Helvetissä tavataan

Manalaan sijoittuva erittäin hienon näköinen ja todella mielekäs toimintaseikkailu jossa ei pelata jumala Hadeksella, vaan hänen pojallaan Zagreusilla, tämän matkalla pois hornan tuutista. Kokonaisuuteen kuuluu myös iso liuta tuttuja jumalia kreikkalaisesta mytologiasta, kuin myös monia tuttuja hahmoja ja hirviöitä, aina Kerberoksesta alkaen.

Haades, jumala ja paikka

Hades on ollut yksi näitä pelejä joka on pitkään ollut harkinnassa ja kun siitä ei ole PS4 versiota välttämättä tulossa, niin Steam alennusta on odotettu. Kun peliin nyt sitten on lopulta päässyt uppoutumaan, niin se ei ole pettänyt. Vaikkakin pelissä on monia heikkouksia ja sen trailerit ovat todella harhaanjohtavia, niin indie pelien mittapuulla (ainakin sillä mittapuulla millaisiksi itse indie pelit miellän) Hades ei ole vain esimerkkillinen, se on yksi parhaista. Pelissä on ääninäyttely, todella hieno grafiikka, paljon sisältöä ja moniin pieniinkin seikkoihin on saatu hienosti painoarvoa. Tässä on sellainen peli joka on helposti yksi vuoden parhaita tapauksia sillä se tekee niin monet asiat niin hyvin ja onnistuu koukuttamaan paljon paremmin, kuin olisi suotavaa kaikesta toistostaan ja vähän ylimitoitetusta vaikeudestaan huolimatta. Pelattava ei lopu mitenkään äkkiä, mikä ei sekään ole mitenkään huono asia.

Olipa kerran helvetissä

Tarinassa seurataan Zagreusta, kun hän erään kerran päättää lähteä manalasta ja suunnata kohti Olymposta, liittyäkseen muiden jumalien joukkoon. Mutta hänen isänsä, manalan herra, kuoleman jumala Hades, ei salli sitä vaan usuttaa valtavan määrän toinen toistaan pahempia hirviöitä ja sotureita poikansa kimppuun. Mitenkään hellästi hänen matkaansa ei pysäytetä vaan tarkoituksena on tappaa hänet. Kuolema manalassa palauttaa Zagreusin aina samaan paikkaan, josta hän sitten verta tippuvana astelee isänsä eteen, joss seuraa yleensä jonkinlainen palaute asiasta, vähemmän kannustavalla tavalla. Hades ei suoraan estä Zagreusta tekemästä mitä hän aikoo, mutta ei tee matkasta helppoa. Jumala kun on tavallaan kuolematon, niin yrityksiä on loputtomasti ja jokaisen yrityksen jälkeen Zagreus on hieman voimakkaampi. Yksin hänen ei tarvitse matkaansa taittaa sillä sukulaiset Olympoksella ovat valmiita toivottaamaan hänet tervetulleeksi ja monet ovat myös halukkaita auttamaan häntä eteenpäin. Manalassakaan Zagreus ei ole yksin, sillä liittolaisia on siellä ja täällä, kuten myös yhtä jos toista tehtävääkin.

Yksi pelin parhaita puolia on ehdottomasti sen tyylikkyys. Graafisesti peli on värikäs sillä parhaalla tavalla. Tämä sarjakuva/animaatio sävytteinen tyyli saa pelin näyttämään todella hienolta ja sitä kautta lähemmäs kaikkiin hahmoihin saadaan omanlaistaan tyyliä. Oli sitten kyseessä manala vahtikoira Cerberus, sodan jumala Ares, rakkauden jumalatar Afrodite tai vaikkapa yön henkilöitymä Nyx, niin kaikki on tehty todella hienosti ja yksityiskohtinkin on panostettu. Ääninäyttely on sekin erittäin laadukasta ja hahmoihin on saatu hienosti luonnetta. Zagreus varsinkin on todella hyvin tehty hahmo, erityisen onnistunut päähenkilö ja yhtä hyvä on myös pääroistomainen Hades.

Tunnelmallisessa mielessä peli onnistuu juurikin siksi, koska se panostaa niin moniin pieniinkin asioihin. Tarinaa on vaikka kuinka paljon ja pelin edetessä lisää tulee. Erityisen paljon pelissä nappaa se, kun vastaan tulee tuttuja hahmoja kreikkalaisesta mytologiasta. Spoilaamatta ketään voidaan sanoa, että valinnat ovat erittäin osuvia ja tästä syystä olisikin monella tavalla paljon hauskempaa että peli olisi pidempi ja helpompi jolloin mukana olisi enemmän vaihtelevaa pelattavaa ja vielä enemmän mytologian hahmoja tuomassa vaihtelua. Tämä on tietenkin aika paljon vaadittua indie studiolta, mutta niin laadukkaasti pelin hahmot on tehty, että lisää jää väkisinkin kaipaamaan. Se jos mikä on merkki todellisesta laadusta ja se ei ole mikään itsestään selvyys koska moni muu peli ei yllä näin hyvään tasoon näin monella tavalla.

Itsepäisyydellä ja/tai määrätietoisuudella läpi haasteiden

Pelattavuus on mielekästä alusta asti ja pysyy mielekkäänä erittäin pitkään monien erittäin onnistuneiden ratkaisujen ansiosta. Toisto tulee tutuksi erittäin äkkiä sillä kun kuolema jossakin kohtaa (hyvin pian) korjaa, niin matkan joutuu aina aloittamaan alusta asti ja Manala on muuttuvampaa sorttia ja yksi pirullinen sokkelo, jolloin sama reitti ei vain toimi joka kerta, koska eri oviaukot vievät eri paikkoihin, vaikkakin monet paikat näyttävät samanlaisilta. Ensimmäisenä paikkana oleva Tartarus tulee todella tutuksi, koska se on ensimmäinen alue jonka läpi matka käy ja niitä samoja vihollisia tapetaan uudestaan ja uudestaan ja samat pomotaistelut käydään myös läpi kerran toisensa jälkeen, palkkioiden vain heikentyessä. Ajoittain pääsee pidemmälle ja pidemmälle, joskus hyvinkin pitkälle ja sitten kuolee uudestaan ja uudestaan paljon aiemmin. Siinä ovat helposti hermot koetuksella ja tuntuu että peli on vaikea vain vaikeuden tähden.

Mutta se mikä tekee tästä kaikesta niin koukuttavaa, johtuu siitä vaihtelusta. Zagreus aloittaa miekan kanssa, mutta pelin edetessä hän pystyy ottamaan käyttöönsä ison liudan muitakin aseita. Näitä aseita ovat niin Hadesin ikuisuuskeihäs sekä Kaaoksen kilpi ihan vain parina esimerkkin. Jokainen ase on täysin omanlaisensa työkalu jolla pelaaminen on todella erilaista. Siinä missä keihäs on varsin nopea ase, niin sillä pystyy myös pistämään varsin pitkälle, jolloin pelaaja saa oitis etäisyyttä vihollisin. Kilpi taas on vahva ase jolla lyödään hyvin läheltä, mutta sillä pelaaminen onkin paljon hyökkävämpää sorttia aivan omalla taktiikallaan. Jos kaipaa vielä enemmnä etäisyyttä vihollisiin, niin jousikin löytyy jolla etäisyyttä pystyy pitämään todella paljon, mutta virittäminen ottaa aikansa. Kaikilla aseilla on myös eräänlainen salainen supermuotonsa, joka lainaa ideoita muista mytologioista. Tässä tosin tehty eräs valtava virhe, sillä keihään supermuodon olisi ehdottomasti pitänyt olla Odinin Gungnir, eikä sellainen lattea ja tylsä versio, mikä se on. Tosin, se onkin pitkälti ainoa, koska muut, tavallaan jousi poislukien, ovat todella hyviä variaatioita todella hyvillä ideoilla.

Aseet ovat kuitenkin vasta alkua, sillä se mikä todella räjähtää variaatiohornaksi ovat jumalien siunaukset. Zagreus pystyy aseilla tekemään kolmenlaisia hyökkäyksiä, yksi perushyökkäys, yksi erikoishyökkäys, yksi syöksyhyökkäys sekä yksi etähyökkäys. Jokaista näistä hyökkäyksistä voi tehostaa jumalan lahjalla ja jos on oikein onnekas, voi saada myös jumalan erikoishyökkäyksen joka vaatii omanlaistaan energiaa, mutta kylvää todellista tuhoa vihollisten niskaan. Eri jumalat suosivat eri tavoilla. Ares tehostaa hyökkäävää lähestymistapaa mm. Erillisellä Tuho voimalla ja lisävahingolla kun tappaa vihollisia tai tekee ylipäätään vahinkoa. Pallas Athene taas tehostaa mahdollisesti kestävyyttä, mutta mahdollistaa myös vihollisten ammusten kimmottamisen takaisin päin. Artermis tehostaa kriittisen vahingon tehokkuutta kun taas Dionysosin lahjalla pystyy myrkyttämään (humalluttamaan) vihollisia. Jokaisella jumalalla on useita erilaisia lahjoja annettavanaan sillä vaikka jotkut ovatkin hyökkäystarkoitukseen, niin monet ovat myös suojaamiseen. Afrodite ja Athene kumpikin voivat tehostaa vahingonkestävyyttä, mutta vain Athene mahdollistaa kimmottamisen.

Isäpappa ja perheen koira

Tarina koukuttaa ja pelattavuus vaikuttaa

Monien pelien kanssa ennakko-odotukset voivat helposti tappaa kokonaisuuden aivan täysin. Hades on siinä mielessä erikoinen että vaikka sitä kohtaan olikin tiettyjä ennakko-odotuksia usealla tavalla, niin monet niistä odotuksista olivat aika kaukana siitä, mitä peli sitten lopulta on. Hades on tarinankerronnassa hyvin erityinen tapaus, mutta se on erityinen myös siinä, miten paljon toistoa se vaatii ja miten erilaiseksi se kaiken toiston pystyy naamioimaan. Siinä missä tarina alkaa edetessään enemmän ja enemmän viemään mukanaan ja tuntuu jatkuvan loputtomiin, ei pelattavuus jää juuri jälkeen. Erilaisia vaihtoehtoja on pelissä vaikka kuinka paljon ja ne todellakin saavat jokaisen kierroksen tuntumaan hyvin erilaiselta.

Yksi vaikeimpia pelejä pitkään aikaan

Asevalinnan ja jumalien satunnaisten lahojen lisäksi tuurillakin on osansa kokonaisuudessa koska mahdolliset reiti manalassa ja huoneiden palkinnot ovat kaikki satunnaisia. Joskus on valittavana vain yks reitti, joskus mahdollisesti useampi ja tällöin pelaaja joutuu päättämään että mitä hän haluaa kehittää ja mihin panostaa. Huonepalkintoina voi olla Pimeyttä, jolla Zagreusin ominaisuuksia voi kehittää hänen huoneessaan, pelin alussa. Toisinaan palkintona voi olla jumalan lahja tai vaikkapa rahaa jolla voi ostaa tarvikkeita Charonilta jos löytää hänen kauppansa, joka on myös yksi huone. Raha ei säily, joten sen keräämisen ja käyttämisen välillä joutuu jatkuvasti arpomaan. Jos kuolema korjaa, kaikki raha menee hukkaan mutta jos alusta asti tuhlaa, niin tietyssä vaiheessa kaikki kaupan tarvikkeet ovat aivan liian kalliita ja pelin vaikeustaso nousee erittäin nopeasti. Jos käy oikein hyvä tuuri, niin huoneesta voi saada lisää elinvoimaa tai yhden arvokkaimman hyödykkeen, Daedalusin vasaran, jolla pystyy avaamaan silloin hallussa olevaan aseeseen erikoisominaisuuden ja näitä on valtavasti, mikä taas lisää vaihtelua. Miekassa on lukuisia mahdollisia päivityksiä ja koska kaikki päivitykset aina nollautuvat kuollessa on saman saaminen hyvin epätodennäköistä joka kerta.

Yhdellä pakoyrityksellä on rajallinen määrä huoneita joita tulee ennen pomovihollista, jonka jälkeen siirrytään seuraavalle tasolle. Tästä syystä tuurin osuus korostuu vähän epäreilusti todella usein. Jos yhdellä yrityksellä saa vasaran heti ja pystyy oitis vaikkapa päivittämään jouseen flurryn, jolloin napin pohjaanpainaminen tekee aseesta "sarjatuliaseen" mutta sitten missään kohtaa ei saa erityisen hyviä jumalien lahjoja tai juuri yhtään lisää elinvoimaa, niin kyllä se harmittaa kun lupaava alku menee hukkaan. Toinen hyvä esimerkki on siinä, että jos alussa saa todella hyvän lahjan jumalalta kuten vaikkapa Aresin Tuhon tai Dionysusin Humalan niin väkisinkin pyrkii valitsemaan aina huoneen jossa voi saada granaatinomenan, jolla voi tehostaa kyseistä ominaisuutta, senkin uhalla, että ei saa rahaa shoppailuun, tai elinvoimaa iskujen kestämiseen. Muuttujia on niin paljon, että vain peliä pelaamalla voi todella saada sen parhaan käsityksen siitä, miten kokonaisuus toimii. Zagreusin ominaisuuksia pystyy kehittämään todella paljon, mikä tavallaan helpottaa peliä. Zagreusin pystyy tietyssä vaiheessa uhmaamaan kuolemaa kerran tai pari, mikä oitis mahdollistaa yhden kohtalokkaan vihreen paikkaamisen, mutta se on laiha lohtu, jos tämän tempun menettää reilusti ennen puolta väliä.

Hades on erittäin vaikea peli ja se tuo itselläni nopeasti mieleen Dead Cells pelin jossa myös pelattiin samoja alueita uudestaan ja uudestaan, pelihahmon hiljalleen kehittyessä. Hades on samankaltainen, mutta se on graafiselta ulkoasultaan hienompi, toiminnaltaan vielä mielekkäämpi ja muutenkin hienosäädetympi, mutta myös merkittävästi vaikeampi. Hades kuuluu helposti vaikeimpien pelien joukkoon joita olen pelannut mutta tapa jolla se on suunniteltu on myös hyvin koukuttava. Harmillista on lähinnä se, että siinä on niin paljon täyteen tuuriin meneviä osuuksia jolloin helposti tulee vastaan niitä yrityksiä joissa huomaa heti alussa että ei ole paljoa toivoa ja sitten tulee niitä yrityksiä kun alku on todella lupaava, mutta sitten tulee monta todella turhauttavaa kenttää putkeen joissa vihollisia on tuhottoman paljon ja kaikki vieläpä velhotyyppejä jotka ampuvat bullet hell määrällisesti ammuksia.

Esimerkillinen indie peli

Hades on esimerkillinen tapaus todella monella tapaa. Vaikka peli onkin todella vaikea, niin se on suunniteltu todella reiluksi. Kun peliä on pelannut tarpeeksi paljon niin siihen onnistuu kehittämään tietyn taktiikan jolloin oikea asevalinta ja oikeat tehosteet tekevät pelistä oitis todella hyvän. Monesti parhaita yrityksiä ovat ne, joissa yksi satunnainen aseenpäivitys tekee aseesta niin tehokkaan, että sillä sulattaa kaikki viholliset todella helposti, tai sitten putkeen onnistuu valitsemaan niin monta hyvää huonetta että elinvoimaa saa kasattua paljon ja siunauksissa on muutama todella vahvasti toisiaan tukeva ominaisuus jotka yhdessä tekevät pelihahmosta erittäin tehokkaan soturin. Mutta syy miksi Hades osuu niin paljon paremmin kuin monet muut pelit, tulee tarinallisemmalta puolelta.

Pelissä on tuhoton määrä erilaista tavaraa ja aluksi voi olla hankalaa keksiä että mitä milläkin tehdään. Tästä syystä kaikille hahmoille kannattaa aina puhua, koska monet antavat vinkkejä siitä mihin mitäkin tarviketta tulisi käyttää. Varsinkin pelin ehkä hauskin hahmo Skelly kertovat monesti hyvin selkeitä vinkkejä pelattavuudesta kun taas Nyx on enemmänkin tarinallisempaa puolta eteenpäin vievä voima. Titaanin verellä tehostetaan aseiden perusominaisuuksia, nektaria kannattaa antaa lahjaksi muille hahmoille sillä he antavat usein onnenkaluja vastineeksi. Esimerkiksi Akilles antaa nektaria vastaan lahjaksi onnenkalun jota pitämällä vahinko edestä päin on vähäisempää, mutta vahinko takaapäin isompaa. Nyrkkeilysäkkinä toimiva Skelly taas antaa onnenkalun joka palauttaa elinvoimaa tapauskessa, jossa pelihahmo kuolisi. Jumalat taas tuppaavat antavaan esineitä jotka lisäävät todennäisyyttä että pelaaja saa juuri heiltä siunauksia.

Hadesin esimerkillisyys indie pelinä tulee esiin juurikin siitä, että sen monet peruspilarit ovat täysin kohdallaan. Peli on ääninäytelty, hienosti animoitu, pelattavuudeltaan todella toimiva ja laaja, kiitettävällä määrällä vaihtelua. Monet tälläiset asiat eivät ole itsestäänselvyyksiä edes astetta isomman kaliberin peleissä. Esimerkiksi Soul Calibur VI kertoo tarinaansa myös still kuvilla, aivan kuten Hades, mutta ilman ääninäyttely tai kuvien vaihtelua. Kumpikin näistä kahdesta tuntuu immersiivisemmältä, saati koukuttavammalta. Toinen vertaus voidaan tehdä Assassin's Creed sarjaan jossa on paljon historian henkilöitä. Monesti niistä on tehty todella heikosti vaikka tekijöitä on paljon. Tässä tapauksessa tekijöitä on vähemmänlaisesti, mutta jumaliin on saatu todella paljon tyyliä hyvinkin pienillä asioilla.

Molskis, loiskis ja taas alkuun...

Yhteenveto

Hades on hyvin vaikea peli, se on syytä sanoa heti. Hades on kuitenkin myös erittäin koukuttava ja muutamilla ratkaisevilla tavoilla erittäin reilu peli. Pelattavaa siinä riittää ja samoin taktiikoita joilla selvitä monista haasteista. Pelattavuus on todella mielekästä, vaikka se helposti meneekin toiston ja räpellyksen puolelle. Tiettyjä samoja vihollisia vastaan taistellaan uudestaan ja uudestaan, koska samoja alueita kolutaan uudestaan ja uudestaan. Aseita ja erikoistaitoja on kuitenkin todella paljon, tuomassa vaihtelua. Se mikä kuitenkin täysin varastaan pelissä shown on sen erinomainen toteutus. Pelissä ei ole trailerista huolimatta animaatio yhtään, mutta ääninäyttelyä löytyy mikä on aina plussaa ja tapa jolla peli on toteutettu ansaitsee kehuja koska kaikki näyttää hienolta ja moniin pieniinkin yksityiskohtiin on panostettu. Hades on esimerkillinen indie peli josta moni voisi ottaa mallia.

+ Tyylikkyys ja tunnelmallisuus

+ Paljon erittäin hyvin tehtyjä hahmoja

+ Toiminta

+ Ääninäyttely

+ Tarina

- Turhankin vaikea

- Toisto

- Tuurin osuus

Arvosana: 9,4

Mestariteos