Tales 16

 

 

Tales sarjassa pääpelejä on yhtä paljon kuin Final Fantasyssä ja 17. peli on hyvin todennäköisesti jo tekeillä. Tales sarjalla ei ole samanlaista identiteettiä kuin FF sarjassa joten Tales pelit eivät erityisen hyvin erotu toisistaan. Monella tavalla ne ovat lähellä lukuisia muita animetyylisiä JRPG:tä, mutta Tales of Arise, on merkittävästi keskivertoa parempi kokonaisuus.

 

 

 

Nousun Tarut

Tales sarja ei ole omalla kohdalla ihan niin tuttu kuin vaikkapa Final Fantasy. Tales sarjasta on useampaa peliä kyllä pelattu, mutta ne ovat monesti myös jääneet kesken koska eivät ole tarjonneet juurikaan vaihtelua. Näissä peleissä on kuitenkin ollut oma viehätyksensä ja on selvää että pelattavaa riittää useamman pelin tarpeisiin. Tales of Arisen kanssa iso ongelma onkin siinä että on haastavaa saada sitä +50 tuntia mitä tälläinen massiivinen RPG helposti vaatii.

 

Mies rautanaamiossa ja nainen vihollispuolelta

Pelin tarina sijoittuu jälleen yhteen fantasiamaailmaan monine hirviöineen ja ihmeellisine maailmoineen. Tähän maailmaan mahtuu myös runsaasti korkeaa teknologiaa eivätkä scifielementit ole kokonaan poissa muutenkaan. Maailmassa kaksi kansakuntaa ovat jatkuvassa taistelussa keskenään. Renan kansakunta koostuu valloittajista jotka tulivat toisesta maailmasta ja orjuuttivat paikallisen Dahnanin koska heidän teknologiansa oli paljon kehittyneempää. Mutta Dahnan on väkiluvultaan runsaampaa ja heidän joukossaan on jatkuvasti niitä, jotka vastustavat sortoa. Pelissä pelaaja ottaa ohjattavakakseen muistinsa menettäneen orjan jota kaikki kutsuvat nimellä Iron Mask, sillä hänellä on rautainen naamio joka peittää täysin hänen päänsä. Mies ei tunne kipua eikä muista mitään menneisyydestään, mutta tarinan edetessä tämä kaikki alkaa avautumaan. Pelin toinen varsinainen päähenkilö on pian esiteltävä Renanilainen nainen, joka puolestaan haluaa tuhota oman kansakuntansa johtajat, syistä jotka myös avautuvat pelin edetessä. Kaksikon keskinäistä kemiää korostaa hienosti se että Shionne niminen nainen ei voi koskettaa suoraan ketään ei kukaan voi koskettaa häntä, ilman että toinen osapuoli tuntisi suurta kipua. Tämä elementti linkittään Rautanaamion ja Shionnen yhteen, sillä Shionnella on toinenkin ominaisuus, josta tulee yksi kaksikon suurimmista aseista, kun he aloittavat yhteisen seikkailun.

Kaksikon välinen kemia on pelin kantavia teemoja sillä alusta asti heitä yhdistää vain yhteinen päämäärä ja se että he eivät voi käyttää valttikorttiaan, tulimiekkaa, ilman kumpaakin osapuolta. Rautanaamio ei tunne kipua ja voi pidellä tulista miekkaa tuntematta tuskaa ja Shionne on tulimiekan eräänlainen asti ja kykenee parannustaioilla korjaamaan miekan aiheuttamat vauriot partnerissaan. Konfliktia tarinakokonaisuuteen tuo se, että Shionne on todella kyyninen ja sulkeutunut hahmo joka ei juurikaan pidä kenestäkään eikä luota kehenkään, kun taas Rautanaamio on rohkea ja ystävällinen nuorukainen. Kun pelin edetessä heidän joukkoonsa tulee lisää jäseniä, alkaa ryhmädynamiikka kehittynmään todella hyvää vauhtia eteenpäin. Mukaan mahtuu niin tyylikkäillä seikoilla koristettua nyrkkitappelijaa kuin nuorta tyttömäistä velhoakin ja jokainen ryhmäläinen erottuu joukosta hienosti omanlaisenaan luonteena. Pelin edetessä pelaaja voi myös syventää suhdettaa kaikkiin hahmoihin leirinuotioilla joissa keskutellaan milloin mistäkin.

Vastapuoli tarinassa ovat useamman eri alueen roistoruhtinaat jotka hallitsevat omaa elementtiään omanlaisessaan maailmassa, omalla tavallaan. Ensimmäisenä oleva tuliruhtinas on selvä raakalainen joka haluaa vain voimaa ja osoittaa omaa paremmuuttaan fyysisellä vahvuudellaan, mutta heti toisena vastaan tuleva jäämaailman valoruhtinas on aivan erilainen tapaus ja pelin edetessä tulee vastaan entistä erilaisempia tilanteita, mutta se varsinainen erittäin ja mieleen jäävä, hyvä roistohahmo, jää lopulta puuttumaan. Tales of Arise on melko pitkä peli, mutta yhtäkään maailmaa ei venytetty liian isoksi ja pitkäksi kokonaisuudeksi sillä erilaista tarinaosuuksien kanssa päästään aika nopeasti eteenpäin ja pelihahmot kehittyvät myös todella hyvää tahtia oppien uusia taktiikoita taistelussa ja löytäen uusia puolia itsessään tarinassa. Ääninäyttely on todella laadukasta sillä vaikka päähenkilö onkin ääneltään sellainen aika tyypillinen animepäähenkilö (sama ääni kuin FFXV:n Noct) niin monet muut ovat astetta parempia, erityisesti Shionne jonka äänenä Erica Lindbeck, joka myös tuttu varsin monesti videopelistä.

 

Nopeasti kehittyvää ja näyttävää toimintaa

Toiminta on yksi pelin suurimpia voimapuolia ja se on toteutettu erittäin onnistuneesti ja kehittyy todella hyvää tahtia. Tutoriaaleja tulee ajoittain mutta missään kohtaa niihin ei hukuta. Muutenkin toiminnallisesti peli antaa pelaajalle tarpeeksi tilaa tottua eri puoliin toiminnasta ennen kuin lisää tulee. Jokusia osia olisi voitu tosin korostaa vähän enemmän tai saattaa paremmin mukaan kokonaisuuteen. Tales pelien joukossa tämä ei ole merkittävästi erilainen kuin aiemmin pelaamani, mutta on silti ehdottomasti se parhaalta tuntuva ja todella mielekäs kaikessa monipuolisuudessaan.

Taistelut eivät ole satunnaisia sillä kaikki viholliset näkyvät kentällä ja kun pelaaja koskettaa vihollista, siirrytään taisteluun. Taisteluun siirtyminen ja taistelusta pois siirtyminen tapahtuvat todella nopeasti eikä tässä mielessä peliä hidasteta millään ylimääräisillä tilastoilla ja kehitysruuduilla vaan kaikki tulee nopeasti esille sivussa, mikä on todella hyvä ratkaisu koska taisteluja pelissä tulee vastaan runsaasti ja ne ovat pelin parasta antia ja mielekästä pelattavaa. Pelaaja ohjaa vain yhtä hahmoa kerrallaan, jonka voi melko vapaasti päättää itse ja vaihdella hahmojen välillä. Tämä on about yhtä nopeaa kuin vaikkapa Final Fantasy VII Remakessa, mutta menee helposti aika sekavaksi koska jokaisella hahmolla on omanlaiset liikkeensä ja taktiikkansa. Aluksi se ei ole kovinkaan paha, mutta hahmoja on monta, voi olla haastavaa masteroida jokainen ja itse huomasinkin että pitäydyin pääasiassa pelin ns. Päähenkilössä jolla pelaaminen oli mielekkäintä, kuten vastaavien miekkamiesten kanssa yleensäkin. Tosin kivääriä käyttävä Shionne tarjoaa erittäin hyvää vaihtelua jos tarvetta ilmenee sillä taistelun rytmi ja fokus ovat aivan erilaisia. Tätä kautta toimintaan tulee suunnattomasti lisää muuttujia koska jokainen hahmo on niin erilainen pelata ja todella syvällisellä toimintaan perehtymisellä saa aikaan todella paljon, mutta tämä systeemi on nopeasti melko sekava ja ottaa aikansa että siitä saa kaiken irti.

Pääasiassa taistelussa hyökätään, väistetään, torjutaan tai käytetään erikoisominaisuuksia. Erikoisominaisuudet korostuvatkin erittäin paljon ja monesti perushyökkäyksiä käytetään vain silloin kun erikoisominaisuuksia ei voida käyttää. Mittari jonka pisteitä käytetään kaikki erikoisempiin hyökkäyksiin latautuu nopeasti, nopeammin kuin FFVII Remakessa, joten tässä mielessä taistelu pysyy todella nopeatempoisena koko ajan. Isossa osassa onkin valita oikeat erikoisominaisuudet joilla sitten pystyy tehostamaan omaa pelityyliä enemmän. Tietyt hyökkäykset lyövät vihollisia ilmaan ja maasta ja tietyt pitävät maassa. Ilmassa on sitten aivan omat liikkeensä joiden oikea valitseminen, muistaminen ja käyttäminen hyvässä synergiassa muiden liikkeiden kanssa on avain tehokkaaseen toimintaan. Varsinkin vähän kovempien vihollisten kanssa kombottaminen korostuu. Lisähaastetta tulee siitä että tietyt liikkeet mahdollistavat superhyökkäysten tekemisen, jolla on tosin hintansa, mutta merkittävä tuhovoima on monesti sen arvoista.

Tietyt osat toiminnassa on tosin sellaisia, että ne eivät ole sieltä selkeimmästä päästä. Eräänlainen limit break muoto jossa pelihahmo pystyy erityisen tehokkaisiin hyökkäyksiin ja tekee muutenkin enemmän vahinkoa. Over limit niminen supermuoto vaatii vähän enemmän taitoa taistelussa (mm. täydelliset väistöt lataavat sitä) ja tuntuu muutenkin todella harvinaiselta. Lisäksi monet supermuodot eri hyökkäyksistä tuntuvat siltä että niiden saaminen kestää aivan liian kauan mikä tavallaan totuttaa pelaajan tiettyihin simppeleihin hyökkäyksiin koska muutamaan ei käyttöönsä saa. Tämä on osittain hahmonkehityksen ongelma mutta se tuntuu harmillisesti toiminnassakin.

 

Hahmonkehitystä ja kustomointia tuurin kanssa

Hahmonkehitys on taistelun yksi tärkeimpiä tukipilareita. Pelin edetessä ja tiettyjä saavutuksia tehtäessä pelihahmojen erilaiset puolet "heräävät" ja tällöin hahmot pystyvät oppimaan uusia tekniikoita jotka tehostavat heidän kykyjään taistelussa. Tämä ei ole se kaikista perinteisin tyyli, sillä vaikka tietyt tehosteet ovatkin kritikaalisen vahingon tuottamista, niin monesti kyse on uusien tekniikoiden oppimisesta tai tietynlaisten ominaisuuksien tehostamisesta, mutta yhtä tiettyä osapuolta hahmosta ei juurikaan voi nostaa huippuunsa. Suurin haaste näiden kykypuiden kanssa on siinä, että miten ne saa avattua. Tietyt avautuvat suoraan tarinatehtävien kautta, mutta sitten on paljon sellaisia joiden avautuminen vaatii tiettyjen asioiden tekemistä pelissä, jotkut täysin vapaaehtoisia ja toiset enemmänkin sellaisia, että ne tulevat luonnostaan tehdyksi ennemmin tai myöhemmin. Harmillista onkin se, että tämä on monesti tuurista kiinni että saako mahdollisuuden oppia tietyn tekniikan supermuodon ennen jotakin sellaista tekniikkaa joka ei isommin edes kiinnosta.

Hahmojen ominaisuuksia voi tehostaa myös varusteilla. Aseen ja asun kanssa monesti tulee suoraan valittua se josta saa enemmän puolustusta tai hyökkäystä. Hyvin usein tuntuu lisäksi siltä että kun todella tarvitsisi lisää voimaa, ei sitä vain saa koska aseisiin tarvittavat raaka-aineet saa vasta myöhemmin alueella, kun kauppaan palaaminen on joko täysin mahdotonta, tai sitten todella työlästä. Muutenkin tapa jolla vihollisten elinvoima kasvaa tuntuu ajoittain melko turhauttavalta koska haaste tulee vain suuremmasta määrästä elinvoimaa. Mitä tulee aseisiin ja asusteisiin, pääasiassa niissä riittää että vain valitsee tehokkaimmat, koska ulkoasun voi päättää asetuksissa vaikka sitten että kaikki aseet näyttävät aina samalta. Pelihahmoille varustetta amuletti maustaa hahmoa hieman. Tällä voi saada vaikkapa hyökkäysvoimaa, immuniteetin myrkkyä vastaan tai muuta vastaavaa. Nämä ovat monesti sellaisia että ne ovat lähinnä kivoja lisiä ja paljon suositellumpaa on rakentaa kokonaan oma, koska tällöin saa avattua enemmän bonuksia. Tämä tosin on pitkälti kiinni siitä että kuinka paljon tiettyjä raaka-aineita löytyy ja osa on melko harvinaisia. Myös asusteita ja aseita voi valmistaa, mutta tämäkin on tuuripeliä koska nopeasti voi löytyä parempia kun tutkii paikkoja.

Hahmoja voi myös kustomoida ulkoisesti sillä aika vapaasti voi päättää että millaisia asusteita heillä ulkoisesti on, eikä tämä vaikuta siihen että kuinka hyviä varusteet ovat koska nämä ovat vain kosmeettisia muutoksia. Myös aseiden ulkoasun voi vapaasti valita jo avatuista vaihtoehdoista. Lisäksi pelissä on saatavilla bonustarvikkeita kuten koirankorvia, ruusukkeita ja aurinkolaseja jotka näkyvät pelihahmoilla kaikkialla, paitsi elokuvapätkissä. Tämä on tavallaan todella kiva lisä, mutta voi paikoin näyttää todella naurettavalta, mikä on saattanut olla tarkoituskin.

 

 

Taistelu muuttuu yhtä aikaa eeppisemmäksi ja sekavammaksi

 

 

 

Final Fantasyn suurimpia haastajia

Tales sarjan pelien joukossa Arise ei merkittävästi erotu joukosta. Lähinnä siksi että kyseisen sarjan peleistä oikeastaan mikään ei todella erotu joukosta, ainakaan niistä mitä olen pelannut. Arisen vahvuus on siinä, että se on tällä hetkellä uusin joten ne perusasiat on tähän mennessä jo opittu eikä pyörää ole yritetty keksiä uudestaan. Mutta mitä tulee moniin japsiropeihin, niiden joukossa tämä peli osoittaa että Tales sarja on sieltä parhaasta päästä ja mahdollisesti Final Fantasyn vahvimpia haastajia.

 

Tyypillistä fantasiamättöä vaihtuvissa ympäristöissä ja runsaalla määrällä tarinaa

Fantasiamaailmana Dahna on todella hyvä keskiaikaisena kokonaisuutena ja tarjoaa paljon aikakaudelle tyypillisiä ratkaisuja. Sitten kun tähän lisätään Renan futuristiset vaikutteet, tulee kokonaisuudesta tavallaan todella Final Fantasy tyylinen, pysyen kuitenkin samalla aikaa omanlaisenaan kokonaisuutena. Koska peli on jaettu useaan eri alueeseen jotka kaikki eroavat melko merkittävästi toisistaan, pysyy mielenkiinto pelissä yllä todella hyvin ja tarinan erinomainen rytmitys vain lisää kiinnostusta kokonaisuutta kohtaan. Lisäksi mielenkiinto pysyy korkealla, koska siirtyminen paikasta toiseen on tehty todella vaivattomaksi ja nopeaksi pikamatkustuksella.

Tapa jolla Tales of Arise tarjoaa lisää sisältöä tarinallisessa mielessä tulee vapaaehtoisten keskuteluiden kautta jotka tapahtuvat sarjakuvamaisella tavalla. Ajoittain tulee hetkiä kun pelaaja voi pysähtyä ja pelihahmot puhuvat jostakin mitä on juuri tapahtunut, tai jota milloin kukin on ajatellut. Yleensä nämä pätkät ovat kuin tapa vastata pelaajalla mahdollisesti oleviin kysymyksiin ja samalla aikaa kertoa vähän lisää pelihahmoista. Sarjakuvamainen tyyli korostuu siinä että näissä hetkissä tulee erilaisia ruutuja joissa milloin mikäkin hahmo puhuu ja kaikki on ääninäyteltyä, mikä on enemmän kuin hyvä asia. Ajoittian ääninäyttelystä nimittäin luistetaan ja tekstitulvamenneisyys nostaa päätään. Yleensä tällöin on kyse sivutehtävistä, mutta siltikin tuntuu että tämä on pienimuotoista laiskuutta tai pihtailua koska valtaosa pelistä on täysin ääninäyteltyä. Monesti pelihahmot juttelevat keskenään samalla kun pelaaja liikkuu paikasta toiseen, mikä kannustaa monesti hidastamaan sen verran että keskustelu käydään loppuun ennenkuin vaikkapa taistelu alkaa. Keskusteluja käydään myös leiriydyttäessä, jolloin pelaaja voi voimistaa tiettyjen hahmojen suhteita valitsemalla kenen kanssa milloinkin haluaa keskustella vähän enemmän. Leiriytyminen onkin yksi tärkeimpiä tarinapisteitä, koska tällöin voi myös muistella niitä keskusteluja joita on aiemmin käyty ja näihin kuuluvat myös ne, joita ei välttämättä silloin oikeaan aikaan huomannut käydä.

Tietyt ärsyttävyyden pelissä on, mutta ne ovat aika pienimuotosia. Eräs asia mikä toistuu todella nopeasti, on se sama mikä monissa muissakin peleissä tulee vastaan, nimittäin se miten nopeasti pelihahmojen läpät alkavat toistaa itseään taistelussa. Tietyt repliikit kuulee helposti puolisen tusinaa kertaa jos käy läpi useampia taisteluja putkeen ja siihen alkaa nopeasti kyllästyä. Vastaavaa on FF sarjassa ja muissakin ollut vaikka kuinka paljon, mutta kyllä sitä alkaa väkisinkin toivoa että tähän löytyisi jokin helppo ratkaisu. Kuten se että pelihahmot olisivat ihan vain hiljaa. Sitten on tietysti tämä tekstitulvaratkaisu joka ajoittain nostaa päätään, mutta koska päätarinassa sitä ongelmaa ei ole, on sekin melko pienehkö ongelma. Monet sivutehtävätkin nojaavat vähän tähän täyteratkaisuun jossa sivutehtävillä ei tunnu olevan mitään isompaa virkaa eivätkä tehtävät ole juuri koskaan mitään erikoista. Tapa vihollisia, kerää aineita tms.

 

Hyvin tyypillinen JRPG, mutta erottuu edukseen

Pelin yhtenäisyydet Final Fantasy sarjan kanssa tulevat vastaan erittäin selvästi vähän joka paikassa ja vielä enemmän kun tätä vertaa näihin moderneimpiin FF sarjan peleihin. Tales of Arise on ehkä kaikista läheisin Final Fantasy VII Remaken kanssa, vaikka siinä on myös paljon samankaltaisuuksia Final Fantasy XV:n kanssa. Pelissä on mukana paljon sellaisia ideoita jotka ovat tuttuja monista muistakin peleistä ja ehkä selvin näistä on FFXV:stä tuttu ruuanlaitto. Leiriydyttäessä porukka voi valmistaa ruokaa ennen nukkumaanmenoa ja eri ruuilla on erilaisia bonuksia kuten lisää hyökkäysvoimaa, enemmän esineitä taisteluista ja muuta vastaavaa. Ruoka-annokset vaativat tiettyjä raaka-aineita joita kentistä löytyy vaikka kuinka paljon ja nämä palautuvat aika nopeasti takaisin kun pelaaja poistuu alueelta ja tulee nopeasti takaisin. Bonuksien kanssa tilanne on vähän niin ja näin koska ne oikeasti hyvät bonukset tulevat saataville aika myöhään pelissä ja valtaosan ajasta bonukset ovat aika mitäänsanomattomia, kun taas FFXV:ssa ne olivat paikoin aika selkeitä, tai ainakin muistikuva on sellainen.

FFVII Remake on kuitenkin se peli joka tästä tulee paljon enemmän mieleen, juurikin toiminnallisessa mielessä. FFVII Remake on paljon FFmaisempi kokonaisuus koska aikaa voi hidastaa kun valitsee hyökkäyksiään, mitä tässä pelissä ei ole. Mutta hahmojen vaihtelu lennossa onnistuu ja jokainen hahmo on todella omanlaisensa, omilla hyökkäyksillään ja toisin kuni FFVII Remakessa, tässä pelissä jokaisella on täysin omat varusteensa ja taktiikkansa, he jakavat vain käytettävät esineet, kuten parannustarvikkeet. Vaikka Tales of Arise tuntuukin todella samanlaiselta kuin Final Fantasy VII Remake, niin tyylillisesti pelit ovat todella erilaisia. Tales of Arise on värikäs fantasiatarina todella animemaisella otteella ja jrpg tyylisillä ratkaisuilla jotka saavat sen muistuttamaan todella monia muitakin genren pelejä. Toiminnallinen ote vain tuo omalla kohtaa vahvasti mieleen noin vuotta aiemmin ilmestyneen FFVII Remaken.

Monissa muissakin JRPG tarinoissa on samanlaisia ratkaisuja kuin tässäkin. Pelkästään pelin roistohahmot ovat juurikin sellaisia mitä tulee vastaan lähestulkoon kaikissa genren peleissä, joskus enemmän ja joskus vähemmän kliseisellä toteutuksella. Mukana on sellainen äänekäs ylikarski pölkkypää, super cool edgelord sekä femme fatale. Tässä tapauksessa voisi sanoa että mitä myöhemmin roistohahmo tulee pelaajaa vastaan, sitä paremmin se on toteutettu sillä ensimmäiset roistohahmot eivät ole läheskään niin hyviä kuin myöhemmät. Sivuhahmojenkin kanssa monet jrpg ratkaisut näkyvät enemmän tai vähemmän, kuten myös päähenkilöissä. Päähenkilöt tosin on tehty poikkeuksetta erittäin hyvin ja jokaisella on roolinsa isossa kokonaisuudessa ja jokainen on joukosta hienosti erottuva. Eikä sovi unohtaa sitä silkkaa jrpg pelleilyäkään johon kuuluvat ne deux ex machina tyyliset käänteet ja viime hetken kikkailut joilla vedetään matto pelaajan jalkojen alta. Ei sitä parasta mahdollista tarinankerrontaa vaan halpaa kikkailua. Toisin sanoen juuri sitä mitä tälläisiltä peleiltä voi melkein poikkeuksetta odottaa.

 

Sarjansa parhaimmistoa, vaikka se ei paljoa kerrokaan

Tales of Arise on hyvin tyypillinen JRPG, mutta pääasiassa vain niillä hyvillä tavoilla, vaikka kokonaisuudessa onkin paljon paikoin kiusallisia hetkiä, todella japanilaista dialogia ja tyyliratkaisuja jotka eivät suoraan nappaa, kuten hahmojen oudot äännähdykset ja tapa jolla dialogia paikoin pakotetaan turhankin paljon ilman oikeasti pätevää saati luontevaa syytä tai tapaa. Jotkut hahmot ovat myös turhankin animetyylisiä sillä yliampuvalla ja lähestulkoon turhauttavalla tavalla. Tässä suhteessa peli paranee hieman edetessään mutta ei tästäkään päästä missään kohtaa todella pois. Pelin rytmitys sentään on todella hyvä mikä pitää pyörät pyörimässä ja pelaaja voi aika vapaasti päättää että kuinka paljon lisää materiaalia haluaa kuulla päätarinan lisäksi, koska vapaaehtoiset keskustelut ovat juurikin sitä, vapaaehtoisia.

Tarinaa kokonaisuudessa on valtavat määrät joten jos aivan kaiken haluaa kuulla ja kokea, voisi sanoa että pelin 50 tuntia lähentelevästä kokonaisuudesta aika iso osa on puhtaasti katseltavaa. Välillä kaikki on toteuttu ns. Pelianimaatiolla ei ole loppuviimeksi mitenkään valtavaa osaa kokonaisuudesta sillä ison palan ottavat myös nämä sarjakuvallisemmat pätkät joissa hahmot puhuvat milloin mistäkin. Nämä ovat kaikki tehty erittäin hyvin, mutta kun mukaan tulee vielä selviä animepätkiä, alkaa tuntua että pelissä on selvästi tehty tiettyjä oikoteitä jotta päästään niin sanotusti halvemmalla. Koska näistä kolmesta osa-alueesta jokainen on tehty todella hyvin, ei ole syytä valittaa, mutta on silti jotenkin outoa että pelissä ei tunnu olevan sellaista selvää johdonmukaisuutta siinä että mikä on animepätkän arvoista sisältöä. Jos tätä kokonaisratkaisua vertaa sarjan aiempiin peleihin, niin sanoisin että tämä ei ole suoraan parempi tai huonompi ratkaisu kuin vaikkapa Zestrian oma metodi, joka oli ihan ok sekin. Tämän kanssa tyylikkyys on vähän parempaa ja pelistä tulee vähän sellainen vaikutelma että siihen olisi panostettu enemmän, mutta tämä voi juurikin johtua siitä että sarjakuvamaiset ruudut toistensa perään tekevät tarinankerronnasta vähän elävämpää.

Mitä tulee toimintaan, siinä mielessä peli on joka tapauksessa kehittynyt juuri oikeaan suuntaan ja kehittyy pelin edetessä tarpeeksi verkkaisesti että siinä pysyy kyllä perässä. Toiminnallisessa mielessä Tales sarja on kehittynyt paljon johdonmukaisemmin kuin Final Fantasy sarja, sillä Tales pelit eivät ole FF sarjan tavoin menettäneet sitä identiteettiä joka todella erotti ne joukosta aikoinaan. Tales sarja ei ole FF sarjan tavoin koskaan erottunut joukosta ja on monesti vaikuttanut hyvin samankaltaiselta Dragon Quest sarjan kanssa. Mutta Arise on hyvä esimerkki siitä, miten peli onnistuu erottumaan joukosta isona kokonaisuuta. Ei pelkästään taistelun tai tarinankerronnan kanssa, vaan molempien.

Koska Tales peleistä ei kovin montaa tule erityisemmin mieleen, on haastavaa sanoa että kuinka hyvin tämä pärjää vertailussa muita vastaan, mutta monesti tälläisissä peleissä nämä uudemmat pärjäävät aika hyvin jos ne vain on tehty hyvin ja tämä on tehty hyvin sekä toiminnallisesti että tarinallisesti. Kun vertaa vaikkapa Zestiriaan tai Eterniaan, niin kyllä Arise on molempia parempi kokonaisuus ja kannustaa kyllä tutustumaan myös aiempiin peleihin sarjassa, joskin heti kun ääninäyttely putoaa pois, voi se olla vähän haastavampaa, kuten on myös FF sarjassa. Tosin kyseisen sarjan kanssa ehdin pelata useita vanhempia pelejä ennen uudempia.

---

Yhteenveto

Arise on jo kuudestoista Tales sarjan osan ja täysin oma kokonaisuutensa omilla ideoillaan ja tyyleillään. Pelattavuudessa on paljon tuttua juttua mikä oitis muistuttaa useampaa aiempaa sarjan peliä, päälimmäisenä Zestiriaa. Kaksi päähahmoa ovat todella hyvin tehtyjä, pelimaailmassa on hyvä idea ja tarina etenee hienosti ja toiminta on toteutettu erittäin hyvin. Tiettyjä kiusallisia puoliakin löytyy, mm. todella japanilaisesta dialogista, mutta vahvuudet ovat heikkouksia suurempia. Tarina on hyvä, taistelu on todella mielekästä ja tekeminen ei kovinkaan äkkiä lopu. Tämä on ehdottomasti niitä parhaita Tales sarjan pelejä, mutta se ei välttämättä paljoa kerro koska yksikään peli sarjassa ei ole erityisen joukosta erottuva.

 

+ Hyvät päähenkilöt

+ Hyvin rakennettu fantasiamaailma

+ Mielekäs, monipuolinen ja hienosti kehittyvä toiminta

 

- Tietyt kiusalliset osat

- Pakotetut käänteet ja kliseinen kikkailu

- Paikoin selvästi enemmän katsottavaa kuin pelattavaa

 

Arvosana: 8,2

 

Mahtava