Grim%20stranding.jpg?1616966655

Posteljooni kuoleman rajamailla

 

Death Stranding on kiinnostava tapaus, mutta vääristä syistä. Hideo Kojiman uusi ylivertaisuusharha on korkeatasoisesti tehty, tarinallisesti kiinnostava tapaus joka on pelattavuudessa niin erityistä roskaa että se on omalla tylsyydellään ja puuduttavuudellaan kuin tarkoituksella tehty huonoksi peliksi.

 

 

 

Kuolo Kariutumassa

Pelintekijöiden Quentin Tarantino, Hideo Kojima, on yksi näitä pelintekijöitä jonka virheiden kanssa leikitään että niitä ei ole olemassakaan tai että ne ovat vain osa sitä tyyliä. Death Stranding on tästä erinomainen esimerkki. Se on, kuten monet Tarantinon elokuvatkin, täynnä jatkuvaa paskanjauhantaa milloin mistäkin aiheesta. Sisältöä on valtasti ja monella tavalla kokonaisuus toimii elokuvana merkittävästi paremmin kuin pelinä. Elokuvaa tästä paketista löytyy kymmeniä tunteja ja se on laadukkaasti toteutettua. Se sama ei kuitenkaan päde pelattavuuteen ja Death Stranding on helposti yksi tylsimpiä pelejä pitkään aikaan. Kokonaisuus on todella yliarvostettu ja sen monia heikkouksia pyritään sivuuttamaan, vain koska tekijänä on Kojima, jonka tyyliä täytyy arvostaa. Death Stranding on tapaus jossa on monia hyviäkin asioita, mutta niiden muutamien hyvien puolien vuoksi kaikkea sitä muuta roskaa on hyvin vaikeaa sietää.

 

Postimies Sami: Tylsyyden sanansaattaja

Peli alkaa kun päähenkilö, posteljooni Sam Porter Bridges (Norman Reedus) on suorittamassa tuttuun tapaan yhtä keikkaansa. Sitten, hyvin napasti alkaa tapahtua todella kummia juttuja, jotka tosin ovat tässä maailmassa arkipäivää. Monien eri asioiden selittämiseen menisi niin paljon aikaa, että on turha edes vaivautua, koska lopputuloksena olisi sekava häröpallo josta lukija ei saa välttämättä paljoakaan irti, pelatessakin kaikki alkaa avautua vasta vähän ajan päästä ja silloinkin pitkällisellä selostuksella, jota kuorrutetaan loputtomalla paskanjauhamisella kun jokaisella hahmolla on "tikusta asiaa". Pääajatus on kuitenkin siinä, että lopulta Sam päätyy tekemään yhteistyötä vähän kyseenalaisten ihmisten kanssa jotka edustavat hajoavan Amerikan hallitusta ja vallanpitäjiä ja joihin Samilla on varsin paljon liitoksia. Amerikan ensimmäinen, ja viimeinen, naispresidentti Bridget Strand on kuoleman porteilla. Terroristit, kärjessä enigmaattinen Jokeri vivahteinen ja supervoimainen jumaluuskompelsinen Higgs (Troy Baker), ovat kaikkialla. Sam näkee unia/näkyjä/muistoja toisesta salaeräisestä miehestä (Mads Mikkelsen) josta pelin edetessä muodostuu ylivoimaisesti se kiinnostavin hahmo koko pelissä. Tehtävien ohessa Sam tapaa joukon toinen toistaan erikoisemmin nimettyjä hahmoja, jotka auttavat häntä hänen matkallaan läpi Amerikan. Kokonaisuudessa on niin paljon muuttujia, erilaisia yksityiskohtia ja selitystä vaativia puolia, että vaikeaselkoinen tapaus on kyseessä, varsinkin kun kaiken taustalla on sanaleikkimäinen Death Stranding, maailmanlopun alkusoitto. Niin ja jos meno ei vielä ole tarpeeksi outoa, Sam joutuu kantamaan mukanaa säiliössä olevaa napanuoran päässä olevaa vauvaa. Sitä voi hetken miettiä ilman enempää kontekstia.

Tehtävänä pelissä on luoda yhteys läpi Amerikan, mikä tapahtuu toimittavalla lähetyksiä pitkien matkojen päähän, yleensä jalan. Siinä ohessa luodaan yhtenäinen tietoverkko kattamaan koko manner joka sitten yhdistää hajonneen kansakunnan. Harmillista vain on se, että prosessi on kaikkea muuta kuin kiinnostava eikä siitä saada paljoakaan irti. Paikasta toiseen eteneminen on hidasta ja kun mukaan heitetään kaikki mahdollisuudet Kojiman kehittämät outoudet, jotka tavallaan luovat hyvin kiinnostavan tarinallisen kokonaisuuden, samalla aikaa tekevät pelaamisesta erittäin rasittavaa sontaa, jota on hyvin vaikeaa sietää, koska tarinallisestikin peli etenee erittäin hitaasti. Siis pelattavaa ja katsottavaa tässä pelissä on kymmeniä ja taas kymmeniä tunteja. Ongelmallista tässä kaikessa vain sattuu olemaan se, että Death Stranding on merkittävästi parempi elokuva, kuin peli. Elokuvallisessa mielessä kokonaisuus on kuin vähän pitkäveteinen, mutta siltä hyvin tehtyä minisarja, kun taas pelillisessä mielessä, kyseessä on monien huonoimpien sivutehtävien nostaminen päätehtäväasemaan, josta ei ole saatu mielekästä tekemälläkään.

Yksi pelin ideoita on lisäksi luoda kokonaan uusi genre. Itse kutsuisin sitä "Yhteisö peliksi" jossa kaikki pelaajat voivat auttaa toisiaan eteenpäin, mutta en nyt suoraan kutsuisi sitä uudeksi ideaksi. Tietysti nyt siihen panostetaan isolla rahalla, mutta onko se kaiken vaivan arvoista, ei omasta mielestäni. Kyllä se yhteisöllisyys näkyy, mutta se ei kanna, koska loppuviimeksi kyse on aina siitä, että onko peliä mielekästä pelata ja onko se hauskaa? Death Strandingin tapauksessa vastaus on valtaosan ajasta jyrkkä; Ei. Tämä on vaikea kokonaisuus selittää sillä samalla aikaa kun pelistä voi sanoa, että siitä ei ole syytä maksaa täyttä hintaa, eikä edes puolta hintaa, niin samalla aikaa sen kanssa voi todeta, että kyseessä oli peli, josta saa sen todellisen käsityksen vasta, kun sitä on itse pelannut. Tylsä peli on joka tapauksessa kyseessä, vaikka se onkin hyvin ainutlaatuisella tavalla tylsä. Itse en kuitenkaan siihen rahaa käyttänyt ja toivon ettei kovin moni muukaan.

 

Tarina kiinnostaisi...

Pelin helposti vahvin osa on sen tarina, kaikessa monimutkaisuudessaan. Mutta vaikka tarina onkin hyvä, niin se ei ole täydellinen. Lopussa on muutama todella typerä käänne, jotka kuin korostamalla korostavat pelin huonoimpia hahmoja ja heikentävät parhaita hahmoja. Niin moni asia tarinassa kuin huutaa sitä, että siinä on hukattu niin paljon mahdollisuuksia. Mutta aika monestihan se lopetus jättää toivomisenvaraa. Se mikä tosin ei jätä toivomisenvaraa, ovat monet isot tilanteet, yllätykset ja käänteet joita pelissä riittää, puhumattakaan siitä, miten paljon muutamiin hahmoihin on todella panostettu. Itse en olisi varmaan vieläkään kiinnittänyt mitään huomiota peliin, mutta kun mukana on niin isoja nimiä kuin Mads Mikkelsen ja Troy Baker, niin kyllä tämä oli pakko katsoa, varsinkin kun tässä pelissä Troy Baker on mallinnettu täysin ja hän on vielä pahiksena. Kyllähän mukana on muutamia muitakin varsin isoja nimiä aina elokuvaohjaaja Guillermo Del Torosta ja viimeisimmästä Bond tytöstä, Lea Seydouxista alkaen.

Varsinkin Mads Mikkelsenin kohdalla tulee huomattua että se mitä hahmosta oletti alunperin, trailerien perusteella ajatteli ja teki johtopäätöksiä, oli hyvin hämäävää ja tähän hahmoon, on panostettu tavalla joka tuo monet tämän tanskalaisnäyttelijän taidot erinomaisesti esille. Mads Mikkelsen on yksi niitä näyttelijöitä, joka on erinomainen, riippumatta siitä onko hän hyvä vai paha, onko hän toiminnassa vai draamassa, hän osaa muuntautua ja hän osaa näytellä. Death Stranding ottaa tästä irti todella paljon sillä Mikkelsenin mysteerihahmo esiintyy pelissä monenlaisella tavalla. Ensin hän on lähinnä flashback tyylisissä tilanteissa isällinen hahmo joka on yhdessä hetkessä joulupukki, toisessa hetkessä opettaja ja kolmannessa humalassa. Sitten aivan äkkiä hän tuleekin todellisuudessa vastaan sotilaana, painajaismaisessa tilanteessa. Onko tämä Clifford Unger Samin mielen tuottama illuusio, Death Strandingin airut vaiko taas yksi supervoimainen ihminen maailmassa. Puhumaatkaan siitä, että onko hän uhka vai mahdollisuus?

Troy Baker on toinen iso osa tarinaa ja hänen hahmonsa on yksi näitä, jonka kanssa pelleily, kikkailu ja leikkiminen on viety niin pitkälle, että alkaa olla kyseenalaista että onko se enää edes hauskaa. Higgs on kuin Jared Leton Jokerimainen ilmestys monilla omalaatuisuuksillaan joita ei suoranaisesti selitetä. Higgsillä on supervoimia joista yksi näkyvimpiä on Marvelin Painajaisenkin käyttämä teleporttaaminen, mikä tekee hänestä aika ylivoimaisen. Pääroistona Higgs toimii yllättävän hyvin, mutta monissa kohdissa tuntuu että Higgsin voimia äkisti ilman selkeää selitystä rajoitetaan, vain jotta hänet voitaisiin nujertaa tai että Sam on niin hönö, että antaa Higgsin pääroistokliseisesti puhua ja puhua, siinä toivossa että tämä selittäisi pahan suunnitelmansa auki. Kojima tyylinen jatkuva höpöttäminen tuntuu monesti niin ylivedetyltä että kaikki loogisuus katoaa täysin ja epärealistisuus nousee pääosaan. Mutta se ei silti poista sitä tosiseikkaa, että hyvin tehty hahmo Higgs kuitenkin on ja iso syy siihen on se, että Troy Baker tuntuu olevan tässä kohtaa todellakin oma itsensä ja saa pelleillä juuri niin paljon kuin haluaa.

Monien muiden sivuhahmojen kohdalla tilanne on paljon ristiriitaisempi. Siis Lea Seydouxin esittämä Fragile on hyvin tehty ja kiinnostava hahmo ja Guillermo Del Toron näköinen Deadman myös, mutta tämä nimikikkailu alkaa mennä kunnolla yli Die-Hardmanin kanssa, joka ei edes ole kovin hyvä hahmo ja johon kyllästyy hyvin äkkiä. Myös pelin "neito pulassa hahmo" Amelie on vähän kyseenalainen, mutta toimii varsin hyvin, varsinkin isossa kokonaisuudessa, vaikka onkin osana monissa tilanteissa jossa realistisuus on vain tiellä. Pääosassa oleva Norman Reedus on hyvin mitäänsanomaton tyyppi ja Sam on rooli, jonka lähemmäs kuka vain olisi voinut tehdä. Reedus nyt kanavoi Walking Deadin Darryl Dixonia minkä ehtii, tuhisee, murisee ja mulkoilee ympäriinsä eikä tykkää koskea ihmisiin. Vähän väliä hän myös suoraan v*ttuilee pelaajalle, mikä ei nyt tee häntä kohtaa mitään palveluksia. Siis kyllähän hänet on sääty näyttämään aika badass hahmolta, mutta useasti tuntuu että paremminkin tämä olisi voitu roolittaa.

 

 

Mads%20Mikkelsen%202.jpg?1616966352

Mads Mikkelsen on pelin harvoja oikeasti hyviä asioita

 

 

...mutta pelattavuus ei kanna

Pelattavuus on tietenkin se iso juttu, koska sehän on se osa jossa pelaaja oikeasti tekee jotakin, sen sijaan että vain katselee. Se on lisäksi pelin heikoin osa. Pelattavuudessa Death Stranding, on tylsä pelata, se toistaa itseään erittäin nopeasti ja puuduttaa/turhauttaa uudestaan ja uudestaan. Puhumattakaan että pitkäveteisyyden lisäksi opeteltavaa on aivan tuhottomasti ja monet lisämausteet mitä peliin on hirviöiden kautta tuotu mukaan, ovat pelkkiä hidasteita jotka tekevät jo valmiiksi turhauttavasta pelistä vielä turhauttavamman. Hideo Kojima on pakostakin halunnut trollata pelaajia ja luoda mahdollisimman tylsän pelin, vain näyttääkseen että kyllä pelaajat osavat p*skaa jos hän sitä myy ja mukana on astetta maineekkaampia nimiä.

Pääosassa pelaamista on tavaran kantaminen, eli kyseessä noutotehtävä (fecht quest) joka oitis on yksi niitä sivutehtäviä monissa muissa peleissä joka ei useinkaan ole mitenkään hauskaa ja jota ärsyttävämpiä ovat lähinnä saattotehtävät (escort quest) joita tässäkin pelissä tavallaan on. Mekaniikoiltaan idea on siinä, että Sam pystyy kantamaan tietyn määrän tavaraa tehokkaasti ja kun tavaran määrä lisäntyy niin tehokkuus laskee. Kun roinaa on todella paljon, niin Sam liikkuu hitaasti ja voi mennä nurin tasaisellakin maalla. Kaatumiset ja vastaavat vaurioittavat lastia ja lastin on pysyttävä tietyntasoisena, jotta tehtävä onnistuu. Lastia Sam kantaa pääasiassa selässään ja kun lastia on paljon, niin kuorma on aikamoinen torni, joka puolestaan tekee kulkemisesta haastavampaa myös siksi, että heilahdukset voivat herkästi kaataa, minkä seurauksena lasti leviää ympäriinsä. Tavaraa myös kantaa kiinnitettuna Samin asuun, mikä helpottaa huomattavasti ja tasapainoittaa ja viime kädessä myös käsinkantaminen on mahdollista, mutta rajoittaa Samin toimintaa.

Maasto pelissä on harvoin tasaista ja pienetkin kivet horjuttavat todella helposti. Ylä- ja alamäet tuovat omanlaisensa lisähaasteen puhumattakaan rotkoista joilta laskeutuminen vaatii usein tarvikkeita. Tämän lisäksi erilaiset joet tuovat haasteita, riippuen siitä, kuinka syviä ne ovat tai kuinka kova virtaus on. Näissä kohdissa peliä Samin varusteet korostuvat ja nousevat hyvin arvokkaiksi. Tikapuut auttavat nousemaan mäkiä ja toimivat siltoina kun ylitetään jokia tai rotkoa. Köysi taas auttaa laskeutumaan ja nousemaan. Tietyssä vaiheessa peliä Sam saa myös aseita, sillä terroristit vaanivat ympäristössä, hirviöistä puhumattakaan. Pelissä kannustetaan hiippailuun kun vastassa on hirviöitä ja taisteluun kun vastassa on ihmisiä. Kumpikaan näistä ei ole erityisen hyvin tehtyä settiä koska hiippailu on turhauttavan hidasta ja jos hirviöt sitten kumminkin näkevät, niin meno muuttuu vielä hitaammaksi ja turhauttavammaksi. Ihmisvihollisten kanssa yksi todella tyylikäs veto on lyödä vihollisia kantamallaan salkulla naamaan, mutta kyllä Samilta nyrkkitappelukin onnistuu, mutta ajoitukset voivat olal hyvin tarkkoja.

Pelissä on myös kehityssysteemi, sillä kun Sam suorittaa kuljetuksen loppuun, niin hän kehittyy. Hän jaksaa kantaa enemmän tavaraa, hänen jaksaa tehdä fyysisiä suorituksia pidempään tai hänen tasapainonsa kehittyy. Lepääminen on myös tärkeä osa palautumista ja lepohuoneessa Sam voi sitten peseytyä ym. mikä tosin on vasta alkua, sillä aika mielenvikaista settiäkin löytyy. Lisäksi tämä on se paikka missä Reedus sitten enemmän tai vähemmän v*ttuilee pelaajalle erilaisilla ja ilmeillä tai eleillä. Kunnes sitten taas lähdetään tien päälle jatkamaan sitä puuduttavaa eteenpäin kävelyä, horjahtelua ja jatkuvaa tavaroiden siirtelyä. Erityisen raivostuttavaa tässä kaikessa on vielä sekin, että jokaisen kuljetuksen lopussa tulee vastaan niin paljon tilasto- ja valikkopornoa että sen kaiken haluaisi vain suoraan ohittaa, mutta ei pysty. Vastaanottajat höpöttämät ikuisuuden ja erilaisia tilastoja on vaikka kuinka paljon, joka... ainut... kerta.

 

Laadukkaasti tehtyä roskaa

Jos pelattavuudesta haluaa jotakin positiivista nyhtää, niin ainakin se näyttää hienolta ja erilaisia työkaluja ja varusteita saa käyttöönsä aika paljon, mutta se ei pelasta kovinkaan paljoa, koska kaiken sen alla, on edelleen se turhauttava peruspelattavuus lukuisilla eri valikoilla sun muille roippeilla jotka tuovat ehkä vaihtelua, mutta mihin, siihen tylsään puurtamiseen josta on mielekkyys kaukana. Death Stranding ei ole rikkinäinen peli, se on vain tekemällä tehty huonoksi peliksi, jossa on sentään jotain omia juttuja ja ideoita, mutta jossa tietyt asiat toistuvat uudestaan ja uudestaan ollen mukana vain hidastamassa menoa. Kymmenennen toimituksen jälkeen ei enää kiinnosta että mitä asiaa vastaanottajalla on, koska se on vain täytettä.

Positiivista on sentään se, että pelimaailma jaetaan muiden pelaajien kanssa. Tämä näkyy pääasiassa siten, että ympäristössä on valmiina tikkaita, köysiä, siltoja ja muuta vastaavaa jota muut pelaajat ovat yhdessä ja itsekseen rakentaneet ja jättäneet auttamaan muita posteljooneja. Tämä on yksi oikeasti omanlaisensa juttu mitä tässä pelissä on ja kyllä se tavallaan tuo peliin sellaisen oikeasti omanlaisensa vivahteen. Samalla tavalla kuorma, jota muilta pelaajilta on pudonnut tai jonka he ovat joutuneet jättämään, on kerättävissä maastosta ja toimitettavissa perille. Ideat eivät ole suoranaisesti huonoja, mutta toteutus on niin yksitoikkaista että siinä on hyvin vaikea saada mitään irti ja monet osat jotka on tarkoitettu lisähaasteeksi, saavat jo valmiiksi tylsän pelaamisen tuntumaan hyvin puuduttavalta.

Itse en ole edes täysin varma että oliko tämä peli nyt floppi vai ei? Sellaisen käsityksen olen saanut, että se ei myynyt odotetusti ja oli pettymys. No, se oli ansaittua, koska Kojima fanit ovat ne jotka nyt ostavat mitä tahansa roskaa Kojima myy, mutta omalla kohdalla voin vain todeta, että on hyvä asia että floppasi, sillä se nyt tuntuu olevan ainoa tapa jolla julkaisijoille ynnä muille menee perille, että Hideo Kojima kulttiomaisista seuraajistaan huolimatta, aina kuse hujanaa.


Yhteenveto

Death Stranding peli, jonka hyviä puolia joutuu monesti todella kaivelemaan esiin. Tämä on helposti yksi aivan liian yliarvostettu tapaus jonka kanssa hyvin monet joko ovat täysin sokeita monille heikkouksille, tai sitten ovat vain kyvyttömiä nostamaan niitä esille, koska kyseessä on Hideo Kojiman tekemä peli. Suoraan sanottuna Death Stranding on tylsä, puuduttava ja itseääntoistava kokonaisuus jonka suurimpana vahvuutena on varsin hyvin tehty tarina jota tähdittävät monet varsin maineekkaat tähdet kuten Mads Mikkelsen ja Troy Baker. Tarina yksin ei kuitenkaan pelasta kokonaisuutta jonka pelattavuus on kaukana mielekkäästä.

Death Stranding yrittää monia varsin hyviä ideoita yhteisöllisyydessä, mutta ne pienet valonpilkahdukset eivät vain näy tälläisessä pelissä, joka on aika helppoa luokitella selvästi huonojen pelien joukkoon, vaikka siinä hyviäkin puolia on. Niitä huonoja puolia vain sattuu olemaan paljon enemmän.

 

+ Mads Mikkelsen, Troy Baker...

+ Tarina ja sen monet kiinnostavat nyanssit

 

+/- Parempi elokuva kuin peli

 

- Hyvin puuduttava ja tylsä pelattavuus

- Aivan liikaa toistoa aivan kaikkialla

- Etenee todella hitaasti ja hukuttaa opeteltaviin asioihin

 

Arvosana: 2,9

 

Heikko