Resident Evil pelisarja on yksi näitä jonka fanikunta voi olla hyvin jakautunut. Riippuen siitä että miten kokonaisuutta tulkitsee, voi siitä olla hyvin montaa mieltä. Itse olen sitä joukkoa josta tuli sarjan fani vasta Resident Evil 4:n aikaan ja joka todella piti Resident Evil 6:sta, vaikka se saikin aika tylyjä arvioita osakseen, mutta itse pidän sitä yhtenä vuoden 2012 parhaana pelinä. Itse olen huomattavasti toimintapainotteisten RE pelien ystävä, mutta muitakin osia sarjaa on tullut kokeiltua.

 

 

 

Koska Resident Evil on edelleen hyvin elovoimainen sarja ja viimeaikoina olen pelannut kahta sarjan uusinta osaa. Pääsarjan uusinta ja remake jatkumon uusinta, niin voisi olla sopiva aika samalla piristää sitä miten itse monesti pelejä arvioin ja tehdä ensimmäinen ns. Kaksoinäytös jossa kaksi hyvin samanlaista, mutta myös niin erilaista peliä arvioituna. Kukin voi olla sarjasta mitä mieltä haluaa, mutta tässä nyt omia näkemyksiäni siitä mihin sarjan kanssa ollaan menossa miltä se vaikuttaa. Kokoelma-arvioita on tehty ennenkin, mutta nämä kaksi peliä eivät varsinaisesti ole toisiinsa sidoksissa, vaikka samalla ovatkin.

Samalla tavalla kuin sattumakokoelma-arviot kehittyvät, niin myös uusia ideoita pyrkii luomaa. Sattumissa on alkanut olla ns. Päänäytös joka alkoi lähinnä viittauksena, mutta joka omaan korvaan kyllä kuullostaa aika hyvältä. Siitä syystä tässäkin tapauksessa pyrin vähän samanlaiseen otteeseen.




RESIDENT%20EVIL%207%20biohazad.jpg?16008

Pääsarjan uusi suunta

 

Seitsemäs paha asukas alkaa mennä jo todella kauas siitä, mitä sarja parhaimmillaan on, niin tyylillisesti kuin pelillisestikin. Mutta samalla aikaa se tekee monet asiat todella hyvin, pyrkiessään olemaan tunnelmallinen ja tyylikäs kauhupeli.

 

PlayStation Now

 

 

Resident Evil VII: Biohazard

Resident Evil sarjassa on ehditty kokeilla yhtä ja toista, mutta tämä tulee nyt varmaan olemaan se suunta missä pääsarja menee nyt ainakin trilogian verran, kuten sarja tähän mennessä on mennyt. Ensimmäiset kolme olivat ohjattavuudessaan ja kiinteissä kamerakulmissaan samanlaisia ja tunnelma oli samaa tyyliä, vaikka peleissä oli myös paljoa omia juttuja ja eroja. Seuraavat kolme (parhaat) olivat huomattavasti toimintapainotteisia ja kolmannesta persoonasta kuvattu, kamera olantakana oli valtava parannus, vaikka monet eivät tästä toiminnallisesta suunnasta tykänneetkään. Tässä kohtaa itse todella tykästyin sarjaan. Monet sivupelit kuten Revelations kaksikko tekevät omia juttujaan milloin haluavat, mutta pääsarja on nyt ottanut suunnakseen ensimmäisestä persoonasta kuvatun suunnan. Kunhan tarinallinen taso ei putoa, niin katson kyllä nämäkin sitten jossakin vaiheessa.

 

Tervetuloa perheeseen

Tarina alkaa muutamalla videolla, joiden jälkeen pelaaja pääsee ohjaamaan Ethan Winters nimistä miekkosta, kun tämä saapuu syrjäseudulle etsimään pari vuotta kadoksissa ollutta vaimoaan Miaa. Vaimonsa varoituksista huolimatta Ethan lähtee aseistamattomana ja yksin etsimään tätä, päätyen alueelle joka hyvin äkkiä vaikuttaa hyvin arveluttavalta. Tässä kohtaa hälytyskellojen pitäisi soida, mutta Ethan jatkaa eteenpäin ja muutaman hyvin karmivan kokemuksen jälkeen hän istuu pöydässä yhdessä Bakerin perheen kanssa. Bakerit ovat hyvin epämiellyttävää sakkia jotka pahoinpitelevät toisiaan ja Ethania, samalla kun kaikki ympärillä alkaa muuttua kokoajan hurjemmaksi ja groteskimmaksi. Ethan on vankina talossa mielipuolien saartamana. Samalla kun hän yrittää löytää vaimonsa ja lopulta paeta, niin päätyy hän todistamaan monia hyvin hurjia tilanteita ja joutuu kyseenalaistamaan yhtä jos toista.

Heti kättelyssä huomaa että graafiseen ulkoasuun on panostettu ja peli näyttää aika hienolta. Pelissä siirrytään syrjäseudulla jossa on tapahtunut yhtä ja toista, johon pelaaja sitten uppoutuu enemmän tai vähemmän. Äkkiä vaikuttaa siltä että peli on Resident Evil vain nimellisesti koska ote on hyvin erilainen, mutta aivan lopussa sitten yhdistytään pääsarjan isoon tarinalliseen kokonaisuuteen ja tunnelmaan, vaikkakin taustalla on vähän sellainen epäilys että mitä oikeasti on meneillään. Todella iso osa pelin taustatarinasta on siroteltuna ympäri kenttiä erilaista kuvien ja artikkelien muodossa. Mitä enemmän pelaaja tutkii paikkoja, sitä paremman kokonaiskuvan hän saa kaikesta, mahdollisesti paljon aiemmin, kuin arvaisikaan. Loppupuolella asioita aletaan oikeasti vääntää rautalangasta, mutta monet asiat jäävät mysteereiksi jos pelin vain juoksee läpi.

Ethan ei ole mikään sotilas tai erikoisagentti kuten Chris Redfield ja Leon Kennedy. Hän on aika tavallinen miekkonen joka on tilanteessa johon ei ole valmis. Kyllähän hänellä pysyy ase kädessä ja sen verran tietotaitoa löytyy että ammusten ja muiden resurssien valmistus onnistuu, mutta toiminnallinen peli RE7 ei ensisijaisesti ole, vaikka toiminta onkin osa kokonaisuutta. Pomotaisteluissa ei ole edes mahdollisuutta väistää sitä, mutta muutoin pelissä voi monesti paeta taistelua. Itse tosin menen kohti taistelua, koska se on oikeasti sitä pelin parasta laatua. Ammuksia ja muita resursseja on paljon, mutta ei tuhlattavaksi asti eikä kaikkea voi kantaa mukanaan. Tavaraluettelon hallinta ja esineiden valmistus on isossa osassa ja monia tämän pelin juttuja on jatkettu hyvin selvästi myös Resident Evil 2:n remakessa. Pelattavuudessaan peli on selvää RE tavaraa, vaikka tunnelmassa ei sinne kovin äkkiä päästäkään.

 

Tuttuja pelimekaniikkoja ja ideoita

Koska olen en ole pelannut kaikkia RE pelejä ja ennen tätä olen myös pelannut paria uudempaakin, niin muutamat vertaukset menevät aika reilusti ristiin. Mutta koska REVII on hyvin erilainen moniin muihin sarjan peleihin verrattuna, niin ei tämä liene mikään ongelma. Erilaisuus ei tosin näy pelimekaniikoissa vaan enemmän pelin yleisessä tyylissä ja siinä, miten se yrittää sopia RE mytologiaan ja pelisarjan päätarinaan ja mahdollisiin sivutarinoihin. Sanoisin että siinä mielessä peli epäonnistuu, että se ei tee tutuista RE hahmoista itsensä näköisiä tai oloisia, vaan pyrkii keksimään heidät uudestaan, mikä tekee pelistä rebootmaisen, ja siitä en itse pidä sitten yhtään.

Monet pelin keskeiset pelimekaniikat tekevät kokonaisuudesta todella RE tyylisen. Aseita kertyy varsin kattavasti pelin edetessä mutta rajallinen inventaario ei mahdollista kaiken tavaran mukana kantamista. Mukana pitäisi pystyä kantamaan paljon etenemisen kannalta ehdottomia tarvikkeita kuten avaimia tai pulmapalasia. Tämän lisäksi monet keräiltävät esineet vievät tilaa ja tilaa pitäisi myös olla ammuksille, lääketarvikkeille ja erilaisille tarvikkeille joista sitten voi rakentaa ammuksia tai muita tarvikkeita. Tavaraa on aivan valtavasti ja iso osa pelin haastetta onkin miettiä että mitä kannattaa milloinkin kantaa mukanaan ja mitä kannattaa jättää tarvikearkkuun turvahuoneeseen. Tässä mielessä peli on hyvin samankaltainen RE2 Remaken kanssa. Tälläinen inventory management on tuttua huttua RE sarjassa mutta erityisesti tarvikkeiden valmistaminen tuntuu olevan tässä pelissä se todella esille noussut juttu, kuten myös esineiden tutkiminen kääntelemällä. Pelimekaniikkojen muodossa peli tuntuu varmasti monista RE faneista aika tutulta.

Ethan ei ole samanlainen munaton nyhverö kuin Amnesian Daniel tai Outlast kakkosen Blake. Ethan osaa käyttää aseita ja tapella vastaan. Ampuminen on tosin huteraa ja ammuksia ei varsinkaan alussa ole tuhlattavaksi asti. Aseita on loppupuolella peliä varsin paljon, mutta alussa joutuu helposti turvautumaan taskuveitseen, joka sentään on tuhoutumaton, toisin kuin RE2 remaken sekundapuukot. Tämän lisäksi Ethan osaa myös torjua vihollisten hyökkäyksiä, väistämisen sijaan, mikä tosin on aika paljon enemmän kuin mitä Leon ja Claire RE2 Remakessa osasivat.

 

Halpaa säikyttelyä ja paljon tutkittavaa

Yksi pelin suurimpia koukkuja on Baker maatila jossa on varsin monta taloa ja jokaisessa varsin kehittyneitä pulmanratkaisuilla avattavia reittejä, sekä valtava valikoima keräiltävää tavaraa ja tarpeellisia tarvikkeita tiettyjen pulmien ratkaisemiseen. Pelkästään päätalossa on monta ovea joista ei pääse sisään ilman tiettyä avainta, mikä pakottaa tutkimaan muita reittejä, kunnes sitten päätyy tiettyä reittiä taaksepäin, oikeanlaisen avaimen kanssa. Pelissä on useita erilaisia pulmia, mutta ne ovat useimmiten sieltä helpommasta päästä ja monista selviää pelkästään siten että koluaa paikkoja kunnes löytää yhden ratkaisevan tarvikkeen jolla sitten pääsee eteenpäin pelissä. Ehkä uniikeimpia ja kiinnostavimpia pulmia ovat nämä varjopuzzlet joissa käännellään esinettä kunnes saadaan oikeanlainen varjo aikaiseksi. Aina välillä vastaan tulee hetkiä joissa saa kunnolla ravata ympäriinsä, etenkin silloin sattuu missaamaan tärkeän tiedon jolla pääsee eteenpäin. Koska kaikki paikat ovat täynnä hyödyllisiä tarvikkeita, niin paikkojen tutkiminen on erittäin hyödyllistä resurssien saatavuuden takia ja alueet ovat sen verran pieniä, että sitä eksymistä ei juuri tapahdu kun peliin vaan viitsii keskittyä.

Monet pelin tilanteet tosin on tehty se halpa säikyttely mielessä. Useassa kohtaa peliä tuntuu että pelin aikaisimpiin vihollisiin kuuluva Jaska Leipuri, eli isäukko Jack, pakostakin teleporttaa ympäriinsä, koska onnistuu paikoitellen ilmestymään pelaajan taakse, vaikka etäisyyttä häneen olisikin ollut huomattavasti. Tämä on niitä tapauksia kun tuntuu että viholliset pelaavat eri säännöillä kun pelaaja, mikä on omiaan rikkomaan tunnelmaa. Halpaa säikyttelyä ovat myös monet yllätyshetket kun milloin mitäkin tapahtuu ja tai ties kuka hyppää esiin. Mutta mukaan mahtuu myös muutamia huomattavasti onnistuneempiakin tunnelmallisesti karmia hetkiä. Tosin, muutama jump scare pätkä on todella onnistunut ja vetää pisteet kotiin, mutta kun sitä tapahtuu lähes kokoajan, niin kyllä siihen nopeasti puutuu.

Pelin parhaita hetkiä ovatkin ne hetket kun mitään ei meinaa tapahtua ja tunnelman annetaan kiristyä enemmän. Sellainen rauhallinen hetki kun herra Baker ei hengitä niskaan eikä häntä näe missään tai kun pelaaja on juuri nitistänyt pomovihollisen. Nämä ovat niitä tilanteita kun saa hetken rauhoittua eikä osaa olla varuillaan, muutamia todella onnistuneita yllätyksiä tulee vastaan useita juurikin tälläisten hetkien ansiosta. Pelin jaksotus tukee tätä todella hyvin, sillä kun vastassa on tietty jäsen perheestä, niin pelaaminen on oitis varsin erikoista. Siinä missä isä Jackin ollessa läsnä meno on hyvin tavallista kissa ja hiiri leikkiä, kun taas poika Lucasin tapauksessa ollaan kuin hiiri sokkelossa, täynnä ansoja. Jaksotus toimii varsin hyvin, vaikkain menee hetkellisesti metsään yhdessä kohtaa, ennen toiminnallista loppuhuipennusta.

 

Lisäsisältö voisi pitää mielenkiintoa yllä

Pituudeltaan peli on aika lyhyen puoleinen, sen pelaa läpi suhteellisen pian, vaikkakin esineiden etsiminen, harhailu ja viholliset voivatkin menoa hidastaa, mutta noin viisi tuntia niin peli alkaa olla loppukahinoissaan. Uudelleenpeluuarvoa ei ole samalla tavalla kuin aiemmissa pääsarjan peleissä sillä esimerkiksi 4-6 uudelleenpeluuarvo oli todella hyvä, koska varusteet siirtyivät eteenpäin. Muutamia bonusesineitä tälläkin kertaa on, mutta ei mitään erikoista. Lisäksi pelin intro on rasittavan hidas, eli ei sitä peliä nyt kovin montaa kertaa viitsi alusta aloittaa. Lisäksi tämä ei ole niin mukaansa tempaava, että sen pelaisi läpi kovimmalla vaikeusasteella. Sen verta hissuksiin menevään hiiviskelyyn kannustavaa menoa tämä on, vaikka pyssyillä saakin ammuskella.

Sen sijaan kaikki peliin kuuluva lisäsisältö pitää kyllä mukanaan, mutta ellei ole hankkinut pelin Gold versiota, niin kaikesta pitää pulittaa lisää kahisevaa, mihin itse en ruvennut. Toista oli vanhoina hyvinä aikoina, elikkä Resident Evil 4:n aikaan, sarjan huippukohdassa. Kyseisessä pelissä kun oli mukana paljon lisää tekemistä kuten Assigment Ada ja Seperate Ways joista kumpikin olisi nykyään suoraan törkeän rahastuksen kautta ladattavaa lisäsisältöä, sitten oli tietysti myöhemmin Resident Evil 6:ssa huippunsa saavuttanut Mercenaries minipeli. Itse en siis tiedä että millaista tämän pelin lisäsisältö tasoltaan on, mutta plussaa pelin yleisessä otteessa on sentään se, että jos kun pelin pelaa läpi alta 4 tunnin tai kerää kaikki bobble headit, niin saa uusia bonuksia uusille pelikerroille, jos sellaiset kiinnostavat.


Yhteenveto

Resident Evil seiska on merkittävästi erilainen kuin yksikään toinen sarjan peli. Ensimmäisestä persoonasta kuvattu peli on pelattavuudessaan erilainen, mutta ideoissaan hyvin uskollinen edeltäjilleen. Isoin ongelma pelissä on se, että se tuntuu olevan aika kaukana siitä mitä sarja parhaillaan on. Itse olen toiminnallisten RE pelien ystävä ja tämä on huomattavasti enemmän kauhupainotteinen peli, vaikkakin toiminta on osa kokonaisuutta. Halpaa säikyttelyä on todella paljon ja pulmiakin löytyy. Biovaarojen ympärillä liikkua tunnelma on yhtä aikaa kaukana alkuperäisestä, mutta myös hyvin lähellä. Itse en pidä tästä uudesta suunnasta mikä sarjalla on, mutta kokonaisuutena RE7 on hyvä peli ja näyttää oikein hienolta, eikä suoranaisesti pakota munattomaan hiiviskelyyn, kuin monet Amnesia tyyliset pelit.

 

+ Toiminnallinen puoli

+ Rikas maailma ja tarinankerronta

+ Ei suoranaisesti pakota pelkkään hiiviskelyyn

+ Ilmaiset lisäsisällöt

 

- Ei juuri tunnu Resident Evil peliltä

- Tukeutuu halpaan säikyttelyyn

- Jatkuva harhailu

 

Arvosana: 6,8

 

Erinomainen



RESIDENT%20EVIL%203.jpg?1600895791

Remake sarja etenee ja kehittyy

 

RE2 Remaken vanavedessä, varsin äkkiä tullut seuraava remake seuraavasta osasta pääsarjassa. Monilla oikeilla tavoilla merkittävästi paranneltu, mutta samalla aikaa hyvin samankaltainen tapaus.

 

 

 

Resident Evil 3 Remake

Toisin kuin Resident Evil 2 Remaken kanssa, tämän remaken kanssa alkuperäinen ei ole tuttu, kuin tarinallisessa mielessä. En ole koskaan alkuperäistä Resident Evil 3: Nemesis peliä pelannut, mutta tarinan olen kyllä katsonut ja vaikka se nyt ei olekaan mitään kun vertaa Resident Evil 2:n tarinaan, joka on yksi parhaita koko sarjassa ja olisi ansainnut merkittävästi parempaa kohtelua uuden version toimesta, niin siinä on puolensa ja varsinkin Nemesis on todella hyvin tehty roistohahmo ja parhaiten tehty versio tälläisestä kokoajan uudestaan vastaan tulevasta vihollishahmosta joita RE sarja viljelee aivan liikaa. Vaikka Nemesis tosin perustuu tälle idealla niin kyllä monesti tuntuu että vähän on pakotetun oloista kun sama vihollinen tulee kokoajan vastaan. 

 

Jill Valentinen arkkivihollinen

Tarina alkaa jonkin aikaa ensimmäisen Resident Evilin tapahtumien jälkeen. Remake sarjassa siitä on todella kauan, joten monien sarjaan tässä kohtaa hyppäävien on erittäin vaikeaa päästä kärryille. Mutta ne jotka tietävät tarinan, saavat huomata että heti alusta asti, RE3 Remake alkaa vedellä oikeista naruista ja korostaa sitä, mitä kulisseissa onkaan tapahtunut. Aloitus on tunnelmallisessa mielessä erittäin onnistunut ja hyvin nopeasti, päästään myös kiinni toimintaan kun mörkö astuu kuvioihin. Pelin päähenkilönä on Jill Valentine, yksi S.T.A.R.S erikoisryhmän jäljellä olevista jäsenistä joka on painajaisten riivaama, johtuen siitä mitä hän koki Kartanolla. Jill on aikeissa jättää Raccoon Cityn taakseen, mutta kaikki mikä voi mennä pieleen, menee pieleen, mutta paljon nopeammin kuin arvata saattaa. Yhdessä nopeassa hetkessä Jill pakenee henkensä edestä hirviömäistä jättiä joka ei luovuta, vaan jahtaa häntä vaikka maailman ääriin. Pian Jill kohtaa erikoisjoukon sotilaita jotka ovat evakuoimassa siviilejä, näihin kuuluva Carlos Olivera nouseekin Jillin arvokkaimmaksi liittolaiseksi kun taas samaan ryhmään kuuluva Nicholai Giovaneff tuntuu alusta asti enemmän kuin arveluttavalta tapaukselta.

Pelin kantavana ideana valtaosan ajasta on pakeneminen Nemesis hirviöltä, joka väsymättä jahtaa Jilliä. Toisin kuin RE2:n Tyrant, Nemesis ei löntystä perässä raskailla askelilla, vaan syöksyy voimalla kimppuun, vaikka juosten. Nemesis on monella tavalla steroidiversio Mr. X:stä sillä toisin kuin herra X, Nemesis ei eksy, kun se asuu kuvioihin, niin sitä voi vain paeta. Aina välillä tulee hetkiä kun Nemesis on poissa, mutta varsinkin ensimmäisellä pelikerralla on piinaavaa, kun ei voi tietää että missä kohtaa Nemesis tulee seinästä läpi ja millaisella varustuksella. Pelin edetessä tulee lisää muuttujia siinä mielessä kun ei voi tietää että millaiseksi hirvitykseksi Nemesis lopulta mutatoituu. Peli on sen verran lyhyt, että sen eri tilanteet eivät kestä kovin kauaa ja vaikka välillä on pitkiä hetkiä kun Nemesis on poissa, niin se painostava ilmapiiri ei katoa mihinkään, kun vihollisia voi olla missä hyvänsä, puhumattakaan loppuosaa, jossa vihollisina on peruszombeja paljon vaarallisempia tapauksia.

Tarinallisessa mielessä monet pelin dialogipätkät ovat jotenkin todella typerästi kirjoitettuja. Ääninäyttely on samalla tavalla huipputasoa kuin viimeksikin, mutta tällä kertaa tuntuu että pelihahmot eivät todellakaan tajua että mitä ympärillä tapahtuu. Jill sanoo useamman kerran että Nemesis on kuollut, vain saaden kohta taas hirviön peräänsä, eikä vain tunnu oppivan. Sitten on se tietty uhittelu joka on joko niin tekokovaa tai sitten vain jotenkin myötähäpeää nostattavaa. Eipä tämä sarja ole missään kohtaa ollut se kaikkein realistisin tai vakavin, mutta kyllä tässä vaiheessa jo huomaa, miten typerää iso osa dialogista onkaan. Sitten on se yli-inhimillisyys joka lopussa näkyy suunnattomana voimannäytteenä ja alussa ihmeparantumisena kun alussa Jill laahuustaa haavoittuneenoloisesti, mutta pian kävelee taas normaalisti. Pikkuvikoja ja perusvideopelikamaa, sillä realistisuuteen tämä peli ei missään nimessä tähtää.

 

Oikea suunta, monella tavalla

Eniten tämän pelin selvistä parannuksista kuitenkin kertoo muutama erittäin keskeinen ja ratkaiseva asia. Ensinnäkin, veitsi, tällä kertaa selviytymisveitsi, RE päähenkilöiden perustyökalu on jälleen sellainen millainen pitääkin, se ei hajoa ja sillä pystyy tekemäänkin jotakin. Tosin vihollisten käytös ja lähikontakti on edeltäjän tasoa, eli kun vihollinen pääsee tarpeeksi lähelle, niin sehän ottaa kiinni, mikä johtaa lähemmäs aina haavoittumiseen. Mutta tästä päästäänkin sitten näppärästi toiseen kohtaa, väistöliikkeeseen. Jill ja Carlos ovat paljon ketterämpää sorttia kuin Leon ja Claire, etenkin oikealla ajoituksella tehty väistöliike vaihtuu reaktiokierähdykseksi ja slowmo hetkeksi jolloin pelaaja todella on niskan päällä. Nämä kaksi asiaa ovat sellaisia jotka olisi pitänyt olla myös RE2:n remakessa, tuntuvat niin ilmiselviltä että ihmettelen miksi eivät olleet. Ne tekevät pelistä huomattavasti ketterämmän, nopeatempoisen ja toiminnallisesti mielekkäämmän, puhumattakaan että hahmojen kanssa tuntuu että ainakin Clairen pitäisi tarinallisessa mielessä jo osata jotakin tälläistä, kun taas Leon oppii sen vasta RE2:n jälkeen.

Kolmas valtava parannus on enemmänkin uusille pelikerroille, eikä niinkään ensimmäiselle. RE sarjassa pelaajan toimien arvioiminen on varsinkin tämän Remake aikajatkumon peleissä noussut merkittävästi esille ja tämäkin peli arvioi pelaajan suoriutumista, ei niin tarkasti edeltäjä, mutta kuitenkin. RE2:n uudellenpeluuarvo oli aika onneton siinä mielessä, että uusille pelikerroille ei saanut mitään herkkuja, ellei sitten heti pelannut todella hyvin, mutta kun parhaat lelut ovat pitkälti vaikeimman vaikeustason ässäämisen takana, niin ei siinä vaiheessa ole enää mitään halua juuri jatkaa, tai edes tähdä niihin. Tällä kertaa tilanne on toinen koska parhaat tavarat voi ostaa, ne maksavat järjettömiä määriä ja pisteiden saamiseksi pitää tehdä tiettyjä suorituksia, kuten X vihollista tapettu pistoolilla tai haulikolla tai peli läpäisty tietyllä vaikeustasolla ja arvosanalla, mutta mukana on myös nämä perus juonikuvioiden suorittamiset. Se miten paljon tämä kauppa kuitenkin parantaa edeltäjästä on merkittävää, sillä tämän jälkeen pelin jaksaa pelata läpi useamman kerran oikein mielellään, tosin samalla huomautettakoon että peli on pituudeltaan aika lyhyt, koska sen pelaa läpi helposti alta viiden tunnin ja parhaat arvosanat vaativatkin että sen läpäisee alta kahden.

Uusien pelikertojen kanssa RE4 on mestari, new round oli tuon pelin kanssa todellista priimaa sillä silloin tunsi olevansa todella vahvoilla ja peli onkin pelattu lukuisia kertoaja lukuisilla kombinaatioilla. RE3 Remake ei ole läheskään niin monipuolinen, mutta se tuo mukanaan monia helpotuksia kokonaisuuteen. Koska iso osa pelattavuutta on tavaraluettelon hallintaa, niin tämä vaatii tekemään kovia valintoja sillä mitään ei tietenkään saa ilmaiseksi vaan kaikkea pitää kantaa mukanaan. RE3 on paljon helpompi peli kuin RE2 mutta se on myös focukseltaan todella erilainen. Kauhutunnelmaa on vähemmän ja se on korvattu huomattavasti nopeatempoisemmalla toiminnalla, mistä itse pidän huomattavasti enemmän. Pelissä huomaa että siinä edetään paljon nopeammin ja maisemien vaihtuminenkin on aika vikkelää. Pituus on yksi pelin isoimpia heikkouksia, mutta se tavallaan palvelee sitä ajatusta, että pelin voi pelata läpi monta kertaa paremmilla varusteilla ja suuremmalla haasteella, mutta itse en ruvennut jahtaamaan Inferno pystiä, sillä se menee jo naurettavuuksiin. 

 

Mitenköhän tämän sarjan tulevaisuuden kanssa käy?

Koska alkuperäinen peli ei ole itselleni tuttu, niin en samalla tavalla pysty arvioimaan tätä kokonaisuutta, kuin tein Resident Evil 2 Remaken kanssa, jonka ylivoimaisesti suurin heikkous oli siinä, miten surkeasti se kertoi kakkosressan erinomaisen tarinan ja miten niin monet upeat ratkaisut loistivat poissaolollaan. RE3:n tarinakaan ei ole siellä parhaassa muistissa joten huomattavasti enemmän keskityn tämän kanssa siihen että miten paljon se parantaa edeltäjästään. Mutta myös modernisointia ja uusia ratkaisuja pitää miettiä. Jill Valentine on erittäin hyvin tehty hahmo, erottuu joukosta hieman, vaikka pitkälti tuntuukin aika tavalliselta kovapintaiselta päähenkilöltä. Jill näyttää varsin klassiselta, mutta samalla hieman modernimmalta, sillä varsinkin silmät tuntuvaat todella erilaisilta kuin sillä klassisella versiolla. Toinen pelattava hahmo Carlos puolestaan on kuin aivan eri hahmo, ei näytä yhtään siltä miltä alkuperäinen, mutta ei nyt suoranaisesti huonokaan ole. Tämä sekava tukkainen tyyli on kuin suoraan uudesta Sherlock Holmes hahmosta ja itse en siitä Holmesin kohdalla pitänyt yhtään, sai hänet näyttämään pöhköltä. Carlosin kohdalle se toimii huomattavasti paremmin. Myös muita tuttuja hahmoja on mutta eniten esille nousee lähinnä Nicholai, joka oli kyllä alkuperäisessä parempi, ei niin ilmiselvä roisto eikä häneltä tullut ihan näin videopelipahis dialogia. Monessa kohtaa tuntuu että Nicholain tapauksessa ollaan suuruudenhulluudessa kiinni jo vähän liikaa.

Pelin varsinainen vetonaula on Nemesis ja kuten William Birkin RE2:ssa, myös Nemesis tulee vastaan uudestaan ja uudestaan eikä vain ota kuollakseen, vaan mutaoituu enemmän ja enemmän. Nemesis näyttää alusta asti todella hyvältä, mutta tämän klassisen lausahduksen hahmo sanoo tylsän hirviömäisesti. Alkuperäisessä se oli todella mieleenpainuva, erilainen ja jopa ihmismäinen, nyt se on puhtaasti karjuva hirviöääni, eikä sitä edes kuule niin paljoa. Myös muutamia hyviä pätkiä alkuperäisestä on katkottu, kuten se, miten Nemesis nitistää Bradin. Tässä korostuu se, että pelissä ei osata nauttia hetkestä vaan monet asiat on tehty hosumalla. Nemesis on sentään kehityksen suhteen saatu toimimaan aika hyvin vaikka loppupuolelle mentäessä, alkavat nämä mutaatiot mennä jo vähän yli, mutta niissä on sentään jotakin tiettyä muotoa loppuun asti, kun taas Birkin lopulta mutatoitui pelkäksi massaksi jolla pohjaton kita ja valtava määrä hampaita. Näissä tapauksissa monesti ihmetyttää se, että mikä viimeisellä kerralla oikeasti edes tappaa vihollisen, joka selvästi selvisi pahemmastakin. Birkinin tapauksessa homma oli viimeisessä aika selvä, parissa aiemmassakin se oli tehty ihan hyvin, toiseksi viimeinen poislukien. Nemesisin tapauksessa jatkuva mutatoituminen kuuluu hahmoon itseensä, mutta tuntuu että kahden viimeisen taistelun kanssa on jäänyt toistovaihde jo vähän liikaa päälle. Mutta tarinallisessa mielessä kokonaisuus vetää pisteet kotiin, naurettavuuksista huolimatta.

Hirvittää ajatella miten pahasti mahdollinen Resident Evil 4 Remake tulee tämän legendaarisen pelin pilaamaan, ainakin Leonin ääninäyttelyllä, jos tämä särmitön nykyinen linja jatkuu. Remake jatkumo tuntuu tekevän aivan liian monet asiat todella hätäisesti ja menee sieltä mistä aita on matalin. Tämä on todella huono toimitapa sillä vaikka en itse ollutkaan juuri alkuperäisen RE2:n suuri fani, sillä se peli on silmittömän huono pelata nykyään, niin tarinasta pidin ja hahmoista. Mistä johtuen suurimmat kritiikkini ovatkin RE2 Remaken kanssa siinä, miten pahasti se pilasi tarinan, joka oli pelin suurin vahvuus. Siis kontrollien uusi tyyli toimii todella hyvin, mutta jos sen kustannuksella peleistä tehdään raakileita alkuperäisistä mitä tulee tarinaan ja pelin laajuuteen, niin sitten ollaan menossa väärin päin puuhun.


Yhteenveto

Resident Evil 3 Remake on hyvin monella tavalla kuin suoraan Resident Evil 2 Remake ja tuntuu pitkälti lisäosalta, etenkin kun on niin lyhyt. Mutta se miten paljon paremmin se monet asiat tekee, on enemmän kuin esimerkillistä. Väistöliike, uudelleenpeluuarvo erikoisvarusteiden kautta ja bonuskauppa ovat juurikin sellaisia asioita jotka tekevät pelistä erittäin mielekkään pelata. Jos Resident Evil 2:n uusiversio nappasi niin tämä nappaa aivan varmasti ja saattaa olla paljon mielekkäämpi pelata, varsinkin kun ottaa toiminnallisempaa otetta. Mutta se ei silti tarkoita, että tätä voisi suoraan sanoa paremmaksi peliksi, sillä RE2 Remakessa on omat vahvuutensa joten tämä on todella mielipidekysymys. RE2 on tunnelmallisempi kun taas RE3 on nopeatempoisempi.

 

+ Uudelleenpeluuarvo ja bonus kauppa

+ Toiminnallinen ote (väistöliike ja tuhoutumaton veitsi)

+ Ohjattavuus

+ Resident Evil tunnelma ja tyyli

 

- Pituus

- Tuntuu karsitulta

- Tarinallisesti tekee aika heikkoja ratkaisuja

- Tietyt pätkät uusilla pelikerroilla

 

Arvosana: 7,4

 

Loistava