Geralt.jpg

Valkoinen susi




Noituri Geraltin tarina kaikkine käänteineen ja valintoineen tarjoaa rikkaan ja aikuisen fantasiatarinan joka on monella tavalla yksi parhaita koskaan tehtyjä pelejä ja vaikean valinnan jälkeen, se saattaa hyvinkin olla viime vuoden paras peli.



Loppuvuodesta voisi kirjoitta jotakin tämän vuoden parhaasta pelistä, mutta nyt voisi olla hyvä hetki palata ajassa taaksepäin ja muistaa viime vuoden parhaimmistoon kuuluvaa peliä.

Witcher sarjan suhteen olen itse pelannut kaikki, paitsi ensimmäisen osan kokonaan läpi. Ensimmäinen Witcher kun on sellainen peli joka ei anna pelata itseään jos koneen tehot eivät riitä. Toinen osa sallii sen, vaikka se olisikin vaikeaa.

Itse pelasin Assassins of Kings pelin tarinan takia. Sekö ykkönen että kakkonen steamin kautta. Kolmas peli tuli myös PS4:lle joten se oli pakkohankinta ja se peli minkä takia tuli se konsolikin sitten lopulta hankittua. Se oli silloin joko Witcher 3: Wild Hunt, Batman: Arkham Knight tai Uncharted 4: Thief’s End jonka takia olisin koneen lopulta hankkinun. Batmanin piti ilmestyä ensimmäisenä syksyllä, mutta lykkääntyi kevääseen. Unchartedin piti ilmestyä lopputalvesta, mutta lykkääntyi kokonaisella vuodella. Witcher 3 lykkääntyi kevääseen, mutta ilmestyi kolmikosta ensimmäisenä.

Wild Hunt on monella tavalla erinomainen peli ja toisin kuin Dragon Agen kanssa, koska en ole pelannut peli ensimmäisestä osasta asti, niin keskityn vain kolmanteen peliin, verraten sitä tosin kakkoseen.

Pelisarjan tarina on kuitenkin itselleni tuttu, ykkönen muita teitä ja kyseistä peliä olen pelannut jonkin aikaa, mutta en alusta asti ja vain pätkän. Kirjat ovat itselleni myös tuttuja joten voisi sanoa, että tunnen Noiturimaailman suhteellisen hyvin.


Witcher Geralt aloittaa kolmannen veresin fantasiatarinan täynnä toinen toistaan vaikeampia päätöksiä. Luvassa on hirviöiden metsästystä, salajuonia, erotiikkaa, rasismia, petoksia ja tarina, joka muodostuu pelaajan tekemien päätösten mukaan. Tässä on Noituri seikkailu joka ottaa kaiken irti sarjasta.



Tähän se kaikki on johtanut. Vuosia sitten alkanut eeppinen tarina noituri Geraltista on johtanut kolmanteen Withcer peliin joka on kehittäjän CD Projekt Redin suurin projekti koskaan ja he ovat tiedostaneet sen itsekin. Witcher 3 on viivästynyt kerran jos toisenkin johtuen siitä, että tekijät ovat halunneet hioa jokaisen yksityiskohdan kuntoon, jotta kolmas peli olisi jokaisella tavalla parempi kuin edeltäjänsä, Witcher 2: Assassins of Kings.

Peli perustuu puolalaisen kirjailijan Andrzej Sapkowskin luomaan hyvin aikuiseen fantasiamaailmaan. Witcher maailma on täynnä väkivaltaa, seksiä ja toinen toistaan eriskummallisempia olentoja. Ne normaalit fantasiaolennot kuten lohikäärmeet, haltiat, kääpiöt ym. Ovat vasta alkua, sillä mukana on paljon hirviöitä ja monella tavalla, normaali mieskin, voi olla sisimmässään hirviö.

Tässä maailmassa noituri, on raskaiden mutaatioiden ja ankaran koulutuksen tuloksena syntynyt hirviönmetsästäjä ja todellinen tappokone, joka kykenee tekemään selvää jälkeä niin ihmisistä kuin hirviöistäkin. Toisille on tarjolla rautamiekkaa ja toisille hopeamiekkaa, mausteena erilaisia taikajuomia ja loitsuja.

Pelin päähenkilö on noituri Geralt of Rivia joka kantaa myös nimeä Valkoinen susi. Geralt on kiven kova soturi joka hoitaa asioita monesta sanoin, mutta myös ankaralla kädellä. Se kaikki on lopulta kiinni pelaajasta ja koska kyseessä on trilogian viimeinen osa, niin tällä kertaa vanhat teot näkyvät niillä, joilla on vanhojen pelien tiedot tallella, itselläni ei, sillä Witcher 3 on sarjan ensimmäinen peli, joka on löytänyt tiensä PlayStationin puolelle.


Witcher pelien maailmaa voi kuvailla helposti: Se on aikuinen fantasiamaailma ja peli on seurannut tätä ohjetta erittäin tarkasti. Tunnelma on taisteluissa erittäin verinen ja kursailematon. Kun Geralt käyttää miekkaa, niin veri ja irtoraajat lentävät. Oli vastassa sitten hirviö, ihminen tai mikä tahansa, niin pahaa jälkeä siitä tulee.

Aikuisuus näkyy myös paljon puhutussa eroottisessa sisällössä. Pelissä on useampi nainen jonka kanssa Geralt voi harrastaa seksiä. Toisin kuin väkivaltaa, seksuualista sisältöä on taiteellisesti peitelty, syystä tai toisesta. Pelistä löytyy bordelleja, mutta mukana on myös hahmoja joista saa irti vähän enemmänkin sisältöä, kuten kirjoista tuttu Yennefer of Vengenberg ja aiemmista peleistä (ja kirjoista) tuttu Triss Merigold.

Aikuinen ote on läsnä myös maailman hahmoissa. Hyvin monet pelin hahmoista käyttävät aika karua kieltä ja sanovat mitä haluavat. Läsnä on vihjailua, halveksuntaa ja kiroilua, monin eri tavoin. Ihmiset harvemmin luottavat ei-ihmisiin ja ei-ihmiset (kuten haltiat ja kääpiöt) ovat lähemmäs aina kovan rasismin alla. Geralt ei itsekään siltä välty sillä Noiturit ovat pelättyjä ja usein myös halveksittuja.


Pelin maailma on laaja ja tässä tapauksessa laajalla tarkoitetaan valtavaa maailmaa joka koostuu muutamasta osuudesta. Tämä saattaa hyvinkin olla yksi laajimmista maailmoista mitä olen koskaan nähnyt peleissä. Witcher 3 tosin onnistuu tekemään maailmasta oikeasti mielekkään tutkia.

Maailma on täynnä tehtäviä jotka vain odottavat löytäjäänsä. Karttoja pystyy katselemaan vapaasti moniin paikkoihin pääsee vaikka heti, kun pelissä pääsee vähän eteenpäin. Jujuna on vain se, että tietyissä paikoissa on sen verran kovia hirviöitä, että sinne ei ole mitään asiaa, ennen kuin on vähän kokemusta tai selvää taitoa.

Tutkittava ei lopu useisiin kymmeniin tunteihin ja koska monissa tehtävissä on monta ratkaisutapaa ja päätöksillä on todella pitkälle vievät seuraukset. Uudelleen peluu arvo on valtava, mutta kynnys aloittaa uusi peli on omalla tavallaan erityisen korkea.

Witcher 3 tarjoaa paljon tekemistä: Hirviön metsästystä, aarteen etsintää, hanttihommia ja ongelmien selvittämistä. Tässä maailmassa luottamus on harvinaisinta ja arvokkainta tavaraa ja sen menettää hyvin herkästi, puhumattakaan siitä, että suurin osa ajattelee vain omia etujaan.

Peliin on myös saatu mukaan joukko minipelejä joihin mahtuu niin tappelua kuin korttipelikinkin, Gwent.

Raha on eräs seikka joka määrittää monet hahmot. Toiset ovat erittäin ahneita ja toiset taas ovat helposti alistettavissa, jos pelaaja vain osaa olla tarpeeksi kylmä ja tyly. Rahaa on loppu viimeksi aika helppoa saada, sillä kentissä on paljon tavaraa mitä voi myydä. Huomiona on kuitenkin se, että hahmot eivät vedä rahaa ihan tyhjästä, joten kaikkea roinaa ei voi välttämättä myydä loputtomiin samaan osoitteeseen.


Pelin hahmoista täytyy sanoa että mitä tulee suureen osaan NPC hahmoista, niin tällä kertaa hahmoissa on selvästi vähän enemmän eloa ja enemmän erinäköistä porukkaa, vaikkakin pitkän matkan aikana tiettyjä yhtäläisyyksiä näkyy aina silloin tällöin monien hahmojen kohdalla, mutta hienoa työtä on kokonaisuudessa saatu aikaan. Ääninäyttely on hyvää, vaikkakin monet hahmot kuulostavat aika geneerisiltä eikä niitä todella joukosta erottuvia tule vastaan kovin usein.

Mitä tulee vähän tärkeämpiin hahmoihin, niin nämä hahmot, onkin tehty sitten aivan toisella tavalla. Paljon paremmalla tavalla, sillä hyvin moni tarinallisesti tärkeämpi hahmo näyttää hyvältä ja kuulostaa hyvältä.


Geralt on todella hyvä päähenkilö. Hänen karu äänensä ja raju ulkomuotonsa luovat kiven kovan hahmon josta ei epäile, etteikö hän osaisi käyttää miekkaansa ja sanojaan. Geralt on suuressa määrin tyly, mutta silti sympaattinen ja hänen ääninäyttelynsä on juuri eikä melkein. Noiturina Geralt on usein ilmeetön eikä juuri säpsähdä mikä tekee hänellä pelaamisesta tavallaan juuri siksi, erittäin kiinnostavaa. Moniin pelihahmoihin verrattuna Geralt on sen verran erilainen, että hän erottuu edukseen.

Aiemmistakin peleistä tuttu punapäinen seksikäs velhotar Triss Merigold on kaikin puolin parempi kuin viimeksi. Graafisen puolen kautta Triss on eläväisempi, mutta sisältö on se mikä viime kädessä ratkaisee ja sehän toimii erinomaisesti. Triss on erittäin hyvin tehty, kiinnostava ja viehättävä hahmo. Hän on erilainen kuin Geralt ja tuo mukanaan tiettyä jännitettä ja kemiaa.

Kirjoissa Geraltin rakkauden kohteeksi noussut Yennefer tekee ensiesiintymisensä ja tekeekin sen ryminällä. Yennefer on kuvan kaunis mustahiuksinen velhotar joka on hyvin erilainen hahmo kun Triss. Yennefer on paljon enemmän kuin Geralt. Hän on itsevarma ja kova. Yennefer tosin jakaa Trissin kanssa sen että hänet on tehty erittäin seksikkääksi ja kiinnostavaksi hahmoksi. Hän myös luo tiettyä jännitettä ja kemia hänen ja Geraltin välillä toimii. Yennefer on uusista hahmoista pelisarjassa, yksi parhaista. Hänessä on monta puolta ja ne on osattu tuoda esiin hyvin.

Mitä tulee yhteen pelin tärkeimpään juonihahmoon, Ciriin. Hän on kääntynyt pelihahmoksi kirjoista yllättävän hyvin. Ciri on yhtä aikaa vähän kuin Geralt, vähän kuin Yennefer ja vähän kuin Triss. Hän on päättäväinen mutta myös hieman sinisilmäinen. Monien hahmojen tapaan hän on myös erittäin hyvin mallinnettu ja ääninäytelty. Pienenä lisänä, hän on pelattava hahmo ja hyvin erilainen kuin Geralt. Yksinkertainen, mutta todella toimiva.

Sivuhahmoihin kuuluu myös suuri joukkoja tuttuja naamoja. Paluun tekevät niin kääpiö Zoltan kuin bardi Dandelionkin. Myös aiemman pelin Vernon Roche tekee paluun ja hänen mukanaan myös yksi Witcher 2:n särmikkäimmisti hahmoista, nais-sotilas Ves, joka on tässä pelissä, on ikävä kyllä vain kivana lisänä ilman sen kummempaa sisältöä. Tämä on kaikki vasta alkua sillä vastaan tulee myös muitakin tuttuja, toiset mukavampia kuin toiset.

Vielä yksi hahmo on nostettava jalustalle. Moni peli ei nouse uudelle tasolle, koska ei tarjoa pääroistoa, joka pystyisi tarjoamaan samaa kuin päähenkilö, saati päähenkilön tukijoukko. Witcherin tapauksessa se on vaikeaa, sillä moni hahmo on niin hyvin tehty, etenkin monet vahvat naishahmot. Siksi onkin todella mukavaa todeta, että Witcher sarjan voimakkain, pahin ja karmivin olento, Wild Huntin kuningas Eredin, on äärimmäisen onnistunut hahmo. Niin sen pitääkin, koska hän johtaa aavejoukkoa, joka tuhoaa kaiken tieltään ja jonka mukaan peli on nimetty.

Eredin onnistuu olemaan kaikkea sitä mikä tekee hyvän pääroiston. Hän on näyttävä sanan varsinaisessa merkityksessä, hän on ollut mysteeri pitkään ja hän kuulostaa todella hyvältä. Unohtamatta viimeistä taistelua häntä vastaan. Se on… eeppinen. Naamiota ei tosin olisi kannattanut poistaa missään vaiheessa. Mysteerin vuoksi.




Eredin.jpg

Wild Huntin kuningas on Witcher sarjan uhkaavin vihollishahmo ja erittäin näyttävä sellainen




Pelattavuutensa puolesta Wild Hunt on jämpti. PS4:llä pelaaminen tuntuu paljon helpommalta miltä sen tuntui PC:llä Witcher 2:n kanssa. Itselläni pysyy ohjain hyvin käsissä, mutta näppäimistön kanssa asia ei vain koskaan saa samaa varmuutta.

Geralt ja hänen hevosensa Roach (kirjoissa suomennettu Särkenä) kumpikin tottelevat ohjausta hyvin. Hevosella ei pääse kaikkiin paikkoihin ja muutenkin hevonen ei ole mikään ketterä. Se on nopea ja sillä matka taittuu helposti, mutta hevonen on kuitenkin aina hevonen eikä se vain taivu aivan kaikkiin temppuihin. Joskus, jalan on vain parempi matkustaa.

Matkustuksen suhteen pelissä on Fast Travel ominaisuus joka tekee pelaamista paljon mielekkäämpää.

Taisteluissa ohjattavuus muuttuu, mutta pysyy edelleen omalla tavallaan hyvin toimivana, kunhan kaikki jipot vain oppii.Toiminta on eräs osuus joka äärimmäisen oleellinen tässä maailmassa. Taistelussa Geralt käyttää terästä ihmismäisiin vihollisiin ja hopea hirviövihollisiin. Taistelu on samanlaista oli ase kumpi vain. Geraltilla on ne tutut kaksi iskua. Nopea isku on ketterä sivallus kun taas voimaisku on hitaampi, mutta menee perille asti. Näiden kahden taktinen yhdistely on taistelun sydän johon tuodaan mukaan Witcher magia ja taikajuomat.


Taikuus (Signs) koostuu ympäristöön vaikuttamisesta ja tietyillä olennoilla on tietyt heikkoudet. Siinä missä Igni ja Aard on hyökkääviä iskuja, on Aaxi enemmän vastustajaan vaikuttamista ja Quen täysin itsensä suojelua, samalla kun Yrden on ansaloitsu.

Taikajuomat tuovat mukanaan kahta asiaa. Juomalle tyypillisen tehosteen noiturille sekä myrkyllisyyttä. Myrkyllisyys on pieninä annoksina vaaratonta, mutta usean juoman juominen, nostaa myrkkytason helposti hyvin korkeaksi, jolloin haittaefektit alkavat vaikuttaa.

Taikajuomien positiiviset puolet ovat siinä että ne voimistavat tiettyjä ominaisuuksia, kuten hyökkäysvoimaa tai regeneraatiota.

Tässä kohtaa kuvaan astuu hahmon kehitys. Geralt voi panostaa osaamisensa joko yhteen osaan tai moneen osaan.

Taistelu tehostaa miekankäyttöä kun taas magia tehostaa loitsuja ja alkemia rohtoja. Pelaaja saa tehdä täysin omat päätöksensä, riippuen täysin siitä, miten hän haluaa hoitaa asiat ja taistelut.

Taistelut ovat päätöksistä riippumatta upeasti toteutettuja. Geralt on osaavissa käsissä taitava miekkamies. Mutta kentissä on kuitenkin vaaransa sillä suuri vihollisrypäs osaa tehdä todella paljon vahinkoa, todella nopeasti. Ihan muutama tarpeeksi voimakas vihollinen voi tehdä Geraltista selvää jälkeä. Pelin voi tallentaa lähes milloin vain ja se on suositeltavaa, sillä maailma on vaarallinen paikka.

Taistelut ovat kuitenkin nautinnollisia yhteenottoja, etenkin silloin pelaaja vain tietää, että hän osaa taistella ja pärjää isompaakin ryhmää vastaan. Tukena ovat parantavat esineet kuten ruoka. Näiden kanssa meno menee helposti melkoiseksi säätämiseksi kun roinaa tulee niin paljon. Ruoka on helppoa käyttää eikä paina paljoa, vaikka suurina määrinä viekin paljon tilaa. Aseet sen sijana painavat kuin synti kun niitä on paljon. Geralt voi kantaa vain rajallisen määrän roinaa, riippuen hevosen satulalaukkujen kapasiteetista.

Aseet myös kuluvat käytössä ja sepillä käynti on järkevää aina tietyin väliajoin, jotta varusteet eivät hajoa silloin, kun niitä todella tarvitsisi.

Taistelun yksi heikkous on lähinnä siinä, että siitä on hieman hankala irrottautua. Geralt pysyy taisteluvalmiudessa kun vihollinen on lähellä ja silloin käytössä ovat taistelukontrollit. Ongelma on siinä, jos haluaisi tehdä jotakin vähän ketterämpää liikehdintää, kuten kiipeämistä. Se ei taistelussa juuri onnistu.


Keskustelut ovat Witcher 3:n toinen suuri vahvuus erinomaisen taistelun rinnalla. Tilanteiden ei tarvitse äityä verilöylyksi sillä ongelmat voidaan ratkaista puhumalla. Mutta toisaalta, puhumalla voidaan myös aiheuttaa täysi sota, jos Geralt päättää olla sen verran mulkku.

Keskusteluissa on paljon vaihtelua. Riippuen pelaajan ratkaisuista, Geralt voi vaikuttaa muiden mieleen käyttämällä hyväkseen Aaxi merkkiä joka on eräänlainen jedien mielitemmppu. Lahjominen toimii myös useimmiten ja samoin se nyrkki. Tosin mikäli pelaaja haluaa käyttää nyrkkiä, niin silloin kannattaa varmistaa että se ei pääty pelaajan kuolemaan.

Keskustelut luovat tarinan.

Tarina muodostuu pelaajan tekojen vuoksi. Yksi päätös johtaa moniin seurauksiin, jotka saattavat selvitä vasta tuntien jälkeen, jolloin aiemman tallennuksen lataaminen ei tunnu kovin hyvältä vaihtoehdolta. Siinä missä esimerkiksi Mass Effect tekee usein erittäin selväksi, mitä pelaaja on juuri tehty ja päätökset ovat täysin mustavalkoisia (tai no sinipunaisia) niin Witcher on tässä kohtaa mystisempi. Geraltin päätökset ovat harmaita. Toiset ovat tietenkin toisia tummempia ja usein ne päätökset mitkä pitää tehdä muutamassa sekunnissa, ovat niitä paljon selvempiä.

Kaikki päätökset eivät kanna pitkälle, mutta toiset kantavat. Kun pelaaja tekee päätöksiä, ei hän voi varmaksi tietää että mikä päätös vaikuttaa ja mikä ei. Puhumattakaan kaikista niistä joita PC pelaajat ovat tehneet aiemmissa pelissä. PS4:llä edellisen pelin päätökset käydään nopeasti läpi eräässä keskustelussa.

Keskustelut ovat siksi erittäin herkullisia, että ne voivat viedä tarinaa vaikka minne. Ensimmäisellä pelikerralla on mahdotonta varmaksi sanoa miten tietyt ratkaisut vaikuttavat. Kaikkia ei voi miellyttää ja jotkut ovat erittäin kostonhimoisia.

Lopetuksia pelissä on usea jotka määräytyvät pelaajan tekojen mukaan. Ei niistä sen enempää, pelatkaa ja kokekaa kaikki se, mitä tekonne ovat aiheuttaneet. Toiset ratkaisut tulevat vastaan aika nopeasti kun taas toiset, eivät niinkään.


Niille joille Witcher on tuttu sarja, on peli varmasti miellyttävä kokemus. Itse olen lukenut sarjan kirjoja ja olen sitä mieltä että maailma on tuotu hyvin esille. Geralt näyttää ja kuulostaa oikealta, puhumattakaan Yenneferistä saati Trissistä.

Kirjat eivät sivuuta väkivaltaa tai seksiä ja siksi on hyvä että myöskään pelit eivät tee sitä. Tällä kaikille on olemassa eräs ikävä sivuvaikutus.

Tämä jälkeen, monen muun pelisarjan on pystyttävä parempaan, jos haluavat haastaa Witcherin.


Mikä sitten on huonoa?

Vaikka Witcher 3: Wild Hunt onkin erittäin hyvä peli ja tämän vuoden parhaita pelejä niin siinä on myös vikoja.

Pelistä löytyy aina silloin tällöin erilaisia bugeja. Toiset tekevät tehtävän jatkamisen mahdottomaksi kun tietyt hahmot eivät laukaise välianimaatiota tai tehtävän seuraavaa vaihetta, nämä korjaantuvat usein lataamalla aiemman tallennuksen.

Vaikeus on eräs asia joka korjaantuu vain sillä tavalla, joka sopii maailmaan. Jos haluaa pärjätä, pitää kehittyä. Tietyt tehtävät ovat tietyn tasoisille ja tietyt tulee tehdä vasta sitten, kun Geraltilla on vähän enemmän jerkkua. Peli tarjoaa vaikeustasosysteemin jota voi muokata pelissäkin. Helpoin vaikeusaste panostaa vain tarinaan, tehden taistelusta helpompaa. Normaali tuo mukanaan myös sen miekan kun taas pari vaikeampaa tasoa, pakottavat pelaajan antamaan vain parastaan, karsien helpottavat seikat pois.

Suurempia miinuksia ovat nämä tietyt kohdat joissa grafiikka ei pysy perässä tai tulee tielle. Useammin kuin pari(tusinaa) kertaa hahmoa ei ensin näy maastossa ja sitten tämä vain ilmestyy sinne tyhjästä. Hupaisaa tämä on silloin kun hahmo on varmasti talossa, mutta ilmestyy sinne, omalle paikalleen vasta kun Geralt on hetken hillunut talossa.

Grafiikka tulee tielle usein silloin kun maailma muodostuu Geraltin edetessä. Toisinaan taas maasto on ongelma on Geralt kutsuu ratsuaan ja tämä ilmestyy muurin päälle tai talon sisään.

Nämä ovat sellaisia ymmärrettäviä ongelmia joita iso ja valtava peli usein aiheuttaa ja melko varmasti tekijät hioivat juurikin näitä osia silloin kun pelin julkaisua siirrettiin kerran toisensa jälkeen. Mutta silti, niitä on.

Itseäni ärsyttää enemmän pari asiaa. Kun pelin lataa, niin tulee lyhyt pätkä joka kertoo että mitä on viimeksi tapahtunut. Tämä on muuten ihan ok, mutta kun sitä ei voi ohittaa. Toinen seikka ovat latausajat jotka tulevat esiin paljon useammin. Mikäli pelaaja pääsee hengestään tai lataa pelin, niin peli lataa maailmaa pitkältä tuntuvan ajan (toisinaan taas aika voi olla aika lyhytkin mikä on aina silloin tällöin mukava yllätys). Rasittaa tästä tulee silloin kun tämän tekee syystä tai toisesta monta kertaa lyhyen ajan sisään. Positiivista on tosin se, että peli ei sen jälkeen juuri lataa, ellei pelissä tapahdu todella jotakin.

Itse en myöskään juuri pidä siitä, että kantokapasiteetti on niin onneton eikä tavaraa voi laittaa mihinkään talteen, kuten Witcher 2:ssa ja kun niitä todella upeita aseita ja panssareita on aika paljon. Pelin tarinaan tämä ratkaisu sopii, sillä Geralt on jatkuvasti liikkeessä.

Myös se roinan määrä on aika kohtuuton. Geralt arkistoi kaikki paperit ja kirjat joita poimii ja ne olisi kiva saada johonkin talteen, pois listan alkupäästä kun tavaroita käy läpi. Tavaroita olisi kiva järjestellä ja mahdollisesti laittaa sivummas, sillä kaikkea ei haluaisi heittää pois. Kun vastaan tulee niin paljon hienoja miekkoja.


Lopputulos on positiivinen, ei epäilystäkään. Witcher on yksi onnistuneimpia fantasiaroolipelejä mitä löytyy. Se sisältää paljon tekemistä ja erittäin hyvän tunnelman. Maailmassa on vaihtelua ja tarina on erinomainen.

Virheet on helppo antaa anteeksi kun peli tarjoaa niin paljon. Witcher 3: Wild Hunt on peli jonka kanssa on vaikea kilpailla. CD Projekt Red ansaitsee vielä näin loppuun erikoismaininnan siitä, että he tuntuvat tänä nykyaikana olevan niitä harvoja, jotka todella tietävät miten pelaajia tulee kohdella, tarjoamalla kaikille pelin ostaneille ladattavan lisäsisällön, ilmaiseksi. Pelkäästään kiitoksena pelin ostamisesta.

Witcher 3: Wild Hunt on erinomainen peli joka tarjoaa todella paljon todella monella tavalla.




+ Aikuinen fantasiamaailma

+ Toiminta

+ Keskustelut

+ Erittäin paljon tekemistä

+ Tarina ja pelaajan päätösten vaikutus


- Roinan määrä

- Latausajat

- Satunnaiset ”kauneusvirheet” maailmassa ja pelaamisessa



Arvosana: 9,5


Legendaarinen






Kivisydämet tarjoaa paljon tekemistä Noiturin maailmassa, juurikin sillä tavalla, millä toivoisi. Peli tarjoaa vaihtelua ja sisältöä, joka ajoittain peittoaa monet pääpelinkin tehtävät.




Witcher 3: Wild Hunt – Hearts of Stone

Ensimmäinen isompi DLC eeppiseen Witcher peliin. Noin 10 tuntia lisäpelattavaa mutta irti saa paljon enemmänkin, riippuen siitä mitä kaikkea päättääkään tehdä.

Pelattavuudeltaan mikä ei juuri muutu eikä mitään tule juuri lisää joten Hearts of Stone liittyy pääpeliin kuin mikä tahansa muukin sivutehtävä. Erona on tosin se, että tämän DLC:n voi pelata muutamalla eri tavalla joista yksi on oma itsenäinen kokonaisuutensa. Haastetaso on noin 30 lv, mutta haastetta on vielä korkeampitasoisellekin hahmolle.

Iso juttu tässä on muutama uusia hahmo sekä eräs tuttu naama aivan pelin alusta. Pääidea on suorittaa muutama haaste, jotta ison osa pelistä voitaisiin saattaa kunnialla loppuun. Nukkemestarina on mystinen Peilimestari jonka kanssa Geralt tekee sopimuksen josta aiheutuu merkki jota hän joutuu kantamaan pelin aikana (näyttää pirun tyhmältä).


Witcher sarjassa sivuhenkilöt ovat tärkeä osa kokonaisuutta, sillä tapa jolla heihin suhtautuu vaikuttaa moneen asiaan. Pääpelissä ikävän moni hahmo on tylsä ja hyvin usein vielä jotenkin perusrungosta veistetty. Monet hahmot näyttävät ja tuntuvat samoilta, joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta, nyt kun ei puhuta päähenkilöistä.

Tämä mielessä pitäen voidaan tyytyväisenä todeta että Hearts of Stonen yksi tärkeimmistä sivuhahmoista, Olgierd, ei todellakaan ole sellainen geneerinen ja tylsä. Tämä hahmo erottuu edukseen joukosta muutamallakin tavalla ja hän on sellainen hahmo, jollaisia pitäisi olla enemmän. Vaikka hänessä onkin tiettyä jokamies puolta, niin silti hän on edukseen erottuva hahmo.

Toinen erittäin positiivinen yllätys on Geraltin vahva tuttava, Shani. Tämä nainen on samaa tasoa kuin esimerkiksi Triss Merigold. Shani ei ole vain nätti naama vaan hahmossa on sisältöä ihan oikeasti ja koska hänellä ja Geraltilla on menneisyyttä, niin se luo tiettyä tunnelmaa. Shani on hahmo jota näkisi mielellään enemmänkin. Kirurgina hän erottuu hyvin velhottarista (Triss ja Yen) ja tuo mukanaan vähän normaalimman ympäristön.


Tehtävien suhteen mukana on muutama erittäin hyväkin lisä ja mukana on myös uusia Gwent kortteja.

Ryöstötehtävässä valmistelu on se paras osuus kun saa valita ketä haluaa ryhmäänsä. Myös huutokauppaosio on erinomaisesti tehty ja viihdyttävä.

Shanin kanssa tehtävä kevennystehtävä on sekin erittäin mielekäs. Tämä on niitä juonellisempia tehtäviä joissa ei haasteen puolesta juuri voi epäonnistua, mutta sosiaalisessa mielessä voi epäonnistua todella monellakin tavalla. Mutta tämä on niitä hetkiä, jolloin Witcher näyttää, että kaikkea maailmassa ei ole vain väkivaltaa, verta ja hirviöitä. Tässä maailmassa elää myös ihmisiä.

Viimeinen mainittava osa on eräs tehtävä jossa kohdataan ”koira” ja ”kissa”, jotka ovat todella kiinnostavia olentoja.


Kokonaisuudessaan Hearts of Stone on todella hyvä DLC josta irtoaa kiitettävästi pelattavaa. Muutamia kosmeettisia seikkoja olisi ollut kiva saada lisää ja joitakin olisi halunnut poistaa kokonaan.

Toiminta on palkitsevaa ja haastavaa tasaisessa suhteessa. Muutamaan otteeseen tämä DLC tuntui toimintapuolensa vuoksi yllättävän haastavalta, ottaen huomioon että itse olen tasoltani selvästi enemmän kuin DLC ”suosittelee”.

Mutta se missä Hearts of Stone todella loistaa on se kevyempi anti ja siinä kohtaa todellakin käy ilmi että DLC on kuin pääpeli, hyvin monella tapaa. Tässä on luvassa päätöksiä joilla voi olla hyvin karut seuraukset. Tämä DLC on erittäin hyvä lisä pääpeliin.



+ Witcherin aikuinen tunnelma

+ Jaksotus

+ Pari erittäin hyvää hahmoa

+ Kiitettävästi tekemistä ja vaihtelua


- Muutama yllätyshaastava osuus

- Pari asiaa joita ei kaipaisi



Arvosana: 9,2


Mestariteos





Veri ja viini on Noituri 3:n kausipassin viimeinen DLC ja erinomainen sellainen niin monella tavalla. Tämä on sen luokan DLC, josta muut DLC:t voivat vain ottaa oppia. Blood and Wine omaa kaikki ne loistavat puolet mitä pääpeli ja Hearts of Stone DLC omasivat myös.




Witcher 3: Wild Hunt – Blood and Wine

Verta ja viiniä on toinen puolikas Noituri kausipassia jonka ensimmäinen puolikas oli erinomainen Kivisydämet.

Blood and Wine on pelattavuudessaan, tunnelmassaan ja lähemmäs kaikessa muussakin erittäin hyvä osa pääpeliä. Geralt tottelee edelleen erinomaisesti ohjausta, tunnelma on verisyydessään ja synkkyydessään enemmän kuin loistava ja kovia päätöksiä joutuu tekemään kun tarina etenee. Välillä ne vaikutukset näkyvät aika pitkän ajan kuluttua ja joskus ei vain voi varmuudella tietää että onko juuri käsillä olevalla päätöksellä oikeasti seurauksia vai ei. Mutta nämä ovat niitä asioita jotka todellakin tekevät Witcheristä astetta voimakkaamman tarinapelin.


Lisäosan voi pelata samalla tavalla kuin aiemmankin, joko täysin omana kokonaisuutenaan tai osana pääpeliä, minkä itse valitsin.

Tarina vie noituri Geraltin kokonaan uuteen maailmaan. Siinä missä edellinen DLC sijoittui pääosin tuttuihin maisemiin, niin nyt Geralt matkustaa viinitiloistaan tuttuun Toussaintiin, jossa hirviö riehuu. Vanhojen tuttujen pyynnöstä Geralt menee apuun. Toussaint on kokoluokaltaan samaa tasoa kuin Velen, Novigrad tai Skellige, ilman sen suurempaa eroa. Monella tavalla tämä uusi paikka ei merkittävästi eroa muista, mutta pelattavuus on saanut aika paljon lisää ja samoin tarina johon liitetään nyt pari miellyttävää lisää.


Tehtävien suhteen suurta eroa ei ole. Muutama tehtäväosuus, kuten turnajaiset, nostaa selvästi päätään eikä sivutehtävien taso juuri ole huonompi kuin muissakaan osissa. Päätehtävän juoni keskittyy hirviön etsintään, mikä kasvaa tarinan edetessä ja saa uusia vivahteita, lopussa odottaa kova päätös aivan kuin Hearts of Stonesissakin.

Eräs suuri kehitys on se, että nyt mukana on enemmän uusia hirviöitä joiden tappamisessa on omat jipponsa ja Witcherin fantasiamaailmaa on todellakin osattu hyödyntää. Koska vaikeusaste on kovempi kuin ennen, niin apuun tulee tietenkin uusia aseita ja asusteita, joihin kuuluu mm. Grandmaster tason Noiturivarusteet. Eräs valtava lisä on se, että nyt näitä varusteita voi värjätä.


Tarinallisessa mielessä ja osittain myös tehtävien osalta, Hearts of Stone teki kunnarin sillä hääjuhla on yksi parhaita sivutehtäviä. Se ei ole intensiivisin, mutta se on vain tehty hyvin leppoisaksi ja draamalliseksi että se vain erottuu edukseen joukosta ja sitten on tietenkin Shani joka sivuhahmona pystyy kilpailemaan niin Yenneferin, Trissin kuin Cirinkin kanssa.

Hearts of Stone oli DLC joka iski sisällöllään, hahmoillaan ja tunnelmallaan erinomaisesti, pääpelin arvoisesti.

Blood and Wine ei ole näillä saroilla kaukana perässä sillä esimerkiksi vampyyri Regis on todella kiinnostava ja toimi hahmo ja pelin vihollishahmoista Dettlaff on myös todella hyvin tehty hahmo joka on yksi asia minkä Blood & Wine tekee paremmin kuin Hearts of Stone. Tarinallisessa mielessä myös Syvanna on erittäin hyvä hahmo ja hänen kauttaan mahdollinen satumaahan sijoittuva osuus on vain niin hyvä että säälin niitä jotka eivät sitä tehneet. Tarina on pelissä samaa tasoa kuin edeltäjässä mutta tämä DLC onnistuu lopetuksensa kanssa vielä paremmin kuin aiempi. Lopetus on vain tehty niin hyvin, ainakin se, jonka itse sain.

DLC iskee enemmän niillä pienillä muutoksilla kuten uusilla varusteilla, väreillä ja viinitarhalla. Tietenkin tärkeä osa on kokonaan uusi alue jossa ei todellakaan ole laajuudella pihtailtu.

Blood and Wine on laajuutensa puolesta kaksi kertaa Hearts of Stonen pituinen, toiset pelaavat sen läpi nopeammin kuin toiset mutta tekemistä on paljon, siitä ei ole epäilystäkään.


Jos jotakin pientä kritiikkiä pitäisi antaa niin, suurin juttu on se, että vaikka alue on uusi, ei se juuri tunnu uudelta. Novigrad ja Velen olivat hyvin samanlaisia mutta Skelliga oli todella erilainen, miksi ei sitten Toussaint, kun se ei ole selvästi yhdistettynä muihin.

Toinen juttu on se että itse ainakin kohtasin tässä DLC:ssä paljon enemmän bugeja kuin aiemmassa ja peli useammin jopa kaatui. Näitä nyt on aina, mutta kun ottaa huomioon että tämä DLC on useaan otteeseen viivästynyt, niin niitä ei pitäisi olla.


Kokonaisuutena Blood and Wine onnistuu monella tavalla ylittämään Hearts of Stone lisäsisällön mutta monella tavalla se ei ihan samaan pystyyn. Molemmat DLC:t tekivät jotakin paremmin kuin toinen mutta kumpikin pysyi uskollisena pääpelille, täydentäen sitä erinomaisesti. Pelattavaa riittää ja mikä parasta, se ei ole menettänyt tunnelmaansa ja loistoaan.



+ Erinomainen tunnelma

+ Valtava määrä tekemistä

+ Oikeasti uutta tavaraa


- Uusi alue ei juuri eroa muista

- Tuntuu huomattavasti muita bugisemmalta



Arvosana: 9,4


Mestariteos





Witcher 3: Wild Hunt on kaikkine päivityksineen ja lisäosineen erinomainen peli ja verrattuna aiempiin sarjan peleihin, se on selvä taidonnäyte siitä että CD Projekt Red osaa todellakin tarjota pelaajille enemmän mitä monet muut. Vaikka hyviä pelejä onkin ilmestynyt viime aikoina paljon ja menneisyydessä vielä enemmän, niin tämä peli pärjää kilpailussa erinomaisesti.


Game of the Year versio: 9,7

Legendaarinen