Länkkäripelien tapauksessa vaihtoehtoja on todella paljon useasta eri genrestä ja on ollut pitkään, vaikka kaikki eivät oleka saaneet samanlaista valokeilaa kuin Red Dead Redemption sarja. Teemana westerni on kuitenkin ehdottomasti sieltä parhaasta päästä, joten tämäntyylisien pelien potentiaalia tuntuu olevan aina, vähintään tyylillisesti.
Western tyylisiä pelejä on monenlaisia ja vaikka yhteen aikaan tuntui että niitä ei ollut juuri yhtään, niin sittemmin niitä on löytänyt varsin paljon. Tietysti tasossa on paljon heittoa, mutta ajoittain vastaan tulee myös todellisia helmiä ja vieläkin on muutamia länkkäripelejä joita ei ole tullut hankittua aina Westeradosta alkaen ja mukaan kuuluu myös Darkwatch joka on yksi niitä jonka todella haluaisi kokea, mutta se on nyt jo vähän haastavampaa.
Western FPS
Juarezin kutsu
Call of Juarez
CoJ on itselleni jäänyt alunperin mieleen länkkäriteemaisena Call of Dutyna, mutta totuus on aika kauakana siitä. Vaikka peli onkin ensimmäisen persoonan räiskintää westernin teemalla ja toteutuksella tyyliseikat mukaanlukien, niin pelattavuudessa on paljon muutakin kuin pelkkää räiskintää. Harmillista onkin se, että nämä muut seikat eivät ole ikääntyneet niin hyvin, miten ihan perusräiskintä on. Call of Juarez ei ole huono peli, mutta osa siitä ei ole vain ikääntynyt yhtä siedettävästi kuin toinen osa. Joka tapauksessa tämä pelisarja on itselleni hyvin tuttu lähinnä Gunslinger pelin myötä ja se on sarjan viimeisimpiä osia, kun taas tämä on se ensimmäinen. Se kyllä huomaa.
Kirottu kulta ja kirkonmies
Pelin tarinan pääosassa on aluksi Billy Candel nimininen meksikolaista verta oleva nuori pojankloppi joka palaa kotiseuduilleen, etsittyään ensin pitkään kultaa, missä hän ajautuu erittäin nopeasti pahoihin ongelmiin. Nopeasti esitellään myös pelin toinen pelattava hahmo, pastori Ray McCall, joka on helposti kaksikosta se ikimuistoisempi ja jokaisella mahdollisella tavalla mielekkäämpi pelata. Tarina kehittyy nopeasti ajojahdin ja pakomatkan/kostoretken sävyttämäksi seikkailuksi jonka taustalla on kirottu Juarezin kulta, joka juontaa alkunsa hyvin kaukaa historiasta aina Montezuman ajoilta asti. Billy ja pastori McCall ovat ehkä eri puolilla tarinaa, mutta molemmat pakollisia pelin läpäisemiseen.
Tarina on kokonaisuutena yllättävän hyvin jaksotettu ja kannustaa katsomaan kokonaisuuden loppuun asti, vaikka mukana onkin myös hyvin heikkolaatuistakin pelattavaa. Billyllä pelatessa peli on pääasiassa hiiviskelypainotteista, mikä on kentästä toiseen täyttä kuraa. Puolipakotettu hiiviskely ei ole koskaan hauskaa ja tässä pelissä sitä ei ole edes tehty kovin hyvin. Hiiviskely ei ole useinkaan pakollista ja Billykin saa sentään aseita joita pelaaja saa käyttää jos haluaa ja itse en koskaan juuri panostanut suoraan hiiviskelyyn, sillä hyvin tähdätty nuoli on paljon parempi ratkaisu. Aivan liian iso osa ajasta menee hitaassa kikkailussa joka helposti, heikon ohjattavuuden vuoksi, johtaa jatkuviin uudelleenyrityksiin, varsinkin jos pitää tehdä jotakin vähänkin tarkempaa toimintaa. Sen sijaan pastori McCallin osuudet ovat pelin parasta antia ja entinen revolverisankari on muutenkin pelin hahmoista se kiinnostavin ja toimivin. Hänellä pelatessa ollaan paljon puhtaammassa toimintatunnelmasa jossa aseet laulavat ja kirkonmies saarnaa raamatusta, kylväen jumalanpelkoa vihollisiin, samalla kun lähellää heitä tapaamaan taivaan isään.
Toiminnallinen ote pelissä toimii suhteellisen hyvin. Tietysti ohjattavuus on vähän raihnaisemman puoleista kun näin vanha peli kyseessä eikä muutamia hyviä ideoita ole toteutta mitenkään toimivasti, kaksintaistelusta alkaen. Mutta peliin pääsee silti varsin helposti sisään ja toimintaan kyllä tottuu, varsin ammuskelussa, ehkä pienen ohjauksen säätämisen jälkeen, mutta kuitekin. Hiiviskelyosuudet ovat paljon turhauttavampia. Tämä johtaakin siihen että Billyn osuudet eivät kiinnosta pätkääkin kun taas McCallin osuuksia oikeasti odottaa. Onneksi McCall on niin hyvä hahmo kun taas Billy on hyvin tylsä tapaus. McCall on juurikin sen tyylinen hahmo joka kyllä kantaa isolla otteella peliä eteenpäin ja hänen tarinansa haluaakin nähdä loppuun asti. Puhumattakaan pelin jatko-osasta Bound By Blood, joka on oikeastaan esiosa ja jossa on lisää McCallia.
Hyviä ideoita kankealla toteutuksella
Kaksijakoisen pelattavuuden lisäksi kokonaisuuteen on saatu lisätty monia suhteellisen näppäriä ideoita sinne tänne. Monet ideat kärsivät pelin ohjattavuudesta jota ei myöskään edesauta monin paikoin aivan liian pikkutarkka pelattavuus. Monet toimintapätkät ovat todellakin näyttäviä, mutta niiden kanssa pitäisi olla paljon anteeksiantavampaa tasoa. Silloin pelistä saisi merkittävästi enemmän irti. Jo mainittu kaksintaistelu on näistä kipeän hyvä esimerkki, sillä se on todella pikkutarkkaa, mikä johtaa hosumiseen, mistä on se hallinta aika kaukana.
Pelin hahmojen suhteen ollaan ihan hyvällä tasolla, vaikkakin joiden hahmojen kanssa tuntuu että hahmosuunnittelussa ollaan menty käytännöllisyys edellä, tyylikkyyden kustannuksella. Nopeasti vastaan tulevalla sheriffillä ei ole ulkona auringonpaisteessa hattua, mikä on ehkä pieni asia, mutta kuvasta monien tärkeiden yksityiskohtien puutetta. Graafinen ulkoasu on kelvollinen ja kuvastaa hienosti lännen tunnelmaa. Ääninäyttely ja -suunnittelu toimii hyvin ja moninpaikoin pelissä on suhteellisen laadukas toteutus ja ote. Tyylikkyys ja laatutaso ovat vähän 50:50 tilanteesta riippuen, mutta Call of Juarez ei ole täysin pelikelvoton, se ottaa ehkä aikansa, mutta siitä saa ihan kivasti irti kun siihen vähän toteuttautuu. Mutta siitäkin huolimatta Ray McCall osuudet ovat laatua, Billy Candel osuudet ovat kuraa, vähän samalla tavalla kuin nämä kaksi hahmoakin, toinen on hyvin tehty, toinen ei niinkään.
Juurikin tästä syystä tämä peli on aika hankala arvioida koska kun pääsee McCallin puikoihin niin meno toimii oikein hyvin ja viihdyttää. Räiskintä on ehkä vähän vanhentunutta ohjattavuuden suhteen, mutta se on silti varsin hauskaa ja tunne on erittäin hyvä kun mukaan heitetään raamattu, joka tuo toimintaan sen oman otteensa. Mutta kun osan ajasta joutuu enemmänkin hiippailemaan Billyn roolissa, niin meno alkaa aina turhauttaa, sillä hiiviskely ei ole oikeastaan koskaan hauskaa kun se on pakotettua ja vaikka pelistä karkeasti puolet ajasta onkin tätä hiiviskelyä, niin se ei silti tee siitä missään kohtaa hauskaa tai edes kelvollista. Sen sietää, jotta pääsee kokemaan pelin loppuun asti, sillä tarinassa on sitä samaa tehoa, mitä on monissa parhaissa western elokuvissa.
Yhteenveto
Call of Juarez on räiskintänä juurikin sitä mitä tämän ikäiseltä peliltä voikin odottaa. Ohjattavuus on vähän raihnainen, mutta siedettävä ja toiminnassa on varsin mielekäs ote, puhumattakaan muutamista hyvistä ideoista ja tyyliseikoista. Ammuskelun ulkopuolella ohjattavuuden heikkoudet nousevat paljon selvemmin esiin ja jos pelin tarina ei olisi niinkin kiinnostava kuin se onnistuu olemaan, ei näitä heikkouksia välttämättä sietäisi yhtään. Hiiviskely on todella turhauttavaa ja kiipeily tarpeettoman pikkutarkkaa. Länkkäriteema FPS muodossa kuitenkin nappaa ihan kivasti ja aikoinaan peli olisi varmasti toiminut huomattavasti paremmin.
+ Western tyylinen toiminta ja tunnelma
+ Hyvin jaksotettu tarina
+ Ray McCall
- Hiiviskely on turhauttavaa joka kerta
- Kiipeily ym on tarpeettoman pikkutarkkaa
- Ohjattavuus on vähän niin ja näin
Arvosana: 6,0
Hyvä
Lyhyt ja simppeli kuin ilmaispeliltä voi odottaakin
Kuollut Horisontti
Dead Horizon
Kuten monet muutkin ilmaispelit, myös Dead Horizon on hyvin yksinkertainen, mutta myös ihan kelvollinen tapaus lyhyeksi ajanvietteeksi. Peli tarjoaa länkkärimenoa ja vaikka pelistä valtaosa onkin luettavaa, niin kyllä kokonaisuus on silti ihan ok.
Pelissä pelaaja kaksintaistelee useampaa vastustajaa vastaan eikä pelissä ole oikeastaan mitään sen ihmeellisempää tarjottavaa. Sen kun klikkaa muutamaa kohtaa niin sillä pääsee kyllä läpi. Tietysti ajoituksella on väliä ja mukaan on saatu vaihtelua muutaman hauskan tilanteen kautta. Mitään ihmeellistä peliltä on turha odottaa, mutta kun ilmaiseksi saa ja laatu ei ole täyttä kuraa, niin kyllä se toimii. Eihän tästä paljoa irti saa, mutta kyllä se ainakin näyttää viideksi minuutiksi on tekemistä.
Yhteenveto
Hyvä esimerkki laadukkaasti tehdystä ilmaispelistä hyvällä ulkoasulla, simppelillä pelattavuudella ja muutenkin näppärällä kokonaisuudella, joka on tosin hyvin nopeasti myös ohi.
+ Länkkäritunnelma
- Pituus
Arvosana: 6,0
Hyvä
Western Doom
Lainsuojattomat ja kourallinen tehtäviä
Outlaws + Handfull of Missions
Helppo kuvailla lyhyesti ja kattavasti: Doom villissä lännessä. Peli näyttää ja toimii juuri niin kuin ensimmäinen Doom, mitä nyt ei ole yhtä verinen, mutta ote juurikin sitä laatua, että mitään isompaa epäselvyyttä ei vain ole. Tämä on vanha peli, ei erityisen vahvasti ikääntynyt, mutta joka tapauksessa kelvollinen, samalla tavalla miten Doom on edelleen kelvollinen. Se vaati vähän aikaa että ohjattavuuteen kunnolla tottuu, mutta peli on sen verran vahvasti idoliaan kopioinut, että FPS tunnelmaan pääsee todella nopeasti sisään.
Paljon vähemmälläkin olisi voitu mennä
Tarinana on hyvin perinteinen kostotarina, kun luihun näköinen tohtorina kutsuttu mies roistolaumoineen iskee entisen sheriffin farmille tämän ollessa poissa. Lopputulos on, että talo poltetaan, vaimo tapetaan ja tytär kaapataan. Siitä sitten päästäänkin nopeasti kostoretkelle kun asesankari kerää aseensa ja alkaa ampua vihollisia. Ideaan ei sen enempää tarvita, mutta tarinaa kuljetaan välianimaatioilla jotka eivät ole erityisen hienoa katseltavaa, mutta joihin on kuitenin jonkin verran panostettu. Niistä tulee mieleen vanhat, ei niin kaksisella budjetilla tehdyt piirretyt, mikä on aika anteliaasti sanottu. Tarina nyt ei kuitenkaan ole pelin pääideana, vaan toiminta.
Positiivista on kuitenkin se, että peliin on sentään panostettu jonkin verran koska mukana on liikkuvaa kuvaa ja ääninäyttelyäkin. Lisäksi pelin teema on todella hyvin, sillä jos länkkäritunnelma mitenkään nappaa, niin tämä on taas yksi sellainen peli joka tarjoaa jotakin erilaista pelattavaa. Siinä missä Hard West tarjoaa XCOM mausteista toimintaa, tarjoaa Outlaws Doom mausteista toimintaa.
Nostalgia pläjäys hyvässä, pahassa ja rumassa
Toiminnan suhteen peli toimii suhteellisen hyvin. Kokonaisuudessa on läsnä se vanhanaikainen FPS ohjattavuus, joka jättää aika paljon toivomisenvaraa. Tälläisissä peleissä ongelmana on voi helposti olla se, että jos ohjattavuudessa ei riitä vähän sinnepäin, niin lopputulos on herkästi todella hermojakiristävä, koska vihollisia ammuttaessa osan ajasta tuntuu, että mihinkään ei osu, kun taas toisena osana tuntuu että osuu todella hyvin. Meno on Outlawsin tapauksessa juurikin tälläinen. Vähän aseesta riippuen tuntuu että paikkapaikoin yksi osuma riittää tappamaan vihollisen ja joskus ehtii roiskia pitkin seiniä ennenkuin edes osuu kohteeseen. Pelattavuus on turhan vanhanaikainen mikä ikävästi rajoittaa mielekkyyttä nauttia pelistä. Tämän lisäksi harmillista on se, että peli on myös apinoinut muutamia kryptisiäkin puolia Doomista. Ajoittain kentissä tuntuu että ei ole täysin selvää minne pitäisi mennä tai mistä tietty avain löytyy. Kenttiä saa kaluta joskus hyvinkin pitkään, kunnes sitten sattumalta sattuu poimimaan avaimen yhdestä nurkasta jonka ohi on ehtinyt kulkea jo pari kertaa, tai sitten on missannut yhden oven toiseen kerrokseen.
Asevalikoima on tälläisissä peleissä monesti se kärkijuttu ja Outlaws on siinä suhteessa sentään vähän jopa yrittänyt. Aluksi käytössä on revolveri, mutta hyvin äkkiä saa käyttöönsä myös kiväärin. Kummassakin on puolensa mutta peliäratkaisevaa eroa ei oikeastaan ole. Vasta sitten kun käyttöönsä saa haulikon, niin alkaa vähän enemmän tuntua siltä, että aseissa on oikeasti eroja. Länkkärityylikkyys kuitenkin välittyy hienosti ja erityisenä huomiona se, miten aseita ladataan, sillä ne eivät lataudu täyteen ellei asetta lataa pitämällä nappia pohjassa/naputtamalla. Tällöin voi ladata kokonaan täyteen tai osittain.
Yhteenveto
Outlaws on ihan ok peli, jos siltä ei odota oikeastaan mitään. Itse en odottanut ihmeitä, lähinnä Doom kloonia länkkäriteemalla ja juurikin sitä peli tarjoaa. Se ei ole samalla tavalla hiottu kuin Doom, tai sitten ikä vain välittyy todella vahvasti. Peli on ihan kiva nostalgiaväläys, mutta siltä ei kannata odottaa mitään ihmeellistä. Tälläinen peli ei ole mikään western pelien Armoton, Tombstone tai Appaloosa. Mutta se voisi olla 15:10 Lähtö Yumaan, Salvation tai Forsaken.
+ Nostalginen toiminta
+ Länkkäriteema
- Ohjattavuuden epätarkkuudet
- Kryptisyys
Arvosana: 6,0
Hyvä
Vedä!
Pyssy valmis
Gun Done
Tämä on oitis sellainen peli josta ei paljoa sanottavaa keksi. Pelattavuus on hyvin simppeli ja hiiri riittää. Kun on oikea hetki, niin ammutaan, joskus jotakin tiettyä, mutta pääasiassa vaihtelu on vähäistä, mikä on suunnitelmallinen juttu. Pelimekaniikka on yksinkertainen ja sitä maustetaan pienillä lisävivahteilla. Se tietty humoristinen tyyli tuleekin siitä, ketä vastaan käydään kaksintaistelua. Aluksi vastassa on ihan perus lehmipoika, mutta kun peliä ehtii pelaamaan vähän enemmä niin vastaan tulee vaikka ketä ja vaikka millä lisämekaniikoilla. Vastassa voi yhtenä hetkenä olla Han Solo ja toisena Hugh Glass Revenantista ja kummankin tapauksessa pitää nopeasti reagoida uusiin sääntöihin, esimerkiski Glassin tapauksessa, pitää huomioida hänen heittämänsä kirves. Erikoisempiakin vastustajia löytyy, kuten Hellsingin Alucard tai legendaarinen Zorro.
Gun Done on erittäin simppeli peli jonka kanssa pääasiat ehtii pelaamaan parissa kymmenessä minuutissa ihan loppuun. Uusia hahmoja avautuu todella paljon pelin aikana, mutta niiden avaaminen vaatii paljon aikaa ja samojen juttujen toistoa. Joiden hahmojen tapauksessa kyseinen hahmo pitää voittaa kaksintaistelussa pari sataa vertaa ja joidenkin tapauksessa riittää että voittaa tarpeeksi monta kaksintaistelu, joka on useita satoja. Tämä peli on simppelin minipelin toistoa kyllästymiseen asti, eikä tästä pelistä nyt niin ihmeellistä määrää pelattavaa irti saa, että sen pariin palaisi uudestaan ja uudestaan. Pikkukivana pelinä se voi kuitenkin toimi aina silloin tällöin.
Yhteenveto
Gun Done on ihan kiva ja simppeli peli joka tarjotaa simppeliä viihdettä vähäksi aikaa, mutta myös varsin paljon sisältöä, jos sitä pientä määrää peliä jaksaa toistaa satoja ja taas satoja kertoja.
+ Kiva toteutus mitä erikoisimmilla hahmoilla
+ Muutamat näppärät lisävivahteet
- Hyvin vähän oikeaa vaihtelua
- Toistoa toiston lisäksi
Arvosana: 4,6
Huonommalla puolella
Lännen nopeimmat sormet
Läntinen Pressi
Western Press
Tämä on juurikin sellainen peli joka noudattaa yhtä simppeliä ideaa, josta itse voisin saada jopa vähän enemmän irti, ellei sitä olisi parilla pienellä tavalla tehty todella sietämättömäksi. Yksi osa on siinä, että tämä peli on ns. Taitotestissä hyvin vaikea. 10 tasoinen systeemi muuttuu puolen välin jälkeen oitis todella haastavaksi ja suurin syy siihen tulee aika typeristä asioista.
Pelattavuudessa ratkaisee paljon se että pelaako ohjaimella vai näppäimistöllä sillä tämä ratkaisee sen että saako kirjoitettavaksi sanan, vai paineltavaksi näppäinyhdistelmän. Nämä eivät ole mitenkään lyhyitä, joten nopeus on valttia. Itsellä vain on se, että koska olen tottunut pleikkarin ohjaimeen, ei Xbox tyylinen näppäinasettelu vain nappaa. Kirjoittaminen luonnistuisi helpommin, mutta se on tehty huonoksi siksi, koska sana paljastuu käänteisesti, lopusta alkuun, siinä kohtaa kun ehtii lukea sanan ja alkaa kirjoittaa, niin on helposti jo hävinnyt. Pelattavuuden suhteen pelimekaniikka ei ole huono, se on tehty aivan liian tiukaksi monissa tapauksissa, mikä tekee kokonaisuudesta todella turhauttavan. Uskallan jopa veikata että ongelmaa ei olisi, jos tekstiä näkyisi vaikka oitis kokonaan, jolloin sen ehtisi prosessoida nopeammin.
Western Press on ulkoisesti hienon näköinen tapaus ja pelissä olevia hahmoja on varsin kivasti ja mukana on useita elokuvista tuttuja hahmoja sillä se True Grit että Quick and Dead ovat edustettuna ja kyllähän mukaan on mahtunut todella Lee Van Cleef tyylinenkin hahmo. Hahmoja siis on, mutta pelin muutamat mekaniikkaratkaisut vain karsivat ison osan mielekkyydestä pois. Se on sääli, sillä tältä peliltä ehdin jopa odottaa jotakin pientä, koska idea ei todellakaan ollut huono, se on se toteutus, mikä tekee siitä vain niin heikon.
Yhteenveto
Hyvällä idealla siunattu peli joka turhan korkean haasteen vuoksi käy nopeasti turhauttavaksi, varsinkin kun ottaa huomioon miten paljon se vaikeuttaa itseään. Idea on hyvä ja graafinen ulkoasu nokkela, mutta kokonaisuuden kanssa ei vain jaksaa kauaa aikaa viettää, juurikin siksi, koska se on helposti todella luotaantyöntävä.
+ Idea
+ Ulkoasu ja rento toteutus
- Nopeasti todella vaikea
- Käänteinen tekstin esitys
Arvosana: 3,0
Pettymys
Pääarvio
Yksi sellainen länkkäripeli jota ei pitkään pystynyt pelaamaan kun kone ei vain onnistunut pyörittämään, mutta josta on sittemmin saanut hyvin paljon irti.
Ajantappo viihdettä ilman mitään opettelemista tai isompia häiriötekijöitä
Hullut luodit
Mad Bullets
Yhteen aikaan tuntui siltä että länkkäriaiheisia pelejä ei tullut juuri yhtään sellaisia mistä olisin itse todella pitänyt. Jo ennen Red Dead Redemptionia kuitenkin tuli Gun mutta ennen sitä tuntui että valtaosa oli kaukana kolmannen persoonan toiminnasta. Mad Bullets on juuri tälläinen peli, mutta tapa jolla tämä peli onnistuu koukuttamaan ja viihdyttämään on todellakin sitä parempaa laatua. Mad Bullets on niitä pelejä jonka kanssa viihtyy kerralla yllättävän pitkään ja jonka pariin palaa mielellään uudelleen ja uudelleen.
Paljon ammuttavaa aivan kaikkialla
Toiminta on pelin ainoa todellinen pelillinen mekaniikka, sillä vaihtelua pelissä ei ole juuri nimeksikään, muutamia pelimuotoja lukuunottamatta, mutta tämän yhden pelillisen idean peli tekee kuitenkin niin hyvin, että sitä ei sovi aliarvioida. Pelaaminen on rail shooter tyylistä menoa suoraan pelihallien ammuntapeleistä, jossa maisema liikkuu koko ajan eteenpäin ja ympäristö on täynnä ammuttaa. Ammuksia on loputtomasti, mutta laataminen on kuitenkin pakollista kun revolveri on tyhjä. Ammuttava ei sekään missään vaiheessa todella lopu sillä ympäristössä on paljon ammuttavaa, mutta vihollisiakin ilmestyy joka paikasta esiin. Klassinen idea toimii todella hyvin koska yksinkertaisesta ideasta osataan ottaa niin paljon irti. Pelin edetessä haaste kasvaa hyvää vauhtia kun vihollisia tulee enemmän ja enemmän ja ne ampuvat vastaan enemmän ja enemmän, tietysti joidenkin vihollisten tapauksessa "ampuminen" on tavaroiden heittelyä. Pelihahmo on kuitenkin niin nopea että pystyy ampumaan vaikka luoditkin tieltään.
Idea ei oikeastaan missään kohtaa todella muutu, se vain hieman kehittyy. Pelin edetessä ammuttavaa tulee enemmän mutta myös erilaisia tehosteita tulee käyttöön aina sheriffiin tähdistä (jotka antavat yhden osuman lisää ennenkuin peli päättyy) rahapusseihin (jotka ovat pisteitä). Myös erilaiset haasteet värittävät menoa, näitä voi olla esimerkiksi se että "kerää 50 rahasäkkiä yhden pelin aikana" tai "ammu viittä korppikotkaa päähän". Menoon tuo tiettyä taivoitehakuisuutta myös se, että mitä enemmän pelaa, sitä enemmän saa palkinnoksi rahaa, jolla voi sitten ostaa pysyviä tehosteita, kuten lisää tähtiä (elinvoimaa) tai enemmän pisteitä pääosumista tai ammusten ampumisesta. Mads Bullets tuntuu olevan todella täynnä kaikkea pientä kivaa joka auttaa pitämään mielen virkeänä ja kannustaa jatkamaan pelaamista, koska siinä tulee kokoajan paremmaksi ja peli muuttuu hieman helpommaksi.
Värikäs Länsi
Iso osa pelin mielekkyyttä tulee myös ulkoasusta. Graafisesti peli on erittäin värikäs ja täynnä yksityiskohtia. Ympäristöä on kiva katsella ja kun ohjattavuus on just eikä melkein sopiva, niin tuntuu että jos jotakin haluaa ampua, niin se kyllä onnistuu. Tyylikkyydestä peli vetää myös isot pisteet, aina Lee Van Cleef tyylisistä lainsuojattomista enemmän tai vähemmän koomisiin sarjakuvamaisiin hahmohin, joihin mahtuu länkkärieät, inkkareita ja ninjoja, puhumattakaan toinen toistaan erikoisemmista vihollisista joita tulee vastaan jos pelissä elää tarpeeksi pitkään, päästäkseen todella haastaviin ympäristöihin.
Vaihtelua on tavallaan muutama erilainen pelimuoto, kuten Hyper muoto jossa peli kiihtyy kokoajan vaatien nopeampia refleksejä tai sitten Zen muoto jossa pelaaja on tuhoutumaton, mutta peli kestää vain 3 minuuttia. Pelin ympäristö ei juuri muutu, peli etenee aina samaa rataa, muutamilla kentässä olevilla muuttujilla kuten enemmän pulassa olevia neitoja tai enemmän viattomia ihmisiä joita ei tulisi ampua. Satunnaisuutta tuovat myös ympäristössä olevista laatikoista saatavat esineet joihin kuuluvat niin pisteitä tuovat rahapussit kuin myös elinvoimaa vievät pääkallopommit. Mads Bulletsin tapauksessa kaikki on kotiin päin sillä vaikka peli ei tarjoakaan vaihtelevaa tarinarikasta kokonaisuutta, se tarjoaa erinomaista ajantappohuvia joka tavallaan tuo samanlaista mielekästä menoa, mutta erilaisella tavalla, kuin Western 1849 Reloaded.
Yhteenveto
Mad Bullets on erinomainen länkkäripeli ja mahtuu niiden parhaiden westernpelien joukkoon samaan sarjaan jossa ovat niin Red Dead Redemptionit, Gun tai Hard West. Mad Bullets on näistä selvästi erottuva, mutta ehkä juuri siitä syystä se toimii niin hyvin. Kokonaisuutena se on simppeliä ja hauskaa ajantappoviihdettä jonka pariin on erittäin helppoa palata sillä mitään isompaa opettelua peli ei vaadi eikä muuta tarvita kuin hiiri jolla ohjata tähtäintä ja ampua.
+ Simppeli, mielekäs ja hektinen toiminta
+ Värikäs ja veikeä graafinen ulkoasu
- Hyvin vähän vaihtelua
Arvosana: 7,8
Erityinen
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.