Remnant.jpg?1615172169

Gun Souls

 

Soulslike genre on yksi näitä tapauksia joka on kasvanut todella merkittävästi ja kehittynyt pitkälle. Tässä joukossa voi olla haastavaa erottua, varsinkin edukseen, mutta kuten Mortal Shellin kohdalla totesin, se on mahdollista. Mutta sitten on tapauksia, kuten Remnant: From the Ashes, joka nousee paremmaksi, kuin ne esikuvansa.

 

 

 

Jäänne: Tuhkista

Soulslike genressä on paljon pelejä jotka ovat ihan ok kamaa, ilman mitään oikeasti erikoista tai ihmeellistä. Monet tämän genren pelit tuppaavat vain tekemään samaa mitä Dark Soulsit ja kumppanit ovat tehneet uudestaan ja uudestaan, ehkä muutamilla omilla jutuilla. NiOh, Surge ja varsinkin Lords of Fallen kaikki kehittivät genreä omilla tavoillaan mutta Immortal Unchained oli se joka todella otti uuden suunnan, menemällä kohti räiskintää lyömäaseiden sijaan. Remnant ei siis ideallisesti ole se edelläkävijä, mutta se saattaa hyvinkin olla paras Soulslike genren edustaja, joka ei ole alkuperäisen Demon's Soulsin tekijöiden tuotos. Remnant: From the Ashes tekee hyvin vähän omia juttuja tämän genren peliksi, mutta toisin kuin Immortal Unchained, tällä kertaa räiskinnässä on todella hyvä ote ja toisin kuin Chronosissa, tällä kertaa pelattavuus on oikeasti Soulslikea.

 

Kaiken pahan alku ja Juuri

Pelissä tarina on monella tavalla vain kiva lisä, joka laittaa tapahtumat käyntiin ja toimii jonkinlaisena syynä kaikille tuleville tapahtumille. Tarina ei ole mitenkään erikoinen eikä pelin tarinallisen edeltäjän, Chronos: Before the Ashesin pelaaminen ole sekään pakollista, vaikkakin kyseisen pelin pelanneet huomaavatkin tietyssä vaiheessa todella paljon yhteistä ja aivan lopussa varsinkin, tulee tarinallisesti hetki, jossa kaksi peliä selvästi yhdistyvät. Tarinaa enemmän nappaa pelin maailma ja sen monet mahdollisuudet. Pelissä ei suoranaisesti selitetä mitään auki pelaajalle vaan monet tilanteet ja asiat ovat sellaisia jotka avautuvat sitten hissukseen, jos ollenkaan. Siinä mielessä Soulslike idea on vahvasti läsnä, että pelin monia puolia ei pureskella pelaajalle valmiiksi. Isot asiat, kuten alkuvoimainen pahuus ja sen ilmentymä, Root (Juuri) ovat sellaisia jotka ovat varsin selkeästi osana kokonaisuutta, mutta monia yksityiskohtia pitää tulkita itse ja tässä pelissä, se toimii varsin hyvin. Mikä lohikäärmeensydän todella on ja miksi sillä voi parantaa itseään, mitä ovat nämä maailmojenvälisiä portteja avaavat kristallit ja sitä rataa.

Peli alkaa hahmonluonnilla ja joka on todella yksinkertainen. Vaihtoehtoja ei juuri ole ja kun peli sitten alkaa, niin asustuksienkaan kanssa vaihtoehtoja ei juuri tule käyttöön. Tämä johtaa siihen että pelihahmot näyttävät monesti samasta muotista tehdyiltä, ilman mitään oikeasti erikoista omaa. Tätä tietysti pyritään vähän värittämään asusteiden värien vaihdolla, mutta ne tuntuvat olevan lisäsisältöä tai muuten vaan niin vaikeasti avattavia, että siinä ei ole oikeastaan mitään isompaa väliä ja loppuviimeksi hahmot näyttävät helposti todella samanlaisilta hiustyylejä ja värejä lukuunottamatta. Tämä on sääli, sillä tyylikkyydessään pelihahmot näyttävät oikein hyvältä, mutta laajempi kustomointi olisi kyllä ollut todella paikallaan, varsinkin koska muutoin asusteita on niin vähän.

Kun hahmo on valmis, seikkailu alkaa. Ensin käydään läpi tutoriaaleja joissa opitaan pelaamaan, siinä samalla pelaaja saa vähän osviittaa siitä, miten hyvä hän pelissä sitten onkaan. Kaikki tämä päättyy lopulta siihen että pelaaja valitsee hahmoluokkansa, vain kolmesta vaihtoehdosta, joista jokainen antaa eri aloitusaseet ja varusteet. Kolme hahmoluokkaa on aivan säälittävä määrä ja loppuviimeksi, kaikki voivat saada kaiken, tämä vain määrittää mitä saat aluksi. Varusteet ovat kaikki ostettavissa, joten tämä alkuasetelma on vähän mitätön, eikä tunnu juuri tarjoavan isommin mitään pelaajalle. Päämajana toimiva Ward 13 sen sijaan on yllättävän hyvin tehty paikka sillä se onnistuu todella hyvin tarjoamaan sellaisen lohduttoman, maailmanloppuvivahteisen tunnelman. Myös muutama oikein hyvin tehty NPC on mukana paikalla ja peli aloittaa kaiken oikein mallikkaasti. Se on kuitenkin vasta pintaa, sillä pelissä kestää aika kauan ennenkuin se todella lähtee käyntiin, mutta hidas aloitus toimii kuitenkin tyylillisesti todella hyvin eikä pelaaja heti huku kaikkiin mahdollisuuksiin. Pelissä on yksi jatkuva tehtävä, From the Ashes, joka vie pelaajaa monin erikoisiin paikkoihin hänen taistelussaan Juurta vastaan.

 

Jotakin niin tuttua, mutta jotenkin niin uutta

Pelattavuuden näkövinkkelistä Remnant on hyvin selvä Soulslike. Pelaajalla on elinvoimamittari joka kuluu kun pelaaja ottaa vahinkoa ja jota voi parantaa parannustarvikkeilla joista Estus flaskin on korvannut Dragonheart joka on hidas käyttää mutta parantaa kaiken. Kestävyysmittari kuluu kun pelaaja juoksee tai tekee väistöhyppyjä. Kestävyys palautuu varsin nopeasti heti kun pelaaja ei tee mitään sitä kuluttavaa liikettä. Nämä ovat pitkälti juurikin ne asiat jotka omassa mielessäni on kaikkein keskeisimpiä Soulslike merkkejä. Normaalisti hyökkääminen on kestävyyttä kuluttuvaa, mutta Remnantissa avainasemassa ovat tuliaseeet joiden käyttö ei vaadi mitään muuta, kuin ammuksia. Tulitaistelu on tuttua kamaa Immortal: Unchained pelistä, mutta Remnantin tapauksessa räiskinnässä on paljon jämptimpi ote, joka tuntuu sulavammalta ja johon pääsee todella nopeasti sisään. Lyömäaseet ovat hyvin vähäiset varsinkin aluksi, mutta ne tuovat myös mukanaan vaihtelua ja toisin kuin Immortal: Unchained, Remnant: From the Ashes tekee niiden käytöstä huomattavasti sulavampaa, eikä niiden käytty kuluta kestävyyttä, mutta niiden varaan ei voi kaikkea laskea.

Peli koostuu useasta maailmasta joiden välillä matkustetaan erilaisten portaalien kautta. Maailmoja on kourallinen ja jokainen on yksi isompi kokonaisuus joka jakaantuu useaan erilaiseen tyrmämäiseen alueeseen, joiden välillä on joskus suht härskit lataustauot. Maailmat ovat yhtenäisiä ja yleensä yksi portti jakaa alku ja loppupuolen, vaatien vähän tutkimista. Isossa osassa on ammuskelu joten vihollisia tulee vastaan ihan kaikkialla ja välillä joukossa on eliittivihollisia jotka vaativat vähän enemmän työtä ja tulivoimaa, mutta joista saa paremmat palkinnot. Välillä vastaan tulee myös pomovihollisia jotka ovatkin sitten aivan oma lukunsa, kuten myös niistä saatavat palkinnot. Ammuttava ei todellakaan lopu ja positiivista on sekin, että jokaisessa isommassa maailmassa on omanlaisensa viholliset ja ympäristöt. Tietyt vihollistyypit kyllä toistuvat, mutta ulkoasu vaihtuu maailman mukaan. Elinvoimaisessa viidakossa mysteeritemppeleineen on aivan erilainen tunnelma kuin autioituneessa kaupunkimaisemassa viemäreineen.

Yksi merkittävä osa tämäntyylisiä pelejä on tietenkin se merkittävä vaikeus joka pakkottaa hahmonkehitykseen, jotta moniin haasteisiin pystyy kunnolla vastaamaan. Remnant on haastetasoltaan yksi kaikista tasopainoitetuimpia genren pelejä. Tietysti mukana on muutama raivostuttavan halpamainen tai muuten vaan järisyttävän vaikea pomotaistelu, mutta monesti alueet eivät ole yhtään niin pahoja, sillä hyvällä taktiikalla ja varovaisuudella niistä selviää todella hyvin. Hahmonkehitys astuukin tässä kohtaa merkittävästi kuvioihin. Pelin edetessä pelihahmo saa lisää ominaisuuksia (Trait) jotka tehostavat tiettyjä puolia pelihahmossa. Näitä ovat aluksi vain elinvoima, kestävyys ja hahmoluokan oma ominaisuus, mutta pelin edetessä niitä tulee valtavasti lisää. Jokainen ominaisuus on voi nousta vain tiettyyn pisteeseen asti, mikä on siinä mielessä hyvä, että täysin ylivoimaista hahmoa ei saa kehittämällä vain muutamaa ominaisuutta. Erilaisia ominaisuuksia ovat niin aseiden latausnopeus, kriittisen vahingontuottaminen, kokemuspisteiden suurempi määrä ja lyömäaseiden tehokkuus, näin muutamana esimerkkinä. Ominaisuudet ovatkin aseiden kanssa se asia, mikä todella auttaa tekemään pelihahmosta omanlaisensa. Varjoissa hiipivä ja vikkelä tarkka-amppuja hyödyntää vihollisten heikkoja kohtia ja panostaa kriittisen vahingon tuottamiseen kun taas järkälemäinen tankki ottaa rambomaisemman suunnan ja panostaa enemmän vaikkapa kestävyyteen, paranemiseen ja vahingontekemiseen vaikkapa haarniskankin läp.

 

Oikeilla tavoilla omanlaisensa mutta väärillä haasteilla

Eräs todella iso osa, mikä erottaa Remnantin kaikista muista Soulslike peleistä ja jota en ole vielä tarkoituksella maininnut, on se, miten pelimaailmat rakentuvat. Nimittäin ne kaikki rakentuvat täysin satunnaisesti. Tietyt peruspalikat pysyvät samoina, mutta ympäristöt, sijainnit ja tapahtuvat tulevat vastaan täysin satunnaisesti kampanjassa ja näin ollen, kun kohtaa tietyt pomovihollisen, niin se sulkee toisen kokonaan pois. Omassa kampanjassani vastaan tulivat juurikin ne vaikeammat ja monesti vieläpä huonommat variaatiot, mikä olisi muutoin täyttä sontaa, mutta pelissä on mahdollisuutena myös Seikkailumoodi, jossa tietyistä pelin maailmoista voi rakentaa itsenäisen seikkailun, jossa taas jaetaan satunnainen käsi tapahtumia ja pomovihollisia maailmaan. Yhdestä maailmasta tälläistä ei saa, jostakin tuntemattomasta syystä, mutta niistä maailmoista, joilla on oikeasti väliä, sellaisen saa. Tämä on uskomattoman hyvä ajatus, sillä ilman tätä, tietyt esineet olisivat pysyvät saavuttamattomissa ja se pitää sisällään myös monet parhaat aseet.

Satunnainen jako erilaisia elementtejä lisää myös uudelleenpeluuarvoa koska seikkailussa voi kohdata aivan eri pomoviholliset kuin kampanjassa ja saada siis täysin uusia tarvikkeita. Tämä pätee myös sivutehtäviin joita päämajassa on. Kampanja ja seikkailu ovat kuin kaksi rinnakkaista todellisuutta joihin päästään samasta paikasta. Seikkailuja voi olla aktiivisena vain yksi, mutta ne ovat erilainen tapa kerätä lisää resursseja ja jo missattuja esineitä ja aseita, koska kampanjaa ei kannata nollata, koska se pärsää tarinan etenemisen. Seikkailut sen sijaa, mahdollistavat sen että pelissä on vain muutama esine jotka voi kokonaan menettää, sen sijaan että niitä olisi monta.

Tästä tullaankin tosin yhteen tämän pelin suurimmasta heikkouksista koskien tätä mallia. Pelissä ei samalla tavalla menetä mitään kuollessaan, kuin monissa muissa genren peleissä vaan kokemuspisteiden kautta pelaaja saa aina yhden ominaisuuspisteen kun mittari on täynnä. Raha ja raaka-aineet ovat myös sellaisia jotka pysyvät ja joita saa aika paljon. Ongelmalliseksi mennään harvinaisten materiaalien kanssa, sillä samalla tavalla kuin tapahtumat ja pomoviholliset, myös monet esineet ovat täysin satunnaisesti saatavilla. Harmillisinta on arvokkain materiaali, jota pääpelissä on yksi per maailma ja jota voi seikkailuissa löytää täysin satunnaisesti aivan satunnaisesta paikasta. Tämä johtaa herkästi turhauttavaan farmaamiseen kun yrittää saada tietyn tapahtuman tulemaan osaksi maailmaa ja yleensä tiettyjen tapahtumien, pomovihollisten tai parhaan raaka-aineen saatavuus on täyttä tuuripeliä. Kyllähän se kannustaa pelaamaan peliä uudelleen ja uudelleen, mutta kun on pelannut seikkailun toisensa perään saamatta sitä, mitä oikeasti tarvitsee, niin kyllä se korpeaa. Etenkin, kun huomaa että tämä kyseinen raaka-aine on ainoa tapa päivittää lohikäärmesydäntä sekä aseita/varsuteita maksimiin.

 

Ashes.jpg?1615172166

Tyylikkyys nousee esiin uudelleen ja uudelleen 

 

 

Yksi genrensä onnistuneimpia kokonaisuuksia

Soulslike genressä on vaikea erotua todella edukseen. Monesti tässä kohtaa mennäänkin siihen tilanteeseen että uusien ideoiden kanssa mennään tavalla tai toisella metsään. Remnant tekee monta asiaa oikein ja käyttää hyviä ideoita monilla tavoilla todella osuvasti, vaikka samat päätökset myös johtavat moniin heikkouksiin. Isona kokonaisuutena kyseessä on heikkouksistakin huolimatta yksi parhaita genrensä pelejä, joka pystyy kilpailemaan myös From Softwaren tekeileiden kanssa, nousten jopa paremmaksi kuin niistä monet.

 

Aseita on mistä valita...

Kaksi asiaa ovat pelattavuuden kulmakivia Soulslike genressä ja onneksi ne ovat niitä, joissa Remnant tarjoaa varsin kiitettävästi vaihtelua. Aseet ja pomoviholliset, jotka toimivat todella hyvässä synergiassa keskenään. Aloituksessa aseita on vähän ja ne korostavat aika selkeästi sitä, millaisen hahmoluokan on valinnat. Tosin, näistä aloitusaseista Hunting Rifle on helposti yksi pelin parhaita aseita, jolla pärjää todella pitkään, vaikka koko pelin läpi, olettaen että sitä myös päivittää pelimaailmasta saatavilla tarvikkeilla. Käsiaseena toimiva pistooli on kiva lisä, mutta sen vaihtaa parempaan erittäin nopeasti. Pelaajalla voi olla käytössään kerralla kolme asetta; Pääase, käsiase ja lyömäase. Tietyssä vaiheessa peliä, tulee todella vaikeaksi valita, että mitä aseita sitten ihan oikeasti käyttäisi, koska pelissä on muutamia niin hyviä aseita, että niitä todellakin haluaisi käyttää, mutta tyylikkyydessä ja ehkä myös omasa pelityylissä, ne eivät vain sovi niin hyvin. Aseita voi vaihdella milloin vain, mutta koska peli ei pysähdy näin tehtäessä, niin se voi hektisessä taistelussa on mahdotonta.

Aseiden kanssa korostuu myös se, että millainen erikoisominaisuus aseessa on. Tiettyihin aseisiin saa valita aivan vapaasti että minkä ominaisuuden siihen laittaa, mutta pomoaseeissa on pysyvä ominaisuus jota ei voi vaihtaa. Mutta pomoaseet yleensä kompensoivat tämän asian jollakin muulla tavalla. Loppuviimeksi pelaajan täytyy kuitenkin tehdä jonkinlaisia kompromisseja asevalintojen kanssa. Siinä missä itse pidin alusta asti Hunting Rifleä ykkösaseena niin käsiase vaihtui useasti kunnes Spitfire ase tuli käyttöön ja sille löytyi haastaja vasta kun Curse of Jungle God tuli vaihtoehdoksi, sillä kumpikin ase on todella erilainen, mutta omalla tavallaan erinomainen. Metsästyskiväärin ainoa todellinen haastaja taas on Ruin. Lyömäaseissa taas aloitusaseella pärjää aika hyvin eikä itse tullut sitä puolta isommin edes huomioitua, mutta kiinnostavaa voisi olla panostaa myös lyömäasepuoleen jossakin vaiheessa, sillä Scar of Jungle God on yksi erinomainen lisä puhumattakaan Smolderista. Pomovihollisista saa ensimmäisellä kerralla uniikin esineen josta sitten voi valmistaa aseen tai päivityksen aseeseen, myös erilaisia ominiasuuksia voi aueta kun nujertaa vihollisen, mutta usein nämä ominaisuudet aukevat kun tekee tiettyjä asioita tarpeeksi paljon tai kun löytää tiettyjä esineitä tms.

 

...vihollisia on mitä kohdata

Pomovihollisten tapauksessa pelissä ollaan monesti todella kahtiajakoisissa tunnelmissa. Remnant on sellainen peli joka on kuin tehty useammalle pelaajalle, mutta jonka voi monesti pelata aivan hyvin myös yksinään. Tuliaseiden merkitys tuo haasteen pomotaisteluihin, mutta esimerkiksi Immortal: Unchained onnistui pomovihollisten kanssa todella mallikkaasti, eli se on mahdollista. Remnant ottaa kuitenkin vähän erilaisen lähestymistavan. Joskus pomovihollisen sijaan vastassa on vihollislauma, mutta kun vastassa on selvä pomovihollinen, niin aivan liian usein, tämä vihollinen kutsuu apuun erilaisia vihollislaumoja, jotka ovat vain tuomassa turhauttavaa monimutkaisuutta toimintaan ja koska tätä tapahtuu niin usein, niin se ei ole enää uniikkia, hauskaa tai kekseliästä. Monella pelaajalla tämä on lähemmäs välttämätöntä tiettyjä pomovihollisia vastaan, mutta todella usein tuntuu, että eikö pelissä ole vain osattu kehittää sellaisia pomotaisteluita joissa se päävihollinen olisi se haaste omien ominaisuuksiensa ansiosta. Laumataistelut kun eivät ole hyvää pelisuunnittelua, elleivät ne istu pomotaisteluun jollakin järkevällä tavalla. Aivan liian usein tässä pelissä, ne ovat vain keino tuoda haastetta, ilma kunnollista ideaa tai syytä.

Pomovihollisten joukossa on kuitenkin monia erinomaisesti tehtyjä vihollisia, joista osan kanssa taistelu ei edes ole välttämätön jos pelaa korttinsa oikein, mutta jos haluaa tiettyjä esineitä, niin pakko on yrittää, vaikka ei aina edes haluaisi. Näitä tapauksia tulee mieleen ihan muutama, mikä kertoo erittäin hyvästä pelisuunnittelusta ja siitä, että valintojen kanssa pitää sitten elää. Jotkut taistelut ovat sellaisia, että niitä ei voi välttää, mutta se on juurikin se syy, miksi ne jotka voi, erottuvat niin hienosti joukosta. Pelimaailmoissa on yleensä yksi pääroisto, joka tulee vastaan maailman lopussa ja sitä ennen maailmoista voi löytyä pari muuta pomovihollista. Nämä viholliset ovat usein eräänlaisia kovempia versioita jo aiemmin vastaan tulleista eliittivihollisista, muutamilla uusill tempuilla. Tämä tuo hyvää vaihtelua ja koska vaihtoehtoja on niin paljon, ei se tunnu turhalta täytteeltä. Mutta näissäkin tapauksessa, hyvin usein, vastaan tulee myös laumoittain perusvihollisia.

 

Sulautuu joukkoon sekä erottuu siitä

Remnantin suurimmat heikkoudet ovat pitkälti niitä samoja mitä monilla muillakin genren peleillä on. Vaikeustaso on helposti todella heilahteleva ja vaikeuspiikkejä on usein. Monesti nämä ovat pomotaisteluita joissa halpamaisia temppuja sillä haastetaso on pelimaailmoissa monesti todella kohdallaan. Myös liiallisuuksiin menevä satunnaisuus ärsyttää, etenkin silloin jos yksi kokonaisuus vaatii, että yksi toinen osa peliä, on myös osa maailmaa. Tälläiset tilanteet johtavat turhauttaviin hetkiin. Remnant ei kuitenkaan ole samalla tavalla farmaamiseen perustuva peli kuin monet muut genren pelit. Usein tuntuu että joko pomoviholliset tai maailmat muuten suhteutetaan pelaajan tasoon, koska tiettyjä pomovihollisia ei ole sen helpompi kukistaa myöhemmin, kuin oli aiemminkaan. Haastavuuden suhteen Remnant on ehkä se reiluin genrensä peli. Tätä korostuu myös se, että kenttähasardeja on hyvin vähän ja isommat hasardit ovat statusefektejä, joista ei pääse eroon ilman tiettyjä rohtoja.

Remnant: From the Ashes on hyvin monella tavalla sellainen peli joka sulautuu todella helposti joukkoon. Sen pelaaminen luonnistuu todella hyvin jos Soulslike genre on tuttu eikä pelissä ole kovin isoa oppimiskäyrää. Ohjattavuus on myös erinomainen ja muutenkin peli on todella hyvin hiottu kokonaisuus johon pääsee todella helposti sisään ja jonka parissa viihtyy erinomaisesti, etenkin kun ottaa huomioon miten paljon sisältöä pelissä on ja miten laadukkaasti se on toteutettu. Tietysti monia asioita pelissä olisi voitu tehdä toisinkin ja helpottaa merkittävästi, mutta miltein kaikkeen tuntuu löytyvän helpompiakin tapoja. Peli ei ehkä tee oikeastaan mitään sellaista mitä ei olisi jossakin muussa pelissä jo tehty, mutta se on omassa genressään erinomainen esimerkki siitä, miten se osaa yhdistää Soulslike genreen sellaisia osia joita siinä ei ole ollut ja jättää pois sellaisia osia, joita ei koe välttämättömiksi. Kaikissa genren peleissä ei tarvitse olla "sielujen menetys - haku" prosessia ja joskus vaihtelua voi saada aikaan satunnaisuudella.


Dragonblade.jpg?1615172167

Yksi genrensä parhaita pelejä

 

 

Yhteenveto

Remantin tapauksessa huomaa että Souls resepti taipuu todella moniin muotoihin ja räiskintä on todellakin yksi mahdollisuus, koska toiminta on tehty oikein hienosti pelin tapauksessa. Vaikeuspiikkien täyttämä paikoin hyvin turhauttavaksikin muuttuva kokonaisuus on kuitenkin kokolailla laadukkaasti tehty, tarinallisesti omalla tavallaan hyvin toimiva ja moninpeli tuo pakettiin oikein hyvän lisän. Peli on vaikea, mutta se on myös sitä tyypillistä toimintaa jossa farmaaminen on vaihtoehto. Remnant on ehdottomasti yksi näitä selvästi onnistuneempia Soulslike genren pelejä, varsinkin koska se osaa tehdä jotakin omaa.

 

+ Idea, ulkoasu ja tyyli

+ Toiminta

+ Seikkailutila

+ Moninpeli

 

+/- Satunnaisuus

 

- Laumat pomotaisteluissa

- Vaikeuspiikit

 

Arvosana: 8,4

 

Mahtava