Joidenkin pelien kohdalla tuntuu että niiden idea on todella oma, vaikka samanlaista ideaa olisi käytetty muuallakin. Vaikea sanoa mistä se monesti johtuu, varsinkin jos itse päätyy kokeilemaan tietynlaista peliä vasta paljon myöhemmin, tai jos se muistuttaa jostakin, mitä on kokeillut kauan sitten.

 

 

 

Jotkut ideat, vaikka kuinka pienet voivat toimia yllättävän hyvin. Sitten on niitä tapauksia kun idea itsessään ei ole kovinkaan hyvä, mutta jostakin syystä jokin peli on onnistunut käyttämään sitä varsin onnistuneesti.

 




Rocket%20League.jpg?1562893896

Jalkopallon ja rallin yhdistelmä

 

Rakettiliiga

 

 

PlayStation Now

 

 

Rocket League

Tämä on niitä pelejä joista yhteen aikaan ei vaan voinut olla kuulematta jotakin. Tämä on kuin kahden huonoimman peligenren yhdistelmä: Urheilu ja ralli, mutta tavallaan se ei ole näistä kumpaakaan. Siis pelissä ajellaan autoilla pitkin kenttää ja tönitään palloa kohtia maalia, mutta kumpaa se sitten on enemmän, urheilua vai rallia?

Rakettiliiga on kaikessa naurettavuudessaan erittäin nokkela konsepti. Tämä peli vaatii aika paljon opettelua että siinä tulee oikeasti todella hyväksi ja itselläni ei todellakaan ole halua uhrata tähän peliin niin paljoa aikaa, sillä kokonaisuutena idea ei ole niin kiinnostava.

Mutta todella omalaatuinen peli on kyseessä jossa hurjastellaan autoilla pitkin jalkapallokenttää, hypitään ja pyöritään sekä välillä painetaan nitrojen voimalla eteenpäin. Siinä ohessa olisi tarkoitus saada tönäistyä pallo vastustajan maaliin. Erät kestävät eivät ole pitkiä joten yhden pelin pelaaminen ei ole mitenkään ongemallista ja pelaajien lukumäärää voi säätää mieleisekseen.

Itselläni pelaamiskokemusta muita ihmispelaajia vastaan ei oikeastaan ole juurikin siitä syystä tämä on juurikin sellainen peli missä pitäisi olla hyvä jos haluaa millään tavalla pärjätä ja sen lyhyen ajan mitä tätä pelasin, sain vaikutelman että tässä pelissä kaikki pelaavat samassa lössissä, vasta-alkajat ja veteraanit. Ei kiitos.

Rakettiliiga on kokonaisuudessa erittäin vauhdikas ja värikäs peli jossa on todellakin nokkela idea. Tämä on kuitenkin todella vähän sellainen peli jonka parissa viihtyisin, vaikka kasassa olisikin hyvä porukka. Rocket League ei ole suoraan huono

 

+ Vauhdikas

+ Näppärä idea

 

- Urheilurallia

- Vaatii paljon harjoittelua

 

Arvosana: 5,0

 

Välimallia



Gravity%20Rush%20Remastered.jpg?15571629

Käveleminen on tylsää

 

Painovoimasyöksy uhmaa fysiikan lakeja

 

PlayStation Now

 

 

Gravity Rush Remasted

Käveleminen on yleensä se tapa jolla liikutaan paikasta toiseen peleissä. No tässä pelissä hyvin nopeasti otetaan käyttöön parempi taktiikka, kun pelin päähahmo Kat tapaa mystisen Dusty kissan joka mahdollistaa Katin erikoisvoimat, kyvyn hallita painovoimaa ympärillään. Tämän ansiosta Kat pystyy leijumaan ja muuttamaan minkä hyvänsä alustan "maaksi jalkojensa alle", eli talon seinillä kävelemisestä tulee arkipäivää.

Kyllähän pelissä tarinaakin on, mutta tämä on niitä pelejä joissa on aika paljon luettavaa, joten kyllä se tarina nopeasti jäi sivuosaan, paitsi silloin kun mentiin välianimaatioihin tai sarjakuvan sivuille. Gravity Rush on varsin hienon näköinen peli graafisessa mielessä, joten sitä on kyllä ilo katsella. Se tosin ärsyttää suunnattomasti että ymmärrettävää puhetta ei juuri tule.


Pelattavuus on tässä pelissä pääosassa hyvin selvästi. Painovoimalla leikkiminen vaan on niin hauskaa ja vaikka pelattavuudessa ei nyt paljoa vaihtelua tulekaan oikeastaan missään vaiheessa niin kun leikitään painovoimalla, niin peli tarjoaa varsin mielekästä touhua. Minipeleissä pyritään etenemään tiettyä reittiä mahdollisimman nopeasti joko muuttamalla painovoimaa jotta Kat liikkuu syöksymällä nopeammin, tai sitten liukusurffaamalla, mikä on lähes yhtä hauskaa.

Tiettyä vaihtelua tuo myös toiminta, mutta sen toteutus ontuu paljon selkeämmin. Aluksi viholliset ovat varsin selkeitä hävittää. Gravitaatiopotku suoraan heikkoon kohtaan. Mutta pelin edetessä tulee vastaan nopeampi ja isompia vihollisia ja vaikka Kat oppiikin uusia temppuja niin ne monesti eivät auta. Se mikä tekee tästä niin rasittavaa on se epätarkkuus. Hyvin usein kun yrittää osua vihollisen heikkoon kohtaan, niin menee ohi ja usein vauhdilla, jos on käyttänyt superhyökkäyksen, niin hukkaanhan sekin menee. Tuntuu todella usein (varsinkin loppupuolella) että pelistä on tehty tarkoituksella todella epätarkka ja se saa pelin tuntumaan todella vastenmieliseltä. Sääli sinänsä sillä kun toiminta toimii, niin se on myös todella hauskaa, mutta monet viholliset ovat joko liian nopeita tai kestäviä.


Katin ominaisuuksia pystyy kyllä kehittämään, mutta ne ovat monesti laiha lohtu kun ongelmat ovat siinä tarkkuudessa. Tietysti oikeilla taktiikoilla viholliset ottavat enemmän osumaa ja painovoimalla voi leikkiä pidempään, ennenkuin Katin täytyy huilata, mutta loppupuolen viholliset saavat pelin silti tuntumaan todella rasittavalta.

Onhan maailmaa myös rajattu monella tavalla, mutta se ei juuri haittaa painovoiman kanssa leikkimisessä sillä tilaa on varsin runsaasti ja pelin edetessä sitä saa lisää. Remaster pitää sisällään myös useamman lisäpaketin joissa Kat ryhtyy mm. Vakoojaksi. Kissapukuineen.


Kokonaisuudessaan Gravity Rush on hyvä peli. Sen painovoimaleikki on omalaatuinen ja todella hienosti toteutettu pelimekaniikka. Monesti siitä saadaan todella paljon irti ja tarinaakin riittää ihan kiitettävästi. Toiminta kuitenkin kompastuu epätarkkuuteen tai sitten liian tarkkoihin vaatimuksiin, jotta pelin parissa viihtyisi koko matkan ajan. Mutta puolensa pelissä on, joten se on ehdottomasti ainakin kokeilemisen arvoinen tapaus.

 

+ Painovoiman muokkaaminen

+ Tietynasteinen vapaus

+ Kiitettävästi sisältöä ja pituutta

 

- Toiminnan epätarkkuus

- Loppupuolen viholliset

- Paljon tekstiä

 

Arvosana: 7,5


Erityinen



Mitä kaikkea sade voikaan näyttää?

 

 

PlayStation Now

 

 

rain

Sade on suhteellisen lyhyt peli, jossa pääpaino on ennen kaikkea muuta tunnelmassa ja tarinassa. Pelaaminen on ajoittaista pulmanratkontaa ja hiiviskelyä, mutta toisena puolena on vain liikkeessä pysyminen ja kiipeily. Peli ei ole vaikea, koska se on selvästi tarkoitus kokea, enemmän kuin läpäistä.

Tarina alkaa kun poikaa lähtee liikkeelle sateeseen, seuraten tyttöä joka pakenee jotakin. Nopeasti poika huomaa, että sade paljastaa monenlaisia hirviöitä, jotka nähdessään pojan, tappavat hänet. Mutta juttu onkin että samalla tavalla kuin poika näkee pedot vain kun ne ovat sateessa, pedot näkevät hänet, vain kun hän on sateessa. Iso juttu onkin sateen ja sateensuojan yhteispelissä. Poika muuttuu täysin näkymättömäksi kun sade ei koske häneen. Peliin tulee lisääkin mekaniikkoja kuten kura, joka tahriin siten että on kokoajan näkyvissä, tai lätäköt joiden loiske paljastaa pojan äänellään. Se miten nopeasti rain kehittyy, on sen vahvuuksia. Peli ei jää paikalleen vaan etenee ja kehittyy nopeasti.

Sade on ennenkaikkea tarinallinen ja tunnelmallinen peli. Poika ja tyttö eivät puhu vaan kaikki tapahtuu luetun tekstin muodossa minkä ansiosta pelaaja pääsee perille siitä mitä pelissä tapahtuu. Usein jopa runolliseksi etenevä tunnelmallinen eteneminen on ajoittain hitaalta tuntuvaa, mutta peli etenee varsin nopeasti eteenpäin. Pelin läpäisee noin viidessä tunnissa, joten peli ei jää junnaamaan paikalleen. Pelaajan on tarkoitus päästä eteenpäin, minkä takia mitään isompia haasteita ei ole ja silloinkin kun on kiire, niin se oikea reitti on hyvin selvillä.

Lopussa peli alkaa tosin toistaa itseään ja sanoisinkin että rain on yhtä jaksoa liian pitkä peli, sillä silloin tuntuu pääpaino olevan vain saman toistamisessa. Varsinkin aluksi peli etenee todella nopeasti ja juuri kun tuntuu että kaikki alkaa toistamaan itseään, kaikki muuttuu uusien olentojen tai ideoiden muodossa. rain on todellakin sellainen peli joka on tehty kokemukseksi. Siitä näkee että se on pienemmän budjetin peli mutta se on tehty todella hyvin sillä pelin mekaniikat ovat yksinkertaisia ja sitä kautta ne tukevat etenemistä todella hyvin, vaikka välillä tuleekin sellaisia lipsahduskohtauksia joissa ei meinaa joko nähdä sitä oikeaa ratkaisua tai törmää pienoiseen suunnitteluvirheeseen.

Kokonaisuutena rain on ihan hyvä peli. Siinä leikitellään sateella ja sillä, mitä sade voi näyttää ja mitä sateensuoja voi kätkeä. Vaikka pelissä ei olekaan juuri uudelleenpeluuarvoa ja se alkaa lopussa tuntumaan selvästä toistolta, niin siinä on puolensa, erityisesti tyylissä.

 

+ Tunnelmallinen tarina

+ Hyvä eteneminen ja jaksotus

 

- Lopun itseään toistava osa

- Ajoittaiset heikkoudet

 

Arvosana: 6,7

 

Erinomainen



de%20Blob.jpg?1567764822

Värien sota

 

 

Pallero värittää synkän maailman

 

PlayStation Now

 

 

de Blob

Värimaailmassa on täysi poliisivaltio jossa värien käyttöä on raskaasti rajoitettu ja jopa poistettu kokonaan. Mutta värikäs kapinallisryhmä pyrkii muuttamaan tämän ja apuun tuleekin väriä imevä pallero joka ominaisuutensa vuoksi pystyy erittäin helposti maalaamaan kaiken sellaiseksi, minkä värinen itse on.

Tämä varsin nokkela idea on toteutettu suhteellisen hyvin. Ajoittain pelissä tulee tilanteita joissa ohjattavuudelta toivoisi huomattavasti enemmän. Valtaosan ajasta ohjattavuus toimii erittäin hyvin ilman mitään ongelmia mutta satunnaisesti toivoo että voisi tehdä asioita vähän helpommin, tai että ylipäätään voisi tehdä jotakin. Tämä tosin pätee eniten erikoishaasteissa sillä päätekeminen pelissä on pelkkää liikkumista ja siinä samalla maalaamista. Kaikki mitä pelihahmo koskettaa, vaihtaa väriään.


Tämä on niitä pelejä joissa idea tulee todella nopeasti selväksi eikä pelissä muutenkaan tunnu olevan mitään sellaista mikä vaatisi paljon opettelua, kunhan värit tietää. Blop imee värin kuin värin eli sininen muuttaa hänet siniseksi, punainen punaiseksi ja keltainen keltaiseksi. Se mikä tuo peliin vähän tekemistä ja ajoittaista haastetta on siinä, että värikkäänä ollessaan lisäväriä muuttaa Blopin sekoitukseksi. Tämä on oleellista pääasiassa haasteissa sillä valtaosan ajasta pelaaminen on ympäristön värittämistä.

Tiettyjä haasteita ja hasardeja pelissä sentään on. Vesi poistaa värin ja väri itsessään kuluu eli mitä isompi Blop on, sitä enemmän väriä hänessä on ja mitä enemmän hän maalaa, sitä enemmän väriä kuluu, sekoitettaessa pitää olla tasapaino koska jos yksi väriä on ylitse muiden, Blop muuttuu sen väriseksi. Yleisenä hasardina on muste joka värjää Blopin mustaksi ja johon muita värejä ei tartu, tämä myös satuttaa Blopin eli muste on nopeasti pestävä pois.

Mitenkään vaikea peli ei ole kyseessä ja pääpaino on hauskassa tekemisessä, mutta kyllä sitä haastettakin tulee kun peli etenee eli ihan pelkkää läpi juoksua peli ei ole, sillä lopulta vastapuoli alkaa laittamaan hanttiin.


Kokonaisuutena de Blop on sellainen peli jota pelaa silloin kun ei oikein tiedä että mitä haluaisi. Tämä peli ei varsinaisesti vaadi mitään erityistä kuin vasta sitten kun pelissä on ehtinyt edetä pidemmälle ja esteitä on tullut enemmän. Tekemistä pelissä on varsin paljon jos haluaa saavuttaa kaiken mahdollisen mutta rentona pelattavana peli toimii oikein hyvin.

 

+ Veikeä ulkoasu ja idea

+ Värileikit

 

- Ei paljoa vaihtelua

- Satunnaiset osuudet

 

Arvosana: 6,5

 

Erinomainen



Enigmatis_%20The%20Ghosts%20of%20Maple%2

Dark%20Arcana_%20The%20Carnival.jpg?1562

Nightmares%20from%20the%20Deep%202_%20Th

 

Jotkut pelit ovat niin selvästi samasta puusta veistettyjä että niistä miltein tulee yhtä.

 

 

PlayStation Now

 

 

Enigmatis: Ghosts of Maple Creek

Dark Arcana: Carnival

Nightmares from the Deep 2: Siren's Call

Seikkailupelien kirjo on todella valtava ja astetta aikuisemmiksikin tehdyt pelit voidaan koota hyvin selvästi lapsuudesta tutuista asioista, kuten tästä kolmikosta huomaa, erittäin nopeasti ja erittäin selvästi. Yleensä en nido pelejä yhteen elleivät ne ole samaa pelisarjaa, mutta nämä kolme peliä ovat todella selvästi samaa maata. Pelattavuus on samanlainen, graafinen tyyli on samanlainen ja haastetaso on samanlainen. Mutta pelattavuudessa on muutamia omiakin juttuja pelien välillä.

Peleille on sama tekijä (yllätys yllätys) mikä käy nopeasti todella selväksi sillä samalla tavalla kuin Telltale Gamesin pelit kyllä tunnisti oitis, ovat nämäkin pelit hyvin selvästi tunnistettavia. Erona tosin on se että pelintekijä on itselleni todella vieras ja piti tehdä vähän tutkimustyötä jotta pystyi selvittämään että missä järjestyksessä nämä pelit on julkaistu. Satuin jopa pelaamaan nämä ilmestysmisjärjestyksessä. Ghosts of Maple Creek, Carnival ja Siren's Call. Tähän järjestykseen olisin ne jopa laittanut, sillä pelattavuudessa on sellaisia todella pieniä asioita, jotka kyllä panee merkille.

Pelattavuus koostuu runsaasta määrästä Hidden Objective mekaniikkoja (joista en siis itse juuri tykkää) joihin on kyllä suht hyvin apukeinoja. Hyvin usein joko etsitään tiettyjä esineitä isosta romumäärästä tai sitten ratkotaan erilaisia ja monimuotoisia pulmia mutta isona osana pelejä on se jatkuva aarteenetsintä, kun ympäristöstä etsitään esineitä joita sitten käytetään etenemiseen. Joskus pulmana voi olla lukko joka pitää joko avata tai murtaa. Toisinaan ongelmana taas on jokin yliluonnollinen tekijä. Siren's Call on ainoa joka tarjoaa yllättävän koukuttavan Mahjong vaihtoehdon esineiden etsimiselle romukasoista. Monet ovat varmasti lapsena tuijottaneet kuvia ja etsineet niistä tiettyjä esineitä.

Tarina on tälläisissä peleissä todella isossa osassa mutta itse en juuri pystynyt tarinasta nauttimaan kun jatkuvasti menoa hidastavat toinen toistaan rasittavammat pulmat ja loputtomalta tuntuvat esinejahdit ja ympäriinsä ravaaminen kentissä. Yhteistä kaikille kolmelle on se että mitään teleporttaamista ei ole, eli luvassa on paljon ruudusta toiseen liikkumista. Se on sentään tehty suhteellisen nopeaksi, sillä edelliseen ruutuun pystyy palaamaan nappia painamalla ja sitä edelliseen jne.

Pelien värikäs graafinen ulkoasu antaa hieman lastenpeli tyylisen vivahteen mutta monet pelien tapahtumista pitävät sisällään myös vähän karumpaakin materiaalia. Ghosts of Maple Creekissä ja Carnivalissa pelataan poliisilla/salapoliisilla joka tutkii kadonneen henkilön tapausta. Carnival on nopeasti yliluonnollinen kun taas Ghost of Maple Creek etenee kuin Agatha Christinen kirja. Siren's Callissa pelataan museon kuraattorilla joka on aiemmin ottanut yhteen itse "Davy Jonesin" kanssa ja nytkin ollaan merellisissä tunnelmissa.

Pelien päähenkilöt kuullostavat samalta ja tuntuvat samalta, mutta tarinat ovat hyvin moniulotteisia, mutta harmillista onkin se että niistä ei vain kunnolla pääse nauttimaan. Tietysti kaikki pulmat voi tietyn ajan kuluttua ohittaa kokonaan ja peli tarjoaa tietyin väliajoin mahdollisuuden vihjeeseen joka näyttää mitä pitäisi tehdä.

Positiivista on sentään se että nämä pelit ovat varsin helppoja ja epäonnistuminen vain ei tule tapahtumaan koska pelaajalla on loputtomasti aikaa miettiä mitä pitäisi tehdä tai kokeilla kaikki vaihtoehdot läpi kunnes se oikea vaihtoehto osuu kohdalle. Mitään varsiaista rangaistusta ei ole, vain trophyt jäävät saamatta, jos niistä niin paljoa välittää.

Kokonaisuutena kaikki kolme peliä ovat omassa genressään ihan toimivia, mutta eivät ne sytytä kiinnostusta genreä kohtaan. Mutta jos itse tykästyt tämän tyylisiin peleihin niin Artifex Mundi on tehnyt samanlaisia pelejä pari kymmentä tekee edelleen.

 

+ Tunnelma

+ Graafinen ulkoasu

 

- Tuntuu loputtomalta aarteenetsinnältä

- Toistaa erittäin nopeasti itseään

 

Arvosana: 5,0

 

Välimallia