Zombit ovat monien pelien vakiokamaa, niitä on helppo käyttää joko selvänä tykinruokana tai astetta merkittävämpänä uhkana. Ovatko zombit jo täysin ylikäytettyjä? Ehkä. Mutta ne toimivat edelleen.
Halloween aikaa sitä monesti alkaa enemmän ja enemmän hakemaan oikeaa tunnelmaa erilaisista kauhupeleistä, mutta näillä peleillä on tällä kertaa yhteinen teema ja se on teema joka on monessa mediassa koluttu enemmän tai vähemmän loppuun ja käytetty uudestaan ja uudestaan toinen toistaan erilaisemmilla tavoilla. Pelimaailmassa tämä tarkoittaa että zombit ovat tunkeutuneet varmaan jokaiseen genreen.
Zombien maailma sodassa
Maailmansota Zeta: Jälkivaikutus
PlayStation Plus: Premium
World War Z: Aftermath
Peli joka tuo mieleen sekä Brad Pittin elokuvan sekä toisenlaisen zombirymistelyn, Left 4 Deadin, kolmannessa persoonassa kaikkine vahvuuksineen ja heikkouksineen. Tämä on nimittäin peli, joka toimii parhaiten moninipelinä, vaikka siinä yksinpelikin on.
Laumoittain eläviä kuolleita ammuttavana
WWZ on hyvin tyypillinen zombipeli. Eläviä kuolleita puskee päälle suurina laumoina ja ideana on ampua ne kaikki, tai paeta niitä. Aseita on runsaasti ja useammalla ihmispelaajalla kokonaisuudesta voi saada irti mielekästä toimintaa samalla tavalla kuin Left 4 Dead sarjasta. Useampi hahmoluokka tarjoaa vaihtelua ja useampi episodi tarjoaa runsaasti pelattavaa. Mitään erikoisempaa sanottavaa tästä pelistä ei tosin juuri meinaa keksiä, mikä todellakin korostaa sitä, että WWZ on hyvin itseääntoistava ja loppuviimeksi myös aika tylsä peli. Lukuisia parempiakin pelejä on tullut vastaan melko samanlaisella, mutta mielekkäämmällä pelattavuudella ja mitä tulee moninpeliräiskintöihin, myös niitä on parempia vaikka kuinka paljon. Pelkästään zombiepelejä on niin paljon että tämän pelin on hyvin vaikea millään tavalla erottua edukseen joukosta.
Se että tästä pelistä ei meinaa keksiä mitään kummempaa sanottavaa, korostaa sitä miten tasapaksu kokonaisuus on kyseessä. Vaikka erilaisia hahmotyyppejä on useampi, erilaisia hahmoja on useampi ja ne vaihteluvat jaksoittain, ei tässä kokonaisuudessa ole juuri mitään sellaista mikä tekisi tästä pelin, joka ylittäisi ne monet muut melko samanlaiset. Ammuskelu on ihan kivaa, mutta yksinpelatessa pelaaja joutuu tekemään aivan kaiken ja moninpelinäkin tuntuu että paljon mieluummin pelaisi milloin mitäkin peliä jossa ammuskelu on hauskempaa tai jossa on jotakin sellaista, mikä oikeasti vie mukanaan.
WWZ on lisäksi melko raskas peli ja konsolilla pelatessa tuuletin huutaa merkittävästi kovempaa kuin monissa muissa ja verkossa pelatessa peli ei tunnu siltä kaikista tukevimmalta, vaan melko heittelehtivältä kokonaisuudelta. Onhan se kivaa että ammuttavaa riittää ja aseitakin löytyy, mutta tästä pelistä puuttuu se "ote", joka monissa paremmissa peleissä löytyy heti, ilman mitään ylimääräistä säätöä. Vaikka pelissä on hyviä ideoita, niin tämä on pelimaailmassa hyvin geneerinen zombirymistely jollaisia on vaikka kuinka paljon.
Yhteenveto
World War Z on ok peli moninpelirymistelynä, mutta se ei kuitenkaan ole sellainen peli joka erityisesti erottuu joukosta. Ammuskelu on kivaa, ammuttavaa on paljon ja aseitakin riittää. Peli on kuitenkin loppuviimeksi todella itseääntoistava ja vieläpä nopeasti melko tylsä, sillä huomattavasti parempaakin co-op ammuskelua on tarjolla ja zombigenressä tarjontaa muutenkin riittä toiminnan suhteen.
+ Runsaasti aseita
+ Laumoittain ammuttavaa
- Pelaajan täytyy tehdä kaikki
- Pelkkää toistoa
Arvosana: 4,6
Huonommalla puolella
Aurinkoa, palmuja ja eläviä kuolleita
Kuollut Saari
PlayStation Plus: Premium
Dead Island
Tämä on niitä pelejä jonka tietää paremmin sen monien ongelmien kautta, kuin varsinaisen pelattavuuden. Samanlainen tilanne tosin oli myös Dying Lightin kanssa ja se peli yllätti todella positiivisesti. Kun Dead Island 2 on monien vaikeuksien jälkeen ilmestynyt, niin voisi tähänkin pelisarjaan tutustua tämän ensimmäisen kautta, ja ehkä sitten myöhemmin toisen kautta, tosin jos Dying Light 2 on mallina, niin ei se kakkonen ole yhtä hyvä kuin ykkönen, vaikka ykkösen ideoita eteenpäin viekin.
Elävien kuolleiden saari
Pelin tapahtumapaikkana on todella tyypillinen aurinkoinen paratiisisaara joka on täynnä turisteja viettämässä lomaansa, kukin tavallaan. Sitten alkaa tapahtua ja pian koko lomakeskus on täynnä eläviä kuolleita. Pelaaja ottaa ohjattavakseen valitsemansa selviytyjän joukosta jossa jokaisella on omat vahvuutensa ja tarinalliset lähtökohtansa. Hahmovalinnalla voi hieman vaikuttaa siihen että missä hahmo on hyvä sillä siinä missä yksi on hyvä heittämään esineitä, on toinen hyvä käyttämään tuliaseita ja toinen lyömäaseita. Itse valikoin puhtaasti ulkoisen olemuksen perusteella sillä pääasiassa pelaamista voi hahmokehityksellä ohjata omaan suuntaansa eikä pelihahmo ole lukittuna siihen, missä on hyvä.
Pelattavuus on pääasiassa zombien tappamista milloin milläkin astalolla tai pelin edetessä, tuliluikulla. Lyöminen on melko epätarkkaa konsolilla, mikä hieman viittaa siihen, että tämän olisi tarkoitus olla enemmän PC peli. Taisteluun kyllä tottuu, mutta se ei missään vaiheessa ollut niin tarkkaa ja jämptiä, että se olisi merkittävästi koukuttanut jatkamaan pelin parissa erityisen pitkään. Toiminnasta saa vähän sellaisen vaikutelman että Dead Island on parhaimmillaan melko keskinkertainen toimintapeli zombiteemalla valtavalla määrällä tapettavia eläviä kuolleita. Tässä mielessä peli tuo nopeasti mieleen Dead Risingin, mutta ensimmäisessä persoonassa. Pelin edetessä varusteita pystyy päivittämään ja tekemään pelihahmosta entistä kyvykkäämmän taistelijan, jolloin zombeista eroonpääseminen on oitis merkittävästi helpompaa ja mielekkäämpää. Dead Islandin merkittävä ongelma on tosin siinä, että sen jaksotus on aivan päin seiniä, sillä tuntuu että peli tunkee todella nopeasti paljon tekemistä, eikä ota aikaa niksien ja muiden opettamiseen vaan kaikkeen tottuu kokeilemalla.
Näyttämänö toimiva saari on melko laaja paikka ja vapaasti tutkittavissa mikä tarkoittaa sitä että todella helposti käy niin, että aloittaa yhden tehtävän, löytää matkan varrella jonkin toisen ja seuraa sokeasti karttaa, jolloin aiempi tehtävä jää kesken ja juuri hyväksytty alkaa. Pelissä on melko pitkiä välimatkoja ja vaikka tukikohtiin voi matkustaa toisesta tukikohdasta, on pelissä paljon kävelemistä, tai ajamista jos löytää auton. Siitäkin huolimatta tuntuu että peli olisi toiminut paremmin jos jaksotus olisi ollut kunnossa, sillä tälläisenään peli ei tuppaa etenemään erityisen hyvin eikä asiaa nyt mitenkään auta se, että pelin tekeminen on pääasiassa samaa huttua tehtävästä toiseen. Mene paikkaan A jossa sitten kerää tavara tai pelasta henkilö ja tapa samalla liuta zombeja. Tällä idealla peli etenee tehtävästä toiseen. Ympäristöt eivät juuri muutu koska paratiisiteema pysyy vahvasti läsnä kaikkialla, mikä on sentään johdonmukaista ja sopii kokonaisuuteen erittäin hyvin. Se tosin ei tee pelistä erityisen selkeää koska monet paikat vaikuttavat samanlaisilta.
Verta, mäiskettä ja zombeja
Toiminta on pääosassa kokonaisuudessa jossa verta roiskuu, ruumiinosia irtoaa ja zombeista ei loppua näy. Pääoassa ovat alussa lyömäaseet jotka kuluvat käytössä varsin äkkiä ja sitten pitää poimia uusia. Pelihahmo pystyy kantamaan aika montaa asetta kerrallaan ja ympäristö on täynnä meloja, putkia ja ties mitä mikä toimii aseena erittäin hyvin. Tähtäämällä tiettyihin ruumiin osiin tietynlaisilla aseilla, pystyy tekemään tietynlaista vahinkoa. Tylpät aseet tainnuttavat ja murtavat kun taas terävät leikkaavat. Siisti sivallus voipi leikata viholliselta pään kokonaan irti kun taas osuma pesäpallomailasta kaataa vihollisen helposti maahan. Zombeja saa piestä paikoin aika paljon että ne varmasti pysyvät maassa mikä johtuu siitä, että pelissä on eri tasoisia vihollisia ja myös järkälemäisempiä zombeja, joiden kanssa pitää hyödyntää jotakin muuta kuin suoraa mäiskettä, koska yksikin osuma voi kaataa pelihahmon.
Toimintaa rajoittaa myös se, miten paljon pelihahmolla on kestävyyttä. Lyöminen, juokseminen ja vastaava vie kestävyyttä, jota tosin saa nopeasti takaisin hengähtämällä, mutta läkähtyminen keskellä vihollislaumaa on nopeasti iso ongelma ja pelkkä huitominen aseella ei välttämättä riitä, varsinkaan kun väsyessään pelihahmo ei jaksa lyödä yhtään. Oman muuttujansa tuovat myös aseiden pituudet. Puukko on lyhyt ja melko huono useampaa vihollista vastaan kerralla, kun taas lapiolla ja vastaavilla varrellisilla aseilla osuu kerralla useampaankin viholliseen.
Dead Islandin toiminta ei ole kuitenkaan mitään Dying Light tasoa eikä pelattavuus muutenkaan. Tyyllisesti nämä pelit osuvat siinä mielessä yhteen että vastassa on zombeja. Ei näitä hitaita zombeja, vaan vähän vikkelämpiä zombeja. Dead Islandin pelihahmo ei ole myöskään parcour expertti, kuten Dying Lightin pelihahmo, mikä tekee tästä pelistä hitaamman todella monella tavalla. Siinä missä Dying Light oli hyvin koukuttava peli joka herätti kiinnostuksen jatko-osaa kohtaan, tämän kanssa tilanne ei ole samalla sillä Dead Island tuntuu hitaammalta ja tylsemmältä Dying Lightilta. Zombeja on ihan kiva tappaa, vaihtoehtoja on ja pelattavaakin riittää, mutta pelattavuus on vähän niin ja näin ohjattavuudessa ja sisällössä, minkä vuoksi kokonaisuudesta ei saa niin paljoa irti kuin toivoisi.
Yhteenveto
Dead Island on ihan kiva zombiepeli. Siinä on paljon tapettavaa, mutta toiminta jää melko keskiverrolle tasolle eikä peli ole isona kokonaisuutena yhtä koukuttava kuin samankaltainen peli, Dying Light. Rytmitys on aluksi hyvin huono ja iso osa pelaamisesta on aiemman toistoa, tai selvää täytettä ilman mitään erikoista tai poikkeavaa. Tyylikkyydessä peli toimii paremmin. Verta ja zombeja riittää, zombien mäiskessään lentää irtoraajoja ja paratiisisaari on aurinkoisella ulkoasullaan oikein kiva tapahtumapaikka.
+ Paljon zombeja tapettavana
+ Paljon sisältöä
+ Verinen ja väkivaltainen tyyli
- Hyvin itseääntoistava
- Heikko rytmitys
- Kankeahko pelattavuus
Arvosana: 6,0
Hyvä
Toisen romu on toisen aarre
Häjottaa Osiin
PlayStation Plus: Premium
Dysmantle
Zombipeli jossa hajotetaan kaikki mahdollinen ja raaka-aineista sitten valmistetaan jotakin muuta. Nopeaa vauhtia kehittyvä ja kasvava kokonaisuus johon voi helposti upottaa tuhottomasti aikaa. Värikäs peli ajantappamiseen maailmanlopun ympyröissä ja tekijätkin kotimaasta.
Maailmanloppu yhdistettynä keräilyn kierteeseen
Peli alkaa maailmanlopun fiiliksissä kun pelihahmo nousee pommisuojastaan, koska on käyttänyt kaikki ruokavarantonsa. Hänen uusi selviytymistaistelunsa alkaa pienessä suljetussa yhteisössä jossa on jäljellä vain zombeja. Hän on siis ainoa ihminen alueella ja hänen tehtäväkseen tulee poistua alueelta tutkiakseen maailmaa ja kerätäkseen resursseja.
Dysmantle alkaa melko tavanomaisella ja hitaalla tavalla. Ensin keräillään vähän tavaraa josta rakennetaan varusteita. Sitten kohdataan vihollisia joita tapetaan ja hissuksiin maailma avartuu ja pelaajalla on vähän tilaa miettiä että minne mennä ja mitä tehdä. Samanlainen perusrakenne kuitenkin on ja pysyy. Hajota tavaraa ympäristössä jotta niistä saatavilla materiaaleilla voit parannella omaa varustustasi ja voimistaa hahmoasi, jotta voi jatkaa tätä samaa kierrettä, mutta tehokkaammin ja nopeammin. Tämä tietty kierre kokonaisuudessa on omalla tavallaan melko koukuttavaa, mutta se on myös erittäin hidasta ja turhauttavaa koska pelihahmo ei pysty kantamaan suurta määrää kerralla mukanaan ja joutuu vähän väliä käymään säilöllään. Lisäksi tiettyjen esineiden hajottaminen ottaa aikansa mikä vain hidastaa peliä entisestään ja saa tämän kierteen tuntumaan hyvin turhauttavalta.
Pelattavaa tästä pelistä ei puutu sillä vaikka aloitusalue tuntuukin melko suppealta, niin porttien ulkopuolella aukeaa valtava maailma jossa entistä enemmän hajotettavaa tavaraa ja kerättävää materiaalia jolla pääsee käsiksi entistä kattavampaan määrään tavaraa. Muuttujia tulee pelin edetessä vähän lisää, mutta pääasiassa kokonaisuus ei karkaa missään kohtaa merkittävästi näpeistä ja sellainen suhteellisen verrakkainen tyyli pysyy yllä kokoajan. Pelihahmoa kehittämällä saa käyttöönsä enemmän tarvikkeita jotka mm. Helpottavat taistelua zombeja vastaan todella paljon, kuten heittoveitsiä. Erilaiset työkalut myös tuovat omia lisäpuoliaan kokonaisuuteen, mutta peruspelattavuus ei juurikaan kehity.
Hajotetun maan taktiikka
Pelissä hahmo voimistuu hiljalleen. Kun tappaa zombeja tai hajottaa ympäristöään, saa kokemuspisteitä joilla voi sitten voimistaa hahmoaan. Varsuteita taas voi parannella käyttämällä ympäristöstä saamiaan raaka-aineita kuten puuta, muovia ja metallia. Pelin edetessä raaka-aineita tulee lisää ja muutenkin vaatimukset kasvavat sillä uusien raaka-aineiden lisäksi tuttuja ja riittoisia raaka-aineita tarvitaan kasvamassa määrin lisää. Koska monet varusteet käyttävät samoja raaka-aineita joutuu pelaaja nopeasti tekemään päätöksiä siitä että mitkä tarvikkeet ovat muita tärkeämpiä. Esimerkiksi repun koko on merkittävä etu kun kerää tavaraa, koska silloin ei tarvitse yhtä usein ravata säilöllä. Koska ympäristössä hajotetut rakennelmat ja vastaavat eivät uusiudu kun pelaaja lepää, on tarvikkeita rajallinen määrä ja eteneminen uusille alueille on välttämätöntä. Viholliset sen sijaan kyllä palaavat takaisin aina kun pelaaja lepää, mikä tuo oman haasteensa, mutta myös mahdollisuuden tehostaa hahmonkehitystä.
Dysmantle on kokonaisuutena ihan kiva peli ja siinä on puolia jotka koukuttavat. Mutta samalla aikaa pelissä on paljon sellaisia puolia jotka eivät juurikaan lisää kiinnostusta peliä kohtaan. Monien kaltaisten pelien tapaa peli toistaa erittäin nopeasti itseään ja etenee hyvin hitaasti mikä lisää turhauttavuutta todella paljon. Tämä on sellainen peli jonka voi viedä mennessään aivan täysin, tai sitten tappaa kiinnostuksen hyvin nopeasti ja sen pariin voi olla haastavaa palata takaisin. Ainoa merkittävä etu on siinä että pelissä saa pidemmälle päästäessä parempaa tarviketta joka helpottaa ja nopeuttaa pelin peruskaavaa, mutta tälläisenään peli on ihan kiva omassa genressään, mutta ei millään tavalla sellainen, että sen valikoisi monien parempien ohi. Jotkut asiat tämä peli tekee paremmin kuin toiset, kuten sen että pelihahmo ei oikeastaan väsy, mutta loppuviimeksi tässä on aika vähän sellaista, joka erottaisi tämän edukseen muusta joukosta.
Yhteenveto
Dysmantle on yksi näitä pelejä joka vaatii paljon kärsivällisyyttä, koska valtaosa ajasta menee puhtaasti raaka-aineiden farmaamiseen. Pelihahmon varusteita pystyy päivittämään mikä nopeuttaa prosessia ja pelihahmo kehittyy, mikä myös helpottaa selviytymistä. Taistelu on myös osa kokonaisuutta ja ulkoasu on oikein kivan näköinen. Dysmantle on kuitenkin tälläinen peli joka helposti alkaa puuduttaa hitautensa vuoksi ja toisto on tässä kokonaisuudessa erittäin suuressa roolissa.
+ Ulkoasu ja maailma
+ Hyvää ajantappoviihdettä
+ Paljon tekemistä
- Paljon toistoa
- Hidas
Arvosana: 6,7
Erinomainen
Kasvikunta zombikuntaa vastaan
Kasvit vastaat Zombit: Taistelu Naapurkaupungista
Plants vs Zombies: Battle for Neighborville
Itselleni tämä pelisarja on tuttu vain alkuperäisen Plants vs Zombies pelin akutta joka oli yllättävän hyvä ja yllättävän koukuttava peli ja jonka parissa viihtyi todella pitkään ja jonka pariin oli todella helppoa palata. Varsin simppelinä alkanut pelattavuus kehittyi todella hurjaksi menossa joka lähenteli täyttä kaaosta. Battle for Neighborville on hyvin erilainen peli, joka ei ole pelillisesti lähelläkään sitä, mitä alkuperäinen peli on, vaan jatkaa samalla radalla mitä Garden Warfare pelit ovat alustaneet, eli enemmänkin kolmannen persoonan räiskintää ja vieläpä moninpeli mielessä pitäen.
Kasvikunta vastaan Kuollutkunta
Plants vs Zombiesista tuttuja kasveja riittää kuten myös zombeja mutta tällä kertaa tyylinä on enemmänkin hero shooter jossa pelaaja valitsee itselleen jonkin kasvin jolla sitten alkaa tekemään selvää jälkeä elävistä kuolleista. Kovin paljoa enempää ei pelattavuuden näkövinkkelistä ole kerrottavaa. Erilaisilla kasveilla on erilaisia ominaisuuksia jotka tuovat vaihtelua muutoin nopeasti yksitoikkoiseksi menevään pelattavuuteen ja erilaisia kasveja kokeilemalla saa pelistä irti merkittävästi enemmän kuin aluksi vaikuttaisi. Erilaisia tehtäviä on tuomassa vaihtelua, mutta pääpaino on siinä, missä se on monissa muissakin zombirymistelyissä, elikkä toiminnassa, mikä on sentään toteutettu hyvin eikä vain vähän sinne päin.
Graafisesti peli on todella kivan näköistä katseltavaa sillä värikäs ulkoasu on todella samanlaista mitä ensimmäisessä Plants vs Zombies pelissä ja tyylikkyydestä peli ottaa kyllä pisteet kotiin. Värikäs ulkoasu on kaukana sellaisesta kauhutunnelmasta ja zombiet ovat sellaisia pöhkön näköisiä ja vaikka ne aivoja jahtaavatkin, niin vain kasveja tulee vastaan. Asetelma toimii tässäkin genressä oikein hyvin ja vaikka alkuperäinen peli on tätä paljon parempi, niin kyllä tästä saa ihan kivasti sisältöä irti, vaikka siinä ei juuri vaihtelua olekaan.
Ehkä pelin suurin ongelma, yksitoikkoisuuden lisäksi, on moninpelipainotteisuus. Yksitoikkoisuuteen on hieman lääkettä, mutta peli nojaa niin vahvasti moninpeliin että yksinpeli tuntuu hieman ohuelta kokonaisuudelta johon olisi selvästi voitu panostaa enemmänkin. Itse en tähän osuuteen isommin edes tutustunut vaan pitäydyin yksinpelisisällössä. Tälläisenään, peli on ihan kivaa ajanvietettä, mutta siinä ei ole juurikaan mitään sellaista, jonka vuoksi sen parissa viihtyisi samalla tavalla kuin parempien zombipelien, tai parempien toimintapelien.
Yhteenveto
Plants vs Zombies: Battle for Neighborville ei tarjoa sitä samaa menoa mitä alkuperäinen peli tarjosi, vaan samaa hero shooter tyylistä meno mitä pari aiempaa Garden Warfare peliä ovat tarjonneet. Erilaisia kasveja on todella paljon ja ulkoisesti peli on todella veikeä ja värikäs. Itse pidän enemmän yksinpelikampanjasta enkä juuri edes kokeillut moninpeliä, mihin tämä peli kuitenkin selvästi enemmän tähtää, sillä aika nopeasti yksinpeli on käyty läpi.
+ Runsaasti pelattavia hahmoja
+ Värikäs ja veikeä ulkoasu
- Moninpelipainotteisuus
- Yksitoikkoisuus
Arvosana: 6,0
Hyvä
Se huomattavasti harmittomampi zombiepeli
Zombie Stubbs on Kapinallinen Ilman Pulssia
Epic Games
Stubbs the Zombie in Rebel without a Pulse
Zombipeli komediamuodossa joka ei ota itseään erityisen vakavasti eikä pelaajankaan pitäisi. Tällä kertaa pelaaja ohjaa zombia joka liikkuu kuin zombi ja käyttäytyy kuin zombi ja raa'asta asetelmasta huolimatta, peli on melko rentoa sisällöltään.
Aivokuollut päähenkilö retrofuturistisessa komediassa
Pelin päähenkilö on nimikko hahmo Stubbs. Hän on kuollut, mutta nousee kuolleista utopistisessa kaupungissa, jossa hän sitten alkaa nopeasti kasvattaa zombiarmeijaa, samalla kun varsinainen armeija alkaa taistella eläviä kuolleita vastaan. Koko asetelmasta tulee sellainen komediasarjafiilis ja vaikka ollaan ns. Futuristisessa utopiassa, niin kaupungissa ja koko pelissä on vähän sellainen 50-luvun tunnelma. Pelin melko rento ote välittyy hienosti myös siinä miten Stubbs ja zombit ylipäätää pelissä kuvataan, sillä nämä ovat sellaisia todella klassisia zombeja jotka ovat hitaita ja tyhmiä, eivätkä ne monissa vakavasti otettavissa toimintapeleissä ja vastaavissa olisi mikään merkittävä uhka. Kovin välkkyä ja pätevää ei ole elävienkään edustajissa ja paikoin lähes satiirinomainen tarina etenee todella hyvää vauhtia.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteikö peli olisi verinen, sillä sitä se on, lähes piirrossarjamaisella tavalla. Verta roiskuu kun Stubbs metsästää aivoja eikä tämä ole mikään lasten peli. Siihen vain suhtaudutaan melko leppoisasti. Koska pelaaja ohjaa zombia, on ideana tappaa ihmisiä ja syödä heidän aivonsa, siinä samalla muuttaen heidätkin zombeiksi. Tarinallisesti peli kehittyy ja leviää moneen suuntaan ja mukaan mahtuu komedian lisäksi niin jännitystä kuin romantiikkaakin mikä osoittaa että tästä pelistä on moneen suuntaan. Grafiikassa on hienon näköistä katseltavaa, ei mitenkään realistista mutta omalla tavallaan todella hienon näköistä ja tuo PS2 aikauden mieleen parhaalla mahdollisella tavalla. Pelattavuus, ei sitten ihan samalla tasolle pääsekään, mutta Stubbs the Zombie on ehdottomasti sellainen peli jota voisi vaikkapa Psychonautsin tavoin pitää eräänlaisena kulttiklassikkona.
Peruskivaa pelattavaa ja katsottavaa
Pelattavuudessa peli ontuu yhtä pahasti kuin Stubbs itse. Välillä vauhtia riittää, mutta toisinaan peli tuntuu todellakin junnaavan paikoillaan, tai olevan enemmän tai vähemmän eksyksissä. Ohjattavuus toimii, erikoisominiasuudet tuovat kivasti muuttujia kokonaisuuteen ja näissäkin tilanteissa on osattu vetää kokonaisuus toimivalla tavalla vitsiksi. Ajoittaista vaihteluakin on tarjolla perustallustamisen ohessa.
Pituudeltaan tämä ei ole pitkä peli, vaan ehkä hivenen turhan lyhyt, mutta siitäkin huolimatta paikoin tuntuu että peli ei ihan tiedä mitä se yrittää tehdä koska jotkut kentät etenevät todella hyvin ja sulavasti kun taas toiset ovat enemmänkin sellaista kömpleöä kikkailua vaihtelun tarpeeseen. Huono peli ei missään nimessä ole, mutta ajoittain tuntuu että se voisi edetä vähän nopeamminkin. Syy ei edes ole hahmon tietyssä laahustamisessa vaan tasosuunnittelussa.
Zombipelien joukossa Stubbs the Zombie ei ole se paras peli, mutta se on selvästi joukosta erottuva tapaus jolle ei paljoa kilpailijoita löydy. Ehkä läheisin hengenheimolainen mikä tällä pelillä olisi, voisi olla Destroy All Humans, jossa pelaaja on avaruuden muukalainen, joka hyökkää maahan, sen sijaan että hän olisi puolustautumassa hyökkäystä vastaan armeijan riveissä. Kummassakin pelissä on samankaltainen tyyli, asetelma ja graafinen ulkoasu, mikä toimii oikein hyvin. Zombiteemaan Stubbs osuu todella hyvin, erottuu joukosta on harkitsemisenarvoinen peli vaikka se monella tavalla onkin melko keskivertoa pelattavaa. Vastaavia pelejä ei kuitenkaan tule juuri mielee.
Yhteenveto
Stubbs the Zombie on erilainen zombipeli, koska pelaaja pääsee vaihteeksi ohjaamaan zombia. Tyylillisesti peli on kuin yksi pitkä komediaelokuva/sarja toinen toistaan hauskempia tilanteita. Paikoin pelin rytmitys on melko heikkoa sillä monesti peli tuntuu aika laahaavalta eikä edes aina täysin selkeältä. Tarinallisesti se on kuitenkin oitis paljon parempi kokonaisuus kuin puhtaasti pelattavuudeltaan.
+ Huumori
+ Asetelma ja tyyli
- Kankeahko pelattavuus
- Paikoin laahaava eteneminen
Arvosana: 6,5
Erinomainen
Pääarvio
Kun teemana ovat zombit, niin kyllä pääarvioksi silloin nousee peli, joka sopii tähän ideaan todella hyvin.
Elävien kuolleiden maailma
Zombi: Elävä kuollut
PlayStation Plus: Premium
Zombi
Nimi itsessään ei heti kerro että mikä on pelin varsinainen idea. Pelataanko pelissä zombilla, vai tapetaanko pelissä zombeja. Itsellä tulee tästä sanasta mieleen sellaiset hitaasti laahustavat aivokuolleet perusmöröt joista ei yksittäin ole juuri isompaa riesaa mutta jotka laumoina ovat jo merkittävästi vaarallisempia. Tämä peli on ottanut tästä ideasta modernimman otteen. Tunnelmallisesti se on joka tapauksessa erittäin hyvin rakennettu kauhupeli, jossa voi tapella zombeja vastaan ja välttää muuttuvansa itse sellaiseksi.
Kuinka pitkään sinä selviät?
Zombi sijoittuu Englantiin jossa on koittanut maailmanloppu, tai jokin vastaava zombikaaos. Pelaaja ohjaa selviytyjää joka onnistuu pääsemään hetkellisesti turvaan, mutta on pakotettu riskeeraamaan nahkansa, jotta selviää tästä eteenpäinkin, samalla kun saa ohjeistusta radion välityksellä kaupungissa, jossa useat paikat on jo kaluttu kaikista resursseista, zombeja on kaikkialla ja lähes kaikki paikat ovat vaarallisia, paitsi yksi paikka, johon pelaaja sitten tekee tukikohtansa ja josta hän lähtee tehtävilleen, kokoajan kauemmas ja kokoajan vaarallisempiin paikkoihin. Tapahtumapaikkana toimiva Lontoo on ankea ja pimeä paikka joka on kuin jostakin hyvin tehdystä hillitystä zombielokuvasta. Zombeja ei ole satapäisiä laumoja, mutta niiden määrät lisääntyvät pelin edetessä, samoin kuin niiden vaarallisuus ja erikoisominaisuudet. Zombit eivät ole yhtä nopeita raivoavia petoja kuin 28 Päivää Myöhemmin, mutta eivät myöskään hitaasti taapertavia aivokuolleita, kuin Eläivien Kuolleiden Yössä, ne ovat jotakin tältä väliltä mikä sopii tähän kokonaisuuteen erittäin hyvin. Yksi elävä kuollut on varsin simppeli vihollinen, mutta muutaman kanssa kannattaa olla jo varuillaan ja nurkkaan joutuminen on monesti paha virhe.
Peli alkaa sopivan hitaasti ja opettaa pelaajalle kaikki tarpeelliset perusteet. Pelissä on lyömäase joka on kaikista luotettavin metodi vihollisten listimiseen. Krikettimaila on tehokas zombien horjuttamiseen ja niiden brutaaliin viimeistelyyn. Käsiase on tehokas pidemmälläkin matkalla, mutta riippuvainen ammuksista joita on hyvin rajallisesti saatavilla. Pääosumalla voi tehdä zombista välittömästi lopun, mutta koska peli ei ole räiskintää, on tarkkuus vain hyvin läheltä luotettava, varsinkin kun zombit liikkuvat vaappuen ja pelihahmon tähtäys horjuu. Pelaaja ei ohjaa mitään Resident Evilin koulutettua sotilasta tai poliisia, vaan tavallista jamppaa joka ei ole käynyt isommin ampumaradalla. Pistooli pysyy kyllä näpeissä, mutta laukaukset kannattaa valikoida tarkoin ja jos mahdollista, suosia lyömäasetta, jonka turvin voi taktisesti tehdä selvää isommastakin joukosta vihollisia.
Pelimaailmassa eteneminen on suhteellisen verkkaista. Pelihahmo pystyy juoksemaan ja kiipeämään tiettyjen esteiden yli, mutta tämä on kaukana Dying Lightista ja pelihahmo ei ole edes erikseen kyvykäs hyppäämään, mikä pakottaa etenemään paljon suunnitelmallisen, hitaammin ja valmiiksi määriteltyjä reittejä pitkin. Lisäksi ympäristön tarkka tutkiminen on suotavaa koska kaikki resurssit ovat kotiin päin. Pelaaja voi tosin kantaa vain rajallista määrää mukanaan repussaan ja tukikohdassa oleva säilö on sekin kooltaan rajallinen, mikä pakottaa miettimään että mitä tarvikkeita ottaa, mitä käyttää ja mitä jättää sinne missä ne ovat. Tässä pelissä pudotetut tavarat nimittäin eivät jää sinne minne pudottaa vaan ne katoavat kun pelaaja poistuu paikalta ja tämä pätee myös turvataloon, minkä itse opin harmillisesti yritys-erehdys metodilla. Monesti ympäristön tutkiminen on pelkkää ajan hukkaa, mutta koskaan ei voi tietää, mistä löytääkin jotakin, josta on oikeasti hyötyä.
Kaikki eivät selviä, mutta tarina jatkuu
Pelihahmo kehittyy pelin aikana, riippuen siitä, miten pelaaja milloinkin toimii. Pistoolia käyttämällä pelihahmo tulee paremmaksi kyseisen välineen käytössä ja sama pätee moneen muhuunkin ominaisuuteen joita hahmolla on. Pelihahmo on melko tavallinen ja mitäänsanomattoman näköinen tyyppi, ilman mitään erikoista. Tässä kohtaa päästäänkin erääseen todella nokkelaan osaan peliä, nimittäin kuolemiseen. Mikäli kuolema korjaa pelihahmon, ei peli lataa aiempaa tallennusta, vaan pelaaja saa ohjattavakseen uuden pelihahmon. Oma ensimmäinen pelihahmoni oli Ryan Murphy, todella tylsän näköinen kalju default tyylinen pelihahmo jota ei ole vielä kustomoitu mitenkään. Ihan kuin Cole McGraw pelissä InFamous. Itse selvisin todella pitkään tällä hahmolla, mutta tämä on yksi asia, minkä tiesin tästä pelistä etukäteen, nimittäin kun pelihahmo kuolee, tulee tästä zombi pelimaailmaan ja tappamalla tämän hahmon, uudella hahmolla, voi saada haltuunsa hahmon kantamat tarvikkeet.
Tällä idealla peliin saadaan sellainen lopulliseen fiilis. Kun pelattava hahmo kuolee, loppuu tämän hahmon tarina ja vaikka pelin iso tarina eteneekin, niin sitä seurataan vain uuden hahmon näkökulmasta. Tämä on yksi sellainen asia, mikä sopii zombipeliin todella hyvin ja aiemman pelihahmon löytäminen muuttuneena, on todella hyvä tapa korostaa tämän pelin tiettyä lohduttomuutta ja armotonta asennetta pelaajalle. Tälläisiä ratkaisuja toivoisi näkevänsä peleissä enemmänkin. Itse olen nähnyt muutaman, kuten Battlefield 1 sekä Road 96, joissa pelattiin useammalla hahmolla samaa tarinaa, joskin tapa jolla hahmot vaihtuivat oli varsin erilainen kummassakin pelissä, mutta ideallisesti se toimi molemmissa tapauksissa erittäin hyvin, joskin Battlefield 1:ssä, siinä oleva painoarvo oli paljon suurempi, kuten nyt myös tässäkin pelissä.
Zombi ottaa tästä tyylillisestä puolesta irti vain hieman, eikä oitis tyrkytä sitä pelaajalle, mikä on hyvä ajatus. Samalla tavalla kuin peli rakentuu suunnitelmallisesti ja hitaasti, myös pelin erilaiset puolet korostuvat omaan tahtiinsa. Tietyssä vaiheessa peli alkaa edetä nopeammin mutta varsinkin aluksi, peli ottaa oikealla tavalla aikansa ennenkuin se alkaa oikeasti vaatia pelaajalta jotakin. Lisäksi tapa jolla pelin erilaiset kuvakulmat esimerkiksi tavaroita etsittäessä vaihtuvat, on todella hieno tunnelmallinen ajatus. Tyylillisesti Zombi ei ole hurmeinen peli, mutta zombeja tapettaessa veri roiskuu, päät hajoavat ja väkivaltaa ei peitellä, mutta sitä kuitenkin hieman säännöstellään. Zombi on varsin maanläheinen zombipeli jossa aseilla on oma painonsa toiminnassa ja pelattavuus tukee tätä todella hyvin. Se on tarpeeksi tarkkaa peliin, joka ei ole puhtaasti toiminta peli, mutta ei myöskään pelkkää harhailua, pulmanratkontaa tai tavaroiden etsimistä.
Huippuluokan tunnelmaa, tietyillä rasitteilla ja hidasteilla
Zombi on isona kokonaisuutena erittäin hyvin onnistunut peli. Omaan makuun se on vähän liian hidas, mutta huomioiden mikä pelissä on ideana, toimii kokonaisuus hyvin. Pelattavuus ei ole erityisen nopeaa, mutta ei myöskään laahaavaa. Pelihahmo pystyy juoksemaan, ylittämään esteitä ja taistelemaan. Kaikissa liikkeissä on oma hitautensa, mikä tuo peliin sitä tiettyä suunnitelmallisuutta. Zombeja vaistaan taistellessa etäisyyden ottaminen on tärkeää. Pelihahmo pystyy kääntymään nopeasti, tekemään muutamaa liikettä mailan kanssa ja zombien liikkeissä on tiettyä hitautta mikä on hyvin samanlaista mitä on Resident Evilin zombeissa. Ne eivät juokse päälle, mutta ne saattavat ottaa myös nopeampikin askeleita, vaikka vaikuttavat latvarosoilta. Pelin edetessä pelaajalta vaaditaan hyvää tahtia enemmän ja enemmän kun viholliset saavat lisäominaisuuksia ja tapa jolla peli rytmittyy, tukee tätä.
Kauhutunnelmassa Zombi on todella hyvin onnistunut peli. Koska pelissä pystyy puolustautumaan, on eteneminen suhteellisen huoletonta, mutta kaikki voi nopeasti muuttua. Yhdessä hetkessä laukeava hälytin luo oitis tiettyä pakokauhua kun kaikki lähiseudun zombit alkavat tulla kohti ja radioääni käskee pakenemaan. Toisessa hetkessä taas pitkän hiljaisuuden jälkeen avattavan oven takana on oitis zombi, joka ei suoraan hyökkää, mutta vie oitis kaiken pelaajan huomion. Peli ei nojaa juurikaan halpaan säikyttelyyn, mutta käyttää sitäkin. Iso osa peliä on suoraan sitä, että pelaaja etenee varsin autioilla seuduilla eikä mitään tapahdu. Tästä syystä sitä seuraavaa zombia oikein odottaa ja monien ovien avaaminen ja uuteen tilaan eteneminen ovat tunnelmallisesti todella onnistuneita hetkiä. Puhumattakaan niistä paikoista, joissa on pilkkopimeää ja pelaaja on oman lamppunsa valon varassa, joka ei ole se kaikista kirkkain.
Zombi ottaa tästä ideasta todella paljon irti ja toimii kauhupelinä todella hyvin. Toimintaa se yhdistelee kokonaisuuteen erittäin laadukkaasti ja isona kokonaisuutena, se on yksi parhaita zombipelejä mitä olen pelannut. Genrellisesti ja tyylillisesti se ei ole varsinaisesti juuri sitä ominta omaa, ainakin omalla kohdalla, mutta siitäkin huolimatta se on rakennettu todella hyvin, rytmitetty todella hyvin ja Halloweenin Zombiteemaan se on erinomainen kokoniasuus ja todella onnistunut kauhupeli. Sen varsinaiset heikkoudet ovat aika pienimuotoisia. Resurssien keräily alkaa nopeasti ärsyttää kun iso osa paikoista on tyhjiä, mikä on pelin asetelmaan ja tunnelmaan kuuluva ratkaisu, mutta pelillisesti se tuntuu lähinnä hidasteelta. Ohjattavuus ja sitä kautta pelattavuus istuvat pelin yleiseen tyyliin erittäin hyvin ja vaikka peli onkin omaan makuun vähän liian hidas, niin se on kuitenkin todella onnistunut ja yllättävän hyvä zombipeli isona kokonaisuutena.
Yhteenveto
Zombi on kauhupeli joka ei nojaa pelkkään halpaan säikyttelyyn ja tarjoaa myös toimintaa. Se pyrkii suunnitelmalliseen etenemiseen jossa huonosti valaistut paikat vaikuttavat autioilta vaikka eivät sitä ole. Rytmitys on erinomainen, tyylikkyys on erinomaista ja graafisesti peli on hienon näköinen. Pelattavuus toimii hyvin pelin hivenen hitaassa ja suunnitelmallisessa rytmityksessä ja asetelma on zombigenressä sieltä parhaasta päästä, kuten pelikin suuren osan ajasta.
+ Zombiteema ja sen käyttö
+ Kauhutunnelma
+ Brutaali toiminta
- Etenee melko hitaasti
- Resurssien keräilyn turhauttavuus
Arvosana: 8,0
Mahtava
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.