LotR%20Gollum%20%281%29.jpg?1687252256

Peli jonka jälkeen jopa ne todella huonoina pitämäsi pelit, alkavat näyttää aika hyviltä

 

 

Klonkku aiheisia pelejä ei ennen tullutkaan vastaan, videopeliformaatissa. Klonkku on elokuvamaailmassa erittäin onnistuneesti toteutettu hahmo, joka on myös videopeleissä päässyt oikeuksiinsa useaan otteeseen. Klonkun oma peli tosin, jää historiaan aivan toisenlaisista syistä, sillä tämä on yksi vuoden merkittävimpiä tapauksia, aivan vääristä syistä.

 

 

 

 

Taru Sormusten Herrasta: Klonkku

Ehkä ensimmäinen ajatus mitä tästä pelistä tuli, kun sen tekemisestä kuulin, oli epäilys että tämä voi olla hyvä peli, sillä hiiviskely olisi taatusti isossa osassa. Mutta myöhemmin sitä ajatteli että kyllä Klonkkuaiheinen tasohyppely voisi toimia ja mahdollisesti kahden eri persoonan kautta saataisiin kiinnostavaa tarinaa aikaiseksi, ehkä jopa usemapi erilainen lopetus pelaajan valinnoista riippuen. Sitten jossakin kohtaa tästä pelistä näki kuvaa ja täytyy sanoa että jopa PS2 aikaudella sitä olisi pidetty karkeana. Mutta grafiikka ei peliä tee, joskaan se ei kiinnostusta lisännyt. Mutta lopputulos on paljon huonompi, kuin missään vaiheessa ajattelin sen olevan. En siis uskonut että tämä peli menestyisi, mutta en myöskään uskonut että siitä tulisi yksi huonoimpia pelejä mitä olen koskaan pelannut. Saati läpäissyt.

 

Maailma ja mytologia, jossa on mahdollisuuksia

Taru Sormusten Herrasta aiheeseen ja mytologiaan pohjautuvat pelit ovat aina tietyssä etulyöntiasemassa täysin tuntemattomaan aiheeseen tai vähemmän tunnettuun mytologiaan pohjautuvien pelien kanssa. Keskimaa ja sen monet tarinat ovat suurelle yleisölle tuttuja ja JRR Tolkienin tarinat, varsinkin SE trilogia ovat fantasiakirjallisuuden peruskiviä ja niiden vaikutusta ei voi vähätellä. Tolkien ei ollut ainoa, mutta huomioiden miten laajalle hänen luomansa maailman on levennyt elokuva- ja pelirintamalla, on vakuuttavaa. Middle-Earth: Shadow of War on viimeisin mahtipeli joka kyseiseen maailman on sijoittunut, ollen vuoden 2017 paras peli. Mutta niitä täysiä hutejakin on ollut, joista mahdollisesti kivuliain on PS3:n Aragorn's Quest, jossa oli myös melko paljon potentiaalia olla erittäin hyvä peli, mutta joka onnistui olemaan niin monella tavalla merkittävä pettymys ulkoisesti ja sisällöllisesti.

Klonkku aiheisella pelillä on melko vaatimattomat ympyrät, mutta mahdollisuuksia on. Klonkku kiipeilee taitavasti ja hänen kaksi persoonaansa ovat jatkuvasti eri mieltä asioista. Tarinallisestikin tarjolla on valmiit puitteet joista valita mieluisat rakennuspalikat. Heti voidaan sanoa että tässä tapauksessa mitään ei ole osattu tehdä oikein ja tämän pelin rinnalla Aragorn's Quest on todella mielekästä pelattavaa, sillä vaikka kyseinen peli on ulkoasuratkaisuiltaan ja tyyliltään melko typerän näköinen ja pelattavuudeltaan aika kömpelö ja suppean tylsäksi tehty, niin ainakin se peli toimii. Gollum, ei toimi, se tuntuu keskeneräiseltä ja sitä kautta kaikilla mahdollisilla väärillä tavoilla vaikealta.

Bugeja pelistä löytyy merkittävästi enemmän kuin olisi hyväksyttävää. Gollum ei ole avoimen maailman peli, vaan melko suoraviivainen, suppea ja hillityllä laajuudella tehty kokonaisuus, jossa on kuitenkin kokoon nähden merkittävästi enemmän bugeja kuin monissa isoissa peleissä. Tämän kanssa tuntuu väkisinkin siltä että tällä pelillä ei ole voinut olla niin kiire, etteikö sen pakollisen reitin kaikkia pikkuvikoja olisi voitu siloitella ja tehdä pelin läpäisemisestä edes jollakin tavalla siedettävää. Kun peli uhkaa kaatua ja mennä sekaisin välianimaatioiden jälkeen tai kentän alkaessa, ollaan hyvin ongelmallisessa tilanteessa. Kun kenttärakenne ei kestä tasohyppelyä, tulee vastaan monia epäreiluja kuolemia, kun hiiviskelyosuuksissa on vaihtelevat säännöt sen suhteen että milloin muut hahmot näkevät pelaajan, tulee jokaisesta hiippailupätkästä ärsyttävä. Kun edes Klonkun tarinallisia perusteita ei ole osattu käyttää hyödyksi, tulee paljon vivahteita TV-sarjaan Rings of Power, jonka tekijät eivät selvästikään tunteneet historiaa, maailmaa tai mytologiaa johon sarjansa laittoivat. Tämän pelin tekijät eivät niin pahasti ryssineet, mutta eivät myöskään nähneet isommin vaivaa missään.

 

Klonkku vs Smeagol

Tarina alkaa kun Gandalf Harmaa saapuu tapaamaan Klonkkua, joka viruu haltioiden vankina. Klonkku alkaa kertaamaan viime aikaisia tapahtumia, kun hän jäi Sauronin joukkojen vangiksi, päätyi kidutettavaksi tiedoistaan ja kärsi örkkien vankina. Samalla tutustutaan myös muutamiin pelin omiin uusiin hahmoihin. Pelissä seurataan Klonkun edesottamuksia reilusti Bilbon retken jälkeen ja jonkin aikaa ennen Frodon retkeä. Tapa jolla Klonkun matka sitten etenee on toteutettu erittäin tylsästi ja kikkaillen, mikä johtaa siihen että kaikki tuntuu fan fiction tyylisesti toteutelta eikä edes lopulta johda tuttuihin tapahtumiin, mikä on se viimeinen hukattu mahdollisuus. Ainoa oikeasti hyvä idea, mitä peliin on tuotu mutta toteutettu melko suppeasti, on Klonkun ja Smeagolin erottelu. Tarinan aikana tulee vastaan hetkiä, kun pelaajan täytyy valita että kumpaa puolta käyttää, kilttiä ja varovaista, tunnollista ja kuuliaista Smeagolia vai häijyä, juonittelevaa ja petollista Klonkkua. Nämäkin kohdat ovat sellaisia, että niissä olisi ollut enemmän mahdollisuuksia mitä on käytetty ja vaikka ne olisikin tehty hyvin, niin ne olisivat olleet laiha lohtu kun otetaan huomion kaikki muu, missä ei ole sitäkään vähää sisältöä.

LotR: Gollumin kanssa tuntuu, että kaikki sanottava mitä pelistä keksii, on vain sen heikkouksien ja typerien ratkaisuiden esilleottamista. Yksi jatkuvasti esille nouseva kysymys on tämä: "Miksi Klonkku ei jaksa juosta?" Monissa peleissä on jonkinlainen kestävyysmittari, ettei pelaaja vain juokse paikasta toiseen. Tämän pelin juoksumittari on huonoin, sitten Evil Withinin. Klonkku jaksaa ottaa parin sekunnin spurtin ja sitten pitää hidastaa. Tämä tuntuu todella säälittävältä ja monissa kohdissa peliä, pitäisi vain juosta, mutta se ei onnistu kuin pätkä kerrallaan. Tämä ei tosin ole ainoa ongelma juoksemisen kanssa. Klonkulla on kaksi hyppytyyliä; Normaali ja juoksuhyppy. Tämä on todella rikkinäinen systeemi tässä kenttäsuunnittelussa. Hyvin usein hyppyjuoksu on liian pitkä ja normaali liian lyhyt, mikä vain tarkoittaa sitä että usein pitää vain summamutikassa kokeilla että miten pääsee eteenpäin. Tähän päälle vielä se että ympäristössä on paljon sellaisia paikkoja joihin selvästi pitäisi päästä päälle, mutta ei pääse, eli niiltä vain liukuu pois. Mihinkään ympäristössä ei siis voi täysin luottaa, mikä tekee kaikista tasohyppelykohdista arpapeliä. Vaikka reitti eteenpäin on suhteellisen selvä, niin se on paikoin koodattu niin poskelleen, että eteenpäin pääseminen, on onnenkantamoinen. Tähän mukaan vielä näppäinkomentojen satunnainen bugaaminen tyyliin: Hiiviskelynappi on pohjassa mutta Klonkku juoksee, juoksunappi on pohjassa ja yritän hypätä, mutta hyppy ei rekisteröidy jne.

Pelattavuus on kaikilla osa-alueilla rikkinäinen tai muuten vain puolivillaisesti tehty. Klonkun ja Smeagolin väittelypätkät toimivat mekaanisesti parhaiten, koska pitää vain valita vaihtoehto. Mutta tässäkin kohtaa tuntuu että kun vaihtoehtoa valitsee ohjaimella, pitää olla todella varma että näkymätön kursori on oikeassa kohdassa. Tilanteissa joissa on paljon vaihtoehtoja myös rinnakkain eikä vain päällekkäin, tämä korostuu vielä kivuliaammin koska tuntuu että nämä kohdat on tarkoitettu pelattavaksi hiirellä, ei ohjaimella. Muutenkin väittelyosuudet ovat aika simppeleitä parin valinnan pätkiä ilman isompaa syvällisyyttä. Tarinaa jää tylsäksi eikä saavuta juuri mitään myös tästä huolimatta, sillä nämä ovat niitä pätkiä joilla kokonaisuutta olisi voitu hieman monipuolistaa ja kertoa pelaajan valintojen mukaan hieman kaartuva tarina, mutta merkityksellisiä valintoja on vain ihan pari ja kaikki muu on vain täytetty ilman merkitystä. Myös tarinan rytmitys on heikolla tasolla koska monet tilanteet venyvät aivan liian pitkään ja usein ne hetket ovat vieläpä niitä, joiden toivoisi nopeasti menevän ohi, koska ne ovat suoraan tylsiä. 

 

Esimerkillinen peli siitä, kun kaikessa on epäonnistuttu

Harvoin tulee vastaan näin monumentaalista epäonnistumista. Kyllähän kehnoja arvosanoja on tullut annettua ennenkin, mutta tämä on sen tasoinen peli, että siitä saa alkaa jo oikeasti keksimään niitä hyviä puolia, sillä tämä buginen, lähes keskeneräinen ja turhauttava kokonaisuus on kehnosti tehty lähestulkoon jokaisella mahdollisella osa-alueella jolla peli vain voi epäonnistua. Puhumattakaan että tämä on kuitenkin sellaiselta vaikuttava peli, että siihen on ihan rahaa ja aikaakin käytetty.

 

Kenen mielestä tämä oli valmis?

Pelin selvää keskeneräisyyttä korostaa se, että monesti kun pelissä tulee "elokuvapätkiä", niin peli alkaa pätkiä. Kuva ei liiku samassa tahdissa kuin tekstityt ja samalla aikaa ääni myös tulee omia aikojaan, mikä vain korostaa sitä että edes näissä hetkissä ei ole ollut mitään viimeistelyä. Mutta lisämausteena onkin se, että kun pelissä on elokuvapätkä, niin seuraa pelaamispätkä voi bugata välittömästi, eikä peli jatku oikein. Pätkiminen on läsnä joka paikassa. Peligrafiikassa se ei isommin välity koska tämä PS2 aikakauden grafiikka on niin heikkolaatuista, että hahmojen suu ei välttämättä liiku yhtään kun he puhuvat. Toinen vaihtoehto taas on että suu liikkuu omia aikojaan. Ääninäyttely ei ole suoraan huonoa, mutta ei sekään mitään pisteitä kerää kun se visuaalinen puoli on paikoin niin kyseenalaista.

Pelin pätkiminen korostuu parhaiten kaikissa nopeatempoissa hetkissä, sillä silloin pätkiminen yhdistettynä kyseenalaisella tavalla toimivaan pelattavuuteen luo lisää keinotekoista vaikeutta peliin. Kun pitää nopeasti toteuttaa tiettyjä liikkeitä pätkimisen ja pikkutarkan sijainnin kanssa, joutuu tiettyä pätkää yrittämään uudestaan ja uudestaan. Tiedän mitä pitää tehdä, mutta peli ei pysy perässä. Oli sitten kyse valmiiksi nopeammasta kohdasta, tai hidasta kohtaa seuraavasta nopeasta kohdasta, tai pelkästään pelaajan juoksuhypyn yrittämisestä, niin väärään aikaan tapahtuva nykyminen johtaa lähestulkoon aina varmaan kuolemaan. Tietyt nopeatempoiset kohdat ovat vieläpä sellaisia että niissä pitäisi iso pätkä pelata putkeen kuolematta, mikä on aika vaikeaa kun kaikki sotii pelaamista vastaan.

Peliä sekoittaa toisella tavalla se, että välillä pelaajalla on Klonkun "vaistonäön" kautta mahdollisuus nähdä oikea reitti eteenpäin. Mutta monesti tätä ei ole ja toisinaan, se on virheellinen, mikä tarkoittaa sitä että oikea reitti ei aina ole oikea reitti ja valtaosan ajasta, mitään reittiä ei edes ole tarjolla, varsinkaan kun sellainen todellakin helpottaisi. Kun ympäristössä on niin paljon ansapaikkoja, ei tekisi mieli erikseen kokeilla kaikkia vaihtoehtoja, varsinkin kun ei voi tietää että oliko ensimmäinen yritys kuolema koska ympäristö petti, suunta oli väärä, tai peli vain bugasi. Hiiviskelykohdissa nämä samat ongelmat myös korostuvat, mutta eri tavoilla. Tekoäly on vähän niin ja näin, mikä ei kannusta kokeilemaan. Joskus vihollinen vain huomaa pelaajan, vaikka olisi selkä tähän päin. Joskus vihollisen kuristaminen ei onnistu, vaikka seisoisit hänen takanaan, koska joskus mahdollisuutta ei vain saa. Muutenkin näppäinkomennot toimivat vain joskus.

 

Huonoin Taru Sormusten Herrasta peli, ilman mitään kilpailua

Klonkkupeliä voi perata auki vaikka kuinka pitkään, poimimalla esiin kaikki mahdolliset heikkoudet joita pelissä on. Nopeampaa onkin nostaa esiin pari asiaa mitkä peli tekee oikeasti hyvin, tai tässä tapauksessa, mitkä ideat pelissä toimivat edes siedettävästi. Ensisijainen asia on maailma, sillä Keskimaatyyliä tuodaan esiin kelvollisesti, vaikka se tehdäänkin vähemmän kelvollisella ulkoasulla. Mordorin kivikkoiset ympäristöt verrattuna Mirkwoodin vehreisiin ympäristöihin erovat hienosti toisistaan, kuten myös ruosteinen ja rähjäinen örkkivankila ja siisti haltiakylä. Muutama uusi hahmo on myös hyvin tehty, pääasiassa Mell. Myös eräs lintu toimii ideana hyvin. Klonkun päänsisäinen väittely on pelimekaanisesti parhaiten toteutttu, mihin ei tällä tasolla paljoa vaadita. Nämä ovat tosin aika heikkoja plussia verrattuna suureen määrään heikkouksia.

Pelin tarina tuntuu jotenkin todella pakotetulta, tylsästi rytmitelty ja pelattavuuden kanssa erittäin usein itseääntoistavalta. Pelaaminen on kiipeilyssä ja hiiviskelyssä turhauttavaa ja peli tuntuu paljon pidemmältä mitä se on. Gollum ei ole mikään aivan nysä, vaan siinä on pelattavaa +10 tunniksi, josta osa tulee siitä, kun samoja kohtia yrittää uudestaan ja uudestaan joko siksi että kuolee tehdessään jotakin väärin tai kuolee siksi, koska peli ei toimi. Tämä peli olisi taatusti pärjännyt paljon paremmin, jos siinä olisi ollut aivan erilainen fokus. Miksi yrittää näyttävää grafiikkaa kun siihen ei selvästikään ole päästy. Vaatimattomampi grafiikka olisi toiminut paremmin. Miksi kiipeilykohdista ei olisi voitu tehdä paljon selkeämpi ja samalla olisi saatu niistä myös toimivia. Hiiviskely olisi voitu karsia kokonaan pois ja tehdä pelistä suoraan tasohyppelyyn ja kiipeilyyn keskittyvä kokonaisuus. Samalla olisi varmasti saatu lisää aikaa Klonkun ja Smeagolin eri puolien kehittämiseen ja tarinan rakentamiseen, jossa olisi myös voitu mennä paljon helpompiakin reittejä, kun oman tarinan kertominen ei selvästikään toiminut.

Lord of the Rings: Gollum on Saunaklonkun lisäksi toinen Klonkkupeli ja jokainen päättäköön itse että kumpi on parempi. Todella selvää on että mitä tulee Taru Sormusten Herrasta aiheisiin videopeleihin, niin tämä on se huonoin kaikista ja todella selvästi. Näin huonoja pelejä ei kovin usein tule vastaan ja asiaa korostaa entisestään se, että Gollum tuntuu suoraan keskeneräiseltä peliltä joka on epävakaata pelattavaa, epävakaata katsottavaa ja pitkälti häpeällinen tuotos jolla oli pokkaa ilmestyä täysihintaisena PS5 pelinä. Huonoja pelejä tulee aina, mutta tämä on yksi niitä tapauksia kun pelistä on ilmeisesti yritetty tehdä kelvollinen, mutta lopputulos on niin käsittämättömän huono, että se herättää paljon lisää kysymyksiä että miten tästä saatiin aikaiseksi näin merkittävä epäonnistuminen.

Yhteenveto

Taru Sormusten Herrasta: Klonkku on ideallisestikin jo suhteellisen kyseenalainen tapaus, mutta tapa jolla pelikokonaisuus on toteutettu on niin huonolaatuista, että peli tuntuu todella usein täysin rikkinäiseltä sillä bugien määrä on aivan överi. Graafinen taso nyt ei mitään kehuja kerää sekään, mutta grafiikka ei peliä tee. Ohjattavuus tekee paljon enemmän, tässä tapauksessa vähemmän, koska monesti heikko ja kyseenalainen ohjattavuus yhdistettynä heikkoon ja kyseenalaiseen kenttätoteutukseen saa pelin tuntumaan turhauttavalta, oli kyse millaisesta pelattavuudesta tahansa. Loppuviimeksi edes tarinaan ei ole panostettu erityisen hyvin, vaikkakaan se ei olisi voinut näin keskeneräiseltä tuntuvaa peliä pelastaa.

Helposti vuoden 2023 huonoin peli, ylivoimaisesti huonoin Taru Sormusten Herrasta aiheinen peli ja yhtä kaikki yksi huonoimpia pelejä mitä olen koskaan pelannut.

 

+ Taru Sormusten Herrasta asetelma ja mytologia

+ Klonkku ja Smeagol vastakkainasettelu

 

- Pelattavuuden kaikki osa-alueet on tehty huonosti

- Vaikea vääristä syistä

- Todella buginen ja rikkinäinen

- Tarinaankaan ei ole panostettu

- Jatkuvasti turhauttava

 

Arvosana: 1,3

 

Epäonnistuminen

 

Gollum%20%282%29.jpg?1687252257