Spyron Legenda on violetin Spyro lohikäärmeen reboot. Siinä on samoja hahmoja kuin Spyro the Dragon sarjassa, mutta ne ovat kaikki erilaisia. Kokonaisuus ja maailma ovat nekin todella erilaisia, tehden tästä pelistä selvästi erilaisen kuin alkuperäisestä.

 

 

 

Spyro on ehkä jopa se paras pelihahmo koskaan. Pelirintamalla on paljon vaihtelua. Toiset Spyro pelit ovat todellakin onnistuneet olemaan parhaista parhaita kun taas toiset ovat olleet karuja pettymyksiä. Peleihin vaikuttavat monet asiat mutta Spyron tapauksessa on selvää että ensimmäinen trilogia on paras ja trilogian päätösosa Year of the Dragon, ykköspleikkarin paras peli.

Mutta millainen trilogia onkaan reboot: Legend of Spyro...




Legenda syntyy Pimeyden mestarin varjon alla. Uusi alku kertoo kuinka Spyro aloittaa matkan joka tulee saavuttamaan eeppiset mittasuhteet.

 

 

Legend of Spyro: New Beginning

Ensimmäinen osa kertoo Spyron syntytarinan aivan uudella tavalla. Dark Master nimellä tunnettu mystinen vihollinen on äärimmäisen vaarallinen vihollinen ja hänen joukkonsa lohikäärmeiden vihollisia. Tulen vartija Ignitus (äänenä legenda itse, Gary Oldman) pelastaa viimeiset lohikäärmeiden munat ja lähettää niistä yhden sudenkorentojen luo, turvaan. Munasta kuoriutuu lopulta Spyro (äänenä Elijah Wood) joka kasvaa turvallisissa ympyröissä, ystävystyen sudenkorento Sparxin kanssa (joka ei vain pörise, vaan puhua höpöttää jatkuvalla syötöllä). Lopulta Spyro lähtee etsimään itseään ja kohtaa Ignitusin, jolloin hänen matkansa vasta todella alkaa. Violettine lohikäärmeenä, Spyro on erikoinen... valittu.

Tarina on hyvä. Se ei ole mitenkään erikoinen mutta toimii. Spyron tehtäväksi lankeaa se perustehtävä, maailman pelastaminen. Musta lohikäärme Cynder toimii Dark Masterin oikeana kätenä ja voittaakseen Cynderin, on Spyron pelastettava Ignitusin kollegat, jään vartija Cyril, sähkön vartija Volteer sekä maan vartija Terrador. Violettina lohikäärme Spyro voi omaksua heidän elementtinsä ja tulla vahvemmaksi. 


Pelattavuudessa on tasohyppelyelementtejä mutta yhtenä kantavana puolena on aivan uudenlainen toiminta. Spyro on tehokas lähitaistelija ja tulihengitys on siinä tukevana puolena. Jää, sähkö ja maa jokainen tuovat mukanana uutta puhtia ja toimivat siinä samalla pulman ratkonnassa. Koska tämä peli on selvästi suunnattu nuoremmille pelaajille niin mitenkään vaikeita pulmia ei tule vastaan.

New Beginning on monella tavalla aika helppo peli. Se on erittäin näyttävä ja taistle on hienoa, mutta kokenut pelaaja ei juuri ongelmia kohtaa matkan aikana. Perusvihollisia vastaan taistelu on hauskaa ja toimivaa, mutta mitään haastetta ei tule vastaan.

Pomovihollisissa ei ole mitään erityitä persoonaa, ne ovat elementtiin sopivia vihollisia jotka sattuvat ottamaan enemmän vahinkoa. Mitään suurta vaaraa niistä ei ole. Ainoa vihollinen jossa on oikeasti sielua, on Cynder. Selvästi pelin haastavin vihollinen tarjoaa jo vähän tekemistäkin.


Pelin ehkä suurin heikkous on sen pituus. Tämän pelaa loppuviimeksi läpi aika nopeasti. Vaikeustaso on matala ja kenttiä on vain jokusia eivätkä ne ole järin pitkiä. Tämä on aika tuskallinen seikka kun ottaa huomioon että nyt ollaan PS2:lla ja PS Spyrot olivat selvästi pidempiä ja haastavampia.

Ohjattavuudessa ei ole juuri nokan koputtomasti ja taistelu on tehty todella hyvin. Elementeissä on tiettyjä eroja mutta ei mitään maailmaa mullistavaa. Tarina on kaikkine kliseineen hyvin tehty ja trilogian aloitus osaksi kokonaisuuteen jää hyvin aukkoja. Dark Master on vain nimi ja itse vihollinen on suuri mysteeri.


Kokonaisuudessaan Legend of Spyro: New Beginning on hyvin tehty peli joka ei kuitenkaan yllä mihinkään järin ihmeelliseen lopputulokseen. Spyro tasolla on kovat odotukset. Missään nimessä kyseessä ei ole huono peli. Se on vain ikävän lyhyt ja helppo kokeneelle pelaajalle.

 

+ Spyro

+ Ignitus ja muut vartijat

+ Näyttävä ja sujuva toiminta

 

- Helppo

- Lyhyt

 

Arvosana: 7,7

 

Erityinen




 

Ikuinen yö jatkaa siitä mihin ensimmäinen peli jäi, vieden tarinaa eteenpäin höyryä lisäten

 

 

 

Legend of Spyro: Eternal Night

Toinen osa trilogiasta joka ei ole merkittävästi ensimmäistä huonompi tai parempi.

Spyro ja Cynder ovat nyt samanlaisia, mutta Cynder tuntee olevansa vastuussa kaikesta pahasta ja lähtee. Spyro matka vie hänet etsimään Cynderiä, mutta samalla mystinen ääni alkaa puhua Spyrolle, opettaen hänelle lisää. Tämä Chronicler kertoo Spyrolle asioita ja opettaa hänelle monia asioita matkan edetessä, Dark Masterin lähestyessä heitä.


Trilogiassa on eräs tietty teema. Sparxilla ja Cynderillä on jokaisessa osassa eri ääninäyttelijät. Tämä ei merkittävästi häiritse etenkään Cynderin tapauksessa ja Sparxinkin kanssa jokainen tuo mukana oman vivahteensa. Ääninäyttely on samalla mallilla kuin aiemminkin, mutta tällä kertaa Spyron opastaja on enemmänkin Chronicler kuin Ignitus.

Tämän osan kanssa tuntuu siltä että se ei haluaisi käyttää tuttuja hahmoja puhki, vaan keksiä uusia. Pelin pääroisto, Dark Masterin ykkösmies Gaul ei ole oikein mitenkään erikoinen ilmestys ja pomovihollissa on pari parempaa ilmestystä, kuten Assassin.


Peruspelattavuus ei ole muuttunut mihinkään mutta erikoisvoimiin on laitettu oikeasti lisää puhtia. Eri elementeissä on selvästi enemmän variaatiota mikä tekee jo hienoista taisteluista entistä parempia.

Vaikeustaso on tässä pelissä hieman korkeampi. Ei paljoa mutta se tuntuu eniten pomovihollisissa ja tasohyppelykohdissa. Se ei ole mitään ärsyttävää, mutta edelliseen verrattuna, sen panee kyllä merkille.

Pituus, saattaa olla jopa lyhyempi kuin ykkösessä. Itse pelasin tämän läpi vielä nopeammin kuin ensimmäisen ja se ei ole paljoa. Tarina etenee kyllä hyvin, mutta jotenkin tuntuu, että tämä kokonaisuus meni nopeammin ohi.

Pomovihollisiin on tällä kertaa saatu vähän enemmän sielua ja siinä mielessä peli on hyvinkin onnistunut kun huomioi edeltäjän geneeriset pomomöröt.


Trilogian toiseksi osaksi Eternal Night on hyvä kokonaisuus. Se ei ole mitenkään erikoinen mutta toimiva. Itse tosin olisin kaivannut vähän enemmän vanhojenkin hahmojen käyttöä ja jokin mikä oli edellisessä osassa läsnä, ei vain tunnu samalta tällä kertaa.

Lopetus on täysi cliffhanger lopetus mikä ei ole kovin kiva juttu. Vaikka lopetus vihjaakin monia asioita ja tähän mennessä palikat saadaan aseteltua viimeistä peliä varten.

 

+ Spyro

+ Paremmat pomoviholliset

+ Entistä rikkaampi toiminta

 

- Lyhyt

- Helppo

 

Arvosana: 7,5

 

Erityinen





 

Lohikäärmeen aamunkoitto on Legend trilogian päätösosa joka viimeinkin asettaa Spyron vastakkain Pimeyden mestarin kanssa.

 

 

Legend of Spyro: Dawn of the Dragon

Viimeinen osa Spyron legendasta jatkuu jonkin aikaa edllisen osan jälkeen.

Spyro, Cynder (Christina Ricci) ja Sparx heräävät horroksesta kun vihollisen kätyrit sitovat Spyron ja Cynderin yhteen mystisellä käärmekorulla. Kaksikko on siis sidoksissa toisiinsa. Mystinen gepardisoturi Hunter pelastaa kolmikon ja auttaa heidät pakoon. Ignitusin ystävänä Hunter on perillä asioista ja kertoo että loppu on lähellä. Tästä alkaa viimeinen matka jonka lopussa odottaa Dark Master, lohikäärme nimeltään Malefor (Mark Hamil).


Viimeinen osa tuo yhteen monet vanhat tutut ja asettaa Ignitusin jälleen tärkeään asemaan kokonaisuuden kannalta. Tässä osassa hahmoista on osattu ottaa paljon enemmän irti. Spyro ja Cynder ovat nyt vanhempia ja voimakkaampia. Menneisyyden varjot ja tulevaisuuden odotukset eivät jätä heitä rauhaan. Spyro on violetti lohikäärme, valittu. Cynder taas on Maleforin korruption muuttama ja tekojensa vanki.

Spyro ja Cynder ovat molemmat todella hyvin tehtyjä hahmoja ja tällä kertaa Cynderiin on jo saatu vähän sieluakin. Kaksikko toimii todella hyvin ja Sparx täydentää sopivalla ja erilaisella tavalla. Ignitus ja Hunter ovat hyviä esimerkkejä erittäin hyvin tehdyistä sivuhahmoista mutta mukaan mahtuu muutama muukin. Ignitus on hahmo jota todella osataan käyttää kokonaisuuden kannalta, varsikin aivan lopussa ja Hunter on erittäin hyvä sivuhahmo joka ei rohmua valokeilaa itselleen, vaan tukee päähenkilöitä.

Pääroisto Malefor on yksi pelihistorian parhaita lohikäärmepahiksia koskaan. Maleforin ilmestymistä on odotettu pitkään ja täytyy heti todeta että lopputulos ei pettänyt. Odotin jotakin erilaista mutta se mitä sain, oli erilainen ja hyvällä tavalla. Malefor on paras Spyro pahis koskaan.


Pelattavuus on muuttunut valtavasti. Tällä kertaa mukana on myös kaksinpeli sillä Spyro ja Cynder ovat kokoajan pelattavia hahmoja. Heidän välillään voi vaihdella vapaasti ja kummallakin omat voimansa. Spyro elementtivoimat ovat läsnä ja jälleen erilaisia, eivät niin erikoisia enää. Cynderin voimat ovat pimeyden korruptiosta, myrkky, varjo, tuuli ja pelko ovat todella erilaisia kuin Spyron omat ja ne tekevät Cynderistä sopivalla tavalla erilaisen.

Taistelussa ovat nyt selvästi läsnä combot ja muutenkin pelistä näkee että toimintaa on viety aivan uuteen suuntaan, Näyttävää se toiminta tälläkin kertaa on, mutta erilaisella tavalla. Tätä toimintapuolta olisi kyllä voitu vähän hio johonkin suuntaan sillä erikoisvoimien kanssa tulee vähän sellainen maku että mitään osuutta ei ole tehty erityisen hyväksi. Kaikki on perushyvää. Se toimii eikä tee vihaiseksi, mutta se ei myöskään jää mieleen.

Tällä kertaa pelissä pystyy rajoittamattomasti lentämään. Spyro ja Cynder ovat aikuisia ja heidän siipensä kantavat nyt. Osa puzzleista rakentuu tähän ja siihen että Spyro ja Cynder eivät voi mennä kovin kauas toisistaan. Tämä lentäminen on tosin vähän kaksiteräinen miekka. On ihan kiva että lentäminen on lisätty, mutta tapa jolla sitä rajoitetaan, tuntuu todella tyhmältä, sillä se tehdään pääosin näkymättömillä seinillä. Siinä ei vain ole mitään järkeä.

Uusia juttuja ovat myös haarniskat jotka tehostavat pelihahmoja. Ne ovat tosin vähän sellaisia lisiä jotka ovat ihan kivoja, mutta kuuluvatko ne todella Spyron maailmaan. Lisäksi niissä ei ole kovin montaa oikeasti hienoa, ainakaan Spyrolle.


Maailmoihin on saatu myös aivan uutta puhtia. Ensimmäinen isompi alue on laajempi kuin kaikki muut ja tarjoaa vapaata tekemistä. Sääli on tosin suuri kun muut maailmat eivät pääse samaan. Yhtä aluetta lukuunottamatta paikat ovat rajattuja ja tutkimista ei juuri tapahdu. Peli on suoraviivainen eikä tarjoa sitä tutkimisen riemua mitä se kyllä vähän vihjaa.

Vaihtelua maailmoissa tosin on, sitä ei käy kiistäminen. Paikkoina metsää, kaupunkia, linnoitusta, aukeaa ja vulkaanista aluetta. Maailmat näyttävät todella erilaisilta ja tarjoavat vaihtelua. Tehtävissä on niissäkin vaihtelua mutta mukaan on tällä kertaa saatu pari selvästi enemmän rasittavaa ongelmaa, tällä kertaa ne näkyvät selvästi juurikin tuon lentämisen takia ja lentämisessä sen rajoittuvuuden takia.

Peli ei ole yhtä helppo kuin aiemmat eikä ihan niin lyhytkään. Suhteellisen nopeasti tämänkin pelaa läpi eikä pelissä ole todellisia jumituspaikkojakaan.


Dawn of the Dragon on hyvä peli, mutta se on sellainen peli jonka kanssa on selvästi yritetty vähän liikaa. Sen sijaan että olisi tehty muutamia asioita entistä paremmin, on tässä pelissä yritetty siihen, että siinä olisi selvästi enemmän. Tämä näkyy siinä että turhan monet asiat tuntuvat sellaisilta että niistä olisi saatu irti paljon enemmänkin mitä niistä on lopulta saatu. Pelintekijät ovat monessa kohtaa jättäneet asiat hiomatta.


Pomotaisteluissa on kivasti lisää puhtia mutta tietty kierrättäminen on tällä kertaa suurin riesa. Pomoviholliset ovat jotakin kahden ensimmäisen pelin väliltä. Mitään oikeasti mieleenpainuvaa ei ole ja valtava osa on suhteellisen geneerisiä hirviöitä ilman todellista sisintä. Kunnes vastaan tulee viimeinen vihollinen.

Malefor on poikkeus tähän. Dark Master on erittäin hyvin tehty pahis jossa on enemmän sitä sielua kuin voisi ajatellakaan. Erittäin hyvin tehty pahis joka todellakin erottuu edukseen ja tekee pelin loppuhuipennuksesta monella tavalla yhden parhaista viimeisitä taisteluista koskaan. Kokonaisuus on viimeisessä taistelussa todella hyvä.

Pelin lopetus puolestaan on vähän niin ja näin. Tietyt asiat päättyvät ja uusi aamunkoitto alkaa. Viimeiset hetket lopetuksessa ovat kuitenkin onnistuneet ja päättävät trilogian hienosti.


Kokonaisuutena Legend of Spyro: Dawn of the Dragon on trilogian paras osa, mutta ei merkittävästi. Siinä on monia selkeitä heikkouksia joita aiemmissa ei ollut, mutta siinä myös monia vahvuuksia jotka auttavat tasapainottamaan.

 

+ Spyro on erinomainen päähenkilö

+ Malefor on loistava pääroistö

+ Ignitus, Cynder ja Hunter ovat todella hyviä hahmoja

+ Toiminta

+ Tarina

 

- Monet asiat jotka ovat jääneet hiomatta

- Selkeät heikkoudet

- Lentämisen rajoittaminen

 

Arvosana: 7,9

 

Erityinen





 

Legend of Spyro trilogia on todella erilainen Spyro the Dragon sarjaan verrattuna ja huonompi se on selvä. Eniten tässä sarjassa vetoaa se tunnelma ja kokonaisuus. Pelattavuudessa on heikkouksia ja muutenkin pelisarja tuntuu sellaiselta että siitä olisi saatu paljon enemmän irti jos siihen olisi panostettu enemmän.

Legend sarja on kiirehditty ja siksi se ei ole niin mieleenpainuva kuin Dragon sarja. Pääroistoista Malefor on ylivoimaisesti paras Spyron vihollisista. Mutta pelien suhteen Spyro: Year of the Dragon on paras. 

Legend of Spyron kanssa vaaditaan tiettyä faniutta. Itse annan monet heikkoudet anteeksi koska kyseessä on Spyro ja siinä mielessä tarina ja sivuhahmot on tehty hyvin. Monet eivät saa tästä pelistä niin paljoa irti, mikä on tavallaan suuri sääli.

 

+ Spyro ja monet hyvin tehdyt hahmot

+ Toiminta

+ Tunnelma ja tarinakokonaisuus

 

- Monet asiat jotka olisi voitu tehdä niin paljon paremmin

- Hiomaton ja hätäinen lopputulos

 

Arvosana: 7,7

 

Erityinen