Next Fest on tapahtuma Steamissa jossa pääsee tutustumaan tuleviin peleihin, pääasiassa demojen kautta. Vastaavaa on tullut vastaan aiemminkin ja omalla kohdalla, tämä on ehkä se kaikista mieluisin Steamin tapahtumista.
Viime vuonna tässä samassa demojuhlassa kohdalle osuivat mm. Slay the Princess, Steam & Cinder ja En Garde joista jokainen on yhä toivelistalle (muistilistalla) odottamassa hyviä alennuskia.
Satoja demoja, joista on valittu muutamia joista on sitten keksitty vähän enemmän sanomista ja nopeasti tehty pari mainintaa jokusesta, joista ei keksinyt kovin paljoa sanottavaa, mutta halusin silti hieman nostaa kymmenistä ja taas kymmenistä pelatuista peleistä jokusia vähän esiin.
Lisäksi, kun nyt tulee kokeiltua paljon demoja, niin demon täytyy oikeasti pystyä osoittamaan olevansa ajankäytön arvoista aikaa, joten demo ei jollakin tavalla nappaa 5-15 minuutissa, niin se todennäköisesti tuli sitten sivuutettua aika nopeasti.
Steamin laskujen mukaan kävin läpi 878 demoa, enemmän tai vähemmän selaillen, mutta olisiko ollut arviolta pari sataa joita tuli pelattua ja nyt käytän termiä pelattua hyvin heiveröisesti, sillä tähän laskentaan sisältyvät kaikki ne demot jotka asensit ja aloitin, vaikka olisin sitten lopettanut parissa minuutissa, koska jotkut demot olivat ihan täyttä kuraa ensimmäisistä askelista ja jotkut niin heikkolaatuisia, että niitä ei pystynyt pelaamaan ollenkaan, tai sitten ei todellakaan viitsinyt tuhla aikaa vaikka "teaseri" kuinka houkuttelevalta näyttikin.
Moni kiinnosti, mutta ei sitten napannutkaan kun demon sai alulle
Joissakin tapauksissa nimen perusteella latasin demon, miettimättä sen enempää (sokkona sisään => Yllätä minut) ja joissakin katsoin vähän aikaa pelikuvaa, mikä sitten tavalla tai toisella vakuutti.
Kemono Heroes
- Yksi peli joukosta jota tekisi mieli korostaa enemmänkin mutta josta ei keksi erityisen paljoa sanottavaa. Nopeatempoinen, näyttävä ja värikäs toimintatasohyppely. Ehdottomasti yksi parhaita pelattuja demoja joka nappasi paljon paremmin kuin ajattelin, kun luin pelin nimen.
Unknown Presence
- Kauhutunnelmaa mutta yksi niitä pelejä joka ei vain tuntunut toimivan, joten melko lyhyeen jäi sekin pelailu.
Leaf Blowing Simulator
- Tämä ei ole mikään Powerwash 2. Tässä on yksi iso ongelma ja sitä kautta koko demo ei napannut. Lehtipuhaltimessa ei ole voimaa, vaan tämä puhallin on ihan täysi nuhapumppu joka puhaltaa vain, jos on ihan lehtien edessä.
Dragon Hop
- Spyron b-luokan alelaariversio. Pelattavuus on melko heikolla tasolla mikä on todella sääli. Uusia Spyro pelejä ei ole, niin siinä puutteessa vähän heikompikin kävisi, mutta tämä on kuin sekunda versio Enter the Dragonflysta.
The Dragonhood
- Hyvin kiinnostavan näköinen, mutta melko buginen ja epäselvä. Suuri pettymys koska vaikutti idealtaan erittäin hyvältä, mutta demo ei onnistunut selittämään ideoitaan tarpeeksi hyvin ja tuntui lähinnä sekavalta strategiakokonaisuudelta, eikä edes virheettömästi ohjelmoidulta sellaiselta.
This Magical Girl is a B*tch
- Lähinnä katsottavaa/kuunneltavaa/luettavaa, ei pelattavaa. Ei missään nimessä huono, sillä kaikki on ääninäytelty ja tyyliltään hyvällä tasolla. Ongelmana on lähinnä se, että pelattavaa tässä ei ole juuri nimeksikään ja automaatilla homma ei etene ihan niin saumattomasti kuin olisi suotavaa.
Kill Knight
- Nopeatempoista toimintaa, joka oli todella nopeasti nähty. Muuttujia on mukavasti mutta tämä on niitä tapauksia kun pelin flow ei ole se paras mahdollinen. Siis tätä viitsii kyllä pelata jokusen kerran mutta korkea vaikeustaso ei tee palveluksia.
Hannah
- Näytti ensin Little Nightmaresilta, Tim Burtonin ohjaamana, mutta ei ollut. Ohjattavuus ei kehuja kerää ja vaikka peli näyttää kivalta, niin se ei paljoa merkkaa kun muutoin peli on niin heikolla tolalla. Ei siinä ehdi kauhutunnelmastakaan merkittävästi nauttia.
Bulletmancer
- Ei huono idea, mutta melko mitäänsanomaton toteutus. Tämä on sellainen peli joka toimisi paremmin, jos se olisi merkittävästi nopeatempoisempi ja monipuolisempi, sillä tälläisenään, tämä on parin kymmenen sentin peli. Tai ilmaispeli.
The Witch's Redemption
- Näytti uskomattoman hyvältä, kunnes itse pelin sai auki ja tästä tuli nopeasti yksi valtava pettymys. Tämä on peli jossa on isot alueet, jotka ovat todella tyhjiä ja melko tylsiä. Pelihahmo ei näytä samalta kuin tarinapätkissä ja muutenkin pelin graafinen ulkoasu on paljon vaatimattomampaa jälkeä mitä luulisi. Samanlainen laatu tuntuu myös pelattavuudessa joka ei kerää mitään pisteitä. Peli on vähän liian lähellä Witcher ykköstä, kaikilla väärillä tavoilla.
Bravest Chicken
- Voisi olla koukuttava peli, jos rakentaisi ideaansa vähän enemmän, ennenkuin sukeltaa syvään päähän. Ideana hyppiä ylöspäin ja haittavaikutukset lisääntyvät nopeasti. Liian nopeasti.
Only Way is Down
- Hyvin samanlainen kuin äskeinen, mutta nyt mennään ylhäältä alas. Iso juttu tässä pelissä on Stray tyylinen idea jossa leikitään kissalla, mutta tämä on ihan sekundaa Strayn rinnalla. Tämä voisi olla oikein hyvä peli, jos ohjattavuuteen olisi oikeasti panostettu, mutta kissan ohjaaminen on todella surkeasti toteutettu.
Galaxy Burger
- Kiva idea, mutta toteutus on meni ihan reisille sillä kaikki ei ole niin selkeää kuin toivoisi ja peli on ulkoiselta tyyliltäänkin melko, hutera.
Sling-A-Thing
- Kiva idea tämäkin ja vaikka tämä peli toimii, niin melko äkkiä tuli vastaan piste, jossa mielekkyys loppui kuin seinään.
The Allure Of Wanton Cove
- HP Lovecraft tyylistä tunnelmaa visuaalisena novellina, joka ei kuitenkaan vain toimi. Sarjakuvana toimisi, mutta pelin tapauksessa olisi kiva jos olisi vähän enemmän oikeasti tekemistäkin.
Farewell North
- Tunteelliselta vaikuttava tapaus, jonka melko viimeistelemätön ja selvästi keskeneräinen pelattavuus kampittaa aivan täysin. Pelissä on kiinnostava asettelu ja lupaava alku, mutta ohjattavuus kaipaisi todella paljon lisää työtä ja hienosäätöä, että pelin parissa oikeasti viihtyisi.
Sauna of the DEAD
- Nimi nappasi, pelattavuus tuhosi, sillä pelaaminen ei ole erityisen hauskaa. Se on hidasta ja tylsää, joten tämä jäi hyvin nopeasti syrjään, vaikka se todella houkuttelevalta aluksi vaikuttikin. Pelkästään nimensä vuoksi.
Forbidden Fantasy
- Yhtään katsomatta että millainen peli. Lopputulos, ihan selvä aikuisviihdepeli ilman mitään pelillistä sisältöä. Mutta ääninäytelty joten se nyt on ainakin jotain.
Wild Bastards
- Suhteellisen kiinnostavan oloinen space western henkinen ammuskelu nokkelan näköisillä hahmoilla, mutta loppuviimeksi tästä ei kovinkaan paljoa kerrottavaa tullut mieleen.
I Am Your Beast
- Erittäin kiinnostava idea jossa pelataan huipputaitavaa erikoisjoukkojen entistä jäsentä, jonka rauhaa tullaan häiritsemään. Näyttää hyvältä ja idea toimii, ääninäyttelyäkin löytyy. Mutta loppuviimeksi ongelmana on melko epätarkka pelattavuus ja se, että tämä on aikapainepeli jossa pitää läpäistä kenttä mahdollisimman nopeasti. Mahdollisesti isoimpia pettymyksiä mitä vastaan tuli koska demo näytti todella hyvältä, mutta ei sitten lopulta tarjonnutkaan oikeastaan mitään mielekästä pelattavaa.
Stardust Demon
- Todella harhaanjohtava kansikuva sillä peli on todella paljon yksinkertaisempi. Mutta sanotaan että tiettyä nopeatempoista toiminta-asennetta on saatu mukaan, minkä kautta tämä ei ole huono peli, mutta ei myöskään mitenkään ihmeellinen. Tulee jokunen retropeli mieleen.
Grapple Dogs: Cosmic Canines
- Peruspätevää tasoloikkaa mutta ei oikein mitään sen enempää. Tälläinen tapaus josta ei keksi juurikaan mitään sanottavaa koska kovin paljoa ei tapahdu. Ihan kivan näköinen, mutta ei niin kivan näköinen että se jättäisi minkäänlaista merkittävää vaikutusta.
Tuttuja jatko-osia
Tails of Iron 2: Whiskers of Winter
- Ensimmäisen pelin tapainen kokonaisuus joten demo ei merkittävästi muuta mitään. Se mikä kuitenkin tekee tästä oitis kiinnostavamman, mitä ensimmäinen peli aikoinaan, ovat viholliset. Lepakot näyttävät merkittävästi tyylikkäämmiltä kuin sammakot ja muutenkin luminen pohjola on hienompi ympäristö. Mutta pelattavuudessa peli ei tunnu kehittävän juuri mitään.
Cat Quest III
- Sanotaan että ensimmäistä peliä merkittävästi kiinnostava merirosvoteemansa ansiosta, mutta ei välttämättä peittoa kakkospeliä. Joka tapauksessa pelattavuuden kautta peli on oitis erittäin tuttua settiä, joten mitään isompia muutoksia ei ole tehty. Asetelma ja teema ovat kuitenkin lupaavia joten ei ole epäilystä etteikö kolmas peliä olisi pelattavuuden tasossa hyvin pitkälti samaa laatua mitä pari aiempaakin olivat.
Tuo mieleen jotakin, monesti parempaa
Steel Seed – Stellar Blade
- Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä peli tuo mieleen Stellar Bladen, mutta Steel Seed on merkittävästi karkeampi kokonaisuus ilman mitään hienosäätöä, erityistä mielekkyyttä toiminnassa tai kiipeilyssä. Tämän demon kanssa tuli vastaan useampi bugi ja muutenkin ohjattavuus oli paikoin hieman kyseenalainen yksinkertaisissakin ratkaisuissa.
Iron Meat - Contra
- Ilmiselvä SNESin Contra nopeatempoisessa sivulta kuvatussa toiminnassaan ja graafinen tyylikin viittaa samaan suuntaan. Ei huono, vaan hyvin uskollinen sille, josta se ottaa selvästi paljon vaikutteita niin hyvässä kuin pahassakin.
Night Slashers - Streets of Rage
- Beat em up peli, mutta todella viimeistelemätön. Graafinen tyyli ei kerää mitään lisäpisteitä ja muutenkin kokonaisuus tuntuu paikoin hyvin kyseenalaiselta. Hyvä idea mutta tällä toteutuksella on parempi etsiä jokin toinen peli samasta genrestä. Vaihtoehtoja riittää.
Mirage Feathers - Space Harrier
- Nopeatempoinen ja värikäs peli jonka yhtenä merkittävänä heikkoutena tosin on se, että kokonaisuus on nopeasti melko sekava. Sanoisin että tämä olisi ollut hyvä tilaisuus kehittää Space Harrierin ideoita, mutta tämä on enemmänkin peli joka pyrkii vain tarjoamaan samaa.
Elise - Resident Evil
- Resident Evil vivahteet ovat selkeitä, mutta tällä modernilla tavalla, ei tankkikontrolleilla. Elisen ongelma tosin on siinä, että se on todella buginen, hyvin heikko ohjata ja pelata ja lisäksi tuntuu paikoin suoraan rikkinäiseltä. Pelihahmosta tulee mieleen Claire Redfield, mutta taso on melko ala-arvoista. Resident Evilin sekundaversio.
Undead Onslaught – Vampire Survivors
- Mahdollisesti paras Survivors tyylinen peli jota pelasin. Legendary Survivors oli suoraan rikkinäinen peli, kun taas Berserk High peruspätevä mutta vaatimaton ja Hell Survivors melko tylsä eikä edes hienon näköinen. Näiden kautta saa aika hyvän käsityksen siitä että mitä pelit aikovat tehdä ja Undead Onslaught nyt vain sattui olemaan se, joka teki tämän idean parhaiten. Melko selvästikin vielä.
Basureroes: Invasion - Megamania useammalla hahmolla
- Ensimmäinen demo jota pelasin Next Festissä. Ei huono, mutta melko mitäänsanomaton. Useampi pelattava hahmo on plussaa ja roistohahmon kautta Megamantyyli tulee vielä selkeäämin esiin.
Metal Suits - Broforce
- Useita erilaisia metallihaarniskoita useilla erilaisilla ideoilla. Tulee Broforce mieleen kun pääsee pelaamaan ninjaa, cowboyta ja vaikka mitä. Pääasiassa erittäin hyvin tehty kokonaisuus jota harkitsin jopa toivelistalle, koska on yksi niitä pelejä joka ehdottomasti toteutti ideansa laadukkaasti pelattavuudessa ja ulkoasussaan. Tietyillä tavoilla melko sekava tosin, mutta siitäkin huolimatta aika mielekäs.
Bō: Path of the Teal Lotus - Hollow Knight
- Yhdessä Voidwroughtin kanssa näistä tulee vahva Hollow Knight fiilis. Voidwroughtista enemmän sillä se on lähes selvä kopio Hollot Knightista, mutta pelinä tämä on parempi sillä Voidwrought menee oitis metroidvaniatyyliin kiinni kun taas Bo sentään hieman rakentaa itseään. Kumpikin näyttää hyvältä ja toimii hyvin.
Bane Murrain – Hauska Doom-like
- Eräs todella lupaavalta vaikuttava peli, puhtaasti huumorin kautta. Tästä pelistä tulee nopeasti mieleen Doom, mutta värikkäämpi ja merkittävästi huvittavampi. Huumori toimii ja toiminta on veristä, mutta samalla aikaa on selvää että puhtaasti pelattavuudessa olisi vielä hienosäädölle tarvetta.
Toimintaa ja tasohyppelyä humoristisessa ympäristössä
Voi herran jumala, tai Musketöörin suunnaton tussari
Sacre Bleu
Aluksi ajattelin että tämä on jokin puolivitsityylinen peli joka on vain kyhätty kasaan, mutta peli toimii oikein hyvin, paremmin kuin monet pelit jotka vaikuttavat isomman budjetin tapauksilta. Tässä pelissä nimittäin on pelattavuus kohdallaan, mutta kyllä siellä olisi vielä parantamisenkin varaa.
Nopea intro ja suoraan toimintaan
Pelin alussa pelihahmo, musketööri, on vangittu vääryydellä ja kun hän saa keinon paeta, hän käyttää sen. Apuna hänellä on valtava tussari jolla tuhoaa esteitä, vahingoittaa vihollisia, ampuu vihollisten ammuksia takaisin päin ja sinkoaa tarvittaessa itsensä ilman, muutamankin kerran. Tämän enempää pelin tarinasta ei tarvitse tietää, sillä intro on nopeasti ohi ja pelissä päästään kiinni toimintaan melko äkkiä. Musketööri saa nopeasti käsiinsä myös rapiirin jolla tehdä vahinkoa vihollisiin ja jota voi myös käyttää tasohyppelyssäkin. Sitten on musketti jolla ampua vihollisia etäältä. Nämä simppelit taistelukeinot saa käyttöönsä nopeasti ja peliin pääsee erittäin äkkiä sisään mikä on todella hyvä asia. Sacre Bleu voi sitten valmiina pelinä taustoittaa tapahtumia enemmän, mutta demona tämä ratkaisu toimii erittäin hyvin, sillä aika moni demo jota pelasin, ei alkanut tarpeeksi nopeasti, saati lähtenyt alkaessaan kovinkaan hyvin käyntiin. Tämä lähti todella nopeasti liikkeelle.
Tyylistäkin peli ottaa hyvät pisteet. Sacre Bleu on simppeli peli, mutta hyvin tehty simppeli. Se tuo mieleen jotkut piirretyt lapsuudesta, eivät ne vanhat, eivätkä ne modernit. Myös tapa jolla kokonaisuus etenee tukee tätä ratkaisua. Ainoa merkittävä heikkous on siinä että vaikka pelissä on ääninäyttelyä introssa, niin itse pelissä taannutaan sitten tekstin käyttämiseen, mikä on suuri sääli. Tosin, eipä ääninäyttely mitään pisteitä kerää edes introssa, vaikka se melko karikatyyrisellä ranskalaisella aksentilla humoristisen vaikutelman kokonaisuuteen piirtääkin. Siitäkin huolimatta olisi ollut parempi jos pelissä olisi oikeasti sitten otettu kiinni tästä ideasta ja käytetty sitä kunnolla.
Paljon vaihtoehtoja ja näyttävää, lennokasta toimintaa
Vaikka pelissä on tasohyppelyä jossa iso tussari on avainasemassa, se mikä pelissä todella toimii on sen toiminta. Sanotaan heti että pelissä on vielä yksi jos toinenkin asia mikä kaipaisi hienosäätöä, mutta pääasiassa avainratkaisut on tehty todella positiivisesti oikein. Miekka on hyvä lähietäisyydellä ja lähietäisyydeltä pelihahmo voi heittää vihollisia. Pistooli ampuu kauas ja tarkasti, kun taas tussari on monipuolisin kaikista aseista. Näiden erilaisten ideoiden yhdistely luo todella nopeatempoisen ja sopivan monipuolisen toimintasalaatin jossa pelaajlla on paljon mahdollisuuksia mutta nopea, monpuolinen ja virheetön suoritus palkitaan paremmilla arvosanoilla kuin vähän sinne päin tehty tylsä esitys. Muutenkin näyttävyys toiminnassa pitää pelin mielenkiintoisena.
Sacre Bleu on hyvin nimetty ja hyvin rakennettu humoristinen pläjäys jonka kanssa on kuitenkin epäilyksiä, sillä tietyt pelin mekaniikat voivat olla sellaisia että niitä vedetään liian pitkälle ja pelin flow kärsii siitä. Tarpeettoman haastava tasohyppely ja kikkailu voi olla yksi niistä, mutta tämänkin kanssa, demon perusteella, tämä on ehdottomasti mielessä pidettävä peli sillä vaikka sitä tuskin tulee heti hankittua, niin jossakin kohtaa mahdollisesti kun Steam tarjoaa tarpeeksi hyvät alennukset. Pakko vielä korostaa miten hyvä demo on kyseessä siinä mielessä, että tämä demo alkaa nopeasti ja pelin oppii nopeasti, samalla kun nopeasti ja lennokkaasti näyttää vihollisille mistä kana... pesee.
Yhteenveto
Sacre Bleu on positiivinen ylläytys sillä vaikka pelin asetelma vaikuttaakin helposti vitsiltä hieman karikatyyrisen intron kautta, on peli erittäin hyvää toimintaa jossa on useammanlaisia vaihtoehtoja, iso tussari on koominen mutta hyvin tehty idea toimintaan ja tasohyppelyyn eikä pelin tunnelma tai tyylikään huono ole. Demo lähtee nopeasti käyntiin ja flow on hyvä. Parannettavaa on vielä, mutta tämä on ehdottomasti sillainen peli jonka voisi hankkia jossakin kohtaa, hyvään hintaan.
+ Hyvin rakennettu toiminta
+ Näyttävä ja nopeatempoinen
- Hienosäätö ei olisi pahitteeksi
- Ääninäyttely ja samalla myös sen puute
Arvosana: 7,4
Loistava
Haltiatyttö satumaassa
Haalistuvat Taivaat
Fading Skies
Nimi ei ole se iskevin mutta peli tekee monta asiaa sen verran hyvin että se on ehdottomasti näitä parempia demoja joita vastaan tuli. Lisäksi peli tuo mieleen aika monta oikein hyvää peliä joista se ottaa enemmän tai vähemmän mallia. Kuten Jak & Daxter, Asterigos: Curse of the Stars sekä Beyond Good and Evil.
Haltiatyttö ja lohikäärmemaskotti
Tarinallisesti peli yhdistelmä scifia ja fantasiaa ja näiden tyylilajit istuvat todella hyvin yhteen ja pelin astelma tuo mileen yhden jos toisenkin pelin joista päällimmäisenä on Jak & Daxter PS2:lta. Pelin päähenkilö Ryn on Jak tyylinen haltiakorvainen nuori, vahvatahtoinen neitokainen jonka apurina on pieni lohikäärme joka viettää aikaansa hänen olkapäällään. Jakista ja Daxterista poiketen lohikäärme ei puhu ja Ryn puhuu kahden edestä. Tarina ei ole erityisen koukuttava, mutta alkaa hyvin ja demon perusteella tarinassa on mahdollisuuksia, vaikka siinä onkin melko vähän sellaista mikä tekisi siitä todella omanlaisensa, tai edes erityisen kiinnostavan. Asetelma kuitenkin toimii eläinhahmoineen ja teknologiseni laitteineen. Ryn on erittäin lupaavanoloinen päähenkilö, ei millään tavalla ärsyttävä kuin vaikkapa Forspoken Frey, mutta ei myöskään sellainen mitäänsanomaton ja nopeasti unohtuva. Hahmo mieleen Asterigosin Hildan, vaikkakin merkittävästi puheliaamman. Hänen lohikäärmelemmikkinsä tuntuu tekevän aika vähän, mikä tuntuu yhdeltä missatulta tilaisuudelta, sillä yleensä tälläiset partnerihahmot tekevät jotakin, tai tuovat jonkinlaista lisämuuttujaa kokonaisuuteen edes jollakin tavalla. Kuten Sparx, Daxter tai Clank tuovat oman panoksensa tiimityöskentelyyn Spyron, Jakin ja Ratchetin kanssa.
Ulkoisesti tyyli tuo myös mieleen Asterigos: Curse of the Starsin ja erityisesti Asterigos demo tulee tästä demosta vahvasti mieleen, mikä on erittäin hyvä asia, koska tämän demon tavoin myös Asterigos demo lisäsi kiinnostusta peliä kohtaan. Fading Skiesin tapauksessa demosta saa vielä paremman kuvan isosta kokonaisuudesta. Tyylillisesti Beyond Good and Evil tulee mieleen eläinhahmojen ja tietyn maailmantyylin kautta, kun kokonaisuudessa on paljon samankaltaisia elementtejä, mutta tarpeeksi eri tavalla. Tässäkin suhteessa Jak & Daxter tulee vahvasti mieleen sillä maailma on kuin jostakin fantasiatarinasta, mutta siellä on paljon kehittyneempää teknologiaa. Pelin hyvin värikäs tyyli sopii kokonaisuuteen erittäin hyvin ja varsinkin hyvin vihreät nurkimot ja sininen taivas luovat todella rauhallisen fiiliksen, johon lisäämällä sitten violettia tai punaista oikeanlaisilla ratkaisuilla, saadaan aikaan pahaenteisempi fiilis. Viholliset ovat melko konemaisia tai sitten korruptoituneita, mikä on toimiva ratkaisu ja jossa on tilaa kehittyä pelin edetessä.
Hieman epätasapainoinen pelattavuusyhdistelmä
Pelattavuus on kuitenkin se mikä lopullisesti ratkaisee fiiliksen pelin kanssa sillä erinomainen päähenkilö ei kannattelu koko kokonaisuutta. Pääaseissa ohjattavuus toimii hyvin, demon aikana vastaan ei tullut rekkalastillista bugeja ja muutenkin pelattavuudessa on tehty paljon oikeita ratkaisuja jotka auttavat isoa kokonaisuutta merkittävästi. Koska peli lisäksi tarjoaa sekä tasohyppelyä että taistelua, on mukana sopivasti muuttujia, joita mahdollisesti tulee lisää kun peli sitten lähtee etenemään ja kehittymään. Hahmonkehitys ehtii tulla mukaan kuvioihin ja sekin vaikuttaa sopivan monipuoliselta, joskin energian kerääminen tuntuu aika pikkumaiselta, sillä pieniä energiahiukkasia pitää koskea, että hahmo kerää ne, mihin on tosin helpotus kehityspuussa, mutta tämän pitäisi olla enemmän kuin Spyro the Dragonissa, koska vaikka se on pieni asia, niin vastaavat alkavat nopeasti ärsyttää.
Tasohyppely on pelin parempaa antia mutta tuntuu että siinä ei ole otettu tarpeeksi Jak & Daxter maista otetta, sillä kiipeilystä ja ylipäätään kentässä liikkumisesta puuttuu sellainen tietty nopeus. Ei ole mitään kierähdyshyppyä tai vastaavaa jonka kanssa liikuttaisiin nopeammin, eikä ole mitään lautaa tai vastaavaa. Varsiniasessa hyppelyssä ja kiipeilyssä on kuitenkin hyvä ote. Pelihahmo ei ota vahinkoa vaikka putoaisi todella korkealta ja ottaa kiinni kielekkeistä ja vastaavista jolloin vaikka hyppy vaikuttaisi jäävän lyhyeksi, ei se välttämättä jää. Perusteet ovat ehdottomasti kunnossa, mutta olisi kiva jos tässäkin olisi ollut enemmän nopeutta ja ketteryyttä, kuten vaikkapa Jak & Daxterissa, jota nyt on käytetty esimerkkinä alusta asti.
Taistelu on pelin heikompaa antia, mutta siinäkin on perusteet kunnossa. Pelihahmolla on tyhjästä ilmestyvä energiamiekka ja jousi joista kummallakin on vahvuutensa taistelussa ja maailmassa. Jousi on hyvin tehokas kun taas miekka tuntuu siltä, että se saisi olla tehokkaampikin. Taistelu tuntuu nojaavan vahvasti ideaan jossa lyödään kerran, korkeintaan kaksi ja väistetään pois, tehden sama uudestaan. Taistelu tuntuu vähän heikosti rytmitetyltä ja todella itseääntoistavalta, mikä voi tietysti pelin kehittyessä muuttua mutta demon perusteella siitä tulee vähän sellainen fiilis että siihen ei ole panostettu erityisen paljon ja se on ollut ns. Pakollinen osa pelin rakennetta. Tämän lisäksi pelihahmo ei kestä elinvoimapalkistaan huolimatta kovinkaan montaa osumaa ennenkuin on kriittisellä, tai vainaa, mikä korostaa entuudestaan sitä että taistelu vaatisi vielä runsaasti parantelua ja tasapainottamista.
Yhteenveto
Fading Skies on peli jossa on tehty monta juuri oikeaa ratkaisua varsinkin tasohyppelyn suhteen ja pelattavuus on suurelta osin hyvällä tasolla. Ääninäyttely ja graafinen ulkoasu ovat todella hyvin tehtyjä ja päähenkilö on lupaavanoloinen. Demon aikana pelistä saa oikein hyvän kuvan ja tilanteessa on vähän sellainen fiilis, että tämä voisi olla varsinaisen pelin alkunäytös. Vaikka tarina tuntuukin olevan vähän niin ja näin, se voi hyvinkin johtua siitä, että nyt on vielä kyse demosta.
Voisin ehdottomasti harkita pelaavani, mutta ei ole niin lähellä omia mieltymyksiä että hankkisin suoraan.
+ Tyylikäs ulkoasu
+ Hyvä pelattavuus
+ Lupaava päähenkilö
- Taistelu vaatisi parantelua
- Liikkumisen ja kiipeilyn hitaus
Arvosana: 7,2
Loistava
Noppapeleistä se kaikista mielekkäin, vaikka haastajakin löytyi
Kuutioi ja Taittele
Dice & Fold
Yksi monesta noppapelistä jota pelasin mutta ylivoimaisesti se paras. Roll Five oli oikein hyvä pokerityylinen, Slay the Spire tyylisesti etenevä ja kasvava haaste kun taas Dice Player One ihan puhdasta kikkailua joka ei onnistunut juuri ollenkaan. Tämä on yksi niitä pelejä, jota voisi kuvitella pelaavansa merkittävästi enemmänkin.
Heitä noppaa
Dice & Foldin pääpaino on noppien heittelyssä, mutta tämän idean ympärille on rakennettu melko monipuolinen ja hyvin tehty toimintasysteemi fantasiamaailmassa. Tarinaa ei ole, mutta pelattavia hahmoja on useita, erilaisilla ominaisuuksillaan ja sitä kautta erilaisilla taktiikoillaan. Noppien käytössä on muuttujia, vihollisissa on paljon erikoisuuksia ja oikeiden noppien säästäminen ja käyttäminen oikeissa tilanteissa on erittäin tärkeää että pelissä pääsee eteenpäin. Demon aikana kokonaisuudesta saa todella hyvän kokonaiskuvan ja tämä on ehdottomasti hyvin koukuttava peli, hyvällä tavalla.
Pelaajalla on edessänä pari kymmentä haastetta joista pitäisi selvitä valitulla hahmolla ja mahdollisesti mukana olevalla apuhahmolla, joita on useita ja heitä voi saada avukseen pelin edetessä, vaikkakin vain yksi voi olla apuna kerrallaan. Muitakin muuttujia on mutta pääpaino on joka tapauksessa nopissa, sillä niillä tehdään pitkälti kaikki. Itse pelasin käyttämällä Jätkää, jonka ominaisuuden saa käyttöönsä, jos siihen uhraa vähintään silmäluvun viisi nopan, mikä on aika kallis noppa, mutta Jätkän ominaisuudella saa kaksi satunnaista noppaa ja jos toinen saaduista on viisi tai isompi, voi tätä kaavaa toistaa uudestaan ja uudestaan. Pelillä on kuitenkin omia niksejään tämä mielessä pitäen.
Pelin haasteet ovat pääasiassa nopan heittämistä ja noppien käyttämistä. Joillakin vihollisilla on elinvoimaa X määrä, ja kyseinen vihollinen kaatuu, kun noppien silmäluvuilla saa kyseisen summan täyteen. Sitten on vaatimuksia että pitää olla pariton tai parillinen, tai mahdollisesti tismalleen oikea silmäluku. Hyödyttömiä noppia ei siis periaatteessa ole, mutta useimmiten vitoset ja kutoset ovat niitä arvokkaimpia ja säästämisen arvoisia.
Pari muuttujaa monipuolistamassa
Vaikka kokonaisuus on hyvin simppeli, niin se on tehty erittäin hyvin ja jätti itselle erittäin positiivisen fiiliksen. Vaikka peli onkin isolta osalta toistoa, on pelin rytmi sen verran nopeatempoinen ja simppeli, että kyllä tämän parissa viihtyy pidempääkin. Erilaiset muuttujat, kuten eri väriset nopat tuovat oitis uusia mahdollisuuksia, kuten pelihahmon parantaminen, tai erikoisominaisuuden aktivointi riippumatta silmäluvusta. Haaste kasvaa hyvässä tahdissa ja useampi erilainen pelattava hahmo tarjoaa omalla tavallaan oitis lisää vaihtelua.
Kun tähän lisätään vielä ostettavat esineet jotka tuovat mukanaan omia lisävivahteitaan, paisuu kokonaisuus kuin pullataikina, mutta juuri oikeilla tavoilla. Vähän samanlainen idea oli myös pelissä Roll Five, jossa myös kerättiin erilaisia tehosteita joilla sitten saatiin lisää pisteitä joilla selviää aina vähän pidemmälle. Roll Five on hyvä peli, mutta Dice & Fold on tyyliltään parempi, tietyllä fantasia-asenteellaan, kun taas Roll Five on enemmänkin näennäinen seikkailu jossa pelataan pääasiassa noppapokkaa. Kummassakin on puolensa, mutta juurikin erilaisten vihollisten ja toiminnallisemman haasteen kautta Dice & Fold on se joka jäi paremmin mieleen.
Yhteenveto
Dice & Fold on erittäin koukuttava peli kaikessa yksinkertaisuudessaan. Nopean heittämiseen ja taktikointii perustuva toiminta nappaa todella hyvin mukaansa, pelin parissa viihtyy pidempään kuin kokeilun verran ja mukana on sen verran muuttujia että meno pysyy mielekkäänä. Ulkoisesti peli on vaatimaton, mutta samalla tarpeeksi hienon näköinen veikeällä tyylillään, että se on enemmänkin vahvuus. Tarinaa ei ole, mutta sisältöä ja muuttujia riittää.
Demon perusteella sen verran positiivinen vaikutelma että voisin ehdottomasti hankkia kohtuu hintaan.
+ Koukuttava pelimekaniikka
+ Runsaasti muuttujia
+ Simppeli ja helposti opittava
- Ei tarinaa
- Melko itseääntoistava
Arvosana: 7,8
Erityinen
Pääarvio
Se demo, jonka kanssa aikaa meni paljon enemmän ja onko lisäsin omalle toivelistalle (muistilistalle) Steamissa.
Puhutaampa siitä
Vampyyriterapeutti
Vampire Therapist
Peli jonka idea vaikutti oitis hyvin selvältä, mutta joka eii sitten ollutkaan ihan niin yksinkertainen miltä se vaikutti. Ehkä juuri tästä syystä se onnistuikin sitten jättämään paljon paremman vaikutuksen. Tuo tavallaan mieleen viime vuonna pelaamani demon pelistä, jonka myös lisäsin oitis toivelistalle; Slay the Princess.
Satojen vuosien ikäinen kohtaa tuhansien vuosien ikäisen
Peli alkaa suhteellisen nopeasti kun pelin päähenkilö, villissä lännessä elänyt Sam, saapuu yökerholle tapaamaan mahtavaa vampyyriä nimeltä Andromachos. Tarinallisesti pääpiirteet kerrotaan heti, mutta peli ottaa rauhallisen lähestymistavan kokonaisuuden avaamiseen. Sam on elänyt pitkän ajan ja tehdessään omia huomioitaan ihmisistä ja vampyyreistä, etsii nyt uutta suuntaa itselleen ja arvelee sen olevan muiden kaltaistensa auttamisessa. Andromachos, joka on tuhansia vuosia vanha ja voimallinen vampyyri, on hyvin erilainen, mitä voisi aluksi luulla. Hän on tutkinut samanlaisia asioita ja tehnyt, mitä Sam haluaisi tehdä, jo jonkin aikaa ja ottaakin Samin siipiensä suojaan, alkaen mentroida tätä jotta Sam voisi olla kyvykäs terapeutti.
Tarinassa on useita muuttujia jotka sekoittavat pakattaa ja samalla rikastavat tarinaa askel askeleelta. Tyylillisesti pelin ulkoasu tuo mieleen Hadesin still kuva tyylisen, hieman sarjakuvamaisen ulkoasun ja koska still kuvat muuttuvat hieman hahmojen erilaisten mielentilojen ynnä muiden mukaan, on peli paljon eläväisepi mitä monet muut jotka ovat ottavat tämän halvan tavan ulkoasussaan. Ääninäyttely on kuitenkin se iso juttu, miksi tämä toimii niin hyvin. Monesti tälläiset pelit, kuten Steamin demoissa pelaamani Tavern Talk, syöttävät pelaajalle ison määrän tekstiä ilman ääninäyttelyä. Visuaalinen novelli voi toimia, mutta ääninäyttely tekee tästä pelistä paljon elävämmän ja kiinnostavamman seurata. Ääninäyttely on lisäksi todella laadukasta joten sitä jaksaa kuunnella vähän pidempäänkin. Yhdistettynä hienosti animoituihin hahmoihin, paketti toimii oitis entistä paremmin.
Sisällöllisesti pelissä on valtava määrä keskusteluja eri henkilöide kanssa ja hahmot ovat pääasiassa kaikki tehty erittäin hyvin. Mukana on hieman valintojakin siinä mitä sanoa, mutta tämä ei ole mikään Telltale-like jossa valinnat ohjaavat kokonaisuutta tiettyyn suuntaa tai muuttavat hahmojen suhtautumista päähenkilöön. Tässä tapauksessa kyse on enemmänkin siitä että monet asiat pelissä ovat ennaltamääriteltyjä ja läsnä on enemmänkin illuusio valinnoista. Demon aikana ei tietenkään saa täyttä kuvaa kokonaisuudesta, mutta pääasiassa pelistä saa käsityksen että mikä on homman nimi ja mitä peliltä on odotettavissa.
Psykologista pulmanratkontaa ja tarinakerrontaa
Yksinkertainen toteutus isolla määrällä tekstiä olisi ilman ääninäyttely melko turhauttavaa ja pitkäveteistä, mutta lupaavaa tässä asetelmassa on myös se, mikä pelissä ideana. Psykologinen puoli on valtavassa roolissa tässä kokonaisuudessa ja se on toteutettu erittäin onnistuneesti. Erilaiset keskustelut, erilaiset psykologiset ajatukset ja terminologia ovat kaikki toteutettu onnistuneesti ja peliä on paikoitellen todella kiinnostavaa seurata jo pelkästään oppiakseen, tai verestääseen aiemmin opittuja psykologian oppeja. Tapa jolla hahmot avaavat näitä puolia toimii esimerkillisesti ja lisää sisältöä tulee hiljalleen. Opittuja asioita käytetään sitten terapiasessioissa jossa potilaat puhuvat omista ongelmistaan ja pelaaja yrittää sitten pulmanratkontamaisesti poimia ja tunnistaa potilaiden puheesta kognitiivisia vääristymiä. Erityisen kiinnostavaa on tapa jolla Sam alunperin itse on luokitellut näitä sillä hänen terminsä ovat villin lännen teemaisia: Kuten Hot Branding, joka on toinen ilmaus termille labeling.
Pulmanratkonta on melko simppeliä mutta kuitenkin tarpeeksi syvällistä että kyse ei ole helposta oikean laatikon valinnasta. Tietyt vääristymät on todella helppo tunnistaa, kun taas jotkut on melko helppo sekoittaa toisiinsa. Demon aikana pelaajan mentori on korjaamassa tilannetta eikä peli oikeastaan anna tehdä isompia virheitä. Kokonaisessa pelissä tilanne voi olla tietysti täysin toinen, mutta demo antaa aika hyvän käsityksen siitä miten kokonaisuus kehittyy ja etenee. Paikoitellen peli menee kerronnassaan venytetyksi mutta pääasiassa kaikki toimii hyvin ja laadukas ääninäyttely pitää mielenkiintoa yllä, ihan kuin Slay the Princessin tapauksessa.
Yhteenveto
Vampire Therapist on kiinnostava tarinallinen kokonaisuus jonka visuaalinen ilme on erittäin miellyttävä, ääninäyttely toimii hienosti ja ongelmien ratkonta on todella simppeliä, mutta todella kiinnostavaa ja hyvin tehtyä. Pelattavuus on yksinkertaista ja pääasiassa erilaisten still kuvien kautta tehty ulkoasu on vaatimaton, mutta kokonaisuus on erittäin positiivinen.
Ehdottomasti peli jonka voisi hankkia jossakin kohtaa. Riippuen tietysti hinnasta ja allennuksista.
+ Ääninäyttely on erinomaista
+ Psykologinen asetelma ja ongelmanratkonta
+ Tarinallinen asetelma
- Paikoin venytetty kerronta
- Valintarakenne
Arvosana: 8,0
Mahtava
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.