F.E.A.R.jpg?1622936057

Pelko

 

Ensimmäinen kontakti, hyökkäys ja tiedustelu erikoisjoukon kärkimiehen silmin koettava tarina josta ei puutu mysteeriä, toimintaa eikä kauhua. FEAR on ehdottomasti yksi parhaita kauhupelejä mitä on koskaan vastaan tullut ja se on toimintapelienkin joukossa erittäin onnistunut kokonaisuus joka on kestänyt erittäin hyvin ajan hammasta.

 

 

 

 

First Encounter Assault Recon - Ensimmäinen Kontakti Hyökkäys Tiedustelu

PELKO on tietysti yksi näitä pelejä josta on jossakin vaiheessa jo arvion kirjoittanut, mutta josta on sitten keksinyt vähän enemmän sanottavaa ja jota haluaa korostaa enemmän, koska kyseessä on kuitenkin yksi parhaita kauhupelejä mitä on koskaan tullut vastaan ja samalla kertaa kyseessä on myös yksi parhaita räiskintäpelejä mitä on koskaan tullut vastaan. Fearin tapauksessa tilanne on tällä kertaa taas erilainen, sillä vaikka tietyt asiat eivät ole muuttuneet, niin monet asiat taas ovat. Tällä kertaa pelasin pelin PC:llä, osana koko FEAR sarjan läpikäymistä, ja kyllähän siinä huomaa, että ne monet epätarkkuudet toiminnassa, eivät ole samalla tavalla esillä, miten konsolilla, tai sanoisinkin, ohjaimella pelattuna.

 

Mielen sisällä vai ulkopuolella

Aluksi Fear on kuin mikä hyvänsä FPS peli mutta siinä on muutamia sellaisia osia, jotka tekevät siitä yhden parhaista räiskinnöistä joita on tullut vastaan pitkään aikaan ja se on jo melkoinen saavutus kun kyseessä on yli 10 vuotta vanha peli. Fear pystyy kuitenkin vieläkin todella hyvin kilpailemaan uusimpien räiskintöjen kanssa. Varsinkin PC:llä kokonaisuudesta saa huomattavasti enemmän irti kuin konsolilla, sillä siinä missä PS3:n ohjattavuus ei ole kestänyt aikaa niin hyvin kuin voisi toivoa, on PC:llä pelatessa pelin ote erittäin hyvä ja ammuskelussa on sopivan tarkka ote.

Tarinallisesti peli alkaa kun psykopaattinen kannibaali Paxton Fettel, ottaa hallintaansa Replicas sotilasjoukon kloonisotilaita, joita hän pystyy komentamaan telepaattisesti, tehden vihollisjoukosta hyvin vaarallisen haasteen erikoisjoukolle. Tässä kohtaa kuvaan astuu FEAR (First Encounter Assault Recon) yksikkö, tehtävänään eliminoida Fettel. Pelaaja ohjaa FEAR joukon kärkimiestä, joka ei pelin aikana sano mitään eikä hänen nimeään missään vaiheessa mainita eikä hänen ulkoasunsa erotu tavallisesta taktisesti varustautuneesta sotilaasta mitenkään. Mutta kärkimies on todellinen eliittisotilas, sillä hänen salamannopeat refleksinsä antavat hänelle todellisen edun taistelussa. Mutta tarinassa on vielä eräs osa, joka tekee siitä hyvin kiinnostavan, nimittäin mysteerisenä kolmantena osapuolena on pikku tytön muodossa esiintyvä Alma.

Erityisen pelin ote toimii siinä, miten se esittää kauhua. Pelissä tulee vastaan useita hallusinaationomaisia hetkiä joista on tapahtuu aivan äkisti, eikä niitä välttämättä kunnolla edes huomaa. Sitten on tilanteita joissa koko ympäröivä maailma vääristyy. Tämä kokonaisuus herättääkin nopeasti kysymyksiä siitä, että onko kaikki ympärillä tapahtuva ulkoisen voiman aiheuttamaa, vai onko pelihahmolla kaikki kunnossa mielessään?

 

Tunnelmallisesti vahva tarina

Tarina pelissä etenee varsin kiitettävää vauhtia eikä tarinankuljetuksessa juuri ole erillisiä välianimaatioita vaan tarina tuodaan pelaajalle pelaamisen ohessa. F.E.A.R panostaa immersioon jossa pelaaminen harvemmin keskeytetään. Tosin itse olisin kyllä kaivannut vähän enemmän tarinankuljetusta alkupelin välinanimaatioiden tyyliin, sillä ne olivat todella hienoa katseltavaa, puhumattakaan että tarina pelissä on yllättävän kiinnostava aivan alusta alkaen, sillä mukaan mahtuu juuri sen verran mysteeriä, että se pitää mielenkiinntoa yllä. Tarina rikastuu pääasiassa pelaajan tutkimusten kautta. Lisää tietoja voi saada ympäristöstä, kuten puhelinvastaajista. Tarina on oikein hyvin tehty mutta suurena heikkoutena se jää todella selvästi kesken kuin ne kaikkein typerimmin päättyvät kauhuelokuvat. Myöskään pelin loppuhuipennus ei täysin miellytä ja tarina jää kesken.

Tunnelmassa Fear on pitkälti toiminnallinen ammuskelu, mutta ajoittain mukaan tulee kauhuelementtejä jotka loppuakohden lisääntyvät erilaisten harhanäkyjen muodossa ja kärkimies osoittaa jopa hieman psykoosiin viittaavia merkkejä. Tämä on kauhua tehtynä oikein, sillä kauhu ei tule jatkuvasti naamalle pomppivista hirviöistä, vaan paljon psykologisemmista seikoista ja psykoosiin viittaavista puolista aina varjoihmisistä  ja avaruusäänistä alkaen. Erinomainen lisä peliin on se, että pelihahmo ei ole näkymätön. Esimerkiksi tikkaita kiivetessä kädet näkyvät ja alas katsoessa jalat näkyvät ja varjokin heijastuu.

Verinen toiminta ei kuitenkaan missään kohtaa katoa ja ankean harmaat ympäristöt korostavat tätä todella hienosti, sillä kun verta on mukana, se erottuu selvästi ja luo paikoin todella hurmeisia näkyjä. Ympäristöissä tosin ärsyttää se miten hankala on arvioida milloin ei voi palata enää taaksepäin tai milloin seuraava jakso alkaa. Lisäksi monet kentät ovat hyvin samanlaisia, ilman mitään isompaa vaihtelua, jolloin monista tilanteista tulee samanlaisia putkia. Se korostaa kyllä immersiota, mutta kentissä saisi olla enemmän vaihtelua.

Lopetuksen suhteen pelissä on myös paljon sellaista, mikä olisi voitu tehdä toisin. Loppupuolella kaikki menee hyvin erilaiseksi, mikä ei ole huono asia. Se mikä lopetuksessa eniten nyppii, on se, että siitä puuttuu sellainen näyttävä yhteenotto vihollista vastaan eikä loppuhuipennuksessa ole sellaista eeppisyyttä jota olisin ainakin itse kaivannut. Se mitä loppupuolella tapahtuu, tukee kyllä pelin tunnelmaa ja salaperäisyyttä, etenkin jos pelaaja ei tutkinut paikkoja ja oppinut monia osia kokonaisuudesta. Lopetus on siis vähän kahtiajakoinen, mutta pelin loppu ei ole, sillä siinä mennään tälläiseen cliffhanger tyyliseen suuntaan jossa monet asiat jäävät todella pahasti kesken ja vieläpä aivan viimeisillä sekunneilla.

 

 

Blood.jpg?1623529103

Kun tunnelma, tyylikkyys ja toiminta kohtaavat

 

 

Toimintaa parhaasta päästä yhdellä erinomaisella lisällä

Toiminta on tietenkin valtavan iso osa FPS peliä ja toiminnan FEAR tekee esimerkillisesti. PC:llä ohjattavuus toimii erittäin hyvin, on sopivan herkkä ja tarkka sekä mahdollinen säätää juuri itselle sopivaksi. Omalla kohdalla pääasiassa näppäinasettelu vaati hieman hienosäätöä. Hahmon liikkuminen, hyppiminen ym on helppoa ja toimivaa ja ammuskelusta saa nopeasti kiinni. FEAR tuntuukin olevan sen tyylinen räiskintä jossa ikä ei merkittävästi hiirellä ja näppäimistöllä pelattuna häiritse, vaan peliin pääse nopeasti sisään.

Mutta se mikä todella erottaa tämän pelin muista genren peleistä ovat salamarefleksit. Nämä ilmenevät bullet time tyylisenä ajanhidastuksena joka helpottaa ampumista suunnattomasti. Ajanhidastaminen on helposti yksi pelin parhaista ominaisuuksista sillä se tekee kärkimiehestä todellisen toimintasankarin ja saa pelaajan tuntemaan itsensä erittäin kyvykkääksi. Puhumattakaan että tämä valttikortti on koko pelin suurin hyöty toiminnassa sillä viholliset ovat älykkäitä ja osaavat toimia tilanteissa ryhmänä. Salamareflekseillä pelaaja tosin saa käyttöönsä yhden edun, joka oitis tasoittaa toimintaa merkittävästi ja näyttää aina todella hyvältä ja tuntuu hauskalta.

Toimintaa maustaa myös lähitaisteluliikkeet, jotka toisin kuin ammuskelu ovat ajoittain todella epätarkkoja eikä niitä pysty juuri koskaan tekemään samalla tarkkuudella kuin monet ampumistoteutukset. Lähitaistelu on kuitenkin varsin kattavasti tehty sillä liikkeet ovat erilaisia riippuen siitä että onko pelihahmo liikkeessä vai paikoillaan. Hyppääminen johtaa aivan eri liikkeeseen kuin paikaltaan lyöminen. Tämä on kuitenkin se osa toimintaa jota olisi voitu tehdä paljon helpommaksi ja toimivammaksi käyttää, koska riippumatta alustasta, tämä osa on aika epätarkkaa.

Asevalikoima on suhteellisen kattava sillä erilaisia aseita tulee käytettäväksi pelin edetessä. Tuplapistoolit ovat sitä huipputyyliä alussa, mutta aika pian huomaa että kaikkein parhaiten pärjää konepistoolilla ja haulikolla. Ajoittaiset vähän paremmat aseet tarjoavat kuitenkin ajottaista etua taisteluun ja yksi kovimmista työkaluista on lasertarkkuuskivääri. Kuitenkin koska aseita voi kantaa mukanaan voi kolmea kerralla, joutuu jatkuvasti tekemään päätöksiä sen suhteen että mitä aseita haluaa käyttää ja aika usein ne muutamat aseet ovat ylivoimaisesti ne parhaat. Tosin itse pidän tyylistä kiinni, ja siihen kuuluvat myös pistoolit. FEARin haulikko taas on sen tasoinen ase, että sillä pärjää lähemmäs jokaisessa tilanteessa.

 

Tietyt asiat voisivat olla paremminkin

FEARin suurimmat heikkoudet ovat lähinnä kenttäsuunnittelussa joka on sieltä tylsimmästä päästä. Valtaosa ajasta vietetään pimeissä käytävissä tai itseään toistavissa toimistorakennuksissa tai vastaavissa. Suurempi vaihtelu olisi ollut poikaa sillä tiloja käytetään aika hyvin ja viholliset osaavat myös käyttää tilaa hyödykseen, pyrkimällä piirittämään pelaajan. Erilaisia tilanteita tulee vastaan paljon sillä joskus taistellaan vihollisia vastaan kun heitä puskee hisseistä aulaan ja toisinaan taas pelaaja pystyy taktisesti yllättämään vihollisia. Mutta ympäristöt eivät juuri tee palveluksia kokonaisuudelle.

Sitten on eräs rasittava asia, joka oli tyypillistä peleille erääseen aikaan. Hahmoa kehittävät boosterit. Elinvoimaa ja refleksejä tehostavia boostereita löytyy kentistä aina välillä ja näiden etsiminen on monesti erittäin tärkeää, koska ne auttavat pärjäämään taistelussa. Toinen kasvattaa elinvoimaa ja toinen salamarefleksimittaria, nämä ovat joskus varsin hyvin piilotettuja ja niiden löytäminen alkaa todella nopeasti ärsyttää siinä kohtaa kun iso osa pelaamisesta menee siihen että arpoo, että onko varmasti löytänyt kaikki, koska taaksepäin pelissä ei pääse. Tämä on yksi sellainen asia, joka olisi voitu tehdä paremminkin, sillä vaikka nämä kannustavat tutkimaan paikkoja, stressi niiden missaamisesta latistaa tunnelmaa. Koska ne ovat joko todella hyvin jemmattuja tai kentissä on paljon sellaisia pätkiä joissa ei vain voi varmaksi sanoa että voiko jostakin paikasta kiivetä ylös tai voiko jostakin pudottautua alas, ilman että peli menee eteenpäin, niin pelin eteneminen ja tarinaan uppoutuminen jää usein hetkeksi limboon. Eniten tämä ärsyttää silloin kun näet missä esine on, mutta et vain tiedä että miten siihen pääsee käsiksi. Paljon enemmän tosin tuli vastaan tilaiteita kun tehosteita ei nähnyt ollenkaan. Osa taas on varsin helposti löydettävissä ja kyllähän näiden esineiden kanssa löytämistä helpottaa niiden monesti selkeä hehkua, varsinkin pimeässä.

 

Extraction%20Point.jpg?1625046774

Jotakin mitä olisi voinut olla FEAR jatkumossa

 

 

 

Lisäsisältöä vaihtoehto todellisuudessa

FEAR sai osakseen myös kaksi DLC osaa joista kumpikin tarjoaa pelattavaa jokuseksi tunniksi lisää. Taso näiden kahden osan välillä on todella kaukana toisistaan sillä toinen on varsin laadukasta kun taas toinen on lähinnä rahan perässä juoksemista ilman kunnon sisältöä tai tunnetta. Pelillisesti molemmat ovat aika samanlaisia joten pelillisiä ideoita on turha alkaa erikseen korostamaan. Monella tavalla ero näiden kahden tapauksen välillä on todella häilyvä sillä hyviä ideoita löytyy, mutta sitä hukattua potentiaaliakin löytyy. Kumpikin peli on katkaistu pois F.E.A.R kaanonista, mikä varsinkin Extraction Pointin tapauksessa on melkoista tuhlausta.

 

Extraction Point

DLC joka jatkaa suoraan siitä mihin FEAR jäi, tarinallisesti. Fettel on kuollut, tehtävä on suoritettu ja matka helikopterilla on alkanut. Alma kuitenkin aiheuttaa kopterin maahansyöksyn ja matka kohti uutta evakuointipistettä alkaa, samalla kun erikoiskummalliset asiat jatkuvat ja osittain jopa tuntuvat yltyvän. Päähenkilönä on edelleen mykkä Pointman yli-inhimillisillä reflekseillään jota vainoavat sekä vihollis-sotilaat sekä hirviöt. Extraction Point lisää lähinnä vettä myllyyn, tarjoten pitkälti sitä samaa mitä pääpelikin, vieden tarinaa eteenpäin tyypillisestä kauhuelokuva cliffhangerista, joka oli yksi pääpelin merkittäviä heikkouksia. Pelkästään tästä syystä tämä lisäri vaikuttaa oitis astetta houkuttelevammalta. Tarinallisesti jaksotus on ihan ok, mutta mukana on useita aika kyseenalaisia valintoja ja lopetus on taas aika heikkolaatuinen. Tällä kertaa nyt ei niin selvä cliffhanger, mutta ei myöskään etene juuri minnekään, vaan jättää lähemmäs kaiken kesken. Eräs tuttu punkero tuntuu taas näyttävän naamansa, vaikka on kuollut, hirviöiden määrä tuntuu kasvavan ja Alman suhtautuminen pelaajan muuttuu. Onko pelihahmo psykoosissa vai mitä on tekeillä?

Muutamat todella merkittävät heikkoudet pelissä ovat siinä, että se on tarpeettoman pimeä, melkein koko ajan. Pääpelissä oli paljon pimeyttä ja taskulamppu oli hyvin tärkeä, mutta pimeyden käyttö oli hillitty, suunnitelmallista ja muutenkin todella toimivaa. Tässä kohtaa se alkaa todella ärsyttää, kun joutuu jatkuvasti odottamaan että lamppua voi taas käyttää. Toinen rasittava typeryys tulee siitä, että pelihahmon ominaisuudet nollaantuvat. Miksi ei olisi voitu palkita pääpeliä tarkasti pelanneita sillä, että pelihahmo säilyttää elinvoimansa ja slowmo mittarinsa kehitykset, nyt niitä pitää etsiä taas, mikä ei suoraan sanoen ole järin houkuttelevaa ja rikkoo yhdenmukaisuutta todella tehokkaasti.

Evakuointi piste on suhteellisen hyvä DLC. Se ei merkittävästi ole kehittynyt mihinkään, lähinnä tarjoaa vähän lisää pelattavaa muutamilla uusilla aseilla ja sitä kautta toimintaa on luvassa lisää. Kauhutunnelma ei ole ihan niin hyvä mitä se oli pääpelissä ja muutenkin tuntuu että DLC on monin paikoin aika väkisin väännetty. Varsinkin ympäristöt ovat edelleen suhteellisen tylsiä ja tarpeettoman pimeitä. Taso ei ole merkittävästi huonompi ja tarinan käänteet ovat paikka paikoin todella hyviä. Tuntuu vain että Extraction Pointin kanssa syvällisyys puuttuu, eikä sitä ole tehty sellaiseksi DLC:ksi joka todella ottaisi kopin pääpelistä.

 

+ Tarinan jatkaminen

+ Toiminta

+ Tunnelma

 

- Hyvin kahtiajakoiset käänteet ja niiden toteutus

- Hahmon nollaus

- Monesti tarpeettoman pimeä

 

Arvosana: 6,6

 

Erinomainen

 

Perseus Mandate

FEARin toinen DLC joka tuo pelaajalle parikin extraa. Ensisijaisesti mukana on sivutarina jossa toinen FEAR tiimi astuu kuvioihin kesken tarinan, omalla tehtävällään. Perseus Mandaatti siis tapahtuu yhtä aikaa pääpelin kanssa, jossakin keskivaiheilla. Pelattavuudessa ja tyylissä se on aivan samaa laatua mutta jaksotus ja tarina sakkaavat pahasti eikä pelissä ole samanlaista fiilistä mitä Extraction Pointissa on. Väkisinkin tulee vähän sellainen olo että vaikka Extraction Point oli ajoittain todella väkisin väännetyn tuntuinen, niin Perseus Mandate tuntuu jopa aika turhalta lisältä josta on näennäisesti tehty omaa kokonaisuuttaan, mutta samalla aikaa on selvää, että niin ei kuitenkaan ole.

Eräs erittäin iso kysymysmerkki on tarinallisesti siinä, että miten uusi pelihahmo pystyy myös hidastamaa aikaa. Sen piti olla Pointmanin juttu, tarinallisessa mielessä, mutta miten tämä uusi hemmo pystyy siihen. Merkki siitä, että toiminnassa pyritään menemään samaan kuin pääpelissä, mutta ei ole vain voitu jatkaa Pointmanin tarinaa, vaan on pitänyt sekoittaa pakkaa, ei niin hyvällä menestyksellä. Myöskään tunnelmasta ja pelin kauhuefekteistä ja illuusioista ei ole otettu oikeastaan mitään irti uudesta näkökulmasta, vaan kaikki mitä on tehty aiemmin, tehdään uudestaan samalla idealla. Tästä syystä Perseus Mandate tuntuu siltä, että siihen ei ole laitettu yhteen ajatusta saati tunnetta peliin, se on kasattu kullankiilto silmissä.

Toiminta on kuitenkin samalla tavalla hyvää kuin aiemminkin ja jos sitä kaipaa, niin tämän DLC:n mukana tulee myös bonustehtäviä jotka ovat lähinnä Resident Evil Mercenaries/Raid tyylisesti tehtyjä luotikujia joissa ei ole juuri tarinallista painoa, vaan lähinnä kivaa lisätekemistä. Tämä ei kuitenkaan juuri nosta Perseus Mandatea kovinkaan korkealle, koska sen kanssa on jatkuvasti sellainen tunne, että tässä kohtaa laatutaso on alkanut todellakin mennä alaspäin.

 

+ Toiminta

+ Tyyli

 

- Tarina ja uuden näkökulman käyttö

- Mitäänsanomaton

 

Arvosana: 4,9

 

Huonommalla puolella


Yhteenveto

Kokonaisuutena Pelko on erittäin hyvä räiskintäpeli, yksi genren parhaita. Se sekoittaa hurmeisen toiminnan ankean tavalliseen ympäristöön todella hyvin. Tähän kun lisätään yliluonnollisia osia ja timanntista toimintaa niin kyllä siinä hyvä paketti on. FEAR tekee esimerkillisesti niin monia puolia että se erottuu todella helposti edukseen. Pituutta pelissä on ihan mukavasti, toiminta on haastavaa, näyttävää ja mielekästä ja tarinakin on varsin hyvin kirjoitettu. Vähän ikä tässä pelissä kyllä näkyy, mutta itse tavallaan pidän tämäntyylisestä grafiikasta, mutta erityisen paljon pidän tämäntyylisestä kauhusta jossa tunnelma on pääosassa.

 

+ Verinen tyyli

+ Ajan hidastaminen

+ Toiminta

+ Oikealla tavalla tehty kauhu

 

+/- DLC laatu

 

- Vaihtelun puute kentissä

- Loppuhuipennus ja cliffhanger

 

Arvosana: 8,4

 

Mahtava