Aika on melkinen hasardi nykyään ja paljon on pelejä joita ei yksinkertaisesti ehdi vain pelata niin paljoa, että niistä saisi ihan oikeasti sellaisen vahvan kokonaiskäsityksen. Osittain siitä syystä, päätinkin kokeilla jotakin aivan uutta, mitä tulee sattumiin. Tähän asti on menty yhdellä tavalla, mutta nyt ollaan kehittämässä ideaa uuteen suuntaan.

 

 

 

Demotyyliin pelaaminen on jotakin mitä voisi sanoa Sattumien alasarjaksi tai tavaksi kokeilla pelejä siinä toivossa, että jokin peli nappaisi vähän paremmin kiinni. Siinä missä iso osa sattumista on kokoelmia viimeaikoina pelatuista peleistä joista ei tunnu joko olevan tarpeeksi omaksi kokonaisuudekseen, tai sitten ne jollakin tavalla sopivat yhdeksi paketiksi tai niitä ei ole pelannut loppuun asti. Mietin pitkän tovin että olisiko syytä kokonaan kehitellä uusi ketju aiheelle, mutta ihan tarpeeksi hyvässä kasassa tämä pysyy näinkin, eikä tämä idea välttämättä edes saa niin paljoa kiinnostusta edes itseltä, että näitä tulisi niin paljoa lisää.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan pelit jotka tähän valikoituivat tällä kertaa eivät välttämättä liity toisiinsa millään tavalla, ne ovat vain valikoitu siten, että kokeilen jokaista samalla tyylillä, miten monet demot aikoinaan olivat rakentuneet, mutta joka tapauksessa vähintään 15 minuuttia ja maksimissään yhden tunnin (pääarvion kanssa tunti puolitoista). Sitten jos mielenkiintoa vielä on niin ehkä pidemmällekin, mutta siinä ajassa luulisi saavan jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä tarjolla on. Varsin erilaista arvostelua siitä tulee, kun kokonaisuudesta saattaa joutua tekemään paljon erilaisia tulkintoja varsin lyhyen peliajan jälkeen. Yleensä en arvioi peliä ellen ole pelannut sitä ainakin tunnin verran, poikkeuksena tälläiset ns. Yhden idean pelit (Tetris jne).

Tässä korostuu hienosti myös se pointti, miten väärin pelin voikaan arvioida, kun sitä pelaa vain vajaan tunnin verran. Yleinen mielipide nimittäin voi muuttua hyvin nopeasti jos peliin sattuisi käyttämään enemmän aikaa, mutta se ei ole tällä kertaa se pointti. Puhumattakaan että demot eivät yleensä kestä merkittävästi enempää, tietysti demosta riippuen.

Lisäksi tein vielä niin että kaikki nyt kokeilussa olleet ovat PS Now'n stream puolen pelejä, eli niiden pitäisi oikeasti napata, jos niihin haluaa panostaa, koska stream ei ole PS Now'n vahvimpia puolia, vaan niin heikoimpia, juurikin sen verkkoyhteyden vuoksi. Ei ole tainnut tulla yhtään peliä vastaan joka ei vähän nikottelisi, vaikka yhteys hyvä onkin.

Taistelu vs Shakki

 

PlayStation Now

 

 

Battle vs Chess

Kaikessa yksinkertaisuudeen kyse on shakin pelaamisesta. Shakki on siitä jännä peli, että se voi olla erittäin antoisaa jos siihen kunnolla paneutuu, mutta ongelmana on että jos siinä haluaa oikeasti hyväksi, niin siinä on aika monta muuttujaa sekoittamassa pakkaa. Pitäisi pelata paljon että oppii lukemaan vastustajaa, mutta jokainen vastustaja on erilainen. Pitäisi opiskella mestareiden taktiikoita jotta osaa reagoida eri tilanteisiin ja pitäisi silti kehittää omanlaisensa peli, että peli olisi peliä pelin takia, ei menisi opetteluksi ja tiettyjen kaavojen muistamiseksi. Mutta miten tämä peli sitten eroaa perinteisestä shakin pelaamisesta. Shakki on siis loistava peli samantasoisen (tai huonomman) vastustajan kanssa, mutta jos haluaa pelata tavallista shakkia niin se onnistuu ihan internetissäkin ilman mitään erikoisuuksia ja vaativaa verkkoyhteyttä.

BvC on hyvin perinteistä shakinpelaamista ilman erikois-sääntöjä ja ainoa mikä oikeasti tekee siitä erilaista on se, että nappuloilla on erilaisia animaatioita kun ne liikkuvat ja hyökkäävät. Nämä erikoisuudet ovat kiva lisä, mutta monella tavalla ne saisivat olla joko nopeampia tai erikoisempia, mutta ne ovatkin lähinnä kivana lisänä. Siltikin tuntuu että nämä asiat olisi pitänyt viedä paljon pidemmällekin. Erikoisuuksia pelissä voisi muutenkin olla paljon enemmän jotta peli oikeasti tuntuisi astetta erilaisemmalta. Varjopuoli tällä kaikella on se että nappulat on hyvin hankala erottaa toisistaan saati muistaa sitten kun kaikki ovat sekaisin ruudulla. Perspektiiviä voi vaihdella todella vapaasti mutta se ei varsinaisesti auta, paitsi sitten kun peliä on pelannut vähän enemmän ja nappulat alkaa muistaa paremmin. Siitä nappulat tosin muistaa oitis kun näkee että mihin niitä voi siirtää.

Mitä taas tulee haasteeseen, niin paria tasoa kokeiltuani täytyy sanoa että näiden shakkipelien kanssa on hyvin hankala erottaa tiettyjä vaikeusasteita toisistaan. Siis helpoimmalla ja vaikeimmalla ero on selvä, mutta monella tavalla shakki on aina suhteellisen haastavaa. Se mikä kuitenkin eniten tässä tuntuu, on se sama asia mikä nyppii aina shakin kanssa. Se on loppuviimeksi hyvin pitkän kaavan peli, ellet ole itse erittäin hyvä ja vastustaja hyvin taitamaton. Pelit vievät aikaa  mistä johtuen niitä ei kovin montaa ehdi rajallisessa ajassa pelata, eli oma taso pitää arpoa ja sitten ensimmäisen pelin jälkeen tasoittaa. Tämäkin peli on loppuviimeksi shakkia, muutamilla pienillä lisäefekteillä, mutta tuntuu että peli toimisi merkittävästi paremmin, jos nappulat olisivat selkeämpiä ja erikoisefektejä olisi selvästi enemmän, silloin tälle voisi oitis antaa kaksi sijaa paremman arvosanan. Tälläisenään on todella niin ja näin, että onko tässä tarpeeksi erikoisuuksia, jotta tätä pelaisi perinteisen sijaan.

Yhteenveto

Sen perusteella mitä kokeilin niin aika pitkälti shakkia, mutta pienoisilla hahmokohtaisilla animaatioilla. Näyttää todella hienolta ja tuntuu shakilta. Tietysti pidemmällä perehtymisellä tästä voisi löytää paljon lisääkin tutkailtavaa mutta se ei nyt ollut pointtina tässä pelailussa. Battle vs Chess on oikealla tavalla hyvin tehty versio perinteisestä ideasta. Tähän voisi panostaa enemmänkin, mutta ei varmaan tule ihan piakkoin tehtyä niin, sillä vaikka peli varsin hyvältä vaikuttaakin, niin se ei ole ihan sitä mitä varsinaisesti videpeleiltä haen. Mutta jos shakkia tekee mieli pelata, niin tässä on taas yksi vaihtoehto siihen.

 

Pelattu yhteensä: Noin 35 minuuttia

 

+ Shakki

+ Nappuloiden erikoisanimaatiot

 

- Nappuloita on vaikea tunnistaa

- Liian vähän erikoisuuksia

 

Arvosana: 5,0

 

Välimallia

Retrokaupungin myllerrys

 

PlayStation Now

 

 

Retro City Rampage DX

Pelin idea satiirilla tehdystä nostalgiapommista on varsin kiinnostava, mutta näin pikseliraskaasti tehty kokonaisuus ei vain ole sieltä kiinnostavimmasta päästä, varsinkaan kun siinä on niin paljon tälläistä ei niin hyviä nostalgisia vivahteita. Äänimaailma on sopivan iskevä ja graafinen ulkoasu on sopivan värikäs ja pikseli, mutta se tekeminen ei ole ihan sieltä iskevimmästä päästä koska ohjattavuus on sillä väärällä tavalla epätarkka ja sitä kautta ei ammuskelukaan ole sieltä parhaasta päästä. Vaikka toiminta onkin näyttävää ja tavallaan hauskaa, niin se yleinen ote on sieltä heikommasta päästä. Pelin tarina ei nappaa ja vaikka ajaminen ja silmitön hurjastelu ja räiskintä onkin tavallaan old schoo GTA tyyliä, niin ei tässä pelissä vain ole tarpeeksi kiinnostavaa materiaalia.

Tämänkin tapauksessa kun on kyse nopeasti kokeilusta niin peliin ei juuri ehdi kunnolla asettua. Kokeilumielessä tämä peli voisi kestää vähän pidempäänkin, mutta se yleinen pelattavuus on sitä ei niin hyvää tasoa koska ne vanhojen pelien heikoimmatkin osat ovat liian vahvasti esillä. Mitään isompaa koukkua pelissä ei ole ja muutenkin kokonaisuus tuntuu todella viimeistelemättömältä.

Yhteenveto

Ei varsinaisesti huono peli mutta en usko että tämän pariin tulee juuri palattua sen enempää sillä monella tavalla kyseessä on vähän niin ja näin tyylinen kokonaisuus joka tavallaan on ihan kiva, mutta samalla aikaa jotenkin karkea ja vähän sinne päin toteutettu. Retropelissä ihan kaiken ei tarvitse olla retroa.

 

Pelattu yhteensä: 15 minuuttia

 

+ Värikäs

+ Toiminnallinen

 

- Ohjattavuus

- Aika mitäänsanomaton

 

Arvosana: 4,5

 

Huonommalla puolella

Kapinallisoperaatiot

 

PlayStation Now

 

 

Renegade Ops

Tämä on niitä pelejä josta voi saada kannen perusteella täysin vääränlaisen ajatuksen. Pelihahmoja on useampi mutta kun pelaamiseen pääsee käsiksi, niin saa huomata että pelaaminen tapahtuu autoilla. Jokaisella hahmolla on omanlaisensa vahvuudet ja heikkoudet ajoneuvoissa ja kaikilla on omat erityiset autonsa, mutta kyllä hahmonvalinnasta menee tavallaan maku oitis, kun huomaa että hahmoa ei edes näy. Pelin tarina seuraa kapinallisjoukkoa joka taistelee pahaa Inferno nimistä roistoa vastaan suorittaen erilaisia tehtäviä jotka pääasiassa koostuvat valtavien vihollislaumojen tuhoamisesta ja satunnaisista sivutehtävistä, kuten vankien pelastamisesta. Vaihtelua peliin tuo myös ajoneuvon vaihto autosta helikopteriin mutta sellainen oikeanlainen vaihtelu on aika vähäistä mutta toiminnan mielekkyys korjaa sen, varsinkin jos peli jatkossa oikeasti kehittyy jonnekin päin.

Kahden tikun ohjattavuus takaa simppelin pelattavuuden ja tässä tapauksessa se tuntuu takaavan myös suhteellisen kankean ohjattavuuden sillä vaikka ajoneuvo aika hyvin totteleekin ohjattavuutta niin varsin vähän nopeammissa tilanteissa tai ahtaammissa paikoissa tuntuu että auto ei vain mahdu kääntymään ja heti jos pitää alkaa venklaamaan tai peruuttamaan, niin ohjattavuus tappelee enemmän vastaan. Monet tehosteet sun muut auttavat toimintaa, mutta pelin yleinen ote ei silti ole ohjattavuuden suhteen kovinkaan mielekäs kun pelissä törmäilee niin helposti. Mutta hidastaako se meno merkittävästi, paikka paikoin kyllä, mutta mielekkäänä toiminta pystyy siitä huolimatta.

Renegade Ops on siinä mielessä hyvä peli että se simppeli mutta oikeilla tavalla koukuttava. Se on aika hyvä "poimi ja pelaa" tapaus jonka pariin on varsin helppoa palata myöhemminkin ja jota voisi pelata enemmänkin jossakin vaiheessa ja ottaa selvää että kuinka paljon vaihtelua peli tulee oikeasti tarjoamaan kun pääsee tehtävissä pidemmälle.

Yhteenveto

Tämä on sellainen tapaus jonka parissa voisi kuvitella viettävänsä vähän enemmänkin aikaa sillä sen verta hienoa ja räjähtävää toimintaa paketissa on. Varsin simppeli toimintaote vie kyllä mukanaan joten siinä ei olla menty suoraan metsään. Mutta onko pelissä sitten mitään sellaista joka todella kannustaisi käymään koko paketin läpi. Ei välttämättä, mutta en nyt suorilta tätä torppaakaan sillä kyllä siinä on sitä tietynlaista mielekästä otetta.

 

Pelattu yhteensä: Noin 25 minuuttia.

 

+ Simppeli mutta koukuttava

+ Korkeaoktaaninen toiminta

 

- Ohjauksen kankeus

- Harhaanjohtava "kansikuva"

 

Arvosana: 6,2

 

Hyvä

Kolminaisuus: Minkälie sielut

 

 

PlayStation Now

 

 

Trinity: Souls of Zill O'll

Heti ja välittömästi päästään osaksi toimintaa ja siinäkin tilanteeseen jota voisi kuvailla lopputaisteluksi, siinä vasta tutoriaali. Kolme sankari punaisesta miekkamiehestä keltaiseen karpaasiin ja siniseen velhottareen. Roistona platinatukkainen musta-asuinen ritarihahmo. Asetelmallisesti tämä on enemmän kuin loistava ja erittäin hyvä tapa aloittaa peli. Tarinallisesti tästä pisteestä hypätäänkin sitten merkittävästi taaksepäin, jotta saadaan peli alkuun.

Pelihahmoista miekkamies on päähenkilö ja kaksi muuta liittynee mukaan sitten myöhemmin. Tarina ei ehkä se ole kaikkein kiinnostavin, varsinkin kun tapa jolla sitä kerrotaan on animaationa varsin hienoa, mutta sinne väliin on sitten heitelty paljon sitä budjettiraijoteisempaa tarinankerrontaa joka kyllä latistaa kokonaisuutta erittäin tehokkaasti ilman mitään epäilystäkään. Tämä on juurikin se helppo tapa tappaa mielenkiinto peliä kohtaan kun ensin saa pitkälti kuunnella ja katsella hyvin tehtyä jälkeä, ja sitten on pakotettu lukemaan paljon tekstiä tylsien stillkuvien kanssa. Päähahmo Areus kuitenkin on oikein toimiva hahmo, kaikessa kliseissä piikkutukkaisuudessaan ja synkkämielisyydessään. Aluksi pelissä keskitytään pitkälti opettelemaan ne perusasiat ennenkuin peli oikeasti lähtee käyntiin. Niin pitkälle en tässä kokeilussa päässyt, mutta sen perusteella miltä peli vaikuttaa, tätä voisi harkita syvällisempää tutkiskeluun.

Iso syy miksi peli toimii niin hyvin on niin yksinkertainen, kuin toiminta. Tässä pelissä on tavallaan aika nappuloiden hakkaamiseksi ja itseääntoistavaksi mätöksi menevä pelattavuus, mutta toiminta on sentään hienoa ja mikä tärkeintä oikealla tavalla mielekästä, koska siinä on juurikin sellainen hyvä ote. Kun mukaan sitten laitetaan usemapi pelattava hahmo erilaisine juttuineen ja taistelulliseni yhdistelmineen, niin kyllä tämä on sellainen asetelma jota voisi mielellään kokeilla vähän enemmänkin ja katsoa että jaksaisiko pelin käydä loppuun asti. Taistelun puolesta tämä on varsin hyvä, vaikka muutoin peli onkin vähän todella heikosti tehty.

Nimellisesti peli on todellakin niin ja näin. Trinity on ihan hyvä titteli mutta epämääräinen jatke on hämäävä ja täytyy sanoa että nimellisesti se on sitä laatua jota en uskoisi kaupassa poimivani, kun kansikaan ei ole niin ihmeellinen, mutta ei huonokaan. Tässä korostuukin hyvin se, miten tärkeässä roolissa pelin nimikin voi olla, ihan yksinäänkin.

Yhteenveto

Tämä on sellainen tapaus jota voisi kuvitella pelaavansa vähän enemmänkin, mutta samalla aikaa kyseessä on jotenkin niin tavallisen tylsä hack n slash toimintapeli, että vaikea siitä on saada kunnolla kiinni. Etenkin kun mukana on niin paljon sitä halvasti tehtyä materiaalia joka pistää silmään kun osaan sisällöstä on panostettu selvästi enemmän.

 

Pelattu yhteensä: Noin 25 minuuttia

 

+ Näyttävä toiminta

+ Useampi pelattava hahmo

+ Tarina

 

- Hidas ja laahaava alku

- Toisto

 

Arvosana: 5,9

 

Paremmalla puolella

Terämyrsky: Painajainen

 

PlayStation Now

 

 

Bladestorm: Nightmare

Tämä on niitä tapauksia joiden kanssa tuntuu että hahmonluontiin tuli käytettyä enemmän aikaa kuin itse pelin pelaamiseen. Graafinen ulkoasu on ihan kiva, mutta peli ei ole sieltä kaikkein näyttävimmästä päästä tarinankerronnassaan tai yleisessä tyylissään. Tiettyä historiallista tyyliä peliin on pyritty tuomaan, mutta sellaisella yliampuvalla ja omalla tavallaan näyttävällä tavalla, siinä jopa paikka paikoin onnistuen.

Pelin isoin juttu on toiminta sillä sen ulkopuolella ei olekaan juuri mitään erikoisempaa sisältöä nimeksikään. Taistelu on lähemmäs suoraan Dynasty Warriorsin tyyliä, mutta ehkä vähän simppelimpää missä on vahvuutensa ja heikkoutensa. Silmitön mättäminen on näyttävää, omalla tavallaan mielekästä ja tavallaan tämä nappaa jopa vähän enemmän kuin Dynasty Warriors, mutta ei ole tasollisesti merkittävästi kaukana siitä.

Jatkaisiko tämän pelaamista, ei välttämättä. Vaikka Bladestorm onkin toiminnassa varsin näyttävä ja omalla tavallaan todella mielekäs paketti, niin se ei ole sillä tavalla koukuttava, että sen pariin palaisi uudestaan ja uudestaan. Ongelmallista on lähinnä se, että se ei ole kovin kiinnostava kokonaisuus ja siitä puuttuu pitkälti kaikki sellainen, mikä todella koukuttaisi jatkamaan pelin parissa pidempään.

Nimi on todella houkutteleva vaikka kansikuva onkin aika sekalainen eikä järin ihmeellinen. Pelin toiminta on sen suurin vahvuus, mutta vähän kaikki osat pelistä ovat parhaimmillaan ihan kivoja. Tästä vain puuttuu "se jokin" mikä erottaisi sen massasta.

Yhteenveto

Tuskin tulee pelattua tämän lyhyen kokeilun jälkeen, sillä mitään erikoisempaa saati mielekkäämpää sisältöä peli ei juuri tarjoa. Se alkaa puuduttavasti eikä oikein millään tavalla koukuta jatkamaan, ellei sitten ole todella kova tarve Dynasty Warriors tyyliselle toiminnalle.

 

Pelattu yhteensä: Noin 20 minuuttia

 

+ Näyttävä

 

- Puuduttava ja tylsä

 

Arvosana: 5,1

 

Paremmalla puolella

Arcadiasin Taisteluprinsessa

 

PlayStation Now

 

 

Battle Princess of Arcadias

Yhden positiivisen asian tästä pelistä voi sanoa mutta siihen se pitkälti sitten jää. Taistelu on yllättävän nappaavaa omalla itseääntoistavalla tavallaan. Vaikka toiminnassa ei mitään niin ihmeellistä olekaan, niin se on sentään hyvin tehtyä, varsinkin kun vertaa lähemmäs kaikkeen muuhun. Peruspelattavuudessa ei ole isommin ongelmia, tosin näin simppelissä tapauksessa, ei pitäisikään olla.

Mitä tulee pelin yleiseen tyyliin ja tarinankerrontaan, niin siitä ei pisteitä tule. Japanilainen ääninäyttely on itselle ihan samaa kuin random ääni, elikkä kaikki teksti pitää lukea kun ei puhetta ymmärrä. Itse yhtään pidä tästä ratkaisusta eikä sitä juuri paranna todella mitäänsanomaton ulkoasu stillkuvatyylisine keskusteluineen. Tämä peli on niin monella tavalla niin mitäänsanomaton, että ei siitä saa mitään irti, vaikka pelaisi vähän pidemmällekin.

Yhteenveto

Peruspelattavuudessa ei ole varsinaisesti mitään pahaa, mutta ei oikeastaan myöskään mitään erityistä. Isoimpana ongelmana on kuitenkin varsin kehno toteutus pelin ulkoisessa tyylissä. Eikä siitäkään mitään pisteitä saa että pelissä on japaninkielinen ääninäyttely, joka on siis yhtä tyhjän kanssa. Tulee passattua aivan varmasti.

 

Pelattu yhteensä: Noin 15 minuuttia

 

+ Näyttävää mättöä

 

- Ulkoinen tyyli ja yleinen toteutus

 

Arvosana: 3,6

 

Heikko

Harhautus 4: Painajaisprinsessa

 

PlayStation Now

 

 

Deception IV: The Nightmare Princess

Tästä pelistä muistan joskus pelanneeni ihan oikeaakin demoa joten siinä mielessä tästä on vähän ennakkokäsitystä. Mutta jos ei olisi, niin ainakaan kansi ei kerro yhtään mitään siitä, millainen peli on kyseessä. Kansikuvassa on kaksi seksikästä pimua ja sellainen animefiilis, mutta kun miettii että mitä sen perusteella odottaa, niin pulmapelit mieleentuova pelattavuus jossa vihollisia nistitään ansoilla, ei tule ensimmäisenä mieleen. Muutenkin peli graafinen ulkoasu ei yllä juuri kannen standarteille, paitsi tylsästi stillkkuva tarinankuljetuksella.

Pelissä voi valita parista skenaariosta ja painajaisprinsessa Velguiriella pelaaminen on parempaa, tosin ainoastaan silmäkarkin vuoksi. Vaikka Velguirie onkin sieltä seksikkäämmästä päästä, niin mikään BloodRaynen Rayne hän ei ole, koska toiminnallisessa mielessä tästä pelistä puuttuu kaikki mielekkyys ja pääasaissa peli koostuu ansojen oikea-aikaisesta laukaisemisesta, kombojen muodostamisesta ja kenttähaasteiden suorittamisesta joka tietyssä vaiheessa alkaa lähennellä pulmapelityylistä suhtautumista. Lisäksi tässä tapauksessa ansat ovat paljon hardcorempaa kamaa kuin Yksin Kotona sarjassa, sillä mukanaon niin peruskarhun rautaa, kuin terävää heiluriakin. Lisäksi päähahmo oppii pelin edetessä muutamia kikkoja aina potkaisemisesta alkaen, jolla vihollisen saa tulilinjalle.

Pelille ei tee palveluksia sekään, että puhe on japania ja kaikki etenee stillkuvina joka on sieltä laiskemmasta päästä, mitä tulee tarinakuljetukseen. Graafinen ulkoasu ei myöskään kerää isoja pisteitä ja muutenkin pelissä on jatkuvasti sellainen aika mitäänsanomaton fiilis. Siis kannen perusteella tämä vaikuttaisi todella hienolta peliltä, mutta sisältö on niin tusinakamaa kuin olla ja voi, mikä on tavallaan sääli.

Kun kyseessä on ilmeisesti neljäs osa sarjaa, niin voisi olettaa peli pelattavuus olisi edennyt johonkin, mutta aika perusrunkoiselta kokonaisuus silti tuntuu joten tästä on hyvin hankala saada irti oikeastaan mitään. Erityistä, siinä mielessä tämä peli oli jo aikoinaan demomuodossa aikamoinen pettymys, sillä kannen perusteella tämä näyttää paremmalta mitä oikeasti sitten onkaan. Tosin eipä se nimikään nyt hirveästi tue kokonaisuutta, kun sarja ei entuudestaan ollut mitenkään tuttu.

Yhteenveto

Ideallisesti peli on jotakin aivan muuta voisi aluksi luulla, mikä ei ole suoraan paha asia, varsinkin kun pelihahmoa katselee kyllä mielellään. Mutta mikään uusi Rayne tämä ei ole, sillä valtaosa pelaamisesta on aika pulmanratkaisuomaiseksi menevää ansojen laukomista ja pitkien kombojen kehittämistä ilman todellista mielekästä toiminnallista otetta. Pelin ulkoinen tyyli on myös vähän halvemmasta päästä. Voisi tätä ehkä jatkaakin, mutta tuskin tulee.

 

Pelattu yhteensä: Noin 15 minuuttia

 

+ Velguirie

+ Näyttävät ansasarjat

 

- Pulmavivahteinen tyyli

- Graafinen jälki

 

Arvosana: 3,3

 

Pettymys

Ragnarök Odysseia

 

PlayStation Now

 

 

Ragnarok Odyssey ACE

Tämä on niitä tapauksia jonka kanssa lyhyt peliaika ei vain anna hyvää kokonaiskuvaa, mutta kyllä siinä ajassa ehtii samaan aika hyvän käsityksen siitä, millainen peli monella tavalla on, pääasiassa tyyliltään, tarinankerronnaltaan ja toiminnaltaan. Pirusti tässä on luettavaa ja opeteltavaa eli aika luotaantyöntävä tästä paketista tulee vaikka toiminta onkin tälläistä perushyvää, eli se ei sentään ala heti ärsyttää, miten joidenkin pelien kanssa voi käydä. Toiminnallisessa mielessä tämä peli voisi olla siis enemmän kuin kiinnostava tapaus jonka kanssa voisi käyttää ihan aikaakin.

Tässä on vain se pikkuinen ongelma että vaikka toiminta vaikuttaakin sellaiselta joka kehittyessään voisi tarjota varsin paljon mielekästä tekemistä, niin se on kaikki muu sen toiminnan ympärillä mikä kertoo aivan toisenlaista tarinaa. Tässä on juurikin sellainen tietynlainen vanhan koulukunnan jrpg fiilis, mutta kaikista mahdollisista vääristä syistä. Helposti tälläiset pelit joissa tulee nopeasti todella paljon opeteltavaa todella nopeasti ja vielä tavalla jossa korostuu valtava tekstitulva, niin se luo todella luotaantyöntävän vaikutelman. Tämä on tietysti eri asia jos tarina todella alkaa kiinnostaa, mutta itse en hevillä lämpene tälläisille tapauksilla joissa on sen verran opeteltavaa että pelin pariin palaaminen voi olla yllättävän haastavaa

Eräs asia tämän pelin kohdalla kuitenkin on onnistunut ja se on nimi, tälläinen peli ei juuri erotu joukosta kansikuvan perusteella, mutta nimi on todella hyvä ja sen perusteella tätä voisi kokeilla enemmän kuin mielellään. Kun on kyse pelien kokeilusta niin monilla aika pienilläkin asioilla voi olla paljon merkitystä. Sääli onkin että peli vaikuttaa hyvältä monista syistä, mutta samalla aikaa se jättää niin paljon toivomisenvaraa monista muista syistä. Siitä johtunee sekin että peli jää helposti niiden pelien varjoon, jotka panostavat myös tarinankerrontaan.

Yhteenveto

Tämä vaikuttaa varsinkin aluksi monella tavalla sellaiselta peliltä jota voisi harkita pelaavansa vähän enemmänkin. Ongelmat nousevat kuitenkin varsin pian pintaan tämän tapauksen kanssa kun tämä väärällä tavalla old school eli paljon tekstiä ilman ääninäyttely, todella paljon opettelemista ja muuttujia. Kyllä tämä jää sivuun koska tälläisiä pelejä on todella paljon ja monet parempia kuin tämä.

 

Pelattu yhteensä: Noin 25 minuuttia

 

+ Upea nimi ja idea

+ Perustoimiva taistelu

 

- Paljon tekstiä luettavana

- Hidas alku

 

Arvosana: 4,9

 

Huonommalla puolella

Pääarvio

Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä on se mikä inspiroi tähän kokeilukokonaisuuteen ja pääarviona se sai osakseen enemmän peliaikaa. Tämä kun on niitä pelejä josta on kuullut yhtä ja toista, mutta sitä ei ole koskaan itse pelannut.

Valkoinen ritari kronikat

 

PlayStation Now

 

 

White Knight Chronicles

Tämä on niitä pelejä josta on kuullut yhtä jos toistakin ja on saanut, jostakin syystä, sellaisen ajatuksen että kyseessä olisi erittäin hyvä jrpg, kun tekijänä on monien todella arvostama Level-5. Sen verran olen kuitenkin tämän tekijän pelejä pelannut että en nyt suoraan uskoisi sitä, koska sen verran huonoja pelejä on tältä firmalta tullut, mutta myös niitä hyviäkin on, joten kyllähän tätä voisi kokeilla ja tehdä sitten omat johtopäätöksensä. Kannen perusteella tämä vaikuttaa enemmän kuin upalta peliltä, mutta kun heti näkee Level-5:n niin kyllä ne odotukset nopeasti putoavat.

Pelin kanssa aivan ensimmäiseksi tulee esiin se, että siinä on hyvin samanlainen fantasiatunnelmainen vaikutelma mitä monissa Final Fantasy peleissä. Lisäksi pelin graafinen ulkoasu ja tarinankerronta ovat varsin lupaavanoloisia, mutta samalla aikaa sitä odottaa aika kliseistä fantasiatarinaa koska White Knight Chronicles ei ole yksi niitä pelejä jonka kaikki tietävät ja joka mainitaan aina kun puhutaan parhaista japsiropeista. Mutta kun aika moni muukin peli josta todella pidän, ei ole sieltä huippuarvostetuimmasta päästä, niin turha sen perusteella tuomita. Se miten tämä peli alkaa, on erittäin lupaavanoloinen, vaikka tiettyjä kliseitä siinä huomaakin välittömästi. Graafinen ulkoasu ja ääninäyttely ovatkin kuitenkin välitöntä plussaa, vaikkakin sama taso ei ole läsnä kokoaikaa, mutta sen tavallaan ymmärtää kun siirrytään siihen vaiheeseen jossa liikutaan kaupungilla ja isolle joukolle pelihahmoja voi puhua.

Pelaaja pääsee luomaan oman hahmonkin mikä antaa oitis vähän lisää mahdollisuuksia ja voi toimia aika hyvin jos tehty oikein. Hahmonluonti nyt ei ole se kaikkein monipuolisin koska monia asioita jää kaipaamaan, mutta samalla aikaa se on kuitenkin sen verran rikas, että kyllä siihen hahmonluontiin saa äkkiä upotettua jonkin aikaa. Tosin, tässä tullaan siihenkin ongelmaan, että tälläisten pelien kanssa se luotu hahmo ei aina näytä ihan niin hyvältä pelissä, miltä hahmonluonnissa. Kun tarina sitten alkaa, niin yllättäen varsinaiseksi päähahmoksi nouseekin Leonard niminen selvä päähenkilö ja pelaajan luoma hahmo on hiljainen tukihahmo. Tälläistä asetelmaa ei kovin usein näe, mutta se on myös tavallaan ärsyttävää että pelaaja saa luoda hahmon, joka sitten ei turhia juttele tai edes tunnu vaikuttavan tarinaan tai oikein mihinkään muuhunkaan, kun paljon äänekkäämmät hahmot vievät sen focuksen mennessään. Herää kysymys että miksi pelaaja ei saanut luoda Leonardia?

Kun sitten pelin saa käyntiin niin hyvin tutuissa ympyröissä tässä pyöriään, maailmaa tutkitaan ja ostettavaa tavaraa on aivan valtavista. Iso peli varmasti on kyseessä, eli kyllä mennään siihen 20-50 tunnin mittariin, veikkaisin. Mutta kun päästään kiinni siihen taisteluun, niin selväksi käy että tätä peliä ei niin kauaa jaksa pelata. Esimerkkinä sanottakoon että Star Wars: Knights of the Old Republic oli muutoin erinomainen peli, mutta taistelusysteemi oli erittäin huono ja ikävä kyllä Dragon Age: Origins meni lähelle samaa ideaa. No White Knight Chronicles on samaa maata, eli taistelu on rasittavaa, hidasta ja turhauttavaa juurikin siitä syystä että tämä on sitä vastenmielestä laatua tästä vuoropohjaisen ja reaaliaikaisen taistelun välimaastosta. Pelaaja joutuu odottamaan ennenkuin voi tehdä hyökkäyksiään ja tämä hidastaa toimintaa merkittävästi. Toiminnallisessa mielessä peli huutaa reaaliaikaista taistelua tai vuoropohjaista, ei tätä välimallia josta saa hakemalla hakea jotakin mielekästä, ilman että meinaa löytää mitään. Vaikka tietyssä vaiheessa saakin käyttöönsä ritarihaarniskan joka on todellinen voimanpesä, niin näin heikolla taistelusysteemillä varustetta laajaa kokonaisuutta ei jaksa kyllä tahkota loppuun asti, varsinkin kun ei ole luottoa pelintekijään tarinankertojana, vaan odottaa heti kättelyssä cliffhanger lopetusta, etenkin kun White Knight Chronicles II on olemassa.

Mitä tulee muutenkin Level-5 firman tyyliin, niin en siitä kyllä hirveästi kehuja heittäisi. Dark Cloud on helposti yksi huonoimpia pelejä mitä olen ikinä pelannut ja vaikka Rogue Galaxy monella tavalla onkin hyvä, niin se on myös erittäin kliseinen, rasittavilla tavoilla japanilainen ja monilla tavoilla erittäin puuduttava tapaus. Ni No Kuni sarja ei ole itselleni tuttu (vielä) niin en osaa sitä kommentoida oman kokemuksen pohjalta eikä professor Layton pelejäkään ole tullut pelattua, mutta kun tietää kuka on Valkoinen Ritari Kronikat tehnyt, niin mitään isompia odotuksia heitä kohtaan ei ole, vaikkakin peli on tarinankerronnallisessa mielessä oikealla tiellä tyylinsä ja toteutuksen puolesta, niin tältä pelintekijältä ei voi laatua odottaa.

Yhteenveto

Peli alkaa enemmän kuin lupaavasti, kaikki näyttää hienolta, kuullostaa hienolta ja vaikuttaa näin ollen hienolta. Mutta sitten enemmän ja enemmän käy ilmi että kiiltävä pinta ei kuitenkaan takaa mielekästä pelattavuutta sillä toiminta on enemmän kuin rasittavaa, pelihahmossa korostuvat ne pari avainasiaa, joista en pidä yhtään ja muutenkin kokonaisuudesta jää sellainen vaikutelma että paketissa on muutaman muun pelin kaikki huonoimmat puolet. Se on sääli, sillä tarinallisessa mielessä peli kyllä kiinnostaisi, mutta pelattavuuden suhteen, tätä ei kovin kauaa jaksaisi.

 

Pelattu yhteensä: Noin 1 tunti, 15 minuuttia

 

+ Lupaava alku

+ Graafinen ulkoasu

 

- Hidas ja puuduttava taistelu

- Tarpeeton hahmonluonti

 

Arvosana: 4,3

 

Huono