abesta ja hänen lajikumppaneistaan, sekä heitä orjuuttavasta korporaatiojehusta. Koska tarinallisesti isosta kokonaisuudesta tuntuu jäävän jotakin pois ilman aiempia pelejä, voidaan keskittyä enemmän siihen, millainen peli on puhtaasti pelillisessä mielessä, ei niinkään tarinallisessa.
Peli alkaa parilla toisistaan irrallisella pätkällä, mutta hyvin pian päästäänkin sitten tutustumaan mudokon rotua edustavaan Abe nimiseen pelihahmoon. Abe istuu shamaanin puheilla, joka neuvoo tätä katkaisemaan sidokset suustaa, jotta tämä voisi "löytää äänensä" ja johtaa kansansa vapautee orjuuttajiltaan. Nämä samaiset sortajat ovatkin varsin lähellä heidän perässään ja hyvin pian mudokonien piilopaikassa tuli pääsee irti ja heidän hallussaan oleva soulstorm neste aiheuttaa räjähdymäisen onnettomuuden joka erottaa Aben muista. Tässä kohtaa pelaaja ottaa ohjat ja tässä kohtaa itse opin millaista nestettä pelin nimessäkin esiintyvä soulstorm ominaisuuksiltaan on. Mutta tarinallisesti tuntuu että siihen liittyy enemmänkin. Vaikea sanoa sillä läpi tätä peliä en ole pelannut ja tuskin tulen pelaamaankaan.
Simppelimmänpuoleista tasohyppelyä
Pelaaminen koostuu tasohyppelyn ja pulmanratkonnan yhdistelystä ja varsin tärkeää on myös pitää huoli siitä, että pelaaja pelastaa mahdollisimman paljon heimolaisiaan, sillä pelissä on olemassa myös karmasysteemi joka mitä ilmeisimmin johtaa siihen, millaisen lopetuksen pelaaja tulee saamaan. Sen verran tiedän edeltävistä peleistä, että lopetus voi olla aika rumaa jälkeä, jos pelissä täysin piittamatta johtaa mudokoneja kuolemaansa. Näillä perusraaka-aineilla sitten lähdetään vastakkain aseistettuja vihollisia vastaan pelihahmolla joka pystyy pääasiassa hyppäämään, kiipeämään, heittelemään tavaroita ja yliluonnollisella voimallaan ottamaan vihollisia hallintaansa. Vihollispuolella tosin tuntuu olevan puolustuksia kaikkea mahdollista vastaan, missä kohtaa pulmanratkonta todellakin korostuu.
Peli on 2,5D, eli se on selvää 3D grafiikkaa mutta pelissä liikutaan oikealle, vasemmalle, ylös ja alas. Perusteet pelissä ovat varsin simppelit ja lisää opetetaan varsin nopeasti. Aben liikuttele on todella vastaanottavaa, vaikka hidas laskeutuminen voikin olla sellainen mikä vaatii hieman opettelua, jotta sen pystyy tekemään luonollisesti ja äänettömästi kun sitä oikeasti tarvitsee. Iso osa pulmista hoidetaan joko heittämällä vettä, tai soulstorm lientä, joka on introssa opitusti todella tulenarkaa tavaraa, mitä ilmeisimmin jonkinlaista alkoholia. Soulstormin heittäminen avotyleen sytyttää sen ja jättää jälkeensä ilmiliekit, jotka vesi sitten sammuttaa. Vihollisia hallitsemalla voi lähinnä siirtää heitä oikeaan paikkaan ja käyttää heidän aseitaan muiden vihollisten tappamiseen. Abe itse ei kestä vahinkoa juuri nimeksikään eikä pysty tappelemaan, mutta hän pystyy sitomaan tajuttomat viholliset jos hänellä sattuu olemaan teippiä hallussaan. Kentissä on paikoin lokeroita tms, joissa Abe voi piileskellä.
Tasohyppelyn ja pulmanratkonnan yhdistely ei ole se houkuttelevin pelitapa ja tämän pelin kohdalla siitä ei saa isommin irti mitään ja kun mukana ei ole koukuttavaa tarinaa pitämässä mielenkiintoa yllä, niin aika nopeasti Soulstorm jää syrjään. Pelin vaikeustaso nousee varsin vikkelästi ja vaikka peli nyt ei kovin äkkiä erityisen vaikeaksi muutukaan, niin se on kuitenkin tarpeeksi kertomaan, että itse tuskin tämän pelin parissa viihtyisin sen loppuun asti. Pelattavuus ei yksinkertaisesti ole niin mielekästä laatua.
Yhteenveto
Oddworld: Soulstorm ei ole se kiinnostavin peli. Tarinallisesti siitä saa enemmän irti, jos on pelannut aiemmat pelit ja pelattavuudessa tasohyppely on ihan kivaa, mutta pulmapelinä paketti ei ole sitä erityisen mielekästä laatua. Maku pelaamiseen menee varsin äkkiä ja kun peli ei tarinallisesti ole se koukuttavin, niin ei tätä voi järin mielekkääksi tai kiinnostavaksi kokonaisuudeksi sanoa. Mutta ainakin graafisesti peli on ihan kivan näköinen.
+ Graafisesti hienon näköinen
+ Pelimaailma omine outouksineen
- Pulmapainotteinen pelaaminen
- Tylsä
Arvosana: 4,0
Huono
Matka ympäristöissä jotka ovat kuin maalauksesta
Veistosluonnostelma
PlayStation Plus
Maquette
Tästä pelistä ei ollut mitään ennakkoaavistuksia sillä nimi ei sano mitään eikä pelin "kansikuvastakaan" saa erityisen paljoa irti. Siinä mielessä tähän peliin voi uppoutua täysin ilman mitään ennakko-odotuksia ja katsoa että mitä siitä saisi irti.
Käveltävää, katseltavaa ja ratkottavaa
Maquette vaikuttaa aluksi kävelysimulaattorilta jossa seurataan tarinaa ja siinä se, pelistä käy kuitenkin erittäin nopeasti ilmi että se on vahvasti pulmapohjainen peli, jossa samalla seurataan erään pariskunnan suhdetta, samalla kun pienoismalleja räpläämällä vaikutetaan myös ympäröivään maailmaan. Tarina on ihan hyvä, kyllä sen läpi katsoo eivätkä pelin pulmat nyt ihan hirveitä ole. Parissa kohtaa tuntuu että pelin ei välttämättä tarvitsisi olla ihan niin pikku tarkka kaikesta sillä monissa kohdissa peliä siirrellään tavaroita niin, että ne vaikuttavat samalla aikaa myös ympäristöön ja jos esineet ovat sitten vähän huonosti, voi se oitis vaikuttaa siihen, mitä pääsee eteenpäin tai on pääsemättä eteenpäin.
Maquette koostuu siis tavallaan kahdesta tasosta. Pelaaja liikkuu maailmassa, mutta pystyy myös keskellä olevalla pienoismalliasetelmalla muokkaamaan sitä, miten maailma hänen ympärillään muuttuu. Osa pelin nokkelimmista pulmista koostuu siitä, kun pelaaja ottaa normaalinkokoisen esineen ja laittaa ympäröivälle alueelle ja sitten ottaa tämän esineen pienoismallista, jossa sen koko on muuttunut ja käyttää sitten tätä pienempää esinettä hyödykseen. Iso juttu on tietysti keksiä nämä kaikki jipot, joihin voi paikoin kulua aika paljon aikaa. Myös muutamia astetta erilaisempiakin pulmia on mukana, mutta pääpaino on tämän idean ympärillä. Mitään ihmeellisempää sanottavaa pelistä ei sitten juuri ole. Pulmapelin joukossa idea on ihan kiva, mutta ei se erityisemmin kiinnostusta genreä kohtaan lisää.
Yhteenveto
Maquette on graafisesti erittäin hienon näköinen peli ja pitää sisällään varsin hyvän tarinan joka on jotain aivan muuta, mitä peliltä voisi odottaa. Pelaaminen itsessään ei olekaan ihan niin kiinnostavaa. Peli on varsin omanlaisella idealla toimiva pulmanratkonta peli jossa ainakin idea toimii, vaikka peli itsessään ei olekaan se erityisen houkutteleva. Varsinkin edetessään peli alkaa tuntua kokoajan puuduttavammalta, niinkin paljon että tarinan on jo vaikeaa pitää mielenkiintoa yllä. Mutta pulmapelien joukossa Maquette on keskivertoa parempi.
+ Graafinen ulkoasu
+ Varsin hyvä tarina
+ Astetta erilaisempi pulmanratkontaidea
- Pelattavuudeltaan puuttava
- Helposti todella pitkäveteinen
Arvosana: 5,6
Paremmalla puolella
Hai kasvaa ja kylvää kauhua
Ihmissyöjä
PlayStation Plus
Maneater
Tämä on yksi niitä pelejä jonka muistaa tulleen todella äkkiä Plussaan ja sitä kautta vähän arvellut että onko nyt kyseessä millainen peli, kentien nopeasti kyhätty indie peli tai jotain vastaavaa. Maneaterin kanssa idea ei ole hullumpi, mutta se ei myöskään ole sieltä kiinnostavimmasta päästä, vaikka kyseessä olisi kuinka tarkka haisimulaatio, koska kyseinen eläin kuulu niihin omiin suosikkeihin eikä ole sieltä kiinnostavimmasta päästä.
Hain kostoretki hainmetsästäjää vastaan
Peli alkaa valkohain ohjaksissa mutta tutoriaalin lopussa hainmetsästäjä tappaa hain. Mutta hain poikanen onnistuu puremaan metsästäjän käden irti ja pääsee pakoon. Tästä alkaa hain kasvutarina tämän syödessä ja kasvaessa, sekä lopulta terrorisoidessa rannikkoa ja kaikkea siellä. Alusta asti on todella selvää, että alkupään hainmetsästäjä tulee olemaan loppupuolella vastassa. Aikuiseksi kasvavan hain matka pitkin erinäisiä seutuja on täynnä syötävää ja kerättävää, mutta myös paljon sellaista, joka kyllä syö hain, jos vain saa siihen mahdollisuuden. Hain kehittäminen tapahtuu syömällä erilaisia eläimiä, joista saa erilaisia raaka-aineita joilla sitten kehittää erinäisiä osia haista. Grindaaminen on osa tätäkin kehitysprosessia.
Iso osa pelistä vietetään hain ohjaksissa, metsästäessä. Heti voidaan sanoa että ohjattavuus saisi olla paljon parempikin. Perusohjattavuus toimii kelvollisesti pienen opettelun jälkeen kun hailla uidaan ja tehdään mahdollisesti eräänlaisia hyppyjä vedestä, tiettyjen keräilyesineiden toivossa, tai tietyillä aluielle pääsemiseksi. Se missä kontrollit eivät kestä loppuun asti, on se taistelu, mitä on vastassa todella paljon ja joka paikassa. Oli sitten vastassa toisia haita tai krokotiilejä, niin taistelu ei ole sieltä parhaasta päästä ja tämä kaikki kulminoituu pariin selvään ongelmaan. Ensimmäiseksi, pelin kontrollit eivät ole sieltä parhaasta päästä tarkkuutta vaativissa tilanteissa, koska viholliseen lukittuminen toimii erittäin huonosti. Kohteen lukko katoaa helposti ja sitä pitää jatkuvasti hakea uudestaan, mikä johtaa pelkkään sähläämiseen. Tämäkin olisi voitu välttää niin helposti jos pelaaja voisi pitää kameran kiinni vihollisessa, ilman että siitä tehdään kokonainen prosessi. Toinen merkittävä ongelma on siinä, että taistelu on aivan liian monotonista ja suoraan tylsää. Pureminen on todella tehokasta ja pyrstöllä lyömisellä on myös puolensa, mutta ne ovat pitkälti nappuloiden hakkaamista ja monesti vieläpä ilman mitään erityistä rytmitystä. Heikon lukitussysteemin kanssa jo valmiiksi suht tylsä toiminta muuttuu nopeasti melko turhauttavaksi ja erittäin itseääntoistavaksi.
Ohjattavuus ei kerää isommin pisteitä myöskään siitä, miten se toimii muualla pelissä. Vedestä ylöshyppiminen ei sekään toimi ihan niin hyvin kuin voisi toivoa mikä on toiminnassa myös harmillista ja johtaa siihen sähläämiseen. Paikasta toiseen liikkumisessa se ei ole iso ongelma, mutta kyllä ohjattavuuden tietyn hankaluuden siinäkin huomaa. Nämä ovat sellaisia asioita että kyllähän niihin tottuu enemmän ja enemmän, mutta samalla aikaa on pakko todeta, että näin ei pitäisi olla. Peli olisi kaivannut paljon lisää tarkkuutta ja pelattavuutta olisi voitu hioa merkittävästi pidemmällekin. Maneaterista huomaa että ideallisesta ja tyylillisesti se voisi olla erittäin hyvä peli, jos sen pelattavuuteen olisi panostettu merkittävästi enemmän.
Ei nyt ihan tappajahaielokuvan veroinen tappajahaipeli
Pelattavuus ei ole sieltä parhaasta päästä, mutta tyylikkyys ja toteutus ovat merkittävästi parempaa laatua. Tarina alkaa hienoisti ja etenee oikein hyvin, vaikkakin paikoitellen tuntuu, että se voisi edetä vähän nopeamminkin. Tapa jolla tarinaa viedään eteenpäin toimii dokumenttimaisesti ja kertojana on tuttu ääni mm. Rick & Mortysta sekä Archerista. Tässä on otettu todella humoristinen ote jossa sellainen todella hauska lähestymistapa todella toimii ja tuo peliin sellaisen todella mielekkään tyylillisen otteen. Erilaiset vitsit ja muut letkautukset ja kertojan kommentit toimivat erittäin hyvin ja ääninäyttelijävalinta todellakin korostaa tätä kevyttä lähestymistapaa ihmissyöjähain tarinaan.
Graafisesti peli on myös todella veikeän näköinen, jopa hieman animaatiomainen omalla värikkäällä tyylillään, joskin se raakuuden määrä takaa että kyseessä ei ole mikään lasten piirretty. Pelin tyyliratkaisut joka tapauksessa toimivat huomattavasti paremmin isona kokonaisuutena ja houkuttavat juuri tarpeeksi että peliä vie mielellään eteenpäin nähdäkseen mitä tapahtuu tarinan edetessä.
Harmillista tässä kaikessa on juurikin se, että vaikka peli näyttää erittäin hyvältä ja on tyylillisesti todella hienosti tehty ja onnistunut kokonaisuus, on se pelaamispuoli itseääntoistavaa, hidasta ja monesti aika tylsää. Taistelut noudattavat samaa kaavaa liiankin paljon, vaikka mukaan saadut pomotaistelumaiset yhteenotot eri lajien alfojen kanssa ovatkin paperilla hyviä ideoita, kuten ovat myös koomiset hainmetsästäjät, niin se ei yksinkertaisesti riitä pitämään peliä niin mielekkäänä, että pelaamisesta saisi oikeasti irti mitään ihmeellistä. Tälläisenään kyseessä on hyvän idean hassannut kokonaisuus joka on ihan kivaa pelattavaa sen hetken, mutta jonka pariin palaaminen ei ole sieltä houkuttelevimmasta päästä.
Yhteenveto
Maneater on ideallisesti ja tarinatoteutukseltaan oikein hyvältä vaikuttava peli ja mukana on todella hyvää huumoria ja sopivan animaatiovivahteinen graafinen ulkoasu. Pelattavuus ei olekaan sitten ihan niin hyvää laatua sillä pelin ohjattavuus jättää todella paljon toivomisenvaraa ja sitä kautta pelaaminen on monesti vähän sellaista sekavaa nyhväämistä jossa pelaaja joutuu taistelemaan milloin kameraa vastaan ja milloin ohjattavuutta vastaan. Pelillä on puolensa, mutta sen kanssa väkisinkin tulee sellainen fiilis, että sitä olisi pitänyt hioa paljon pidemmälle kaikilla pelattavuuteen liittyvillä osa-alueilla.
+ Graafinen tyyli
+ Huumori
- Pelattavuuden monet heikkoudet
- Itseääntoistava
Arvosana: 5,6
Paremmalla puolella
Pääarvio
Peli joka tulee jokaisen PS5:n mukana ja opettaa konsolin voimasta
Tervetuloa PlayStation historiaan
Astron leikkihuone: Katsaus PlayStation konsolien historiaan ja nykyisyyteen.
Astro's Playroom
Peli joka tulee jokaisen PlayStation 5:n mukana ja on sitä kautta mahdollisesti ensimmäinen peli jonka PS5 omistaja näin ollen omistaa. Itselläni ei ollut tätä peliä kohtaa mitään isompia odotuksia sillä odotin sen olevan lähinnä tutoriaali PS5:n uusien ominaisuuksien hallintaan. Todellisuudessa Astro's Playroom sisältää hyvin suuren määrän PlayStation historiaa erilaisten keräiltävien esineiden muodossa. Mutta kyllä sitä pelattavaakin, sekin erilaisessa muodossa kuin aluksi odotin.
Astro näyttää mihin kaikkeen PS5 pystyykään?
Pelissä pelaaja ohjaa Astro nimistä robottia joka seikkailee PS5:n sisällä ja kentät koostuvatkin erilaisista osista konsolia kuten jäähdytysjärjestelmästä joka ottaa mm. Lumimaan muodon. Erilaisia kenttiä pelissä onkin todella kattavasti ja jokaisessa kentässä on todella omanlaisiaankin kohtia. Yhdessä kentässä pyöritetään palloa kun taas toisessa kiipeillään apinapuvussa. Yhdessä kentässä pääseen ampumaan jousipyssyllä kun taas toisessa minigunilla. Vaikka vaihtelua voisi olla enemmänkin, niin Astro's Playroom rakentaa todella monipuolisen ja vaihtelua tarjoavan pelikokonaisuuden jonka pelaa ehkä läpi todella nopeasti, mutta jonka todellinen suorittaminen vaatii paljon enemmän aikaa.
Pelissä on ei ole isommin tarinaa, mutta mukaan on saatu mahtumaan tavoitteita, jotka tarjoavat erilaisia haasteita. Pelaamisessa isossa osassa on tasohyppely erilaisilla lisävivahteilla ja suurella määrällä keräiltävää tavaraa. Kentistä löytyy myös vihollisia joita Astro voi kurmoottaa nyrkillään. Astro itse ei kestä vahinkoa nimeksikään, mikä tuo paljon muistoja mieleen monista PSonen tasohyppelyistä. Eivät Spyro ja Crash isommin vahinkoa kestäneet hekään mutta lähtökohtaisesti Astro hajoaa yhdestä osumasta. Tosin, sama pätee monessa kohtaa myös vihollisiinkin. Pomovihollisiakin löytyy ja viimeinen haaste on helposti se suurin.
Pelattavuudessa korostuvat monet PS5:n uudet jipot joita ei ollut aiemmin. Kyllähän konsolissa on paljon tuttuakin, mutta on hyvä että peli näyttää pelaajille mitä kaikkea uutta on luvassa, esimerkiksi olkanappien uudet puolet. PS5:n mahdollisuuksien korostaminen ei kuitenkaan jää pelkästään siihen, vaan peliä pelatessa huomaa myös todella hyvin sen, että vitonen on nelosta tehokkaampi mylly. Lataustauot ovat lähes olemattomia ja pelattavuudessa on jotenkin parempi ote, joskaan muutos ei ole niin massiivinen aiempien konsolisukupolvien kanssa on ollut.
Varsin monipuolista pelattavaa ja kerättävää
Erittäin merkittävään rooliin nousee kuitenkin se Astron todellinen leikkihuone, jonne kaikki hänen keräämänsä tavara siirretään ja josta tulee kuin PlayStation museo. Kentissä on valtava määrä keräiltävää tavaraa, osa helpommin löydettävissä kuin osa. Yhdessä kentässä ovat PS2n tavarat ja toisessa PS3n. Keräiltävään tavaraan kuuluvat niin konsolit, ohjaimet kuin kaikki ohjeistarvikkeetkin. Osaa on saattanut käyttää itsekin, kun taas osaa ei välttämätät edes ole koskaan nähnytkään, tai ainakaan käyttänyt. Koska kaikki lopulta siirtyy Astron leikkihuoneeseen, tulee siitä tilasta se paikka jossa tavaroilla voi sitten leikkiä. Yleensä esineen lyöminen aiheuttaa jonkin toiminnen, kuten konsolin aukeamisen tai muun vastaavat efektin, mikä tekee leikkihuoneesta yhden suuren easter egg jahdin. Tämä tekee kikkailusta osan sitä lopullista kokemusta, etenkin jos päättää jahdata platina pystiä.
Keräiltävät esineet tuovat pelikokonaisuuteen juurikin sitä pientä kivaa extraa jonka niin monet muut tasohyppelykeräilymaratoonipelit tekevät niin väärin. Esineet jotka fyysisesti tulevat osaksi Astron kokoelmaa ovat laadultaan ne parhaat, kun taas palapelinpalaset ovat lähinnä kivaa extraa. Leikkihuoneessa olevasta leluautomaatista saavat roippeet ovat nekin kivoja koristeita, joskin niiden saaminen edellyttää kolikoita. Kolikoita tosin on niin helppo kerätä, että lelujen saaminen ei ole ongelma. Parhaiten keräiltävät esineet toimivat siksi, koska ne ovat interaktiivisia ja voivat pitää sisällään vaikka millaisia yllätyksiä. Esimerkiksi trophyjen joukossa on useita sellaisia, jotka saa tekemällä jotain varsin pienimuotoista, kuten vaikkapa, trophyn kerääminen.
Yhteenveto
Astron Leikkihuone on todella kelvollinen ja vaihteleva peli. Se ei ole mitään erikoisinta settiä, vaan enemmänkin juuri sopivanlainen simppeli tasohyppely, joki olisi ollut enemmän kuin osuva lisä ensimmäisen PlayStationin kirjastoon. Pelattavuus on tietysti PS5 tasolla todella kehittynyttä, peli on loppuviimeksi todella helppo ja täynnä erilaista keräiltävää. Suurena plussana on valtava määrä PlayStation historialla leikkimistä todella veikeässä kokonaisuudessa.
+ Valtava määrä PlayStation esineitä
+ Monet easter egg ratkaisut
+ Vaihteleva pelattavuus
+ Opettaa PS5 niksejä
+ Veikeä tyyli ja ulkoasu
- Satunnaiset rasittavat osuudet
- Keräiltävää vähän liiankin kanssa
Arvosana: 7,5
Erityinen
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.