Tiettyinä aikoina saattaa saada yhden jos toisenkin pelin lahjaksi ja mahdollisesti vielä antaakin sellaisen. Sitten on tietysti myös mahdollista hankkia niitä pelejä alennusmyynnistä, etenkin Steamissa, jossa vaihtoehtoja on paljon ja joskus erittäin hyvään hintaan, kun kokonaishinnasta on raavittu pois suuret prosentit.

 

 

 

 

Jotkut pelit ovat niitä aloittaessa täysin vieraita, jolloin mitään varsinaisia odotuksia ei ole, silloin ei pety yhtään niin pahasti kuin silloin, jos kyseessä on peli jota kohtaan on varsin isot odotukset. Myös se vaikuttaa että kuinka paljon pelitä odottaa. Lahjaksi saamistani peleistä ja muutamista itse hankituista ei ollut mitään isompia odotuksia, mutta muutamia kohtaan kyllä. Joistakin keksii enemmän sanottavaa kun taas joistakin ei oikein mitään.

Fahrenheit ja Oxenfree ovat esimerkkejä siitä että joskus tälläisistä peleistä keksii enemmänkin sanottavaa ja haluaa korostaa miten hyviä ne ovat, jolloin ne saavat kokonaan oman arvion. Sitten on niitä pelejä joihin ei vain ole ehtinyt uppoutua tarpeeksi voidakseen kertoa niistä kattavasti. Tai sitten niistä ei vain ole paljoa sanottavaa vaikka olisikin ehtinyt pelata.

Siinä samalla tosin keskeneräisten pelien kirjasto kasvaa kasvamistaan. Jotkut peleistä jäävät siihen kokeiluasteelle kun taas toisten parissa viettäisi enemmänkin aikaa, jos sitä aikaa vain olisi enemmän.




 

Papers%2C%20Please.jpg?1577556040

Katsotaanpas niitä henkkareita

 

Paperit, kiitos

 

 

 

Papers, please

Tämä on niitä pelejä joista kuuli yhteen aikan paljon juttua sekä hyvää että pahaa mutta useimmiten hyvää, eli paljon kehujahan tämä onnistui keräämään varsin yksikertaisen oloisella toteutuksella, mutta hyvin koukuttavalla ja monipuolisella otteella. Paperit kiitos onkin niitä pelejä jossa on todella paljon liikkuvia osia ja joka osaa omalla tavallaan olla stressaavan vaikea, kunnes siihen pääsee oikeasti sisään ja oppii pelin kaikki niksit ja tajuaa, että peli ei todellakaan kerro kaikkea tai pelaa aina samoilla säännöillä.

Peli sijoittuu kuvitteelliseen itä-eurooppalaiseen valtioon joka enemmän tai vähemmän tuo mieleen pari tosielämän valtiota. Pelaaja on passintarkastaja jonka tehtävä kaikessa yksinkertaisuudessaan on katsoa maahan pyrkivien ihmisten paperit ja tehdä päätös siitä että päästääkkö kyseinen henkilö sisään vai evätä tältä pääsy. Aluksi kaikki on hyvin yksinkertaista tyyliin; Katso että onko passissa oikea kuva ja sukupuoli. Päivittäin tulee erilaisia lisäohjeita, kuten että vain tietyistä maista tulevat saa päästää sisään. Tälläisten monien pienien yksityiskohtien kautta peli muuttuu kokoajan vaikeammaksi kun muuttujia tulee lisää ja lisää. Tähän kun heitetään pelin tarina jossa pelihahmo joutuu tekemään myös oikeita päätöksiä, kuten että mistä nipistää kun rahat ovat vähissä. Panostaako ruokaan vai lämpöön? Pelin edetessä joutuu lopulta tekemään paljon isompia päätöksiä, kuten sen, että mille on uskollinen?

Rahaa pelissä saa tekemällä työnsä, eli mitä enemmän tarkastat, sitä enemmän saat palkkaa. Tämä ei kuitenkaan tunnu toimivan ihan näin, sillä monesti pelissä ei pysty tarkastamaan kuin tietyn määrän henkilöitä sillä ajankulu pelissä on hyvin vaihteleva. Monissa tapauksissa päivä ei pääty koskaan ennenkuin tietty juonitapahtuma on tullut vastaan. Tämä tarkoittaa sitä että vaikka olisi kuinka nopea, niin tiettyä määrää enempää ei vain ehdi tarkastaa passeja. Kun muuttujia tulee lisää, niin sitä vähemmän passeja ehtii tarkastaa koska tarkastettavana on niin paljon erilaisia muuttujia. Pelisäännöt ovat monesti todella kyseenalaiset ja tuppaavat vaihtumaan yhtenään.


Itse tarkastusprosessi on se pelin hauskin osa. Pelissä on aluksia vain muutama yksinkertainen osa. Leimasimella valitaan hyväksytty tai hylätty, perustuen siihen että onko passi kunnossa vai ei. Tutkimustyökaluja tulee pelin edetessä kokoajan lisää ja välillä tuntuu että peli ei suoraan edes kerro miten kaikki toimii tai sitten niissä menee todella nopeasti sekaisin. Peli ei kuitenkaan syötä oitis isoa määrää infoa pelaajalle, vaan lisää työkaluja tulee ajan kanssa. Tarkastusprosessissa on tietty hauskuus, mutta sitä syö kokoajan läsnä oleva jännite siitä että kuinka monta passia ehtii tarkastaa päivän aikana jotta pystyy kustantamaan elämisensä. Hoppu ei myöskään saa olla sillä yksikin virhe johtaa huomautukseen. Yksi huomautus sinne päivässä on tavallaan sallittua mutta useammalla on nopeasti seurauksensa.

Papers Please on monella tavalla todella stressaava peli, mutta sitä voi myös pelata ilman tarinaa, jolloin tietty painokkuus kyllä häviää mutta siinä samalla häviää myös stressi, kun voi keskittyä enemmän tarkastusprosessiin ei tarvitse huolehtia muista yksityiskohdista. Tarina on suhteellisen hyvä ja siinä on myös meneillään monia sivujuonia joissa pelaajan päätökset tulevat isoon osaan. Yksi aikaisimpia moraalisia kysymyksiä tulee tapauksesta jossa pariskunta tulee vuoron perään tarkastuspisteelle mutta vain toisen passi on kunnossa. Päästätkö molemmat silti läpi, vai erotatko heidät toisistaan? Tälläisiä moraalisia tilanteita tulee vastaan toisinaan ja siinä samalla tarina menee eteenpäin korottaen panoksia.


Kokonaisuutena Papers Please on yllättävän syvällinen ja kiinnostava peli. Se kompuroi eniten epäsäännöllisyydessään ja epämääräisissä pelisäännöissään, mutta onnistuu toimimaan oikein hyvin moraalisesti haastavana pakettina joka ei päästä pelaajaa helpolla, puhumattakaan ajoittain todella pikkutarkasta tutkimusprosessista joka kaikessa yksinkertaisuudessaan on tullitarkastajan/rajavartian työtä.

 

+ Tarkastusprosessi

+ Moraaliset tilanteet ja pelaajan päätökset

 

- Monesti epäselvät pelisäännöt (epäreiluus)

- Yksityiselämäosuudet

 

Arvosana: 6,5

 

Erinomainen



Ninja%20Senki%20DX.jpg?1577556039

Väärää nostalgiaa

 

Ninjailua NES tunnelmissa

 

 

 

Ninja Senki DX

Kuin suoraan NES aikakauden tasohyppelykaudelta. Ninja Seki DX on erittäin yksinkertainen ohjata ja klassisella tavalla vaikea. Osumia kestää muutaman, rotkoon putoamisesta kuolee heti ja elämiä on se muutama joilla kentästä pitäisi suoritua. Vastaan tulee myös vihollisia joita sitten heitellään heittotähdillä. Kentissä on myös vähän keräiltäviä esineitä mutta kokonaisuudesta ei keksi sanottavaa juuri yhtään.

Graafinen ulkoasu on ok, pikseligraafikalla ihan hienoksi tehty. Musiikki on myös kivan kuuloista. Vaihtelua tai erityisen mielekästä menoa pelistä ei kuitenkaan löydy ja se jää todella nopeasti sivuun muiden vähän parempien pelien tullessa vastaan.

 

+ Nostalginen tapaus

 

- Tylsän yksikertainen

 

Arvosana: 4,0

 

Huono



1%20Screen%20Platformer.jpg?1577556033

Yksikin ruutu riittää

 

Yhden ruudun tasohyppely

 

 

 

1 Screen Platformer

Yhden ruudun pelit eivät ole niinkään uusi juttu, mutta tässä tapauksessa kyseessä on vähän erilainen lähestymistapa mitä vaikkapa Tetriksessä on yhden ruudun peliin. Tässä tapauksessa pelaaja voi missä vaiheessa tahansa katsoa koko ruutua ja nähdä oman sijaintinsa, jo näkemänsä paikat sekä paikat joissa ei ole vielä ollut. Ruutu alkaa täysin mustana mutta kun pelaaja liikkuu eteenpäin, ruutu muuttuu. Idea on mennä kentän päästä päähän ja siinä samalla paljastaa kaikki osat ruudusta. Matkan varrella on tarkastuspisteitä joihin pelaaja palaa jos kuolee.

Peli on suhteellisen haastava siinä mielessä että kentällä on paljon ansoja joihin kuolee suhteellisen helposti ja kun kaikki on täysin pimennossa, niin mitään varmuutta ei ole siitä mitä edessä odottaa eikä esteitä muutenkaan hahmota täysin kun osa siitä on hämärässä ja osan näkee. Liikkuvat esineet varsinkin voivat olla hyvin hämääviä.

1 Screen Platformer on yksinkertainen ja samalla varsin yksitoikkoinen peli. Siihen ei kovin paljoa aikaa saa upotettua koska kokonaisuuden käy läpi aika pian ja sen jälkeen kyse onkin enemmän siitä että kuinka nopesti ruudun käy läpi, kun jo vähän tietää että mitä odottaa.

Kokonaisuudesta nyt ei paljoa sanottavaa keksi. Ohjattavuus on simppeli ja toimii kuten ideakin. Mutta eipä se paljoa innosta alkukokeilun jälkeen.

 

+ Idea

 

- Lyhyt

 

Arvosana: 4,0

 

Huono



Ei VVVVVV vaan VVVVV

 

 

 

VVVVV

Ei sukua pelille VVVVVV, joka on loppuviimeksi varsin hyvä peli, tämä ei niinkään. Heti käy ilmi että kysessä on kaksi todella erilaista peliä. Siinä missä Vx6 on nopeatempoinen pulma peli jossa painovoiman muuttaminen on se idea, on Vx5 räiskintätasohyppely pikselimaailmassa. Toisessa näistä on todella nappaavat musiikit ja toisessa ei samaten kun toinen jaksaa yllättäen pitää otteessaan vaikka muuttuukin lopulta raivostuttavan vaikeaksi. Kumpaan näistä ei oikea vastaus ole tämä.

VVVVV on graafiselta ulkoasultaan vaatimaton ja samoin ohjattavuudeltaan. Pelattavuus on suhteellisen simppeliä, mutta ei kovinkaan toimivaa sillä tähän peliin menee todella nopeasti maku. Aseiden ammukset ovat aika rajalliset ja vähän sinne päin ohjauksen kanssa monesti joko ammut vihollisista ohi tai otat osumat ennenkuin ehdit tappaa viholliset. Tasohyppely ei sekään ole sieltä parhaasta päästä.

Kokonaisuudesta nyt ei paljoa sanottavaa keksi, muuta kuin sen että tällä kertaa ei nimen perusteella randomisti napattu peli tuottanut minkäänlaista kovinkaan hyvää lopputulosta, mutta hinta-laatu suhde oli siinä mielessä aikalailla kohdillaan.

 

+ Toiminnallinen ja nostalginen

 

- Kömpelö ja epämääräinen

 

Arvosana: 3,3

 

Pettymys



Banner%20Saga.jpg?1577543150

Taistelut ja vaikeudet seuraavat toisiaan

 

Sotalippu saaga

 

 

 

Banner Saaga

Tämä on niitä pelejä jotka yhteenaikaan todella kiinnostivat, mutta jotka sitten jäivät kerta toisensa jälkeen sivuun ja sitten kun sen pelin lopulta sai, niin vielä silloinkin se aina vain unohtui. Kun siihen sitten lopulta pitkän ajan jälkeen uppoutui, niin aika nopeasti sai huomata että peli oli aika erilainen mitä siitä oli alunperin odottanut.


Pelin maailmassa ihmiset ja jättiläiset elävät enemmnä tai vähemmän yhdessä ja enemmän tai vähemmän sovussa. Mutta kuten aina ja kaikkialla, sodat ja levottomuuden koettelevat itse kutakin. Tarinassa seurataan useampaa joukkoa jotka etenevät taistelusta toiseen ja jotka kohtaavat monenlaisia haasteita uudelleen ja uudelleen. Taistelussa kokeneet soturit kehittyvät ja voimistuvat mutta monenlaiset vaikeudet voivat hyvin nopeasti vaatia sotureiden hengen taistelun ulkopuolellakin. Tämä tekee Banner Sagasta erittäin vaativan pelin, sillä virheitä on monenlaisia ja niistä voi nopeasti kärsiä todella pahasti. Peli lisäksi tallentaa automaattisesti eikä anna sitä mahdollisuutta pelaajalle, kaikkeen tapahtuneeseen pitää sopeutua.


Pelattavuus on päätösten tekemistä, joskus sen suhteen että miten toimia tietyssä tilanteessa ja toisinaan taas että miten edetä taistelussa. Päätökset muokkaavat tarinan etenemistä ja pelaajan käytössä olevaa armeijaa ja sen vahvuutta. Armeija ja mahdolliset siviilit liikkuvat eteenpäin mikä kuluttaa resurreja kuten ruokaa ja jonka riittäminen on erittäin tärkeää. Ruokaa ynnä muuta ostetaan samalla resurssilla millä hahmoja kehitetään ja mitä korkeammalle hahmo kehittyy, sitä enemmän resursseja kehitys vaatii. Päätöksiä tulee vastaan paljon ja usein pitää vain odottaa ja panostaa yhteen asiaan.

Taisteluissa pelaaja antaa määräyksiä hahmoille joka liikkumisen tai hyökkäämisen suhteen. Hahmoilla on omat hahmoluokkakohtaiset ominaisuutena mutta tiettyihin asioihin voi vaikuttaa hahmonkehityksessä. Toiset hahmot lyövät lujaa ja kestävät vahinkoa samalla kun toiset ovat parempia heikentämään vihollisia pidemmän matkan päästä. Taistelussa on paljon muuttujia ja vaikeustasosta riippuen taistelussa haavoittuvat hahmot heikkenevät, kunnes ehtivät parantua.


Banner Saga on hidas peli jossa karavaani kulkee omaan tahtiinsa ja karavaanin edetessä tarvikkeet kuluvat ja moraali laskee ja nousee sen mukaan miten paljon pelaaja liikkuu ja lepää. Graafinen ulkoasu on varsin hieno eikä peli missään nimessä ole huono, mutta se ei myöskään ole kovinkaan vauhdikas eikä ihan sellainen millainen odotin sen olevan, siksi tuskin tulen jatko-osia hankkimaa vaikka tarina jäisi kesken kun joskus loppuun asti pääsee. Pelihahmoja on useita ja jokaisella omanlaisensa tyyli ja omanlaisensa vahvuudet. Tiettyihin hahmoihin kiintyy enemmän ja tietyt hahmot ovat selvästi tärkeämmässä asemassa kuin toiset.

Se mikä kuitenkin tekee tästä pelistä niin hyvän ja toimivan, on se, että ensimmäisellä kerralla ei voi olla varma siitä että mitä tapahtuu ja miten helposti hahmot voivatkaan kuolla. Taistelusta saa varsin sujuvaa vaikeustason kautta, mutta kun siihen yhdistetään hahmojen kehittyminen, minkä saavuttaminen edellyttää vihollisen tappamista kyseisellä hahmolla, päästään taktikoinnissa aivan uudenlaiseen pisteeseen. Banner Saga on varsin monitahoinen peli, mutta se on myös aika simppelin oloinen, ei mikään ison budjetin rymistely.


Kokonaisuutena Sotalippusaaga on hyvä peli. Sen kanssa pitää olla kärsivällinen sillä peli kestää hetken aikaa ennenkui se todella edes alkaa. Se muuttuu hyvällä tahdilla haastavammaksi ja pakottaa usein pelaajaa harkitsemaan valintojaan tarkkaan. Yleensä pelin raadollisen tyylin tajuaa vasta sitten kun hahmo tai pari kuolee pelaajan härkäpäisten valintojen tai liian reteän tyylin vuoksi. Banner Sagassa on puolensa ja pelattavuudessaan varsinkin, etenkin taisteluosuuksissa.

 

+ Taisteluosuudet

+ Päätösten tekeminen ja todelliset seuraukset

 

- Hidas

- Paljon luettevaa

 

Arvosana: 6,8

 

Erinomainen



Cathedral.jpg?1577556034

Oikeaa nostalgiaa, modernilla otteella

 

Katedraali

 

 

 

Cathedral

Katedraali on sellainen peli joka tuo nopeasti mieleen Shovel Knightin. Graafinen ulkoasu on samankaltainen ja muutenkin pelissä on vähän samanlainen fiilis, vaikka selvää eroa onkin. Cathedral on huomattavasti metroidvaniamaisempi sillä monia erilaisia reittejä on vaikka kuinka eri osiin aloituspaikkaa. Kun peli etenee tiettyyn pisteeseen, niin käy ilmi että se on kuitenkin vasta pintaa, sillä kyseessä on paljon laajempi peli miltä aluksi vaikuttaa. Pelihahmon varusteiden määrä on laaja ja tutkittava maailma myös.

Pelaaja ohjaa haarniskoitua ritari ja aluksi kaikki vaikuttaa hyvin tavalliselta toiminnalliselta tasohyppelyltä suoraan NES-SNES aikakaudelta. Ohjattavuus on simppeli, 8bittinen ulkoasu on todella hieno ja värikäs eikä musiikki ja äänimaailmakaan ole mitenkään huono. Peli alkaa todella nopeasti ilman mitään ihmeellisempää selittyä ja pelaaja saa alkaa tutkia paikkoja, mutta muutama päämäärä on antamassa vähän suuntaa. Aluksi kaikki etenee suhteellisen suoraviivaisesti kun erilaisia reittejä ei ole paljoa, mutta mitä pidemmälle pelissä etenee, sitä laajemmaksi kokonaisuus tuntuu kasvavan, kunnes sitten sattumalta voi päätyä jonnekin aivan muualle ja taakse jää monta tutkimatonta paikkaa ja edessä päin niitä on lisää. Tavallaan turhauttavaa mutta myös todella kattavaa sillä pelattava ei ihan äkkiä lopu.

Aluksi pelaaja on vain ritari haarniskassa jolla miekka. Varusteita saa lisää pelin edetessä ja niistä on apua monien haasteiden voittamiseen, kuten pomovihollisiin. Peruslyömisen lisäksi ritari pystyy mies iskemään alaspäin, samalla tavalla kuin Shovel Knight ja Roope Ankka ja varusteisiin kuuluu myös nuolihanska ja kilpeäkin. Lisää kamaa saa käyttöönsä pelin edetessä ja lineaariseksi seikkailuksi Cathedralia ei voi kutsua ja edetessään myös tarinaakin hieman avataan.

Tämä on niitä pelejä joka todellakin houkuttaa jatkamaan, mutta joka on myös tässä valtavassa pelivalikoimassa sellainen tapaus joka jää herkästi sivuun. Suurin syy tähän on siinä että vaikka Cathedral on kokonaisuutena varsin hyvin tehty, niin se ei kuitenkaan ole samalla tavalla erityinen kuin monet muut pelit jotka kiinnostavan tarinallisesti tai maailmallisesti enemmän. Cathedral on suhteellisen simppeli pelattavana ja huomattavasti laajempi kokonaisuus mitä alkuvaikutelma saattaisi antaa ymmärtää ja jossakin vaiheessa olisi tarkoitus kokea koko peli, mutta vielä toistaiseksi ei ollut tarpeeksi aikaa muilta peleiltä.

Kokonaisuutena tämä on todella vakuuttava indie peli joka onnistuu erittäin hienosti yhdistämään nostalgisia elementtejä moderneihin pelimekaniikkoihin. Peli ei ole vaikea, mutta se on omalla tavallaan haastava ja erittäin kattava kokonaisuus jonka parissa voisi käyttää enemmänkin aikaa sitten kun sitä joskus taas on.

 

+ Ulkoasu ja äänimaailma

+ Laajuus

+ Nostalgia ja modernisuus yhdistyvät

 

- Tylsähkö tarina

- Vähän oikeasti omia juttuja

 

Arvosana: 7,6

 

Erityinen